23.12.06

Annatto



Viime viikolla vierailin lyhyellä lomapäiväreissulla Tampereella. Vakioshoppailupaikkamme on aina yksi thai-ruoka-aineita myyvä liike, josta nyt löysin paketillisen annattoa. Lienee ehtaa?

En ole vielä kokeillut sen suuremmin, koska aine liukenee alkoholiin (?) ja muutenkin on vähän tuo annatolla värjääminen hukassa. Pitäisi tarkistaa paperista seuraten, mitä ja missä vaiheessa. Jos jollakin nyt ihan sattumalta lojuskelee pöydällään hyvät ohjeet, saa pistää tulemaan.

Kokeilin kyllä veteen ihan parilla hitusella ja hyvin hyvin haalea kellertävä väri veteen tuli, mutta ei mitään mahtipontista punaista loistetta sentään.

Sitä odotellessa:
Hyvää joulua!

6.12.06

Suomen sinivalkoiset värit

(Tämän piti olla isänmaallisesti itsenäisyyspäivän bloggaus, mutta kas kummaa: kone kuoli ja on vasta nyt herännyt uudelleen henkiin... Parempi myöhään kuin... Väärennänpä joka tapauksessa päivämääräksi 6.12.)

On muodostunut jonkinlaiseksi faktaksi, että Suomen värit ovat sininen ja valkoinen. Jää vain miettimään, kuinka aito vs. keinotekoinen ja tuputettu tuo väriyhdistelmä oikeasti on? Onko se ollut mielissä suomalaisena värinä jo ennen Suomen sinivalkoista lippua vai toiko vasta lippu väriyhdistelmän, jota sitten alettiin buustata eteenpäin? Toisaalta, onhan suomalaisessa elinympäristössä huomattava määrä sinistä ja valkoista. Tässä järvien ja lumen (heh) luvatussa maassa ko. värit ovat varmasti olleet tuttuja. Niinkuin laulukin sanoo:
Sininen on taivas, Siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Jos sinivalkoisia värejä alettiin kohottaa arvoonsa vasta lipun myötä, olisivatko Suomen ja suomalaisuuden värit toiset, jos lippumme olisi toinen? Laki Suomen lipusta vahvistettiin 29.5.1918. Lipussa oli laivastonsininen risti valkoisella pohjalla. Tätä ennen käytössä ehti olla punakeltainen vaakunalippu sekä väliaikainen sinivalkoinen lippu, joka muodostui kahdesta vaakaraidasta.

Suomen vanhat värit ovat punainen ja keltainen - ja värit näkyvät edelleen vaakunoissa. Topelius oli vuonna 1854 esittänyt lipun väreiksi sinistä ja valkoista, mutta yleisesti kannatettiin joko punakeltaista tai sinikeltaista lippua. Joulukuussa 1917 asetettiin ensimmäinen virallinen lippukomitea, joka ehdotti valtiolipuksi punakeltaista leijonalippua. Lipun väreistä syntyi kuitenkin kiista. Lippukomitea puolustautui vetoamalla siihen, että Suomen vaakunan värit oli määrätty jo ajalle 1583-95, jolloin päävärit olivat punainen ja keltainen, kolmantena värinä hopea ja sen korvaajana valkoinen. Kiistan seurauksena päätettiin järjestää lipun suunnittelukilpailu.


Lippuehdotuksia.


Punakeltaisella lipulla oli huomattavia kannattajia (mm. Akseli Gallen-Kallela ja Eliel Saarinen) sen voimakkaiden värien vuoksi, mutta punainen liittyi myös punakaartilaisuuteen ja lopulta sinivalkoinen yhdistelmä sai enemmän suosiota. Lipun risti liittyi vahvasti pohjoismaiseen perinteeseen. Lippu oli tarkoitus viimeistellä kuosiinsa Gallen-Kallelan johdolla, mutta lopulta taiteilija Eero Snellman ja koristemaalari ja taideteollisuuskeskuskoulun opettaja Bruno Tuukkanen piirsivät lipun ja määrittivät sen sinisen värin.

Lisää Suomen lipun historiasta voi lukea mm. Hangon museon liput (pdf), Wikipedia
Jouko Hulkko: Siniristilippumme (Helsinki 1963).
Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit (Otava 1981).

5.12.06

Värisokean maailma

Coloriaan on muutamaankin otteeseen tullut kysymyksiä värisokeuteen liittyen.
Värisokeus on kiinnostava aihe, mutta omalla kohdallani ilmiöön perehtyminen on tyssännyt aina monimutkaisiin tieteellisiin selityksiin. Sen verran olen tähän mennessä tajunnut, että ihmisillä on sekä värinäköön erikoistuneita tappisoluja ja kaiken mustavalkoisena aistivia, hämäränäköön erikoistuneita sauvasoluja. Värisokeilla on siis jonkinasteista häikkää tappisoluissaan. Ja tämän luin juuri: yli puolet tappisoluista on erikoistunut havaitsemaan pitkäaaltoista valoa (punaista), noin 30% keskipitkää (vihreä) ja 4% lyhytaaltoista valoa (sininen). Lisää uutta ja vanhaa teoriaa entryn loppupuolella.

Teoriaa ja biologisia/fysiologisia totuuksia enemmän minua kiinnostaa se, miten värisokeat sitten maailman näkevät. Vischeckin nettisivu www.vischeck.com ei ole mitään visuaalista ilotulitusta, mutta sisältö sitäkin kiintoisampi. Vischeck-ohjelman avulla voi katsoa mm. kuvia ja/tai nettisivuja "värisokeiden silmin". Tästä on erityistä hyötyä kaiken maailman graafisille suunnittelijoille - etenkin opasteiden, julisteiden, mainosten ja muiden "ohjaavien" plankaattien tekijöille - mutta onpahan tuo ihan tavalliselle ihmettelijällekin kokeilun arvoinen. Lomakuvat peliin: miltä näyttävät kesän vehreät mökkitouhut ja kukkapenkeissä häärääminen värisokean Jesse-serkun silmin? Ohjelman voi ladata koneelleen tai sitä voi kokeilla verkon kautta.

Tältä näyttää Jälkiväristyksiä kirjan kansi normaalisti:


Vihersokean (deutranopia) silmin:


Punasokean (protanopia) silmin:



Sinisokean (tritanopia) silmin (hyvin harvinainen):



Värisokeus on itseasiassa hyvin yleinen ilmiö. Miehistä n. 8 % ja naisista n. 4 % on enemmän tai vähemmän värisokea ja yleisin värisokeuden muoto on punasokeus (protanopia). Sekä tuo punasokeus että vihersokeus (deutranopia) voidaan molemmat ymmärtää punaviher-sokeuden muotona: eli punaista ja vihreää väriä on vaikea erottaa toisistaan. Käytännössä nuo molemmat, kuten sinisokeuskin (tritanopia) ovat dikromatismia: dikromaatit näkevät vain kahta väriä spektrin alueella, joiden neutraalipisteessä nähdään harmaata. Sekä puna- että vihersokeat näkevät vain keltaisia ja sinisiä värejä, mutta sokeuksien mekaniikka on erilainen. Punasokeilta puuttuu punainen väri (pitkäaaltoinen valo) ja vihersokeilta vihreä väri (keskipitkäaaltoinen valo).

Värisokeuksia on muitakin kuin yllämainitut, mm. monokromatismi ja trikromatismi. Monokromatismi on värisokeuden muoto, jossa tappisolut puuttuvat. Monokromaatit siis näkevät kaiken harmaansävyissä. He ovat hyvin valoherkkiä, eivätkä pysty hahmottamaan hyvin ympäröivää maailmaa. Monokromatismia esiintyy vain yhdellä ihmisellä sadasta tuhannesta - Suomessa heitä siis tilastotieteellisesti pitäisi olla viitisenkymmentä. Trikromaatti puolestaan kykenee periaatteessa näkemään normaalisti - pigmenttejä ei puutu - mutta sen sijaan hänen värierottelukykynsä on normaalia heikompi.

23.11.06

Sitaatti valkoisesta

Ystäväni Ritva lähetti tänään lainauksen The Devil Wears Prada -kirjasta. Lumi on sulanut ja ulkona on taas pimeää ja lohduttoman näköistä, joten - valkoisen toivossa - tässä kaikille:

Everything glowed white. Light white, smooth white, bright white, textured white, and rich white. Bundles on milky white peonies looked as if they grew from the table itself, deliciously lush but low enough to allow people to talk over them. Bone white china (with a white checked pattern) rested on a crisp white linen tablecloth, and high-backed white oak chairs were covered in luscious white suede (the danger!), all atop a plush white carpet, specially laid for the evening. White votive candles in simple white porcelain holders gave off a soft white light, highlighting (but somehow not burning) the peopies from underneath and providing subtle, unobtrusive illumination aroung the table.

20.11.06

Unkarinkielisiä värisanoja



Sain postia Budapestista Melinda Földvárilta. Hänen nettisivunsa (www.szintan.hu) on vähän kuin unkarinkielinen Coloria - asiaa väristä. Hieno puoli sivustossa on se, että unkarinkielinen värisanasto (Színszótár) on kuvitettu hyvin kertovasti. Mm. almazöldin kohdalla on vihreän omenan kuva. Joidenkin abstraktimpien sanojen kohdalla on niiden kuvailu ja historiaa niiden käytöstä - niitä tekstejä kyllä mielellään lukisi käännettynäkin.

13.11.06

Colorian uudet kysymykset

Colorian Mihin liität värit? -kyselyssä on tullut niin paljon viitteitä viikonpäiviin ja numeroihin, että päätin pistää Coloriaan pari uutta kyssäriä.

Nyt Coloriassa voi vastata myös kysymyksiin:
Minkä värisiä ovat viikonpäivät?
Minkä värisiä ovat numerot?
Minkä värisiä ovat kirjaimet?

Tämä on nyt vähän köyhä korvike sille, ettei Coloriaan ole tullut mitään suurempaa päivitystä tai muutosta vähään aikaan.

Pari vastaustakin on jo tullut. Yritän näistä kaikista purkaa jonkinlaiset tilastot kesäkuun 07 alkupuolella.

8.11.06

Väriterapiaseminaari la 11.11.2006 / Iitti

Seminaari on mielenkiintoinen seikkailuretki värien valmistusmenetelmien kautta
värien merkityksiin, käyttötapoihin ja vaikutuksiin ympäröivässä elämässämme
ennen ja nyt.


Värit ovat olleet hyvin hallitsevia jo muinaisessa Egyptissä. Kvartsikiteitä käytettiin jakamaan valoa erivärisiksi spektrisuihkuiksi. Egyptiläisillä oli myös jo värivalohuoneita. Kaikissa kulttuureissa väreillä on oma vahva merkityksensä. Mitä intialaisten kastimerkit symboloivat? Miksi vain pyhät saivat keskiajalla pukeutua purppuraan? Miksi keltainen tähti ommeltiin juutalaisten vaatteisiin? Onko rakkaus punaista tai huumori mustaa? Miksi vertaamme varsinkin tunneperäisiä kokemuksiamme väreihin?

Värien näkeminen ja kokeminen on yksi mahtavimmista aisteistamme – kun siihen lisätään vielä aisteista kuulo musiikin kautta, erilaiset tuoksut sekä tuntoaisti erilaisin stimuloinnein saamme hyvin kokonaisvaltaisen ja miellyttävän olotilan aikaan. Seminaari valottaa värien maailmaa eri näkökulmista aina historiallisista kiinnekohdista, psykologisten vaikutusten kautta fyysisten kokemusten antamaan rentoutukseen ja nautintoon.

Seminaarin sisältö
12.00 -12.45 Värien symboliikkaa eri aikakausilla
taidehistorian maisteri Kris-Tiina Valolahti

13.00 -14.45 Värien merkityksistä ja vaikutuksista
taideterapeutti Pirkko Okkeri - värit kehon ja henkisen hyvinvoinnin edistäjänä

14.45 -15.15 väripala

15.15 -16.00
Värien ja tuoksujen kohtaaminen
diplomiaromaterapeutti Auli-Eeva Lintukangas

Seminaarin hinta 20€ / hlö

Väriterapiaseminaarin aikana voi tutustua myös Värivalohuoneeseen ja aromaterapeutin
sateenkaarihoitoihin.


Värivalohuone Tinctorium marraskuussa

Seminaarin väliajoilla ja jälkeen voi tutustua värivalohuone Tinctoriumiin. Minkälainen kokemus on, kun yhdistetään värivalot, musiikki, lämpö… Tule nauttimaan väreistä sisäisesti ja ulkoisesti.

Valittavissa on punainen, keltainen, sininen ja vihreä valokäsittely. Tinctoriumin rentouttavia värivalo- ja sateenkaarihoitoaikoja voi tiedustella Värikeskuksesta 050-409 7552.

Molemmat rentoutumismuodot yhdessä tukevat toisiaan.
Värit tasapainottavat ja antavat voimia pimeisiin syyspäiviin.


Värikeskus
Kymentaantie 1, 47520 IITTI
K-T Valolahti 050 4097552,
R. Liski 050 409 7551,
P. Hutri 040 727 5501

http://www.varipaletti.com
sähköposti: varikeskus ät gmail.com

5.11.06

Tussi, muste ja maali

Harri lähetti jonkin aikaa sitten Coloriaan kysymyksen: Väreihin liittyviä ikuisia kysymyksiä mihin en löytänyt vastausta; mitä eroa on käsitteillä tussi, muste ja maali? Sekoittaa kun on näitä mustekyniä, tussikyniä, maalikyniä ja kun ostaa pullon Indian ink, se on tussia eikä mustetta (ink).

Periaatteessa tussin, musteen ja maalin välillä kyse on lähinnä täyteaineiden laadusta ja määrästä. Kukin niistä saa värinsä pigmentistä, joka on alunperin olemassa joko jauheena tai nesteenä. Pigmenttijauheeseen tai -nesteeseen sekoitetaan aina sideaineita, jotka paksuntavat ja muokkaavat väriainetta niin, että sitä voi käyttää tiettyyn tarkoitukseen. Esim. yhdestä pigmentistä on mahdollista saada useampia erilaisia aineita sen mukaan, mitä sidos- ja täyteaineena käytetään. Mm. monista pigmenteistä voidaan valmistaa vesiväriksi tai musteeksi kelpaavaa lisäämällä siihen arabikumia, joka jykevöittää rakennetta. Sekoittamalla pigmenttiä öljyyn saadaan öljymaalia ja sekoittamalla sitä akryyliin, saadaan akryylimaalia.

Maaliaine on yleensä sekoitettu johonkin jykevään ja sitkeään aineeseen. Maalia käytetään yleensä pinnan peittämiseen, joten aineessa täytyy olla volyymiä. Maalit muodostavat maalattavaan pintaan sitä suojaavan kalvon. Maalin raaka-aineet ovat liuotin, apuaineet, sideaineet ja pigmentti. Maaliaineita on sekä vesiliukoisia (esim. lateksit) että liuotinpohjaisia. Liuottimia sisältävät maalit voivat sisältää esim. petrolituotteita, ksyleeniä tai tolueenia. Esim. monet maalitussien maalit kuivuvat nopeasti lakkamaisiksi, joten tussi "maalitussi"-sanassa viittaa enemmän välineeseen kuin sisältöön: normaalipuhekielessähän tussilla tarkoitetaan yleensä huopavärejä, joissa nestemäinen pigmentti imeytetään huopakärkiseen kynään. Tosin, maali ei automaattisesti tarkoita myrkyllistä sisältöä tai lakkamaista jälkeä - esimerkiksi perinteinen punamultamaali sisältää pigmenttiä (punamulta), öljyä, vitrilliä ja ruisjauhoja.

Muste on normaalia maalia löysempää. Muste on värillistä nestettä, jota käytetään kirjoittaessa tai joskus tulostettaessa ja painotöissä. Ensimmäiset kirjoitusmusteet otettiin käyttöön suurin piirtein samaan aikaan Kiinassa ja Egyptissä n. 2500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ne valmistettiin eri tavoin noesta, esim. lisäämällä nokea tai jauhettua hiiltä veteen, johon lisättiin ajoittain myös esim. arabikumia. Mustaa mustetta on valmistettu jo varhain pellavansiemenölystä (joskus saksanpähkinä-), lamppumustasta ja tärpätistä (estää mustetta leviämästä) ja myöhemmin kirjoittamiseen alettiin käyttää rautagallusmustetta.

Musteen valmistamisen taito hallittiin erityisen hyvin Arabiassa ja Kiinassa. Perinteinen kiinalainen kiinteä muste on valmistettu männynnoesta ja eläinperäisestä liimasta. Muste on puristettu mustetangoksi tai -kiveksi, josta sitä sitten hangataan käyttöön. Kiinanmuste on tunnettu myös nimellä intianmuste eli indian ink, josta nykyään käytetään usein nimeä tussimuste.

Tussi -sanan alkuperä juontuu 'kosketusta' tarkoittavasta sanasta ('sivellä värillä'). Alunperin tussilla on tarkoitettu hienojakoisen noen kolloidista liuosta: mustaa väriä, joka on valmistettu hienosta noesta, johon on sideaineeksi lisätty esim. arabikumia. Periaatteessa tussi on nestemäistä mustetta - eli aitoa tussia on nimenomaan noesta ja arabikumista valmistettu muste.

Esimerkiksi englannikielessä ei erillistä sanaa tussille ole. Tussi kääntyy muotoihin China ink, India(n) ink tai drawing ink. Huopakärkikynä on englanniksi felt tip eli sillä ei ole mitään tekemistä tussin kanssa.


Siis, koosteena:

TUSSI on oikeasti toinen nimitys musteelle, jota käytetään mm. piirroksiin ja kalligrafiaan. Puhekielessä se viittaa usein huopakyniin. Tussi-sanaa käytetään myös yleensä mistä tahansa kynämuotoisista nestemäisistä väreistä.

MUSTE on nestemäistä väriainetta, jota voidaan käyttää piirtämiseen ja kirjoittamiseen. Aitoa mustetta voi ostaa valmiiksi nestemäisenä tai kuivina kakkuina. Tulostinmusteet voivat olla myös jauhemaisia. Musteen "sisältöä" ei ole määritelty, vaan mustetta voi tehdä mistä tahansa pigmentistä. Perinteiset musteet ovat usein orgaanista alkuperää (nokimuste, rautagallusmuste), mutta esim. mustekynien musteena käytetään uusia keinotekoisia väriaineita. Musteen jälki on yleensä orgaanista; se yleensä imeytyy materiaaliin.

MAALI on ainetta, jota käytetään yleensä pintojen peittämiseen. Se on rakenteeltaan raskaampaa ja peittävämpää kuin muste, jotta se pystyy peittämään erilaiset pinnat. Maalitusseista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä kyniä, joista saadaan peittävää, lakkamaista jälkeä.


JOS joku haluaa täydentää...

The Purple Store


Tästä kerran blogasinkin jo artsublogissani: kauppa, jossa myydään pelkkää violettia. Kirjavalikoimassakin joka kirjan nimessä on purple.

Kaupassa on oikeasti tarjolla kaikki mahdollinen purppurainen maan päällä: vaatteista karvanoppiin, ihmiskoristuksista autonpenkkeihin (öh, siis autoihin), tietokonetarvikkeista keittiötarvikkeihin ja lelut löytyy sekä lapsille että aikuisille.

www.thepurplestore.com

31.10.06

Värikontrastitestaaja

The Colour Contrast Check Tool on vastaavista työkaluista ainakin itselleni kaikkein mieluisin ja mukavin käyttää. Kysymyksessä on etenkin web designereille hyödyllinen pikkuohjelma, jolla voi testata tekstin ja taustavärin luettavuutta. Haluamansa väriarvot voi syöttää joko heksoina tai etsiä ne väripalkkia liu'uttamalla. Jos ei halua tuijottaa ohjelman tarjoamia kirkkaus- ja värieroarvoja ja niiden optimeja, sopivuus ilmoitetaan myös simppelillä NO! / sort of / YES! -asteikolla.
snook.ca/ technical/ colour_contrast/ colour.html

27.10.06

Kokenillia

Viime talvena löysin verkosta erään PhotoVoyage -sivun, jonka kiireessä bookmarkkasin ehtimättä vilkaisemaan sivua sen nopeammin. Siistiessäni paisunutta linkkilistaa, löysin sivun uudelleen ja tällä kertaa vietin sivulla aika kauan aikaa.

Cochineal - A Colorful Commodity on valokuvaaja David McLainin todellinen kokenillisaaga. Kuvia evästävät lyhyet, mutta helppolukuiset ja informatiiviset tekstit.

PhotoVoyage -emäsivu tarjoaa muitakin varsin hienoja kokonaisuuksia Teksasin kuolemanselleistä Sumopainin ihmeellisyyksiin.

26.10.06

Tutkimus suomalaisesta värjäysperinteestä

Riikka Räisänen on tekemässä tutkimusta suomalaisesta värjäysperinteestä. Tässä hänen viestinsä:
Tarvitsisin tutkimusaineistoa, eli ihmisten muistoja värjäyksestä, työtavoista, käytetyistä värikasveista, -sienistä jne. Olen laatinut kyselyn, joka on
vastattavissa internetissä osoitteessa www.edu.helsinki.fi/lom/kyselyt//726.shtml

Tutkimushankkeesta kertovan sivun osoite on home.edu.helsinki.fi/ %7Eriraisan/ tutkimus/ varjaysperinne/ varjaysperinne.htm (tätä sivua tulen
muokkaamaan tulevaisuudessa)


(Huom! Jos kopioit osoitteen sellaisenaan, poista välilyönnit kauttaviivan jälkeen)

24.10.06

Kirpparilöytö


Useamminkin olen ostanut kirpparilta kotiini epämääräisiä lankakääröjä, mutta yleensä ne ovat olleet varsin väritöntä satoa: mustia, valkoisia ja erilaisia harmaita, sekä hyvin "tavallisia" perussinisiä ja -punaisia. Tänään ostin kirpparilta paperikassillisen erilaisia pieniä lankoja, väriskaala aivan käsittämätön. Jäännöserä kenties? Kassillisen hinta oli 1,50€.

Pitäisi vielä keksiä, mitä näistä askartelee. Mutta eiköhän se ratkea.
Vaaleat joutunevat väripataan lähiaikoina.

---
Coloriasto on edistynyt hitaammin kuin luulinkaan. Sen seinät alkavat olla pystyssä, mutta vielä on hiomista. Nyt on työkentällä sellainen vipinä, että viivästynee sivuston avaus enemmän kuin luulinkaan. Kaikki te, joille lupailin sivustoa ilmestyväksi varmasti jo viime kuussa, olen kovin pahoillani viiveestä.

18.10.06

Timantit - tytön parhaat ystävät

En ollut lainkaan väriasioissa liikkeellä, kun vahingossa osuin sivuille, joka kertoo timanteista kaiken: Timantit.com. Timanttien väriluokitus se vasta hurjaa touhua on. Sivulla on värikartta, joka kertoo timanttien optimivärejä ja kaikenmaailman arvoja, joista ei ymmärrä mitään. Sen verran kumminkin, että väri on yksi osa timantin arvon määrittelyssä.

Väriluokittelun voi tehdä riittävän tarkasti vain istuttamattomalle timantille. Istutetulle kivelle voidaan antaa ainoastaan arvio, jonka perusteella hinnoittelun tekeminen on arpomista. Kiven väriä tutkitaan sivulta päin katsoen. Taustan tulee olla puhtaan valkoinen. Luokittelutarkoitusta varten valmistettu päivänvalolamppu on välttämätön. Huoneessa ei pitäisi olla kovin voimakkaita värejä.


Sivuilla on muuten hyvä suomenkielinen yleisselitys fluoresenssista.

16.10.06

YLE tarjoaa

Olen saanut jonkin verran palautetta siitä, miksen ole kirjoittanut mitään suomenkielisestä tarjonnasta, vaan tuputan entry toisensa jälkeen BBC:n ohjelmia. Syyhän on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen: kirjoitan niistä jutuista, jotka itselleni ovat ajankohtaisia, eli jotka olen juuri löytänyt tai jotka ovat muuten palanneet mieleeni. BBC on melko hyvin edustettuna siksi, että kuuntelen päivittäin BBC 6Music -radioasemaa ja sitä kautta myös yhtiön uutisfeedia ja vinkkejä hyvistä jutuista.

