Vihreää väriä (päivitetty)

 

Designmuseo, Helsinki 21.1.-27.3.2022

Suomen käsityön museo 11.9.-5.12.2021 

 

Vihreää väriä -näyttely pohtii luonnonväriaineilla värjäystä, värjäämisen trendejä, tulevaisuutta ja kestävää kehitystä sekä erilaisia värjäystekniikoita ja niiden ekologiaa.

Vihreää väriä -näyttelyssä Suomen käsityön museo, Helsingin yliopiston johtama BioColour-hanke, Coloria.net ja juhlavuottaan viettävä Värjärikilta sukeltavat värisammioon ja tutkailevat tekstiilien värjäämistä eri näkökulmista.  Näyttelyssä voit kulkea väriaineiden matkassa värjäämisen perinteistä ja värjäriammatin syntymisestä teollistuneen värjäämisen kautta nykypäivän kasvivärjäyshypeen ja kurkotella kanssamme värjäyksen tulevaisuuteen.

Näyttelyssä on esillä noin 60 luonnonvärinäytettä. Näytteet ja tietoa väriaineista, joilla ne on värjätty, on esitelty Luonnonväriympyröissä-tapahtumassa Colorian Facebook-sivulla: tapahtuma on päättynyt, mutta tekstit ovat pysyvästi luettavissa (valitse tapahtumasta keskustelu-välisivu).
Samat väriympyrät ja tekstit esitellään vuoden 2022 aikana myös Taitojärjestön Onni elää käsityössä -Facebook-sivulla.

Näyttelyaineisto on koottu myös Suomen käsityön museon verkkonäyttelyksi.

 

***

Vihreää väriä -näyttelyn näyttelytekstit pohjautuvat suurelta osin Coloriassa esillä olevaan aineistoon.

 

 

 

 

 

 

 

Suomalaisia värjäysreseptejä

Luoho. Icones et descriptiones Graminum austriacorum. Vindobonae: A. Schmidt, 1801-1809.

Muutama päivä sitten pääsin vihdoin jatkamaan suomalaisten värjäysohjeiden ja vanhojen värikasvijuttujen lisäilyä Coloriastoon, tällä kertaa Kotitaide-lehden 1900-luvun alun numeroista.

Yleensä 1900-luvun alun ohjeissa toistetaan hyvin paljon samaa. Se johtuu paljolti siitä, että luonnonvärjäyksen perinne pääsi 1800-luvun loppupuoliskolla usein paikoin unohtumaan täysin. Perinteen unohtumiseen ei välttämättä vaadita kuin yksi sukupolvi, jolle uusi keksintö - tässä tapauksessa "pussivärit" eli teollisesti valmistetut värit - tarkoittaa samanlaista edistysaskelta kuin mitä internet ja älypuhelimet ovat olleet meidän sukupolvellemme viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Täysin keinotekoiset tervaväriaineet keksittiin 1850-luvulla Englannissa. Väriteollisuus kehittyi muutamassa vuodessa valtavaksi bisnekseksi, tervavärit kattoivat ennen näkemättömän suuren väriskaalan ja niiden käyttö levisi kulovalkean tavoin ympäri maailmaa. Edulliset ja helppokäyttöiset pussivärit valloittivat nopeasti myös Suomen.

1800-luvun emännälle värjäily ei ollut useinkaan vapaa-ajan harrastus, vaan eräänlaista vaatteiden ylläpitotyötä. Tähän tarpeeseen pussivärit olivat nopeita ja vaivattomia: ne säästivät aikaa muuhun ja niistä sai pienellä rahalla monta kertaa kirkkaampia värejä kuin oman reviirin kasveista tai aiemmin maahantuoduista kasviväreistä. Räikeitä, huomauttivat mm. luonnonvärjäyskursseja 1900-luvun alussa järjestäneet Suomen Käsityön Ystävät, jotka halusivat palauttaa kadonneen kansantaidon takaisin kansalle.

