Vahingosta viisastuu

[Kuva: Oregon State University ("OSU") / Department of Chemistry]

Luin KVALista lyhyttä artikkelia Beyond orange and black: Accidental discovery unlocks whole spectrum of new pigments (27.9.2016). Siinä palataan aiemmin tänä vuonna huomiota herättäneeseen uutiseen Oregonin yliopiston tohtori Mas Subramanianin johtaman tutkimusryhmän vahingossa löytämään uuteen siniseen pigmenttiin, joka tunnetaan nimellä YInMn - ja tutkimusryhmän johtajan mukaan saadulla epävirallisemmalla lempinimellä MasBlue.

"Vahingossa" viittaa siihen, että Subramanianin ryhmän tarkoitus ei alunperin ollut etsiä lainkaan pigmenttiä, vaan uutta materiaalia tietokonesovellusten käyttöön. Tutkimusryhmä käsitteli mangaanioksidia sekoittamalla sitä muihin kemiallisiin aineisiin ja lämmittämällä sitä noin 1100°C asteessa. Yksi näytteistä muuttui kirkkaaksi siniseksi. Ryhmän jäsen Andrew Smith huomasi, että aikaansaadulla aineella ei ollut tarvittavia elektronisia ominaisuuksia, mutta hän kiinnitti huomiota hyvin intensiiviseen siniseen väriin. Tarkemmin tutkittaessa huomattiin, että näytteen omalaatuinen kristallirakenne heijasti vain sinistä valoa. Muutamien vuosien lisätutkimuksien jälkeen tätä uutta, hyvin kestävää ja monikäyttöistiä pigmenttiä ollaan lanseeraamassa The Shepherd Color Companyn kautta YInMn-nimisenä markkinoille. Ja siinä samalla - alkuperäisen tutkimusaiheen ohella - tutkimusryhmä on etsinyt myös lisää väriaineita, ja näyttää siltä, että paljon uutta on luvassa.



Mutta ei ole ensimmäinen kerta historiassa, kun värikeksintö tehtiin vahingossa. Itse asiassa koko orgaanisten keinotekoisten väriaineiden teollisuus käynnistyi aikanaan vahingosta: kun nuori kemistioppilas Perkin yritti valmistaa keinotekoisesti kiniiniä malarialääkkseeksi, mutta saikin prosessissa aikaan komean violettia väriainetta, mauveiinia. Perkin ihastui väriin, kokeili sen ominaisuuksia ja huomasi, että sillä pystyi värjäämään villaa ja silkkiä violetiksi. Perkin perusti melko nopein kääntein värjäämön, ja edullisesta ja kirkkaasta väristä tuli aikansa hitti - samalla, kun se innosti sekä Perkiniä että muita ajan kemistejä etsimään lisää keinotekoisia värejä väriteollisuuden käyttöön.

Innovaatio synnytti aallon, tai voisi sanoa paremminkin - aallokon: uusia värejä keksittiin seuraavien vuosikymmenten aikana kymmeniä ja taas kymmeniä, alati kiihtyvällä vauhdilla. Perkinin keksintöön asti tekstiilivärjäys oli perustunut täysin luonnonvärien käyttöön, ja vaikka luonnonväriaineita tunnettiin kymmeniä (ellei satojakin), käytännössä tekstiiliteollisuus oli muutamien oleellisimpien väriaineiden varassa. Niistä saatiin tosin hyvinkin laaja skaala värejä, mutta värjäys oli hidasta ja kallista - ainakin verrattuna uusiin synteettisiin väreihin. Mauven jälkeen uusia synteettisiä väriaineita alkoi popsahdella markkinoille aivan huimaa vauhtia, useita vuodessa. Niitä käytettiin värjäyksen lisäksi myös maaliaineina ja esimerkiksi elintarvikeväreinä (huolimatta siitä, että monet niistä olivat myrkyllisiä).


[JWBE 2012: Blick in die Historische Farbstoffsammlung der TU Dresden]

Kummassakin tapauksessa Iso Innovaatio olisi voitu ohittaa jämäkästi yhdessä päämäärässä pysymällä. Kyseessähän oli kummallakin kerralla epäonnistuminen alkuperäisessä tavoitteessa: Perkin sai aikaan vain violettia ainetta, eikä kiniiniä, ja Smith sinistä ainetta vailla etsimiään ominaisuuksia. Onneksi kummassakin tapauksessa tutkijat olivat tarpeeksi uteliaita kurkistaakseen laatikon ulkopuolelle.

Silti jää vain hieman mietityttämään, että minkähänlaisia värejä on huitaistu matkan varrella roskikseen epäonnistumisina.

