Punaista lasia

[Saksalaista rubiinilasia, München. Kannellisen lasiastian tekijä todennäköisesti Johannes Kunckel, joka paransi rubiinilasin valmistustekniikkaa, kuva: Schtone / Wikimedia Commons]

Punainen lasi ei ole mikään tämän hetken hittituote käyttölaseissa, mutta koristelasissa punaistakin näkee ihan hyvässä määrin. Käyttölasien värikkyydellä tuotiin vaihtelua simppeleihin muotoihin esimerkiksi 1950- ja 60-luvuilla, jolloin punainen ja keltainen lasi olivat suosittuja arkiesineissäkin - huolimatta siitä, että varsinkin punaisen lasin tekeminen on aina ollut kalliimpaa kuin muiden lasin värisävyjen.

Aiemmin maailmalla punaisen värin tekemiseen on käytetty kultaa: kulta(III)oksidia on lisätty sulaan lasimassaan, jolloin lopputuloksena on saatu syvää punaista lasia. Näin aikaansaatua punaista lasia on kutsuttu nimellä (kulta)rubiinilasi (Rubino Oro). Todennäköisesti lasin valmistustaito tunnettiin jo antiikin Roomassa, vaikkakin sen valmistustaito hävisi moneksi vuosisadaksi ja löydettiin / keksittiin uudelleen vasta 1600-luvulla. Erityisen huippunsa rubiinilasin valmistus koki Euroopassa 1800-luvulla. Vasta 1900-luvulla kemian Nobel-palkinnon voittanut Richard Adolf Zsigmondy pystyi selittämään, miten väri syntyi  kullan avulla lasiin. Englanninkielessä kullan avulla valmistettu punainen lasi tunnetaan nimellä "karpalolasi" (Cranberry glass). Kultapohjaisia punaisia lasiastioita ei ole juurikaan valmistettu arkikäyttöön, vaan niistä on tehty lähinnä kalliita koriste-esineitä. Tämän vuoksi rubiinilasia ei myöskään ole valmistettu massatuotantona vaan ennemminkin pienenä käsityöläistoimintana.

Tosiasia kuitenkin on, että punaista lasia voidaan valmistaa myös muutoin kuin kullan avulla ja esimerkiksi  suomalaiset lasinvalmistajat eivät ole koskaan käyttäneet kultaa (eikä edes kultaa hitusen edullisempaa kultakloridia) sen kalleuden takia. Kullan korvasi aikanaan kuparirubiini ja nykyisin punaisen värin tekemiseen käytetään lähinnä seleenirubiinia.

Punaisen lasin kalleus ei tulekaan vain kalliista raaka-aineista, vaan itse tekoprosessista. Punaisen lasin tekeminen vaatii edelleen mm. kaksinkertaisen polttamisen ja jäähdytyksen. Ensin esine muovataan sulasta kellertävästä lasimassasta, jonka annetaan jäähtyä oikeaan muotoonsa. Vasta sen jälkeen valmiiseen lasiesineeseen lisätään jälkimmäisessä poltossa väri, eli lasin väri saadaan esineeseen eräänlaisella lämpökäsittelyllä. Poltto- ja jäähdytystilanteissa lasi on herkkä virheille - mikäli joku menee vikaan, lasin väri muuttuu helposti ruskeaksi.

Siinä missä punaisesta lasista on tullut ehkä edullisempaa, monia käyttölasisarjoja ei voida enää tehdä yhtä laajalla väriskaalalla kuin esimerkiksi vielä viisikymmentä vuotta sitten tehtiin. Kaikkia vanhoja lasivärejä ei voida enää valmistaa, koska niiden valmistukseen käytetyt aineet ovat nykyään kiellettyjä niiden myrkyllisyyden vuoksi.

Pyhä sininen khadag

Ovoo Mongoliassa, kuva: Qfl247 / Wikimedia Commons

Mongoliassa kulkija saattaa törmätä matkallaan outoon näkyyn: kivistä tai puista koottuihin kasoihin tai naruista kyhättyihin rakennelmiin, joihin on ripustettu useita sinisiä silkkihuiveja roikkumaan. Sinisellä silkkihuivilla, khadag, on mongolialaisille erityinen merkitys. Sininen on mongolialaisille kaikken tärkein väri ja se symboloi taivasta. Mongolialaiset kutsuvat maataan myös "Sinisen taivaan maaksi". Sininen silkkihuivi on seremoniallinen vaate, joka symboloi puhtautta ja laupeutta.

