***
Saksalainen matemaatikko, astronomi Tobias Mayer (1723-1762) yritti määritellä ihmissilmin erotettavien värisävyjen määrän. Vuonna 1758 Göttingenissä professorina toiminut Mayer esitteli värijärjestelmänsä luennolla, joka raportoitiin julkaisussa Göttingische Anzeigen für gelehrte Sachen. Se aiheutti paljon keskustelua. (Luentoraportin luki mm. Johann Heinrich Lambert, jonka oma väriteoria julkaistiin kirjassa Beschreibung einer mit dem Calaunischen Wachse ausgemalten Farbenpyramide (1772, Berliini). Se sai suuresti vaikutteita Mayerin teoriasta ja sekä Mayerin että Lambertin hahmotelmia on pidetty maailman ensimmäisinä kolmiulotteisiksi värijärjestelminä.)
Mayerin värijärjestelmän perusväreinä olivat sininen, punainen ja keltainen, ja valkoista ja mustaa käytettiin joko kirkastamaan tai tummentamaan värejä. Mayer käytännössä esitti luennollaan ensimmäisen kerran tiedeympäristössä, että kaikki värit saatiin sekoittamalla kolmea mainittua pääväriä (seikka, jonka käytännössä maalarit ja kirjanpainajat tunsivat hyvin omalta alaltaan jo aiemmin). Todennäköisesti Mayer tunsi paitsi aikansa väriteoriat, myös muutamia kymmeniä vuosia aiemmin julkaistun Jakob Le Blonin teorian kolmiväripainatuksesta (Coloritto, or the harmony of colouring in painting: reduced to mechanical practice, Lontoo 1725), mutta hänen omista kommenteistaan käy ilmi, ettei hän tunnistanut värivalon ja väripigmenttien (additiivisen ja subtraktiivisen sekoituksen) erilaisuutta - mitä ei yleisestikään tuohon aikaan tunnettu - vaan piti samoja sinistä, punaista ja keltaista universaaleina perusväreinä.
Samana vuonna 1758, kun Mayer piti huomiota herättäneen luentonsa, hän kirjoitti myös esseen De affnitate colorum commentatio ("Huomioita värien keskinäisestä suhteesta"), mutta se julkaistiin vasta vuosia hänen kuolemansa jälkeen, kun juuri Göttingenin fysiikan professorina työnsä aloittanut Georg Christoph Lichtenberg kokosi Mayerin julkaisemattomista teksteistä kommentoidun julkaisun Opera inedita (Tobiae Mayeri): Vol. I. Commentationes Societati Regiae scientiarum oblatas, quae integrae supersunt, cum tabula selenographica complecten (Göttingen, 1775). Mayerin siihen asti vain sanallisesti ja mustavalkoisissa piirroksissa kuvattu kuusikulmaisista kennoista muodostuva värikolmio julkaistiin väripiirroksena Lichtenbergin itsensä toteuttamana samaisessa kirjassa (laatta III).
Mayerin mainitsemista pigmenteistä on runsaasti tietoa. Mayer ei määritellyt tiettyjä pigmenttejä pääväreikseen, mutta sen sijaan mainitsi useimpia väripigmenttejä, joita voisi käyttää. Useimmin mainitut pigmentit olivat punainen cinnabari (sinooperi, tai lyijypunainen eli mönjä), sininen coeruleum montanum (eli "vuorisininen", todennäköisimmin atsuriitti) ja keltainen flauo regio (eli "kuninkaankeltainen", joka viittaa todennäköisesti orpimenttiin; pigmentiksi on arveltu esim. kumiguttaa tai massikoa; itse sävynimestä voi kuitenkin päätellä, että sävy on ollut puhdas, voimakas ja kirkas, lämmin keltainen). Lichtenberg oletettavasti käytti oman kolmionsa maalaamiseen kumiguttaa, sinooperia ja preussinsinistä.
Alunperin Mayerin kuvaamassa kolmiossa oli kaksitoista värikammiota kullakin sivulla, koska hän oli kokeissaan tullut siihen tulokseen, että jos värisekoituksessa on alle kahdestoista osa pigmenttiä, ihmissilmä ei enää kykene erottamaan niin pieniä sävyeroja. Värikolmion idea on yksinkertainen. Kolmion kärjissä on puhtaat värit (sininen, punainen ja keltainen) ja niiden välille värisekoitukset rakentuvat asteittain. Punaisessa on kaksitoista osaa punaista, mutta kun siitä lähdetään kenno kennolta kohti keltaista, punaisen osuus laskee ja keltaisen kasvaa. Siispä seuraavassa kennossa on punaista ja keltaista sekoitetaan suhteessa 11+1, sitten 10+2, 9+3 jne.
Värien valinta - ja aikakauden maalaustekniset rajoitteet - kuitenkin johtivat siihen, ettei työ sujunut niinkuin oli tarkoitus. Mayer ja kolmion lopulta toteuttanut Lichtenberg ajattelivat suorasukaisesti, että väriskaala rakentuu oikeaksi, kun vain pigmenttejä sekoitetaan samassa suhteessa keskenään, mikä ehkä joillakin samat ominaisuudet omaavilla nykypigmenteillä onnistuisikin. 1700-luvulla pigmentit olivat kuitenkin vielä hyvin erilaisia paitsi peittovoimaltaan, myös kemiallisilta ominaisuuksiltaan, eivätkä ne käyttäytyneet sekoittaessa niinkuin kilttien pigmenttien olisi kuulunut käyttäytyä. Tekstissä Lichtenberg kuvailee, kuinka hankalaa pigmenttien kanssa on työskennellä ja kuinka vaikeaa värit on sekoittaa. (Lichtenbergin latinankielisen kommentoinnin sekä Eric Forbesin englanninkielisen käännöksen (New York, 1971) voi lukea kokonaisuudessaan mm. Sarah Lowengardin The Creation of Color in Eighteenth-Century Europe -sivulta.)
Lopulta Lichtenberg totesi kaksitoistaosaisten sekoitusten tekemisen mahdottomaksi keskenään eri tavoin käyttäytyvillä pigmenteillä. Hän vähensi värisekoitusten määrää huomattavasti, ja lopputuloksena syntyi värikolmio, jossa oli seitsemän värikammiota per kolmion sivu alkuperäisen kahdentoista sijaan - värisekoitusten määrä väheni näin ollen huomattavasti. Tämä Lichtenbergin luoma värikolmio on kuitenkin noussut Mayerin teorian tunnetuimmaksi lippulaivaksi.
***
Illustrator-harjoittelunani toteutin jo julkaistun Lichtenbergin värikolmion väriversiotoisintojen lisäksi myös version Mayerin alkuperäisestä ajatusta: kaksitoista kammiota per kolmion sivu ja kaksitoista väriaskelta puhtaiden värien välillä. Mutta kuinka ollakaan: tein sen väärin!
Toteutin värikolmioni Lichtenbergin mallia käyttäen ja pohjasin tietoni kennojen määrään 12. Mutta vasta ihan työn loppuvaiheilla huomasin muistiinpanoistani, että kennojahan on sivulla oikeasti kolmetoista: puhdas väri + 11 askeleen väriliukuma + sen päässä jälleen puhdas väri!
En kuitenkaan (vielä) tehnyt projektia uusiksi. Vasta työn ja tämän havainnon tehtyäni löysin muistiinpanoistani Mayerin alkuperäisen piirroksen, jossa heksagonit ovat toisin päin ja niiden välissä on pieni musta kolmio...
Pitäisikö tässä vielä yksi versio tehdä, jossa toteuttaisin Lichtenbergin version kolmetoista-askelmaisena ja lisäksi tuon Mayerin alkuperäisen suunnitellun kuvion väreissä? Nythän se ei olisi vaikeaakaan, kun värit on valmiiksi "sekoitettu". (RGB tässä kuvassa viittaa saksankielen sanoihin Rot, Gelb, Blau - punainen, keltainen, sininen.)
***
(Seuraavaksi joka tapauksessa syöksyn Charles Lacouturen "värikukkasten" pariin - jälleen sitä löytämisen ja oivaltamisen riemua, kuin palapelejä ratkoisi!)
Lisää väriteorioista lyhyesti mutta selkeästi voi lukea mm. teoksesta Rolf G. Kuehni, Andreas Schwarz: Color Ordered: A Survey of Color Systems from Antiquity to the Present (Oxford University Press, 2008) sekä vierailemalla www.colorsystem.com -sivustolla.
Lichtenbergin seitsenaskelmaisen värikolmion sekä tulevaisuudessa ehkä sitten Mayerin idean mukaan oikein toteutetut toisinnot löytyvät printteinä, tyynyinä, paitoina sun sellaisina Society6-kaupasta. Myyntituotto menee Colorian ylläpitoon.