Lichtenberg-Mayer värikolmio

Olen jatkanut Illustrator-harjoituksiani pitkin loppukesää ja alkusyksyä. Yksi mielenkiintoisimmista projekteista on ollut ns. Lichtenberg-Mayer -värikolmion uudelleentekeminen, koska se on tullut tunnetuksi aivan toisenlaisena kuin oli sen kehittäneen Tobias Mayerin tarkoitus. Uudelleentoisintojeni värivalinnat tein kuten aiemminkin: tein kolmion uusiksi sekä vintage-väreillä (poimin netistä löytyneistä haalistuneista kuvista) että "puhtailla" väreillä, joka on tulkintani siitä, millaisen värikolmion on ollut tarkoitus olla väreiltään. Mutta värien lisäksi mieli sai vähän enemmänkin askarreltavaa ja pääsin luomaan myös uutta. Ja hutikin tuli - hommaa jäi jäljellekin.

***



Saksalainen matemaatikko, astronomi Tobias Mayer (1723-1762) yritti määritellä ihmissilmin erotettavien värisävyjen määrän. Vuonna 1758 Göttingenissä professorina toiminut Mayer esitteli värijärjestelmänsä luennolla, joka raportoitiin julkaisussa Göttingische Anzeigen für gelehrte Sachen. Se aiheutti paljon keskustelua. (Luentoraportin luki mm. Johann Heinrich Lambert, jonka oma väriteoria julkaistiin kirjassa Beschreibung einer mit dem Calaunischen Wachse ausgemalten Farbenpyramide (1772, Berliini). Se sai suuresti vaikutteita Mayerin teoriasta ja sekä Mayerin että Lambertin hahmotelmia on pidetty maailman ensimmäisinä kolmiulotteisiksi värijärjestelminä.)

Mayerin värijärjestelmän perusväreinä olivat sininen, punainen ja keltainen, ja valkoista ja mustaa käytettiin joko kirkastamaan tai tummentamaan värejä. Mayer käytännössä esitti luennollaan ensimmäisen kerran tiedeympäristössä, että kaikki värit saatiin sekoittamalla kolmea mainittua pääväriä (seikka, jonka käytännössä maalarit ja kirjanpainajat tunsivat hyvin omalta alaltaan jo aiemmin). Todennäköisesti Mayer tunsi paitsi aikansa väriteoriat, myös muutamia kymmeniä vuosia aiemmin julkaistun Jakob Le Blonin teorian kolmiväripainatuksesta (Coloritto, or the harmony of colouring in painting: reduced to mechanical practice, Lontoo 1725), mutta hänen omista kommenteistaan käy ilmi, ettei hän tunnistanut värivalon ja väripigmenttien (additiivisen ja subtraktiivisen sekoituksen) erilaisuutta - mitä ei yleisestikään tuohon aikaan tunnettu - vaan piti samoja sinistä, punaista ja keltaista universaaleina perusväreinä.

Samana vuonna 1758, kun Mayer piti huomiota herättäneen luentonsa, hän kirjoitti myös esseen De affnitate colorum commentatio ("Huomioita värien keskinäisestä suhteesta"), mutta se julkaistiin vasta vuosia hänen kuolemansa jälkeen, kun juuri Göttingenin fysiikan professorina työnsä aloittanut Georg Christoph Lichtenberg kokosi Mayerin julkaisemattomista teksteistä kommentoidun julkaisun Opera inedita (Tobiae Mayeri): Vol. I. Commentationes Societati Regiae scientiarum oblatas, quae integrae supersunt, cum tabula selenographica complecten (Göttingen, 1775). Mayerin siihen asti vain sanallisesti ja mustavalkoisissa piirroksissa kuvattu kuusikulmaisista kennoista muodostuva värikolmio julkaistiin väripiirroksena Lichtenbergin itsensä toteuttamana samaisessa kirjassa (laatta III).

Mayerin mainitsemista pigmenteistä on runsaasti tietoa. Mayer ei määritellyt tiettyjä pigmenttejä pääväreikseen, mutta sen sijaan mainitsi useimpia väripigmenttejä, joita voisi käyttää. Useimmin mainitut pigmentit olivat punainen cinnabari (sinooperi, tai lyijypunainen eli mönjä), sininen coeruleum montanum (eli "vuorisininen", todennäköisimmin atsuriitti) ja keltainen flauo regio (eli "kuninkaankeltainen", joka viittaa todennäköisesti orpimenttiin; pigmentiksi on arveltu esim. kumiguttaa tai massikoa; itse sävynimestä voi kuitenkin päätellä, että sävy on ollut puhdas, voimakas ja kirkas, lämmin keltainen). Lichtenberg oletettavasti käytti oman kolmionsa maalaamiseen kumiguttaa, sinooperia ja preussinsinistä.

Alunperin Mayerin kuvaamassa kolmiossa oli kaksitoista värikammiota kullakin sivulla, koska hän oli kokeissaan tullut siihen tulokseen, että jos värisekoituksessa on alle kahdestoista osa pigmenttiä, ihmissilmä ei enää kykene erottamaan niin pieniä sävyeroja. Värikolmion idea on yksinkertainen. Kolmion kärjissä on puhtaat värit (sininen, punainen ja keltainen) ja niiden välille värisekoitukset rakentuvat asteittain. Punaisessa on kaksitoista osaa punaista, mutta kun siitä lähdetään kenno kennolta kohti keltaista, punaisen osuus laskee ja keltaisen kasvaa. Siispä seuraavassa kennossa on punaista ja keltaista sekoitetaan suhteessa 11+1, sitten 10+2, 9+3 jne.

