Kylmä vai lämmin väri - vai onko kumpikaan?

 

Kysymys, joka Colorian saamissa viesteissä toistuu usein vuodesta toiseen, koskee kylmiä ja lämpimiä värejä. Ja näihin kysymyksiin onkin sitten melkein vaikeampi vastata kuin perustavanlaatuiseen kysymykseen siitä, mitä väri on. 

Ensin ajattelin kirjoittaa, että oikeita vastauksia tähän kylmä ja lämmin väri -kysymykseen on useita riippuen katsontakannasta, mutta sitten jäin miettimään, että onkohan niitä oikeita vastauksia edes olemassa... Vai pelkästään lisää kysymyksiä? Kylmiin ja lämpimiin väreihin voi jakaa niin monella tapaa ja niistä on olemassa niin monta päällekkäistä teoriaa ja käsitystä, että melkein tekisi mieli nostaa vain kädet pystyyn ja antaa asian olla. Mutta jos kuitenkin vähän pintaa raapaisisin...

Isoin jakolinja kylmien ja lämpimien värien välillä menee väriryhmittäin. Tämän teorian mukaan keltaiset, oranssit ja punaiset ovat lämpimiä, ja siniset, violetit ja vihreät ovat kylmiä. Tämä luonnehdinta lienee syntynyt täysin mielenyhtymien kautta. Keltaiset, oranssit ja punaiset liitämme kuumaan tuleen. Olen joskus miettinyt, että vaikka sinisen liitämme kylmään ja jäähän, ovatko vihreä ja violetti joutuneet kylmien värien joukkoon jaottelussa vain siksi, että teoria pysyy tasapainossa (3+3)? Kyllähän esimerkiksi jäässä on usein vihertäviä elementtejä, vaalea mintunvihreä kylppäri on raikas ja lämpimän auringon valo muuttaa lumen varjot violetiksi, mutta henkilökohtaisesti on ollut aina hankalampaa ajatella vihreitä (ihana vehmas kesä!) ja violetteja kylminä väreinä.

Selvimmin tämä isojen linjojen jako tuli esiin maalausta opetellessa. Viileät sävyt ovat etäisiä, lämpimät läheisiä, hoki opettaja, ja esitteli kuvia punaiselta unikkoniityltä, jonka takana siinsi sinisävyinen vuoristo. Mutta kun itse katselin valokuvia syksyisestä maisemasta ja punaisista erämaista, huomasin, että eivät ne kaukana olleet sävyt muuttuneet "kylmiksi", vähemmän kylläisiksi vain ja vähemmän yksityiskohtaisiksi. Tovin vastaanpyristeltyäni myönsin kyllä lopulta, että jos haluaa korostaa etäisyyttä ja kolmiulotteisuutta, niin kyllähän ne etäännyttävät siniharmaat sävyt siinä hyvänä tehokeinona toimivat - mutta en suinkaan ole maailmassa ainoa, jonka mielestä tämä "teoria" on vähän liian suoraviivaisesti yksinkertaistettu.

Useimpien on kuitenkin hyvin helppo omaksua tämä universaali kylmä-lämmin jako, vaikka eivät väriteoriaa miettisi lainkaan. Mehän kasvamme tähän ajattelutapaan melkein alitajuisesti, koska se elää niin näkyvästi arkipäivän symboliikassamme - esimerkiksi vesihanassa punainen merkitsee kuumaa ja sininen kylmää vettä.

---

Kylmien ja lämpimien väriryhmien jako opetettiin minulle aikanaan koulussa, mutta siellä opetettiin myös toinen tapa jakaa kylmiin ja lämpimiin: värikohtainen jako. Jokaisessa värissä on sekä kylmiä että lämpimiä sävyjä. Tavallaan tämä tapa jakaa kylmiin ja lämpimiin väreihin on jatkumoa tuolle isolle väriryhmien jaolle: väri mielletään lämpimäksi, jos se sisältää vivahduksen väriryhmästä, joka mielletään lämpimäksi (keltainen, oranssi, punainen), ja kylmäksi, jos se sisältää vivahduksen väriryhmästä, joka mielletään kylmäksi (sininen, violetti, vihreä).

Tässä postauksessa on kuvituksena perinteisen kouluissa käytetyn vesiväripaketin kuvia. Kuusinappisen vesiväripaketin idea on se, että kustakin pääväristä (punainen, sininen, keltainen) on yksi kylmä ja yksi lämmin sävy, joita sekoittamalla saadaan sitten muut värit. (Kolmen päävärin väriteoria on kyseistetty vähintään yhtä paljon kuin mitä sitä on kannatettukin, mutta ei nyt lähdetä siihen suohon tarpomaan... Jos ihan hirveän syvälle väriteorioiden uumeniin ei ole tarvetta sukellella, niin tällä teorialla pärjää elämässä ihan hyvin.)

Näissä vesivärinapeissa lämpimään punaisen suuntaan taipuva kromikeltainen edustaa lämmintä keltaista ja kylmään vihreään kallistuva kadmiumkeltainen kylmää keltaista. Samalla periaatteella lämpimään keltaiseen taittuva sinoberinpunainen on paletin lämmin punainen ja kylmään siniseen  vivahtava karmiininpunainen kylmä punainen. (Kromi- ja kadmiumkeltainen sekä sinooperinpunainenhan ovat oikeasti haitallisia väriaineita, joten nämä kouluvärien napit ovat nykyään vain turvallisin materiaalein valmistettuja jäljitelmiä alkuperäisistä - ei tarvitse olla huolissaan!)

Nämä lämpimät ja kylmät keltaiset ja punaiset melkein jokainen erottaa ihan perusmielenyhtymien kautta - se tulenvärisempi on se lämminvärisempi. Mutta sitten tullaan siniseen: kumpi sinistä on se lämmin? Ultramariini vai preussinsininen?

Tässähän vaiheessa kylmä-lämmin-väriteoria tavallaan puhuu itsensä pussiin. Jos väriryhmien kylmä/lämmin-jaottelua seurataan, niin kumpaan suuntaan perinteistä väriympyrää sinisestä lähteekään, päätyy kylmään väriin. Toisella puolella odottaa violetti (kylmä) ja toisella vihreä (kylmä). Jos taas mennään askeleen edemmäs vastassa on punainen (lämmin) ja toisella suunnalla keltainen (lämmin). 

Koska teoria ei kanna perille saakka, tässä kohden turvaudutaan ulkoaopetteluun: päähän taotaan, että väripaletin sinisistä ultramariini on se kylmä sininen ja preussinsininen lämmin. Mutta hetkinen - monin paikoin päähän on taottu myös aivan vastakkainen oppi! (Perusteena jälkimmäiseen myös perinteisen kuusinappisen vesiväripaletin asettelu - lämpimät vasemmalla ja kylmät oikealla!) Erilaisilla väriteoriaopetussivustoilla on runsaasti perusteluja: ultramariini nimetään lämpimäksi väriksi siksi, että siinä on violetihtava vivahde - mutta samasta syystä se mainitaan toisessa oppaassa kylmäksi sävyksi. Sama juttu preussinsinisen kanssa: se mainitaan kylmäksi että lämpimäksi sävyksi, koska se vivahtaa vihreään. Kumpikin väite on kylmien ja lämpimien väriryhmien teorian kanssa yhtä oikein tai väärin, koska sekä violetti että vihreä ovat sen mukaan kylmiä värejä. Näillä väitteillä ei voida perustella mitään, siispä oikean vastauksen pitäisi löytyä jostain muualta.

Kirjallisuudesta tai netistä ei ole tähän dilemmaan apua, koska mielipiteitä on useampia kuin luulisi vaihtoehtoja olevan. Näiden kahden vaihtoehdon lisäksi joidenkin opetusmateriaalien mielestä kaikki siniset ovat kylmiä, eikä lämpimiä sinisiä ole. Tai: sekä ultramariinista että preussinsinisestä löytyy sekä kylmiä että lämpimiä sävyjä. Tai: kylmiä tai lämpimiä värejä ei ole olemassakaan.

Opetuksen näkökulmasta olen melkein taipuvainen kannustamaan tähän viimeiseen lauseeseen, ainakin käytännön tasolla. Tällainen kuusinappinen paletti on edelleen oiva väline monien värien sekoitukseen, mutta sen sijaan, että värejä sekoittaessa painotettaisiin niiden lämpimyyttä ja viileyttä, lähestymistapa voisi olla toinen. Jos esimerkiksi haluaa kirkasta violettia (punaisen ja sinisen sekoitus), pitää sekoittaa sitä punaista, joka on lähempänä sinistä, ja sitä sinistä, joka on lähempänä punaista. Jos sekoittaa oranssin vivahtavaa punaista ja vihreään vivahtavaa sinistä keskenään, tuo mukaan sekoitukseen keltaisen, ja lopputulos on käytännössä ennemminkin ruskea kuin violetti.

---

Mainitsin tuolla ylempänä yhden löytämistäni väitteistä: sekä ultramariinista että preussinsinisestä löytyy sekä kylmiä että lämpimiä sävyjä. Tämä ei ehkä pidä paikkaansa, jos puhutaan yhden valmistajan tietystä väripaletista (kuten nyt esimerkiksi tämän postauksen kuvituksena olevasta Wennströmin vesiväripaletista), mutta väite on erityisen tosi yleisellä tasolla. Nimittäin: jos kylmistä ja lämpimistä sävyistä keskustellaan, niin pitäisi oikeasti keskustella vain sävyistä - ei mistään fyysisestä väristä = ei pigmenteistä eikä yksittäisistä väriaineista. Tosiasia on, että juuri mistään pigmentistä ei voi yleisellä tasolla sanoa suoraan, onko se sävyltään kylmä vai lämmin, koska pigmentin sävyyn vaikuttaa muun muassa sen pigmenttikoko ja pigmenttikiteiden muoto (= miten se heijastaa valoa), ja etenkin luonnonväreissä myös niiden sisältämät epäpuhtaudet. 

Esimerkkinä nämä meidän siniset värimme:

Ultramariini myydään ja valmistetaan väriaineeksi tietynkokoisena jauheena, jolloin se on aikalailla keskisinistä (ei siis kylmää eikä lämmintä), mutta kaupan on myös vaaleampaa ja tummempaa, sekä vihertävää ja violetihtavaa ultramariinia. Jos ultramariinia jauhautuu liian pieneksi, se muuttuu harmaaksi. Tämä halvempi ultramariinilaatu tunnettiin aikanaan nimellä ultramarine ashes - ultramariinituhka.

Preussinsinisenkin sävy vaihtelee värinvalmistajan mukaan hieman vihertävästä sinisestä tummaan harmahtavan siniseen muun muassa sen sisältämien epäpuhtauksien mukaan. Mielenkiintoinen seikka on myös se, että nykyään preussinsininen on tummempaa ja "tasaisempaa" kuin mitä se oli 1700-luvun alussa, kun kyseinen pigmentti keksittiin ja sen partikkelit olivat vielä teräväkulmaisia (nykyään niistä tulee valmistusprosessissa pyöreitä).

Myös väriaine itsessään - sen sisältämät side- ja täyteaineet - vaikuttavat lopputulokseen. Jos teet värisekoituksen ultramariinilla ja kadmiumkeltaisella ja sen jälkeen teet saman sekoituksen toisen tuotemerkin ultramariinilla ja kadmiumkeltaisella - tai vaihdat välissä akvarellista akryyliväreihin, todennäköisesti lopputulos ei ole ihan samanlainen sävyltään tai edes lämmin/kylmä-asteikolla.

---

Aina silloin tällöin joku kysyy: onko kylmiä ja lämpimiä värejä edes olemassa? 

Ovathan ne "olemassa", sitä ei käy kieltäminen. Vaikka kuinka teoriat osoittaisivat, ettei kylmiä ja lämpimiä värejä oikeasti ole, emme voi päässämme jyllääville mielenyhtymille mitään - emmekä ympäristömme symboliikalle, missä kylmän ja kuuman symbolit ovat vakiinnuttaneet värikoodistonsa jo aika muuttumattomina. Mutta siitä en ole varma, kuinka opetettava tai tarpeellinen kylmien ja lämpimien värien erottelu on. Lopulta tämä on enemmän mielipidekysymys kuin mikään oikein-väärin-juttu.

Itselleni värisävyjen kylmä-lämmin-skaala ei ole määräytynyt ulkoaopetellun väriluettelon perusteella. Omissa ajatuksissani jako kylmiin ja lämpimiin väreihin kulkee usealla eri kaistalla samanaikaisesti: toisaalta mielenyhtymien ohjaamana (tulenoranssi on kyllä lämmin ja jäänsininen kylmä), mutta myös muun muassa niiden "makeus-", kylläisyys- ja valööriasteella. Miellän lämpimiksi vaikkapa hyvin voimakkaat oranssinpunaisen tai karkkisen turkoosin. Miellän kylmiksi usein haaleat värit - esimerkiksi samat lämpiminä pitämäni oranssinpunaisen tai turkoosin, jos niissä ei ole kunnolla värivoimaa, ja varsinkin, jos ne on hitusen taitettu harmaalla. Usein väri muuttuu silmissäni kylmäksi, kun sitä on taitettu valkoisella ja lämpimäksi, kun sitä on taitettu mustalla. (Ei aina.)

Kuuden vesivärin koulupaletissa pidän kromikeltaisen ja sinooperin sävyjä lämpiminä ja kadmiumkeltaisen ja karmiinin sävyjä kylminä (kuten varmaankin suurin osa värejä käyttävistä). Sinisistä en ole ihan varma ja niiden asettaminen kylmä-lämmin-asteikolle tuntuu melkein turhauttavalta, neliön muotoisen palikan änkeämistä pyöreään reikään. (Mietittyäni hetken: tämä nimenomaisen paletin preussinsinisen sävy on kuuluu mielessäni makeisiin, lämpimiin sävyihin, mutta ultramariininsininen on yksittäin siveltynä aikalailla keskisininen.)

Värien kylmyys tai lämpimyys ole kiveen hakattu yksinkertainen totuus. Simultaanikontrasti tarkoittaa värivaikutelmaa, joka syntyy muiden värien läsnäollessa: esimerkiksi keskiharmaa vaikuttaa vihreältä, jos sitä ympäröi punainen väri. Samalla tavalla kylmänä pitämäni väri voi muuttua silmissäni lämpimäksi, jos sen viereen tulee vielä kylmempi väri. Tai melkein neutraali väri voi muuttua hyvinkin kylmäksi, jos se saa seurakseen lämpimän värin (näin itse ajattelen ultramariinille käyneen tuossa kuuden sävyn vesiväripaletissa).

Mielipidekysymys, sanon minä.

---

Kuvat Wennströmin vesiväripaletista: Hanna Laakko / Artlo taidetarvike (fb.com/artlotaidetarvike)
Wennströmin vesiväripaletti löytyy Artlon verkkokaupasta