Mutta korjaanpa hieman tilannetta, sillä Suomessakin voi nauttia muutamista varsin mielenkiintoisista värituotannoista. Kovimmin esillä on YLE, jonka opetusohjelmia - tai ainakin niiden osia voi ladata verkosta ja lisäksi tarjolla on webbisivuaineistoa.

Muutama vuosi sitten YLE pyöritti televisiossa Opinportti-ohjelmiinsa kuuluvaa Värillä on väliä -sarjaa, jonka joka jaksossa keskityttiin väriin yhdestä näkökulmasta: (Värillä on väliä) Minussa, Vaatteissa, Sisustuksessa, Ympäristössä ja Taiteessa. Varsinaisen ohjelman koin aikoinani melko puuduttavana - ja opetusohjelmamaisena. (Suurin osa tietää varmaan, mitä tarkoitan.) Vaikka haastateltavat ihmiset olivat mielenkiintoisia, jotenkin olisin kaivannut lisää ryhtiä: erilaista rytmitystä, äänen pehmentämistä tai jotain, joka olisi saanut ajatukseni irti pulpettinäystä. Ohjelmakokonaisuuden kruunaa kuitenkin hyvin laadittu ja johdonmukainen nettisivusto, jonka videoteekistä voi katsoa kuhunkin jaksoon liittyviä otoksia; sekä Virikepaja, jossa on tarjolla lyhyesti sekä teoriaa että tehtäviä.

Lisäksi YLEn arkistoista löytyy muutamia artikkelisivuja, joissa värillä pääosa. Osa niiden lähteistä on Värillä on väliä -sarjasta, mutta kokonaisuudet on koottu eri tavalla. Teemasivut ovat yhden sivun artikkeleita, joihin liittyy +/- minuutin mittainen lyhyt videopätkä.

10.10.06

Rinan värjäysblogi

Suomalaisia värjäysblogeja on alkanut ilmaantua sinne tänne. Suurin osa on neuleblogeja, joista siis löytyy myös ohjeita ja aikaansaannoksia. Tässä muutamia varsin valloittavia...

Anun räpellykset sivulta (nunulili.vuodatus.net/blog/category/Kasviv%E4rj%E4ys) löytyy sekä värjäys- että (minun mieleistäni) kankaanpainantatarinaa.

Neulova lehmä kertoo neulomisestaan ja värikokeiluistaan kolmella kielellä osoitteessa neulovalehma.blogspot.com/.

Lauran väkerrykset -blogin (lahiltun.vuodatus.net/) rivien välissä mm. vinkkejä hyvistä lankakaupoista.

Muutaman kuukauden on verkossa lillunut (ja tähän tuo otsikkokin viittaa) Colourful Fibres (colourfulfibres.blogspot.com). Sivulta löytyy mm. kahvinporoilla värjäämisen ohje. Jäämme katsomaan, mitä muita tulee...
(edit 210607: osoite päivitetty)

Muitakin on... Vinkkejä?

8.10.06

Se tuttu vanha päänsekoitus

Click The Colour - Not The Word

Klikkaa väriä, älä sanaa sopii erityisesti juuri englannin värisanat oppineille lapsosille, jotka menevät hetkessä sekaisin eivätkä testin jälkeen enää kirkasotsaista hetkeä kohtaa. Varoituksen sana ihmeellisestä äänimaailmasta.

---

Olen taas hiljalleen puuhaillut pieniä asioita Colorian kanssa, mutta näyttää siltä, että ainakaan ennen joulukuuta mitään massiivista ei sivuston kanssa tapahdu. Live Herring -nettitaidetapahtuman järjestäminen vie aikansa ja lisäksi käynnissä ovat kaikki työprojektit... Olen kuitenkin sen verran vakavissani tuon Coloria-sivuston uudistamisen kanssa, että mieluummin teen uudistustyön hitaasti ja harkinnalla kuin nopeasti (ja virheitä vuosikausia korjaillen...)

Sen sijaan: nettiyhteyteni näyttäisi olevan nyt kunnossa ja uusi palvelin käytössä. Eli Coloriasto luultavimmin tulee esiin jo tämän kuun aikana.

4.10.06

Hjärnen laastari...

...eli Emplastrum Hjaerneri tai Saponaceoplumbicum

Valmistamiseen tarvitaan 7 oaa saippuaa, 30 osaa oliiviöljyä, 6 osaa lyijyvalkoista, 12 osaa mönjää (eli lyijypunaista) ja yksi osa tärpättiä. Hjärnen laastaria on käytetty kankaalle voideltuna lievän ihoärsytyksen synnyttämiseksi esimerkiksi vanhoissa katarreissa, pistoksissa, reumaattisissa tm. kivuissa.

Näin kertoo sanakirja vuodelta 1911. Ei liene suositeltavaa kokeilla kotona.

3.10.06

Värimusiikkia

Ajattelin viedä Colorian päivittämisen äärimmäisyyksiin ja latailla itselleni Colorian päivitysmusiikiksi värisoittolistan biiseistä, joiden nimessä on värisana. Coloriaan olen koonnut näitä "värillisiä" biisilistoja jo jonkin aikaa (niihin pääsee mm. poimitut-sivulta). Listat ovat pääosin vain kevyttä musiikkia - sitten muistin, että onhan noita värejä sinfonioiksikin asti väännetty.

Englantilaisen Sir Arthur (Drummond) Blissin pääteoksena pidetään hänen 1920-luvun alussa säveltämäänsä värisinfoniaa A Colour Symphony, jonka osat ovat:
1 Purple
2 Red
3 Blue
4 Green

Muita väriklassisia ei heti tule mieleen...

1.10.06

Väritetty maailma

Radiosta kuuntelin juuri juttua, jossa kerrottiin, kuinka kalliiden golf-kenttien koristelu on alkanut mennä jo vähän överiksi. Peli ei riitä - pitää olla katsottavaa. Maailmalla tämä on mennyt siihen, että kalleimmilla golf-kentillä on kuulemma tapana, että ruoho värjätään vihreämmäksi ja lammikkoihin lisätään sinistä väriainetta.

Alkaa kieltämättä miettiä, kuinka väärennetyssä ympäristössä sitä elääkään. Kaikkeen lisätään väriä, jotta se kaikki vaikuttaisi visuaalisesti voimakkaammalta, terveemmältä, tuoreemmalta, maukkaammalta, haluttavammalta - ylipäätään paremmalta.
Jääkaapista on melko vaikea löytää elintarviketta, johon ei olisi jonkinlaista väriainetta lisätty. Joka paketissa on joku E-koodi ja noita ruokavärijuttuja melkoisen annoksen lukeneena olen taipuvainen uskomaan, että väriä tuotteesta todennäköisesti löytyy vaikkei olisi koodiakaan - elintarvikevalvonta ei kuitenkaan ole niin tiukkaa kuin luulisi. E-koodeja ei myöskään välttämättä tarvitse ilmoittaa, jos väriainetta ei ole suoraan lisätty suoraan tuotteeseen vaan se manipuloidaan siihen muuta kautta. Siispä kanoille syötetään rehua, joka värjää munankeltuaisen keltaisemmaksi ja lohille ruokaa, joka muuttaa niiden lihan punaisemmaksi.

Kasvisten värinsäätelyyn on useita muitakin keinoja kuin geenimanipulaatio. Unkarissa paprikoita on ruiskutettu punaisemmaksi mm. ruosteenestoaineilla ja Ameriikassa appelsiineja saa värittää melkoisilla myrkyillä kypsemmän värisiksi ja tasasävyisemmiksi. Ensin mainitusta oli kohua 1990-luvulla (kiellettyähän se oli). Jälkimmäinen on laillista, mutta ilmeisesti kuitenkin tehovalvonnan alaista.

Mutta väreihin on tottunut. Muistan joskus, kun Saksassa pöytään kannettiin värjäämätöntä makkaraa. Harmaankellertävä makkara ei maistunut, kun oli tottunut Suomen värjättyihin moisiin.

Olisi itseasiassa aika mielenkiintoista nähdä, miltä näyttäisi se normaali ostoskorillinen ilman mitään värisäätelyjä.

Jopa auringonlaskutkin näyttävät nykyään värikkäämmiltä. Vaikka se ei todennäköisesti olekaan ollut tahallisesti tavoiteltu aikaansaannos, vaan johtuu kuulemma suurelta osin saasteiden määrästä ilmakehässä.

27.9.06

YouTube: Dyeing

Löysin YouTube.com-sivustolta vähän vinkeitä värjäysohjeita paikasta, jossa editointi ei ole tunnettua (13-vuotiaan pojan kouluprojekti?) Eksoottisuutta lisää se, että kotikameraohjauksen selostus on vinkeällä intiaenglannilla, mutta kyllä hyvällä tahdolla ja pienellä taustatiedolla ymmärtää hyvin. Mitään uuttahan täsä vinkeästä hihityssessiosta ei opi, vaan millä aineella värjäävät?

Dyeing part 1
Esittelee värjäysprojektin alun: kattilan täynnä kasveja ja laimennettuun etikkaan(?) dipatun tekstiilin.

Dyeing part 2
Esittelee värikasvin: sekä alkuperäisen että keitetyn.

Dyeing part 3
Ollaan valmiita ottamaan väriaineet pois liedeltä (sisältää vinkeitä "shut up" -kohtauksia)

Dyeing part 5
Siirrymme toiseen tuntemattomaan kasviin ja äärimmäisen surrealistiseen kohtaukseen...

Dyeing part 7
Pian ovat molemmat kattilat valmiita värjäykseen.

Dyeing part 10
Kangas on vihdoinkin kattilassa.

Dyeing part 12
Kangas on ollut jonkin verran kiehumassa ja alkaa värjäytyä


Ilmeisesti jotain punertavaa sävyä tässä valmistetaan.

24.9.06

Allah's Artistry in Colour

Sähköpostiin on alkanut tulvia videoklippivinkkejä. Tässä yksi:
Allah's Artistry in Colour

Dokumentti perustuu Harun Yahuan samannimiseen kirjaan ja puffilause kuuluu Have you ever thought what it would be like to live in a world without colour? Video on 35:46 pitkä ja selostettu varsin selkeällä englanninkielellä. Välissä lainauksia Koraanista. Imelyysaste voi ylittyä nopeasti (lempeähkö piano- ja jousimusiikki siivittää tätä ilmiötä), mutta toisaalta kuvasto on kaunista ja esitystapa hyvin havainnollinen.

Harun Yahun oma sivu löytyy osoitteesta www.harunyahya.com ja väriosuus osoitteesta www.harunyahya.com/color01.php. Siellä myös enemmän taustatietoa.

Bonuslinkkinä:
Victoria Finlay esittelee kirjansa "Colour - Travel Through Paintbox" Meet The Author -sivuston muutamien sekuntien esittelypätkässä: www.meettheauthor.co.uk/bookbites/441.html

19.9.06

Farkkuväri tappaa syövän?

Syyskuun alkupuolella BBC uutisoi otsikolla "Blue jean dye kills cancer cells". Sen mukaan englantilaiset tutkijat ovat löytäneet äärimmäisen pieniä nanopartikkeleita, joiden koko on 1/5000 ihmishiuksen paksuudesta. Ne saattavat kemiallisen yhdisteen suoraan syöpäsoluun ja repivät ne välittömästi rikki. Otsikossa puhutaan farkkuväristä, mikä saattaa johtaa joitakin harhaan: monelle mieleen tulee indigo, jota toki edelleen käytetään farkkujen värjäämiseen. Tässä tapauksessa ei ole kuitenkaan kysymys indigosta, vaan ftalosyaniinisinisestä. Paitsi farkkuvärinä, ftalosyaniinisininen on hyvin yleinen väri mm. kuulakärkikynissä ja printterimusteissa. Pigmentin valonarkuus ja soluja tuhoavat ominaisuudet on tunnettu jo viisitoista vuotta, mutta tähän saakka sitä ei ole onnistuttu saattamaan solujen sisälle saakka.


Ftalosyaniinisininen on alle sata vuotta vanha pigmentti ja yksi niistä pigmenteistä, jotka on keksitty ihan sattumalta. Skotlantilaisessa kemiantehtaassa työskennellyt A. G. Dandridge huomasi erään värisammion seinämissä kiteitä, joita päätti tutkia. Pigmentti tuli lopulta markkinoille 1930-luvun puolessa välissä ja ftalovärit ovat edelleen tärkeimpien väriaineiden joukossa. Monille taiteilijoille pitkää ftalosyaniinisinistä tai ftalosinistä tutumpia lienevät värin kaksi tunnetuinta kauppanimeä: Monastral Blue tai Winsorin Winsor Blue.