Värien valinta - ja aikakauden maalaustekniset rajoitteet - kuitenkin johtivat siihen, ettei työ sujunut niinkuin oli tarkoitus. Mayer ja kolmion lopulta toteuttanut Lichtenberg ajattelivat suorasukaisesti, että väriskaala rakentuu oikeaksi, kun vain pigmenttejä sekoitetaan samassa suhteessa keskenään, mikä ehkä joillakin samat ominaisuudet omaavilla nykypigmenteillä onnistuisikin. 1700-luvulla pigmentit olivat kuitenkin vielä hyvin erilaisia paitsi peittovoimaltaan, myös kemiallisilta ominaisuuksiltaan, eivätkä ne käyttäytyneet sekoittaessa niinkuin kilttien pigmenttien olisi kuulunut käyttäytyä. Tekstissä Lichtenberg kuvailee, kuinka hankalaa pigmenttien kanssa on työskennellä ja kuinka vaikeaa värit on sekoittaa. (Lichtenbergin latinankielisen kommentoinnin sekä Eric Forbesin englanninkielisen käännöksen (New York, 1971) voi lukea kokonaisuudessaan mm. Sarah Lowengardin The Creation of Color in Eighteenth-Century Europe -sivulta.)

Lopulta Lichtenberg totesi kaksitoistaosaisten sekoitusten tekemisen mahdottomaksi keskenään eri tavoin käyttäytyvillä pigmenteillä. Hän vähensi värisekoitusten määrää huomattavasti, ja lopputuloksena syntyi värikolmio, jossa oli seitsemän värikammiota per kolmion sivu alkuperäisen kahdentoista sijaan - värisekoitusten määrä väheni näin ollen huomattavasti. Tämä Lichtenbergin luoma värikolmio on kuitenkin noussut Mayerin teorian tunnetuimmaksi lippulaivaksi.

***

Illustrator-harjoittelunani toteutin jo julkaistun Lichtenbergin värikolmion väriversiotoisintojen lisäksi myös version Mayerin alkuperäisestä ajatusta: kaksitoista kammiota per kolmion sivu ja kaksitoista väriaskelta puhtaiden värien välillä. Mutta kuinka ollakaan: tein sen väärin!



Toteutin värikolmioni Lichtenbergin mallia käyttäen ja pohjasin tietoni kennojen määrään 12. Mutta vasta ihan työn loppuvaiheilla huomasin muistiinpanoistani, että kennojahan on sivulla oikeasti kolmetoista: puhdas väri + 11 askeleen väriliukuma + sen päässä jälleen puhdas väri!

En kuitenkaan (vielä) tehnyt projektia uusiksi. Vasta työn ja tämän havainnon tehtyäni löysin muistiinpanoistani Mayerin alkuperäisen piirroksen, jossa heksagonit ovat toisin päin ja niiden välissä on pieni musta kolmio...


Pitäisikö tässä vielä yksi versio tehdä, jossa toteuttaisin Lichtenbergin version kolmetoista-askelmaisena ja lisäksi tuon Mayerin alkuperäisen suunnitellun kuvion väreissä? Nythän se ei olisi vaikeaakaan, kun värit on valmiiksi "sekoitettu". (RGB tässä kuvassa viittaa saksankielen sanoihin Rot, Gelb, Blau - punainen, keltainen, sininen.)

***

(Seuraavaksi joka tapauksessa syöksyn Charles Lacouturen "värikukkasten" pariin - jälleen sitä löytämisen ja oivaltamisen riemua, kuin palapelejä ratkoisi!)

Lisää väriteorioista lyhyesti mutta selkeästi voi lukea mm. teoksesta Rolf G. Kuehni, Andreas Schwarz: Color Ordered: A Survey of Color Systems from Antiquity to the Present (Oxford University Press, 2008) sekä vierailemalla www.colorsystem.com -sivustolla.

Lichtenbergin seitsenaskelmaisen värikolmion sekä tulevaisuudessa ehkä sitten Mayerin idean mukaan oikein toteutetut toisinnot löytyvät printteinä, tyynyinä, paitoina sun sellaisina Society6-kaupasta. Myyntituotto menee Colorian ylläpitoon.

Planeettamatkailua

Ovatko planeettojen värit oikeita? Joskus, kertoo artikkeli From Neptune's blue hue to Jupiter's red spot: are the colours of the planets real?. (David Rothery, The Open University, The Conversation, Phys.org 21.7.2016)

Vaikka moni planeetta on pinnaltaan harmaan kiven peitossa, yleisesti ottaen planeettoja voidaan sanoa värikkäiksi. Usein värin määrittää jokin meille hyvin tuttu kemiallinen aine. Punainen planeetta Mars on punertava, koska sen kivien rauta on muuttunut rautaoksidiksi (samaa kamaa, mistä punamulta saa värinsä), Jupiterin kuun Ion on puolestaan värjännyt kirkuvan keltaiseksi rikki.

