31.5.09

Ja maailma pelastuu... punariisillä!



Syötävä sienikasvusto Monascus purpureus on Aasiassa - erityisesti köyhemmillä maaseutualueilla yleisten - käyttämällä tehtyjen riisi- ja nuudeliannosten punaisen värin aiheuttaja. Sienen väri vaihetee oranssinkeltaisesta hyvin kirkkaaseen punaiseen tai purppuran punaiseen riippuen mm. viljelyalueen happamuudesta ja muista maan ravinteista. Punaista riisiä - tai sen aiheuttamaa Monascus purpureus -sientä - on myyty länsimaissakin terveystuotteena: sen on uskottu vaikuttavan esimerkiksi kolesteroliarvoihin.


Nyt on keksitty tapa, kuinka kyseinen sieni pystyy auttamaan vitamiini A:n puutostilassa, mikä on erityisen akuutti ongelma Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Vitamiini A:n puute aiheuttaa mm. sokeutta ja lisää erilaisten infektiotautien vaaraa ja kuolleisuutta. Geenitutkija Daniel Skinner (Agricultural Research Service) sai ajatuksen korvata sienen pigmenttiä muodostavat geenit kahdella muista lajeista saatavalla betakaroteenia muodostavalla geenillä. Elimistö muuttaa betakaroteenin A-vitamiiniksi - joten näin köyhän väestön A-vitamiinin tarve olisi turvattu. Tutkijat uskovat, että oikeissa olosuhteissa Monascus-sieni kykenee tuottamaan yhtä paljon betakarotiinia kuin porkkana.

Red Fungus Turned Orange May Help Tackle Vitamin Deficiency (ScienceDaily 10.5.2009)

30.5.09

Punainen tukka ja musta nenä

Muutama päivä sitten lykkäsin Coloriastoon pari niin kummaa juttua, että pakko vähän lainata ja referoida.

Hiusten väriä käsittelevässä pikkujutussa Hair Dyes (Scientific American 23, 22.2.1851) kerrotaan seuraavaa:

Red heads are foolishly abominated in no country more than our own. The prejudice is no doubt inherited from our English and Irish ancestors, who had such a hearty hatred of the Danes - the red-haired race. They had felt the iron hand of Denmark, and it was held to be a most unlucky event to meet a red-haired man first in the morning, but above all, a year's misfortune to meed a red-haired man first on New Year's Day.
Mikäli oikein käsitin, niin samassa jutussa kerrotaan myöhemmin, että eri kansallisuudet ovat luontaisesti erivärisiä, esimerkkinä mm. puna(tukka)iset suomalaiset!

Black Noses (Scientific American 17, 10.1.1852) puolestaan kuuluu löyhästi käännettynä näin:
Kentuckyn lainsäädännössä on määrätty seuraavaa: rangastuslaitoksen pitäjän on hankittava sellaista mustaa kemiallista väriainetta, että se värjää ihon pinnan täysin mustaksi, niin ettei sitä voi pestä pois tai muulla tavoin muuttaa, kunnes aika sen pois kuluttaa ja luonto tuottaa uuden orvaskeden tai ihon pinnan; ja tällä väriaineella hänen pitää maalaaman jokaisen tuomitun nenä läpeensä mustaksi ja uusia käsittely tarvittaessa pitääkseen nenät mustina, kunnes kuukausi ennen tuomion loppumista käytäntö lopetetaan, jotta luonto ehtii palauttamaan nenän alkuperäisen sävyn, valmistaen omistajansa toisen astumisen maailmaan.

29.5.09

Vaaleanpunainen perjantai



Johan nyt on maailma vaaleanpunaiseksi yltynyt. Pinkkiblogit pinkblog.org ja pinkblog.net esittelevät vähän vinkeämpiä nykyajan gadgetteja vaaleanpunaisista läppäreistä pinkkeihin puhelimiin siinä missä Make Mine Pink -sivusto tarjoaa ikkunoita yltiöüberromanttisille hattaranmakuisille sivuille, joista voi hankkia kaikkea mahdollista elämänsä vaaleanpunaiseksi värittämiseen. Ja tietenkin voi osallistua myös vaaleanpunaisiin perjantaipäiviin sivulla www.makeminepink.com/pink-friday - jonka merkeissä shoppaillaan vaaleanpunaisesti.

Jos vain haluat tunnustaa vaaleanpunaista väriä ostamatta yhtään mitään, voit aina liittyä vaaleanpunaisen faniksi imagine the world in pink - the PINK fanlisting, v3 -sivulla.

28.5.09

Cantonin fosfori


[John Canton, National Portrait Gallery, Lontoo / tuntematon maalari]

Fosforituotteet ja muut itsevalaisevat materiaalit ovat aina kiehtoneet minua, joten aiheesta ei heti pääsekään eroon, vaikka eivät välttämättä väriin suoranaisesti liittyisikään...

Aineiden fosforenssi, eli joidenkin aineiden luminenssi lyhyelle valolle altistumisen jälkeen, oli huomattu jo varhain, mutta aihe ei jostain syystä kiinnostanut kovasti tieteilijöitä ennen kuin italialainen alkemisti Vincenzo Cascariolo löysi vuonna 1603 Mount Padernolta "Bolognan kiven" (bariumsulfidi), josta syntetisoi itsevalaisevaa ainetta. Itsevalaisevaa kiveä luultiin aluksi jopa kaiken kullaksi muuttavaksi viisasten kiveksi. Tämän jälkeen keksittiin useita aineita, jotka alkoivat valaista mm. joko valolle tai kuumalle altistuttuaan ja näistä alettiin yleisesti puhua nimellä fosfori (φωσφορος [fōsforos] - valon kantaja). Niiden yleinen ongelma oli se, että niiden valoisuus oli heikkoa ja hävisi pian, parin tunnin sisällä. Myös efekti hävisi melko pian esineestä.

Brittiläinen fyysikko John Canton (1718-1772) oli kutojan poika, joka päätyi lopulta Lontoolaisen koulun johtajaksi - ja Royal Societyn jäseneksi. Canton oli Englannissa ensimmäinen, joka kokeellisesti vahvisti Benjamin Franklinin olettamuksen salamasta ja sähköisyydestä. Hän teki useita sähköön liittyviä löytöjä ja keksintöä ja lisäksi hän keksi mm. uuden tavan valmistaa keinotekoisia magneetteja.

Vuonna 1768 Canton keksi luonnon fosforisoivan materiaalin, joka myöhemmin tunnettiin nimellä "Canton's phosphorus". Canton valmisti fosforisoivaa ainetta kalsinoimalla osterinkuoria rikillä. Ilmiötä ei ole kuvattu kovin monessa fosforia tai itsevalaisevia materiaaleja käsittelevissä lähteissä, koska vaikutus on kohtuullisen pieni.

Canton's phosphorus is made by calcining oyster-shells in the open fire for half an hour; after which, the whitest and largest pieces are selected, mixed with about one-third their weight of flowers of sulphur, pressed into a crucible with a closely-luted cover, and heated red hot for an hour. // [Cantonin fosforia valmistetaan kalsinoimalla osterinkuoria avotulella puolen tunnin ajan; jonka jälkeen valitaan valkoisimmat ja suurimmat kappaleet, sekoitetaan hyvin hienoksi jauhettuun puhtaaseen rikkiin, jota on yhden kolmanneksen verran painosta, puristetaan tiiviskantiseen astiaan ja kuumennetaan tulikuumaksi tunnin ajan.]
- John Henry Pepper: The Playbook of Metals (1861)

4335. Canton's Phosphorus. Put calcined oyster shells in layers, alternately with sulphur, and heat strongly in a covered crucible for an hour. This is also luminous in the dark after exposure to the sun. // [Laita kalsinoituja osterinkuoria kerroksittain rikin kanssa ja kuumenna voimakkaasti kannellisessa astiassa tunnin ajan. Tämä on myös hohtavaa pimeässä valolle altistamisen jälkeen.]
- William B. Dick: Encyclopedia Of Practical Receipts And Processes (1872)

Cantonin itsestään valaiseva kalsiumsulfidi ei ollut ainoa lajiaan; "Hombergin fosfori" oli kalsiumkloridia ja "Balduinin fosfori" kalsiumnitraattia. Nykyään fosforilla ei enää viitata kaikkiin fosforisoiviin aineisiin, vaan se on alkuaineen nimi.

26.5.09

Mysteerinen vihreä pigmentti

Etsiskelin tietoa renessanssiajan väreistä, kun törmäsin neljän vuoden takaiseen uutiseen aikanaan käytetystä - tai pikemmin käyttämättämästä - vihreästä pigmentistä. Sen mukaan vanhojen mestareiden, kuten Frans Halsin, Raphaelin ja Titianin maalauksissa on otaksuttu olevan vihreänä pigmenttinä kupariresinaattia, mutta hollantilaisen taidehistorioitsija Margriet van Eikema Hommesin tutkimus väittää toista. Van Eikema Hommes tutki tuolloisten taiteilijoiden teosten lisäksi myös heidän vanhoja maalireseptejään sekä kokeili valmistaa vihreää maalia.
Jutun mukaan maininnat kupariresinaatista vihreänä väriaineena nousivat puheenaiheeksi vasta 1914, kun Laurie-niminen kemisti löysi kaksi vihreän maalin ohjetta, joissa molemmissa vihreää maalia oli valmistettu liottamalla espanjanvihreää lämpimään vernissaan (mäntybalsamiin) ja synnyttämällä siten kupariresinaattia. Jälkeenpäin on kuitenkin huomattu, että nämä kaksi ohjetta oli tarkoitettu lasille, metallille sekä huonekalujen maalaukseen, ja että paneelille tai kankaalle maalaamista varten oli omat ohjeensa. Van Eikema Hommesin tutkimus osoitti, että vihreää väriä valmistettiin sekoittamalla hyvin hienoksi jauhettua espajanvihreää kylmään öljyyn tai vernissaan - missä tapauksessa ei kuitenkaan synny kupariresinaattia.

