Yhdysvaltain rannikolle iskee muutaman kerran vuosikymmenessä "ruskea aalto" (Brown Tide), jonka aiheuttajana on Aureococcus anophagefferens -levä. Se ei ole ihmisille vahingollista, mutta kalakannalle hyvin tuhoisaa. Levä käytännössä värjää veden mutaisen ruskeaksi ja tukahduttaa kalat, simpukat ja muut merenelävät.
Vahingollisen aallon ajankohta osuu yleensä kesäkuun loppuun tai heinäkuun alkuun; planktoni saa voimia lämpimästä ja tyynestä ilmasta ja varsinkin, jos meriveden joukkoon ajautuu aikaisesta lumen sulamisesta aiheutuvaa makeaa vettä. Edellisen kerran aalto iski suurena vuonna 2006 ja sitä ennen 1997. Vuonna 1991 planktoniaalto aiheutti kalastajille miljoonien dollarien kalakadon. Ilmiötä ei kuitenkaan ole tunnettu "ruskean aallon" nimellä kovin pitkään: ensimmäinen suurempi ruskea aalto iski Long Islandin / New Yorkin rannikolle vasta 1985.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruskea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruskea. Näytä kaikki tekstit
17.6.09
2.5.09
Caca Dauphin
Jatketaan samoilla epämääräisillä blogauslinjoilla, kun kerran aloitettiin. Hovielämän kiihkeimpinä aikoina 1700-luvulla muotivärit saivat toinen toistaan oudompia nimiä ja muotivärit saattoivat saada aiheen mitä kummallisimmista asioista kuninkaiden poimimien marjojen tai linnojen pihoilla kukkivien ruusujen mukaan (merde d'oie, puce, cardinal sur la paille, rose cul, rose fesse, cuisse-de-nymphe émue, baise-moi-ma-mignonne, lie de vin). Tai - tarina näin kertoo - myös Maria Antoinetten synnyttämän prinssivauvan kakan mukaan. Sävy nimeltä caca dauphin tuli suureen suosioon Ranskan hovissa, kun Marie Antoinette sai kauan kaivatun pikku kruununprinssinsä. Kaikki, mitä kruununprinssi teki, sai hovin huokailemaan ihastuksesta - myös kruununperijän kakka!
Maria Antoinnetesta ja tuosta nimenomaisesta aikakaudesta on niin monta erilaista kertomusta, että kaikkea ei nielemättä tarvitse uskoa. Niinpä tässäkin jutussa jotain voidaan kyseenalaistaa: juuri tuon nimenomaisen kruununprinssin merkitys värinimen syntyyn on kiistanalainen. Sävynimi kyllä nimittäin tunnettiin todennäköisesti jo aiemminkin. Todennäköisesti valtakunnan uusi prinssi nosti värisävyn ennennäkemättömään suosioon: tarina kertoo edelleen, että tulevan kuninkaan ensimmäistä kakkaa juhlistaakseen koko hovi pukeutui noihin erilaisiin caca dauphin -sävyihin. Tosiasia ainakin on se, että nimenomainen caca dauphin oli ykkösväri Ranskan hovissa vuonna 1791.
Väriäkin on kuvailtu monella tavalla: joidenkin mielestä se on hieman vihertävää ruskeaa, joidenkin keltaruskeaa, joidenkin keltaoranssia. Ranskankielisistä viitteistä löytyy [P. réf. à une teinte à la mode à la naissance du Dauphin, en 1751] Couleur caca(-)dauphin ou absol. caca(-)dauphin. D'une certaine nuance de jaune orangé. Habits fleur de soufre, gorge de pigeon, pluie de rose, caca dauphin (E. et J. de Goncourt, Journal, 1857, p. 341); volants gorge de pigeon, caca-dauphin, et toutes nuances comme il faut (Verlaine, Œuvres posthumes, t. 2, Souvenirs et promenades, 1896, p. 129). Parhaiten sävymaailman voinee päätellä, kun hankkii jostakin vauvan ja kurkistaa sen vaippoihin.
Caca de Rome on varmaan ihan oma juttunsa.
8.8.08
Kasi
En ole juurikaan ehtinyt purkaa Colorian numero-kyselyn vastauksia, mutta tämän vinkeän päivämäärän (08.08.08) kunniaksi tsekkasin numeroon kahdeksan liittyvät värimielenyhtymät. Vastauksia on yhteensä tullut 156 kappaletta:
Ruskea 15,4%
Keltainen 13,5%
Oranssi 12,8%
Sininen 12,8%
ja loput väreistä saivat alle 10% kukin. Pienimmän osan (0,64% äänistä) sai kulta, jota ei ollut lainkaan valmiina vaihtoehtona, mutta jota on tarjottu silti.
Kuvituksesta näkyy värien suhde toisiinsa (kasi on hienosti ja taiteellisesti rakennettu kahdesta samanlaisesta piirakkataulukosta), mutta ei sentään kaikkia vivahteita mitä on tarjottu. Esimerkiksi sininen pitää oikeasti sisällään vastauksia kuten keskisininen (1kpl), tummansininen (3kpl), vaaleansininen (1kpl), sinertävä (1kpl) ja punainen kirkkaanpunainen (1kpl), viininpunainen (1kpl), tulenpunainen/oranssinpunainen (1kpl) - joten ihmisten mielessä on saattanut olla hyvinkin erilaisia värisävyjä. Ruskea-kelta-oranssi-voittoisuus on kuitenkin melko voimakas vastauksissa ja se kiinnittää huomiota etenkin kuin vertaa muiden numeroiden värisaldoihin. Numerot 1-5 eivät ole saaneet juuri lainkaan "ruskeita mainintoja", sen sijaan numero 6 on saanut niitä liki yhtä paljon kuin kahdeksikko - mutta ei läheskään niin paljon "oransseja mainintoja".
---
Numero- ja viikonpäiväkyselyistä onkin tullut aina silloin tällöin kyselyitä, viimeksi tänään. Tällä hetkellä keskityn vielä vastausten keräämiseen, mutta taidanpa aina silloin tällöin poimia jonkun mielenkiintoisen vastauksen esiin blogiin - sopivana päivänä. Saa nähdä, miten tämä vaikuttaa vastausten suuntaan :)
Osallistu numerokyselyyn
7.1.08
Kahvinruskeaa
Huolimatta jo jonkin aikaa jatkuneesta värjäyskokeiluinnostuksestani, vasta joulukuussa tuli mieleen kokeilla värjäystä kahvilla. Päätin heti ensimmäisenä, että uutta kahvipakettia en tähän tarkoitukseen uhraa, vaan kokeilen jätteillä värjäystä purettamattomaan Nalle-lankaan. Laitoin kattilaan hieman vettä ja kaadoin ensimmäiset kahvijätteet kattilaan ja viskasin langat perään. Keitin kerran ja jätin langat sinne. Ensimmäisenä aamuna lanka oli jo kohtuuruskea, mutta ei mielestäni tarpeeksi tumma, joten päätin pidentää värjäysaikaa. Annoin lankojen olla kahvissa neljä kokonaista päivää. Joka päivä lisäsin joukkoon kaksi kertaa saman satsin kahviporoja (eli noin neljän suuren kahvikupillisen porot) ja aamuisin kuumensin liemen kiehumispisteeseen. Viimeisenä iltana lisäsin joukkoon toisen lankasatsin, joiden annoin liota yön yli ennenkuin lisäsin joukkoon viimeiset kahvinporot ja kiehautin. Annoin lankojen jäähtyä kaffeessa ja iltapäivällä huuhtelin ja pesin langat.
Kuvassa vasemmalla on viimeksi lisätty nippu: vaaleassa nipussa on 100% villaa, ramia ja silkkivillaa (alkuvuoden woolware-lähetys). Valokuvassa silkkivilla näkyy selkeästi vaaleampana, mutta oikeasti värieroa muihin saman nipun lankoihin ei juuri huomaa (paitsi silkkivilla kiiltää enemmän). Oikean puolen tummemmat langat ovat lilluneet koffeessa koko projektin ajan. Kokonaisuudessaan useammankin päivän lilluneista langoista tuli kyllä ruskeita, mutta olin toivonut, että lopullinen väri olisi vielä syvempi ruskea - nyt väri taittuu aavistuksen verran kellertävään suuntaan.
Langat pidin tiheässä pesupussissa, mutta se ei juuri estänyt kahvinporoja leviämästä kaikkialle. Sukkahousupatentti lienee tässäkin paras. Mielenkiintoista kuitenkin on, että kahvi värjäsi myös keinomateriaalisen pesupussin sellaiseksi sukkahousunruskeaksi.
Kahvina oli Pirkan Costa Ricaa ja Pauligin Juhlamokkaa (ja mausteena vielä ripaus kardemummaa ja/tai vaniljaa, mikä tuskin lienee vaikuttanut värjäyslopputulokseen). Täytyy jatkossa kokeilla vielä erikseen jollakin hyvin tummapaahtoisella voimakkaammalla kahvilla, josko väristä oikeasti saisi sellaista hienoa tummaa punertavan ruskeaa.
