Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasi. Näytä kaikki tekstit

3.5.14

Sinisen lasin kappeli Berliinissä




Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche sijaitsee Berliinissä, keskellä Breitscheidplatzia Kurfürstendammilla. Vuonna 1890-luvulla rakennettu ja pommituksissa 1943 vahingoittunut kirkko on tallentunut monen Berliinin kävijän kameraan: sen rauniot on jätetty pystyyn ja haavoittunut rakennus näyttää surrealistiselta rikkinäisine kattoineen. (Kuva jäi itseltäni kokonaisuudesta ottamatta, mutta sen voi käydä bongaamasta mm. Wikipediasta.) Joiltakin vanhan kirkon viereen vuosien 1959-1963 välisenä aikana rakennettu pieni kappeli ja sen korkea kellotorni jäävät vähemmälle huomiolle, jopa huomaamatta - mutta minulle nämä uudemmat rakennukset olivat nimenomaan kohteena.

 Kävin Berliinissä keväällä 1991 ja silloin kuvasin kappelia ja kellotornia ulkoapäin. Tuolloin oli aurinkoinen päivä ja rakennusten sininen lasi heijasteli väriä ulos saakka. Myöhemmin jäin harmittelemaan, kun en käynyt sisällä saakka. Yritin paikata virheeni edellisen Berliinin vierailuni aikana kolme vuotta sitten, mutta tuolloin molemmat rakennukset olivat paketissa korjauksen takia. Tällä kertaa vierailu kappelissa onnistui.

 Uudet, betonista, teräksestä ja lasista rakennetut kirkkorakennukset ovat Egon Eiermannin suunnittelemia. Seinät koostuvat pääosin sinisestä lasista, vaikka joukossa on myös pieniä ripauksia punaista, keltaista ja vihreää lasia. Lasiruutuja on rakennuksissa yhteensä 21 292. Lasin on suunnitelli Gabriel Loire, jonka innoittajana toimi ranskalaisen Chartresin katedraalin sininen lasi (- väriltään nin vaikuttava, että on saanut oman lempinimensä, Chartres Bleu).

 Vaikka ei millään tavoin uskonnollinen olisikaan, tämä pieni kirkko keskellä Berliinin hälyä on näkemisen arvoinen - varsinkin aurinkoisena päivänä, kun valo tunkee sisään sinisenä kaikilta seiniltä, lankeaa tilaan suorastaan yliluonnolliselta vaikuttava valo.



21.1.13

Punaista lasia


[Saksalaista rubiinilasia, München. Kannellisen lasiastian tekijä todennäköisesti Johannes Kunckel, joka paransi rubiinilasin valmistustekniikkaa, kuva: Schtone / Wikimedia Commons]

Punainen lasi ei ole mikään tämän hetken hittituote käyttölaseissa, mutta koristelasissa punaistakin näkee ihan hyvässä määrin. Käyttölasien värikkyydellä tuotiin vaihtelua simppeleihin muotoihin esimerkiksi 1950- ja 60-luvuilla, jolloin punainen ja keltainen lasi olivat suosittuja arkiesineissäkin - huolimatta siitä, että varsinkin punaisen lasin tekeminen on aina ollut kalliimpaa kuin muiden lasin värisävyjen.

Aiemmin maailmalla punaisen värin tekemiseen on käytetty kultaa: kulta(III)oksidia on lisätty sulaan lasimassaan, jolloin lopputuloksena on saatu syvää punaista lasia. Näin aikaansaatua punaista lasia on kutsuttu nimellä (kulta)rubiinilasi (Rubino Oro). Todennäköisesti lasin valmistustaito tunnettiin jo antiikin Roomassa, vaikkakin sen valmistustaito hävisi moneksi vuosisadaksi ja löydettiin / keksittiin uudelleen vasta 1600-luvulla. Erityisen huippunsa rubiinilasin valmistus koki Euroopassa 1800-luvulla. Vasta 1900-luvulla kemian Nobel-palkinnon voittanut Richard Adolf Zsigmondy pystyi selittämään, miten väri syntyi  kullan avulla lasiin. Englanninkielessä kullan avulla valmistettu punainen lasi tunnetaan nimellä "karpalolasi" (Cranberry glass). Kultapohjaisia punaisia lasiastioita ei ole juurikaan valmistettu arkikäyttöön, vaan niistä on tehty lähinnä kalliita koriste-esineitä. Tämän vuoksi rubiinilasia ei myöskään ole valmistettu massatuotantona vaan ennemminkin pienenä käsityöläistoimintana.