Tosin, löysin Laurien uudemmasta kirjasta tällaisen tekstin, joka kertoo hänen tutkineen nimenomaan tutkineen kuvitettuja käsikirjoituksia:

When engaged in the examination of the pigments used on illuminated manuscripts, I found a green which apparently is a resinate of copper made by dissolving verdigris in a pine balsam and which is permanent. If I am right in supposing that this green was used by Van Eyck and his followers, it may have been used by taking the sticky solution of the green in the pine balsam and emulsifuing with a little egg and oil so as to make a workable medium. Such a mixture is opaque when first painted out, but turns transparent on drying. Or the green balsam may have been dried and ground and used as a pigment, so that even if we take the use of this green as proved, it does not prove the use of a balsam varnish in actual painting.
- Arthur Pillans Laurie: The Painter's Methods and Materials. Courier Dover Publications, 1967.


Alkuperäisen van Eikema Hommesin tutkimusuutisen voi käydä lukemassa täältä: Green pigment in old masters a myth (Dr Margriet van Eikema Hommes, Innovations Report 17.3.2005)

25.5.09

Pukaran värjäysviikko 22.6.-26.6.2009

Batik-taiteilija Sirpa Hasa järjestää vahabatiikkikursseja Konneveden Pukaralla juhannuksen jälkeisellä viikolla.


Kokeile vahabatikin jännittäviä värjäystekniikoita!
Tervetuloa kokemaan kiehtovia värejä ja kuvioita, oppimaan uutta sekä
viihtymään kauniin luonnon keskellä taiteilijakodissa Konneveden Pukaralla.
Ohjaajana batik-taiteilija Sirpa Hasa.

Batikin aakkoset
Ma-ti 22.-23.6.

- kaksipäiväinen tutustuminen vahabatikin tekniikoihin
- oman batikkankaan suunnittelu, vahaus ja värjäys
- Hinta 125 €, sisältää opetuksen, lounaat ja päiväkahvit

Batikin jatkokurssi
Ke-pe 24.-26.6

- kolmepäiväinen kokeilullinen kurssi batikin perusteet hallitseville
- uusien mahdollisuuksien etsimistä, leikkiä väreillä ja kuvioilla
- Hinta 180 €, sisältää opetuksen, lounaat ja päiväkahvit

Opetusta on 6 tuntia päivässä klo 10-17. Iltaisin mahdollisuus omatoimiseen työskentelyyn.

Kurssille mukaan tarvitset pestyä ja silitettyä kangasta, t-paitoja tai tyynyliinoja oman tarpeesi mukaan. Soveltuvat materiaalit ovat pellava, puuvilla, viskoosi ja silkki. Lisäksi tarvitset rennot työskentelyvaatteet ja iloista mieltä! Värjäykseen tarvittavat välineet löytyvät paikan päältä.

Värjäysaineet (vaha, väriaineet, kemikaalit) maksat erikseen käytön mukaan.

Ilmoittaudu ja kysy lisää 15.6.2009 mennessä!

Yhteystiedot:
Sirpa Hasa
Pukaran Koulu
44300 Konnevesi
puh. 050 3400 666
e-mail: sirpa.hasa@nic.fi

24.5.09

Hehkuva lehmä


[Itsevalaisevaa maalia koskeva huomautus kiinalaisessa kirjassa Xiang-Shan Ye-Lu; otettu kirjasta Phosphor handbook; Shigeo Shionoya, Phosphor Research Society, William M. Yen]

Itsevalaisevien maalien historiassa on mielenkiintoinen pieni yksityiskohta, josta en ole onnistunut löytämään tarkkaa - tai varmaa - tietoa.

E. N. Harveyn kirjassa A History of Luminescence (American Philosophical Society 1957) kerrotaan, että 1000-luvulta peräisin olevassa Zan Ning -nimisen munkin muistiinpanoissa (Xiang-Shan Ye-Lu, kirjoittanut/koonnut Wen Ying) on tarina, jossa kuvataan eräälle Song-dynastian aikaiselle keisarille näytettyä luolassa olevaa kuvaa. Siinä päivällä lehmä vaikutti syövän ruohoa niityllä ja yöllä lepäävän samalla niityllä (eli toinen kuva olisi maalattu tavallisella, toinen fosforisoivalla maalilla). Munkin mukaan yöllä näkyvä väri oli sekoitettu erityisistä helmisimpukoista ja päivällä näkyvä väri oli tehty jauhamalla tulivuoresta rannalle pudonnutta kiveä jauhamalla. Munkin mukaan tieto tuli 140-88 eaa hallinneen Han Wu Din lähettilään Zhang Xianin kirjasta.

Phosphor handbook -kirjasta otettu kuva (alussa) on otettu Xiang-Shan Ye-Lu -tarinasta ja se kuvaa lehmämaalauksen historian. Sen mukaan maalauksen osti upseeri Xu Zhi E ja se annettiin lahjaksi Song-hoville. Seitsemännessä palstassa oikealta lukien aletaan kuvata, kuinka japanilaiset keräsivät helmiäiskuoria Etelä-Japanin rannikolta (kuudennessa palstassa oikealta näkyy paikan nimet). Harvey kuitenkin kyseenalaisti A History of Luminescence -kirjassaan tarinan todenpitävyyden, koska muuta tietoa maalauksesta ei ole löytynyt.

Huolimatta siitä, onko lehmämaalauksen taru totta vai ei, sekä Kiinassa että Japanissa tunnettiin itsevalaisevan maalin valmistus jo ainakin tuhat vuotta sitten. Tiedetään myös, että tuolloin Japanista vietiin Kiinaan vulkaanisista aineista saatua rikkiä, jota on käytetty mm. itsevalaisevan maalin valmistukseen. Muutamat tuon aikakauden maininnan viittaavat jonkin merenelävän kuorien ja erilaisten vulkaanisten materiaalien sekoitusten käyttämisestä pigmenttinä. On hyvinkin mahdollista, että yhdistelmistä on syntynyt fosforisoiva pigmentti, joka kerää päivän voimaa valosta ja sitten sen voimalla hehkuu pimeässä. Itseasiassa vuonna 1768 brittifyysikko John Canton valmisti fosforipigmenttiä rikillä käsitellyistä osterin kuorista. 1800-luvun lopulle tultaessa sveitsiläiset kellonvalmistajat käsittelivät kellotauluja luonnon itsevalaisevilla aineilla, ennen kuin tehokkaammat radiumpohjaiset maalit ottivat vallan (kts. Synkkä valomaali).

23.5.09

Krapista on moneksi! - pajapäivä Kangasniemellä

Turusta Kangasniemeen muuttanut Tiina Leino aloittaa tänä kesänä pajapäivät, joissa mm. värjätään ja huovutetaan!

KRAPISTA ON MONEKSI
Lauantaina 6.6.2009 ja keskiviikkona 17.6.2009 klo 9.30-16.00 Villakas-pajalla värjätään punaista Krapilla.

Tervetuloa viettämään mukava ja kiireetön päivä Hännilän joen rannalla Tuomiojan Tarhan mökillä. Osoite on Pullialantie 39, 51200 Kangasniemi. Kangasniemen keskustasta 8 km Toivakan suuntaan, (vanha tie 4421) opasteet perille.

Päivän aikana tutustutaan värjäyskasveista Krappiin (Värimatara, Turkki) ja kotimaan kasveista Nokkoseen. Opetellaan kasvivärjäyksen työmenetelmät: puretus, värin uuttaminen ja villan värjäys.

Pajapäivän hinta 30 € (sisältää värjäyskasvit, puretteet ja 100 g lankaa). Voit ottaa mukaan myös omia lankoja: Nalle, 7 Veljestä ja 100 % Suomenlampaan villa sopivat luonnon väreillä värjäykseen.



Villakas-blogi löytyy osoitteesta http://villakas.blogspot.com

Villakas-nettisivut ja ilmoittautumislomake löytyy osoitteesta www.villakas.fi

22.5.09

Itsevalaiseva maali


[Kuva: MPK Co / glopaint.com]
Pari vuotta sitten kirjoitin Coloria-blogiin jutun Synkkä valomaali, jossa kirjoitin etenkin radium-maalien käytöstä. Tuolloin löysin muutaman maininnan sekä nykyaikaisista että vanhemmistakin itsevalaisevista materiaaleista, mutten ehtinyt niihin tuolloin paneutua.

