Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuurit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuurit. Näytä kaikki tekstit

8.3.11

Vain naisille


Naisten vaunu Shinjukun asemalla, Tokiossa. Kuva: っ / Wikimedia Commons.

Iltalehti uutisoi elokuussa 2010, että Indonesian Jakartassa on otettu käyttöön oranssit junavaunut, jossa vain naiset saavat körötellä paikasta toiseen vaaleanpunaisilla penkeillä istuen. Tällaisilla vaunuilla on tarkoitus tehdä naisten matkustus turvallisemmaksi ja tarjota heille mahdollisuus matkustaa ilman lähentelyuhkaa. Ajatus ei ole uusi: samankaltaista tarkoitusta palvelevia vain naisille tarkoitettuja vaunuja on käytössä myös muualla maailmassa ja ainakin Japanissa vain naisille tarkoitettuja junavaunuja oli käytössä jo 1900-luvun alussa - joskin 1970-luvulla niiden käyttö lopetettiin. Vain naisille tarkoitetut vaunut - Hana-Densha eli "kukkasade" - kokivat uuden tulemisen Tokiossa 2000-luvun alussa, kun junayhtiöt reagoivat naisten valituksiin lähentelyistä junissa. Kokeilut muuttuivat pian hyvän palautteen vuoksi käytännöksi ja nykyään vaunut ovat vakiokalustoa useammissa Japanin suurissa kaupungeissa.

Japania on pidetty "naisten vaunujen" esimerkkimaana, mutta naisille tarkoitettuja juna- tai metrovaunuja löytyy ainakin Egyptistä (Kairo 1980-luvun lopulta lähtien), Meksikosta, Taiwanista, Malesiasta, Etelä-Koreasta ja Filippiineiltä.

Vain naisille tarkoitettuja junavaunuja koskevien juttujen yhteydessä ei väreistä paljon puhuta, vaikka luulisi, että väri on vahvin signaali, jolla kulkijoita voi ohjata oikeaan paikkaan. Ainakin Malesiassa, Intiassa, Japanin Osakassa, Egyptin Kairossa sekä Brasilian Rio de Janeirossa naisten vaunut on merkitty vaaleanpunaisilla raidoilla tai kylteillä. Delhin metrossa vaaleanpunaiset hindiksi kirjoitetut "vain naisille" kyltit muistuttavat melkein identtisine kukkasineen hyvin paljon japanilaisia kukkasadekylttejä.

Junavaunujen lisäksi ympäri maailmaa on tarjolla myös vain naisille tarkoitettuja takseja, joiden tunnuksena on yleensä vaaleanpunainen. Turvallisuutta lisäävää eittämättä - mutta entäs Kiinan Shijiazhuangissa toissa vuonna avattu, vain naisille tarkoitettu - ja "naisten maun mukaisesti vaaleanpunaiseksi ja purppuraksi maalattu" parkkitalo, jossa "on vähän enemmän tilaa kääntyä"...? Ja metriä leveämmät parkkiruudut.

Näpit irti! Indonesian naiset saivat omat junavaunut häiriköinnin takia, Iltalehti 20.8.2010

8.5.09

Surun väri on lännessä musta ja idässä valkoinen?


Värien symboliikkaa ei voi opettaa ulkoa opituilla faktalauseilla, mutta silti niin tehdään. Lähes aina, kun puhutaan kulttuurien välisistä eroista värien symboliikassa ja vastaanottamisessa, mainitaan anekdoottina: "Surun väri on idässä valkoinen". Se kuvastaa hyvin, kuinka pintapuolisesti voi opetella ulkoa tyhjiä fraaseja, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä.Viime viikolla sain Coloriaan meiliä yläasteikäiseltä pojalta, joka oli täyttänyt Colorian "Mitä väreistä mieleen" -kyselyyn valkoisen kohdalle "kuolema" ja loppuun lisännyt kysymyksen: "Onko minussa jotain vikaa kun ajattelen näin?" Vastaavantyyppisiä viestejä olen saanut aiemminkin - väärä oppi on siis mennyt perille. Itse olen kuullut fraasin jo useamman kerran pienen ajan sisällä.

Suruun liitetty väri on ympäri maapalloa pääosin musta tai tumma. Tätäkään ei voi sata prosenttisesti yleistää, mutta yleensä suru ja toivottomuus koetaan synkäksi, mustaksi, pimeäksi ja tämä näkyy myös monissa sanonnoissa ja tavoissa ympäri maailmaa. Mutta siinä missä länsimaisissa hautajaisissa pukeudutaan mustaan omaa tyhjyyttä ja surua korostaen, monissa idän maissa korostetaankin toista puolta: valaistumista, puhtautta, henkevyyttä. Jos kuitenkin näiltä valkoisiin pukeutujilta kysyttäisiin, mikä on heidän mielestään surun väri, moni varmaan vastaisi "musta". Vastaavasti, jos länsimaisilta mustiin pukeutuvilta hautajaisvierailta kysyttäisiin, mikä on heidän mielestään henkisyyden väri, se todennäköisesti olisi valkoinen tai joku kirkas väri.

Kuolemaan liitettävää väriä kysyttäessä vastaukset varmaankin vaihtelisivat maailmankatsomuksen mukaan. Ne, jotka uskovat taivaaseen tai jonkinlaiseen jälleen syntymiseen, ajattelevat kuolemaankin varmaankin jonkinlaisena henkisenä olotilana, jolloin vastaus on todennäköisesti valkoinen. Ne ihmiset, jotka uskovat, että kuolema yksinkertaisesti päättää kaiken, eikä sen jälkeen ole enää mitään, vastaavat sen mukaan, miten tuon lopun näkevät: tyhjyytenä (mikä rinnastuu useimmiten valkoiseen) tai vain loppuna tai tuntemattomuutena (joka rinnastuu useimmiten mustaan).