BBC:n juttu 07.09.06: news.bbc.co.uk/2/hi/ science/ nature/ 5323704.stm
Lisää ftalosyaanisinisestä Coloriassa

18.9.06

Värisymboliikkaa 200 000 vuoden takaa?

Marja-Leena lähetti minulle viikko sitten linkin Anthropology.netin artikkeliin The Symbolic Prehistory Of Color Usage As Early As 200 000 Years Ago.

Kaima lähestyi jo tätä ennen samaa asiaa koskevalla Colourful beginning for humanity BBC:n tiedesivujen linkkivinkillä.

Lawrence Barham on tutkinut kymmenen vuotta vanhaa luolastoa Zambian eteläosissa. Hänen ryhmänsä löytämät työkalut ovat olleet erityisen hienostuneita ja kulttuurissa on käytetty myös useita okravärejä hyvin systemaattisesti. Barham sanoo olevansa kiinnostunut siitä, missä värisymbolismia esiintyy ensimmäisen kerran, koska värisymbolismi on aina sidoksissa kieleen. Barhamin löytämä kulttuuri on 100 000 vuoden takainen ja jos värit voidaan yhdistää symbolistiseen yhteyeen, se on merkki varhaisimmasta abstraktin kielen käytöstä.

16.9.06

Viivästys

Lupaamani Coloriaston avaaminen viivästyy vielä vähintään kuukaudella. Olen sijoittamassa tietoja eri serverille kuin Coloriaan, eli tuon nettiliittymäni kylkiäisinä tulevaan. Elisa lähestyi minua eilen viestillä, jossa ilmoitettiin, että yhteyteni vaihdetaan toiseen - samallahan tuo nettisivutila ja sen osoite muuttuu. Joten minun kannattaa odottaa kunnes muutos on tehty ja kaikki valmiina. Pahoitteluni siis kaikille, jotka ovat odottaneet Coloriaston aukeamista. Mutta toivottavasti Coloriasto on kuin laatuviini - pienestä odottelusta vain paranee... :)

9.9.06

Värien historiaa englanniksi radiossa

Linkkivinkkipläjäys. Jo aiemmin mainitsemani BBC:n naisten tunnin arkistoista löytyy enemmänkin värijuttuja, nämä muutaman vuoden takaa:
The Colour Purple.
bbc.co.uk/ radio4/ womanshour/ 2003_16_wed_05.shtml

The Colour Ochre.
www.bbc.co.uk/ radio4/ womanshour/ 2003_19_mon_05.shtml

The Colour Green.
bbc.co.uk/ radio4/ womanshour/ 2005_20_mon_05.shtml

The Colour Yellow.
www.bbc.co.uk/ radio4/ womanshour/ 2003_22_tue_05.shtml

The Colour Red.
www.bbc.co.uk/ radio4/ womanshour/ 2003_26_tue_05.shtml

The Colour Blue.
bbc.co.uk/ radio4/ womanshour/ 2003_29_mon_02.shtml

Black its history and impact on art.
bbc.co.uk/ radio4/ womanshour/ 2004_47_wed_04.shtml

The history of how so many different colours of red evolved is, quite appropriately, passionate and sometimes bloody.
bbc.co.uk/ radio4/ womanshour/ 2005_18_fri_04.shtml


----------

Lupasin viime viikolla, että olisin tällä viikolla saanut sen Coloria-kirjasto/arkiston = Coloriaston verkkoon, mutta pakolla tuo projekti jää ensi viikkoon. Syynä on jatkuvasti katkeileva nettiyhteyteni, joka on kasauttanut töitäni aika paljon. Seuraava deadline Coloriastolle on seuraava viikonloppu!

7.9.06

Lähde väreistä



Taas juttua kirjasta. Reilu kuukausi sitten sain Coloriaan vinkin uudesta värikirjasta. Menin ja tilasin sen. Kyseessä on Anu Tuomen Lähde väreihin, joka on Turun ammattikorkeakoulun julkaisua ja sieltä kirjaa voi myöskin tilata. 114-sivuisen kirjan hinta on 22 euroa (+postikulut 5 euroa). Kirja tuli postissa jo noin kuukausi sitten ja lasku tipahti postiluukusta tänään.

Kirjan esittelysivu sanoo mm.: Lähde väreihin johdattelee eurooppalaisessa kulttuurissa vaikuttaviin värikäsityksiin. Tavoitteena on historian kokemusten avulla oppia enemmän väreistä ja ympäröivästä kulttuurista. Julkaisu on jaettu teemojen mukaisesti neljään lukuun: valkeus, pimeys, yksivärisyys ja monivärisyys. Jokaisesta teemasta pyritään esittämään toistensa kanssa toisinaan ristiriidassakin olevia näkökulmia.

En ole vielä lukenut kirjaa, mutta varsin mukavalta näyttää selailijan käsissä. Kirjoitettu minä-muodossa ja ainakin pikaselauksella värin perushistoriaa täydentävät omat mietelmät, löydöt ja taidekokemukset. Liitteenä on myö Kalevalan värisanakirja; Kalevalan (ja Kantelettaren) väreistä onkin Coloriaan tullut kysymyksiä aina silloin tällöin ja myös vinkkejä ihmisiltä, jotka ovat jotain materiaalia niistä koonneet (ei vielä verkossa saakka).

(Ihmeellinen déjà vu -ilmiö: vasta skannatessani huomasin kannen merkillisen yhteyden tuohon ensimmäisen entryn taikatemppukuvaani. Hmm.)

5.9.06

Vielä ehtii Väristyksiin

Vielä ehtii nähdä ja kokea Väristyksiä Suomen käsityön museossa. Värikästä petkuhuiputusta ja historiallisia tosiasioita luonnonväreistä esittelevä näyttely on kerännyt kesän aikana yli 6 600 kävijää. Näyttely on avoinna ensi viikon sunnuntaihin 17.9.2006 saakka Suomen käsityön museon vaihtuvien näyttelyiden tiloissa (Kauppakatu 25, Jyväskylä). Tämän jälkeen Väristyksiä jatkaa olemassa oloaan kiertonäyttelynä. Näyttelyyn on mahdollista tutustua mm. Hyvinkäällä 23.1.-15.4.2007 Lasten ja nuorten taidekeskus Villa Artussa. Näyttelystä on saatavilla myös Jälkiväristyksiä -näyttelyjulkaisu, jota voi ostaa tai tilata Suomen käsityön museon museokaupasta. Museokauppa on avoinna ti-su klo 11-18, puh.(014) 624 945, craftmuseum.info@jkl.fi.

Väritesti 1: värien valinta

Kävin tekemässä ColorQuiz.comin väritestin.
Kovasti olen negatiivinen, yksinäinen ja synkeän pelokas ihminen. Näin testi lausahti (mm.)
Disappointment and the fear that there is no point in formulating fresh goals have led to anxiety, emptiness, and an unadmitted self-contempt.

Hmm.

En koskaan muista, että näissä testeissä mustan klikkaaminen ensimmäisenä on verrattavissa yrttien tuntemiseen noitavainojen ajalla. Kokeilin nimittäin toisenkin kerran: kun jättää mustan viimeiseksi, saa paljon paremmat tulokset, jotka jo kehtaisi lähettää täydellisinä omaan blogiinsakin. En vielä kokeillut, mitä tapahtuu, jos klikkaa ensin keltaista.

Kuten muissakin vastaavissa, sivulla on palvelu, joka generoi automaattisesti html-koodin, jonka voi blogiinsa kopioida.

www.colorquiz.com

4.9.06

Jorvik ja viikingit

Muutama vuosikymmen sitten (kääk!) kävin Englannissa Jorvikin viikinkikylässä, mikä oli melkoinen kokemus.

Teen parhaillani käsikirjoitusluonnosta erääseen projektiin, jossa lähtökohtana on vähän samankaltainen elämyksellisyys. Aloin siis googlailla inspiraatiota etsiessäni Jorvik-aiheisia juttuja. Ja kuinka ollakaan, päädyin jälleen BBC:n sivuille.

BBC:n North Yorkshiren sivuilla on artikkeleita viikinkien elämästä; seuraavassa artikkelissa myös noin kolmen minuutin videoklippi viikinkien kankaankudonnasta:
bbc.co.uk/ northyorkshire/ content/ articles/ 2005/ 10/ 05/ viking_loom_wil_feature.shtml

3.9.06

Holin värit



Archive.orgin abstraktiin elokuvatarjontaan kuuluu Vraja Festivals - Holi, Festival of Color, dokumentti intialaisesta holijuhlasta (arkistossa on myös muita holi-filmauksia). Holi on hindulainen, helmi- tai maaliskuisin juhlittu värin ja ilon juhla, jossa soitto soi ja laulu raikaa ja pigmentit saavat kyytiä. Intia on aina kiehtonut kulttuuriltaan, mutta kieltämättä jo ensimmäisen viiden minuutin aikana alkaa tulla hieman vieraantunut olo. Mistä nuo laulavat ja onko tuossa nuottia? Meininki kuitenkin äityy varsin hurmokselliseksi ja kohtaus muuttuu yhä kummallisemmaksi: tietokoneruudulla hyppivät iloitsevat intialaiset merkillisessä sekameteliälinässä ja toisella puolella ruutua istuu kummastunut länsimaailman kasvatti suu auki, toimintakyvyttömänä katsomassa moista ilottelua.

Holiin törmäsin ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten, kun luin verkosta juttua intialaisesta pigmenttiteollisuudesta. Intiassa valmistettiin ainakin vielä muutamia vuosia sitten - en ole viime aikoina tarkistanut tilannetta - vahingollisia tai suorastaan myrkyllisiä pigmenttejä, kuten raskasmetallipigmenttejä, välillä suorastaan järkyttävissä olosuhteissa. Artikkelissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että myrkkypigmentit eivät ole vain tehtaissa ja väripajoissa työskentelevien ongelma: holin aikana ilmaan lentää pigmentti kuin pigmentti, kunhan se ei ole turhan kallis. Onneksi nykyään vaarattomampien pigmenttien valmistus on yleistynyt ja halventunut, joten siltä osin holi on varmaankin nykyään terveyttä vähemmän uhkaava juhla kuin vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten. Mutta vaikka kyseessä olisi kuinka vaaraton pigmentti, eiköhän haittavaikutuksiakin löydy, kun hienoa värijauhetta leijuu ilmasta keuhkoihin kilokaupalla. Merkille pantavaa onkin, ettei katsomassani holi-videossa juurikaan yskitä - ainakaan siinä määrin kuin uskoisin moisessa meiningissä yskittävän. Ehkä astmaatikot ovat jo vaipuneet tuossa juhlinnan vaiheessa koomaan.

Vraja Festivals - Holi, Festival of Color - Compilation
Madhavananda Das
Holi, a festival celebrated annually in India in early springtime, is certainly among the more colorful celebrations in the world. This compilation, the first in our Vraja Festivals-series, brings you to five temples at the village of Radha-kunda, where the festival is celebrated with colorful powders and songs describing the sports of Radha and Krishna for several weeks.
archive.org/ details/ festivals_holi-festival-of-colors_compilation

28.8.06

Coloria-arkisto

Kun verkkoyhteyden puuttuminen muutama viikko sitten pisti useille työprojekteilleni stopin, ja varsinkin, kun selailin tuota Steffenin ohutta kirjasta, päätin vihdoin tarttua härkää sarvista tuon Coloria-arkisto/kirjaston kanssa. Ainakin tässä vaiheessa teen tuon koko jutun ihan vain perinteisesti html:llä ja kuvat jpg-kuvina, mutta tarkoitus on jossain vaiheessa saada homma tietokantaan. Tallensin skannaamani sivut itselleni myös psd:nä, joten jatkossa voi ehkä muuttaa fileet vaikka suurempaan muotoon ja eri tiedostoformaattiinkiin. Vielä ei ole mitään verkossa saakka, mutta toivottavasti viimeistään ensi viikon aikana.

