Plate 5 (uudelleentoistinto vanhoista ja haalenneista väreistä): Highly Illuminated Tints of the Primaries and their complementaries.

Olen pitkän tauon jälkeen täydentänyt Colorian Society6 storeen muutaman väriympyräversion, ja lisää on tulossa. Ensimmäisenä sain valmiiksi James Wardin Colour Harmony and Contrast -kirjan (1912) havainnointikuvia. Kuten aiemminkin, olen tehnyt kuvista sekä toisintoja siitä, miltä vanhan näköiset kuvat nykyään näyttävät haalistumisen ja värien muuttumisen jälkeen, ja sitten toisen kuvan, jossa olen pyrkinyt esittämään värit sellaisina kuin ne todennäköisesti on ollut tarkoitus olla.

Nykyaikana unohtuu helposti se, että näiden väriympyröiden tekeminen ei ollut aina itsestäänselvyys. Väriteoreetikot eivät kamppaileet vain teorioiden kanssa (Wardinkin pää- ja vastaväreistä joku varmasti heti luettuaan älähtää!) Väriympyrän luoneella saattoi olla hyvin vahva visio väristä mielessään, mutta käytännön ongelma edessään: mistä väri? Mistä väri ylipäätään? Mikä voisi olla se väriaine, josta saisi suoraan tai jollakin sekoituksella värin, joka haluttiin nostaa esimerkiksi? Tai mikä on se väriaine, jota voitaisiin käyttää painetun kirjan esimerkkinä - koska kaikki maalauskäyttöön sopineet värit eivät suinkaan soveltuneet painotekniikoihin.

Eivätkä toisiinsa. Sekin helposti nykyaikana unohtuu, että mitä kauemmas historiassa mennään, sen suurempi merkitys kemian tuntemuksella on. Eikä tarvitse mennä kovinkaan kauas, kun ammattitaiteilijan piti vielä tietää, että elohopeapitoisen sinooperin viereen ei kannattanut laittaa lyijyvalkoista, koska lyijy tummensi sinooperin ja sinooperi kellastutti lyijyvalkoisen. Nykyäänhän tätä ongelmaa ei ole, koska näitä raskasmetallivärejä ei jokapojan maalituubeissa myydä (jos maalaustarvikkeistasi löytyy sinooperi, se on todennäköisimmin hue, eli sinooperin sävyinen maaliaine) ja uudet väriaineet eivät samalla tavoin ole enää reaktiivisia suuntaan eikä toiseen. Tai ainakaan toisiinsa.

Monissa vanhoissa väriteoriakirjoiksi mieltämissämme opuksissa ei käsitelläkään vain värejä teorian kannalta, vaan niissä on ihan konkreettisia värien sekoitusneuvoja.

Plate 5 (tulkinta): The Primaries, Red, Green and Ultramarine-Blue, with their Complementaries, or Secondaries, Blue-Green, Purple and Yellow

Ward luettelee omien pääväriensä maaliaineet:
Punainen - Sinooperi, jonka päällä ohut kerros krappi-karmiiniseosta
Vihreä - Smaragdinvhreä ja hieman sitruunankeltaista (kromikeltainen)
Sininen - Ultramariinia (lapis-lazulista)...
ja väliväriensä:
Keltainen - Kromikeltainen ja aureoliini
Vihreän-sininen - Viridiini ja kobolttivihreä ja smaragdinvihreä
Haalea purppura - Ultramariini, alitsariini (krappi) ja valkoinen.

Nämä tiedot ovat arvokkaita, kun näitä sadan vuoden takaisia väriympyröitä katsoo nyt. Ei varmaankaan ole painotuotetta, joka olisi säilynyt muuttamatta vuosikymmenten ajan, vaikka kuinka olisi valolta suojassa. Läpikuultavat värit muuttavat ilmettään paperin kellastuessa ja peittävätkin haalistuvat ajan saatossa. Näiden väriaineluetteloiden myötä voi päätellä, mistä väreistä on kysymys. (Epätarkkaahan tämä silti on. Alkuperäinen Emerald green on saatannut viitata useampaan väriaineeseen: malakiittivihreää, keinotekoiseen trifenyylimetaanivärjäysaineeseen tai huikean myrkylliseen, arsenikkipitoiseen Schweinfurtinvihreään.) Näitä väriainetietoja olen käyttänyt tehdessäni ylläolevaa tulkintaa alkuperäisistä väreistä.

Plate 4 (tulkinta): Darkened Shades of the Primaries and their Complementaries: Dark red, or maroon; Olive-yellow, or citrine; Dark Green or mytrle; Dark blue-green; Dark Blue; Dark violet-purple, or plum

Tummennetussa väriympyrässä värejä tummennetaan mustalla, mutta lisäksi sekoituksia täydennetään myös muilla väreillä. Tummanpunaisesta jää pois krappi, tummasta vihreän sinisestä smaragdinvihreä, tummanvihreästä viridiini ja koboltti, ja purppurasta jää pois krappi ja valkoinen, jotka korvaa tulee karmiini ja musta.

Valkoisella (illuminated tints) ja harmaalla (broken tones) sävytettyjen väriympyröiden pigmenteistä ei ole kovin tarkkaa kuvausta.

Plate 6 (uudelleentoistinto vanhoista ja haalenneista väreistä): Broken tones of the Primaries and their complementaries

Colour Harmony and Contrast for the Use of Art Students, Designers, and Decorators
With Sixteen Plates in Colour, and Eleven Explanatory Diagrams
James Ward
London: Chapman and Hall, Ltd.
1912

.

Lichtenberg-Mayer värikolmio

Olen jatkanut Illustrator-harjoituksiani pitkin loppukesää ja alkusyksyä. Yksi mielenkiintoisimmista projekteista on ollut ns. Lichtenberg-Mayer -värikolmion uudelleentekeminen, koska se on tullut tunnetuksi aivan toisenlaisena kuin oli sen kehittäneen Tobias Mayerin tarkoitus. Uudelleentoisintojeni värivalinnat tein kuten aiemminkin: tein kolmion uusiksi sekä vintage-väreillä (poimin netistä löytyneistä haalistuneista kuvista) että "puhtailla" väreillä, joka on tulkintani siitä, millaisen värikolmion on ollut tarkoitus olla väreiltään. Mutta värien lisäksi mieli sai vähän enemmänkin askarreltavaa ja pääsin luomaan myös uutta. Ja hutikin tuli - hommaa jäi jäljellekin.

***



Saksalainen matemaatikko, astronomi Tobias Mayer (1723-1762) yritti määritellä ihmissilmin erotettavien värisävyjen määrän. Vuonna 1758 Göttingenissä professorina toiminut Mayer esitteli värijärjestelmänsä luennolla, joka raportoitiin julkaisussa Göttingische Anzeigen für gelehrte Sachen. Se aiheutti paljon keskustelua. (Luentoraportin luki mm. Johann Heinrich Lambert, jonka oma väriteoria julkaistiin kirjassa Beschreibung einer mit dem Calaunischen Wachse ausgemalten Farbenpyramide (1772, Berliini). Se sai suuresti vaikutteita Mayerin teoriasta ja sekä Mayerin että Lambertin hahmotelmia on pidetty maailman ensimmäisinä kolmiulotteisiksi värijärjestelminä.)

