21.1.13

Punaista lasia


[Saksalaista rubiinilasia, München. Kannellisen lasiastian tekijä todennäköisesti Johannes Kunckel, joka paransi rubiinilasin valmistustekniikkaa, kuva: Schtone / Wikimedia Commons]

Punainen lasi ei ole mikään tämän hetken hittituote käyttölaseissa, mutta koristelasissa punaistakin näkee ihan hyvässä määrin. Käyttölasien värikkyydellä tuotiin vaihtelua simppeleihin muotoihin esimerkiksi 1950- ja 60-luvuilla, jolloin punainen ja keltainen lasi olivat suosittuja arkiesineissäkin - huolimatta siitä, että varsinkin punaisen lasin tekeminen on aina ollut kalliimpaa kuin muiden lasin värisävyjen.

Aiemmin maailmalla punaisen värin tekemiseen on käytetty kultaa: kulta(III)oksidia on lisätty sulaan lasimassaan, jolloin lopputuloksena on saatu syvää punaista lasia. Näin aikaansaatua punaista lasia on kutsuttu nimellä (kulta)rubiinilasi (Rubino Oro). Todennäköisesti lasin valmistustaito tunnettiin jo antiikin Roomassa, vaikkakin sen valmistustaito hävisi moneksi vuosisadaksi ja löydettiin / keksittiin uudelleen vasta 1600-luvulla. Erityisen huippunsa rubiinilasin valmistus koki Euroopassa 1800-luvulla. Vasta 1900-luvulla kemian Nobel-palkinnon voittanut Richard Adolf Zsigmondy pystyi selittämään, miten väri syntyi  kullan avulla lasiin. Englanninkielessä kullan avulla valmistettu punainen lasi tunnetaan nimellä "karpalolasi" (Cranberry glass). Kultapohjaisia punaisia lasiastioita ei ole juurikaan valmistettu arkikäyttöön, vaan niistä on tehty lähinnä kalliita koriste-esineitä. Tämän vuoksi rubiinilasia ei myöskään ole valmistettu massatuotantona vaan ennemminkin pienenä käsityöläistoimintana.

Tosiasia kuitenkin on, että punaista lasia voidaan valmistaa myös muutoin kuin kullan avulla ja esimerkiksi  suomalaiset lasinvalmistajat eivät ole koskaan käyttäneet kultaa (eikä edes kultaa hitusen edullisempaa kultakloridia) sen kalleuden takia. Kullan korvasi aikanaan kuparirubiini ja nykyisin punaisen värin tekemiseen käytetään lähinnä seleenirubiinia.

Punaisen lasin kalleus ei tulekaan vain kalliista raaka-aineista, vaan itse tekoprosessista. Punaisen lasin tekeminen vaatii edelleen mm. kaksinkertaisen polttamisen ja jäähdytyksen. Ensin esine muovataan sulasta kellertävästä lasimassasta, jonka annetaan jäähtyä oikeaan muotoonsa. Vasta sen jälkeen valmiiseen lasiesineeseen lisätään jälkimmäisessä poltossa väri, eli lasin väri saadaan esineeseen eräänlaisella lämpökäsittelyllä. Poltto- ja jäähdytystilanteissa lasi on herkkä virheille - mikäli joku menee vikaan, lasin väri muuttuu helposti ruskeaksi.

Siinä missä punaisesta lasista on tullut ehkä edullisempaa, monia käyttölasisarjoja ei voida enää tehdä yhtä laajalla väriskaalalla kuin esimerkiksi vielä viisikymmentä vuotta sitten tehtiin. Kaikkia vanhoja lasivärejä ei voida enää valmistaa, koska niiden valmistukseen käytetyt aineet ovat nykyään kiellettyjä niiden myrkyllisyyden vuoksi.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva blogi!! :)


Kurkkaa, ja toivottavasti liityt:
loveandfashionn.blogspot.com

♥: Viivi

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko mahdollista saada lähteitä? Mistä nämä blogissasi kirjoittamat tiedot ovat peräisin? Olisi mukava tietää niin voisin pitää blogiasi luotettavana ja suositella sitä myös muille.

Terv. Tiia

Päivi kirjoitti...

Hei Tiia,
blogin tiedot ovat sieltä täältä, suurinta osaa en edes muista. Osa esim. eri julkaisuista / uutisista, jolloin lähteet lukevatkin, mutta suurin osa valtavasta omasta arkistostani muistiinpanojani, joihin en valitettavasti ole aina merkinnyt tarkkoja lähdetietoja. Tämän nimenomaisen jutun tiedot olen isolta osin kerännyt vierailuillani lasitehtailla.

Onneksi faktojen paikkansa pitävyyttä epäilevät voivat tarkistaa asioita googlaamalla, mutta jos lähdetiedot ovat Hyvin Tärkeitä, niin ei kannata suositella muille - niitä en jatkossakaan jaksa välttämättä blogijuttuihin kirjoitella :) (Ehkä sitten siinä vaiheessa, jos tästä tulee harrastuksen sijaan työtä ja blogi muuttuu blogista joksikin muuksi.)

DasBoot kirjoitti...

muutama vuosi myöhään ehkä mutta...

http://www.kysy.fi/kysymys/mita-on-punaisen-lasin-valmistuksessa-kaytettava-seleenirubiini-tai-aiempi-kuparirubiini

http://www.kysy.fi/kysymys/miksi-punainen-lasi-aina-kalliimpaa-kuin-muut-varit

Vaikka noin. Vastaajina on paitsi kirjastontädit mutta myös heidän kauttaan lasiasiantuntijat mm. lasimuseosta.

Päivi kirjoitti...

DasBoot, kiitos :D