Ensimmäisenä skannasin Viljasen vuonna 1911 kirjoitetun Värien sommittelu -kirjan. Ostin sen jostain divarista kympillä alkukesästä. Alkusanat lainaan tähän:
Kenpä ei myöntäisi, että nykyajan runsaskätinen tuotanto monilla aloilla pyrkii johtamaan sekä muotojen että värien käyttelyn mielivaltaisuuksiin. Mekään suomalaiset emme enään kyllin usein tapaa kotoisten valmisteittemme ulkoasussa sitä harkittua asianmukaisuutta, joka esivanhempaimme teoksista niin luonteenomaisina kuvastui.

Muistelkaammepa esimerkiksi kansanomaisia kudoksiamme, ompeleita ja huonekaluja entisiltä ajoilta. Miten henkilökohtainen lämmin tunnelma eikö meille kajastu niitten vaatimattomista väriyhdistelmistä. Kudoksissa ja ompeleissa usein vain pari, kolme pääväreistä punainen, keltainen ja sininen yhdessä viheriän kera sopivasti mitattuina soinnuttavat oman mieleisen säveleensä, samoin huonekalujen punainen, vihreä ja sininen. Suomen omaa luontoa lukenut kansa puhui omaa värikieltään.

Ensimmäisessä luvussa käydään läpi värien sekoituksia.
Punaista keltaiseen sekoitettaessa syntyy kaksi värisävyä:
punakeltainen (kts. taulussa I, väriä A) ja
keltapunainen (kts. taulussa II, väriä E)
sikäli kuin toista väriä käytetään sekoitukseen enemmän kuin toista.
[...]
Vieraskielisellä nimityksellä nimitetään kumpaakin oranssiksi *), koska ne ovat tunnetun hedelmän (=appelsinin) kuoren värinä.
[ALAVIITE:] *) Jotkut väritieteilijät eivät tätä nimitystä keltapunaiselle lainkaan hyväksy, vaan nimittävät sitä sarlakaksi (= Scharlach)

Westringin jäkäläkirjan sivujakin tulee Coloria-arkistoon ladattavaksi. Otin Ruotsin luonnonhistorialliseen valtionmuseoon yhteyttä ja kysyin käyttölupaa: saan käyttää kuvia sillä ehdolla, että sivut ovat kaikille avoimet, eikä kyseessä ole ilmainen palvelu. Jäkäläkuvat ilmestynevät Coloria-arkistoon piakkoin.

Vielä pitäisi joku vinkeämpi nimi keksiä tuolle. Coloria-arkisto on vähän kuiva ja nuhjuinen. Coloria-katsomo? -selaamo? Ehdotuksia vastaanotetaan.

25.8.06

Radio-ohjelmaa purppurasta

BBC Radio 4:n arkistosta löytyi jälleen pieni aarre. Jo aiemmin useasti mainitsemallani Woman's Hour -radio-ohjelmasarjalla on tarjota arkistostaan jakso, jossa Victoria Finlay ja sarjan toimittaja Jennifer Chevalier vierailevat British Museumissa tyyrianpurppuran jäljillä. Ohjelma on lähetetty alunperin 28.3.2005.
Purple - The history of a colour

In ancient Rome, the colour purple meant power and everyone wanted to wear it. The craze was so intense that Pliny wrote: "we must pardon the mad desire for purple, but why the high prices for a dye with an offensive smell and a hue which is dull and greenish, like an angry sea?"

bbc.co.uk/ radio4/ womanshour/ 2003_16_wed_05.shtml

Victoria Finlay on kaikille värifanaatikoille tuttu hienosta vuonna 2002 julkaistusta kirjasta Colour - Travels Through the Paintbox (amerikan painos Color - A Natural History of the Palette), jonka Otava julkaisi vuonna 2004 nimellä Värimatka. Englanninkielistä painosta on vielä saatavilla, mutta suomenkielinen painos on loppuunmyyty. Keväällä löysin itse (jo silloin loppuunmyydyksi mainitun) teoksen ja useita kavereitaan Kirjatorilta. Fanaatikkojen kannattaa siis vilkaista paikallinen Kirjatori-tarjonta; Jyväskylän liikkeestä kirja on valitettavasti loppunut.

Teksti on melko eloisaa ja englanninkielinenkin painos helppolukuinen, joten jos vähänkin osaa englantia ja haluaa osalliseksi kirjan riemuista, kannattaa testata itseään. Ennen pakkokielikylpyä mainittakoon, että Suomen kirjastolaitoksesta saattaa kirja löytyä luettavaksi silkalla suomenkielelläkin.

24.8.06

Mitä väreistä mieleen

Lempiväri-, inhokkiväri-, +/-/0- ja mitä väreistä mieleen -kyselyihin on taas tullut ryöpyllä vastauksia. Aina silloin tällöin vastauksista löytyy jotenkin niin hilpeitä vastauksia, että pakostakin alkaa hymyilyttää. Niin kuin muutama päivä sitten ruskeasta: syksyn lehdet joihin koirankakka naamioituu.

Kyselyistä tulee jatkuvasti - eh - kyselyitä. Tänään poikkeuksellisen paljon.

Tällä hetkellä Coloria-kyselyiden tiedot ovat vain itselläni, mutta tulossa kyllä esiin jossain vaiheessa jossakin muodossa. Vastaajia on ollut useita satoja, lempivärikyselyssä yli tuhat. Tarkempaa tietoa halajavat saavat sitä kuun vaihteen jälkeen ja vaikka jatkossakin. Mitä mieleen -kyselyn tulokset päivitän sivuille aina muutaman kuukauden välein, silloin kun on aikaa.

En alkujaan halunnut täysin automaattista juttua, koska silloin en itse saa niin tarkkaa otetta vastauksista - haluan mieluummin manuaalisesti lajitella tulokset. Tarkoitus on kuitenkin jossain vaiheessa laittaa nuo jonkinlaiseen automatisoituun visuaaliseen muotoon.

Jonkinlaisen yhteenvedon aika lienee kuitenkin pian. Käsittelyn ensiasteena kokoan tähän blogiin lähitulevaisuudessa lempi- ja inhokkivärikyselyjen kommentteja väri kerrallaan.

Ja vielä yksi vastaus paljon askarruttaneeseen kysymykseen: Colorian käyttäjistä ei ole tutkimusta, enkä ole Coloriaan sellaista tehnyt. Voisin pistää jonkinlaisen pikakävijäkyselyn esiin - vastatkoon sitten ne, jotka haluavat. Teen kuitenkin erillisenä, en halua noihin jo olemassa oleviin kyselyihin ympätä lisää kenttiä ihmisten kiusaksi.


EDIT: 14:55: Parin päivän takaiseen jäkäläkirjajuttuun viitaten: otin tosiaan yhteyttä Luonnonhistorialliseen museoon (Naturhistoriska riksmuseet) Ruotsiin ja sain heiltä luvan sekä käyttää että näyttää jäkäläkirjakuvia Coloriassa. Lisäjuttua piakkoin.

23.8.06

Hilja mummin sinikantinen vihko vuodelta 1912



Mielessäni on jo muutaman vuoden ajan häilynyt ajatus Coloria-kirjaston perustamisesta. Ajatuksenani on digitoida verkkoon mm. vanhoja suomalaisia värikirjoja ja väritekstejä (lehtijutut, monisteet yms). Soitin jo alkukesästä Kopiostoon ja juttelin lakimiehen kanssa - ja hän näytti vihreää valoa: kirjoja voi kopioida, kunhan tekijän kuolemasta on kulunut 75 vuotta ja joissakin tapauksissa aiemminkin. Ajattelin silti vielä varmentaa vielä olemassa olevilta kustantamoilta lupaa, jos sellaisia tulee vastaan. Ja jos joku jotain luvatonta tuolla saitilla näkee, ottakoon yhteyttä. Poistan kyllä.

"Kirjastoon" on tarkoitus koota myös yksittäisten ihmisten väriin liittyviä muistiinpanoja ja ohjeita. Sellaisiakin aarteita onneksi verkosta jo löytyykin.

Löysin jonkin aikaa sitten Immosten perheen nettisivun, jolla odotti varsinainen aarre. Hilja-mummi teki muistiinpanojaan sinikantiseen vihkoon vuodesta 1912 alkaen - ja nuo muistiinpanot ovat ladattavissa verkosta. Muistiinpanoissa on asiaa mm. villasta ja värjäyksestä, mutta myös ruokareseptejä. Tässä värjäys-sivun viimeinen lause:
Kun on värjätty langat keltaiseksi koivun lehvillä tuomen kuorilla tai muilla kotimaisilla kasvi aineksilla voi sitten saada ihan toisia värejä panemalla langat kelta värjäykseen jälkeen 1/2 tunniksi lipeään. Koivun lehdillä värjätyt langat saavat kun ne ovat olleet lipeässä kauniin kullan keltaisen väriin. Paatsamalla tulevat langat punasiksi tuomen kuorilla supsaa väriseksi happa marjalla kauniin vihreen keltaiseksi. Lipeä valmistetaan samalla tavalla 5 kiloa hyvää koivun tuhkaa pannaan saaviin ja siihen kaadetaan 40 ltr kiehuvaa vettä sekoitetaan kaikki hyvästi ja kun se on jäähtynyt ja seljennyt, kaadetaan kirkas vesi toiseen astiaan ja langat pannaan siihen.


kotiweb.kotiportti.fi/immoset/hilja.htm

22.8.06

Ruotsalainen jäkäläaarre



Heinäkuun alkupuolella yritin etsiä verkosta Johan Peter Westringin kirjaa Svenska lafvarnas färghistoria, eller sättet att använda dem till färgning och annan hushållsnytta (Tukholma 1805-09), koska olen ainakin osan kirjasta nähnyt digitoituna verkossa joillakin ruotsalaisilla sivuilla.

Löysin kirjan (en skannattuna tosin) Vihdin Nuorisoseuran kokoelmasta. Kyselin sitä lainaan ja mahdollisuutta skannata sitä verkkoon kaikkien katsottavaksi. Tänään sain vastauksen: Nuorisoseuran kokoelman kirjoja ei lainata, eikä niitä saa skannattuna.

Mikä on hyvä asia.

Nimittäin tuon heinäkuun alussa lähettämäni kyselyn jälkeen nimittäin jatkoin kirjan googlaamista. Kirja luokitellaan harvinaiseksi kirjaksi. Ruotsalaisessa kirjahuutokaupassa sen hinta oli noussut viime vuonna 6000 kruunuun, mutta tuo halpa tilaisuus on jo menetetty. Antikvariat.netistä sen saisi hankittua itselleen 12000 kruunulla tai - ilmeisesti parempikuntoisen - 14000 kruunulla (USD~ 1,788). Asherbooks myy kirjaa 3250 eurolla. Näin sivulla kuvataan kirjaa:
First edition in book form of a work on the making of dyes and paints from lichens by Johan Peter Westring (1753-1833), Swedish physician and lichenologist, and one of Linnaeus's last disciples. Westring had spent several years of research on the use of lichens for textile dyeing, and started to publish the results in 1791 in the Kungliga Svenska Vetenskaps-Akademiens Handlingar. After extensive revisions and expansions he published the material in eight instalments, to be bound together as a book. Westring spent, next to his work as a medical doctor, a lot of time on research in botany, chemistry, mineralogy, and the technical application of these sciences. His scientific efforts were acknowledged by his election as a member of the Royal Swedish Academy of Sciences, the Academy of Agriculture, etc. In addition to this, foreign scientists honoured his name by associating it with the plant genus Westringia and the lichen species Lichen Westringii. The format is a bibliographic sport: neither a 12mo in 6s nor an 8vo with turned chainlines, but a true 6mo, with the paper watermarked "HARG" = --. Old ownership's inscription in on flyleaf. Very good copy, with an occasional minor brown stain. Swedish work on the use of lichens for textile dyeing, in very good condition.


Runeberg.orgista löytynyt Nordisk familjebok tiesi kertoa itse kirjoittajasta seuraavaa:
Westring, Johan Peter, läkare, naturforskare, f. 24 nov. 1753 i Linköping, d. l okt. 1833 i Norrköping, blef med. doktor i Uppsala 1780, öppnade läkarpraktik i Norrköping 1781, blef kungl. lifmedikus 1794 och konungens förste lifmedikus 1809. Ifrig forskare inom flera skilda naturvetenskaper, däribland kemi och botanik, studerade han sär-skildt lafvarnas färgämnen och utfann metoder för de många olika färgningarna, hvarvid han verksamt biträddes af rektorn i Norrköping, sedermera prosten i Norra Vi Lars Holmberg. För lafstu-dier företog W. flera resor inom landet, mest i nordligare trakter (1807 i Dalarna med 0. Swartz) och utgaf Svenska lafvarnas färghistoria (1805-09 med många kolorerade bilder, delvis of v. till ty. 1805). W. blef led. af Vet. akad. 1792, Vet. soc. i Uppsala 1806, korresp. led. af Landtbruksakad. 1815 och adlades 1822. - Efter W. uppkallades släktet Westringia (Nya Holland). C. Lmn.


