Mustamaija

[Kuva The Black Maria, Cleason's Pictorial, 11.12.1852]

Tällä viikolla kuulin pitkästä aikaa mustamaija-nimityksen. Bussipysäkillä samanaikaisesti äitinsä kanssa kyytiä odotteleva alle kouluikäinen poika innostui selvästi ohiajavasta poliisiautosta ja roistosta, jota sen takatilassa mahdollisesti kuljetettiin. Äiti selvensi pojalle, että "se on mustamaija". Poika jäi selvästi hölmistyneenä seisomaan, eikä oikein tajunnut kuulemaansa, jolloin äidin piti selittää, että sanaa käytetään poliisin koppiautoista. - Mutta eihän se ollut musta, poika ihmetteli paria minuuttia myöhemmin.

Ei olekaan. Suomalaisilla poliisiautoilla ei oikeastaan ollut mitään tunnusväritystä ennen 1980-lukua. Jo seuraavalla vuosikymmenellä tunnusväritys uusittiin ja autot saivat tummansinivalkoisen kuosinsa ja ilmeisesti jonkin sortin värityksen uudistus on jälleen meneillään. Jokatapauksessa mustamaija-nimitykselle ei alunperinkään ole oikein ollut väriin liittyvää perustetta, mutta varsinkin nykyään monet viittaavat autoihin vain "värittöminä" maijoina.

Suomen ensimmäinen poliisiauto hankittiin Helsingin poliisilaitokselle 1904 ja Turku sai autonsa vuoden 1910 tienoilla, mutta kesti vielä kauan, ennenkuin autot yleistyivät, eikä noilta varhaisilta parilta vuosikymmeneltä ole säilynyt tietoa autojen mahdollisista lempinimistä. Varmuudella poliisiauto sai lempinimensä 1920-luvulla, jolloin Helsingin poliisilaitoksen suurta umpiautoa nimitettiin Mustaksi Mariksi. Nimi levisi hiljalleen tarkoittamaan myös muita poliisin koppiautoja ja Mari muuttui Maijaksi. Mutta mistä nimi alunperin tuli?

Nimityksen historiasta on monenmoista tarinaa ja sen alkuperää lienee mahdotonta jäljittää aivan sataprosenttisella varmuudella. Kerrotaan mm., että Helsingin poliisissa olisi 1890-luvun lopulla olisi palvellut iso, musta Maija-hevonen, jonka avulla poliisi kyyditti väsähtäneitä juhlijoita kaupungilta putkaan. Todennäköisesti mustamaija-nimitys on kuitenkin ulkomaan käännös/väännösperuja - samantyylisiä nimityksiä käytetään myös muissa kielissä (mm. englannin Black Maria on ollut käytössä ainakin Yhdysvalloissa, Englannissa, Uudessa-Seelannissa ja Irlannissa; ruotsin Svarta Maja; norjan svartemaja, svartemarje tai svartemarja; islannin svarta María; unkarin feketemária). Kaikkein todennäköisimmin nimitys on alunperin amerikkalaista alkuperää, ja levinnyt sieltä sitten muualle maailmaan. Nimityksen leviäminen on helppo ymmärtää: se ei levinnyt ainoastaan puheissa, vaan myös kuvissa, salapoliisitarinoissa, lehtijutuissa ja myöhemmin myös elokuvien mukana.

