Sinisen lasin kappeli Berliinissä

Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche sijaitsee Berliinissä, keskellä Breitscheidplatzia Kurfürstendammilla. Vuonna 1890-luvulla rakennettu ja pommituksissa 1943 vahingoittunut kirkko on tallentunut monen Berliinin kävijän kameraan: sen rauniot on jätetty pystyyn ja haavoittunut rakennus näyttää surrealistiselta rikkinäisine kattoineen. (Kuva jäi itseltäni kokonaisuudesta ottamatta, mutta sen voi käydä bongaamasta mm. Wikipediasta.) Joiltakin vanhan kirkon viereen vuosien 1959-1963 välisenä aikana rakennettu pieni kappeli ja sen korkea kellotorni jäävät vähemmälle huomiolle, jopa huomaamatta - mutta minulle nämä uudemmat rakennukset olivat nimenomaan kohteena.

 Kävin Berliinissä keväällä 1991 ja silloin kuvasin kappelia ja kellotornia ulkoapäin. Tuolloin oli aurinkoinen päivä ja rakennusten sininen lasi heijasteli väriä ulos saakka. Myöhemmin jäin harmittelemaan, kun en käynyt sisällä saakka. Yritin paikata virheeni edellisen Berliinin vierailuni aikana kolme vuotta sitten, mutta tuolloin molemmat rakennukset olivat paketissa korjauksen takia. Tällä kertaa vierailu kappelissa onnistui.

 Uudet, betonista, teräksestä ja lasista rakennetut kirkkorakennukset ovat Egon Eiermannin suunnittelemia. Seinät koostuvat pääosin sinisestä lasista, vaikka joukossa on myös pieniä ripauksia punaista, keltaista ja vihreää lasia. Lasiruutuja on rakennuksissa yhteensä 21 292. Lasin on suunnitelli Gabriel Loire, jonka innoittajana toimi ranskalaisen Chartresin katedraalin sininen lasi (- väriltään nin vaikuttava, että on saanut oman lempinimensä, Chartres Bleu).

 Vaikka ei millään tavoin uskonnollinen olisikaan, tämä pieni kirkko keskellä Berliinin hälyä on näkemisen arvoinen - varsinkin aurinkoisena päivänä, kun valo tunkee sisään sinisenä kaikilta seiniltä, lankeaa tilaan suorastaan yliluonnolliselta vaikuttava valo.

120 vuoden takainen kirjoitus väreistä suomalaisessa kansanrunoudessa

Laitoin viime viikolla Coloriastoon vanhan tekstin, joka käsittelee värejä kansanrunoudessa. Se on neljäs luku, Värinimityksiä, O. Relanderin tekstissä Kuvakielestä vanhemmassa suomalaisessa lyyrillisessä kansanrunoudessa, joka on julkaistu Suomi-aikakauslehdessä, 8 / 1894.

Colorian facebook-sivulle linkitin jutun seuraavin sanoin:
Etenkin suomalaisten suhde siniseen vaikuttaa tätä kautta tarkasteltuna oudon paradoksaaliselta. Toisaalta, voimakasta sinistä ei ole ympäristössä ollut, vaan sininen on usein viitannut sinertävään harmaaseen - mutta toisaalta sininen on läsnä. Etenkin metsän ja sinisen yhteys on ollut voimakas. "Toinen ryhmä on sininen metsä, salo, korpi, mäki, vuori. Kansa ei juuri puhu vihreästä metsästä, vihreistä puista. Se ei ole metsän yksityisiä osia siinä suhteessa tarkastanut,vaan metsä on kokonaisuudessan siihen vaikuttanut. Se puhuu suuresta kaukaisesta metsästä, niinkuin se näyttää joltain vaaralta katsottuna. Silloin se todellakin "siintää", näyttää siniseltä. - Täten on sininen tullut metsän vakinaiseksi määräsanaksi ja se on siirtynyt metsän henkiinkin. Puhutaan sinipiioista. Metsän emäntä käyttää sinilankaa metsän eläimiä ohjatessaan."

Mutta tekstistä löytyy myös paljon muuta mielenkiintoista ja siinä vertaillaan suomalaisia kansanrunojen värisanoja myös muiden maiden ja kulttuurien runouteen. Melko pian käy selväksi, että suomalaisessa kansanrunoudessa sinisellä ja punaisella on ylivalta, musta ja valkea näkyvät runoissa myös, mutta vihreä ja keltainen vain muutaman kerran. Tekstin mukaan Ranskalaisten "Chanson de Rolandissa" ...harvinaisin nimitys on sininen, jota käytetään ainoastaan kilvestä, ja sen jälkeen vihreä ruohosta. [...] Vanhimmassa germaanilaisessa ja skandinaavilaisessa runoudessa ovat tavallisimmat punanen, vihreä ja valkea, sen jälkeen musta ja harmaa, aivan muutamia kertoja tavattavia ovat keltanen ja sininen. Niebelungenliedissä kahta viimeksi mainittua ei tavata ainoatakaan kertaa. [...] Slaavilaisessa kansanrunoudessa on vihreä väri tavallisimmin käytetty.