Olisihan tuo kirja hienoa saada kaikkien katsottavaksi, mutta ehkä kotiskannerilla ei tuollaisia kirjoja skannailla, vaan täytyy jäädä odottamaan, että joku asiantuntija sen joskus tekee asiantuntijalaitteilla.

Joitakin kirjan sivuja on digitoitu Ruotsin luonnonhistoriallisen museon (Naturhistoriska riksmuseet) sivuille, josta tuokin kuvayksilö on luvatta lainattu. Täytynee ottaa museoon yhteyttä ja kysyä lupaa käyttää noita kuvia ihan luvalla Coloriassa.

21.8.06

M&M-taidetta


M&M. SCEhardt.

Ainakin joissakin laivalta ostetuissa M&M-karkkipusseissa on ollut ohje: kostuta kielellä, piirrä paperille. Amerikkalainen kolminkertaiseen elinkautiseen murhista ja tapoista tuomittu rikollinen Donny Johnsson on ottanut pussin ohjeesta onkeensa ja maalannut tauluja M&M-karkeilla. Hän on myynyt teoksiaan postin välityksellä ja ylitti uutiskynnykseen elokuun alussa, kun vankilan johto määräsi hänet lopettamaan toimintansa "luvattomana bisnestoimintana". Johnssonin M&M-teoksia on ollut esillä Meksikossa San Miguel de Allende -galleriassa ja hän on myynyt myös galleriasta muutamia töitään.

Rikollisen makeaa taidetta nähtävillä mm. CNN:n jutussa.

20.8.06

Historiallisia pigmenttejä

Päivitin juuri Coloriaan juttua sinooperista. Koska Coloriaan tulee ihan jatkuvalla syötöllä kyselyitä perinnepigmenteistä ja niiden hinnoista, samalla mieleen juolahti tsekata pikaisesti, kuinka helposti noita "vanhojen mestarien" pigmenttejä on saatavilla ja mikä niiden hinta on. Käsittääkseni Suomessa (ja Euroopassa muutenkin) esimerkiksi lyijyvalkoisen ja muidenkin lyijyä tai muita myrkyllisiä aineita sisältävien pigmenttien myyntiä on rajoitettu, mutta kyllähän mm. saksalaiselta Kremeriltä on saanut tilata kaikkia historiallisia pigmenttejä. Kremerin lisäksi muita tunnettuja perinnemaalien ja historiallisten pigmenttien valmistajia ovat mm. Old Holland, Winsor & Newton ja Daler Rowney (kaksi jälkimmäistä tosin myy aika paljon hue -värejä - eli esim. sinooperin väristä korvikemaalia). Löysin verkosta englantilaisen Michael Harding Oil Paints -sarjan, jossa maalit on vanhaan malliin käsin valmistettu. Hardingin sivuilla on myös melko paljon informaatiota renessanssiajan maalaustekniikoista tiedosta käytännön maalinsekoitusohjeisiin.

Hardingin sivuilla ei ollut hinnastoa, joten vilkaisin yhden jälleenmyyjän, Bird & Davisin hinnastoa, jossa Hardingin pigmentit on jaettu seitsemään hintaluokkaan. Pieni tuubi, 40ml, aitoa kiinalaista (keinotekoista) sinooperia maksaa £48.04 ja suurempi 225ml tuubi £209.74. Kobolttivioleteista sekä vaaleasta kobolttisinisestä saa maksaa toiseksi eniten (£30.35/£133.25). Halvin hintaryhmä (£4.63/£19.60) ovat luonnollisesti melkein kaikki maavärit, titaanivalkoinen yms. perusvärit - mutta yllätyksekseni myös Kremnitzinvalkoinen eli lyijyvalkoinen! Myös Daler-Rowneyn lyijyvalkoinen (Flake White) kuuluu halpaan hintaluokkaan B (38ml £5.95).

Old Hollandin sinooperin (Vermilion Extra) hintaluokka on jo eri (40ml £13.15 / 225ml £55.40), mikä pistää miettimään, onko sinooperi aitoa. Yleensähän Old Hollandin pigmentit ovat olleet ja esim. jälleenmyyjän sivulla vakuutetaan aitoutta, mutta jostain löysin myös maininnan, että Vermilion Extran väri-indeksinumero olisi PR260, joka on keinotekoisen uuden pigmentin numero. Old Hollannin kalleimmat pigmentit ovat koboltteja: tumma kobolttivioletti (Cobalt Violet Dark), kobolttisiniset (Cerulean Blue, Cerulean Blue Light) (40ml £24.15 / 225ml £105.40)
Luonnonsinooperia löysin NaturalPigments.comin sivuilta hintaan $24.60/10g. Kremerkin sitä myy, mutta en jaksanut hintaa etsiä...

Kallista on, jos noilla pigmenteillä aikoo maalailla. Olisi hienoa kuulla, jos jollakin olisi kokemusta noista ns. historiallisista pigmenteistä, joita ei nykyään enää juurikaan käytetä (siis okrat yms. pois laskien).

18.8.06

Iitin Väripäivät 8.-10.9.2006

Menkää hyvät ihmiset minunkin puolestani Iittiin!

Iitin Väripäivät kokoaa väreistä kiinnostuneet ihmiset tällä kertaa syystapaamiseen. Värikeskuksen tiloissa Iitin kirkonkylässä kuullaan värien historiasta ja tutustutaan vanhoihin menetelmiin värien aikaansaamiseksi. Väripäivät koostuvat seminaari- ja työpajapäivistä.

OHJELMA

Perjantai 8.9.2006 - Seminaaripäivä

  • 10:00 Seminaarin avaus, Riitta Liski, Värikäsi ry.
  • 10:15 Värin historiaa, taidehistorian maisteri ja värjäri Kris-Tiina Valolahti. Väripigmentit värjärien ja maalarien matkassa kivikaudelta varhaisrenessanssiin
  • 11:15 Kotimaisten värien käyttö Suomessa 1700-luvulla Turun Akatemiassa tehtyjen väitöskirjojen pohjalta, konservaattori Aki Arponen.
  • 12:30 Lounas
  • 13:30 Alunan valmistus (alunaruukit) 1500-1800-luvuilla Skandinaviassa, Aki Arponen
  • 14:30 Kahvit
  • 15:00 Luonnonväriaineet ja värjäys kemian näkökulmasta, tohtori Riikka Räisänen
  • 17:00 Päivällinen
  • 18:00 Spectrum -näyttelyn avajaiset Värikeskuksessa


Lauantaina 9.9.2006

  • 9:00 - Lauantaiaamuna on halukkailla mahdollisuus osallistua pieneen sieniretkeen Kymijoen maisemiin Terttu Haapasen mukana.

Työpajat:

  • 10:00-15:00 Työpaja 1 Kasvi- ja sienivärjäystä, Päivi Hutri ja Minna Nummela
  • 12:00 Lounas
  • 13:00-17:30 Työpaja 2 Värikemiaa käytännössä, Riikka Räisänen. Tehdään TLC-ajo. Tarkastellaan eri seitikkilajien pigmenttejä UV-valolla. Koeliemet veri- ja verihelttaseitikistä. Eri puretusaineiden vaikutus värisävyihin. Värikestojen testaus.


Sunnuntai 10.9.2006

  • 10:00-15:00 Työpaja 3 Sininen, harmaa ja musta. Vanhojen reseptien mukaan harmaata ja mustaa villalle ja pellavalle. Valmistetaan keskiaikaista mustetta. Kris-Tiina Valolahti
    Värjäys rikkihappoon liuotetulla indigolla, Päivi Hutri
  • 12:00 Lounas
  • 13:00-16:00 Työpaja 4 Musteesta kirjoituksiin. Kirjoitetaan työpajojen lankanäytteiden tekstit vanhalla fraktuuralla, itse valmistetulla luonnonmusteella. Työpajan vetäjä kalligrafi Tanja Finér.


Väripäivät pidetään Iitin kirkonkylässä. Lähin rautatieasema on Kausala.

Tulosta Väripäivät -esite! (PDF)

Peruuntuneita ja pääsemättömiä

Joskus viime vuonna luin joltakin ruotsalaiselta saitilta, että joukko innostuneita oli järjestämässä matkaa Tukholmasta Tyrokseen vanhan tyyrianpurppuran perässä syksyllä 2006. Jätin yhteystietoni sivuille ja pyysin ottamaan yhteyttä, kun matkaohjelma ja hinta alkavat täsmentyä. Unohdin koko jutun - kunnes muutama viikko sitten sain sähköpostiviestin, että koko reissu on peruttu pommitusten vuoksi. Sittemmin olen kuullut huhuja, että vanhat kotilovuoret ja jotkut värjäämöjen jäännökset olisivat tuhoutuneet pommituksissa Libanonin rannikolla. En ole löytänyt varmaa tietoa mistään, eikä varmaankaan ole tuolla suunnalla oleellisin asia tällä hetkellä. Keskustelua käydään useallakin keskustelupalstalla.

Muutamia päiviä sitten kummastelin kalenterissani lukevaa Saksaan? -tekstiä. Eilen sen salaisuus ratkesi, kun Kris-Tiina soitti Iitistä ja kertoi, että matka-apurahaa Saksan reissuun *ei ole* saatu. Värikeskuksen ihmiset ovat tehneet saksalaisten väri-ihmisten kanssa uraa uurtavaa yhteistyötä, mutta ei tuotakaan reissua kuitenkaan omalla pussilla voi toteuttaa. Omalta kohdaltani reissu olisi ehkä peruuntunut muutenkin (budjettitilanne alkaa olla miinuksella nettikatkosten vuoksi), mutta harmittaa erityisesti iittiläisten puolesta. Ja sikäli omasta ja muiden väristä kiinnostuneiden puolestakin, että reissulta olisi varmasti kertynyt meille kaikille uutta tietoa ja uusia kontakteja. Hmph.

Mutta järjestetään sitä Suomessakin: Iitin Väripäivät 8.-10.9.2006. Etenkin perjantain seminaaripäivä kiinnostaa erityisesti - aiheina ovat mm. Väripigmentit värjärien ja maalarien matkassa kivikaudelta varhaisrenessanssiin, Kotimaisten värien käyttö Suomessa 1700-luvulla ja Luonnonväriaineet ja värjäys kemian näkökulmasta. Elisan aiheuttaman henkilökohtaisen työkriisin ja sen aiheuttaman budjettivajeen myötä olen jo puoliksi alistunut kohtalooni: en todennäköisesti pääse paikalle. Mutta toivottavasti kaikki kynnelle kykenevät menevät ja toivottavasti joku kirjoittaisi vaikka vähän juttuakin. Lisätietoja: www.varipaletti.com.

17.8.06

Luonnonväreistä synteettisiin

Noudin eilen Suomalaisesta kirjakaupasta sinne tilaamani Alan Dronsfieldin ja John Edmondsonin kirjan The Transition From Natural To Synthetic Dyes. Pikavilkaisulla kirja näytti aika laimealta. Tiesin tilatessani, että kysymyksessä on kemiaan painottuvaa tekstiä ja kyseessä pieni painos, joten en mitään viihdepläjäystä odottanutkaan. Mutta kun kyse oli 16 euroa maksaneesta 120-sivuisesta kirjasesta, kyllä kirjan laimean vaaleanpunainen kansi ja monisteenomainen ulkoasu hieman laskivat fiilistä. Kotiin tultuani tutkin kirjaa hieman lisää ja huomasin, että itseasiassa kirjassa on hyvin paljon tietoa varhaisisista keinotekoisista väriaineista, joista en ole muualta tietoa juurikaan löytänyt. Loppujen lopuksi englanninkielikin on melkoisen helppolukuista. Kuvitusta on vähän: muutama piirros ja muutama huonotasoinen valokuva, mutta lisäksi kirjassa on muutamia ihan oikeita silkkivärinäytepaloja mukana.