Tuolloin verkossa oli jonkin verran juttua MPK Co.:n kehittämästä itsevalaisevasta GlowPaint-maalista, joka loistaa yhteen putkeen yli 12 vuoden ajan ilman ulkoisia energianlähteitä. Materiaalissa käytettiin hyväksi Litrosphere™-mikropartikkeleita, joita voi lisätä maalin sekaan. Materiaali kestää hyvin lämpöä ja kylmyyttä ja sen voi käytännössä muuttaa päästämään minkä tahansa väristä valoa. On saatavilla myös sellaisia GlowPaint-maaleja, jotka ovat päivän valossa valkoisia tai läpinäkyviä, mutta pimeässä hohtavat eri väreissä. Tekniikkaan käytetään sekä fosforia että tritiumia. Jälkimmäinen on radioaktiivinen aine, mutta ilmeisesti suhteellisen vaaraton sellainen.

Huolimatta varsin epämääräisen mielikuvan luovasta verkkosivustosta kyseessä on varsin mullistava keksintö. Itsevalaiseva Litrosphere voitti vuonna 2007 NASAn "Create The Future" -kilpailun pääpalkinnon. Viime vuonna 2008 MPK Co. osallistui NASAn kilpailuun uudella Litroenergy Power Cells -keksinnöllään, jossa Litroenergy-systeemiä on käytetty yhdessä aurinkokennojen kanssa tuottamaan edullisesti pysyväluonteista energiaa. Lisää tietoja kilpailubrieffeistä: NASA Tech Briefs Create the Future Design Contest.

20.5.09

Sinisiä, sinisiä, sinisiä ruusuja...


[Kuva: Suntory]
Sininen ruusu on kirjallisuudessa symboloinut fantasiaa ja mahdottomuuksia. "Eräskin pettynyt ruusunsaaja" ihmetteli muutama viikko sitten Colorian palautelomakkeen kautta sinisiä ruusujaan, jotka osoittautuivatkin epäaidoiksi. Totta: meidän saatavillamme olevat siniset ruusut on yleisimmin värjätty elintarvikevärillä, joka ei vahingoita ruusua, mutta imeytyy aika peittävästi ja kestää leikkoruusun eliniän. Keinotekoista väriä ei välttämättä hoksaa, ellei kukista irtoa väri. Vedessä ruusu kuitenkin aina haalenee. Talouselämä-lehdessäkin kirjoitettiin viime vuonna Varo sinisiä ruusuja! (Taloussanomat 30.5.2008) jutussa, jossa käsiteltiin kevään mittavahintaista ruusukauppaa ja sivuttiin myös erivärisiä uusia ruusuristeytyksiä. Yhtä kannattaa varoa – sininen ruusu on aina värjätty ja sotkee helposti vaatteet, kyseisen jutun ingressissä varoitetaan.

Mutta itseasiassa: sininen ruusu ei enää ole välttämättä aina värjätty, vaikkakaan Suomen markkinoilta tuskin värjäämätöntä sinistä ruusua löytyy vielä vähään aikaan. Jo viitisen vuotta sitten uutisoitiin japanilaisen juomayhtiön Suntory Ltd.:n lähes täysin omistamasta australialaisesta biotekniikkayritys Florigenesta, joka oli onnistunut kehittämään vaalean sinisen ruusun geenitekniikan avulla - joskaan kukat eivät ole vielä päässeet käsikauppaan saakka. Bioteknologia Info -sivuilla löytyy aika helposti ymmärrettävää tietoa geeniväritetyistä kukkasista:

Luonnonkukkien siniväri perustuu usein antosyaaniväriaineisiin. Yksi vahva tällainen väriaine on ritarinkannuksesta aikoinaan löydetty delfiniidi. Tätä väriainetta on sittemmin löydetty useimmista sinikukkaisista lajikkeista kuten petuniasta. Nyt luodun sinisen koeruusun kukat ovat laventelinsiniset, ja sen terälehdet tuottavat lähes yksinomaan delfiniidiä. Lajikkeessa punaiseen ruusuun on siirretty sinivärin aiheuttava geeni keto-orvokista.
- Sininen ruusu kehitetty geenitekniikan avulla (Bioteknologia Info 4.8.2004)

Sinisiä kukkia on - miksi ei sinisiä ruusuja? Toisella Bioteknologia Infon sivulla Professori Teemu Teeri Helsingin yliopiston Soveltavan biologian laitokselta kertoo jotain kasvien geeniteknisestä muuntelusta:
Geeniteknisesti voidaan kukan värejä muuttaa kahdella tavalla. Vaimennustekniikoilla saadaan värimuotoja, joita voi löytää myös luonnosta tai viljelykasvien kirjosta, missä ne syntyvät geenimutaatioiden kautta. Tällä tavalla on esimerkiksi punaisesta gerberasta saatu valkoisia muotoja. Haastavampaa on siirtää kasviin uusi väri, jota kasvi ei normaalisti osaa muodostaa.
---
Sininen väri on erittäin haastava jalostettava geenitekniikalla ja sitä on yritetty pitkään. Periaatteessa asia näyttää yksinkertaiselta ja tuntuu, että se voitaisiin rinnastaa oranssin petunian jalostukseen. Sinisissä antosyaaneissa on hydroksyyliryhmä tietyssä hiilessä ja entsyymi (ja sen geeni), joka hydroksyyliryhmän lisää on tunnettu.
FAQ - Ruoka ja maatalous (Bioteknologia Info, Professori Teemu Teeri
Soveltavan biologian laitos, Helsingin yliopisto)

Missä ne siniset ruusut oikein luuraavat? Vaikka kukkaa luvattiin markkinoille jo 2007, Florigene ei ainakaan itse ole luopunut toivosta, sillä kotisivulla lukee Future home of the blue rose... Florigene on tuonut merkkinoille jo ainakin kolme patentoitua ja tavaramerkittyä violetihtavaa sävyä neilikoihin: FLORIGENE Moondust™ (1996; mauven värinen kukka oli ensimmäinen geneettisesti muunneltu kukka myynnissä); FLORIGENE Moonshadow™ (1997) ja kaikkein syvin purppurasävy FLORIGENE Moonshadow™. Telegraphin artikkelissa World's first blue roses after 20 years of research (Telegraph, Danielle Demetriou, 31.8.2008) uskotaan, että ensimmäset siniset ruusut tulevat kauppojen hyllyille ensi syksynä. Itse sanoisin Suntoryn kuvissa esiintyviä kukkasia mielummin violeteiksi - tai mauveksi.
Daily Mailin artikkelista Pictured: World's first truly blue roses go on display in Japan (Daily Mail, Lizzie Smith 1.11.2008) voi käydä vilkaisemassa muutamaa Getty Imagesin kaunista kuvaa näyttelystä Japanissa, Chibassa järjestetyiltä Makuhari-kukkamessuilta, jossa ruusuja viime syksynä esiteltiin.

Huomattavaa on myös se, että näissä geenikukissa liikkuvat valtavat rahat. Sinisen ruusun kehittelyyn on laitettu jo miljoonia, millä valuutalla tahansa.

18.5.09

Voiko värin patentoida?


Suuressa maailmassa suklaakin on violettia.

Värin patentointi ja niiden tavaramerkiksi rekisteröinti ihmetyttää Colorian lukijoita silloin tällöin, enkä koskaan tunnu löytävän tarpeeksi kattavia vastauksia kysymyksiin. Olen aiemmin kirjoittanut värien tavaramerkiksi rekisteröinnistä Coloria-blogissa magentan värin vapautusliikettä käsittelevässä jutussa: ilmeisesti värin siis voi ilmoittaa tavaramerkiksi, mutta seurauksena saattaa olla hyvinkin negatiivista maailmanlaajuista vinkua huolestuneilta värikansalaisilta. Suomessa on rekisteröity (ainakin) kolme väriä tai väriyhdistelmää: ensimmäisenä Fazerin sininen (kukaan muu ei saa Suomessa valmistaa sinipaperista suklaata), toisena Fiskarsin oranssit sakset (Fiskars Orange) ja sitten Parocin eristelevyjen pakkauksissa käytetty punavalkoraidallinen kuviointi (ilmeisesti ne työmaitten "jättimariannet").

Muualla maailmassa nahistelut väreistä ovat jo arkipäivää. magentan värin rekisteröinnin aiheuttaman joukkoliikkeen lisäksi olen seurannut verkosta myös violettia suklaataistoa. Englantilainen Cadbury on patentoinut violetin Cadbury Purple -värin (1997-1998 PANTONE Colour Formula Guide: 2597c, 2607c, 2617c, 2627c, 266c, 267c, 268c, 269c, 2685c, 2695c, 273c, 274c, Violet C, 2735c, 2745c ja 2755c), jota se on käyttänyt pakkauksissaan jo vuodesta 1905. Kotimaassaan sillä onkin kiistämätön asema violettikuorisen suklaan valmistamisessa - violetti Cadbury on Britein saarten Fazerin sininen. Mutta mitä tapahtuu, kun mennään ulkomaille? Australialainen 1920-luvulta suklaata valmistanut Darrell Lea erehtyi käyttämään mustaherukkasuklaapakkauksissaan violettia väriä ja Cadburyn ja Darrel Lean välille syntyi perusteellinen kiista violetin suklaan oikeuksista Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Viiden vuoden kiihkeän taiston jälkeen Darrell Lean voitosta ilmoitettiin huhtikuussa 2008. Australialainen Darrel Lea ei ole Cadburyn ainoa värikilpailija suklaan saralla: manner-Euroopassa Cadburya vastassa on vuodesta itävaltalaisen Kraft Foodsin violettiin pakattu Milka-suklaa, jota on valmistettu vuodesta 1901 ja jolla on vahva jalansija Itävallan lisäksi ainakin Sveitsissä ja Saksassa. Miten lienee sen ja Cadburyn välit?

Immateriaalioikeusinstituutin (IPR University Center) sivuilla käsitellään värin rekisteröintiä muutamaankin otteeseen ja esittelee suhteellisen selkokielisesti värirekisteröinnin kannalta oleelliset ennakkoratkaisut jutuissaan Ääriviivaton väri hyväksyttävissä tavaramerkiksi tietyin edellytyksin - EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisu - 14.10.2004 ja Värisävy sopii palveluiden tavaramerkiksi - EY:n ensimmäisen asteen tuomioistuimen ratkaisu - 16.10.2002. Väriä käsitellään myös muissa artikkeleissa ja uutisissa.

Myöskään sellaisten tavaramerkkien rekisteröinti ei ole mahdollista, joita koskee vapaana pitämisen tarve. Niitä on jokaisen voitava vapaasti käyttää elinkeinotoiminnassa. Hymiökuvioiden vapaana pitämisen tarve on seurausta niiden degeneroitumisesta.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (EYT) 6.5.2003 antamassa tavaramerkkidirektiiviin 3 artiklan (1)(c) kohtaa koskevassa ratkaisussa C-104/01 (Libertel) käsiteltiin perusteellisesti tavaramerkin (oranssi väri) rekisteröintiä, johon kohdistui vapaana pitämisen tarve. EYT totesi muuan muassa, että tavaramerkin rekisteröintimahdollisuudelle voidaan asettaa yleiseen etuun perustuvia rajoituksia.
Tavaramerkkidirektiivin 3 artiklassa lueteltuja rekisteröintiesteitä on tulkittava ottamalla huomioon se yleinen etu, joka on kulloisenkin rekisteröintiesteen tausta-ajatuksena. Merkkejä tai ilmauksia, joilla kuvaillaan sen tyyppisiä tavaroita tai palveluita, joita varten rekisteröintiä haetaan, on jokaisen saatava vapaasti käyttää.
---
Tavaramerkin perusteella on erotettava, että tavarat tai palvelut ovat peräisin tietystä yrityksestä. Tältä osin on otettava samalla huomioon se, käytetäänkö tavaramerkkejä tavanomaisesti alkuperän ilmaisemiseen asianomaisilla toimialoilla ja se, kuinka kohdeyleisö mieltää tavaramerkin. Oranssi väri ei ollut erottamiskykyinen.
Hymiö tavaramerkkinä (Markku Tuominen, IPRinfo 3/2006)

IPR University Center -sivustolta löytyy myös lyhyt uutisointi Lisää värejä tavaramerkkirekisteriin, johon päivämäärää ei valitettavasti ole merkitty. Siinä todetaan, että hakemuksia värin rekisteröimiseksi tavaramerkiksi tullut enenevässä määrin sekä kansallisiin tavaramerkkivirastoihin että Euroopan yhteisön harmonisointivirastoon (OHIM) ja että hakemuksen hyväksymisen keskeisenä kriteerinä on tavaramerkin tehtävän täyttyminen, toisin sanoen se, kuinka kiinteästi väri tai väriyhdistelmä liittyy kyseiseen tavaraan. Myös palvelulle voidaan rekisteröidä värimerkki.

Luulin ensin, että lainaukseen laittamani puhe oranssista koski Fiskarsin oranssia väriä, mutta oranssia on näköjään liikkeellä enemmänkin: Lisää värejä tavaramerkkirekisteriin -uutisessa sanotaan
OHIMin erottamiskyvyttömänä hylkäämästä väristä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (EOT) hyväksyi tietyn oranssin hakijan kasvinviljelyneuvonnan tunnusmerkiksi (asia T-173/00, 9.10.2002). EOT oli aiemmin katsonut, että hakijan tuotteisiin liittyvä pelkkä väriyhdistelmä ilman erityistä muotoa on liian abstrakti ja epämääräinen, jotta se huomattaisiin tai tunnistettaisiin merkiksi (asia T-316/00, 25.9.2002).

Koska tavaramerkkivärit ovat jo arkipäivää, hoksasin, että Coloriasta puuttuu oleellinen sivu: tavaramerkkivärikartta. Alan koota sellaista ensi tilassa. Vinkkejä rekisteröidyistä väreistä ja niiden mahdollisista värikoodeista otetaan vastaan. Itselleni mieleen tulee ainakin Tiffany Blue (jalokiviliike Tiffanyn rekisteröimä sininen)...


(Tämä Wikimedia Commonsista löytämäni Milka-mainoslehmä oli vielä pakko lisätä jutun loppuun - voi tätä nerokkaan markkinoinnin juhlaa!)

17.5.09

How to...

En ymmärrä miten olen voinut välttyä Wonder How To -sivustolta! Sivustolle on koottu kaikenmoisia videotutoriaaleja vakoiluteleskoopin rakentamisesta koiran hampaiden puhdistamiseen. Ja jotain väreihinkin liittyvää:

How to make your own natural dye with etsy labs
Apply, set, and remove natural food-based dye
Dye Easter eggs with natural ingredients (Tämä on ihan oikeasti vinkeä.)
Dye knitting yarn with a sock blank dyeing kit (Ja tämäkin mielenkiintoinen metodi.)
How to get ready to dye wool
Dye fabric with rust
How to do gelatin plate printing with natural dyes

Koska nämä ovat tavallisten asiastaan innostuneiden ihmisten verkkoon lähettämiä pätkiä, jotkut ovat kerronnallisesti hieman heikkoja - kameraa ei esimerkiksi osata laittaa pois päältä, kun sen äärestä poistutaan eikä editointia ole juurikaan tehty. Osa videoselityksistä on hyvin selkeästi tehty ja luettu, osa on epämääräistä mutinaa. Osassa videoita puuttuu joku olennainen osa tietoa eivätkä otsikotkaan aina kohtaa (kuten tuon luonnonvärigelatiinipainantavideon kohdalla). Eli videoiden taso vaihtelee valtavasti. Siltikin suurin osa on viihdyttävyyden lisäksi ihan valaisevaakin katsottavaa.

16.5.09

Punainen kortti


Joskus meiliboksiin tippuu sellaisia kysymyksiä, että on pakko alkaa setviä taustoja. Nyt kysyttiin: "Mitä tarkoittaa, kun olin menossa baariin ja portsari sanoi, että mulla on punainen kortti? Pääsin kuitenkin sisään."

"Punaisen kortin" antaminen ja saaminen on yleistynyt kielenkäytössä viimeisten vuosien aikana. Monet jutuista liittyvät tavalla tai toisella palloiluaiheisiin, kuten Punainen kortti viuhuu turkkilaistehtaalle (SASK 6.6.2008), jossa kerrotaan, kuinka Jalkapallon EM-kisatuotteita valmistava turkkilaistehdas irtisanoi yli 50 työntekijäänsä, koska nämä olivat liittyneet ammattiliittoon ja jossa tämän vuoksi tekstiilityöntekijöiden kansainvälinen ammattiliitto ITGLWF vetoaa "punaisella kortilla" jalkapallon EM-kisojen aattona Euroopan jalkapalloliiton Uefan puheenjohtajaan Michel Platiniin. Esimerkkejä löytyy myös palloilun ulkopuolelta: Greenpeace antoi tiedotteensa mukaan punaisen kortin Beckhamin kosmetiikalle vuonna 2006, koska laboratoriotesteissä Beckhamin Instinct -deosprayn todettiin sisältävän kiellettyä DEHP -kemikaalia.

Ongelma tällaisessa värikkäässä kielessä piilee siinä, että tällaiselle ihmiselle, joka on koko elämänsä osannut vältellä jalkapallon sääntöjä, punaisen kortin merkitys on hieman epäselvä. Mikä se oikein on? Käyttöyhteyksistä voin päätellä, että kyseessä on ilmiselvästi varoitus. Mutta eikö keltainenkin kortti ole jonkin sortin varoitus? Onko punainen kortti sitä hirvittävämpi? Vai sisältääkö se varoituksen lisäksi myös rangaistustoimenpiteen? Onneksi Wikipedia tietää:

Erotuomari voi varoittaa pelaajaa näyttämällä hänelle keltaista korttia. Jos pelaaja saa kaksi keltaista korttia ottelun aikana, niin pelaaja ajetaan pois kentältä eli hänelle näytetään punaista korttia. Punainen kortti voidaan antaa pelaajalle myös suoraan. Pelaajalle annetaan keltainen kortti, jos hän toistuvasti rikkoo sääntöjä, käyttäytyy epäurheilijamaisesti, osoittaa elein ja sanoin kielteisyyden tuomarin päätökseen, viivyttää peliä, tulee kentälle ilman erotuomarin lupaa tai jättää kentän ilman erotuomarin lupaa, ei noudata annettuja etäisyyksiä kulma- ja vapaapotkun tai rajaheiton aikana.

Toisin sanoen: kaksi keltaista korttia on sama kuin punainen kortti?

---


Punainen kortti on muutakin. Punainen koetaan varsin voimalliseksi väriksi; punaisia jäsenkortteja ovat kantaneet eri maissa sosialistit ja kommunistit ja erilaisilla punaisten korttien kampanjoilla on pyritty kiinnittämään huomiota tärkeisiin asioihin verenluovutuksesta rasismin vastaisuuteen. Viime vuonna Afrikassa globaalin webbiliikkeen, Avaaz.orgin Red Card for Mugabe -kampanja kokosi väkeä osoittaamaan mieltään elokuussa järjestetylle marssille Zimbabwen diktaattoripresidentti Mugabea vastaan. Punaisia kortteja pyydettiin myös lähettämään Mugabelle.

---

Mutta värihän ei ole kaikki, myös konteksti ratkaisee. Punainen kortti voi olla myös hyvänmielinen, kuten tuhannet joulun aikoihin lähetetyt tontunpunaiset kortit. Kiinassa punainen on onnen väri, joten esimerkiksi hääkutsut ja uuden vuoden toivotukset lähetetään punaisilla korteilla.


Näistä listauksista huolimatta alussa esitettyyn kysymykseen jäänee vastaamatta. Täydellistä pelikieltoahan tuo ei varmaan tarkoittanut, kun kysyjä pääsi sisään. Kannattaisi varmaan tarkentaa portsarilta.

15.5.09

Ilmoittautuminen Värjäripäiville alkanut!

Luonnonväreistä kiinnostuneiden perinteinen kesätapaaminen, Värjäripäivät järjestetään tänä vuonna 30.7.-2.8.2009 Siipyyn Kiilissä. Neljä päivää pitää sisällään yhden luentopäivän ja kolme kurssipäivää ja mukaan voi tietenkin tulla vain yhdeksi päiväksikin. Värjäripäiville ilmoittautuminen on alkanut tänään!

Itse pidän torstaina luennon vanhoista värjäysresepteistä otsikolla Kylläpä sopan keitit ja perjantaina ja lauantaina on tarkoitus kokeilla vanhojen reseptien toimivuutta yhden päivän työpajoissa, joissa vetäjinä ovat itseni lisäksi Ulla Lapiolahti ja Tiina Leino. Muusta kurssitarjonnasta löytyy mm. värjäystä pietaryrtillä ja morsingolla, mikroaaltouunivärjäyskokeiluja ja puretepainanta pietaryrtillä ja krapilla/seitikeillä. Eikä unohtaa voi tietenkään kasvivärjäyksen peruskurssia.

Lisää tietoa Värjärikillasta, Värjäripäivistä ja ilmoittautumislomakkeet Värjärikillan nettisivuilta

---

Minulle tulee jatkuvasti kyselyitä erilaisista värjäykseen ja maalaukseen (etenkin punamultamaalin tekoon) liittyvistä kursseista ja yritän välittää tietoa mahdollisuuksieni mukaan. Olen koonnut blogin oikeaan laitaan kurssilistaa ja jos järjestää itse tai tietää jonkun kurssin tai tapahtuman, jonka siinä pitäisi näkyä, otan mielihyvin tietoa vastaan!

14.5.09

Lisää autonväreistä...


Kommenttina toissapäiväiseen juttuun: löysin Tuulilasin jutun muutaman vuoden takaa: Punainen on yleisin auton väri Suomessa (Tuulilasi 25.1.2007) - mikä kertookin olennaisimman. Suora lainaus tekstistä:

Miltei joka neljäs Suomen henkilöautokannassa oleva auto on väriltään punainen. Niiden osuus on 24 %. Koko kannassa punaisen jälkeen tulevat harmaa, sininen, vihreä ja valkoinen.

Tilanne on tuskin hirveästi muuttunut parissa vuodessa, kun kaikki autot otetaan huomioon. Uusien autojen kohdalla Suomi seuraa lähellä maailman värittömyyden trendiä: ensirekisteröinneissä nimittäin suosituin väri on hopea eri sävyineen. Artikkelissa hieman kritisoidaan Ajoneuvohallintokeskus AKEn väriluokitusta, jossa puhutaan harmaasta autosta silloinkin, kun auto on oikeasti metallihohtovärinen ja harmaaseen taittuva. Jutussa tuodaan esille myös miesten ja naisten väliset erot ja huomautetaan myös tilastoihin piiloutuvista harhatiedoista - monet auto-ostokset kun tehdään yhteispäätöksellä. Joka tapauksessa, ensirekisteröidyissä autoissa kumpikin sukupuoli suosi harmaata (hopeaa). Naiset suosivat toiseksi eniten punaista, miehet sinistä (sitten mustaa ja vasta neljäntenä punaista). Koko autokantaa katsoen: naisilla on käytössä punaisten jälkeen eniten sinisiä ja miehillä harmaita autoja.

---

Huomasin ohimennen yhdellä keskustelupalstalla jutustelua siitä, myyvätkö metallimaalipintaiset autot paremmin kuin normaalimaalilla maalatut. Kyseisellä keskustelupalstalla asia meni lähinnä kinasteluksi ilman mitään yhteen kokoavia dokumentteja, mutta Montrealin Gazettesta löytyi artikkeli Top five car colours for 2009 - Blue making a comeback (Jodi Lai, The Gazette, 20.4.2009), jossa sanotaan Metallic cars are said to sell faster as used cars, and could be worth more than a flat-coloured counterpart. Tämäkin tosin on arvelu, eikä perustu mihinkään tiukkaan tilastotietoon.

Artikkeliin on koottu muutamia muitakin aika mielenkiintoisia tietoja. Artikkelissa arvellaan valkoisen suosion johtuvan siitä, ettei siinä näy lika ja se näyttää yksilöllisemmältä kuin hopeinen auto. Itse en kyllä ihan allekirjoittaisi tuota lausahdusta... Vai onko minulta jäänyt jotain oleellista ymmärtämättä? Eikö kura erotu valkoisesta hyvinkin selvästi? Hopean ja harmaan-värisistä se ei ehkä niin hyvin erotukaan. Se voi kyllä hyvinkin olla mahdollista, että kuumina päivinä valkoiset autot ovat viileämpiä. Artikkelissa kuvataan hopeanväristen autojen olevan ominaisuuksiltaan paljon valkoisen kaltaisia ja että harmaan auton valitsevat usein ihmiset, jotka haluavat jotain muuta kuin yleisen hopeanvärisen, mutta samat etuudet kuin hopeanvärisissä autoissa. Musta puolestaan on hienostunut väri, mutta sen ylläpito vaatii työtä, koska siinä näkyy naarmut, lika ja pöly "kuin majakka sumuisessa yössä". Samanlaisia kommentteja mustasta luin jonkin aikaa sitten taksikuskien käymästä keskustelusta...

Autottomana ihmisenä en osaa sanoa autonväriasiaan muuta kuin esittää ihmetykseni ja harmitukseni siitä, että automaalauksessa tunnutaan olevan hyvinkin konservatiivisia. Auto on ehkä niin pitkäaikainen ja kallis hankinta, että siinä ajatellaan myös eteenpäin myymistäkin. Hienovaraiset kuvioinnit - enkä siis tarkoita hotrod-liekkejä vaan harmaata harmaalle - voisivat kovastikin piristää nykyisten autojen tylsääkin tylsempää värimaailmaa.

13.5.09

Online Exhibit By the Textile Museum of Canada "Cloth & Clay"


Kanadan tekstiilimuseon koostamassa mielenkiintoisessa verkkonäyttelyssä on esimerkkejä värjätyistä tekstiileistä mm. Nascasta (Pohjois-Peru) ja muista Etelä-Amerikan intiaanikulttuureista sekä ennen että jälkeen ajanlaskun. Verkkonäyttely on seitsemän vuoden iästä ja lievästi kömpelöstä käyttöliittymästään huolimatta varsin hieno pikku paketti - tutustumisen arvoinen!

Cloth & Clay (Textile Museum of Canada)

12.5.09

Valkoisten autojen maailma



Olen aiemminkin ihmetellyt automaailman värittömyyttä, mutta asia nousi taas mieleen Vapun päivän autoparaateja katsoessa. Vanhat autot erottuivat katukuvasta paitsi muodoiltaan, myös väreiltään. Sen jälkeen en taas olekaan kiinnittänyt huomiota autojen väriin - tai värittömyyteen - ja ehkä se onkin noiden valkoisten, mustien ja hopean sävyjen tarkoitus. Löysin verkosta DuPontin viime vuoden autoväriraportin ja siitä näkyy hyvin noiden epävärien dominanssi autokaupassa. Valkoinen oli (vähintään) toista vuotta suosituin autoväri. En löytänyt verkosta materiaalia suomalaisten autojen väreistä, mutta voisin kuvitella, että Suomi osuisi mieltymyksiltään aikalailla samaan kuin Venäjän automarkkinat, kyllä punaisia autoja liikenteessä näkyy yllättävän paljon. On tietenkin eri asia, ovatko ne uusia: DuPontin vuosittaiset autoväriraportithan eivät käsittääkseni sisällä kaikkia maailman autoja vaan vain uusia autoja ja niiden väritystä. Kokonaisuudessaan autokanta voi olla vähän värikkäämpikin. Mutta eipä juuri paljon, jos parkkipaikastamme voi jotain päätellä.

