Väliaikatiedotus ja vähän juhlaväreistä

Tarkoituksenani oli tänä vuonna julkaista hieno Colorian "blogijoulukalenteri", jonkun kivan päivittäisen värijutun myötä, mutta haaveeksihan tuo jäi, kun elämä ja työ änkesivät jälleen häiritsemään blogin pitoa. Kevään ja kesän osalta meni hieman kevyemmin, koska saatoin Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan antaman apurahan turvin keskittyä enemmän Colorian sekä Coloriaston kehittämiseen, mutta näin syyskaudella oman elämän painopiste on taas enemmän keskittynyt sinne "oikeisiin töihin". Mutta koska blogin päivittymisestä on jo tiedusteltukin, taidanpa pistää väliaikaviestin: en ole unohtanut Coloriaa blogeineen - enkä Coloriastoakaan - ja eiköhän uusia juttujakin ala taas tulla piakkoin. Muutama on jo työn alla.

Jotain asiantynkääkin: viime vuonna kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota siihen, että Suomessakin yhä useampi joulutoivotus on muuttunut muotoon "Hyvää juhlakautta!" ja tänä vuonna Coloriaan onkin tullut kyselyitä muiden tähän aikaan liittyvien juhlien väreistä ja mikä olisi sovelias värimaailma yleismaailmallista korttia valitessa. Sen kummemmin en ole ehtinyt asiaa kaivelemaan, mutta silmiini osui sattumalta artikkeli Ben Franklin Bridge to adopt many color schemes for December holidays (Gloucester County Times, 30.11.2009), jossa kerrotaan, että The Ben Franklin -silta saa juhlakaudella erivärisiä valaistuksia eri juhliin liittyen. Antaisiko tämä valaistussuunnitelma jotain osviittaa juhliin liitetyistä väreistä:
15-18.12. sininen ja valkoinen / Hanukkah
19-25.12. sekä 28-30.12. punainen ja vihreä / Joulu
26.-27.12. punainen, vihreä ja keltainen / Kwanzaa
31.12. - 1.1. uutta vuotta juhlitaan sateenkaaren väreissä...

Keltainen arkku

Niin hää- kuin hautajaisväreistä ja värien käytön etiketistä eri juhlatilanteissa tulee silloin tällöin kyselyitä Coloriaan, mutta olen tyytynyt ohjailemaan kysyjiä toisaalle, koska en ole millään muodoin asiantuntija värien käytössä erilaisissa juhla- tai virallisissa tilanteissa. Huomiotani on kuitenkin jo aiemmin kiinnittänyt kysymykset keltaisen käytöstä hautajaisissa: keltaisia vaatteita kukaan ei ole (käsittääkseni) ollut päälleen laittamassa, mutta kysymykset ovat lähinnä koskeneet keltaisia kukkia tai nauhoja. Tämä ihmetyttävä keltainen väri muistui mieleeni, kun törmäsin seuraavaan vanhaan lainaukseen, jossa puhutaan lakastuneen lehden värisestä keltaisesta lapsen arkusta.

Vanhat kovat tavat kyllä kielsivät nuorten mies- ja naispuolten toisiansa tapaamasta mutta kuitenkin oli tiloja, jossa se taisi tapahtua. Niitten luvussa oli ruumiin koristusten valmistukset. Tapa oli sellainen, että kunnes joku lapsi kuoli, niin oli kummien hankkiminen koko puvun ja koristukset. Varsinkin oli se neiti-kummin velvollisuus. Pieni ruumis käärittiin hienoihin valkosiin vaatteihin. Pojille pantiin vehreästä silkki-langasta tehty ruunu päähän, samoin koristettu keppi käteen ja kirstun kannelle seppele. Tytöille seppel-ruunu päähän, samallainen kirstun kannelle, kukka-oksa käteen ja pieni valkonen silkki-röijy puvuksi. Kirstun väri tavallisesti oli keltanen, samoin kun lakastuneen lehden.

Nuoret neiti-kummit kokosivat aina silloin ystäviänsä kokoon auttamaan koristuksia valmistamaan. Siinä työssä valvottiin yö.

Silloin nuoret herrat, melkein aina veljet ja sukulaiset, vanhan luvallisen tavan mukaan saivat olla sen ajan tyttöjen seurassa ja tällaista tilaa ei milloinkaan heitetty käyttämättä. Silloinpa kuolemaa ei suinkaan muistettu. Naureskellen, iloiten ja tarinoiten tehtiin ruumiin ruunuja, mutta niitten seuraus oli hyvin usein morsius-ruunu, jonka asian väli-puhe monasti näissä tiloissa tehtiin.

- Sara Wacklin: Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1–3. 21. Ruumiin koristukset. Suomentanut J. Aulén. G. W. Edlund, Helsinki 1872–1876.

