Siniwärikiihkoa ja kadotuksen tulta

Coloriastosta löytyy muutamakin juttu toissavuosisadan hihhuleista ja herätysliikkeistä. Jutuissa on keskitytty suurilta osin kertomaan yleisesti kummastustakin herättäneistä liikkeistä, mutta myös väri on saanut jutuissa huomiota. Tapio-lehti vuonna 1869 tarkkaili siniwärikiihkon hirmuisia vaikutuksia etenkin Savon naisissa:

Noin kolmekymmentä wuotta takaperin nähtiin wielä Sawon naisten kantaman halpawärisiä waatteita, jotka kyllä kirjavuudellansa wetiwät tarkastajain silmät puoleensa, sillä niissä loisti yhtaikaa walkoinen, keltanen, waalian-sininen ja monta muuta eri-wäriä, mutta ne oliwat kuitenkin huokeata laatua. Wärjärit Sawossa ja Karjalassa eiwät siihen aikaan tarwinneet paljon tuota kallista siniwäriä, eikä siis rahat sen kautta huwenneet ulkomaille. Waimon puolet oliwat silloin terweitä, iloisia ja punakoita, juuri kuin kedonkukkaiset, eiwätkä milloinkaan näyttäneet synkkämielisiltä. Mutta sitte kuin se mainio heränneiden herra Paawo Ruotsalainen Nilsiän pitäjäässä, alkoi saarnaamaan semmoista parannusta, jonka tuntomerkit oliwat enimmästi waatteissa, niin siitä ajasta sai siniwäri armonsa Sawossa ja Karjalassa. (Siniwäri ja hengelliset-liikkeet Sawossa. Tapio 4, 23.1.1869)

Kirjoittajan huolena oli etenkin sinisen värin suosio herätysliikkeiden keskuudessa ja tuontivärin runsaan ostelun vaikutus talouteen: sininen värihän oli kaikki tuontiväriä ja kaikki ulospäin menevä köyhdytti Suomen köyhää kansaa. Mielenkiintoista tässä huolessa on se, että alunperinhän herätysliikkeiden pointtina oli suosia ei-näyttäviä värejä - mustaa, harmaata, tummansinistä - ja pyrkiä pois kaikista muotivillityksistä ja turhuuksista - silloisesta kulutusjuhlasta ja ehkä myös vaatetukseen liittyvistä luokkaeroistakin. Vaatteiden materiaalit valmistettiin mahdollisimman pitkälle omavaraisesti: omista hampuista, pellavista, villoista ja nahoista. Sininen väri piti muutoin kotokutoiseen vaateparteen ostaa ja se tunnettiin myös nimellä mariansininen. Mutta edullisesta ja vaatimattomasta asusta alkoikin vähitellen muodostua asu, joka valmistettiin tiukkojen säädösten mukaan ja lopputuloksena alkoi muotoutua tummansininen univormu, jonka värjäämiseen sinistä väriä kului runsaasti.

Jo edellisessä olemme näyttäneet sen turhuuden ja wahingon mitä siniwäri-kiihko waikuttaa kansassa; waan siinä ei ole kyllä, että rahat sen kautta hupenewat ulkomaille, eikä siinä, että työtä ja waiwaa uhrataan sen saamiseksi arwaamatoin määrä, mutta sama kiihko waikuttaa paljon tapain turmiota Sawon naisissa. Äitit tyttönensä harjoittamat sen tähden paljon kotowarkautta, josta seuraa taloudessa, sekä yhteistä wahinkoa että perheellistä riitaisuutta. Ja kaikki nämät onnettomuudet näyttäwät waan wuosi-wuodelta enentymän ja lisääwän turmiota maakunnissa, joiden poistamiseksi olisi siis jo tarpeellinen ruweta käyttämään soweliaita keinoja. (Siniwäri ja hengelliset-liikkeet Sawossa., osa 2, Tapio 5, 30.1.1869)

Neljä vuotta myöhemmin Uusi Suometar käsitteli herätysliikkeen ja värin yhteyksiä täysin eri näkökulmasta: Viipurin alueella, Nokkalan peili-tehtaan väestön keskuudessa levinnyt hengellinen liike tuomitsi punaisen pahana värinä - eikä kirjoittaja kaida näyttämästä sympatiaansa "wäriparkaa" kohtaan:

Tämän liikkeen "kokonaisena" ollessa oli sen suosijoilla pian yleinen tapa wihata muutamia waatteita wärinsä suhteen. Niillä ajoilla, näet, oli pian yleiseen talonpoikaisen waimowäen waatteukseen kuuluwa tulipunainen liiwi, sekä myöskin melkeen samankarwaiset huiwitkin muodissa. Tämä wäriparka tuli kohta niin wihatuksi, etta kiiruun kaupassa lennätti kukin "kääntynyt" sen-wärisen liiwinsä "painajien" käsiin muuksi wäriksi muutettawaksi, tahi myödä sukasi sen n. s. suruttomille syntisille. Lapsiinkin koettiwat he saada istutetuksi kauheaa kammoa tuota wäriparkaa kohtaan; niille nimittiwät he punaista hirmunimellä: "kadotuksen tuli". (Hengellisistä liikkeistä Wiipurin seuduilla., Uusi Suometar 125, 24.10.1873)

Varsin mielenkiintoista lukemista on myös Päivi Räsäsen Käsityötieteen pro gradu -tutkielma vuodelta 2001, Koreuden ryysyt ja valkeat vaatteet - pukeutumisnormit Lars Levi Laestadiuksen saarnoissa vuosilta 1845-1860 (aukeaa pdf-tiedostona). Sen mukaan Laestadiuksen saarnoista tulee voimakkaasti esiin se, että koreus ja komeus ovat syntiä, tai vähintään paheksuttavia asioita - ja erityisesti naisväen heikkous. Koreutta hyvässä löytyy vain viattomuuden valkoisista vaatteista, jotka kuoleman jälkeen saa taivaassa itselleen. Yksittäisiä värejä ei sinänsä mainita ja Räsänen huomauttaakin: Toisin kuin voisi punaisen värin ylellisyysluonteesta päätellen olettaa, Laestadius ei saarnoissaan suoraan paheksu punaista väriä. Paheksuttavina asioina mainitaan saarnoissa mm. "mustat kengät" ja "mustat saappaat" - kaikki liika komeilu ja koreilu - mutta yllättäen tanssia paheksuva pappi lupaa saarnassaan taivaan tien kulkijoille määränpäässä jopa punaiset tanssikengät.

Aiheeseen liittyvän körttipuvun historiasta löytyy lisää Herättäjä-Yhdistyksen sivuilta: Eeva Eerola: Körttipuku kansanpukuna.