Suomalaisen värimieltymysten sinivetoisuuden huomaa monessakin asiassa ja monessa yhteydessä miellyttävimmäksi väriyhdistelmäksi on todettu sini-harmaa-musta tai sini-harmaa-valkoinen. Ehkä tämä rauhallinen, melkein akromaattinen värimaailma tuntuu läheiseltä pitkän talvemme takia: ei tarvitse kuin katsoa helmikuisesta ikkunasta ulos ja siellähän tuo väripaletti tulee vastaan. Ehkä miellyttäväksi koettuun väripalettiin vaikuttaa edelleen joku alitajuntainen, alkukantainen itsesuojeluvaisto ja tarve sulautua ympäristöönsä. Nytkin keltaisessa toppatakissaan kävelytietä etenevä nainen osuu silmään ensimmäisenä ja hänen edellään ja perässään kulkevia harmaa- ja mustavaatteisia ihmisiä tuskin huomasin. Ehkä siksi edelleenkin, kaupungistumisesta ja ympäristön täyttymisestä värikkäällä graafisella materiaalilla, kaikki voimakkaat värit ja etenkin pinkit, oranssit ja purppurat tuntuvat edelleen monista eksoottisilta ja vähän vierailta. Turvattomiltakin?

Lue koko juttu: Värinimityksiä

En voinut koko juttua / muita lukuja julkaista koko pituudessaan, julkaisin Coloriastossa erikseen myös muualta tekstistä poimittuja väri-ilmaisuja. Ne ovat ehkä vähän irti kontekstistaan, mutta mielenkiintoista kaiveltavaa löytyy myös sieltä.
Lue: Väriä koskevia osia.

Granny's Legacy

Vuonna 2014 pääsen jälleen palaamaan vähän paremmalla ajalla värien pariin - ellei nyt elämä yllätä jälleen ja muuta suunnitelmia. Ensimmäisen projektini sain vuoden ensimmäisenä päivänä ilmoille ja ainakin se pitää minut värissä kiinni jonkin aikaa.

Granny's Legacy -projekti on sattumalta syntynyt projekti, jonka tekeminen on ollut itselleni henkireikä arjen keskellä. Olen saanut mummoltani kaksi virkattua peitettä: toisen, pienemmän, aivan pienenä tyttönä nelisenkymmentä vuotta sitten ja toisen äidiltäni sen jälkeen, kun mummoni kuoli yli kaksikymmentä vuotta sitten. Monet perityt tavarat ovat jääneet kaapin perukoille, mutta molemmat viltit ovat olleet ahkerassa käytössä siinä määrin, että kukaan ei erehdy niitä enää uudeksi luulemaan.

Viltit ovat olleet minulle paitsi lämmön lähde, myös ideoiden lähde. Graafista suunnittelua tehdessä jämähtää helposti tuttuun ja turvalliseen värimaailmaan, josta ei meinaa päästä irti, vaikka tieten tahtoen yrittäisi. Olen joskus levittänyt viltit lattialle ja valinnut sokkona yhden ruudun, jos toisenkin, ja käyttänyt niiden väripalettia työssäni. Mummoni valitsema väripaletti näkyy useammillakin suunnittelemillani nettisivuilla ja painomateriaaleissa.

Vilteistä löytyy aika hurjiakin väriyhdistelmiä - mummoni ei pelännyt väriä - mutta myös hellyttävän hempeitä, tuskallisen tummia ja ällöttävän sokerisia, laidasta laitaan. Kun viime talvena istuin ikkunan ääressä vilttiin kietoutuneena, kaappaamassa päivän viimeisiä auringonsäteitä, idea vain popsahti päähäni. Päätin kuvata noiden kahden peiton kaikki ruudut ja tehdä niistä (suuntaa-antavat) väripaletit. Kuvasin kahden viltin kaikki ruudut kesän ja syksyn aikana 2013. En tullut laskeneeksi niitä, mutta paljon niitä on.

Julkaisen Granny's Legacy -sivulla 1.1.2014 lähtien ruudun per päivä, kunnes kaikki ruudut ovat saaneet oman päivänsä. Samalla ne tulee laskettua.

Projekti on seurattavissa sivulla: 
https://grannyssquares.wordpress.com