Mayerin värijärjestelmän perusväreinä olivat sininen, punainen ja keltainen, ja valkoista ja mustaa käytettiin joko kirkastamaan tai tummentamaan värejä. Mayer käytännössä esitti luennollaan ensimmäisen kerran tiedeympäristössä, että kaikki värit saatiin sekoittamalla kolmea mainittua pääväriä (seikka, jonka käytännössä maalarit ja kirjanpainajat tunsivat hyvin omalta alaltaan jo aiemmin). Todennäköisesti Mayer tunsi paitsi aikansa väriteoriat, myös muutamia kymmeniä vuosia aiemmin julkaistun Jakob Le Blonin teorian kolmiväripainatuksesta (Coloritto, or the harmony of colouring in painting: reduced to mechanical practice, Lontoo 1725), mutta hänen omista kommenteistaan käy ilmi, ettei hän tunnistanut värivalon ja väripigmenttien (additiivisen ja subtraktiivisen sekoituksen) erilaisuutta - mitä ei yleisestikään tuohon aikaan tunnettu - vaan piti samoja sinistä, punaista ja keltaista universaaleina perusväreinä.

Samana vuonna 1758, kun Mayer piti huomiota herättäneen luentonsa, hän kirjoitti myös esseen De affnitate colorum commentatio ("Huomioita värien keskinäisestä suhteesta"), mutta se julkaistiin vasta vuosia hänen kuolemansa jälkeen, kun juuri Göttingenin fysiikan professorina työnsä aloittanut Georg Christoph Lichtenberg kokosi Mayerin julkaisemattomista teksteistä kommentoidun julkaisun Opera inedita (Tobiae Mayeri): Vol. I. Commentationes Societati Regiae scientiarum oblatas, quae integrae supersunt, cum tabula selenographica complecten (Göttingen, 1775). Mayerin siihen asti vain sanallisesti ja mustavalkoisissa piirroksissa kuvattu kuusikulmaisista kennoista muodostuva värikolmio julkaistiin väripiirroksena Lichtenbergin itsensä toteuttamana samaisessa kirjassa (laatta III).

Mayerin mainitsemista pigmenteistä on runsaasti tietoa. Mayer ei määritellyt tiettyjä pigmenttejä pääväreikseen, mutta sen sijaan mainitsi useimpia väripigmenttejä, joita voisi käyttää. Useimmin mainitut pigmentit olivat punainen cinnabari (sinooperi, tai lyijypunainen eli mönjä), sininen coeruleum montanum (eli "vuorisininen", todennäköisimmin atsuriitti) ja keltainen flauo regio (eli "kuninkaankeltainen", joka viittaa todennäköisesti orpimenttiin; pigmentiksi on arveltu esim. kumiguttaa tai massikoa; itse sävynimestä voi kuitenkin päätellä, että sävy on ollut puhdas, voimakas ja kirkas, lämmin keltainen). Lichtenberg oletettavasti käytti oman kolmionsa maalaamiseen kumiguttaa, sinooperia ja preussinsinistä.

Alunperin Mayerin kuvaamassa kolmiossa oli kaksitoista värikammiota kullakin sivulla, koska hän oli kokeissaan tullut siihen tulokseen, että jos värisekoituksessa on alle kahdestoista osa pigmenttiä, ihmissilmä ei enää kykene erottamaan niin pieniä sävyeroja. Värikolmion idea on yksinkertainen. Kolmion kärjissä on puhtaat värit (sininen, punainen ja keltainen) ja niiden välille värisekoitukset rakentuvat asteittain. Punaisessa on kaksitoista osaa punaista, mutta kun siitä lähdetään kenno kennolta kohti keltaista, punaisen osuus laskee ja keltaisen kasvaa. Siispä seuraavassa kennossa on punaista ja keltaista sekoitetaan suhteessa 11+1, sitten 10+2, 9+3 jne.

Värien valinta - ja aikakauden maalaustekniset rajoitteet - kuitenkin johtivat siihen, ettei työ sujunut niinkuin oli tarkoitus. Mayer ja kolmion lopulta toteuttanut Lichtenberg ajattelivat suorasukaisesti, että väriskaala rakentuu oikeaksi, kun vain pigmenttejä sekoitetaan samassa suhteessa keskenään, mikä ehkä joillakin samat ominaisuudet omaavilla nykypigmenteillä onnistuisikin. 1700-luvulla pigmentit olivat kuitenkin vielä hyvin erilaisia paitsi peittovoimaltaan, myös kemiallisilta ominaisuuksiltaan, eivätkä ne käyttäytyneet sekoittaessa niinkuin kilttien pigmenttien olisi kuulunut käyttäytyä. Tekstissä Lichtenberg kuvailee, kuinka hankalaa pigmenttien kanssa on työskennellä ja kuinka vaikeaa värit on sekoittaa. (Lichtenbergin latinankielisen kommentoinnin sekä Eric Forbesin englanninkielisen käännöksen (New York, 1971) voi lukea kokonaisuudessaan mm. Sarah Lowengardin The Creation of Color in Eighteenth-Century Europe -sivulta.)