21.12.07
Joulun hengessä 1: pähkinänruskeaa
Joulun alla kiire pistää aina pakan vähän sekaisin ja nyt ajattelin helpottaa omaa arkeani pistämällä taas kattilat liedelle porisemaan siksi aikaa, kun itse istun näpertämässä koneellani. Löysin kaappini aarrekätköistä pähkinänkuorierän, jota päätin kokeilla. Liotin pähkinöitä kattilassa reilun vuorokauden ennen keittämistä ja jo liotusvaiheessa heitin mukaan purettamattoman kirpparilangan (tuntematonta laatua, mutta suht koht puhtaaksi villaksi epäilen; kuvassa oikealla) kerällä. Liotuksen jälkeen laitoin seuraavana päivänä kuoret hellalle porisemaan. Lisäsin mukaan myös erän Seitsemää veljestä (kuvassa vasemmalla). Langat värjäytyivät suht koht heti todella syvän ruskeaksi. Huuhdellessa tuosta purettamattomasta langasta lähti jonkun verran väriä (ei kuitenkaan paljon), mutta tummanruskea väri ei juurikaan muuttunut.
Tämä pähkinäkokeilu tehtiin siis ostetuilla pähkinänkuorilla, mutta ajattelin nyt joulunaikaan tarkkailla joulukorien pähkinänkuorieriä. Olen kuullut, että noista kaupan peruspähkinöistä saisi sellaisenaan hyvää ruskeaa, mutta myös, että jos kuoret laittaa kevättä odottamaan pakkaseen lumen alle (...minkä lumen?), väristä saattaa tulla hyvinkin voimakasta.
Lisää pähkinästä (Juglans) Coloriasta: www.coloria.net/varjays/juglans.htm
12.8.07
Ruskealle ei haluta haista.
Pink Sugar. Aquolina.
Sain muutamia vuosia sitten viestin Liisalta, joka keräili hajuvesipulloja ja lähetti listaa niistä hajuvesistä / tuoksuista, joiden nimissä väri esiintyy jollakin tavalla. Tänään päätin siirtää listan Coloriaan ja päivitin sitä muutamilla uusilla. (Tsekkaa lista)
Jakauma värinimien kanssa on melko selkeä: musta, punainen ja sininen näkyvät sekä naisten että miesten tuotenimissä kohtuullisen usein. Violettia, turkoosia, oranssia ja keltaista on tarjolla vain vähän. Suurempaa vertailua naisten ja miesten välillä ei voi oikein tehdä, koska miehille tuotteita on vähemmän kuin naisille (vaikkakaan ero ei enää ole valtava...) Tässä listassa harmaata tarjotaan kuitenkin vain miehille ja vaaleanpunaista vain naisille (tosin TIEDÄN, että miehille on olemassa hajusteita vaaleanpunaisissa pulloissa, vaikka nimi ei siihen viittaakaan) ja valkoistakin huomattavassa määrin enemmän naisille. Vaikka hajuvesissä lienee Cinnamonia ja Amberia, varsinaista ruskeaa ei löydä tämän listan nimistä kuin yhdestä, sikarinnäköisestä hajusteesta.
Ei ole vaikea päätellä, mikä mättää ruskeassa. Suurimmalla osalla sitä voimakkainta mielenyhteyttä ruskean hajuun ei voi heti kumota, vaikka ruskean voisi yhdistää niinkin kauniisiin tuoksuihin kuin kahviin, kaneliin ja suklaaseen. Joten ei ihme, ettei ruskea valloita parfyymien nimissä. Pakkauksissa se kuitenkin on varsin yleinen. Pakkauksista ja pulloista löytyisikin varmasti kirjoitettavaa monen kirjan verran (ja on kai kirjoitettukin), mutta näillä näkymin Coloriassa löytyy juttua vain hajusteiden nimistä.
Verkossa on kuitenkin muutama varsin hieno parfyymisaitti, joilla kiinnostuneiden kannattaa vierailla:
Museum del Perfum Barcelona
Grasse International Perfume Museum
17.4.07
Hibiskus


Helsingistä löytämäni hibiskusteen viskasin pari päivää sitten kattilaan ja perään yhden 100gr vyyhdillisen valkoista alunapuretettua lankaa, joka näytti heti saavan purppuraisen vivahteen. Keitin kovasti (!) ja voilá, lanka värjäytyi voimakkaasti vanhan roosan väriseksi. Netistä löytämissä ohjeissa käskettiin lorauttaa joukkoon etikkaa, minkä teinkin. Ehkä ei olisi pitänyt: en tiedä, onko vain mielikuvitustani, mutta tuntuu kuin väri olisi samantien haalennut ja muuttunut kellertävämmäksi.

Annoin langan kuivua hieman värjäämisen jälkeen (no, unohduin töihini ja lanka sai kärtsätä parvekkeella auringon lämmössä, joskin valolta suojassa). Kuivuttuaan väri oli hieman tummennut ja hiukkasen haalistunut, mutta muutenkin vaikutti pysyväiseltä.

Vaan kuinkas ollakaan, huuhdellessa, kaikki punainen väri hävisi. Alunperinhän lanka oli valkoista, joten kyllähän tuo värjäytyi: lopputulokseksi jäi mutaan vivahtava harmaa, jolla englanninkielessä on kaunis kuvaava nimi rat.

Hibiskus muuten tuoksui/haisi keitettäessä punajuurehtavalle. Lieneekö samaa väriainetta ja tuleeko väriaineesta tuo samankaltainen haju?
Joka tapauksessa tämän kertainen yltäkylläisen värikäs värjäystuokio toppasi hassusti, mutta lisää on tulossa. Ja jos luonnonvärit eivät riitä: innostuin Kool-Aideista niin kovasti, että pistin eilen iltapäivällä tilauksen lisäpussukoista - ja tänään odottivat, kun heräsin. Niistä lisää myöhemmin.
Avainsanat
purppura,
ruskea,
vaaleanpunainen,
violetti,
värjäys,
värjäysaineet
11.3.07
Ruskea rules!
Jonkin aikaa sitten kirjoitin siitä, kuinka Coloriaan alkaa alkuvuodesta tulla kysymyksiä sopivista hääväreistä. Poikkeuksellisesti sain eilen vinkin "vuoden väristä" tämän vuoden hääväreistä naiselta, joka on keväällä ja alkukesällä morsiusneito kolmen ystävänsä häissä. Kaikki ovat tuttuja eri opiskeluajoilta, eivätkä tunne toisiaan, mutta [...]kaikki tuntuvat olevan samassa muodissa kiinni: kotonani on yksi valmis ruskea morsiuspuku, yhden luonnokset ja kolmannen hääjuhlan väriteemat sain juuri. Shamppanja, suklaa ja kaneli. Niillä mennään. Surkeus sinänsä, sillä jotenkin hääjuhlan pitopaikaksi valittu mahonkisisusteinen vanha sali tuntuu vieraalta Suomen suvessa. Jonkinlaista helpotusta kumminkin, helpompi on ruskeassa kävellä muiden häissä kuin ällöttävässä laventelissa tai imelässä vaaleanpunaisessa mistä näin jo painajaisiakin.
Toden totta, erilaisten ruskeiden sävyjen lisääntymisen huomaa muotikatalogeja lukiessa. Sinänsä mielenkiintoista, koska en usko, että ruskealla olisi kertaakaan ollut tällaista asemaa muodissa sitten 1970-luvun. Paljon kertoo sekin, että ruskea on kohottanut kasvonsa maallisesta arkiväristä jopa häihin kelpuutetuksi juhlaväriksi - tosin ei mudanruskeana vaan täyteläisenä kardemummana tai muuna herkullisena tai mausteisena.

Oscareiden jaon aikaan ruskea sai palstatilaa, kun useammatkin lehdet raportoivat Hollywoodin Kodak-teatterin nimenomaan Oscar-gaalaa varten uudelleen maalatusta takahuoneesta (green room). Näyttelijät saivat ennen lavalle astumistaan rauhoittua Pantone 19-0912 Chocolate Brown -värillä maalatussa tilassa.
Ruskean arvonnousun huomasin reilu vuosi sitten, kun Colorian lempi- ja inhokkivärikyselyissä ruskean asema alkoi selvästi muuttua. Pitäisi varmaan laittaa talteen muutamia sisustus- ja muotilehtiä, jotta voisi myöhemmin analysoida, kuinka tämä ruskea aikakausi eroaa 70-luvun buumista.
Toden totta, erilaisten ruskeiden sävyjen lisääntymisen huomaa muotikatalogeja lukiessa. Sinänsä mielenkiintoista, koska en usko, että ruskealla olisi kertaakaan ollut tällaista asemaa muodissa sitten 1970-luvun. Paljon kertoo sekin, että ruskea on kohottanut kasvonsa maallisesta arkiväristä jopa häihin kelpuutetuksi juhlaväriksi - tosin ei mudanruskeana vaan täyteläisenä kardemummana tai muuna herkullisena tai mausteisena.

Oscareiden jaon aikaan ruskea sai palstatilaa, kun useammatkin lehdet raportoivat Hollywoodin Kodak-teatterin nimenomaan Oscar-gaalaa varten uudelleen maalatusta takahuoneesta (green room). Näyttelijät saivat ennen lavalle astumistaan rauhoittua Pantone 19-0912 Chocolate Brown -värillä maalatussa tilassa.
Ruskean arvonnousun huomasin reilu vuosi sitten, kun Colorian lempi- ja inhokkivärikyselyissä ruskean asema alkoi selvästi muuttua. Pitäisi varmaan laittaa talteen muutamia sisustus- ja muotilehtiä, jotta voisi myöhemmin analysoida, kuinka tämä ruskea aikakausi eroaa 70-luvun buumista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)