Mutta missä valossa värejä katsotaan ja minkä valon mukaan näkemämme väri pitäisi tulkita? Planeetalla vallitsevan valon alla vai meidän näkemämme valon mukaan? Ylläoleva kuvassa on kolme versiota Marsin Curiosity -mönkijän Mastcamin ottama kuvasta (NASA/JPL-Caltech/MSSS). Vasemmalla näkyy kameran ottama kalibroimaton kuva. Keskimmäistä on säädetty sellaiseksi, millaisena ihmisen silmä maiseman näkisi paikan päällä. Oikean puoleinen kuva on säädetty sellaiseksi, miltä maisema näyttäisi, jos Marsin valo olisi samanlaista kuin Maan pinnalla.

Lisää kuvia sekä "aidoista" planeettakuvista valovariaatioineen sekä vähän kuvitteellisemmin väritettyjä planeettakuvia löytyy aiemmin mainitsemastani artikkelista From Neptune's blue hue to Jupiter's red spot.

Lue myös lisää planeettojen väreistä: What color is each planet? (Intermediate) (Ask an Astronomer, Astronomy Department at Cornell University, Sean Marshall 7.2.2016)

Valkoista.

Usein, kun vauhkotaan ihmisen aikaansaamista uusista väreistä, unohdetaan, kuinka uusi väri on hohtavan valkoinen. Tiedetään, tiedetään - eihän se ole väri ollenkaan, vaan joko kaikkien värien summa tai värin täydellistä poissaoloa, riippuen siitä, miltä kantilta katsoo. Mutta jos jätetään saivartelut sikseen: oikeasti puhdas, hohtavan valkoisia vaatteita on ollut saatavillamme verrattain vähän aikaa, eikä ole helppoa valmistaa vieläkään, kuten kerrotaan esimerkiksi Xrite Pantonen jutussa It's Officially Summer. Are Your Pants White Enough.

Periaatteessa valkaisukeinoja ja -aineita on tunnettu tuhannen vuotta, ellei kauemminkin, mutta oikeasti tehokkaita kemiallisia valkaisuaineita tuli käyttöön vasta 1700-luvulla. Siihen saakka tekstiilejä yritettiin valkaista mm. altistamalla ne auringonvalolle: ne levitettiin laajoille "valkaisupelloille" aurinkoa ottamaan. (Yllä olevassa kuvassa Joos de Momperin maalaus Bleekveld noin vuodelta 1650 ja alla valokuva Irlannista 1800-luvun lopulta ja Max Liebermannin maalaus Die Rasenbleiche vuodelta 1882.) Tilaa ja aikaa vievä prosessi kyllä tuotti valkoisia kankaita, mutta lopputuloksena ei ollut lähellekään sellainen valkoinen, jota me nykyihmiset pitäisimme kirkkaanvalkoisena. 1700-luvulla ruotsalainen kemisti Scheele keksi kloorin, jonka pohjalta kehitettiin useita erilaisia valkaisuaineita pitkin 1700-lukua. (Ranskalainen kehisti Thénard valmisti vetyperoksidia jo 1818 ja monta kymmentä vuotta myöhemmin, 1880-luvulla, sitä keksittiin käyttää valkaisuun, mutta sitä ei juurikaan käytetty vielä viiteenkymmeneen vuoteen). Näillä aineilla saatiin jo ihan oikeaa valkoista - ei mitään "luonnonvalkoista". Kemialliset valkaisuaineet otettiin hiljattain käyttöön teollisuudessa, mutta kotiteollisuudessa kankaita valkaistiin vielä pitkään pelloilla.





Valkoisuuden efektiä lisättiin optisilla konsteilla. 1800-luvulla tavalliset kuluttajatkin tutustuivat saivat ostaa pyykkiinsä optista kirkastusta: pyykinpesuun tarkoitettua sineä sai ostaa ihan yleistarvikkeena ja yleensä se oli joko preussinsinistä tai ultramariinipigmenttiä - kyllä, ihan sitä samaa, jota käytetään maalaamiseen. Valkaisun ohella puhuttiin sineämisestä. Prosessin tarkoitus oli saada kellertävä pyykki vaikuttamaan valkoiselta ja se oli perheenemännälle tuttu juttu vielä pitkälle 1900-luvulla.

Helmi Hannulan Kodinhoito - oppikirja kotitalousopetusta varten (K. J. Gummerus O. Y., 1920) opastaa:

On ostettava hyvää sinettä; huonot vain likaavat vaatteet. Vaatteet ovat oikein hyvin pestävät, sillä muuten saadaan harmaata pyykkiä.