Black Maria on tunnettu etenkin Yhdysvalloissa jo ennen autojen aikakautta, jo ennen 1800-luvun puolta väliä, jolloin se tarkoitti hevosvetoisia koppikärryjä, joita käytettiin vankien kuljettamiseen. Myös tämän nimityksen alkuperästä on useampiakin tarinoita, joista tämä Bostoniin sijoittuva lienee tunnetuin: 1820-luvulla Bostonissa asunut suurikokoinen ja voimakas Maria Lee-niminen afroamerikkalainen nainen piti merimiehille täysihoitolaa ja auttoi poliisia mielellään pidättämään levottomat vieraansa. Kerrotaan, että hän piti sellaista jöötä, että kriminaalit pelkäsivät häntä enemmän kuin poliisia - kurinpitoon riitti, kun uhkailtiin, että Musta-Maria noutaa. Kun sitten poliisilaitos sai uudenmallisen, mustaksi maalatun vaunun rikollisten kuljetukseen, tarinan mukaan se nimettiin tehokkaan täyshoitolan pitäjän mukaan Black Maria-nimiseksi. (Sekä tämä Bostonin tarina, että aiemmin mainitsemani poliisin musta Maija-hevonen esitellään mm. Poliisimuseon lapsille suunnatussa tehtävämateriaaleissa.)

Vaikka tarinassa olisi perääkin, ensimmäinen varma merkintä tällaisesta vaunusta Bostonissa on vasta muutamaa vuosikymmentä myöhemmin, vuodelta 1847, ja nimitys Black Maria on esiintynyt jo useammassa lähteessä ennen sitä. Jo kolmea vuotta aiemmin amerikkalainen journalisti Joseph Clay Neal oli julkaissut kirjan Peter Ploddy, and Other Oddities, jonka luvussa The Prison Van; or, The Black Maria mainitaan, että Philadelphiassa "näitä melankolisia vaunuja" kutsuttiin nimellä Black Maria. Ja jo tätä liki kymmenen vuotta aiemmin New York Transcript -lehdessä (24.12.1835) mainittiin Henry Stage, joka pakeni matkalla Bellevuen vankilaan kuljetusvaunusta, joka yleisesti tunnettiin nimellä Black Maria. Molemmat jutut viittaavat siihen, että termi Black Maria oli yleisesti tunnettu jo ennenkuin Boston sai ensimmäisen oman mustamaijansa.

Black Maria oli 1800-luvulla myös hyvin yleinen ravihevosten nimi. Erään toisen tarinan mukaan nimitys tulikin New Yorkissa käyttöön vuonna 1826 syntyneen Black Maria -nimisen ravihevosen mukaan. Se sai jonkinlaisen legendan maineen voitettuaan ravit - ja huikean summan rahaa - vaikeissa olosuhteissa vuonna 1832. Kolme vuotta tämän voiton jälkeen Black Maria -nimitystä alettiin käyttää poliisin vaunuista New Yorkissa - ja näyttää siltä, että termi tulikin yleisesti käyttöön ensimmäisen kerran New Yorkissa, ei Bostonissa.

Mutta kuka tietää, onko suomalainen mustamaija saanut nimensä rapakon toiselta puolen, vai siltä toissa vuosisadalla eläneeltä mustalta, isolta Maija-nimiseltä poliisihevoselta (jonka olemassa olo on tosin vielä todistamatta) - vai jostakin ihan muualta.

Yhdysvaltojen keltaoranssi pelkotila päättyy

Iltalehdestä tarttui viime viikolla silmiin STT-AFP:n välittämä uutinen Yhdysvallat luopuu terroriuhasta kertovasta värikoodista. Yhdysvallat otti 911-terrori-iskun jälkeen seuraavana vuonna 2002 käyttöön vaarasta kertovan värikoodiston Homeland Security Advisory System, jossa värien avulla kerrotaan maata ahdistelevan uhan taso. Värit ovat järjestyksessä vihreä, sininen, keltainen, oranssi ja punainen - ensimmäinen "ei vaaraa" ja viimeisin "vakava terroriuhan mahdollisuus". Lehtijutun mukaan:

Uhkataso on yleensä pysytellyt keltaisena tai oranssina eikä se ole koskaan laskenut vihreäksi tai siniseksi. Vuoden 2006 jälkeen väri on pysynyt oranssina.

