Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joensuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joensuu. Näytä kaikki tekstit

18.6.07

Joensuu: Sävyjä väreistä


Tasan viikko sitten kävin vierailulla Carelicumissa Joensuussa, jossa on esillä Sävyjä Väreistä -näyttely 2.9. 2007 saakka. Kävin tyhjässä näyttelytilassa vierailulla silloin, kun näyttelyä vielä suunniteltiin ja oli jännä nähdä, miten tila oli muuntautunut ajatuksesta ja suunnitelmasta konkreettiseksi näyttelyksi. Aika paljon kokonaisuus vastasi mielikuvaa, mutta esillä oleva "Japanin pesän" kimono oli aika paljon hienompi kuin mitä olin osannut kuvitellakaan.

Näyttely on Pohjois-Karjalan museon, Joensuun yliopiston InFotonics Center Joensuun ja Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun yhteistyöprojekti ja korkeakoulujen mukana olo näkyy myös näyttelyssä. Esillä on paljon kivoja jippoja ja paljon kokeiltavaa ja tilassa olisi viihtynyt kauemminkin kuin sen lyhyen raapaisun, jonka ehdimme käydä. Näyttely keskittyy aika paljon värin havainnointiin ja fyysiseen olemukseen, mutta myöskään luonnon kasvivärejä ja pigmenttejä ei oltu unohdettu. Digitaalisesta väritutkimuksesta näyttely antaa tietopaketin, jollaista tuskin saa suomenkielellä muualta.


Näyttelyyn kuuluu verkkosivustokokonaisuus, joka löytyy osoitteesta digimuseo.joensuu.fi. Sivulta selviää myös, miksi joensuulaisessa värinäyttelyssä on esillä se hieno kimono...

24.1.07

Sävyjä Väreistä 25.1.2007–2.9.2007


Sävyjä Väreistä on Joensuussa sijaitsevan Pohjois-Karjalan museon värinäyttely, esillä 25.1.2007–2.9.2007.

Mitä väri on? Tätä kysymystä on pohdittu antiikin ajoista lähtien filosofiassa, taiteessa, luonnontieteissä ja psykologiassa. Sävyjä väreistä-näyttely pyrkii valottamaan värin eri puolia kävijää innostavalla ja digitaalitekniikkaa hyödyntävällä tavalla. Joensuun yliopistossa on vahva kansainvälinen väritutkimuksen osaaminen ja Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmissa värin käyttö on tärkeässä asemassa. Tämän monipuolisen näyttelyn ovat tuottaneet yhteistyössä Pohjois-Karjalan museo, Joensuun Yliopiston InFotonics Center Joensuu ja Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulu. Sävyjä väreistä -näyttelyssä kerrotaan väritutkimuksesta, värien kulttuurihistoriasta, värien valmistuksesta sekä värien aistimisesta. Näyttelyssä kävijä voi tutustua sekä oman kokemuksensa kautta että tietotekniikan avulla värien maailmaan. Näyttelyyn liittyy Japani-osa, jossa kävijä saa kuvan joensuulaisen väritutkimuksen kansainvälisyydestä, sekä siitä mitä moderni tekniikka ja tutkimus voivat tarjota museokävijälle. Sävyjä väreistä -näyttelyyn liittyy luentoja, työpajoja ja erikoisopastuksia.


Lisää tietoa rakentumassa näyttelyn omille nettisivuille: digimuseo.joensuu.fi
Pohjois-Karjalan museo
Sijaintiosoite: Carelicum, Koskikatu 5, 80100 Joensuu
Puh. museo (013) 267 5222 (lipunmyynti)
Puh. toimisto 503 518 608
Fax (013) 267 5320

----
EDIT 280107: virallinen tiedote:

Sävyjä Väreistä

Pohjois-Karjalan museo, Carelicum I kerros, Koskikatu 5, Joensuu 25.1. – 2.9. 2007


Värien olemusta on pohdittu antiikin ajoista lähtien filosofiassa, taiteessa, luonnontieteissä ja psykologiassa. Tyhjentävää vastausta värien ongelmaan ei ole vielä esitetty, emmekä mekään sitä tarjoa. Päinvastoin, toivomme että näyttelymme antaa ajatuksia siitä, miten laaja arkielämäämme kuuluva ilmiö värit onkaan.

Sävyjä väreistä -näyttelyssä esitellään joensuulaista väriosaamista. InFotonics Center on Joensuun yliopiston alainen kansainvälinen huippuyksikkö, joka on erikoistunut värien digitaaliseen mallinnukseen. Digitaalisen tekniikan kehittyminen on tuonut uusia tarpeita, kuvaannollisesti uuden sävyn värien tutkimiseen ja tulkintaan.

Näyttelyn Japani-osassa kävijä voi tutustua siihen, miten digitaalisen väritutkimuksen tuloksia hyödynnetään Japanin historian kansallismuseossa Rekihakussa. Myös Pohjois-Karjalan museon esineitä on ensimmäistä kertaa kuvattu uudella digitaalisella tekniikalla tätä näyttelyä varten.

Näyttelyn yksi lähtökohta oli esitellä värejä sekä fyysisessä näyttelytilassa että multimedian ja verkkomateriaalin avulla. Tällä tavoin on mahdollista vastata erilaisten museon kävijöiden tarpeisiin ja laajentaa käyntikokemusta uusille alueille. Näyttelyssä on esillä neljä multimediaesitystä, joiden kautta voi tutustua värilämpötilaan, ikonimaalarien väripalettiin, kimonon koristeluun sekä siihen kuinka värejä tulkitaan ajasta ja paikasta riippuen. Lisäksi näyttely jatkuu digitaalisena internetissä osoitteessa http://digimuseo.joensuu.fi

Lisätietoja:
Amanuenssi
Iiris Heino
Pohjois-Karjalan museo
050- 351 8608
iiris.heino@jns.fi