Tosiasia kuitenkin on, että punaista lasia voidaan valmistaa myös muutoin kuin kullan avulla ja esimerkiksi  suomalaiset lasinvalmistajat eivät ole koskaan käyttäneet kultaa (eikä edes kultaa hitusen edullisempaa kultakloridia) sen kalleuden takia. Kullan korvasi aikanaan kuparirubiini ja nykyisin punaisen värin tekemiseen käytetään lähinnä seleenirubiinia.

Punaisen lasin kalleus ei tulekaan vain kalliista raaka-aineista, vaan itse tekoprosessista. Punaisen lasin tekeminen vaatii edelleen mm. kaksinkertaisen polttamisen ja jäähdytyksen. Ensin esine muovataan sulasta kellertävästä lasimassasta, jonka annetaan jäähtyä oikeaan muotoonsa. Vasta sen jälkeen valmiiseen lasiesineeseen lisätään jälkimmäisessä poltossa väri, eli lasin väri saadaan esineeseen eräänlaisella lämpökäsittelyllä. Poltto- ja jäähdytystilanteissa lasi on herkkä virheille - mikäli joku menee vikaan, lasin väri muuttuu helposti ruskeaksi.

Siinä missä punaisesta lasista on tullut ehkä edullisempaa, monia käyttölasisarjoja ei voida enää tehdä yhtä laajalla väriskaalalla kuin esimerkiksi vielä viisikymmentä vuotta sitten tehtiin. Kaikkia vanhoja lasivärejä ei voida enää valmistaa, koska niiden valmistukseen käytetyt aineet ovat nykyään kiellettyjä niiden myrkyllisyyden vuoksi.

11.7.09

Uraanilasitteet


Kuva: Uraanilasi. Z Vesoulis.

Ajoittain viime syksynä Coloriassa julkaisemani Keramiikkalasitteet (24.8.08) aiheuttaa lievähköä paniikkia lukijoiden keskuudessa, varsinkin amerikkalainen, uraanilasitettu Fiestaware. Viimeksi eilen postiini tippui viesti otsikolla "Säteileekö ruokapöytäni?" Vaikka itselläni ei ole asiasta varmaa tietoutta, uskaltanen pitää riskiä melko vähäisenä: Suomessa niitä ei ole käsittääkseni ollut paljoakaan liikkeellä. Uraania käytettiin aiemmin myös mm. vihertävän tai keltaisen ultraviolettivalossa - tai jopa tavallisessa auringon valissa - fluorisoivan värilasin valmistukseen, jolloin lasimassasta uraania voi olla huomattavakin osa. 1920-luvun USAssa kiiltävät uraanilasiesineet saivat lempinimekseen vaseline glass, mikä nimitys tosin - varsinkin USAn ulkopuolella - viittaa myös muuhun kiiltäväpintaiseen lasitavaraan. Vanhoja maljakoita ja lasiesineitä ei kuitenkaan yleisesti pidetä arkikäytössä. Monet uraaniastioista ovat nykyään keräilytavaraa, eivätkä kovin edullisia: Ebaysta voi tarkistaa tarjonnan laittamalla hakusanaksi uranium glassware tai uranium ceramics.


Kuva: Uraanilasi ultraviolettivalossa. Z Vesoulis.

Apteekkari Martin Klaproth löysi vuonna 1789 pikivälkkeestä aiemmin tuntemattoman metallin, uraanin, mutta jo hyvin paljon aiemmin tunnettiin mineraaleja, jotka sisälsivät uraanisuoloja. Uraani oli 1800-luvun loppuun saakka lähinnä kaivosten sivutuote, jonka tärkeimpänä ominaisuutena pidettiin sen lasinvärjäyskykyä - uraanin radioaktiivisuus huomattiin vasta 1896 (Henri Becquerel). Italiasta Napolinlahdelta on löydetty uraanipitoisella väriaineella värjätty lasitettu mosaiikki vuodelta 79. Uraania siis käytettiin jo varhain lasitteena ja lasin valmistuksessa, vaikka käyttö ei ollutkaan laajaa ennen teollistumisen aikaa. Uraanilasin huippuaika sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteen molemmin puolin. Böömiläinen lasinpuhaltaja Josef Riedel oli ensimmäinen, joka tuotti uraanilasia suuremmassa mittakaavassa (Dolni Polubny, 1830-1848). Hän nimesi keltaisen annagelb ja keltavihreän annagrün lasitteensa vaimonsa Anna Marian mukaan.

