2.1.14

Granny's Legacy


Vuonna 2014 pääsen jälleen palaamaan vähän paremmalla ajalla värien pariin - ellei nyt elämä yllätä jälleen ja muuta suunnitelmia. Ensimmäisen projektini sain vuoden ensimmäisenä päivänä ilmoille ja ainakin se pitää minut värissä kiinni jonkin aikaa.

Granny's Legacy -projekti on sattumalta syntynyt projekti, jonka tekeminen on ollut itselleni henkireikä arjen keskellä. Olen saanut mummoltani kaksi virkattua peitettä: toisen, pienemmän, aivan pienenä tyttönä nelisenkymmentä vuotta sitten ja toisen äidiltäni sen jälkeen, kun mummoni kuoli yli kaksikymmentä vuotta sitten. Monet perityt tavarat ovat jääneet kaapin perukoille, mutta molemmat viltit ovat olleet ahkerassa käytössä siinä määrin, että kukaan ei erehdy niitä enää uudeksi luulemaan.

Viltit ovat olleet minulle paitsi lämmön lähde, myös ideoiden lähde. Graafista suunnittelua tehdessä jämähtää helposti tuttuun ja turvalliseen värimaailmaan, josta ei meinaa päästä irti, vaikka tieten tahtoen yrittäisi. Olen joskus levittänyt viltit lattialle ja valinnut sokkona yhden ruudun, jos toisenkin, ja käyttänyt niiden väripalettia työssäni. Mummoni valitsema väripaletti näkyy useammillakin suunnittelemillani nettisivuilla ja painomateriaaleissa.

Vilteistä löytyy aika hurjiakin väriyhdistelmiä - mummoni ei pelännyt väriä - mutta myös hellyttävän hempeitä, tuskallisen tummia ja ällöttävän sokerisia, laidasta laitaan. Kun viime talvena istuin ikkunan ääressä vilttiin kietoutuneena, kaappaamassa päivän viimeisiä auringonsäteitä, idea vain popsahti päähäni. Päätin kuvata noiden kahden peiton kaikki ruudut ja tehdä niistä (suuntaa-antavat) väripaletit. Kuvasin kahden viltin kaikki ruudut kesän ja syksyn aikana 2013. En tullut laskeneeksi niitä, mutta paljon niitä on.

Julkaisen Granny's Legacy -sivulla 1.1.2014 lähtien ruudun per päivä, kunnes kaikki ruudut ovat saaneet oman päivänsä. Samalla ne tulee laskettua.

Projekti on seurattavissa sivulla: 
https://grannyssquares.wordpress.com