Suomen käsityön ystävät ilmaisi huolensa kadonneesta taidosta ja silmiin pistävistä ja makuaistia loukkaavista väreistä useassa lehtijutussa ja varmaan myös palopuheissaan suomalaisen käsityön puolesta. Vaikka vanhat jutut tuntuvat välillä paatoksellisiltakin, niissä oli paljon asiaa. Monet tervaväriaineista olivat, elleivät suorastaan myrkyllisiä, niin vähintään haitallisia. Monesta löytyi raskasmetalleja tai arsenikkia ja värimyrkytykset olivat yleisiä. Yhdistys sai puoltaa kantaansa hyvinkin voimakkain sanallisin ottein, koska tuolloin perinteiden uudelleen löytämistä ja luonnonmukaisuutta ei juurikaan arvostettu, vaan se nähtiin lähinnä takapajuisena ajatteluna, joka seisoi edistyksen tiellä. Aikakauden kirjoittelu puolesta ja vastaan on suoranaista sanasotaa: kyse ei ole ollut mistään yhdentekevästä asiasta.

Suomen käsityön ystävät ei vain puhunut, vaan myös toimi. Koska Suomesta oli kasvivärjäyksen taito kadonnut, piti sitä hakea muualta. Yhdistyksen ihanne-esimerkki löytyi Norjasta, missä sikäläinen aktiivinen yhdistys oli paitsi kouluttanut useita maan emäntiä värjäämään kasveilla, se oli myös perustanut oman värjäämön, josta Suomen käsityön ystävät otti mallia syksyllä 1902, kun heidän pieni kasvivärjäyslaitoksensa perustettiin Helsinkiin. Samana vuonna, ennen värjäämön perustamista, yhdistys lähetti matkaan suomalaisen rouva Alina Hellénin, joka osallistui Norjassa, Kristianiassa kasvivärjäyskurssille. Suomeen palattuaan Hellén kirjoitti kirjan Ohjeita kotivärjäykseen kasviaineilla, joka julkaistiin niin suomeksi kuin ruotsiksikin muutaman vuoden kuluttua ja josta otettiin seuraavan viidentoista vuoden aikana useita painoksia. Kirjan julkaisemisen lisäksi yhdistys kurssitti seuraavien vuosien aikana ahkerasti naisväkeä ympäri Suomea.

Uskoisin, että tästä on syy, miksi monissa lehdissä julkaistut tai käsinkirjoitetuista vihkosista kootut 1900-luvun alun värjäysohjeet ovat melkein kaikki samoja. Monen ohjeen alkuperä löytyy Hellénin kirjasta ja monen vihkon tekstit todennäköisesti Suomen käsityön ystävien järjestämän kurssin jäljiltä. Todennäköisesti tällaiselta kurssilta on myös Coloriastosta löytyvä Hilja-mummon sinikantinen vihko, jonka julkaisuoikeuden Hilja-mummon jälkeläiset ovat ystävällisesti Coloriastolle lahjoittaneet.

---

Tällä kertaa kuitenkin törmäsin johonkin ihan uuteen. Tai vanhaan sikäli, että Kotitaide-lehden päiväys on vuodelta 1903, mutta normaalien indigo, krappi, koivunlehtilinjan ja keltaisten ja ruskeiden sävyjen sijaan tarjolla onkin reseptejä vihreään ja punaiseen - kasveista, joista muutamista en ollut edes kuullut. Vihreää saa jutun mukaan luohosta, (järvi)ruokosta, siniheinästä, pietaryrtistä, häränkielestä (rohtorasti) ja apilasta. Punaista mataroiden lisäksi humalanvieraasta, neidonkaalista (kyläneidonkieli), meiramista ja variksenmarjasta.

Muutama vuosi sitten kokeilimme Rymättylässä Wanhat reseptit -kurssilla värjäämistä kaislan kukkaröyhyllä, ja tuloksena oli aivan huimaavan hieno vihreä. Olen kokeillut viskellä kattilaan vaikka mitä kasveja, mutten tiedä, miksei mieleeni ole tullut kokeilla noita kukko-vai-kana-kasveja (ainakin nurmilauhaa olen nähnyt jossain lähistöllä; sitä ei ole mainittu tässä, mutta luoho on hyvin samannäköistä).

Koko juttu löytyy osoitteesta:http://coloriasto.blogspot.fi/2013/07/luonnonvari-resepteja.html
(ja lisää tulee parin viikon sisällä).

Suomalaisesta värjäysperinteestä

Laitoin juuri Coloriastoon Suomi (1850) -julkaisussa 1851 ilmestyneen jutun Reinholm: Suomalaisia kasvu-nimejä.