Lopulta Lichtenberg totesi kaksitoistaosaisten sekoitusten tekemisen mahdottomaksi keskenään eri tavoin käyttäytyvillä pigmenteillä. Hän vähensi värisekoitusten määrää huomattavasti, ja lopputuloksena syntyi värikolmio, jossa oli seitsemän värikammiota per kolmion sivu alkuperäisen kahdentoista sijaan - värisekoitusten määrä väheni näin ollen huomattavasti. Tämä Lichtenbergin luoma värikolmio on kuitenkin noussut Mayerin teorian tunnetuimmaksi lippulaivaksi.

***

Illustrator-harjoittelunani toteutin jo julkaistun Lichtenbergin värikolmion väriversiotoisintojen lisäksi myös version Mayerin alkuperäisestä ajatusta: kaksitoista kammiota per kolmion sivu ja kaksitoista väriaskelta puhtaiden värien välillä. Mutta kuinka ollakaan: tein sen väärin!



Toteutin värikolmioni Lichtenbergin mallia käyttäen ja pohjasin tietoni kennojen määrään 12. Mutta vasta ihan työn loppuvaiheilla huomasin muistiinpanoistani, että kennojahan on sivulla oikeasti kolmetoista: puhdas väri + 11 askeleen väriliukuma + sen päässä jälleen puhdas väri!

En kuitenkaan (vielä) tehnyt projektia uusiksi. Vasta työn ja tämän havainnon tehtyäni löysin muistiinpanoistani Mayerin alkuperäisen piirroksen, jossa heksagonit ovat toisin päin ja niiden välissä on pieni musta kolmio...


Pitäisikö tässä vielä yksi versio tehdä, jossa toteuttaisin Lichtenbergin version kolmetoista-askelmaisena ja lisäksi tuon Mayerin alkuperäisen suunnitellun kuvion väreissä? Nythän se ei olisi vaikeaakaan, kun värit on valmiiksi "sekoitettu". (RGB tässä kuvassa viittaa saksankielen sanoihin Rot, Gelb, Blau - punainen, keltainen, sininen.)

***

(Seuraavaksi joka tapauksessa syöksyn Charles Lacouturen "värikukkasten" pariin - jälleen sitä löytämisen ja oivaltamisen riemua, kuin palapelejä ratkoisi!)

Lisää väriteorioista lyhyesti mutta selkeästi voi lukea mm. teoksesta Rolf G. Kuehni, Andreas Schwarz: Color Ordered: A Survey of Color Systems from Antiquity to the Present (Oxford University Press, 2008) sekä vierailemalla www.colorsystem.com -sivustolla.

Lichtenbergin seitsenaskelmaisen värikolmion sekä tulevaisuudessa ehkä sitten Mayerin idean mukaan oikein toteutetut toisinnot löytyvät printteinä, tyynyinä, paitoina sun sellaisina Society6-kaupasta. Myyntituotto menee Colorian ylläpitoon.

Väriympyröiden anatomian parissa

Colorian Society6-kaupassa: 'Parsons' Spectrum Color Chart' 1912 (toisinto)

Olen viime päivinä askarrellut erilaisten värikuvioiden kanssa. Ajatukseni on ollut iskeä vähintään kolme kärpästä yhdellä iskulla: saada tuotekuvituksia Colorian Society6-kauppaan (jonka myyntituotto menee Coloria-projektien ylläpitoon ja kehittämiseen), saada kuvitusta Colorian uudistuville nettisivuille sekä harjoittaa jo puoliksi unohtuneita Illustrator-ohjelman käyttötaitojani. Kuvia olen valinnut yksinkertaisella periaatteella: mikä voisi olla yhtäaikaa sekä mukavaa että haastavaa toisintaa, sekä mikä näyttäisi visuaalisesti hauskalta esimerkiksi kellona, kassissa tai t-paidassa. Olen lähtenyt liikkeelle siis täysin visuaalisuuteen pohjautuen, ja sillä, kuinka suuri merkitys valitsemillani värisysteemeillä on ollut värin historiassa tai kuinka paljon kuva on esimerkiksi väriteorioihin vaikuttanut, ei ole ollut näissä valinnoissani mitään tekemistä.

Colorian Society6-kauppaan olen tehnyt vanhojen väriympyröiden pohjalta kaksi versiota (tai useampia): vanhan vintagekuvan kuluneita ja haalistuneita värejä (ja myös vintage-fiilistä) kopioiden, sekä uudelleentulkinnan väreistä. Uudelleen tulkinnan siksi, että kun alkuperäiset painokuvat ovat niin kuluneet, ei voi olla koskaan oikein varma, mikä on ollut alkuperäinen väri - ja toisaalta myös: onko alkuperäinen kuvakaan painettu rajallisten painovärien aikakaudella niillä väreillä kuin kuvion tekijällä on ollut tarkoitus se esittää?

Colorian Society6-kaupassa: Chevreul Cercle Chromatique, 1861 (toisinto)

Jotkut kuviot ovat suhteellisen selkeitä: esim. Chevreulin väriympyrän kanssa ei juurikaan ollut pohtimista: määrittelin vanhoja kuvia katsomalla ja päätäni käyttämällä ympyrän päävärit (keltainen, oranssi, punainen, violetti, sininen, vihreä), jonka jälkeen hain niiden väliin tulevat värit Illustratorin Blend Toolilla. Mutta välillä tulee eteen sellaisia palapelejä, ettei voi olla ihan varma. Esimerkiksi tämä Kuva II Babbitin kirjasta "Principles of Light and Color": "Chromatic Harmony of Gradation and Contrast."

Netistä löytämäni kuvat olivat kaikki hyvin pienikokoisia ja osa myös huonolaatuisia skannauksia, joissa jo itsessään värit olivat hieman metsässä. Lisäksi kirjoista skannatut kuvat ovat itsessään harmaantuneet ja haalenneet ja niiden värit haalistuneet selvästi. Valitsin mallikseni löytämäni selkeimmän kuvan (muistaakseni archive.orgista löytyvästä kirjasta), joka oli myös vaaleimmasta päästä. Tein ensin kuvasta version, jossa poimin värit suoraan vanhasta kuvasta. Sitten aloin tehdä toista versiota, jossa etsin kuvaan värejä aluksi kuvaan kirjoitettujen nimien perusteella, sitten miettimällä mahdollista logiikkaa, miten "kulmapalat" kuvassa voisivat värittyä.

Ensin poimin kuvan keskiosan taustan "normal-gray" -keskiharmaan, jonka jätin kuitenkin vähän vaaleammaksi. Sitten hain kuvaan uloimmalla osalla olevat päävärit (sininen, punainen, keltainen) ja niiden alla olevat välivärit (oranssi, vihreä ja purppura), joiden otaksun olleen alunperin kirkkaita. Väistin värien etsinnässä lähes täysin violetin ja vihreän alkuperäisessä kuvassa olleet värit: ne olivat molemmat melko sinivoittoisia harmaita, joiden oletan haalistuneen. Myös punainen oli aika vaisu - tuskin alkuperäisen värisenä säilynyt.

Illustratorin työpöydältä: keskellä originaalit referenssikuvat, oikealla toisinto vanhoissa väreissä ja vasemmalla oma tulkintani kuviosta.

