Laitoin viime viikolla Coloriastoon vanhan tekstin, joka käsittelee värejä kansanrunoudessa. Se on neljäs luku, Värinimityksiä, O. Relanderin tekstissä Kuvakielestä vanhemmassa suomalaisessa lyyrillisessä kansanrunoudessa, joka on julkaistu Suomi-aikakauslehdessä, 8 / 1894.
Colorian facebook-sivulle linkitin jutun seuraavin sanoin:
Etenkin suomalaisten suhde siniseen vaikuttaa tätä kautta tarkasteltuna oudon paradoksaaliselta. Toisaalta, voimakasta sinistä ei ole ympäristössä ollut, vaan sininen on usein viitannut sinertävään harmaaseen - mutta toisaalta sininen on läsnä. Etenkin metsän ja sinisen yhteys on ollut voimakas. "Toinen ryhmä on sininen metsä, salo, korpi, mäki, vuori. Kansa ei juuri puhu vihreästä metsästä, vihreistä puista. Se ei ole metsän yksityisiä osia siinä suhteessa tarkastanut,vaan metsä on kokonaisuudessan siihen vaikuttanut. Se puhuu suuresta kaukaisesta metsästä, niinkuin se näyttää joltain vaaralta katsottuna. Silloin se todellakin "siintää", näyttää siniseltä. - Täten on sininen tullut metsän vakinaiseksi määräsanaksi ja se on siirtynyt metsän henkiinkin. Puhutaan sinipiioista. Metsän emäntä käyttää sinilankaa metsän eläimiä ohjatessaan."
Mutta tekstistä löytyy myös paljon muuta mielenkiintoista ja siinä vertaillaan suomalaisia kansanrunojen värisanoja myös muiden maiden ja kulttuurien runouteen. Melko pian käy selväksi, että suomalaisessa kansanrunoudessa sinisellä ja punaisella on ylivalta, musta ja valkea näkyvät runoissa myös, mutta vihreä ja keltainen vain muutaman kerran. Tekstin mukaan Ranskalaisten "Chanson de Rolandissa" ...harvinaisin nimitys on sininen, jota käytetään ainoastaan kilvestä, ja sen jälkeen vihreä ruohosta. [...] Vanhimmassa germaanilaisessa ja skandinaavilaisessa runoudessa ovat tavallisimmat punanen, vihreä ja valkea, sen jälkeen musta ja harmaa, aivan muutamia kertoja tavattavia ovat keltanen ja sininen. Niebelungenliedissä kahta viimeksi mainittua ei tavata ainoatakaan kertaa. [...] Slaavilaisessa kansanrunoudessa on vihreä väri tavallisimmin käytetty.
Suomalaisen värimieltymysten sinivetoisuuden huomaa monessakin asiassa ja monessa yhteydessä miellyttävimmäksi väriyhdistelmäksi on todettu sini-harmaa-musta tai sini-harmaa-valkoinen. Ehkä tämä rauhallinen, melkein akromaattinen värimaailma tuntuu läheiseltä pitkän talvemme takia: ei tarvitse kuin katsoa helmikuisesta ikkunasta ulos ja siellähän tuo väripaletti tulee vastaan. Ehkä miellyttäväksi koettuun väripalettiin vaikuttaa edelleen joku alitajuntainen, alkukantainen itsesuojeluvaisto ja tarve sulautua ympäristöönsä. Nytkin keltaisessa toppatakissaan kävelytietä etenevä nainen osuu silmään ensimmäisenä ja hänen edellään ja perässään kulkevia harmaa- ja mustavaatteisia ihmisiä tuskin huomasin. Ehkä siksi edelleenkin, kaupungistumisesta ja ympäristön täyttymisestä värikkäällä graafisella materiaalilla, kaikki voimakkaat värit ja etenkin pinkit, oranssit ja purppurat tuntuvat edelleen monista eksoottisilta ja vähän vierailta. Turvattomiltakin?
Lue koko juttu: Värinimityksiä
En voinut koko juttua / muita lukuja julkaista koko pituudessaan, julkaisin Coloriastossa erikseen myös muualta tekstistä poimittuja väri-ilmaisuja. Ne ovat ehkä vähän irti kontekstistaan, mutta mielenkiintoista kaiveltavaa löytyy myös sieltä.
Lue: Väriä koskevia osia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti