Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohjois-Amerikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohjois-Amerikka. Näytä kaikki tekstit

18.1.08

Värjäyskirjat Suomesta ja Amerikasta


Viime viikolla vihdoin sain käsiini Terttu Hassin kirjan Luonnon väreillä värjääminen (WSOY, Porvoo 1981). Ensimmäinen painos kirjasta ilmestyi 1977. Kirjassa on selkeät ohjeet värjäykseen ja kattavasti värjäysreseptejä: kannattava ostos edelleenkin, jos eteen sattuu. Minulla oli kunnia olla Tertun oppilaana muutama vuosi sitten Värjärikillan kesäkurssilla ja sen kurssin taitoja olen jatkossakin käyttänyt. Terttu oli opettajana upea (ja kärsivällinen :D), joten suuri syy harrastuksen säilymiseen mielekkäänä menee hänelle.

 



Tänä aamuna tippui postiluukusta Lynne Richardsin ja Ronald J. Tyrin kirja Dyes from American Native Plants. En ole vielä ehtinyt tutustua, mutta parit plussat ja miinukset olen jo huomannut. Plussana mainittakoon se, että kirjassa on varsin kattavat väriluettelot kasveista. Jokaisella värillä (ei sinistä) on oma listauksensa, jonka perässä luetellaan kasvit, josta ko. väriä saadaan ja lisäksi samaan yhteyteen on kirjoitettu vielä menetelmä (keittämällä/käyttämällä) ja värisävy. Sanallisten selitysten (light yellow; bright golden yellow) lisäksi kukin värisävy on vielä erikseen esitelty Munsellin värimallien avulla.

Miinuksena - ja outona sellaisena - tuli esille kasvien hassu esittely. Kirjassa on esitelty useita amerikkalaisia kasveja lyhyesti, mutta asiapitoisesti ja suurimmasta osasta on myös kuva. Mutta tuntuu kuin koko kasviesittelyosa olisi vain liite väriluettelolle, koska esittelyjen yhteydessä ei juurikaan mainita kasvin värjäyshistoriaa tai viitata sen tarjoamiin sävyihin. Edes "verijuuren" (Sanguinaria canadensis; bloodroot, red puccoon) yhteydessä ei puhuta mitään kasvin käytöstä maalaus- tai värjäysaineena, vaikka se on käsittääkseni ollut yksi Pojois-Amerikan intiaanien merkittävimpiä värikasveja.