Suomalaisia värjäysreseptejä

Luoho. Icones et descriptiones Graminum austriacorum. Vindobonae: A. Schmidt, 1801-1809.

Muutama päivä sitten pääsin vihdoin jatkamaan suomalaisten värjäysohjeiden ja vanhojen värikasvijuttujen lisäilyä Coloriastoon, tällä kertaa Kotitaide-lehden 1900-luvun alun numeroista.

Yleensä 1900-luvun alun ohjeissa toistetaan hyvin paljon samaa. Se johtuu paljolti siitä, että luonnonvärjäyksen perinne pääsi 1800-luvun loppupuoliskolla usein paikoin unohtumaan täysin. Perinteen unohtumiseen ei välttämättä vaadita kuin yksi sukupolvi, jolle uusi keksintö - tässä tapauksessa "pussivärit" eli teollisesti valmistetut värit - tarkoittaa samanlaista edistysaskelta kuin mitä internet ja älypuhelimet ovat olleet meidän sukupolvellemme viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Täysin keinotekoiset tervaväriaineet keksittiin 1850-luvulla Englannissa. Väriteollisuus kehittyi muutamassa vuodessa valtavaksi bisnekseksi, tervavärit kattoivat ennen näkemättömän suuren väriskaalan ja niiden käyttö levisi kulovalkean tavoin ympäri maailmaa. Edulliset ja helppokäyttöiset pussivärit valloittivat nopeasti myös Suomen.

1800-luvun emännälle värjäily ei ollut useinkaan vapaa-ajan harrastus, vaan eräänlaista vaatteiden ylläpitotyötä. Tähän tarpeeseen pussivärit olivat nopeita ja vaivattomia: ne säästivät aikaa muuhun ja niistä sai pienellä rahalla monta kertaa kirkkaampia värejä kuin oman reviirin kasveista tai aiemmin maahantuoduista kasviväreistä. Räikeitä, huomauttivat mm. luonnonvärjäyskursseja 1900-luvun alussa järjestäneet Suomen Käsityön Ystävät, jotka halusivat palauttaa kadonneen kansantaidon takaisin kansalle.

Suomen käsityön ystävät ilmaisi huolensa kadonneesta taidosta ja silmiin pistävistä ja makuaistia loukkaavista väreistä useassa lehtijutussa ja varmaan myös palopuheissaan suomalaisen käsityön puolesta. Vaikka vanhat jutut tuntuvat välillä paatoksellisiltakin, niissä oli paljon asiaa. Monet tervaväriaineista olivat, elleivät suorastaan myrkyllisiä, niin vähintään haitallisia. Monesta löytyi raskasmetalleja tai arsenikkia ja värimyrkytykset olivat yleisiä. Yhdistys sai puoltaa kantaansa hyvinkin voimakkain sanallisin ottein, koska tuolloin perinteiden uudelleen löytämistä ja luonnonmukaisuutta ei juurikaan arvostettu, vaan se nähtiin lähinnä takapajuisena ajatteluna, joka seisoi edistyksen tiellä. Aikakauden kirjoittelu puolesta ja vastaan on suoranaista sanasotaa: kyse ei ole ollut mistään yhdentekevästä asiasta.

Suomen käsityön ystävät ei vain puhunut, vaan myös toimi. Koska Suomesta oli kasvivärjäyksen taito kadonnut, piti sitä hakea muualta. Yhdistyksen ihanne-esimerkki löytyi Norjasta, missä sikäläinen aktiivinen yhdistys oli paitsi kouluttanut useita maan emäntiä värjäämään kasveilla, se oli myös perustanut oman värjäämön, josta Suomen käsityön ystävät otti mallia syksyllä 1902, kun heidän pieni kasvivärjäyslaitoksensa perustettiin Helsinkiin. Samana vuonna, ennen värjäämön perustamista, yhdistys lähetti matkaan suomalaisen rouva Alina Hellénin, joka osallistui Norjassa, Kristianiassa kasvivärjäyskurssille. Suomeen palattuaan Hellén kirjoitti kirjan Ohjeita kotivärjäykseen kasviaineilla, joka julkaistiin niin suomeksi kuin ruotsiksikin muutaman vuoden kuluttua ja josta otettiin seuraavan viidentoista vuoden aikana useita painoksia. Kirjan julkaisemisen lisäksi yhdistys kurssitti seuraavien vuosien aikana ahkerasti naisväkeä ympäri Suomea.

Uskoisin, että tästä on syy, miksi monissa lehdissä julkaistut tai käsinkirjoitetuista vihkosista kootut 1900-luvun alun värjäysohjeet ovat melkein kaikki samoja. Monen ohjeen alkuperä löytyy Hellénin kirjasta ja monen vihkon tekstit todennäköisesti Suomen käsityön ystävien järjestämän kurssin jäljiltä. Todennäköisesti tällaiselta kurssilta on myös Coloriastosta löytyvä Hilja-mummon sinikantinen vihko, jonka julkaisuoikeuden Hilja-mummon jälkeläiset ovat ystävällisesti Coloriastolle lahjoittaneet.

---

Tällä kertaa kuitenkin törmäsin johonkin ihan uuteen. Tai vanhaan sikäli, että Kotitaide-lehden päiväys on vuodelta 1903, mutta normaalien indigo, krappi, koivunlehtilinjan ja keltaisten ja ruskeiden sävyjen sijaan tarjolla onkin reseptejä vihreään ja punaiseen - kasveista, joista muutamista en ollut edes kuullut. Vihreää saa jutun mukaan luohosta, (järvi)ruokosta, siniheinästä, pietaryrtistä, häränkielestä (rohtorasti) ja apilasta. Punaista mataroiden lisäksi humalanvieraasta, neidonkaalista (kyläneidonkieli), meiramista ja variksenmarjasta.

Muutama vuosi sitten kokeilimme Rymättylässä Wanhat reseptit -kurssilla värjäämistä kaislan kukkaröyhyllä, ja tuloksena oli aivan huimaavan hieno vihreä. Olen kokeillut viskellä kattilaan vaikka mitä kasveja, mutten tiedä, miksei mieleeni ole tullut kokeilla noita kukko-vai-kana-kasveja (ainakin nurmilauhaa olen nähnyt jossain lähistöllä; sitä ei ole mainittu tässä, mutta luoho on hyvin samannäköistä).

Koko juttu löytyy osoitteesta:http://coloriasto.blogspot.fi/2013/07/luonnonvari-resepteja.html
(ja lisää tulee parin viikon sisällä).

Musteista, luista ja muista

Vähän aikaa sitten lisäsin Coloriastoon saamiani ohjeita kirjasta Kuusisataa Talouden hoitannossa käytettäwä, kunnollista sekä koeteltua keinoa kaikille säädyille ; niiden joukossa on varsin villejä tapauksia, kuten nämä:

441. Kirjotus-muste, jolla tehtyin kirjaimien ympärillä on hopean näköinen syrjä.
Tawalliseen läkkiin sekotetaan wähä sulatettua helwetin kiweä ja sitä käytetään jahka oikein koreata tahdotaan kirjottaa. Kirjaimet tulewat siitä omituisen koreaksi.

454. Miten luu wehreäksi wärjätään.
Lämpymän awulla sulatetaan 3 osaa panskröönää (spanskgröna) ja 1 osa salmiakkia wiini-etikassa. - Taikka: otettakoon 1 osa panskröönää ja 6 osaa wäkewää wiini-etikkaa, jotka ynnä wärjättäwät luut kaadetaan kupari-kattilaan joka kitillä laastaroitaan kiini ja kaiwetaan hewosen sontaan, jossa saakoot olla 14 wuorokautta, joitten kuluttua luut owat kauniin wehreät.

Cantonin fosfori

[John Canton, National Portrait Gallery, Lontoo / tuntematon maalari]

Fosforituotteet ja muut itsevalaisevat materiaalit ovat aina kiehtoneet minua, joten aiheesta ei heti pääsekään eroon, vaikka eivät välttämättä väriin suoranaisesti liittyisikään...

Aineiden fosforenssi, eli joidenkin aineiden luminenssi lyhyelle valolle altistumisen jälkeen, oli huomattu jo varhain, mutta aihe ei jostain syystä kiinnostanut kovasti tieteilijöitä ennen kuin italialainen alkemisti Vincenzo Cascariolo löysi vuonna 1603 Mount Padernolta "Bolognan kiven" (bariumsulfidi), josta syntetisoi itsevalaisevaa ainetta. Itsevalaisevaa kiveä luultiin aluksi jopa kaiken kullaksi muuttavaksi viisasten kiveksi. Tämän jälkeen keksittiin useita aineita, jotka alkoivat valaista mm. joko valolle tai kuumalle altistuttuaan ja näistä alettiin yleisesti puhua nimellä fosfori (φωσφορος [fōsforos] - valon kantaja). Niiden yleinen ongelma oli se, että niiden valoisuus oli heikkoa ja hävisi pian, parin tunnin sisällä. Myös efekti hävisi melko pian esineestä.

Brittiläinen fyysikko John Canton (1718-1772) oli kutojan poika, joka päätyi lopulta Lontoolaisen koulun johtajaksi - ja Royal Societyn jäseneksi. Canton oli Englannissa ensimmäinen, joka kokeellisesti vahvisti Benjamin Franklinin olettamuksen salamasta ja sähköisyydestä. Hän teki useita sähköön liittyviä löytöjä ja keksintöä ja lisäksi hän keksi mm. uuden tavan valmistaa keinotekoisia magneetteja.

Vuonna 1768 Canton keksi luonnon fosforisoivan materiaalin, joka myöhemmin tunnettiin nimellä "Canton's phosphorus". Canton valmisti fosforisoivaa ainetta kalsinoimalla osterinkuoria rikillä. Ilmiötä ei ole kuvattu kovin monessa fosforia tai itsevalaisevia materiaaleja käsittelevissä lähteissä, koska vaikutus on kohtuullisen pieni.

Canton's phosphorus is made by calcining oyster-shells in the open fire for half an hour; after which, the whitest and largest pieces are selected, mixed with about one-third their weight of flowers of sulphur, pressed into a crucible with a closely-luted cover, and heated red hot for an hour. // [Cantonin fosforia valmistetaan kalsinoimalla osterinkuoria avotulella puolen tunnin ajan; jonka jälkeen valitaan valkoisimmat ja suurimmat kappaleet, sekoitetaan hyvin hienoksi jauhettuun puhtaaseen rikkiin, jota on yhden kolmanneksen verran painosta, puristetaan tiiviskantiseen astiaan ja kuumennetaan tulikuumaksi tunnin ajan.]
- John Henry Pepper: The Playbook of Metals (1861)

4335. Canton's Phosphorus. Put calcined oyster shells in layers, alternately with sulphur, and heat strongly in a covered crucible for an hour. This is also luminous in the dark after exposure to the sun. // [Laita kalsinoituja osterinkuoria kerroksittain rikin kanssa ja kuumenna voimakkaasti kannellisessa astiassa tunnin ajan. Tämä on myös hohtavaa pimeässä valolle altistamisen jälkeen.]
- William B. Dick: Encyclopedia Of Practical Receipts And Processes (1872)

Cantonin itsestään valaiseva kalsiumsulfidi ei ollut ainoa lajiaan; "Hombergin fosfori" oli kalsiumkloridia ja "Balduinin fosfori" kalsiumnitraattia. Nykyään fosforilla ei enää viitata kaikkiin fosforisoiviin aineisiin, vaan se on alkuaineen nimi.

Cajsa Warg: Hielpreda I Hushållningen För unga Fruentimmer; Färgbok.

Tätä kirjasta olen talvi-iltoina fraktuuratekstistä puhtaaksikirjoitellut. Luulin alunperin keittokirjan yhteydessä julkaistun värikirjan olevan vain pieni vihkonen, mutta oikeasti värjäysohjeita löytyikin kirjasesta liki kaksi sataa! Virheitä (typoja ynnä muuta) varmasti on, joten bongaajille plussaa; korjailen sitä mukaa, kun niitä huomataan.

Cajsa Warg (Anna Christina Warg) syntyi tunnettuun kauppias- ja virkamiessukuun. Keittokirjana myöhemmin tunnettu teos ei ollut ensimmäistä kertaa ilmestyessään vain ruokaohjeita, vaan siinä oli kaikenlaista tietoa kotitaloustöistä viinanpolttoon ja kynttilänvalmistukseen. Upplands Väsbyn kunnan verkkosivu kertoo varsin mielenkiintoisen seikan:

Christina allekirjoittaa aina kaikki kirjoituksensa nimellä Christina Warg. Mutta hänen Klaran kirkossa olevassa hautakivessään lukee Kristina Warg. Christina ei koskaan kirjoittanut nimekseen Cajsa.
[...]
Cajsa on yksi tapa väheksyä taitavaa virkanaista, aivan samoin kuin kutsumalla häntä keittiömamselliksi. Christina oli: Christina Warg, ammatiltaan taloudenhoitaja ja kirjailija.

Alunperin Wargin kirja ilmestyi vuonna 1755, mutta tämä minulle lähetetty kirjanen on painettu vuonna 1790, 21 vuotta Wargin kuoleman jälkeen. Kirjasta on otettu useita painoksia myös tuon jälkeen, mutta värjäysohjeiden osuus on säilynyt mukana vain muutamassa myöhemmässä painoksessa. Keittokirjaosuus on myös suomennettu ja siitä on otettu painoksia meidän aikanammekin.

Reseptit on osin siirrettävissä nykyaikaankin, kun unohtaa arsenikit ja muut vastaavat myrkkyaineet ja selvittää, mikä mitta on esimerkiksi skålpund... ja kuinka nuo muutkin vanhat mitat kääntyvät nykymittoihin. Tämä on sikälikin mielenkiintoista, että Wargin keittokirjaa on luonnehdittu ensimmäiseksi, jonka ohjeissa on käytetty selkeitä paino- tai tilavuusmittoja ripauksien sijaan.

Kirja on esillä Coloriassa neljässä osassa (Ensimmäinen ja toinen kirja, orseljivärjäystä koskeva lisäys sekä erillinen pieni luettelo kirjassa käsitellyistä värikasveista). Helpoiten kokonaisuuteen pääsee varmasti käsiksi erikseen laatimaltani kirjan sisällysluettelo-sivulta, josta ohjeisiin on suorat linkit.

Kirjan skannatun version lahjoitti minulle vanhoja keittokirjoja kokoava ruotsalaisnainen, joka ei halua nimeään julkisuuteen. Uskaltanen kuitenkin tämän verran mainita kirjan alkuperästä - ja kiittää näin julkisesti. Tack, S-A!

Joululahja värjääjille

Piti lykkäämäni tämän julkaisua jouluaattoon, mutta en malttanut. Hulda Kontturin Luonnonväreillä värjäämisestä -värjäyskirja kymmenien vuosien takaa on nyt esillä Coloriastossa. Suurin kiitos tämän julkaisemiseen kuuluu kuitenkin Kontturin sukulaisille: ilman heidän lupaansa kirja olisi jäänyt julkaisematta.

Kirja löytyy Coloriaston pääsivulta, mutta jos linkin haluaa tehdä, suora osoite on coloriasto.blogspot.com/2007/12/hulda-kontturi-luonnonvreill-vrjmisest.html. Kaikkein yksinkertaisinta ja lyhintä on linkittää kumminkin tälle kirjalle tekemälleni aloitussivulle, jossa on myös suorat linkit resepteihin (toivottavasti toimivatkin): www.coloriasto.net/kontturi.htm

Kontturin reseptit on jaoteltu myös Coloriaston erilliselle Coloriaston reseptisivulla kunkin värisävyn yhteyteen erikseen. (Valittelen Coloriaston heikohkoja hakusana- ja linkitysominaisuuksia tällä hetkellä. Ensi vuoden aikana tavoitteena on hakea (ja ennenkaikkea saada) apurahaa Coloriaston toteuttamiseen oikeaan, räätälöityyn tietokantaan, joka mahdollistaisi kaiken materiaalin selkeämmän esillepanon.)

