Näin samana päivänä allaolevan jalkavärimainoksen ja kuuntelin BBC:lta ohjelmaa, jossa kerrottiin vanhoja sotamuisteloja arkipäivästä. Siinä vanha englantilaisnainen kertoi, kuinka sukistakin oli sota-aikana pulaa - ja koska tansseihin tai muuten riiaamaan ei sopinut lähteä sukattomana, värjättiin jalat usein teen avulla ja sisarista vakaakätisin sai kunnian piirtää mustalla kulmakynällä "saumat" jalan taakse. Sukkia alettiin valmistaa saumattomina pötkylöinä jo 1900-luvun alkupuolella, mutta silti saumauksia jäljitellään edelleenkin joissakin sukissa. Nykysukissa takasaumoilla ei ole enää mitään konkreettista käytännön merkitystä: jos ne sukissa ovat, ne ovat vain visuaalinen mauste.
Puolen vuosisadan takaisessa Elisabeth Ardenin mainoksessa jalkaa väritetään ruskeaan rantakuntoon. Sinänsähän tämä jalkojen värjäily ei ole sen kummempaa kuin nykyäänkään: melkein joka lähikaupastakin saa jonkinlaista ihonvärjäysainetta - jopa metallinkiillolla halutessaan. Teepussiproseduurin sijaan nykyihminen varaa ajan suihkuruskettamoista, joissa maali hurautetaan ihon pintaan hyvinkin tehokkaasti.
Silti alla olevassa Ardenin mainoksessa on jotain kiehtovan kummallista... Ehkäpä sen vertautuminen nykymainoksiin, joissa yritetään varta vasten korostaa värin luonnollisuutta mahdollisimman hienovaraisin värieroin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti