Colorian huhtikuu Facebookissa

The Alchemy of Colour

Kenen tie Manchesteriin käy lähiaikoina, ei kannata missata The Alchemy of Colour -näyttelyä, joka on esillä The John Rylands Libraryssa 27.8.2018 saakka. Kannattaa myös seurata kirjaston YouTube-tiliä, koska sinne on ilmestynyt jo muutamia hienoja lyhyitä tietoiskuja pigmenteistä - ja ehkä lisää on todennäköisesti tulossa.
https://www.youtube.com/channel/UCw9-1s_M40MaKFh4XqbU9cw
http://www.library.manchester.ac.uk/rylands/whats-on/colour/

Uusia värejä - ja vähän sinisestä

Uusien pigmenttien löytöretket eivät ole vielä lähelläkään loppuaan! Muutama vuosi uusi huikea sininen YInMn oli otsikoissa, ja nyt on hakusassa uusi punainen!
The Quest for the Next Billion-Dollar Color, Zach Schonbrun 18.4.2018 Bloomberg

En malta kyllä olla kommentoimatta, että tässäkin ingressissä on vähän väärää tietoa, jota on toisettu tämän uuden sinisen pigmentin yhteydessä melkein jokaisessa uutisessa: YInMn ei ollut ensimmäinen sininen kahteensataan vuoteen. 1800-luvun loppupuoliskolla alkanut kivihiilitervavärien keksiminen tuotti kokonaisen orgaanisten värien sarjan, joiden joukossa oli myös useampia sinisiä värejä, joista myös substraattipigmenttejä valmistettiin.Monet niistä ovat häipyneet unholaan, mutta käytössä ovat mm. 1900-luvun alussa keksitty indantreenisininen sekä 1920-luvulla keksitty ftalosininen - jälkimmäiseen on varmaan jokainen tutustunut joko farkkujen värinä tai kuulakärkikynissä - tai sekä että.

Luonnonvärit ja terveys

Betaniini selättää alzheimerin?
Popsi, popsi... punajuurta! Punajuuret saavat violetin värinsä betaniinista, ja nyt on tutkimuksissa saatu merkkejä siitä, että nimenomaan betaniini estää amyloidiproteiineja sakkaantumasta. Tätä amyliiniproteiinien sakkaantumista ja niiden muodostamaa "plakkia" on pidetty yhtenä dementoitumisen syynä. Vielä tarkennukseksi, että missään ei mainita, auttaako syöminen mitään... Toisaalta samassa artikkelissa mainitetaan The Journals of Gerontology Series -sarjassa julkaistusta tutkimuksessa, joka osoitti, että punajuurimehun juominen ennen aerobista harjoitusta sai veren kiertämään aivoissa paremmin.
Can beets tackle Alzheimer's at its root? (Maria Cohut, 22.3.2018 Medicinal News Today)

Mustikka selättää syövän?
Mustikan väriaineista löytyi uusia terveysvaikutuksia – Tutkijat pitävät uuden syöpälääkkeen kehittämistä mahdollisena (Katri Kallionpää, 9.4.2018 Helsingin Sanomat) "Eniten väriaineita on punaisissa, sinisissä ja violeteissa marjoissa, kuten mustikassa, mustaherukassa ja puolukassa. Erityisen paljon niitä on läpeensä violeteissa suomalaisissa metsämustikoissa." Kyse on antosyaaneihin kuuluvasta syanidiini-väriaineesta, joka on väriaineena useissa punaisissa marjoissa ja ruusuissa. Syanidiinia voisi luonnehtia purppuranpunaiseksi, mutta antosyaanit ovat kovin pH-herkkiä, joten väri vaihteleekin.

Artikkelit ja linkit

The Link Between Japanese Samurai and Real Indigo

Pisalaisen professorin esseessä palataan aiheeseen, näkivätkö kreikkalaiset sinisen värin vai eivät -
 The sea was never blue (Maria Michela Sassi, Aeon)

Lisää sinistä sinisen ystäville taiteessa The Secret History of the Color Blue - lyhyesti, mutta komean kuvituksen kera. (Maude Bass-Krueger, Google Arts & Culture)

Syvemmälle mikroskoopin alle mentiin artikkelissa Revealing Old Masters pigment grades by synchrotron X-ray diffraction (5.4.2018 ESRF)



Vermeerin Tyttö ja helmikorvakoru -maalausta tutkitaan oikein kunnolla ja tutkimusryhmä pitää blogia nimeltään Girl with a Blog, josta löytyy tietoa myös Vermeerin käyttämistä pigmenteistä. Kaiken muun mielenkiintoisen ohella.

Teestä, teen väristä ja siitä, miksi sitruuna muuttaa teen väriä: I’ve always wondered: why does lemon juice lighten the colour of tea? Ruoka- ja juomateemaa myös tämä: Japanin Starbucks lanseerasi alkukeväästä kirsikankukista inspiroituneen vaaleanpunaisen Sakura-juomasarjansa: Starbucks Japan Debuts Massive ‘Sakura’-Themed Series Including Pink Beverages (Yoon Sann Wong, 9.2.2018 Taxi)

Jälleen kerran visiitti Harvardin taidemuseon mielettömän hienoon pigmenttikokoelmaan... ja kuuden erityisen pigmentin tarinat! (Ei ehkä kuitenkaan kaikkein harvinaisempien, mitä otsikko lupailee...): The Crazy Stories Behind 6 Of The World’s Rarest Colors (Katharine Schwab, 22.3.2018 CO Design)

Designboom-sivulla esiteltiin brooklyniläinen rakennus, jossa jokainen huone oli maalattu eri värillä. Tämä ei (onneksi?) ole kuitenkaan oikea talo, vaan taideteos: taiteilija CJ Hendryn Monochrome oli nähtävillä 5.-8.4.2018. monochrome madness: the brooklyn 'house' where each room is painted a different color (Nina Azzarello, 3.4.2018 DesignBoom)

monochrome madness: the 'house' where each room is painted a different color from designboom on Vimeo.

Coloriasto

Kotiteollisuus -luvussa Samuli Paulaharjun Kuvauksia Hailuodosta -kirjasta (Kansanvalistusseuran toimituksia 167, Raittiuskansan Kirjapaino, Helsinki 1914) kerrotaan lyhyesti myös värjäyksestä. Luonnosta kerättiin värejä, mutta myös ostettiin. Ja: Oikea turkinpunainen oli ennen hyvin kallista. Yksin värjäys maksoi 4 markkaa naulalta. "Sitte tuli se vähä halavemmaksi, kun Venäjä otti Turkilta Vähän-Aasian, josa on se turkinpunainen järvi, josta saa'aan sitä turkinpunaista. Se on sitä ehtafäriä se."

Maaseudun talot harmaista wärikkäiksi ja siistityiksi. (Kainuun Sanomat 49, 6.5.1926) - jutussa paitsi harmiteltiin maaseudun rakennusten yleistä rumuutta ja harmautta ja kartanoalueiden epäsiisteyttä annettiin ohjeet punamultamaalin tekemiseen.

Coloria-ryhmä

Coloria-ryhmässä jaettiin jälleen tietoa kursseista ja näyttelyistä.
14.4. LUENTO Perinnemaalit ulos ja sisälle, Tampereen rakennuskulttuurin keskus
20.4. TYÖPAJA Paper + Colour Lab Workshop, Barcelona
9.6. KURSSI Värejä luonnosta, kasvivärjäyskurssi, Tampereen rakennuskulttuurin keskus

Colorian maaliskuu Facebookissa

Miltä seinämaalaukset alunperin näyttivätkään!

Met palautti muutama vuosi sitten muinaisen Egyptiläisen temppelimaalauksen värit projisoimalla väritetyt kuvat vanhojen egyptiläisartefaktien päälle. Tämä sai Coloriassa aikaisekseen myös melko ärhäkkää palautetta siitä, että tällaisesta tulee aivan väärä kuva. Tokihan projisointi - kun väri muodostuu valona - on voimakkaampi kuin mitä se olisi pigmenteillä maalattuna, mutta egyptiläisillä oli kyllä käytössään todella voimakkaita väriaineita - ja myös hyvin kirkkaita, vaikka osa niistä saattoi sitten hyvinkin nopeasti tummuakin.
The Met Digitally Restores the Colors of an Ancient Egyptian Temple, Using Projection Mapping Technology (Open Culture 30.3.2016)

Mauve

12.3.2018 tuli kuluneeksi 180 vuotta William Perkinin syntymästä - hän oli se veikkonen, joka kehitti ensimmäisen, purppuranvärisen ja Mauve(iini)-nimellä myydyn aniliinivärin 1856. Siitä alkoi värjäysaineiden teollinen vallankumous ja hiljalleen nämä kivihiilitervajätteestä valmistetut värjäysaineet syrjäyttivät täysin luonnonvärit.

Coloriasta voi lukea Mauven historiasta lyhyesti ja Coloria-blogissa Perkiniä sivutaan jutussa Vahingosta viisastuu.

Upeasti kuvitetussa Katie McDonaldin blogijutussa Dye-versity for International Archives Day(8.6.2017) lisää luettavaa siitä, kuinka suuri värikeksinnön vaikutus oli.

Vihreä trikkitausta

The Conversationin artikkeli kysyy
I’ve always wondered: why is a green screen green? Tätä samaa asiaa on Coloriasta kysytty muutaman kerran: mikä on elokuvan teossa vihreä taustakangas? Chromakey-tekniikassa (suomeksi "väriavainnus" - mutta käyttääkö sitä sanaa kukaan?) näyttelijä näyttelee vihreän taustakankaan edessä, joka videolla korvataan muulla sisällöllä - esimerkiksi Tähtien sota -elokuvien huikeilla maisemilla. Syy on yksinkertainen: editointiohjelmissa yhden värialan voi määrätä korvautumaan muulla sisällöllä, ja kirkas vihreä on kauimpana ihmisen ihonväristä. Tietenkin, jos kuvattaisiin vihreitä ulkoavaruuden olentoja, taustavärin pitäisi olla jotain muuta.

Alunperin chromakey-taustakankaat olivat pääsääntöisesti sinisiä, ja sinisiä kankaita on edelleen jonkin verran käytössä. Mutta vihreä on paitsi helpompi valaista tasaisesti, myös kamerat lukevat sen helpommin.

Verijää

Historiassa on kuvailtu verijäätä ja verilunta, jotka ovat sekä kiinnostaneet että kauhistuttaneet vuosituhansien ajan. Yleisimmin punaisten ilmiöiden takana ovat leväpigmentit. Maaliskuussa 2018 Suomen rannikolla ihmetyttänyt "verijää" johtui levästä. (Rakkolevässä on useita erilaisia pigmenttejä klorofyllistä betakaroteeniin, ja sitä on käytetty myös värjäyksessä).
Verenpunaisen jään syyksi paljastui vaaraton leväpigmentti – tutkija iloitsee havainnoista (Jussi Salokorpi, 27.3.2018 Yle Uutiset)

Orpimentti

BBC:n hieno juttu The toxic colour that comes from volcanoes kertoo oranssista orpimentista, joka on yksi maailman myrkyllisimmistä pigmenteistä. Kemiallisesti väri on arsenikkitrisulfidia. Myrkkykombo antaa pigmentille sellaisen kimalluksen, että monissa kielissä värin nimi on kultapigmentti, auripigment, auripigmentum, tai kuninkaankeltainen. BBC:n artikkelin lisäksi lisää orpimentista voi lukea Coloriasta

Artikkelilinkit

Maaliskuussa Colorian FBssä oli linkkejä sekä vanhaan, että uuteen luettavaan.

Englanninkielinen artikkeli värien nimeämisen hienoudesta, ja etenkin 1749-1817 eläneen saksalaisen geologin, Abraham Gottlob Wernerin, systemaattisesta väriluokittelutavasta.
Eleven Kinds of Blue: Werner’s Pioneering 19th-Century Nomenclature of the Colors, Beloved by Darwin (Maria Popova, BrainPickings)

Ranskankielinen 30. couleur & territoire, le terroir de la couleur sai itseni harmittelemaan ranskankielen taitoani, varsinkin, kun huomasin sivun oikeassa palstassa vielä runsain mitoin muita pieniä ranskankielisiä e-julkaisuja.

Satakunnan sanomien Uula-väreistä kertovan jutt: Kokemäkeläinen maali päätyy kuninkaallisille seinille – "Ehkä nyt vasta ymmärrän, kuinka arvostettuja me siellä olemme" (1.3.2018)

Indigo - pelloilta vaatteisiin. Viihdyttävää ja mietityttävää lukemista, ja hienoja kuvia! From remote Laos to haute couture: A journey of indigo dye (Pichayada Promchertchoo, 20.3.2018 Channel NewsAsia)

Ajankohtaisista puhutti (ja nauratti) eniten Tampereen uusi ratikka, jossa Värit eivät ole pelkkiä värejä, kun Tampere lämmittelee kaupunkilaisia uuteen ratikkaan. Tampereen ratikan värit ovat sitten tiili, luovuus ja energia. Jottas tiedätte. Vai vieläkö pinkki voi voittaa? - Pinkin ratikan puolesta nousi kansanliike Tampereella. Jäämme jännityksellä odottamaan.

How a blind artist in Turkey is challenging the understanding of colour -artikkelin (Simon Hayhoe, 28.3.2018 The Conversation) kuva on sikäli hämmentävä, että sen tekijä on sokea. Värit voi siis nähdä, vaikka niitä ei voi nähdä. Maailma on ihmeellinen, ja ihmiset varsinkin!

Lieneeköhän tässä maailman vanhin väriliitu? Archaeologists Discover What May Be the World’s Oldest Crayon (Kate Sierzputowski, 13.3.2018 Colossal)

Erittäin harvinaisia värikokeiluja 90-luvun Muumimukeista! (24.04.2015 Moomin) - sivulla esitellään 17 erilaista testiversiota Muumimukeista jotka olivat Arabian valikoimassa 90-luvulla.

Sisustusvinkkinä toimistoon esittelemät japanilaiset kommunikaatioputket Frankie-lehden artikkelissa Colorful Language (14.3.2018 Frankie).


Tarjolla myös kuunneltavaa:
Englanninkielinen podcast värin psykologisesta vaikutuksesta: The Psychology of Colour! You'll never choose your palette without thinking again! (Arrest All Mimics)

Coloriasto

Coloriastossa julkaistiin maaliskuussa mm.
Japanilainen lakkateollisuus, Kotitaide 5, 1916
Harmaita taloja maalaamaan! - Miten halpoja värejä valmistetaan, Kouvolan Sanomat 71, 6.7.1926 (Maaliohje)
Värjäysohje mustille villalangoille., Käsiteollisuus 5-8, 1920
Lääkekasveja. Sianpuolukka, Emäntälehti 8, 1916


Maaliskuun alussa lisäsin Coloriastoon kolme lukua (Wärit, Pohjoisen-palo eli Rewontulet ja Wesikaari) vuonna 1856 "C. W. Holmströmin tykönä" Wiipurissa painetusta Luonnonkirjasta (...kotona ja kouluissa luettawa. l:nen Osa: Physikki, Fredrik Schöderiltä. Suomeksi kääntänyt J. Innain.) Asiahan itsessään on aikalailla nykykäsityksen mukaan kerrottu, mutta kyllä suupielet vetäytyvät hymyyn, kun valolaineet vapajavat ja ilma on läjässä:
Wielä on sellaisiaki kappaleita, joiden atomit owat niin järjestetyt, että toisien walolaineiden wapajamiset tukkuuaan häwiäwät niiden pintaan, toisien taas wiskataan muuttumattomina takaisin.
Koko atmospherin paksuisena läjänä on ilmallaki kaunis sininen wäri.

Painettu C. W. Holmströmin tykönä.:
Luonnonkirja, luku: Pohjoisen-palo eli Rewontulet.
Luonnonkirja, luku: Wesikaari
Luonnonkirja, luku: Wärit.

Coloria-ryhmä

Coloria-ryhmässä jaettiin jälleen tietoa kursseista ja näyttelyistä.
7.-22.4.2018 NÄYTTELY Colours in (Dis)Order, Museum of Colours, FB-tapahtuma
19.4.2018 KURSSI Ölfarbe, Kremer Pigmente in Aichstetten
20.4.2018 KURSSI Aquarellfarbe, Kremer Pigmente in Aichstetten
24.4.2018 LUENTO Colour and Cruelty: Honoring artist and colour theorist Carry van Biema, University of Sussex
26. + 27.4.2018 KURSSI Pigmentherstellung und -verwendung, Kremer Pigmente in Aichstetten

Muita linkkejä:
Perinteisiä mustepigmenttejä kalligrafian harrastajille.

Vahingosta viisastuu

[Kuva: Oregon State University ("OSU") / Department of Chemistry]

Luin KVALista lyhyttä artikkelia Beyond orange and black: Accidental discovery unlocks whole spectrum of new pigments (27.9.2016). Siinä palataan aiemmin tänä vuonna huomiota herättäneeseen uutiseen Oregonin yliopiston tohtori Mas Subramanianin johtaman tutkimusryhmän vahingossa löytämään uuteen siniseen pigmenttiin, joka tunnetaan nimellä YInMn - ja tutkimusryhmän johtajan mukaan saadulla epävirallisemmalla lempinimellä MasBlue.

"Vahingossa" viittaa siihen, että Subramanianin ryhmän tarkoitus ei alunperin ollut etsiä lainkaan pigmenttiä, vaan uutta materiaalia tietokonesovellusten käyttöön. Tutkimusryhmä käsitteli mangaanioksidia sekoittamalla sitä muihin kemiallisiin aineisiin ja lämmittämällä sitä noin 1100°C asteessa. Yksi näytteistä muuttui kirkkaaksi siniseksi. Ryhmän jäsen Andrew Smith huomasi, että aikaansaadulla aineella ei ollut tarvittavia elektronisia ominaisuuksia, mutta hän kiinnitti huomiota hyvin intensiiviseen siniseen väriin. Tarkemmin tutkittaessa huomattiin, että näytteen omalaatuinen kristallirakenne heijasti vain sinistä valoa. Muutamien vuosien lisätutkimuksien jälkeen tätä uutta, hyvin kestävää ja monikäyttöistiä pigmenttiä ollaan lanseeraamassa The Shepherd Color Companyn kautta YInMn-nimisenä markkinoille. Ja siinä samalla - alkuperäisen tutkimusaiheen ohella - tutkimusryhmä on etsinyt myös lisää väriaineita, ja näyttää siltä, että paljon uutta on luvassa.



Mutta ei ole ensimmäinen kerta historiassa, kun värikeksintö tehtiin vahingossa. Itse asiassa koko orgaanisten keinotekoisten väriaineiden teollisuus käynnistyi aikanaan vahingosta: kun nuori kemistioppilas Perkin yritti valmistaa keinotekoisesti kiniiniä malarialääkkseeksi, mutta saikin prosessissa aikaan komean violettia väriainetta, mauveiinia. Perkin ihastui väriin, kokeili sen ominaisuuksia ja huomasi, että sillä pystyi värjäämään villaa ja silkkiä violetiksi. Perkin perusti melko nopein kääntein värjäämön, ja edullisesta ja kirkkaasta väristä tuli aikansa hitti - samalla, kun se innosti sekä Perkiniä että muita ajan kemistejä etsimään lisää keinotekoisia värejä väriteollisuuden käyttöön.

Innovaatio synnytti aallon, tai voisi sanoa paremminkin - aallokon: uusia värejä keksittiin seuraavien vuosikymmenten aikana kymmeniä ja taas kymmeniä, alati kiihtyvällä vauhdilla. Perkinin keksintöön asti tekstiilivärjäys oli perustunut täysin luonnonvärien käyttöön, ja vaikka luonnonväriaineita tunnettiin kymmeniä (ellei satojakin), käytännössä tekstiiliteollisuus oli muutamien oleellisimpien väriaineiden varassa. Niistä saatiin tosin hyvinkin laaja skaala värejä, mutta värjäys oli hidasta ja kallista - ainakin verrattuna uusiin synteettisiin väreihin. Mauven jälkeen uusia synteettisiä väriaineita alkoi popsahdella markkinoille aivan huimaa vauhtia, useita vuodessa. Niitä käytettiin värjäyksen lisäksi myös maaliaineina ja esimerkiksi elintarvikeväreinä (huolimatta siitä, että monet niistä olivat myrkyllisiä).


[JWBE 2012: Blick in die Historische Farbstoffsammlung der TU Dresden]

Kummassakin tapauksessa Iso Innovaatio olisi voitu ohittaa jämäkästi yhdessä päämäärässä pysymällä. Kyseessähän oli kummallakin kerralla epäonnistuminen alkuperäisessä tavoitteessa: Perkin sai aikaan vain violettia ainetta, eikä kiniiniä, ja Smith sinistä ainetta vailla etsimiään ominaisuuksia. Onneksi kummassakin tapauksessa tutkijat olivat tarpeeksi uteliaita kurkistaakseen laatikon ulkopuolelle.

Silti jää vain hieman mietityttämään, että minkähänlaisia värejä on huitaistu matkan varrella roskikseen epäonnistumisina.

Vivianiitin sineä

Aina silloin tällöin saan Coloriaa varten ilahduttavia meilejä, joissa on mukana uutta lähdeaineistoa. Tällä kertaa vastaanotin pdf-muodossa alunperin kirjoituskoneella kirjoitetun "Vivianiitti eli rautafosfaatti - Tietoa sen esiintymisestä ja käyttömahdollisuuksista" -tekstin - mutta en saanut valitettavasti mitään tietoa siitä, mikä raportti on, eikä lähettäjälläkään sitä ollut. Raportti kuitenkin innotti päivittämään Colorian Vivianiitti-sivun, ja siinä samalla, kun etsiskelin netistä uutta ja täydentävää tietoa etenkin vivianiitin merkityksestä taidemaalauksessa, osuin aivan uuteen YouTube-videoon, jossa on näytetty vivianiitin tie maa-aineksesta maaliksi.




Tässä alla myös vanha kartta saamastani pdf-tiedostosta: siitä näkyy, missä vuonna 1943 on ollut tunnettuja vivianiittiesiintymiä Suomessa.