Värikoodijärjestelmää on syytetty levottomuutta herättäväksi. Ja voihan sen kuvitella. Värikoodit eivät ole olleet esillä vain hallinnon sisällä, vaan ne ovat julkisesti esitetty esimerkiksi teiden varsilla olevissa tiedotetauluissa, etenkin lentokenttien ja muiden vastaavien keskusten ympärillä. Jos koodi osoittaa jo useamman vuoden toiseksi vakavinta vaaraa lentokentän kupeessa, ei sitä kovin kevein mielin matkaan lähtisi. Varsinkaan, kun syytä hälytystiloille ei ole koskaan julkistettu.


Homeland Security Advisory System
Yhdysvallat luopuu terroriuhasta kertovasta värikoodista (Iltalehti 27.1.2011 klo 11.59)

Suomen sinivalkoiset värit

(Tämän piti olla isänmaallisesti itsenäisyyspäivän bloggaus, mutta kas kummaa: kone kuoli ja on vasta nyt herännyt uudelleen henkiin... Parempi myöhään kuin... Väärennänpä joka tapauksessa päivämääräksi 6.12.)

On muodostunut jonkinlaiseksi faktaksi, että Suomen värit ovat sininen ja valkoinen. Jää vain miettimään, kuinka aito vs. keinotekoinen ja tuputettu tuo väriyhdistelmä oikeasti on? Onko se ollut mielissä suomalaisena värinä jo ennen Suomen sinivalkoista lippua vai toiko vasta lippu väriyhdistelmän, jota sitten alettiin buustata eteenpäin? Toisaalta, onhan suomalaisessa elinympäristössä huomattava määrä sinistä ja valkoista. Tässä järvien ja lumen (heh) luvatussa maassa ko. värit ovat varmasti olleet tuttuja. Niinkuin laulukin sanoo:

Sininen on taivas, Siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Jos sinivalkoisia värejä alettiin kohottaa arvoonsa vasta lipun myötä, olisivatko Suomen ja suomalaisuuden värit toiset, jos lippumme olisi toinen? Laki Suomen lipusta vahvistettiin 29.5.1918. Lipussa oli laivastonsininen risti valkoisella pohjalla. Tätä ennen käytössä ehti olla punakeltainen vaakunalippu sekä väliaikainen sinivalkoinen lippu, joka muodostui kahdesta vaakaraidasta.

Suomen vanhat värit ovat punainen ja keltainen - ja värit näkyvät edelleen vaakunoissa. Topelius oli vuonna 1854 esittänyt lipun väreiksi sinistä ja valkoista, mutta yleisesti kannatettiin joko punakeltaista tai sinikeltaista lippua. Joulukuussa 1917 asetettiin ensimmäinen virallinen lippukomitea, joka ehdotti valtiolipuksi punakeltaista leijonalippua. Lipun väreistä syntyi kuitenkin kiista. Lippukomitea puolustautui vetoamalla siihen, että Suomen vaakunan värit oli määrätty jo ajalle 1583-95, jolloin päävärit olivat punainen ja keltainen, kolmantena värinä hopea ja sen korvaajana valkoinen. Kiistan seurauksena päätettiin järjestää lipun suunnittelukilpailu.


Lippuehdotuksia.


Punakeltaisella lipulla oli huomattavia kannattajia (mm. Akseli Gallen-Kallela ja Eliel Saarinen) sen voimakkaiden värien vuoksi, mutta punainen liittyi myös punakaartilaisuuteen ja lopulta sinivalkoinen yhdistelmä sai enemmän suosiota. Lipun risti liittyi vahvasti pohjoismaiseen perinteeseen. Lippu oli tarkoitus viimeistellä kuosiinsa Gallen-Kallelan johdolla, mutta lopulta taiteilija Eero Snellman ja koristemaalari ja taideteollisuuskeskuskoulun opettaja Bruno Tuukkanen piirsivät lipun ja määrittivät sen sinisen värin.

Lisää Suomen lipun historiasta voi lukea mm. Hangon museon liput (pdf), Wikipedia
Jouko Hulkko: Siniristilippumme (Helsinki 1963).
Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit (Otava 1981).