Surun väri on lännessä musta ja idässä valkoinen?

Värien symboliikkaa ei voi opettaa ulkoa opituilla faktalauseilla, mutta silti niin tehdään. Lähes aina, kun puhutaan kulttuurien välisistä eroista värien symboliikassa ja vastaanottamisessa, mainitaan anekdoottina: "Surun väri on idässä valkoinen". Se kuvastaa hyvin, kuinka pintapuolisesti voi opetella ulkoa tyhjiä fraaseja, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä.Viime viikolla sain Coloriaan meiliä yläasteikäiseltä pojalta, joka oli täyttänyt Colorian "Mitä väreistä mieleen" -kyselyyn valkoisen kohdalle "kuolema" ja loppuun lisännyt kysymyksen: "Onko minussa jotain vikaa kun ajattelen näin?" Vastaavantyyppisiä viestejä olen saanut aiemminkin - väärä oppi on siis mennyt perille. Itse olen kuullut fraasin jo useamman kerran pienen ajan sisällä.

Suruun liitetty väri on ympäri maapalloa pääosin musta tai tumma. Tätäkään ei voi sata prosenttisesti yleistää, mutta yleensä suru ja toivottomuus koetaan synkäksi, mustaksi, pimeäksi ja tämä näkyy myös monissa sanonnoissa ja tavoissa ympäri maailmaa. Mutta siinä missä länsimaisissa hautajaisissa pukeudutaan mustaan omaa tyhjyyttä ja surua korostaen, monissa idän maissa korostetaankin toista puolta: valaistumista, puhtautta, henkevyyttä. Jos kuitenkin näiltä valkoisiin pukeutujilta kysyttäisiin, mikä on heidän mielestään surun väri, moni varmaan vastaisi "musta". Vastaavasti, jos länsimaisilta mustiin pukeutuvilta hautajaisvierailta kysyttäisiin, mikä on heidän mielestään henkisyyden väri, se todennäköisesti olisi valkoinen tai joku kirkas väri.

Kuolemaan liitettävää väriä kysyttäessä vastaukset varmaankin vaihtelisivat maailmankatsomuksen mukaan. Ne, jotka uskovat taivaaseen tai jonkinlaiseen jälleen syntymiseen, ajattelevat kuolemaankin varmaankin jonkinlaisena henkisenä olotilana, jolloin vastaus on todennäköisesti valkoinen. Ne ihmiset, jotka uskovat, että kuolema yksinkertaisesti päättää kaiken, eikä sen jälkeen ole enää mitään, vastaavat sen mukaan, miten tuon lopun näkevät: tyhjyytenä (mikä rinnastuu useimmiten valkoiseen) tai vain loppuna tai tuntemattomuutena (joka rinnastuu useimmiten mustaan).

Blåkulla - sininen kukkula

Kun Suomessa noidat lentävät pääsiäisenä Kyöpelinvuorelle, Ruotsissa ne lehtävät Blåkullaan, Siniselle kukkulalle. Useissa englanninkielisissä teksteissä Blåkulla mainitaan yleispohjoismaisena noitapaikkana, mutta Tanskasta noidat lentävät Blockbergiin, Norjan Bredsteniin tai Islannin Hekkensbergiin ja Norjasta lennellään Blocksbergiin tai Lydershorniin.

Kyöpelinvuori tarkoittaa kummitusvuorta. Kyöpeli on kummitus, joka näyttäytyy vanhoissa linnoissa, mestauspaikoilla ja kalmistoissa; se oli vainaja, joka elämänsä aikana oli tehnyt rikoksia. Vanhan ajan suomalaisessa yhteiskunnassa naimattomuus oli rikokseen verrattava laiminlyönti yhteiskuntaa kohtaan ja naimattomia ihmisiä odottikin kaamea kohtalo kuoleman jälkeen: he joutuisivat Kyöpelinvuorelle.

Blåkullalla on Kyöpelinvuorta synkempi ja verisempi historia, jonka tarina ulottuu tarusta todellisuuteen. Sillä oli tärkeä osa tapahtumapaikkana Ruotsin tuhoisten noitavainojen aikana. Aiemmin noitien uskottiin kokoontuvan yleisesti vain jollakin vuorella, mutta viimeistään paikaksi oli vakiintunut Blåkulla. Blåkullaa on kuvattu monella tavalla. Joissakin tarinoissa se on näyttäytynyt suurena talona pitopöytineen, joissakin sen kuvattiin enemmän pohjoismaisen henkisen alamaailman, hel, kaltaiseksi pimeäksi paikaksi. 1600-luvun noitaoikeudenkäynneissä lapsitodistajat kertoivat, kuinka heidät oli yöllä kaapattu ja kuljetettu - lennätetty meren yli - Blåkullaan. Perillä Blåkullassa piru kastoi sinne tuodut lapset uudelleen ja kirjoitti heidän nimensä kirjaansa - sen jälkeen he olivat pirun omia. Blåkullassa he olivat nähneet, kuinka pirun vihollisia rankaistiin keittämällä heidät padoissa ja kuinka itse piru rietasteli noitien kanssa. Suuri osa noitavainojen todistajista oli lapsia ja kenties se tapa ja pikkutarkkuus, jolla viattomina pidetyt lapset kykenivät Blåkullan noitasapatin rivouksia kuvailemaan, vahvistivat uskoa noitiin ja noituuteen ja auttoi toimeenpanemaan käsittämättömiä teloituksia.