Suomen vivianittiesiintymät raportista vuodelta 1943

Lapis lazuli - sinisen taikaa

Firenzessä on parhaillaan esillä näyttely Lapislazzuli - Magia del Blu, jossa esitellään mineraalin (tai pikemminkin usean mineraalin yhdistelmän, kuten näyttelyssä painotetaan) historiaa. Näyttelyn isä on Pariisin Mùseum National d'Histoire Naturellen minerologi Gian Carlo Parodi, jonka ajatuksena oli, että näyttelyssä voisi olla esillä muutakin kuin kivestä tehtyä koriste-esineistöä - myös sen mineralogisia ominaisuuksia ja muita käyttötapoja. Näyttely jakautuu neljään osaan: ensimmäinen esittelee eri paikoista löydettyjen lapis lazuli -kivien eroja ja yksinkertaisia kivestä kaiverrettuja esineitä; toisessa esillä on 1600-luvulla kehittynyt kivikaiverrus ja kivelle maalaaminen; kolmannessa osiossa esillä on huikean kallista ja ylellistä lapis lazuli -esineistöä, joka on valmistettu uskonnollisiin tarkoituksiin sekä rikkaan ylimystön tilaamana, ja jossa kivi on yhdistetty runsaaseen kulta- ja hopeakoristeluun; neljännessä osassa pääosa on kivestä saatavalla ultramariini-pigmentillä ja sen käyttökohteilla vuosisatojen ajan, Cennino Cenninin kuvauksista ja renessanssimaalauksista Yves Kleinin teoksiin.


- Manifattura granducale (Cristofano Gaffurri su disegno di Jacopo Ligozzi), Tavolo con veduta del porto di Livorno, 1601-1694, mosaico di pietre dure, cm 107x94, Firenze, Galleria degli Uffici -



Kiven sininen väri tulee lasuriitista, sen valkoiset värit kalsiitista ja muista silikaateista ja kullanväriset läikät ja juonteet pyriitistä. Sinisen ja valkoisen yhdistelmä on tuonut katsojien silmiin meren ja sinisen ja kultaisen yhdistelmä puolestaan tähtitaivaat. Kivi on ollut aiemmin itsessään kallis jo siksi, että pitkään sitä saatiin vain Badahšanin Sar–e–Sang-vuorilta, nykyisen Afganistanin alueelta, josta kiveä kaivettiin jo 6 000 vuotta sitten ja josta kiveä edelleenkin kaivetaan. (Noilta ajoilta juontuu myös kivestä saatavan pigmentin, ultramariinin, nimi: sitä tuotiin oltra mare, meren takaa.) Muutaman viime vuosisadan aikana kiveä on löytynyt muualtakin, ympäri maailmaa, mutta ei aivan samassa mittakaavassa ja kiven koostumus ja väri vaihtelee löytöpaikan mukaan. Ehkä huomattavin lapis lazuli -kaivaus Afganistanin ulkopuolella löytyi 1700-luvun lopulla Baikal-järven läheltä Venäjältä, mikä näkyi seuraavina vuosikymmeninä selkeästi sikäläisessä koriste-esineistössä ja myös arkkitehtuurissa.



Lapis lazuli -kivi on ollut ylellisyystuote koko sen monituhatvuotisen kaivaushistoriansa ajan. Se on mainittu arvokkaana kauppatuotteena sumerilaisessa kirjallisuudessa ja näyttelyssäkin oli esillä kivestä kaiverrettuja pieniä esineitä Egyptin ajoilta. Aika on laskenut itse kiven hintaa. Vaikka esimerkiksi Afganistanissa kaivaukset toimivat edelleen melkein samalla tavalla kuin ovat toimineet vuosituhansien ajan - työ tehdään alkeellisin työvälinein, hakuilla ja taltoilla, ja kaivosmiehet kantavat uskomattoman kokoisia kiven murikoita selässään vuoren rinteillä - monilla muilla kaivauksilla apuna on työtä nopeuttava ja siten hintaa laskeva nykytekniikka. Sininen kivi ei enää myöskään kulkeudu Eurooppaan kuukausien matkalla, pienissä erissä kamelin selässä, vaan isommat erät kulkevat nopeammin, päivissä tai tunneissa, laivalla ja lentokoneilla, mikä on laskenut myös afganistanilaisen kiven hintaa. Kiveä voi ostaa nykyään ihan kohtuulliseen hintaan melkein mistä tahansa korukivi- tai kristallikaupasta, mutta lapis lazuli -kivestä valmistetun aidon ultramariinipigmentin hinta ei ole vuosituhansien aikana laskenut mihinkään. Pigmentin valmistus ei ole helppoa: jos kiven yksinkertaisesti murskaa ja jauhaa, lopputuloksena on harmaa massa, jossa ei ole häivähdystäkään kirkkaan sinisestä väristä. Valmistus on monimutkainen prosessi, josta kivestä erotellaan epäpuhtaudet pois ja siten saadaan jäljelle jäävä sininen pigmentti.



Samaa, häkellyttävän sinistä sinistä saa myös huomattavasti edullisemmin: keinotekoinen, teollisesti valmistettu ultramariini on käytännössä puhtaampaa kuin luonnosta saatava, ja monin kerroin halvempaa - se on yksi edullisimpia pigmenttejä. Yves Klein kehitti tästä teollisesta ultramariinista oman, suorastaan päällekäyvän sinisen värinsä, jota kutsui nimellä International Klein Blue - IKB. Näyttelyssä oli esillä Kleinin Victoire de Samothrace (1973), josta näyttelyn himmeä valaistus ei saanut ehkä ihan kaikkea mahdollista irti, mutta siltikin sininen melkein sattui silmiin.

Erikseen pitää vielä mainita Philip Poupinin upeat kuvat Sar-e-Sangin kaivauksilta. Jo niistä pelkästään olisi saanut aikaiseksi käymisen arvoisen näyttelyn! Poupinin sivuilta löytyy myös muutamia näyttelyssä nähtyjä kuvia lapis lazuli -kaivauksilta.

Lue lisää ultramariinin historiasta Colorian sivuilta.

---

Näyttelystä on ilmestynyt myös 35 euroa maksava italiankielinen näyttelyjulkaisu (ei ainakaan vielä ollut saatavilla englanniksi).

Lapis Lazuli - Blue Magic
9.6.-11.10.2015
Museo degli Argenti, Palazzo Pitti
Firenze
www.polomuseale.firenze.it

Kuvat: Firenze 2015 - Un anno ad arte




.

Miksi smaltti harmaantuu?

[Kuva: Hans Holbain nuorempi: Sir Brian Tuken muotokuva (National Gallery of Art, Washington D. C.). Kuvan tausta oli alunperin smalttisininen, mutta on ajan myötä muuttunut ruskeaksi.]

Smaltti on sininen lasipigmentti - käytännössä hienoksi murskattua lasia - jota käytettiin kohtuullisen paljon maalaustaiteessa 1500-1700 -luvuilla. Smaltissa on kuitenkin omalaatuinen ongelma: sininen häviää hiljalleen ja pigmentti harmaantuu. Tämän lisäksi pigmentti ei sekoittunut kovin hyvin öljyyn ja kun 1700-luvun lopulla markkinoille alkoi tulla muita edullisempia sinisiä värejä, smaltin käyttö hiljalleen loppui.

Smaltin harmaantuminen valmiissa maalauksissa tunnettiin jo 1600-luvulla ja selittämättömästä ilmiöstä on kirjoitettu useita eri teorioita, kunnes tänä vuonna asiaan vihdoin saatuun selvyyttä. Vuosisatoja piinanneella mysteerillä on kuitenkin kovin arkinen selitys: pigmentin sininen väri tulee koboltista ja harmaantuminen johtuu potaskaioneiden häviämisestä pigmenttipartikkeleista ja täten koboltti-ioneiden muuttumisesta uudessa fyysisessä ympäristössä - mikä johtaa sinisen värin katoamiseen.

Lue lisää smaltista Coloriasta: www.coloria.net/varit/smaltti.htm

Why Have Murillo’s Skies Turned Grey? Researchers Find Key to Pigment Fading (ScienceDaily, 19.5.2011)

Conservation Science: Smalt (Conservation TATE)

Uusia pigmenttejä

Kuva: Oregon State University

Kaksi vuotta sitten Oregon State Universityn (OSU) kemistit loivat maailman parhaana pidetyn sinisen pigmentin. Se keksittiin oikeastaan vahingossa: laboratoriossa tutkittiin mangaanioksidien sähköominaisuuksia ja kun eräs näyte kuumennettiin yli tuhanteen Celsius-asteeseen, näyte muuttui voimakkaan siniseksi. Kun uuden värin erinomaiset ominaisuudet huomattiin, sähkötutkimus sai jäädä ja kemistiryhmä keskittyi uuden pigmentin tutkimiseen. Pigmentti saa värinsä mangaanista, mutta sen rakenne on erityinen, kristallimainen.

Pian huomattiin, että vaihtamalla rakenteeseen muita alkuaineita, voidaan tuottaa myös muita värejä. Nyt kemistiryhmä on käyttänyt sinisen värin kristallirakennetta uusien väriaineiden luomiseen. Ensimmäisenä listalla on kirkkaanoranssi pigmentti, jonka ytimenä on rauta. Tutkijaryhmä saattaa kokeilla myös kuparin ja titaanin käyttämistä vihreän pigmentin luomiseen. Myös keltaisten, ruskeiden ja punaisten uusien pigmenttien luominen on listalla.

Uusien pigmenttien kristallinen rakenne on ollut tiedossa jo aiemmin, mutta niitä ei oltu koskaan ajateltu valmistaa kaupalliseen käyttöön. Erittäin vakaiden, kestävien ja hyvin happoja ja kuumuutta vastustavien värien kaupallinen valmistus entistä turvallisemmin ja ympäristötekijät huomioon ottaen olisi suuri mullistus väriainemarkkinoilla, jossa suuri osa keskinkertaisista pigmenteistä valmistetaan edelleen hyvin luontoa rasittavalla tavalla.

OSU on jo hakenut patenttia löytämälleen teknologialleen ja viimeisimmistä löydöksistä julkaistiin hiljattain juttu American Chemical Societyn lehdessä Inorganic Chemistry.

Pigment Discovery Expanding Into New Colors (ScienceDaily, 27.7.2011)
Accidental Discovery Produces Durable New Blue Pigment for Multiple Applications (ScienceDaily, 19.11.2009)

Materiaaliarkisto

Material Archiv -sivusto ei ole mikään visuaalinen riemuvoitto, mutta sisällöllisesti huippuluokkaa! Sveitsin Winterthurissa sijaitsevan Gewerbemuseumin materiaaliarkistoa alettiin koota vuonna 2001 ja verkostakin löytyvä tietokanta laajenee koko ajan. Materiaaleista on olemassa perustieto ja lisäksi informaatiota mm. materiaalien käyttötavoista ja -mahdollisuuksista sekä niiden hankintamahdollisuuksista. Yläreunasta voi valita materiaaliryhmäksi "väriaineet" ja esiin tulevia pieniä pigmenttikuvia klikkaamalla saa auki materiaalikortin, joka on myös ladattavissa pdf-tiedostona. Tarjolla on tietoa sekä luonnon- että synteettisistä pigmenteistä.

Väriainelistauksesta tuli itsellenikin esiin useita väriaineita, joista en ollut kuullut juuri mitään. Lähinnä paikallisia (eurooppalaisia) vähemmän markkinoituja okravärejä ja muita maavärejä - mielenkiintoista tietoa yhtä kaikki!

www.materialarchiv.ch

ps. Jälleen vanhaa tietoa tarjolla: viime vuosi on ollut Gewerbemuseumissa melko värillinen: 12.9.2010 - 2.1.2011 esillä on ollut näyttely Farbpigmente Farbstoffe Farbgeschichten, jossa on esitelty useita väripigmenttejä ja värjäysaineita; ja sitä ennen, 30.5.-28.11.2010 Farbe: Obsession und Spiel näyttely on käsitellyt mm. erilaisia värijärjestelmiä. Jälkimmäisestä näyttelystä on katsottavissa myös reilun kolmen minuutin saksankielinen video Gewerbemuseum | Farbsysteme und Kunst osoitteessa www.art-tv.ch/5987-0-gewerbemuseum--farbsysteme-und-kunst.html (art-tv.ch).

Rakosta tuubiin

Merkittävin muutos värien vähittäismyynnissä nähtiin 1700-luvulla. Kun aiemmin taiteilijat olivat jauhaneet itse pigmenttinsä ja sekoittaneet omat värinsä, nyt kauppoihin alkoi enenemässä määrin tulla valmiiksi jauhettuja pigmenttejä, valmiita väriseoksia ja värikokoelmia. Värien sekoittaminen oli vielä jonkin aikaa aiemmin ollut tarkoin varjeltu ammattisalaisuus, mutta taidekoulujen yleistyessä tietous ei enää kulkenut salaisuutena mestarilta oppipojalle vaan olikin vapaasti saatavissa. Valmiiden väriaineiden yleistymiseen vaikutti myös harrastusmaalailun yleistyminen: amatöörimaalarit alkoivat yleistyä hieman varakkaamman kansanosan keskuudessa ja maalailusta tuli sivistävä ajanviete. Englannissa tälle värejä valmistavalle ja myyvälle ammattikunnalle syntyi oma nimityksensä: colourmen.


Värimiehiä alkoi ilmaantua Lontoon kaduille 1700-luvun alkupuoliskolla, vaikkakin esimerkiksi valmiiksi sekoitettuja öljyvärejä myytiin eläimen rakoista tehdyissä "säilytysastioissa" jo edellisellä vuosisadalla. Säilytys olikin suuri dilemma varsinkin öljyvärien kohdalla: taiteilijat olivat pitkään sekoittaneet vain tarvittavan määrän väriä ja mahdollisesti säilöneet ylimääräisen sian rakkoon, jossa se oli säilynyt vähän aikaa - ei kuitenkaan kauan. Varhaisimmat värikauppiaat tekivätkin maaleja pieniä määriä rakkoihin, joihin niiden käyttäjät tekivät tarvittaessa luupiikillä reiän ja pusersivat värin ulos. Rakkomaalit olivat tunnetusti suttuisia käyttää ja tarinoiden mukaan saattoivat räjähdellä myös itsekseen; rakkoja piti käsitellä hyvin varovasti.

Muistuttaisin M. Etienneä siitä, että hän lupasi laittaa minulle sivuun muutamia rakkoja juuri valmistamaansa preussinruskeaa. Mutta haluaisin vain yhden kerrallaan, jotteivat ne purskahtaisi ulos.
- Eugène Delacroix, 1854 (vapaa suomennos)

Vesivärit olivat hieman helpompia, sillä ne voitiin myydä paakkuina ja kakkuina. Vesivärien myynnissä tapahtui huomattava edistys, kun William Reeves keksi vuonna 1766 myydä vesivärinappeja, joihin oli sekoitettu hunajaa, mikä esti värin halkeilun.


Kuva: John Goffe Rand (1801-1873), United States Patent No. 2,252, September 11, 1841, "Improvement in the Construction of Vessels or Apparatus for Preserving Paint," 2 pages, 29 x 19.5 c.m. and 28.5 x 20 c.m. Smithsonian's Archives of American Art

James Hams kehitteli metallisen tuubin vuonna 1822, jonka ruuvipäätä puristamalla väri saatiin ulos toisesta päästä. Ensimmäisissäkin tuubeissa värit säilyivät ja tulivat ulos siististi, mutta niiden hinta oli niin korkea, että niiden markkinat olivat rajalliset, eivätkä taiteilijat vastaanottaneet tuoretta ideaa kovinkaan nopeasti. The Winsor & Newton patentoi oman lasisen värituubinsa 1840, mutta varsinainen läpimurto kävi seuraavana vuonna, kun amerikkalainen muotokuvamaalari John Goffe Rand patentoi ensimmäisen puristettavan tuubin. Randin tuubissa väri säilyi ennennäkemättömän hyvin ja tuubia saatettiin avata ja sulkea useita kertoja. Ranskalainen Lefranc (myöhemmin Lefranc & Bourgeois) paransi keksintöä kahdeksantoista vuotta myöhemmin versiolla, jossa oli ruuvattava korkki.

Tällaisella pienellä tuubimaisella keksinnöllä oli suuri vaikutus maalaustaiteen historiassa: ne olivat yksi syy siihen, ettei taiteilijoiden enää tarvinnut ähöttää ateljeissaan maalin luona, vaan he saattoivat ottaa maalin mukaansa ulos ja maalata missä vain.

Maalinvalmistusta

Päivän linkkivinkki: paintmaking.com

Sivulla on käsitelty paljon sellaista, mitä Coloria ei tarjoa; lyhyen pigmenttitietouden lisäksi hyvin dokumentoituja ja selkeitä neuvoja maalien valmistamiseen. Sivuston taustaguruna on taidemaalari Tony Johansen, jolla on miltei kolmenkymmenen vuoden kokemus värien sekoittamisesta.

Upeat verkkonäyttelyt: Pigments in paintings ja Color Vision & Art

Jo kahdeksan vuotta sitten avattu verkkonäyttely Pigments in paintings - How artists have colored our lives ei ole ainakaan huonontunut ajan kuluessa, päin vastoin: kuvamateriaalia on tullut lisää ja asiaa riittää. Näyttely esittelee lyhyesti perusvärejä ja yleisimpiä pigmenttejä - myös kuvaesimerkein.

Color Vision & Art - Vision science & the emergence of modern art taiteen näkemistä ja ylipäätään näkemisen ja värin tiedettä. Näyttely on valmistunut vuonna 2006.

Näyttelyt on tuottanut Institute for Dynamic Educational Advancement. Webexhibits.org -sivulta löytyy myös muita mielenkiintoisia verkkonäyttelyitä, mm. kalentereista.

Mysteerinen vihreä pigmentti

Etsiskelin tietoa renessanssiajan väreistä, kun törmäsin neljän vuoden takaiseen uutiseen aikanaan käytetystä - tai pikemmin käyttämättämästä - vihreästä pigmentistä. Sen mukaan vanhojen mestareiden, kuten Frans Halsin, Raphaelin ja Titianin maalauksissa on otaksuttu olevan vihreänä pigmenttinä kupariresinaattia, mutta hollantilaisen taidehistorioitsija Margriet van Eikema Hommesin tutkimus väittää toista. Van Eikema Hommes tutki tuolloisten taiteilijoiden teosten lisäksi myös heidän vanhoja maalireseptejään sekä kokeili valmistaa vihreää maalia.
Jutun mukaan maininnat kupariresinaatista vihreänä väriaineena nousivat puheenaiheeksi vasta 1914, kun Laurie-niminen kemisti löysi kaksi vihreän maalin ohjetta, joissa molemmissa vihreää maalia oli valmistettu liottamalla espanjanvihreää lämpimään vernissaan (mäntybalsamiin) ja synnyttämällä siten kupariresinaattia. Jälkeenpäin on kuitenkin huomattu, että nämä kaksi ohjetta oli tarkoitettu lasille, metallille sekä huonekalujen maalaukseen, ja että paneelille tai kankaalle maalaamista varten oli omat ohjeensa. Van Eikema Hommesin tutkimus osoitti, että vihreää väriä valmistettiin sekoittamalla hyvin hienoksi jauhettua espajanvihreää kylmään öljyyn tai vernissaan - missä tapauksessa ei kuitenkaan synny kupariresinaattia.

Tosin, löysin Laurien uudemmasta kirjasta tällaisen tekstin, joka kertoo hänen tutkineen nimenomaan tutkineen kuvitettuja käsikirjoituksia:

When engaged in the examination of the pigments used on illuminated manuscripts, I found a green which apparently is a resinate of copper made by dissolving verdigris in a pine balsam and which is permanent. If I am right in supposing that this green was used by Van Eyck and his followers, it may have been used by taking the sticky solution of the green in the pine balsam and emulsifuing with a little egg and oil so as to make a workable medium. Such a mixture is opaque when first painted out, but turns transparent on drying. Or the green balsam may have been dried and ground and used as a pigment, so that even if we take the use of this green as proved, it does not prove the use of a balsam varnish in actual painting.
- Arthur Pillans Laurie: The Painter's Methods and Materials. Courier Dover Publications, 1967.

Alkuperäisen van Eikema Hommesin tutkimusuutisen voi käydä lukemassa täältä: Green pigment in old masters a myth (Dr Margriet van Eikema Hommes, Innovations Report 17.3.2005)

Pigmenttipöllön lennot

Olen jo jonkin aikaa yrittänyt metsästää Kemiran kustantamia Pigmenttipöllön oppivuodet ja Pigmenttipöllö osaa lentää -kirjasia, joissa kerrotaan titaanivalkoista valmistavan Vuorikemia Oyn (sittemmin Kemira Pigmentis) vaiheista ja joiden nimiin olen törmännyt suomalaisesta pigmentti- ja maaliteollisuudesta kertovassa kirjallisuudessa lähdelistalla. Niitä ei ole vain löytynyt mistään. Syykin selvisi muutama viikko sitten: sain tietää kirjojen kirjoittajalta, Hannu Honkasalolta, että kirjasia on julkaistu vain 1500 kappaleen painos ja niitä ei ole koskaan laitettu myyntiin, vaan ne on jaettu Kemiran henkilökunnalle. Nyt myös minä olen kiitollinen kirjojen omistaja: toissa viikolla posti toi pienen paketin, josta kirjat kuoriutuivat. (Kiitos, Hannu!)

Kirjaset eivät ole varsinaisesti väriin liittyviä, mutta kirjat kertovat suomalaisen (porilaisen) pigmenttiteollisuuden ensiaskeleista - ja hauskasti. Honkasalon teksti on niin elävää ja vinkeää, että vaikka tehdaselämä ja koko pigmenttiteollisuus laitteistoineen on vierasta, puhumattakaan henkilöistä, olen välillä ääneen hörähdellyt lyhyille pätkille.

Eipä ollut tehtaan maine hääppöinen silloin aluksi. Huhuja pyöri kaupungilla jos jonkinlaisia. Kolme vuotta mies kestää, sitten ei ole jäljellä kuin luuranko. Satamajätkät jotka tulivat Valtion Rautateiden linja-autolla satamaan, osoittelivat sormella tehdasta ja sanoivat: "Krematorio".

Värifestaroinnin jälkiäänet

Iitin reissu takanapäin. En viitsisi sanoa kliseisesti, että palasin väsyneenä, mutta onnellisena - mutta kai se on pakko. Kotiin palasi kanssani pussillinen värjäysaineita: katekua, hibiskusta, kokenillia, pähkinänkuorta, väriresedaa, värisauramoa, hennaa, safloria, malvaa. padoukia ja tiikerinkaunosilmää (jota sikäläisessä värjärislangissa myös tikruksi kutsutaan - jargonsanastoni kasvaa). Sekä kaiman printtaama selvitys mykerökukkaisista kasveista.

Iitin värifestarit alkoivat lauantai-aamuna komeasti hauskoilla luennoilla: arkeologi Johanna Seppä puhui Kymenlaakson kalliomaalauksista sekä kivikauden koristeluaiheista ja väreistä, jonka jälkeen ikonografi Alexander Wikström kertoi maa- ja mineraaliväreistä. Olipa mukavaa pitkästä aikaa olla luennolla, jossa puhujat innostavat yleisöön eloa.


Kris-Tiina Valolahti esitteli Värimuseon. Museo on pieni, mutta väreistä innostuneelle oivallinen tutustumiskohde. Museon yhteydessä muuten toimii pieni puoti, jossa on myytävänä mm. värjäysaineita ja muuta värjäämiseen tarvittavaa materiaalia sekä paikallisten käsityöläisten tuotteita.


Heikki Mäntymaa performanssaa.


Minulla oli tarkoitus dokumentoida Ulla Lapiolahden työnäytös työvaiheineen (perinteisestä japanilaisesta kankaankuviointimenetelmään soijapapujen avulla), mutta se muuttui työpajaksi, kun paikalliset lapset valtasivat innostuksissaan työnäytösalueen.


Riippumaton alue kutsui Johannan(kin) relaamaan.


Alexander Wikströmin sunnuntainen työnäytös veti yleisöä magneettina. Kaikkia varmaan kiehtoo ajatus siitä, että omasta kotipihasta saattaa löytyä ainekset pigmenttituotantoon... Olisihan se aika hienoa maalata oma mökki omalla maallaan.


Innostuneet iittiläiset keräsivät lähitienoilta paikallisia maavärinäytteitä, joita sitten lietettiin väripigmentiksi. Liettäminen toimii yksinkertaisesti niin, että maa-aines siivilöidään ja siivilöimisen jälkeen lisätään ämpäriin vettä: kuravesi on siis kaiken alku ja juuri. Odotetaan hetki, että painavin aines ehtii laskeutua hieman, kaadetaan vesi toiseen astiaan ja heitetään painavin aines pois. Tätä toistetaan 3-4 kertaa, kunnes painavaa ainesta ei enää paljon ole. Sen jälkeen loppu kuravesi kaadetaan pienempään astiaan kirkastumaan ja seestymisen (parista tunnista pariin päivään) jälkeen kirkas vesi kaadetaan pois ja jäljelle jäänyt sakka kuivatetaan. Voilá - värijauhe on valmista!



Etenkin lähitienoilta esiin kaivettu tumma violetihtava punaruskea muistutti hyvin paljon caput mortumia ja aiheutti erityistä ihastusta yleisössä.


Väriaine oli niin paksua, että sen erottuminen ja kirkastuminen vei huomattavasti pidemmän ajan kuin esim. toisen paikallisen maavärin, joka laskeutui tunnissa parissa.


Terra di Iitit laskeutumassa mukeissaan.

Nyt vain lapiot ja ämpärit mukaan ja metsään.

Lyhyitä värivideoita

www.cerimes.education.fr -sivulla on muutamia pikkuruisia, mutta mielenkiintoisia värivideoita. Sivu on ranskankielinen opetussivusto ja videopätkät lyhyitä ja pääosin äänettömiä.

Tässä mielenkiintoisimmat (korjatkoon kielitaitoinen, jos on mennyt omat arvaukseni ihan metsään - en osaa ranskaksi kuin kiittää ja kiroilla):

* Bleu égyptien - Le bleu égyptien s'obteint en chauffant un mélange de sables calcaires et de soude avec un peu de cuivre
Kertoo egyptinsinisestä. 21 sekunnin pätkässä ei tarvitse kielitietämystä, sillä se lähinnä esittelee väripaakkua.

* Colorants, pigments utilisés par les magdaléniens - Ocre rouge, noir de manganèse, ocre jaune,utilisée par les peintres de la grotte de Lascaux
Lascauxin luolamaalauksissa käytettyjen pigmenttien: punaokran, mangaanimustan ja keltaokran esittely, 31s.

* Enluminures du Moyen-age - Livre du Moyen Age avec enluminure, puis manuscrit du XVème siècle avec des couleurs dites d'émail produites par les verriers : bleu de smalt à base de cobalt, jaune de Giallorino ou d'arjica à base de plomb et d'étain ou d'antimoine
Vanhan Moyn Agen käsikirjoitus 1400-luvulta (?): kobolttipohjaista sinistä smalttia, lyijy- ja antimonipohjaista keltaista, 47s.

* Étude des pigments provenant d'une fresque datant de Pompéi - Prélèvement, étude en microspectrométrie IR, spectre
Pompeijin seinäfreskon pigmenttien tutkimista, 1min 56s

* Peinture avec les colorants - Utilisation des pigments préhistoriques pour la réplique de Lascaux
Lascauxin kalliomaalausten pigmenteillä maalailua, 1min 7s

* Pigments rouges - Ocre rouge (Préhistoire), minium (Grèce), pourpre antique, kermes, sandragon, orseille, rouge vermillon détails sur manuscrit
Esittelee punaisia pigmenttejä punaokrasta kermekseen ja orseljiin käsikirjoituksen avulla. Puhetta, 48s.

* Prélevement de pigment sur un manuscrit - Sous microscope on prélève le pigment et on le dépose sur une lame de verre
Käsikirjoituksen pigmenttien konservointi? 52s.

®tiplopäplöpöö ©

Nykymaailmassa, jossa kaiken pitää olla alusta loppuun määriteltyä ja standardisoitua, on ymmärrettävää, että pigmenteillekään ei enää synny edes kutsumanimiä kuten "preussinsininen" tai "scheelenvihreä". Pigmenttejä ei enää nimetä keksimispaikan tai keksijän mukaan ja harvoin virallinen nimi kantaa edes kemiallista pääaineista (kuten "titaanivalkoinen"), vaan pahimmillaan niiden nimet ovat silkkaa numerokoodia ja tekijänoikeus- ja rekisteröintimerkintöjä.

Yritin jonkin aikaa sitten tutkailla uutisia pigmenttirintamalta ja eksyin lueskelemaan Ciban nettisivuja. Ensimmäisenä silmiin osui Ciban viime vuoden toukokuussa julkaisema uutinen oranssista pigmentistä Ciba® IRGAZIN® DPP Cosmoray Orange. Diketo-pyrrolo-pyrrole-väri on hyvin kestävää ja soveltuu siksi mm. kovaan teollisuuskäyttöön, sen kehutaan toimivan hyvin yhteen erilaisten efektipigmenttien kanssa ja täten avaavan uusia mahdollisuuksia valmistajille ja loppukäyttäjille. Noin kuukautta myöhemmin Ciba uutisoi uudesta keltaisesta orgaanisesta pigmentistä Ciba® IRGAZIN® Yellow 2088. Vihertävän keltainen väri on kestävä, vahva väriltään ja peittävä ja soveltuu mm. musteisiin, puutarhakalusteisiin ja maatalouskoneiden väriksi.

Onneksi maaliteollisuus tuuppaa värit ulos luultavasti nimillä kuten "cosmic soul" tai "sunset garden". Saas nähdä.

CIBA tiedote 3.5.2006 (PDF)
CIBA tiedote 14.6.2006 (PDF)

Jotenkin tuo eilen mainitsemani POP-pigmentti alkaa tuntua kaikin puolin miltei poikkeavan hauskalta uudelta väriltä - nimessä on jotain mukavan originellia.

Karotenoidi suojaa ikänäön huononemiselta

Wisconsinin yliopiston tutkimuksen mukaan tiettyjen karoteenien, kuten luteiinin ja kseaksantiinin runsas käyttö vähentää ikääntymisestä johtuvaa näön huononemista vanhemmilla naisilla. Tutkimuksessa oli mukana 1787 50-79 -vuotiasta naista. Vanhuuden aiheuttamaan näön heikkenemiseen ja sokeutumiseen ei ole parannuskeinoa, mutta näön heikkenemistä on voitu jonkin verran hidastaa.

Kyseisiä karotenoideja löytyy mm. parsakaalista, herneistä, pinaatista, munankeltuaisista, maissista ja vihreistä salaateista yms.

Tutkimus julkaistiin elokuun 2006 Archives of Opthalmology -lehdessä, tiivistelmä löytyy lehden nettisivuilta.