Kotikemistin reseptikirja (WSOY 1956) antaa sinen valmistusohjeen (ultramariinia käyttäen) ja kertoo:

Pesu- tai huuhteluvedessä käytetään toisinaan sinistä väriainetta varsinkin seuduilla, joiden vesi on rautapitoista. Sininen väri saa vaatteet näyttämään valkoisemmilta; se ikäänkuin neutraloi rautaoksidin aiheuttaman kellertävän vivahduksen.

Sinisen lisääminen pesuaineeseen saattaa kuulostaa hassulle, mutta on itseasiassa lähempänä meitä kuin luulisikaan - sekä ajallisesti että ihan käytännössäkin. Ehkä varhaisissa sine-aineissa kysymys oli enemmän siitä, että sinertävä valkoinen miellettiin valkoisemmaksi kuin kellertävä valkoinen, kun taas nykyään optinen valkaisu tai kirkastus perustuu prosessointiaineen valon taittotapaan tai erilaisiin fluoresenssikäsittelyihin, mutta sama päämäärä yhtälailla. Monet kaupoista löytyvät hohtavan valkoiset vaatteet saadaan aikaan yhdistämällä kemiallista ja optista valkaisua, ja aika moni kotonakin käyttää optisia kirkasteita huomaamattaakin: niitä löytyy niin pesuaineista kuin hammastahnoistakin. (Optisesti valkaisevat hammastahnat sisältävät usein sinistä kovariinia, jolla pyritään saamaan hampaan pinnalle sininen kalvo, joka taittaa valoa niin, että hampaat näyttävät valkoisemmilta.)

---

Kun on itse elänyt maailmassa, jossa on käsitteet valkoinen ja luonnonvalkoinen erottamaan vitivalkoista ja hieman kellertävää, pehmeää valkoista, on hyvin vaikea kuvitella, kuinka tavoittamaton väri sinertävänä hohtava lumenvalkoinen on voinut joskus olla.

Ps. Olen kirjoittanut optisesta valkaisusta muutaman lauseen myös 2007 blogikirjoitukseeni Fosforesenssi ja fluoresenssi.

Väriympyröiden anatomian parissa

Colorian Society6-kaupassa: 'Parsons' Spectrum Color Chart' 1912 (toisinto)

Olen viime päivinä askarrellut erilaisten värikuvioiden kanssa. Ajatukseni on ollut iskeä vähintään kolme kärpästä yhdellä iskulla: saada tuotekuvituksia Colorian Society6-kauppaan (jonka myyntituotto menee Coloria-projektien ylläpitoon ja kehittämiseen), saada kuvitusta Colorian uudistuville nettisivuille sekä harjoittaa jo puoliksi unohtuneita Illustrator-ohjelman käyttötaitojani. Kuvia olen valinnut yksinkertaisella periaatteella: mikä voisi olla yhtäaikaa sekä mukavaa että haastavaa toisintaa, sekä mikä näyttäisi visuaalisesti hauskalta esimerkiksi kellona, kassissa tai t-paidassa. Olen lähtenyt liikkeelle siis täysin visuaalisuuteen pohjautuen, ja sillä, kuinka suuri merkitys valitsemillani värisysteemeillä on ollut värin historiassa tai kuinka paljon kuva on esimerkiksi väriteorioihin vaikuttanut, ei ole ollut näissä valinnoissani mitään tekemistä.

Colorian Society6-kauppaan olen tehnyt vanhojen väriympyröiden pohjalta kaksi versiota (tai useampia): vanhan vintagekuvan kuluneita ja haalistuneita värejä (ja myös vintage-fiilistä) kopioiden, sekä uudelleentulkinnan väreistä. Uudelleen tulkinnan siksi, että kun alkuperäiset painokuvat ovat niin kuluneet, ei voi olla koskaan oikein varma, mikä on ollut alkuperäinen väri - ja toisaalta myös: onko alkuperäinen kuvakaan painettu rajallisten painovärien aikakaudella niillä väreillä kuin kuvion tekijällä on ollut tarkoitus se esittää?

Colorian Society6-kaupassa: Chevreul Cercle Chromatique, 1861 (toisinto)

Jotkut kuviot ovat suhteellisen selkeitä: esim. Chevreulin väriympyrän kanssa ei juurikaan ollut pohtimista: määrittelin vanhoja kuvia katsomalla ja päätäni käyttämällä ympyrän päävärit (keltainen, oranssi, punainen, violetti, sininen, vihreä), jonka jälkeen hain niiden väliin tulevat värit Illustratorin Blend Toolilla. Mutta välillä tulee eteen sellaisia palapelejä, ettei voi olla ihan varma. Esimerkiksi tämä Kuva II Babbitin kirjasta "Principles of Light and Color": "Chromatic Harmony of Gradation and Contrast."

Netistä löytämäni kuvat olivat kaikki hyvin pienikokoisia ja osa myös huonolaatuisia skannauksia, joissa jo itsessään värit olivat hieman metsässä. Lisäksi kirjoista skannatut kuvat ovat itsessään harmaantuneet ja haalenneet ja niiden värit haalistuneet selvästi. Valitsin mallikseni löytämäni selkeimmän kuvan (muistaakseni archive.orgista löytyvästä kirjasta), joka oli myös vaaleimmasta päästä. Tein ensin kuvasta version, jossa poimin värit suoraan vanhasta kuvasta. Sitten aloin tehdä toista versiota, jossa etsin kuvaan värejä aluksi kuvaan kirjoitettujen nimien perusteella, sitten miettimällä mahdollista logiikkaa, miten "kulmapalat" kuvassa voisivat värittyä.

