23.12.06

Annatto



Viime viikolla vierailin lyhyellä lomapäiväreissulla Tampereella. Vakioshoppailupaikkamme on aina yksi thai-ruoka-aineita myyvä liike, josta nyt löysin paketillisen annattoa. Lienee ehtaa?

En ole vielä kokeillut sen suuremmin, koska aine liukenee alkoholiin (?) ja muutenkin on vähän tuo annatolla värjääminen hukassa. Pitäisi tarkistaa paperista seuraten, mitä ja missä vaiheessa. Jos jollakin nyt ihan sattumalta lojuskelee pöydällään hyvät ohjeet, saa pistää tulemaan.

Kokeilin kyllä veteen ihan parilla hitusella ja hyvin hyvin haalea kellertävä väri veteen tuli, mutta ei mitään mahtipontista punaista loistetta sentään.

Sitä odotellessa:
Hyvää joulua!

6.12.06

Suomen sinivalkoiset värit

(Tämän piti olla isänmaallisesti itsenäisyyspäivän bloggaus, mutta kas kummaa: kone kuoli ja on vasta nyt herännyt uudelleen henkiin... Parempi myöhään kuin... Väärennänpä joka tapauksessa päivämääräksi 6.12.)

On muodostunut jonkinlaiseksi faktaksi, että Suomen värit ovat sininen ja valkoinen. Jää vain miettimään, kuinka aito vs. keinotekoinen ja tuputettu tuo väriyhdistelmä oikeasti on? Onko se ollut mielissä suomalaisena värinä jo ennen Suomen sinivalkoista lippua vai toiko vasta lippu väriyhdistelmän, jota sitten alettiin buustata eteenpäin? Toisaalta, onhan suomalaisessa elinympäristössä huomattava määrä sinistä ja valkoista. Tässä järvien ja lumen (heh) luvatussa maassa ko. värit ovat varmasti olleet tuttuja. Niinkuin laulukin sanoo:

Sininen on taivas, Siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Jos sinivalkoisia värejä alettiin kohottaa arvoonsa vasta lipun myötä, olisivatko Suomen ja suomalaisuuden värit toiset, jos lippumme olisi toinen? Laki Suomen lipusta vahvistettiin 29.5.1918. Lipussa oli laivastonsininen risti valkoisella pohjalla. Tätä ennen käytössä ehti olla punakeltainen vaakunalippu sekä väliaikainen sinivalkoinen lippu, joka muodostui kahdesta vaakaraidasta.

Suomen vanhat värit ovat punainen ja keltainen - ja värit näkyvät edelleen vaakunoissa. Topelius oli vuonna 1854 esittänyt lipun väreiksi sinistä ja valkoista, mutta yleisesti kannatettiin joko punakeltaista tai sinikeltaista lippua. Joulukuussa 1917 asetettiin ensimmäinen virallinen lippukomitea, joka ehdotti valtiolipuksi punakeltaista leijonalippua. Lipun väreistä syntyi kuitenkin kiista. Lippukomitea puolustautui vetoamalla siihen, että Suomen vaakunan värit oli määrätty jo ajalle 1583-95, jolloin päävärit olivat punainen ja keltainen, kolmantena värinä hopea ja sen korvaajana valkoinen. Kiistan seurauksena päätettiin järjestää lipun suunnittelukilpailu.


Lippuehdotuksia.


Punakeltaisella lipulla oli huomattavia kannattajia (mm. Akseli Gallen-Kallela ja Eliel Saarinen) sen voimakkaiden värien vuoksi, mutta punainen liittyi myös punakaartilaisuuteen ja lopulta sinivalkoinen yhdistelmä sai enemmän suosiota. Lipun risti liittyi vahvasti pohjoismaiseen perinteeseen. Lippu oli tarkoitus viimeistellä kuosiinsa Gallen-Kallelan johdolla, mutta lopulta taiteilija Eero Snellman ja koristemaalari ja taideteollisuuskeskuskoulun opettaja Bruno Tuukkanen piirsivät lipun ja määrittivät sen sinisen värin.