Olisi äärimmäisen mielenkiintoista nähdä näillä Kontturin ohjeilla värjättyjä lankoja! Jos joku innostuu kokeilemaan, niin otan mielelläni vastaan värinäytteitä (digikuvana tai lankoina) ja liitän ne sitten kuvina jotenkin kirjan yhteyteen.

Hjärnen laastari...

...eli Emplastrum Hjaerneri tai Saponaceoplumbicum

Valmistamiseen tarvitaan 7 oaa saippuaa, 30 osaa oliiviöljyä, 6 osaa lyijyvalkoista, 12 osaa mönjää (eli lyijypunaista) ja yksi osa tärpättiä. Hjärnen laastaria on käytetty kankaalle voideltuna lievän ihoärsytyksen synnyttämiseksi esimerkiksi vanhoissa katarreissa, pistoksissa, reumaattisissa tm. kivuissa.

Näin kertoo sanakirja vuodelta 1911. Ei liene suositeltavaa kokeilla kotona.

Hilja mummin sinikantinen vihko vuodelta 1912

Mielessäni on jo muutaman vuoden ajan häilynyt ajatus Coloria-kirjaston perustamisesta. Ajatuksenani on digitoida verkkoon mm. vanhoja suomalaisia värikirjoja ja väritekstejä (lehtijutut, monisteet yms). Soitin jo alkukesästä Kopiostoon ja juttelin lakimiehen kanssa - ja hän näytti vihreää valoa: kirjoja voi kopioida, kunhan tekijän kuolemasta on kulunut 75 vuotta ja joissakin tapauksissa aiemminkin. Ajattelin silti vielä varmentaa vielä olemassa olevilta kustantamoilta lupaa, jos sellaisia tulee vastaan. Ja jos joku jotain luvatonta tuolla saitilla näkee, ottakoon yhteyttä. Poistan kyllä.

"Kirjastoon" on tarkoitus koota myös yksittäisten ihmisten väriin liittyviä muistiinpanoja ja ohjeita. Sellaisiakin aarteita onneksi verkosta jo löytyykin.

Löysin jonkin aikaa sitten Immosten perheen nettisivun, jolla odotti varsinainen aarre. Hilja-mummi teki muistiinpanojaan sinikantiseen vihkoon vuodesta 1912 alkaen - ja nuo muistiinpanot ovat ladattavissa verkosta. Muistiinpanoissa on asiaa mm. villasta ja värjäyksestä, mutta myös ruokareseptejä. Tässä värjäys-sivun viimeinen lause:

Kun on värjätty langat keltaiseksi koivun lehvillä tuomen kuorilla tai muilla kotimaisilla kasvi aineksilla voi sitten saada ihan toisia värejä panemalla langat kelta värjäykseen jälkeen 1/2 tunniksi lipeään. Koivun lehdillä värjätyt langat saavat kun ne ovat olleet lipeässä kauniin kullan keltaisen väriin. Paatsamalla tulevat langat punasiksi tuomen kuorilla supsaa väriseksi happa marjalla kauniin vihreen keltaiseksi. Lipeä valmistetaan samalla tavalla 5 kiloa hyvää koivun tuhkaa pannaan saaviin ja siihen kaadetaan 40 ltr kiehuvaa vettä sekoitetaan kaikki hyvästi ja kun se on jäähtynyt ja seljennyt, kaadetaan kirkas vesi toiseen astiaan ja langat pannaan siihen.

kotiweb.kotiportti.fi/immoset/hilja.htm