Astiat eivät ole ainoa uraanilla päällystetty keramiikkakohde:
Uraanisuoloja on käytetty väriaineina myös lasitetuissa tiilissä, keramiikkalaatoissa sekä lasitiilissä. Tällaisia rakennusmateriaaleja on löytynyt esimerkiksi vanhoista, hienoista saksalaisista rakennuksista. Saksan säteilysuojeluasetuksen (vuodelta 1989) mukaan lasiesineen painosta ei saa olla enempää kuin kymmenen prosenttia luonnon uraania, toriumia tai köyhdytettyä uraania.
Eräs uraanin käyttösovellus on ollut posliinisten tekohampaiden hohtavuuden lisäys ja värin saaminen mahdollisimman luonnonmukaiseksi. Tällaisia tekohampaita alettiin valmistaa 1930-luvulla. Viranomaiset kiinnittivät asiaan huomiota 1960-luvulla. Tekohampaiden uraanipitoisuudelle on Yhdysvalloissa asetettu rajaksi 0,05 prosenttia ja Saksassa 0,1 prosenttia.
- Olavi Pukkila: Säteilevät kuluttajatuotteet


Lue lisää: Uranium Glass (Barrie Skelcher, The Glass Association)

2.4.08

Siniset aurinkolasit


Laitoin tänään Coloriastoon irrallisena varsin hassulta vaikuttavan uutisen vuodelta 1882 (Aura 65, 15.8.1882): Saksalaiset lehdet kertowat, että Englannin hallitus on Egyptiin määrättyjä sotajoukkojansa warten tilannut 25,000 paria sinisiä silmälasia. Mielenkiintoni tietenkin heräsi. Luonnollisimpana selityksenä mieleen tuli, että kyseessä ovat jonkin sortin aurinkolasit. Lumisokeutta (ja aavikkosokeutta?) vastaan yritettiin sotia mm. käyttämällä silmien edessä silmälasien tavoin hyvin ohueksi leikattuja puulastuja, jotka toimivat aurinkolasien tavoin. Vuonna 1859 julkaistussa Randolph B. Marcyn kirjassa A Prairie Traveler: A Hand-book for Overland Expeditions kerrotaan, kuinka vihreiden tai sinisten lasien pitäminen on oiva keino lumisokeutta vastaan, mutta lasien puutteessa silmiä ympäröivän ihon ja nenän mustaaminen hiilellä auttavat myös asiaa. Silmien tummentaminen on tuttua jo muinaisilta ajoilta: egyptiläiset rajasivat silmänsä mustalla kajalilla ja vihreällä malakiitillä suojatakseen silmiään häikäisyltä.

Aurinkolasit tai värilliset silmälasit eivät ole mikään uusi juttu. Jonkinlaiset aurinkolasit tunnettiin jo Roomassa ja Kiinassakin varhain, mutta ainakaan länsimaisessa kulttuurissa lasien käyttö ei ole ollut mitenkään yleistä vielä 1900-luvun alussakaan. Varhaiset aurinkolasit valmistettiin mm. ohueksi hiotusta savukvartsista ja tällaisia laseja käyttivät mm. kiinalaiset tuomarit peittääkseen kasvonilmeensä tuomioita jaettaessa. Keisari Neron kerrotaan katsoneen gladiaattoritaisteluja hiottujen jalokivien läpi, mutta Neron lasit tuskin toimivat mitenkään aurinkolasien kaltaisesti.