Ensin poimin kuvan keskiosan taustan "normal-gray" -keskiharmaan, jonka jätin kuitenkin vähän vaaleammaksi. Sitten hain kuvaan uloimmalla osalla olevat päävärit (sininen, punainen, keltainen) ja niiden alla olevat välivärit (oranssi, vihreä ja purppura), joiden otaksun olleen alunperin kirkkaita. Väistin värien etsinnässä lähes täysin violetin ja vihreän alkuperäisessä kuvassa olleet värit: ne olivat molemmat melko sinivoittoisia harmaita, joiden oletan haalistuneen. Myös punainen oli aika vaisu - tuskin alkuperäisen värisenä säilynyt.

Illustratorin työpöydältä: keskellä originaalit referenssikuvat, oikealla toisinto vanhoissa väreissä ja vasemmalla oma tulkintani kuviosta.

Tämän jälkeen hain pää- ja välivärien kanssa ulkokehillä vuorottelevat harmaat värit sekoittamalla pää- ja välivärit keskiosan harmaaseen 50/50%-suhteessa. Nämä uloimpien reunojen "kulmapalat" aiheuttivat itselleni eniten pohdintaa. Oletan, että näiden kuusikulmiota kiertävien väliliuskojen on tarkoitus olla koko sivun mittaisia ja värien on tarkoitus sekoittua noissa toisiensa päälle menevissä neliöissä. Alkuperäisen referenssikuvan värit kyllä vippaavat tässä osiossa jo niin paljon, että mietin, johtuuko kaikki vaillinaisesta painomenetelmästä ja värien haalistumisesta, ja että onko järkeilyni sittenkään oikein - mutta toteutin värityksen oletukseni perusteella.

Otaksuin, että koska keskiosan nimet (green, blue, red...) näyttivät niin paljon vaaleammilta kuin ulkokehän samannimiset värit, ne ovat varmaan valkoista tähteä ympäröiviä vaaleampia värejä. Siispä sekoitin ne 50% väriä + 50% valkoista -suhteella.

Olettaisin muiden kirjan hieman suurempien kuvien perusteella, että alkuperäisessä kuvassa tähteä kiertää pienten ohuiden valkoisten ympyröiden joukko ulospäin harvenevasti (tapa, jolla liukuväriefektiä vanhoissa painotekniikoissa toteutettiin), joten aion myös sellaisen vielä kuvaan askarrella. Tekemistä on vielä mm. tekstien toteuttamisen ja muiden väriin liittymättömien pienten juttujen kanssa, mutta voiton puolella taidan olla.

---

Käytännössä etsin nämä uuden version "päävärit" liki kokonaan Illustratorin peruspaletista. Oletan kyllä (vertailemalla muihin vanhoihin painokuviin), että esimerkiksi violetti on ainakin painokuvassa ollut paljon punertavampi, joten ei tämä uusioversio missään nimessä varmaan mikään täysin korrekti toisinto alkuperäisestä painokuvasta, tai siitä, miten Babbit on kuvionsa alunperin suunnitellut. Ennemminkin täysin oma tulkintani väriympyrästä.

Olisi kuitenkin kiva tietää, kuinka metsään olen mennyt tämän Babbittin värisysteemin kanssa. (Vähän esimerkiksi mietityttää, olenko oivaltanut värien sekoittumisen oikein: mm. miksi punaisen ja vihreän harmaat sävyt ovat kuviossa niitä vastapäisellä sivulla, kun sinisen ja oranssin sekä keltaisen ja violetin ovat niiden vieressä... Onko tähän joku syy? Vai onko värit huitaistu paikalleen vain jotenkin?) En ole perehtynyt Edwin Dwight Babbittin väriteksteihin sen enempää, mutta tiedän, että hän kirjoitti teoksensa ja piirteli värikuvionsa väriterapian (kromopatian?) näkökulmasta: hänen väriteorioissaan ja niitä käsittelevissä teksteissään oli vahvasti läsnä spirituaalisuus ja uskomus erilaisiin meitä ympäröiviin voimakenttiin. Jos jollakulla on parempaa tietoa tai järkeilyni tuntuu vajavaiselta, otan mielelläni vastaan täydentävää tietoa asiasta!

Ps. ja Huom.! Coloria.netin Society6 -kaupassa myytävät tuotteet ovat kaikki joko täysin omaa tuotantoani tai näitä uudelleentoisintoja vanhoista värijutuista. En myy siellä mitään muiden alkuperäiskuvituksia sellaisenaan, vaikka näitä vanhoja väriympyröitä ja -systeemejä olisi myös tekijänoikeusvapaasti saatavillakin. Tämä Babbitin kuviotoisinto ja sen versioita tulee kauppaan myyntiin, kunhan saan sen jossain vaiheessa valmiiksi...