PS. Kyselijöille tiedoksi: edelleen liikkeellä modeemiyhteydellä - linkkivinkkejä tulee lisää, kunhan nettiyhteyteni elpyy entiselleen.

14.8.06

Sitaatti vuosisadan takaa

Eilen tutkiskelin hieman, mitä olenkaan divareista itselleni kesän aikana ostanut. Gustaf F Steffenin Värien merkitys eläin- ja kasvimaailmassa -kirja oli varsinainen löytö. Kirjan ensimmäisen kappaleen alku Asiaa koskeva tutkimus ja sen tieteellinen arvo on varsinaista mielikuvailotulitusta:

Olemme varmaan jokainen jonakin kirkkaana kesäpäivänä huviksemme kävelleet aurinkoisessa seudussa ja sydämen pohjasta iloinneet luonnon väriloisteesta. Olemme tunteneet nautintoa antaessamme vaaleansinisen avaruuden huikaisemat silmämme levätä niittyjen mehukkaan vihreillä peitteillä, joita ihanasti koristavat päivänkakkaroitten ja koiranputkien valkoiset ryhmät sekä, hajanaisimpina, kullankeltaiset voikukat ja punasinervät tervakukat. Ja kun nostimme katseemme pyytämään uutta silmäkoreata, tapasi se juhlallisen vihreän havumetsän ja lammen kimaltelevan, sinivihreän pinnan välillä väsähtävän vihreän pellon kauvaksi loistavine ruiskaunokkeineen ja punaisine aurankukkineen. Perhoset, joista toiset olivat yksinkertaisesti puettuja kullankeltaiseen, siniseen ja ruosteruskeaan, toiset kiihottavasti koristettuja valkoisilla ja mustilla, punaisilla ja sinisillä kirjaijuilla, saattoivat tiepuoletkin ja pellonpyörtänöt kirjaviksi värähtelevine väripilkkuineen; ja lammikon uinuvalta vesikalvolta lähettivät meihin auringonpaahteessa karkeloivat korennot safirisinisiä ja rubinipunaisia värisalamia. Ehkäpä teki tämä riemuitseva väriyhtymä mahtavan vaikutelman kauneudenaistiimme. Kun silloin äkkiä kaislikosta järven rannalla kuului siipien pauketta sekä vihreätä ja sinistä metallikiiltoa kimalteleva sorsa nousi lentoon, ja sen punainen vainooja, kettu, silmänräpäystä myöhemmin laukkasi mäkeä ylös metsään, silloin ehkä sattui, että kerrankin unohdimme toivoa pyssyä ja sen sijaan kokonaan lapsellisen taiteellisesti kiitimme pientä sattumaa, koska se ilahdutti meitä vielä parilla lisällä luonnon ihanata värisointua. Niin, voinee kai sattua, että me tyytyväisinä luonnon tällä kertaa meihin painamaan vaikutelmaan, johduimme päätelmään, että kaikki ihanuus olisi olemassa vain sen takia, jotta silmämme saisivat juhlia sen katselemisessa. Jos meillä oli muita tuumia päässämme, on taas mahdollista, että hätkähtäen arvelimme: "milloin on tiede pääsevä niin pitkälle, että se voi antaa jonkun selityksen tämän väriyhtymän synnystä ja jonkun tulkinnan sen eri sointujen tarkoituksesta - jos niillä jokin tarkoitus on?"

11.8.06

Mikä väri ärsyttää haukea eniten?

Helsingin Sanomissa oli tänään juttu Väristyksiä -näyttelystä! Juttu poiki Coloriaan suuren määrän kaikenlaista viestiä. Valitettavasti kiinteä nettiyhteyteni katkesi toissapäivänä: roikun modeemin varassa siihen saakka, kunnes tuo yhteys on korjattu. Siksi en ehdi vastata viesteihin välttämättä ihan pian. Mutta Suuri Kiitos kaikille palautteen laittajille.

Muun postin myötä tänään tuli Coloriaan vinkeimpiä kysymyksiä aikoihin - muiden muassa tuo otsikko: Mikä väri ärsyttää haukea eniten?. Pakkohan tuon verran oli selvitellä, vaikka modeemin ehdoilla elänkin. Pistin lauseen googleen - ja mitä tulikaan. Kalassa.netin keskusteluotsikko: Mikä väri ärsyttää haukea eniten? Vilppelin täyslauseellinen vastaus: Tiheä uintinen ja kirkas värinen vaappu saa hauen ärsyyntymään varmasti. Kirkkailla väreillä tarkoitan esim. oranssi, punanen, keltainen yms. Itselläni ovat ainakin toimineet. Muitakin vinkkejä hauen kiusaamiseksi on. Koko keskustelu on nähtävissä www.kalassa.netin keskustelupalstalta.

Blogi menee viikonlopputauolle - aukeaa viimeistään silloin, kun kiinteä yhteyteni on taas toiminnassa.

10.8.06

Värimorsinkoradiota tarjolla

Lisää BBC:n tarjontaa parissakin ohjelmassa. Helmikuussa 2004 lähetetyssä Woman's Hour -sarjan radio-ohjelmassa toimittaja Dilly Barlow ja Jenny Balfour-Paul juttelevat värimorsingon ja indigon historiasta. Jälkimmäinen on kirjoittanut British Museum Pressin julkaiseman kirjan Indigo, jota voi tilata mm. Suomalaisen kirjakaupan tai Akateemisen kautta (luottokortittomien ystävät!) Vuoden 2000 pokkaripainosta pitäisi saada alle neljällä kympillä. Olen harkinnut tilaamista, mutten ole ehtinyt tutustua vielä tarkemmin.

Kannattaa sitten katsoa, mitä tilaa: ennen tuota simppeliotsikkoista Indigo-kirjaa Balfour-Paul on kirjoittanut kirjan Indigo in the Arab World, jonka hinta on vaihdellut kaupoissa 150 ja 180 euron välillä... Aiempi kovakantinen painos tuosta simppelimmästäkin maksanee lähes 60 euroa.

Woad

History lessons taught us that the ancient Britons had a secret weapon when it came to frightening off invaders. Even Julius Caesar remarked upon it, 'All the Britons dye themselves with woad, which makes them a sky blue colour and thereby more terrible to their enemies'. The blue dye is found in Northern Europe and now, in the 21st century, it may become economically important again, both as a natural dye for the textile industry and as an alternative crop for hard-pressed farmers.


bbc.co.uk/radio4/womanshour/2004_08_tue_05.shtml


Samalla BBC Radio 4 -kanavalla lähetetään sarjaa Making History ja myös siinä ohjelmassa on käsitelty värimorsingon historiaa - jakso on nimetty samalla idearikkaalla tyylillä. Tällä kertaa toimittajat vierailevat norfolkilaisella tilalla. Tämä ohjelma on uudempi, viime toukokuulta.

Woad

Woad has been grown in Britain since the Neolithic and is mentioned by Julius Caesar around 54 BC in The Conquest of Gaul (De Bello Gallico):
"The population is exceedingly large, the ground thickly studded with homesteads ... and the cattle very numerous ... hares, fowl, and geese they think it unlawful to eat, but rear them for pleasure and amusement... Most of the tribes do not grow corn but live on milk and meat, and wear skins. All the Britons dye their bodies with woad, which produces a blue colour, and this gives them a more terrifying appearance in battle. They wear their hair long, and shave the whole of their bodies except the head and the upper lip. Wives are shared between groups of ten or twelve men."
Commercial production of woad probably began in Anglo-Saxon times, but it was after the 13th century that the industry really took off with the demand for dyes from the cloth export trade.


bbc.co.uk/radio4/ history/ making_history/ making_history_20060516.shtml

9.8.06

Veriseitikki-ihmettely jatkuu

Tänään vein ihmevärjäyslankojani ihmeteltäväksi Ullalle, Hannelelle ja kahdelle Tiinalle. Kyllähän tuo aika ihmettelyä herättävä aikaansaannos on. Väri on niin selkeän ja näissä oloissa luonnottoman turkoosi, että melkein vaikea uskoa todeksi. Toisaalta, olen joskus värjännyt tatinperkeillä pienen lankakerän violetihtavaksi, minkä ei myöskään pitäisi olla mahdollista. Tästä ei valitettavasti ole todistusaineistoa.

Ulla kommentoi aiemmin sähköpostiini: Antrakinoniväriaineista on mulla krapista vihreitä saavutuksia kun olen käyttänyt matalaa pH:ta mutten ole koklaillut sitä tekokuiduille. pH:n laskeminen saattaa muuttaa värin dispersiomuotoon ja sitä rataa voipi värjätä sopivissa olosuhteissa myös tekokuituja.

Meilasin muutama päivä sitten Riikka Räisäselle, joka on tehnyt väitöskirjan veriseitikkien värjäysominaisuuksista. Riikka vastasi, ettei ole itse tutkimuksessaan ja kokeissaan (joita on varmasti ollut useita) aikaansaanut sinivihreää väriä. Hänkin oli sitä mieltä, että todennäköisesti langan kuitumateriaali vaikuttaa värisävyyn. Tässä lainaus Riikalta: Värejä kemiallisesti ohutlevygromatografialla erottaessani sienestä kyllä löytyi fluoresoivia yhdisteitä, jotka UV-valossa näyttivät sinivihreiltä. Niiden pitäisi kuitenkin olla näkyvässä valossa värittömiä. Sitten en tiedä, jos tekstiilikuitu on sopiva, niin kenties sopivaan kuituun liittyneenä nämä väriaineet voisivat tulla näkyviksi sinivihreiksi sävyiksi.

Riikan väikkäri Anthraquinones from the Fungus Dermocybe sanguinea as Textile Dyes (2002) on muuten ostettavissa mm. tuolta Suomen käsityön museon kaupasta ja värinäytteitä livenä näkyvillä siellä paljon puhutussa Väristyksiä-näyttelyssä.

Keskeneräisiä väritysasioita

Nyt, kun olen mainostuksen tielle lähtenyt, niin mennään sitten kunnolla.



Suomen käsityön museon Väristyksiä -näyttelyssä on väritysnurkka, jossa on tarjolla myös pari minun värityskuvaani. Alakerran infotiskiltä voivat koukkuun jääneet ostaa uniikkeja, pigmenttitussilla happovapaalle laatupaperille tehtyjä värityskuvia (jollaisia on myynnissä myös Jyväskylän taiteilijaseuran Galleria Beckerissä). Näyttelyssä väritettävät kuvat ovat valokopioita parista värityskuvasta (joita ei ole laittanut myyntiin) ja värittämänsä kuvat voi ottaa mukaansakin. Lysti näyttelytilassa on ilmaista ja paikalla on KIMALTAVIA kyniäkin - luksusta siis!

Tarkoituksenani oli jo vuosi sitten avata värityssivu, jolla olisi erilaisia väritysohjeita ja muutenkin värinkäyttöohjeita, mutta hanke ei tähän mennessä ole vielä edennyt alkusivua edemmäksi. Pakkohan asialle on jotain tehdä, kun vähintään kerran kuussa joku kysyy asiasta. Eli toivottavasti tämä syksy toden sanoo.

Valitettavasti minulla ei ole tietoa, kuka on tehnyt tuon kuvan hurmaavan expressiivisen kynäilyn.

8.8.06

Jälkiväristyksiä



Väristyksiä-näyttelyyn liittyvä näyttelyjulkaisu Jälkiväristyksiä on ilmestynyt. Kirjan on toimittanut ja taittanut Tiina Leino ja toimituskuntaan ovat kuuluneet Tiinan lisäksi Ulla Lapiolahti, Raija Manninen ja minä. Kirja jakautuu kolmeen osioon: Värit ajassa (värien käytön historiaa), Värjärin aarreaitta (värjäyskasveja ja ohjeita) sekä Värikkäät tehtävät (tekemistä ja pohtimista). Menkää hakemaan omanne tai kyselkää Suomen käsityön museolta, jos vaikka suostuisivat postitse lähettämään :).

Tiedot:
Jälkiväristyksiä
Suomen käsityön museon julkaisuja 24
hinta 16,50 €

Varsinaiseen Väristyksiä - Värikästä petkuhuiputusta ja historiallisia tosiasioita -näyttelyynkin kannattaa ehdottomasti mennä tutustumaan! Näyttelyn voi kävellä pintapuolisesti läpi, mutta värifanaatikoille tarjolla on aika suuret määrät katseltavaa ja luettavaakin - eli aikaa kannattaa varata enemmänkin. Näyttely on auki vielä 17.9.2006 saakka ja sen jälkeen lähtee hieman supistettuna (mutta ehkä eri tavoin) kiertämään maata.

Niille, jotka eivät museota tunne: Suomen käsityön museo sijatsee Jyväskylässä Kauppakadun ja Kirkkopuiston risteykssessä. Yhteystietoja ja muuta informaatiota (mm. Väristyksiä -näyttelyn tiedotteen) voi käydä kurkkimassa nettisivuilta: www.craftmuseum.fi

7.8.06

1528

Tilasin jonkin aikaa sitten läjän värikirjoja paikalliseen Suomalaiseen kirjakauppaan. (Luottokortittomalle palvelu on melko hyvä: tsekkaan Suomalaisen verkkokaupasta, mitä on saatavilla, menen ostoslistan kanssa kirjakauppaan ja tilaan kirjat. Tulevat kauppaan ja ovat sieltä noudettavissa ilman postituskuluja.)

Tänään sain käsiini ensimmäisen: On Colour 1528 sisältää Antonio Telesion (Thylesius) Libellis de Coloribus -kirjan kokonaisuudessaan alkuperäiskielellä latinaksi ja Don Paveyn käännöksen englanniksi. Roy Osborne on kirjoittanut kirjaan hyvän johdannon ja koonnut loppuun latina-englanti värisanaston (sisältää myös latinalaisten nimien englanninväännökset) sekä kreikka-englanti -värisanaston sävykuvailuineen.

Hinta oli alle kaksi kymppiä (verkkokaupan hinta kympin enemmän?!?), joten ei ollut hinnalla pilattu. Pienihän tuo on, mutta herttainen.



Pari lainausta - kirjan alkulause:
I shall say something about colours in this little book, not how they are made, nor what their nature is, for I am not writing for painters or philosophers but for literary men who studiously seek after elegance in their Latin prose. I shall write throughout briefly and carefully, and in each case add the names of coloured things so that the colours can at once be recognised.

Ja heti ensimmäisessä kappaleessa on itselleni ihan uutta asiaa:
Because of the sea-wanderings of Ulysses, some ancients covered Homer's Odyssey in blue parchment. Then, on account of the slaughter spoken of by the great poet in the Iliad, for this they used the colour of blood for its binding.

The History of Hair Dye

Eilen ärsyttävä 6mix ajoi hetkeksi pois BBC 6 musicin parista ja päädyin etsimään, mitä muuta BBC:llä on tarjottavaa. Löysin BBC:n radio neloselta elokuun ensimmäisenä päivänä lähetetyn naisten tunnin (Woman's Hour), jossa tällä kertaa aiheena oli hiusvärien historia.

The History of Hair Dye

Women have been dyeing their hair for over four thousand years. Assyrian herbals dating back to 2177 BC contain some of the oldest recipes for cosmetic preparations known. One particular recipe for a hair dye uses cassia and leeks. In the next in our series of the history of cosmetics, Anne Emblem, who lectures on cosmetic science at the London College of Fashion and Sally Pointer, an archaeologist tell Anna McNamee about the history of hair dye.

bbc.co.uk/radio4/womanshour/05/2006_31_tue.shtml


Yleensähän nuo BBC:n ohjelmat ovat ladattavissa vain viikon verran, mutta näyttää siltä, että nuo puheohjelman pätkät arkistoidaan pidemmäksikin aikaa. Edellinen, heinäkuun lopulla lähetetty jakso nimittäin käsittelee kynsilakan historiaa ja on myös edelleen ladattavissa (samoin kuin karvanpoiston politiikkaa ja juttua henkilökohtaisesta stylististä).

The History of Cosmetics: Nail Varnish

People have been painting their fingernails for a long time. The first examples date back to China in 3000 BC when the royal family used a mixture including among other things, egg whites, beeswax, silver and gold to colour their nails. Quite different from the nail colouring that was popular in the British Isles or the stuff we use today, which as Anna McNamee found out, has more in common with car paint!

bbc.co.uk/radio4/womanshour/05/2006_30_fri.shtml


Radio-ohjelmat voi toistaa mm. realplayerilla ja mitään valtaisia spektaakkeleita ne eivät ole: kesto per jakso on noin viisi minuuttia. Koko ohjelman voi myös tilata podcastina.

6.8.06

1950-luvun amerikkalaisia filmiaarteita

Muutamia viikkoja sitten minut johdatettiin ilmaisten keikkatallenteiden mukana Archive.orgiin. Kyseessä on internetin arkisto, jonne on lahjoitettu tavaraa - tekstejä, äänitteitä, elokuvia... - vaikka mitä kautta. Materiaalia saa ladata periaatteessa omaan käyttöön, opetustarkoituksiin jne., mutta tarkemmat tiedot ovat aina kunkin arkistokappaleen sivuilla. Keikkojen sijaan eksyinkin latailemaan sekailaista väriin liittyvää juttua. Kirjo on melkoinen, mutta tässä pari löytämääni helmeä:

Amerikkalainen värioppifilmi Color Keying In Art and Living vuodelta 1950 on herkkua. Itse asiassa dokumentti on varsin erinomainen pikaoppi väriteoriaan - tai olisi, ellei filmi itse olisi menettänyt värejään. Päävärisekoitukset kieltämättä näyttävät kummilta tällä moodilla.


Color Keying in Art and Living
Encyclopaedia Britannica Films, Inc.
How color relationships and coordination are applied to art, hair styling, eyes, complexion, dress and home decoration. Narrator: James A. Brill. Educational Collaborator: Eliot O'Hara, N.A.
archive.org/details/ColorKey1950

Toinen amerikkalainen aarre on puolen tunnin Colorizer-värisysteemin mainos Color Harmony For Your Home vuodelta 1956, joka neuvoo värikartan käyttöä sisustuksessa. Tiptop laitettu tyylikäs nuorirouva sisustaa hyvällä maulla kotiaan ja kuljettaa kauniisti lakattua kynttään värimalleja pitkin.


Color Harmony For Your Home (ca. 1956)
Rippey, Henderson and Bucknum, Inc.
The Colorizer system of paint matching and mixing, with a tribute to the role color consciousness plays in everyday life and modern design.
archive.org/details/ColorHar1956



Yhteistä näille molemmille herkkurainoille on se ihanainen amerikkalainen dokumenttiselostustyyli, joka tuon ajan filmejä kovasti koristi.

Ja tuo nostalginen historiaksi muuttunut värifilmi.

5.8.06

Taikatemppu

Olen päässyt värjäyskokeiluissani samaan pisteeseen, jota olen tehnyt tietokoneiden kanssa aina. Tilanne, jossa joku tulee sanomaan: "Eihän tuo ole mahdollista. Ei noin voi tapahtua." Tietokoneista olen oppinut, että on se ja kyllä voi.

Viime viikolla innostuin kokeilemaan, josko keinotekoinen paperimuovilaukku värjäytyisi hieman siedettävämmän väriseksi verihelttaseitikin hatuilla, jotka aiemmin kykenivät värjäämään mm. muovisen pesupussin punaiseksi. Oman pysyvän pikkuvärinsä on saanut myös pesukone ja vessan kaakelointi. Mukaan satsiin heitin myös ainakin kolme kertaa käytetyn krappiliemen jämät. Heitin värjäyskattilan pinnalle yhden vyyhden lankaa, jossa oli yhdessä sekä villalankaa että jotain muuta (tietämys ei riitä kertomaan onko keinokuitua vai esim. puuvillaa - tällä hetkellä olen taipuvainen kallistumaan puuvillan kannalle). Tapani mukaan keitin satsia oikein kunnolla: reilun puolen tunnin ihmeellisen porinan jälkeen tajusin, että äänihän tulee keittiössä ja menin pistämään hellaa pienemmälle. Samalla katsoin liemeen: pinnalla oli verenpunaista vaahtoa ja pinnan alla vilahti jotain oudon väristä.

Kun nostin laukun liemestä, se ei ollut värjäytynyt lainkaan. Lankavyyhti sen sijaan oli varsin merkillisen näköinen: villalanka oli värjäytynyt oranssinruskeaksi, mutta sen kanssa vyyhditetty mikä-lie-lanka sinivihreäksi. Annoin lankojen kuivua muutaman päivän, huuhtelin ja pesin fairyn kera, mutta väri ei ole häipynyt.



Päätin kokeilla toisenkin kerran samalla liemellä. Heitin mukaan epämääräisiä kirpparilta ostamiani lankanyttyjä, jotka vielä solmin omituisesti. Langat olivat kattilassa suurin piirtein saman ajan kuin ensimmäinen satsikin, mutta tällä kertaa onnistuin jopa pysyttelemään poreilulämpötilan alapuolella. Yksi, oletettavasti villaa oleva myttyrä värjääntyi ruskeahkoksi, mutta kahteen vyyhteen sain jälleen aikaiseksi vihertäviä sävyjä. Ei tosin niin voimakkaita kuin ensimmäisessä mysteerilangassa.

Skannasin langat pikaisesti skannerin perusasetuksilla kansi puoliauki, joten kuvat ovat vähän tummia ja sävyttömiä - luonnonvalossa sinertävyys/vihertävyys tulee voimakkaammin esiin. Outo väri on aika lailla sinertävän vihreää, vähän homeen väristä (- mutta ei kuitenkaan itseään). Laitan kuitenkin kuvat, jotta näkyy, millaisista langoista on kyse.





Ensin ajattelin, että kyse voisi olla optisesta harhasta: jospa langat ovat harmaita ja vain vaikuttavat vihreiltä punaisen langan läsnäolossa. Mutta sinertävän vihreä sävy säilyy, vaikka lankoja katselisi ilman että punaisia lankoja näkyy.



Faktoja:

  • ensimmäistä kokeilulankaa ei oltu puretettu lainkaan; seuraavan satsin langat oli puretettu alunalla, toinen juuri ja toinen lojunut alunaliemessä pari viikkoa

  • mukana liemessä oli viime kesänä kerättyjä, kuivattuja verihelttaseitikin hattuja ja vanha krappiliemi, joka oli jo aivan vaaleankeltaista usean käytön jäljiltä

  • ensimmäistä värjäyslientä keitin; toinen pysyi suurinpiirtein kiehumispisteen alapuolella

  • vihertäviksi värjäytyneistä langoista yksi saattaa olla villaa, yksi on varmuudella jotain synteettistä kuitua ja se ensimmäinen joko puuvillaa tai synteettistä jotain (viva la tietämykseni)

  • värjääminen (ja puretus) tapahtui teräskattilassa

  • mukana ei ollut muita sieniä (varmuudella), eikä krappiliemessäkään ollut mitään ylimääräistä



*Mitä muuta pitäisi tsekata?*

Tässä vaiheessa värjäystä vähänkin harrastaneet ovat varmaan huomanneet, että värjäysmetodini ovat varsin brutaaleja ja sisältävät usein lankojen (niin villa- kuin muutkin) keittämistä oikein kunnon poreilla ja pitkään. Pitäisi varmaan lisätä lankojen ystäville ja tekstiilien vaalijoille varoitus tuohon sivupalstaan: osaan valmistaa myös kaupan hyvin preparoiduista kaikenkestävistä langoista vanuttunutta mössöä, mikä ei kuulemma ole kovin helppoa.

4.8.06

alkusteitmentti

Pitkän aikaa olen ollut aikeissa aloittaa blogaamisen väreistä ja vihdoinkin taisin saada blogin aikaiseksi. Tässä se nyt on.

Tarkoituksenani on lähinnä huvittaa itseäni ja kirjoittaa itselleni julkista väripäiväkirjaa. Melkein päivittäin tulee observoitua jotain väriin liittyvää juttua, minkä kertomiseen Coloriassa ei ole paikkaa. *Toivottavasti* tämä osoittautuu myös ihanteelliseksi tavaksi purkaa niitä turhaumia, joita tulee, kun Colorian ylläpitoon ja sen kanssa puuhasteluun ei riitä aika.

Tämä olkoon Colorian virallinen äänenkannattaja, mutta samalla myös oma näkövinkkelinurkkaukseni väreihin.