Voi olla, että edessämme on toisenlaiset ajat. DuPont nimittäin myös ennustaa tulevia väritrendejä ja raportissa huomioidaan mm. kuluttajien kasvava kiinnostus yksilöllisyyteen. “Time for Color”, värin aika, on DuPontin väriennusteen nimi. Sen pitävätkö ennusteet paikkansa, pääsemme todistamaan varmaan muutaman vuoden kuluttua.
DuPontin raportissa on hieman tarkempaakin tietoa autovärien suosioista alueittain, ja siitä, onko värien suosio nousussa vai laskussa.


White Is Most Popular Color – Again – in 56th DuPont Automotive Color Popularity Report (DuPont 9.12.2008)

11.5.09

10.5.09

Harmaa vanhuus ei tule ilman vetyperoksidia



Hius saa värinsä melaniinista, jota syntyy hiustupessa. Tummemmassa tukassa on enemmän ja vaaleammassa vähemmän melaniinia. Aiemmin uskottiin, että ihmisen vanhetessa hiusten väriaineen, melaniinin, määrä alkaa vähetä ja lopulta värillisten hiusten sijaan kasvaa läpinäkyvää (tai valkoista) hiusta, jossa ei ole väriaineita ja joka siksi vaikuttaa harmaalta. Nyt tutkijat ovat selvittäneet hiusten melaniinin puutetta ja harmaantumisen syytä pidemmälle. Hiukset synnyttävät aina hiukkasen vetyperoksidia, mutta vanhenemisen myötä sitä alkaa muodostua lisää: vetyperoksidi kerääntyy hiuksiin estäen melaniinipigmentin synteesin. Tavallaan hiukset vaalentuvat sisältäpäin ja muuttuvat ensin harmaiksi ja lopulta valkoisiksi. Vanhukset ovat siis hiuksistaan sisäisesti blondeja :D

Vielä ei ole aivan selvää, mitkä kaikki elementit vaikuttavat hiusten harmaantumiseen. Yleisesti geneettisen perinnön vaikutus harmaantumisvauhtiin tunnetaan ja genetiikkaa onkin pidetty suurimpana vaikuttajana siihen, kuinka nuorena ihminen harmaantuu. Vuoden 1996 British Medical Journalin tutkimuksessa todettiin, että tupakoitsijat harmaantuvat neljä kertaa todennäköisemmin nuorella iällä. Harmaantuminen saattaa johtua mm. B12-vitamiinin puutteesta tai kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Harmaahiuksisuus ei ole vain vanhusten juttu: harmaita hiuksia on tavattu jopa kymmenen vuotiailla, joskin hyvin harvoin. Tällaisia hyvin varhain harmaantuneita ovat mm. vuoden, parin takainen American Idol -voittaja Taylor Hicks sekä koomikko Steve Martin. Aina ihmiset eivät harmaannu tasaisesti, vaan joskus harmaus saattaa alkaa hiuksissa näkyvinä raitoina. Englanniksi tällaiselle värillisten ja harmaiden hiusten yhdistelmälle on käytössä nimitys salt and pepper.

Lisää vetyperoksidiharmaista: Why Hair Turns Gray Is No Longer A Gray Area: Our Hair Bleaches Itself As We Grow Older (Science Daily 24.2.2009)
Unlocking the Secrets of Gray Hair (Tara Parker-Popet, The New York Times 9.3.2009)

9.5.09

Turhamaiset viikinkimiehet


Kuvien asut ovat esillä Gustavianum-museossa, Uppsalan yliopistossa. Kuvat: Annika Larsson

Keski-Ruotsin viikinkien pukuja tutkineen Annika Larssonin (Uppsalan yliopisto) väitöskirjassa esitetään 700-900-luvun ruotsalaisviikinkien pukeutuminen varsin erilaisena kuin mitä on totuttu ajattelemaan. Larsson pohjaa teoriansa uusiin, Novgorodin lähellä ja siitä itään, entisillä viikinkien kauppareiteillä löytyneisiin löydöksiin. Jäyhien soturien sijaan kyseessä onkin ollut varsin muotitietoinen ja ehkä vähän hienostelevakin joukko, jonka pukeutusmisvaikutteet tulivat Aasiasta Venäjän ja Itä-Euroopan kautta. Eivät viikinkinaisetkaan hiljaisia harmaavarpusia olleet, mutta varsinkin miesten pukeutumisessa kirkkaat värit ja koristenauhat olivat yleisiä. Mälaren-järven arkeologiset löydökset 800-luvulta antavat käsityksen aikakauden vaatteista, joita viikingit pitivät itäisillä kauppareiteillä matkoillaan kohti Silkkitietä. Miesten vaatteissa näkyi ylellisiä materiaaleja silkistä kiiltäviin peilinpalasiin.

Larssonin mukaan viikinkinaisten vaatetuksessa on huomattavaa, että ennen kristillistä aikaa naiset todennäköisemmin pukeutuivat huomattavasti provokatiivisemmin kuin mitä on aiemmin uskottu. On uskottu, että viikinkinaisen puku olisi koostunut kahdesta pitkästä neliömäisestä osasta koostuvasta olkainpaidasta ja pukuun kuuluvat soljet olisivat olleet kiinni solisluiden kohdalla. Birkasta löytyneet naisten paidat oli tehty yhdestä kankaasta ja niissä oli avonainen kaula-aukko. Larssonin mukaan kuitenkin solkia todennäköisesti pidettiin kummankin rinnan keskellä. Nämä asusteet kuitenkin muuttuivat kristinuskon saapuessa Pohjolaan.

Vikings did not dress the way we thought (25.2.2008 Uppsala University)
Vikings With Vanity: Vivid Colors, Flowing Silk, Fashionable Until Advent of Christianity (27.2.2008 Science Daily)

8.5.09

Surun väri on lännessä musta ja idässä valkoinen?


Värien symboliikkaa ei voi opettaa ulkoa opituilla faktalauseilla, mutta silti niin tehdään. Lähes aina, kun puhutaan kulttuurien välisistä eroista värien symboliikassa ja vastaanottamisessa, mainitaan anekdoottina: "Surun väri on idässä valkoinen". Se kuvastaa hyvin, kuinka pintapuolisesti voi opetella ulkoa tyhjiä fraaseja, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä.Viime viikolla sain Coloriaan meiliä yläasteikäiseltä pojalta, joka oli täyttänyt Colorian "Mitä väreistä mieleen" -kyselyyn valkoisen kohdalle "kuolema" ja loppuun lisännyt kysymyksen: "Onko minussa jotain vikaa kun ajattelen näin?" Vastaavantyyppisiä viestejä olen saanut aiemminkin - väärä oppi on siis mennyt perille. Itse olen kuullut fraasin jo useamman kerran pienen ajan sisällä.

Suruun liitetty väri on ympäri maapalloa pääosin musta tai tumma. Tätäkään ei voi sata prosenttisesti yleistää, mutta yleensä suru ja toivottomuus koetaan synkäksi, mustaksi, pimeäksi ja tämä näkyy myös monissa sanonnoissa ja tavoissa ympäri maailmaa. Mutta siinä missä länsimaisissa hautajaisissa pukeudutaan mustaan omaa tyhjyyttä ja surua korostaen, monissa idän maissa korostetaankin toista puolta: valaistumista, puhtautta, henkevyyttä. Jos kuitenkin näiltä valkoisiin pukeutujilta kysyttäisiin, mikä on heidän mielestään surun väri, moni varmaan vastaisi "musta". Vastaavasti, jos länsimaisilta mustiin pukeutuvilta hautajaisvierailta kysyttäisiin, mikä on heidän mielestään henkisyyden väri, se todennäköisesti olisi valkoinen tai joku kirkas väri.

Kuolemaan liitettävää väriä kysyttäessä vastaukset varmaankin vaihtelisivat maailmankatsomuksen mukaan. Ne, jotka uskovat taivaaseen tai jonkinlaiseen jälleen syntymiseen, ajattelevat kuolemaankin varmaankin jonkinlaisena henkisenä olotilana, jolloin vastaus on todennäköisesti valkoinen. Ne ihmiset, jotka uskovat, että kuolema yksinkertaisesti päättää kaiken, eikä sen jälkeen ole enää mitään, vastaavat sen mukaan, miten tuon lopun näkevät: tyhjyytenä (mikä rinnastuu useimmiten valkoiseen) tai vain loppuna tai tuntemattomuutena (joka rinnastuu useimmiten mustaan).

7.5.09

Värjäyskauden alkuun viime vuoden satoa


Veriseitikki on yksi lempparisienistäni - värjäysmielessä siis. Siitä voi saada irti aivan uskomattoman väriskaalan ja hyvin pienellä määrällä. Itse asiassa, ensimmäisillä värjäyskerroilla olin melko pettynyt aikaansaamaani hyvin ruskeaan väriin, ennenkuin tajusin, että laitoin seitikkiä pataan aivan liian paljon ja pidin liian kuumalla lämmöllä. Ruskea oli itseasiassa aika hieno, mutta kun mielessä oli voimakkaan punainen...