Pigmentin paljastamat Pollock-väärennökset

Aina silloin tällöin näkee leffoissa, kuinka vanhat Rembrandteiksi ja Rubenseiksi luullut maalaukset paljastuvat väärennöksiksi, kun väärentäjäraasu on tietämättömyyttään käyttänyt nykypigmenttiä. Vaikka taiteilijavärikentällä ei ole valtavia mullistuksia tapahtunut viime vuosikymmenten aikana, on vastaavanlaisia pigmenttipaljastuksia tapahtunut nykytaiteessakin. Tammikuussa kävi ilmi, että Harvardin yliopisto on löytänyt kolmesta Jackson Pollockin vuosien 1946-49 välillä maalaamiksi väitetyistä teoksista paljon uudempia pigmenttejä. Kahdesta teoksesta löytyneet pigmentit on kehitetty 1962-63 ja yhdessä teoksessa on ruskeaa pigmenttiä, joka kehitettiin 1980-luvun alussa ja tuli markkinoille 1986. Kyseessä ei voi olla myöskään "väärä tekovuosi", sillä Pollock kuoli 1956.

Pienet (noin 40x20 cm) teokset löytyivät ruskeaan käärepaperiin pakattuina 29 muun Pollockin teoksen kanssa Pollockin ystävän kuolinpesän varastosta. Teokset löysi Pollockin ystävän poika, Alex Matter, joka myös alkuunpani teosten aitoustarkistuksen.

Kolmessa teoksessa on jäämiä "väärästä" pigmentistä, mutta kaikkien 32 taulun aitoutta epäillään. Vuonna 2006 Oregonin yliopiston fysiikan professori Robert Taylor tutki teoksia fraktaalianalyysilla ja tuli siihen tulokseen, että yksikään teoksista ei sisällä samanlaista fraktaalista geometriaa kuin muut Pollockin teokset. Havainto järkytti ja suututti useita Pollockin taiteen ystäviä, jotka pitivät teoksia aitoina. Eräs arvostetuimmista Pollock-tutkijoista, Ellen Landau, kiukustui sekä viime vuonna Taylorin aiheuttamasta kohusta, että tämän vuoden uudesta pigmenttikohusta. Hänen mukaansa Pollock sai pigmenttinsä sisarensa mieheltä Robi Rebeteziltä, joka oli baselilainen huonekalukauppias. Landau on ottanut tehtäväkseen etsiä Sveitsin pigmenttien patentointitietoja ja huomauttaa amerikkalaisille tutkijoille, että vaikka pigmenttejä ei olisikaan patentoitu Amerikassa, ne on hyvin voitu patentoida aiemmin Sveitsissä tai Saksassa.

Tarkoista analyyseista huolimatta maalauksia tutkitaan edelleen, mutta niitä voidaan melko varmasti pitää väärennöksinä. Mitähän ajattelee nyt Time -lehden taidekriitikko Robert Hughes, joka vuonna 1982 kirjoitti: It is impossible to make a forgery of Jackson Pollock's work.

Yllätyksestä huolimatta myös ehkä-väärennetyt teokset tullaan näkemään Boston Collegen McMullenin taidemuseossa syyskuussa.

Kuvassa oma Pollock-väärennökseni

Uusi luonnonsininen pigmentti elintarvikeväriksi

Kiinalaiset tiedemiehet ovat eristäneet viljellystä Streptomyces coelicolor bakteerista sinisen, myrkyttömän ja kestävän pigmentin, jolle povataan suurta menestystä ruoka-aineteollisuudessa. Tutkijoiden mukaan pigmentti kestää erinomaisesti valoa ja kuumuutta, eikä sillä näy olevan vaikutusta yleisesti käytettyihin ruoan lisäaineisiin kuten vitamiini C:hen.

H. Zhang, J. Zhan, K. Su & Y. Zhang: "A kind of potential food additive produced by Streptomyces coelicolor: Characteristics of blue pigment and identification of a novel compound, λ-actinorhodin", Food Chemistry 95

Värikäs Pariisi

Kuva: Deutsches Museum, Munich

Palautetta taksijutusta: Ehkä kyse on todella profiilin nostosta? Pariisin ja vihreän välille halutaan ihan selvästi luoda muuta yhteyttä kuin se, joka vie pariisinvihreään. Eikös se melkoista myrkkyä ollut?.

Pariisinvihreä todella oli myrkkyä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Äärimmäisen myrkyllinen kupariasetoarsenaattiväriaine tunnetaan parhaiten nimillä schwinfurthinvihreä tai keisarinvihreä. Vuonna 1867 väri esiteltiin ensimmäisenä kemiallisena hyönteismyrkkynä - nimellä Pariisinvihreä (Paris green). Sen käyttö ei rajoittunut Pariisin viemäreiden rotantapposessioihin: tulevina vuosikymmeninä sitä suihkuteltiin huoletta pelloille ympäri kehittynyttä maailmaa.

Pariisinvihreä ei ole ainoa pigmentti- tai värinimi, jossa Pariisi lurkkii taustalla. On myös mm. pariisinsinistä, pariisinpunaista ja pariisinkeltaista, unohtamatta pariisinviolettia, -mustaa ja -valkoista.

Pariisinsininen on preussinsinisen eräs muoto. Nimi saattaa tulla siitä, että värin keksijä, berliiniläinen Diesbach neuvoi värin valmistuksen myös oppilaalleen de Pierrelle, joka aloitti värinvalmistuksen Pariisissa. Mutta toisaalta pariisinsininen viittaa myös pigmentin erääseen valmistusvariaatioon ja pariisinsiniseksi nimitetään nimenomaan sellaista preussinsinisen muotoa, joka ei sisällä raskassälpää. Lähteestä riippuen pariisinsininen kuvataan nimenomaan vihertäväksi tai nimenomaan punaiseen taittuvaksi. Oman värihyllyni pariisinsiniset viistävät kaikki hieman ensin mainittuun suuntaan, ovat pehmeitä syviä sinisiä.

Pariisinkeltainen on lyijykromaattia, eli kromikeltaista (kunnia on annettu myös mm. Leipzigille, Kölnille ja Zwickaulle), joko puhtaana itsenään tai erityisesti täyteaineilla jatkettua kromikeltaista. Hyvin myrkyllinen kromikeltainen keksittiin vasta 1800-luvun alkupuolella, joten Van Gogh maalasi auringonkukkiaan kohtuullisen uusilla väreillä. Tuohon aikaan, ilman niitä tehokkaita testejä, joilla pigmentit nykyään testataan, muutaman kymmenen vuoden käyttöikäkään ei vielä kertonut siitä, miten värit toimivat pidemmällä aikavälillä. Kromikeltainen oli ennennäkemätön kirkkaudessaan, mutta aika todisti, että kirkkaus myös haalistui ja tummui vuosien mittaan.

Pariisinpunainen on mönjän, eli myrkyllisen lyijypunaisen, nimitys ainakin englanniksi, saksaksi ja italiaksi, todennäköisesti myös muilla kielillä. Pariisinpunaiseksi on kutsuttu myös punaista okraa. Pariisinvioletti on harvemmin käytetty nimitys metyylivioletista. Todennäköisesti pariisinkeltaiseen ja -punaisiin Pariisi on periytynyt myyntipaikan perusteella. Metyylivioletin Pariisin lisästä ei löytynyt paljon tietoa - ehkä väriaine esiteltiin aikanaan Pariisissa? Arveluksi mene.

Pariisinmustaksi kutsutaan luumustan ja pariisin/berliininsinisen seos tai huonolaatuista luumustaa. Monet kalkkivalkoiset ovat saaneet lisänimensä mainauspaikkansa mukaan, mutta pariisinvalkoinen on ollut laatuluokitus: se on tarkoittanut paraslaatuista kalkkivalkoista.