Outoja kasoja kutsutaan nimellä ovoo ja ne ovat shamanistisia rakennelmia. Loppukesän shamanistisissa taivaanpalvontaseremonioissa taivaan ja vuorien palvojat tökkäävät ovooseen oksia, joihin sidotaan sinisiä huiveja. Alkujaan ovoot ovat liittyneet mongolialaisten palvomaan "Ikuiseen siniseen taivaaseen" (Tenger) ja sen pyhimyksiin, mutta nykyään huivirituaalit ovat sekoittunet Mongolian buddhalaisuuteen ja ovoot toimivat myös buddhalaisten seremonioiden toimituspaikkoina. Rituaalististen merkitystensä ohella ovoot toimivat myös maamerkkeinä, jotka auttavat suunnistamaan autiossa maassa. Perinteisen matkarituaalin mukaan matkasta tulee turvallisempi, jos ovoo kierretään kellonmyötäisesti kolme kertaa ja kasaan lisätään maasta kivi tai sininen silkkihuivi. Sinisiä silkkihuiveja voi löytyä myös spontaanimmin syntyneistä paikoista: kiviin tai puiden oksiin sidottuina.

Khadag näyttelee tärkeää osaa monissa mongolien rituaaleissa. Lasten ensimmäinen hiustenleikkuu on hyvin tärkeä rituaali, joka toimitetaan suurella joukolla saksien kiertäessä huoneen ympäri ja jokaisen leikatessa omalla vuorollaan kiehkuran. Saksiin on sidottu sininen khadag, johon leikkausseremonian jälkeen ensimmäinen leikattu hiuskiehkura kääritään ja laitetaan talteen. Huivia käytetään myös kosinnassa: sulhanen  toimittaa mielitiettynsä vanhemmille sinisen khadagin lähettiensä välityksellä ja jos morsianehdokkaan vanhemmat pitävät khadagin, kosintaan on suostuttu. Mongolialaiskosija ei saa rukkasia, vaan käytännössä takaisin khadaginsa, mikäli kosinta ei napsahda kohdalleen. Huivi toimii seremoniavälineenä myös hääjuhlissa, ja melkein missä tahansa muissakin mongolialaisseremonioissa.

Naiset sinisissä kaavuissaan

Afganistanilaisia naisia pukeutuneina burkaan. Kuva: Steve Evans /  Wikimedia Commons.

En tiedä, miksi juuri viime syksyn aikana Coloriaan on tullut useampia kysymyksiä afgaaninaisten sinisistä kaapuvaatteista. Itse katselin joulun alla erästä televisiosarjaa, kun syksyn aikana postilaatikkooni tipahtaneet kysymykset tulivat uudelleen mieleeni: televisioruudulla sinisiin pukeutuneet aavemaiset hahmot punakeltaista autiota aavikkoa vasten näyttivät kontrastisilta ja ehkä luonnottomiltakin. Vaikka taivas oli kuvassa pilvetön ja kirkas, kaapujen sinisyys tuntui ympäristöön kuulumattomalta väriltä. Mistä tuo kiistellyn asusteen sininen väri siis juontuu?