Normaalisti käytän puretusaineena vain alunaa (tai en mitään). Viime kesän Värjäriviikolla pääsin kokeilemaan myös rauta- ja kuparisulfaatteja.


Alunapuretetut langat.


Kuparisulfaattikylpy.


Rautasulfaattikylpy.


Ilman puretusta

6.5.09

VR vaihtoi vihreään


Tuli vallan järkytys, kun osuin VR:n sivuille tänään. Aina punaisena tuntemani VR on yhtä-äkkiä mennyt ja vaihtanut tehokkaan punavärinsä vihreään.

Vihreä ilme on luonnollinen jatke VR:n ympäristötyölle. Uudistuksen tavoitteena on korostaa ympäristöystävällisyyttä junaliikenteen vahvuutena, VR:n sivut kertovat.

Synestesia periytyy


[Kuva: Wikimedia Commons]

Synestesia on tila, jossa ihmisen aistit sekoittuvat. Synesteetikot voivat mm. maistaa sanat, haistaa äänet tai tuntea maut. Värituntemukset ovat läsnä monissa synestesiatapauksissa: kaikkein yleisimmässä synestesian muodossa värit ja kirjaimet tai numerot yhdistyvät. Kyseessä ei ole kovinkaan harvinainen ilmiö, sillä ko. tapa mieltää kirjaimet ja numerot värilliseksi on noin prosentilla väestöstä. Englantilainen tutkija (Imperial College London) Julian Asher, itsekin synesteetikko, on kollegoineen tutkinut synestesian genetiikkaa. Tutkijat kokosivat DNA:ta liki kahdeltasadalta ihmiseltä 43 perheestä, joissa oli useampia synesteetikkoja. Tutkimuksessa etsittiin yhtä geeniä, joka olisi vastuussa synestesiasta, mutta sen sijaan huomasivatkin, että synestesia liittyy kromosomeihin 2, 5, 6 ja 12. Synestesian ja autismin välisistä yhteyksistä on aiemminkin kiistelty ja mielenkiintoista on, että synestesiaan voimakkaimmin liittyvä kromosomi 2 linkittyy myös autismiin.

On havaittu, että synesteetikoilla aivojen eri lohkot toimivat keskenään vilkkaammin kuin muilla. On myös epäilty, että synestesia olisi jäänteitä lapsuuden ajoilta: synesteetikoilla aistien välinen kommunikaatio ei vain jostain syystä katoa vanhetessa.

Seeing color in sounds has genetic link (Elizabeth Landau, CNN 9.2.2009)
Seeing Sounds Or Hearing Colors: Scientists Narrow Search For Genes Associated With Synesthesia (ScienceDaily 6.2. 2009)

---

On aika mielenkiintoista lukea Colorian värikyselyiden kautta tulleita vastauksia. Kyselyissä, joissa pyydetään ihmisiä yhdistämään värit viikonpäiviin, numeroihin tai kirjaimiin, osa ihmisistä kertoo, ettei koskaan ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi moista ja että laittoi kyselyyn vain värit, jotka ensimmäisenä tulivat mieliin. Mutta moni on myös kertonut, että on nähnyt tai tuntenut kirjaimet, numerot tai viikonpäivät aina värillisinä. Joskus väri saattaa vaihtua, mutta yhtäkaikki, se on siellä. Tarkoitukseni on ollut jo useampia kuukausia (...vuosia) purkaa kyselyitä visuaaliseen muotoon ja tästä olen jo aiemmin blogaillutkin pari kertaa. Ylimääräistä aikaa kyselyjen purkuun ei vain ole löytynyt. Toivon, että saan Colorian ja Coloriaston kehittämiseen saadut apurahani riittämään tänä vuonna myös värikyselyjen automaattiseen visualisointiin tulevaisuudessa, jolloin tulokset saataisiin verkkoon reaaliaikaisina. Mutta sitä odotellessa: kesän aikana pistän vastauksia esille.

Katso myös: Aiemmat Coloria-blogin jutut synestesiasta, jutut kyselyistä, Kasi.

5.5.09

Kuka osaa venäjää?

En muista, miten tänne päädyin www.smell-colour.com - mutta kieltämättä mielenyhtymä on melkoinen. Maalaavatko venäläiset koristemaalarit haisevin värein vai tarkoittaako smell jotain kauniimpaa kuin englanninkielessä.

Saa nähdä, alkaako tämä firma globalisoida toimintaansa ja miten käy lokalisaatiotoiminnoissa.

Koska venäjää en sanaakaan ymmärrä, en tiedä myöskään yhtään mitään sivun sisällöstä, joten eteneminen omalla vastuulla :D

4.5.09

Indigotukka


Viime vuonna tutustuin muutamaankin nettisivuun, joilla myytiin hiusten värjäykseen tarkoitettua indigoa. Perinteisesti indigoväriä on käytetty hennan kanssa syvän mustan värisävyn aikaan saamiseksi. Itseäni alkoi tuolloin kiinnostaa, miten tuo koko prosessi menee, koska esim. lankojen värjääminen indigolla ei ole värjäystä helpoimmasta päästä, vaan vaatii pelkistinaineita värin esiin saamiseksi. Viime joulukuussa Rina ihmetteli, miksi hiusväriksi tarkoitettu indigojauhe poikkeaa väriltään niin paljon värjäykseen tarkoitetun indigon väristä. Tekstiilien värjäykseen tarkoitettu indigo on sinistä jauhetta, tämä hiusväriksi tarkoitettu sen sijaan sinertävää / vihreää. Osaisiko joku valottaa tarkemmin näiden kahden eri prosessin eroista ja värierojen syystä?

Perinteisesti indigoa on käytetty värjäykseen vain yhdessä hennan kanssa yhdessä, jolloin siitä oikealla yhdistelmällä tulee sysimustaa. Tuolloin henna auttaa indigon pelkistymisreaktiossa ja muita aineita ei tarvita.

Rina oli rohkea, värjäsi tukkansa ja kertoi omasta kokeilustaan:

Tein väriseokseni niin, että laitoin 75% hennaa ja 25% indigoa. Hennan sekoitin vihreään teehen johon laitoin sitruunamehua. Annoin seisoa yhden yön ja seuraavana päivänä lisäsin indigon ja hiukan nestettä. Tämän jälkeen laitoin mössön päähäni ja annoin olla 2 tuntia, jonka jälkeen huuhtelin sen. Hiukset olivat aluksi punaisemmat, mutta nyt kun ne ovat "hapettuneet" niin väristä on tullut syvempi ja rusehtavampi.


Hiusten värjäykseen tarkoitettua indigoa voi ostaa useammastakin paikasta netistä. Kannattaa olla varovainen ja tutkia tarkkaan, mitä ostaa. Indigoa myydään usein nimellä "black henna", mutta samalla nimellä myydään myös parafenyleeni-diamiinia (PPD), joka on melkoinen myrkky. Myös PPD:tä on valheellisesti myyty joskus myös indigo-nimellä, joten varovaisuus kaikin puolin kannattaa. Sekä hiushennaa että -indigoa myymällä Mehandilla on hyvä sivu, jossa on ohjeet aidon ja väärän hennan ja indigon tunnistamiseen http://www.mehandi.com/closeup/Indigo.html.

3.5.09

Musta vinyyli


Coloriaan tuli jo jonkin aikaa sitten kysymys: miksi vinyylilevyt ovat mustia?
Vuosi pari takaperin kuuntelin BBC6:lta ohjelmaa, jossa joku kuuntelija kysyi saman kysymyksen. Tein ohimennen satunnaisia muistiinpanoja vastauksesta, mutta harmittaa, kun oikeasti tuli kuunneltua vain puolikorvalla, enkä tuolloin ehtinyt kaivella asiasta enempää tietoa. Kysymys on nimittäin askarruttanut itseänikin. Muistan sen hetken, kun 80-luvun hurjina nuoruusvuosina sai ensi kertaa käsiinsä kuvioituja ja erivärisiä levyjä, niitä osti, vaikka musiikki ei välttämättä niin hyvää ollutkaan. Curen Disintegration -kuvalevy on hyllyssä katsomista varten, kuuntelua varten on musta vinyyli (en muista, olenko sitä päivittänyt jo cd:ksi; bittivirtana kyllä löytyy).

Se, missä vaiheessa levyjen värjääminen on alkanut, on itselleni vielä vähän epäselvää. Kyllähän nuo varhaiset levytkin mustilta vaikuttavat.