Kyllä väri meihin vaan vaikuttaa, ja aika moni muukin

Vaikuttaako ympäristömme käytökseemme - tahtomattammekin? Kaikki eivät ole sitä mieltä, mutta ehkä kaikki miten tunnemme ei olekaan sydämen johdattamaa - eikä se, miten toimimme, johdukaan silkasta tietoisesta järjenkäytöstä.

Tässä parin vuoden takaisessa haastattelussa Adam Alter kertoo mm. ympäristömme värivalintojen vaikutuksesta meihin. Alter on kirjoittanut kirjan Drunk Tank Pink, jossa hän käsittelee yleensäkin siitä, mikä vaikuttaa meihin ja valintoihimme.

Kirjassa on luku myös väreistä. Kirjalle nimensä antanut värisävy Drunk Tank Pink on värien universumissa yksi merkittävimmistä (etten sanoisi räikeimmistä! :D) ja tutkituimmista esimerkeistä siinä, miten värillä voi vaikuttaa ihmisiin ihan fysiologisella tasolla. Drunk Tank Pink on vaaleanpunainen sävy, jonka rauhoittava vaikutus huomattiin 1960-luvun käyttäytymistutkimuksissa, ja jota 1970-luvulla alettiin kokeilla vankiloissa aggressiivisten vankien rauhoittamiseen. Tutkimuksilla on kritisoijansa ja värin vaikutuksella epäilijänsä, mutta siitä huolimatta sävyä käytetään edelleen sadoissa - ehkä tuhansissa - amerikkalaisvankiloissa ja -sairaaloissa.

Sävy on tunnettu myös nimillä Baker-Miller Pink, Pepto-Bismol Pink ja bubblegum pink - siis purkkapinkki.

Lue lisää Drunk Tank Pink -väristä Coloriasta.

Wasabin vihreä

Luuletko, että se kirkkaan vihreä wasabiksi kutsuttu mönjä sushilautasesi reunalla on oikeasti wasabia? Ei ole. Se on vihreäksi värjättyä - aitoa wasabia paljon edullisempaa - piparjuurta tai piparjuuren ja sinapin sekoitusta.

Aito wasabi - eli maustekrassi tai japaninpiparjuuri (Wasabia japonica) on lempeämmän väristä kuin kirkkaaksi värjätty jäljittelijänsä. (Varmistamattoman) tarinan mukaan wasabia näyttelevä piparjuuri on värjätty niin kirkkaaksi juuri siksi, että ruokailija tietäisi, ettei tahna ole ainakaan täysin aidosta wasabista, eikä sushin valmistaja joutuisi häpeään "väärennöksen" käyttämisestä. Tässä tarinassa kuitenkaan tuskin on toden häivää.

Välttämättä satunnainen sushin syöjä ei eroa aidon wasabin ja piparjuuritahnan välillä edes huomaisi, niin läheistä sukua kasvit ovat toisilleen. Länsimaissa wasabin yksi nimi on "japaninpiparjuuri", ja japanilaiset kutsuvat piparjuurta "lännen wasabiksi" (seiyōwasabi).

Millä "wasabi" sitten värjätään? Täkäläisten wasabien väriainetta en ole vielä pystynyt selvittämään, mutta ainakin Amerikassa joistakin wasabeista on löydetty vihreää, joka on valmistettu tartratsiinin (E102, keltainen atsoväri, joka saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä) ja briljanttisinisen (E133, synteettinen sininen väriaine). Samaa tavaraa on mm. joidenkin Suomesta saatavien valmis-sushipakettien pikkuisissa wasabipusseissa.

Jos joku löytää Suomessa käytettävien "wasabien" väriaineista enemmän tietoa, otan ne kiitoksella vastaan!

Kaikki värit eivät ole taidetta varten

Luin Pupulandia-blogista mielenkiintoisen bloggauksen: Onko taide ikuista - tai kuuluuko sen olla? Ehkä kaiken taiteen ei tarvitsekaan olla ikuista, mutta jotenkin mieli sanoisi niin, että jos teos myydään kovaan hintaan, ainakin sen ostajalla pitäisi ostovaiheessa olla tiedossa, jos teos on haalistumassa pian.

Tässä lyhyt oppimäärä hyvin yleistäen - lähdetään tästä liikkeelle.

Jos teokset tehdään taiteen tekemiseen tarkoitetuilla väriaineilla (olkoon sitten kyseessä öljy-, akryyli-, akvarelli- tai mitkä muut tahansa värit tai musteet, kunhan ovat taiteilijalaatuiset), niille on taattu myös pitkä säilyvyys, eli teoksen värit eivät kovin helpolla haalistu. Tottakai suoraan auringonvaloon / ultraviolettivalolle altistaminen haalistaa melkein minkä vaan, mutta mitään hätää ei ole, jos teos seinällä on normaalissa valoisassa tilassa ja puhdistetaan asianmukaisesti, eikä millään liuottimilla (kyllä, tätäkin on tapahtunut).