Useimmiten Blåkulla miellettiin vuoreksi kaukaisessa maassa tai saareksi jossain Balttian suunnalla. Eikä Blåkulla aina ollut edes konkreettinen paikka vaan tietynlainen väliulottuvuus, jossa pimeän voimat asuivat. Oikeitakin paikkaehdokkaita on ollut tarjolla. Öölannin liepeillä sijaitsevan Blå Jungfrun (Sininen neitsyt) -nimisen saaren nimen sanotaan olleen aiemmin joko Känningen tai Blåkulla, mutta muutettiin, koska merimiehet pelkäsivät sen epäonnea. Saarella on jopa tanssipaikaksi nimitetty pieni alue, jossa pirun uskotaan pitäneen juhliaan. Itseasiassa ruotsalaisessa tekstissä De nauicula a periculo tempestatis liberata vuodelta 1410 mainitaan, kuinka laiva haaksirikkoutui ja miehistö pelastautui Ruotsin ja Öölannin välissä sijaitsevassa Blaakullassa.

Itse Blåkulla-sanan historiasta on vaikea löytää tietoa. Miksi noidat ja piru ovat asettuneet juuri siniselle kukkulalle? Jossakin epämääräisessä muistiinpanossa on paikannimeksi alunperin mainittu Blockula. Ennenkuin Blåkulla vakiintui noitasapatin keskukseksi, paikanniminä mainittiin myös mm. Blaakolden ja Bloksbjerg - niiden puolestaan uskotaan lainautuneen saksalaisista noitakeskuksista, Harz-vuoriston Blocksbergistä tai Brockenista ja jotkut uskovat myös Blåkullan olevan väännös germaanitarustojen paikasta.

Vaikka Blåkulla-sanan juuret olisivat muualla kuin väreissä, viimeistään 1600-luvulla kukkulan väri oli sininen ja se kuului mm. kansanrunoissa ja -taruissa. Pelottavan sinisen paikan vastakohdaksi tuli valkoinen kirkkaus. Blåkullaan siepatut lapset kertoivat myös pelastustarinoita. Niissä enkelit tulivat ja kuljettivat lapset Valkoiselle kukkulalle (Vittkulla) tai erityiseen enkelikamariin, jonka vaaleudessa olo tuntui hyvältä.

Vihreänä virtaa Chicago

Chicagossa on tullut tavaksi värjätä joki vihreäksi kerran vuodessa, Irlannin kansallispyhimyksen, Pyhän Patrikin päivänä 17. maaliskuuta. Tapa alkoi vuonna 1962, kun kaupungin saastumista tutkivat työntekijät käyttivät väriainetta tunnistaakseen viemärivuotoja joesta - ja keksivät yhdistää työprojektinsa juhlan viettoon. Irlantilaisuuteen liitetään hyvin vahvasti vihreä väri ja Pyhän Patrikin päivänä vihreyttä korostetaan vahvasti. Sitä en ole vielä selville ottanut, mitä tuo vihreä väri on, mutta useissa lähteissä on mainittu vain "kasvipohjainen vihreä väri". Askarruttaa sitäkin enemmän, kun katsoo kuvaa.


Kuva: Knowledge Seeker, 12.3.2005

Värjäämistä käytetään edelleenkin silloin tällöin tutkimaan, vuotaako viemäreistä jokiin materiaa. Sewage study creates red Clyde (BBC 10.06.05). En ole kuullut vastaavista hankkeista Suomessa.
Sattumanvaraisiakin jokivärjääntymisiä on ollut. Teollisen historian aikana värivuotoja on päässyt vahingossa milloin mihinkin jokeen, eikä vuodoista ole aina välitettykään.

Viime toukokuussa BBC uutisoi somersetilaisen joen keltaisesta väristä, jonka oli aiheuttanut vuoto appelsiinimehutehtaalla: 8000 litraa jätevettä pääsi jokeen. Uutissivuilla on koko juttu ja pieni kuva pienestä keltaisesta joesta:
news.bbc.co.uk/1/hi/ england/ somerset/ 4991706.stm

Joskus luin jostain, että Tampereella Frenckellin (?) kirjapainon jätevesien ansiosta Tammerkosken vesi värjäytyi siniseksi. Muistanko oikein vai onko tässä jokin kieroutunut muistiväännös? Jos joku tietää tämän asian todeksi ja osaa vihjaista tämän tiedon lähdettä, olisin kiitollinen. (Lähde voi jopa olla Coloriassa, mutta kuka sieltä mitään löytää...)