Yleisesti aurinkolaseja pidetään sotien aikaisena keksintönä, mutta oikeasti kyse on siitä, että aurinkolasit yleistyivät Euroopassa ja Amerikassa vasta 1940-luvulla. Amerikan aurinkorannoilla aurinkolasiyrittäjä Sam Foster aloitti toimintansa 1929 ja laseja myytiin verrattain edulliseen hintaan rannoilla ja kauppojen ulkopöydissä. Seuraavalla vuosikymmenellä, vuonna 1936, Edwin H. Land alkoi käyttää patentoimaansa polaroidifilmiä lasien valmistuksessa. Näihin aikoihin aurinkolaseista alkoi tulla filmitähtien tavaramerkki ja niille alkoi syntyä statusmerkitystä.

Yksi syy lasien yleistymiseen hinnan laskun lisäksi oli siis yksinkertaisesti muoti: tuli tummien lasien aika. Mutta ainakin paikoin Amerikassa ja Englannissa yläluokan jäsenet pitivät sinisiä silmälaseja myös aurinkolasikäytössä jo edellisellä vuosisadalla. Monet kuitenkin kantoivat tuolloin värillisiä laseja lääkärin määrääminä, niitä annettiin ihmisille, joilla on "heikot silmät" (luultavimmin valonherkkyyttä ennemmin kuin muita silmävikoja). 1700-luvulla värillisillä linsseillä kokeita tehnyt englantilainen James Ayscough ei niinkään ajatellut silmien suojaamista auringolta, mutta hän oli vakuuttunut siitä, että siniset tai vihreät lasit voisivat korjata tiettyjä näköongelmia.
'We should judge that, as you suggest, blue spectacles would convert the yellow rays of artificial light into a green tint, more agreeable and less irritating to weak or sore eyes.
Scientific American, 1857

Eye protectors made of curved blue glass are the best. Goggles with wire, silk, or glass sides keep the eye, as a general rule, too close and warm. For photophobia, simple blue spectacles of plain glass are generally sufficient, and may be darker or lighter in shade, according to the amount of protection required. Brown or smoke-colored glasses may be used, if preferred. The latter cut off all the rays of light, and consequently render vision somewhat less distinct, while blue glasses, excluding the orange rays only, interfere les with the clear definition of objects. Green glasses protect the eye from the red rays alone; but it is the orange rays which are most intolerable to a sensitive retina.
Henry Clay Angell: A Treatise on Diseases of the Eye. James Campbell, Boston 1873

Vaikuttaa siltä, että sinisten lasien käyttö oli paikoittain 1800-luvulla jonkin sortin radikaali muoti-ilmiökin: vähän siniseen tukkaan verrattava - jota saatettiin paheksuakin. Googlatessani sinisiä aurinkolaseja, löysin myös lainauksen Dostojevskin Idiootista (1868-9):
Joidenkin meikäläisten neitosten ei tarvinnut muuta kuin leikata hiukset lyhyiksi, ottaa siniset silmälasit ja ruveta sanomaan itseään nihilisteiksi, kun he jo alkoivat uskoa, että hankittuaan silmälasit he saman tien saivat myös todellisia omia "vakaumuksia".
- Fedor Dostojevski, Idiootti

Englanninkielessä sinisten lasien (Look through Blue Glasses) tai värillisten lasien (Look through Coloured Spectacles) läpi katsominen tarkoittavat molemmat samaa asiaa: katsoa asioita ennakkoasenteella tai suhtautua asioihin ennakkokäsitystensä perusteella. Kyseessä on varsin vanha sanonta, mm. The Bristol Job Nott, Or, Labouring Man's Friend vuodelta 1832 kirjoittaa:
It is surprising what an influence prejudice has upon people's views of any given subject whatsoever. An object viewed through a deceitful medium is altogether changed as to its colour and aspect. Look at any object through blue spectacles, and you'll declare 'tis blue; look at the same object through green spectacles, and you'll protest 'tis green; that is, if you suffer yourself to be misled by first impressions and outward appearances, and fon't exercise your judgment so as t ounderstand that the thing may be neither blue nor green in reality, but only looks so as seen through false medium.


Huomasin, että ainakin verkkokeskusteluissa esiintyi suomenkielisilläkin foorumeilla jokseenkin paljon ota ne siniset lasit päästäsi -tyyppisiä kommentteja. Lieneekö tämä käännösväännöstä englannista?