Tämän jälkeen hain pää- ja välivärien kanssa ulkokehillä vuorottelevat harmaat värit sekoittamalla pää- ja välivärit keskiosan harmaaseen 50/50%-suhteessa. Nämä uloimpien reunojen "kulmapalat" aiheuttivat itselleni eniten pohdintaa. Oletan, että näiden kuusikulmiota kiertävien väliliuskojen on tarkoitus olla koko sivun mittaisia ja värien on tarkoitus sekoittua noissa toisiensa päälle menevissä neliöissä. Alkuperäisen referenssikuvan värit kyllä vippaavat tässä osiossa jo niin paljon, että mietin, johtuuko kaikki vaillinaisesta painomenetelmästä ja värien haalistumisesta, ja että onko järkeilyni sittenkään oikein - mutta toteutin värityksen oletukseni perusteella.

Otaksuin, että koska keskiosan nimet (green, blue, red...) näyttivät niin paljon vaaleammilta kuin ulkokehän samannimiset värit, ne ovat varmaan valkoista tähteä ympäröiviä vaaleampia värejä. Siispä sekoitin ne 50% väriä + 50% valkoista -suhteella.

Olettaisin muiden kirjan hieman suurempien kuvien perusteella, että alkuperäisessä kuvassa tähteä kiertää pienten ohuiden valkoisten ympyröiden joukko ulospäin harvenevasti (tapa, jolla liukuväriefektiä vanhoissa painotekniikoissa toteutettiin), joten aion myös sellaisen vielä kuvaan askarrella. Tekemistä on vielä mm. tekstien toteuttamisen ja muiden väriin liittymättömien pienten juttujen kanssa, mutta voiton puolella taidan olla.

---

Käytännössä etsin nämä uuden version "päävärit" liki kokonaan Illustratorin peruspaletista. Oletan kyllä (vertailemalla muihin vanhoihin painokuviin), että esimerkiksi violetti on ainakin painokuvassa ollut paljon punertavampi, joten ei tämä uusioversio missään nimessä varmaan mikään täysin korrekti toisinto alkuperäisestä painokuvasta, tai siitä, miten Babbit on kuvionsa alunperin suunnitellut. Ennemminkin täysin oma tulkintani väriympyrästä.

Olisi kuitenkin kiva tietää, kuinka metsään olen mennyt tämän Babbittin värisysteemin kanssa. (Vähän esimerkiksi mietityttää, olenko oivaltanut värien sekoittumisen oikein: mm. miksi punaisen ja vihreän harmaat sävyt ovat kuviossa niitä vastapäisellä sivulla, kun sinisen ja oranssin sekä keltaisen ja violetin ovat niiden vieressä... Onko tähän joku syy? Vai onko värit huitaistu paikalleen vain jotenkin?) En ole perehtynyt Edwin Dwight Babbittin väriteksteihin sen enempää, mutta tiedän, että hän kirjoitti teoksensa ja piirteli värikuvionsa väriterapian (kromopatian?) näkökulmasta: hänen väriteorioissaan ja niitä käsittelevissä teksteissään oli vahvasti läsnä spirituaalisuus ja uskomus erilaisiin meitä ympäröiviin voimakenttiin. Jos jollakulla on parempaa tietoa tai järkeilyni tuntuu vajavaiselta, otan mielelläni vastaan täydentävää tietoa asiasta!

Ps. ja Huom.! Coloria.netin Society6 -kaupassa myytävät tuotteet ovat kaikki joko täysin omaa tuotantoani tai näitä uudelleentoisintoja vanhoista värijutuista. En myy siellä mitään muiden alkuperäiskuvituksia sellaisenaan, vaikka näitä vanhoja väriympyröitä ja -systeemejä olisi myös tekijänoikeusvapaasti saatavillakin. Tämä Babbitin kuviotoisinto ja sen versioita tulee kauppaan myyntiin, kunhan saan sen jossain vaiheessa valmiiksi...