Arabiankielinen hijab tarkoittaa peitettä tai suojaa, käytännössä sillä tarkoitetaan tapaa pukeutua niin, että julkisilla paikoilla keho peitetään käsiä, jalkoja ja kasvoja lukuunottamatta (hijab ei tarkoita pelkkää huntua, vaikka usein niin tulkitaankin). Yksinkertaisimmillaan pukeutumissääntö toteutetaan niin, että naiset peittävät hiuksensa huivilla ja pukeutuvat muutoin jäsenet peittäviin vaatteisiin: pitkähihaisiin paitoihin tai takkeihin. Burka ja etenkin afganistanilainen chadori on hijabin äärimmäinen muoto: se on kaapumainen asuste, joka peittää koko vartalon sekä kasvot, joiden kohalla ilma kulkee sisään vain hieman löyhemmän ristikkomaisen kankaan läpi. Talebanhallinnon aikaan afgaaninaisten oli pukeuduttava burkaan ja sinisistä kaavuista muodostuikin eräänlainen talebanhallinnon symboli.  Burka ei kuitenkaan ole talebanien keksintöä: se on pataaniafgaanien perinteinen asu. Hunnuttamisen historia ulottuu kauas ennen ajanlaskun alkua ja burka sanana ja vaatteena tunnettiin jo 1800-luvulla. Varhaisina aikoina kasvot peittäviin huntuihin liitettiin arvokkuus ja yläluokkaisuus, mutta islamin myötä huntuihin alettiin liittää myös vaatimattoman pukeutumisen arvo. Ennen talebanhallinnon aikaa monet afgaaninaiset pukeutuivat kuitenkin varsin länsimaisesti, joten burkan käyttäminen ei ollut mikään helppo askel perinteeseen, eikä varsinkaan vapaaehtoinen. Vaikka talebanhallinnon aika on ohi, eikä nyky-Afganistanissa burkan käyttö ei ole teoriassa pakollista, sen pois jättäminen on rankka valinta. Naisen kasvojen, niskan ja käsivarsien näkymistä pidetään halvan naisen merkkinä. Etenkin kaupunkikeskusten ulkopuolella moni nainen edelleenkin pukeutuu siniseen kaapuunsa mieluummin kuin ottaa kannettavakseen huonon naisen maineen.

Vaikka burkaa ja muita peittäviä huntuja pidetään länsimaissa nykyään alistavina asusteina, erilaisilla hunnuilla on ollut myös aiemmin käytännön merkitys: kasvoja peittävä liina on suojannut aavikon hiekalta ja tomulta - sekä naisia että miehiä. Vanhoissa elokuvissa näkee, kuinka kamelit vaeltavat karavaaneina aavikon poikki, selässään miehiä, joista näkyy sinisten, valkoisten tai mustien kaapujen alta vain silmät. Erityisen kuuluisia tällaisesta pukeutumisesta ovat läntisen Saharan alkuperäisasukkaat, tuaregit, joiden kulttuuri on valitettavasti nykypäivänä jo lähes kadonnut. Berberikansan miehet pukeutuivat siniseen kaapuunsa, joka kiedottiin tiiviisti pään ja kasvojen ympärille. Indigosininen kuluu hankaamalla - joten kun kangas hieroutui ihoa vasten, se samalla värjäsi sen siniseksi. Tästä kansalle syntyi nimitys "siniset miehet", jota on käytetty myös muista pohjois-Afrikan ja Lähi-idän indigoon kääriytyneistä kansoista.

Etenkin Afganistanissa perinteinen burkan väri on  sininen, vaikka muunkin värisiä burkia on. Useissa burkaa käsittelevissä jutuissa sinisen sanotaan symboloivan yksiselitteisesti naisten alistamista. Sinisellä on kuitenkin pitkä positiivinen historia sekä islamilaisissa kulttuureissa että Afganistanin, Lähi-idän ja Aasian kulttuureissa. Sininen on vihreän ohella moskeijoissa hallitseva väri. Se on ollut "pahalta silmältä" suojeleva väri, joka on symboloinut sekä toivoa että taivasta. Sininen burka on perinteisesti värjätty indigolla, jonka nimi arabiaksi on niil (sanskritin sanasta nil). Myös väriaineeseen itseensä  on liitetty suojeleva voima: iholle hankautuva väri on suojellut pahalta, huonolta onnelta ja sairauksilta. Värjääntynyttä ihoa on pidetty kauniina ja kun väriaine on pesty pois, iho on vaikuttanut vielä vaaleammalta - mitä on pidetty viehättävänä. Varmaa tietoa alkuperäisestä värisymbolismista juuri pukeutumisen kohdalla ei tunnu löytyvän mistään, mutta mutulla vaikuttaisi ennemminkin siltä, että perinteinen burkan sininen väri on aikoinaan otettu käyttöön sen suojaavien arvojen vuoksi, ja vasta myöhemmin, talebanin ja burkan pakkokäytön ja kaiken talebanliikkeen naiseen liittämien arvojen myötä, siihen on liitetty alistaminen ja negatiiviset arvot.

Löysin muutamia mainintoja siitä, kuinka perinteistä indigoa käytetään edelleen ja kuinka tärkeä osa pukeutumista se on. Tosiasia kuitenkin on, että afgaanikauppojen burkarivistöistä suurin osa on nykyään värjätty synteettisillä väriaineilla.