Lisää Suomen lipun historiasta voi lukea mm. Hangon museon liput (pdf), Wikipedia
Jouko Hulkko: Siniristilippumme (Helsinki 1963).
Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit (Otava 1981).

5.12.06

Värisokean maailma

Coloriaan on muutamaankin otteeseen tullut kysymyksiä värisokeuteen liittyen.
Värisokeus on kiinnostava aihe, mutta omalla kohdallani ilmiöön perehtyminen on tyssännyt aina monimutkaisiin tieteellisiin selityksiin. Sen verran olen tähän mennessä tajunnut, että ihmisillä on sekä värinäköön erikoistuneita tappisoluja ja kaiken mustavalkoisena aistivia, hämäränäköön erikoistuneita sauvasoluja. Värisokeilla on siis jonkinasteista häikkää tappisoluissaan. Ja tämän luin juuri: yli puolet tappisoluista on erikoistunut havaitsemaan pitkäaaltoista valoa (punaista), noin 30% keskipitkää (vihreä) ja 4% lyhytaaltoista valoa (sininen). Lisää uutta ja vanhaa teoriaa entryn loppupuolella.

Teoriaa ja biologisia/fysiologisia totuuksia enemmän minua kiinnostaa se, miten värisokeat sitten maailman näkevät. Vischeckin nettisivu www.vischeck.com ei ole mitään visuaalista ilotulitusta, mutta sisältö sitäkin kiintoisampi. Vischeck-ohjelman avulla voi katsoa mm. kuvia ja/tai nettisivuja "värisokeiden silmin". Tästä on erityistä hyötyä kaiken maailman graafisille suunnittelijoille - etenkin opasteiden, julisteiden, mainosten ja muiden "ohjaavien" plankaattien tekijöille - mutta onpahan tuo ihan tavalliselle ihmettelijällekin kokeilun arvoinen. Lomakuvat peliin: miltä näyttävät kesän vehreät mökkitouhut ja kukkapenkeissä häärääminen värisokean Jesse-serkun silmin? Ohjelman voi ladata koneelleen tai sitä voi kokeilla verkon kautta.

Tältä näyttää Jälkiväristyksiä kirjan kansi normaalisti:


Vihersokean (deutranopia) silmin:


Punasokean (protanopia) silmin:



Sinisokean (tritanopia) silmin (hyvin harvinainen):



Värisokeus on itseasiassa hyvin yleinen ilmiö. Miehistä n. 8 % ja naisista n. 4 % on enemmän tai vähemmän värisokea ja yleisin värisokeuden muoto on punasokeus (protanopia). Sekä tuo punasokeus että vihersokeus (deutranopia) voidaan molemmat ymmärtää punaviher-sokeuden muotona: eli punaista ja vihreää väriä on vaikea erottaa toisistaan. Käytännössä nuo molemmat, kuten sinisokeuskin (tritanopia) ovat dikromatismia: dikromaatit näkevät vain kahta väriä spektrin alueella, joiden neutraalipisteessä nähdään harmaata. Sekä puna- että vihersokeat näkevät vain keltaisia ja sinisiä värejä, mutta sokeuksien mekaniikka on erilainen. Punasokeilta puuttuu punainen väri (pitkäaaltoinen valo) ja vihersokeilta vihreä väri (keskipitkäaaltoinen valo).

Värisokeuksia on muitakin kuin yllämainitut, mm. monokromatismi ja trikromatismi. Monokromatismi on värisokeuden muoto, jossa tappisolut puuttuvat. Monokromaatit siis näkevät kaiken harmaansävyissä. He ovat hyvin valoherkkiä, eivätkä pysty hahmottamaan hyvin ympäröivää maailmaa. Monokromatismia esiintyy vain yhdellä ihmisellä sadasta tuhannesta - Suomessa heitä siis tilastotieteellisesti pitäisi olla viitisenkymmentä. Trikromaatti puolestaan kykenee periaatteessa näkemään normaalisti - pigmenttejä ei puutu - mutta sen sijaan hänen värierottelukykynsä on normaalia heikompi.