Hassu sattuma: radion nostalgiatunnilla ylistetään juuri sinistä Tonavaa, mistä tuli mieleen, että lieneekö Tonava ollut sininen edes lauluntekoaikoihin.

Ruskea rules!

Jonkin aikaa sitten kirjoitin siitä, kuinka Coloriaan alkaa alkuvuodesta tulla kysymyksiä sopivista hääväreistä. Poikkeuksellisesti sain eilen vinkin "vuoden väristä" tämän vuoden hääväreistä naiselta, joka on keväällä ja alkukesällä morsiusneito kolmen ystävänsä häissä. Kaikki ovat tuttuja eri opiskeluajoilta, eivätkä tunne toisiaan, mutta [...]kaikki tuntuvat olevan samassa muodissa kiinni: kotonani on yksi valmis ruskea morsiuspuku, yhden luonnokset ja kolmannen hääjuhlan väriteemat sain juuri. Shamppanja, suklaa ja kaneli. Niillä mennään. Surkeus sinänsä, sillä jotenkin hääjuhlan pitopaikaksi valittu mahonkisisusteinen vanha sali tuntuu vieraalta Suomen suvessa. Jonkinlaista helpotusta kumminkin, helpompi on ruskeassa kävellä muiden häissä kuin ällöttävässä laventelissa tai imelässä vaaleanpunaisessa mistä näin jo painajaisiakin.

Toden totta, erilaisten ruskeiden sävyjen lisääntymisen huomaa muotikatalogeja lukiessa. Sinänsä mielenkiintoista, koska en usko, että ruskealla olisi kertaakaan ollut tällaista asemaa muodissa sitten 1970-luvun. Paljon kertoo sekin, että ruskea on kohottanut kasvonsa maallisesta arkiväristä jopa häihin kelpuutetuksi juhlaväriksi - tosin ei mudanruskeana vaan täyteläisenä kardemummana tai muuna herkullisena tai mausteisena.


Oscareiden jaon aikaan ruskea sai palstatilaa, kun useammatkin lehdet raportoivat Hollywoodin Kodak-teatterin nimenomaan Oscar-gaalaa varten uudelleen maalatusta takahuoneesta (green room). Näyttelijät saivat ennen lavalle astumistaan rauhoittua Pantone 19-0912 Chocolate Brown -värillä maalatussa tilassa.

Ruskean arvonnousun huomasin reilu vuosi sitten, kun Colorian lempi- ja inhokkivärikyselyissä ruskean asema alkoi selvästi muuttua. Pitäisi varmaan laittaa talteen muutamia sisustus- ja muotilehtiä, jotta voisi myöhemmin analysoida, kuinka tämä ruskea aikakausi eroaa 70-luvun buumista.

Hääväreistä

Viime viikolla luin jostakin pikaisesti morsiammelle suositetuista hääväreistä: valkoista väriä suositellaan ensimmäistä kertaa naimisiin menevälle, lapsettomalle morsiammelle; niille, joilla on lapsi tai avioliitto(ja) takana annettiin "lupa" pukeutua värikkäämmin. Vuosittain aina joulun jälkeen Coloriaan alkaa tulla kysymyksiä häihin liittyvistä väreistä ja eilen niitä tupsahti sähköpostiin jo kaksin kappalein. Coloriasta löytyy jotain juttua häävärien historiasta ja muusta, mutta varsinaista häävärineuvontaa en ole perustanut, enkä näillä näkymin aiokaan. Yleiseksi säännöksi värien valinnassa uskaltaisin vinkata, että koristeväreiksi valitaan värit, joista itse pidetään.

Viime lokakuussa luin pikku-uutisen libanonilaishäistä, joissa perheiden välisen riidan puhkaisi oranssein kukin koristeltu kirkko. Oranssi on sekä erään kristillisen liikkeen tunnus - joka on Syyriaa kannattavan hizbollah-järjestön liittolainen. Morsiammen vanhemmat sen sijaan kuuluivat juuri vastakkaiseen sakkiin ja he saivat kovan slaagin saapuessaan paikalle sulhasen isän koristelemaan kirkkoon. Häistä selvittiin, mutta hääpäivällisellä morsiammen vanhempien shokkihoito jatkui: myös ravintola oli koristeltu oranssein kukin. Morsiammen vanhemmat kieltäytyivät astumasta kirkkoon. Riita äityi nyrkkitappeluksi. Sulhanen ja morsian pakenivat paikalta omiin oloihinsa.