Eri lukunsa on "kokeellisille" materiaaleille ja "kokeellisin" väriainein toteutetut teokset, joiden kohdalla on hyvä tiedustella taiteilijalta niiden kestävyyttä. Kokeellisella tarkoitan tässä yhteydessä sellaista, mikä ei ole alunperin taiteen tekemiseen tarkoitettu: esim. materiaaleissa erilaiset pakkaukset ja oikeastaan mikä tahansa muu kuin maalausta varten pohjustetut alustat, ja väreissä esim. ruoka-aineet, meikit, lasten liidut yms.

Väri säilyy parhaiten happo- ja ligniinivapaalla pohjalla. Erilaiset pahvit ja pakkaukset eivät välttämättä täytä näitä vaatimuksia. Jonkin verran kestävyyttä voidaan parantaa pohjustuksella, mutta riippuu mitä pohjustetaan: esimerkiksi em. pahvien ja pakkausten kemikaalinen tasapaino ja esineiden muovi- yms. pinnoissa esineen kemikaalit saattavat vaikuuttaa pohjustukseen ja hiljalleen myös värien sävyyn tai kestoon.

Hyvin paljon on viime aikoina todistanut luonnonvärien käytön lisääntymistä. Hienoa sinänsä, mutta on hyvä tietää, että suurin osa kasvi-, kukka- ja siitepölyväreistä ovat hyvin valonherkkiä: osa haalistuu tai muuttaa väriään ihan parissa kuukaudessa, osa kestää ehkä pari vuotta. Toki kasvivärien joukossa on kestäviäkin värejä tai tapoja käyttää niitä, mutta jos puhutaan kasveista, joita esim. Suomessa voi poimia kotimatkallaan, valonkesto on todella onneton (taidetarkoituksiin). Meikeissä käytetään hyvin paljon kasvivärejä tai niiden synteettisiä versioita, jolloin vaikutus on sama, kuten melkein kaikella silläkin, mitä keittiöstä löytyy.

Myös kahvi ja tee kuuluvat kyseenalaisten väriaineiden joukkoon. Vaikka etenkin jälkimmäisestä on valmistettu aiemmin mustetta ja kumpaakin käytetään värjäämiseen, sekä tekijän että teoksen ostajan on hyvä tietää, että teokset myös haurastuvat haalistumisen lisäksi. Kahvi ja tee sisältävät tanniinia (kahvi hieman, tee enemmän). Tanniini itsessään toimii myös "puretusaineena" eli auttaa myös muita vähemmän kestäviä värejä kiinnittymään kankaaseen värjätessä, mutta siinä on useita happoja, joten värin tuottava ruskea on itsessään syövyttävä. Lievästi, mutta kuitenkin. Teellä värjätty paperi "syöpyy" 30-40 vuodessa, kahvilla värjätty 75-100 vuodessa, tai nopeamminkin. Värin haalistuminen tapahtuu vähän nopeammin, mutta puhutaan kuitenkin vuosista, eikä kuukausista, vaikka tekniikasta riippuen silmin havaittavia sävymuutoksia saattaa näkyä jo vuoden sisälläkin. Kahvilla ja teellä värjätyissä tekstiileissä ja maalatuissa teoksissa sekä haurastumisen ja haalistumisen prosessi on hitaampaa kuin vaikkapa kasvimehulla maalatussa, mutta se on kuitenkin olemassa ja hyvä huomioida.

Hienoa, jos kierrätysmateriaaleja käytetään! Pakkauspahvit käyttöön, kasveja paperille ja vanhentuneet meikit, kahvit ja teet kuvien tekemiseen - siitä enemmän projektissa Suloisia värejä https://suloisiavareja.wordpress.com/ - mutta askarteluun (vaikka kortteihin), ei myytäviksi tarkoitettuihin taideteoksiin!

---

EDIT: 14.5.2020 Editoitu kohtaa, jossa puhutaan kahvilla ja teellä värjäämisestä. Esimerkkinä tässä oli villa, mutta koska en löydä kirjoittamisen aikaista lähdemateriaalia, ja koska tämä juttu käsittelee nimenomaan pääasiassa kuvateoksia, voi olla, että on tullut kirjoittaessa ihan perinteinen ajatusvirhe... :D Muutin Teellä värjätty... -alkavaan kappaleeseen nyt sanan paperi sanan villa tilalle. Viime aikoina lukemieni artikkelien perusteella haurastumisajat ovat paperin suhteen todennäköisesti hieman lyhyemmät, mutta etsin tähänkin tarkempaa tietoa (kun ehdin). 

Coloria ihailee kaikkia maailman värejä!

Rasismin vastaista viikkoa on jäljellä enää pari päivää, mutta rasismin vastainen elämä jatkuu senkin jälkeen - myös...

Julkaissut Coloria 25. maaliskuuta 2016