Ensimmäisten äänitallenteet myytiin 1880-luvulta lähtien mm. kartion muotoisina, kunnes vuonna 1894 (1887?) Emile Berliner toi myyntiin uuden Gramophone-laitteen ja alkoi valmistaa äänilevyjä littanana uralevynä. Mikäli oikein ymmärsin R.G.Bruce Mitchellin erinomaisen artikkelin History & Development of the Vinyl LP Record (plastiquarian,.11 - 1993), Berlinerin ensimmäiset levyt valmistettiin peittämällä lasilevy hiilipitoisella lamppumustalla maalilla, johon ääriura kaiverrettiin. Sen jälkeen ura kiinnitettiin sellakalla ja kaiverrettiin metalliin; myöhemmin hän esitteli metallisen negatiivimuotin, jolla voitiin valmistaa positiivisia levyjä. Ensimmäisten levyjen materiaali ei ollut mitenkään vakiintunut vaan levyjä valmistettiin useasta eri aineesta lasi, metalli ja kova muovi mukaan lukien. Vuonna 1897 mm. sellakkaa ja vahaa sekä täyteaineita sisältävä hauras aine alkoi vakiinnuttaa asemaansa. Kestävämpiä - yleensä selluloidista valmistettuja - levyjä alettiin valmistaa jo vuonna 1904, mutta ne kärsivät suuresta kohinasta, joten sellakkalevyt pysyivät yleisinä 1950-luvulle saakka. Kun 1930- tai 1940-luvulla sellakkalevyille piti löytää korvaaja raaka-aineiden saannin hankaluuden vuoksi, käyttötarkoitukseen valjastettiin jo aiemmin keksitty vinyyli (PVC). Saksassa ja USAssa vinyylipolymeerit esiteltiin 1920-luvulla ja toisen maailmansodan aikana vinyylilevyjä käytettiin militaarisiin tarkoituksiin. Tuolloisilla vinyylilevyillä oli kuitenkin kaikenlaisia lastentautiongelmia, mutta 1940-luvun loppua lähestyttäessä alkoi löytyä parempia yhdisteitä, jotka sekä toistivat ääntä että kestivät soittamista. Ensimmäinen vinyyli-LP valmistettiin USAssa kesäkuussa 1948.

Vinyylilevy sisältää noin 97% polymeeriä, hiilimustaa, lämmön stabilisoijia ja hyvin pieniä määriä erilaisia liukastusaineita. Vinyylilevyjen läpinäkyvä PVC värjätään mustaksi hiilimustalla, joka samalla vahvistaa levyä ja muuttaa sen värin peittäväksi. Useissa lähteissä mainitaan, että hiilipitoisuus poistaa myös levyn sähköisyyttä: muun väriset levyt, jotka eivät sisällä hiiltä, ovat huomattavasti sähköisempiä. Viime syksynä erilaisilla keskustelupalstoilla ja blogeissa alettiin tosin puhua siitä, kuinka vinyylin värjäämiseen käytetty hiili sisältää pieniä metallihiukkasia, jotka vaikuttavat levyn magnetisoitumiseen ja huonontavat siten äänenlaatua. Asia nousi esiin lähinnä blogeilla, joissa puhuttiin Classic Recordsin uusista, kirkkaista Classic Clarity -levyistä, joista hiili on jätetty pois. Mm. Stereophilen Fred Kaplan Blog kertoo, että kirkas levy kuulostaa huomattavasti paremmalle.

Sellakkalevyjen kierrätys oli levymusiikin alkuaikoina arkipäivää, mutta myös vinyylilevyjä on kierrätetty: käytetyt (tai myymättä jääneet ja käyttämättömät) levyt on sulatettu uudelleen käyttöön. Usein etenkin halvasti uusiovalmistetuilla levyillä on enemmän taustakohinaa ja koska hiiltä ei valmistusvaiheessa lisätä, ne ovat usein väriltään sinertäviä tai mutaisen tummanruskeita.

Bonuksena vähän "sinisestä levystä": Vielä lähes 20-vuotta äänilevyn esittelemisen jälkeenkään sen asema ei ollut muotona täysin vakiintunut - osaksi siksi, koska patentti esti muita valmistajia käyttämästä samaa mallia. Edison esitteli sylinterinmuotoisen Blue Amberol -tallennusvälineensä, joka kykeni tallentamaan peräti 4 minuuttia, mutta muoto kaatui tuotanto-ongelmiin. Kuusi vuotta myöhemmin littanan levyn patentti raukesi, levyjä alettiin tuottamaan suurella mittakaavalla ja viimeistään seuraavalla vuosikymmenellä muun muotoisten tallenteiden aika oli ohi.

Ja vielä muista värillisistä levyistä: helmikuussa jo aiemmin mainitsemani BBC6:n Steve Lamacq järjesti ohjelmassaan värillisen vinyylin viikon. Ohjelman kuuntelijat lähettivät ohjelman nettisivuille kuvia värillisistä seiskatuumaisistaan. Galleria on edelleen nähtävissä osoitteessa www.bbc.co.uk/6music/shows/steve_lamacq/galleries/4059/#gallery4059

2.5.09

Caca Dauphin


Jatketaan samoilla epämääräisillä blogauslinjoilla, kun kerran aloitettiin. Hovielämän kiihkeimpinä aikoina 1700-luvulla muotivärit saivat toinen toistaan oudompia nimiä ja muotivärit saattoivat saada aiheen mitä kummallisimmista asioista kuninkaiden poimimien marjojen tai linnojen pihoilla kukkivien ruusujen mukaan (merde d'oie, puce, cardinal sur la paille, rose cul, rose fesse, cuisse-de-nymphe émue, baise-moi-ma-mignonne, lie de vin). Tai - tarina näin kertoo - myös Maria Antoinetten synnyttämän prinssivauvan kakan mukaan. Sävy nimeltä caca dauphin tuli suureen suosioon Ranskan hovissa, kun Marie Antoinette sai kauan kaivatun pikku kruununprinssinsä. Kaikki, mitä kruununprinssi teki, sai hovin huokailemaan ihastuksesta - myös kruununperijän kakka!

Maria Antoinnetesta ja tuosta nimenomaisesta aikakaudesta on niin monta erilaista kertomusta, että kaikkea ei nielemättä tarvitse uskoa. Niinpä tässäkin jutussa jotain voidaan kyseenalaistaa: juuri tuon nimenomaisen kruununprinssin merkitys värinimen syntyyn on kiistanalainen. Sävynimi kyllä nimittäin tunnettiin todennäköisesti jo aiemminkin. Todennäköisesti valtakunnan uusi prinssi nosti värisävyn ennennäkemättömään suosioon: tarina kertoo edelleen, että tulevan kuninkaan ensimmäistä kakkaa juhlistaakseen koko hovi pukeutui noihin erilaisiin caca dauphin -sävyihin. Tosiasia ainakin on se, että nimenomainen caca dauphin oli ykkösväri Ranskan hovissa vuonna 1791.

Väriäkin on kuvailtu monella tavalla: joidenkin mielestä se on hieman vihertävää ruskeaa, joidenkin keltaruskeaa, joidenkin keltaoranssia. Ranskankielisistä viitteistä löytyy [P. réf. à une teinte à la mode à la naissance du Dauphin, en 1751] Couleur caca(-)dauphin ou absol. caca(-)dauphin. D'une certaine nuance de jaune orangé. Habits fleur de soufre, gorge de pigeon, pluie de rose, caca dauphin (E. et J. de Goncourt, Journal, 1857, p. 341); volants gorge de pigeon, caca-dauphin, et toutes nuances comme il faut (Verlaine, Œuvres posthumes, t. 2, Souvenirs et promenades, 1896, p. 129). Parhaiten sävymaailman voinee päätellä, kun hankkii jostakin vauvan ja kurkistaa sen vaippoihin.

Caca de Rome on varmaan ihan oma juttunsa.

1.5.09

Vapun kunniaksi vaaleanpunaisia kakkajuttuja


[Koska aiheeseen liittyvää kuvamateriaalia ei ollut, käytän likellä olevaa korviketta.]

Joskus eläimet voivat syödä niin paljon kirkkaanväristä ravintoa, että se riittää värittämään myös kakan (kaikki, jotka ovat joskus syöneet punajuurikeittoa, tietävät tämän!). Marjoilla herkuttelevien lintujen jätökset voivat syksyisin muistuttaa karamelleja, joissa marjojen vaaleanpunaista tai malvanväriä koristavat valkoiset raidat. Myös sinivalaiden uloste voi olla värikästä. Kun sinivalaat ahmivat tonnikaupalla katkarapuja, ne ulostavat vaaleanpunaisia kakkakokkareita, jotka muistuttavat merenpintaan nousseita jättiläismäisiä jäätelömöykkyjä.
- Nicola Davies: Kakka. Otava, painettu Kiinassa 2008.

Kymmenen vuoden takaisessa ASK Archiven postituslistaviestissä Phillip Colla kertoo nähneensä henkilökohtaisesti laajoja kelluvia sinivalaankakkalauttoja etelä-Kalifornian rannikolla. Hänen mukaansa kakka haisi kalaiselle, muttei lemunnut, ja oli kirkkaan punaista - todennäköisesti rannikolla elelevistä punaisista ravuista. Sinivalas ei ole ainoa punakakkainen. Dolphin Dude kertoo blogissaan, että ryhävalaan maito on vaaleanpunaista ja niiden poikasten kakka siis myös.

Myös maakrapu saattaa päästä tunnistamaan vaaleanpunaista kakkaa: viime kesänä englantilaisen Mansfieldin kaupunginvaltuusto aloitti kakanvärjäysprojektin: vapaaehtoiset alkoivat kierrellä alueella spreijaten maahan jätettyjä koirankakkoja vaaleanpunaiseksi. Tarkoitus tässä oli tietenkin nolata koiranomistajat, jotka eivät olleet siivonneet lemmikkiensä jäljiltä, mutta valtuusto toivoi myös, että vaaleanpunaisten läikkien ansiosta muut jalankulkijat välttyisivät tallomasta koirankakkojen päälle vahingossa.

Vaaleanpunaista vappua kaikille!