Paitsi että vanhoista kasvinnimistä löytyy joitakin tosi mielenkiintoisia juttuja, luettelon yhteydessä on myös tietoja kasvien hyötykäytöstä. Värjäämismainintoja on vain muutamia (ne on merkitty Coloriastossa julkaistuun artikkeliin lihavoidulla punaisella värillä):

Kelta, Keltoja, Jor., Teisk. (myös Keltakaunis), Äht, Artj.,Loht., Heinj.j C. Maan kelta, pm, L., Lycopodium complanatum, Färg-Lummer Riis r., Eurj., Törnr. Vareksen varpaat, Mänts., Lauk., Saarj., Piel. Virveli? Haartm. (annotinum). Tämä on ympäri maan siitä tuttu, että sillä kellataan (painetaan keltaista). Kun sinistä ja öljyä pannaan sekaan, saadaan viheriäistä.

Kelta k., Sääm., Parikk.> Hn., Anthemis tinctoria, Gulkullor, Färgkullor Keltanen, Keltasia, pm., Piel. Päivän kakkara, (en.) Raut. Päivän kakare, Piel. Punainen Päivän kakkara, Fleinj., Sakk. Harjan silmä, Tili. Vuohen silmä, Raut. (k. Nappi k., Papin k.), Kuop. Ploomun- t. Loomun k., pm., Kiv. Sauramen, -man k. (oikeen: Saaronin kukka), Kiv. Soaramen A.,Raut. (k. Pääskyn k.). Heinjoella kellataan näin: langat kuivataan, sitte huhmaressa survotaan Kellat hienoksi kun jauhoja, keitetään ja pannaan happanemaan, ruisjauhoja sekaan. Sitte, kun on hapanta, sinne pannaan langat pari kolme yöksi ja keitetään uudestaan koivun lehdillä taikka Päivän kakkaroilla - "niin ei lähe se keltainen". Tämä lankojen keltaminen ei ole tavallinen Viipurin läänin Savakoilla, vaan ainuvastaan Äyrämöisillä.

Matara, Jääsk., Antr., Heinj., Räis. (myös: verum), Höll. (?), Rvll., Galium boreale, Färggräs. Hepo-matara, Ves'ahmalo h., pm., Heinj. Rieska-heinä, Rvll. Terva h. Keur. Maran, Madarad, Maitsed, Vir. Maaderaasek, Lapp., Sjögr. Mataran juurilla painetaan joka paikassa "Mataranpunaista", "eikä lähde sen väri"! Vanhoissa runoissa mainitaan tätä painanta usiasti, esim. tässä tyttöjen laulussa, joka Itä-suomessa ja Ritvalan Pyhävietossa on tuttu: "Lähtekääm, sisot, sinelle, Keltaheinään, me kälykset, Mataraan, me morsiamet" jne.

Ilmeisestikään värimorsinko ei ole ollut enää suuri hitti, sillä kirjassa mainitaan vain Tillanzin maininta, eikä mitään sen käyttämisestä värjäämiseen:

Morsiamen cruunu (kruunu), Till., Isatis tinctoria, Weide

---

Kirjasta löytyi myös suhteellisen mielenkiintoinen anekdootti suomalaisesta kahvista;

Kohvi papu, t. Kahvipapu, mp., Lupinus angustifolius ja linifolius. Karvas-papu, M. jm. Tätä papua istutetaan talonpojilta jo paljo ja luullaan olevan oikiata Arapian kohvetta; yhtä hyvältä monen mielestä taitaa maistuaki. Merkillistä on että Karjalaiset ja Viipurin puoliset tätä ainetta nimittävät niin ikään kun Arapialaiset itse kotonansa nimittävät sitä mailman mainiota papua, se on: Kohviksi, vaikka koko Europa sitä on kääntänyt kaffeksi. — Herrasväet Suomessa huviksensa huoneessansa kasvattavat toista kasvua: Ricinus communis, jota moni heistä luulee oikiaksi Kohviksi.

- Ensinmainittu Lupinus angustifolius on sitä miltä kuulostaakin: sinilupiini (Lupinus linifolius -lupiinin hyväksytty nimi puolestaan on nykyään Lupinus angustifolius subsp. reticulatus (Desv.)Arcang. - samaa sorttia kumminkin); Ricinus communis puolestaan on risiini, jonka pavut ovat tuhansia kertoja myrkyllisempiä kuin syanidi. Eivätkä ne lupiinitkaan taida kaikkein terveellisimpiä olla... Pistää vähän miettimään...

Toisaalta, myös tämän kirjan sisältöön pitänee suhtautua lievällä varauksella muutenkin. Kirjoittaja on kommentoinut väliin mm. Salava, Add., Joku paju. Me ei ole ikänän kuullut jotakuta puuta näin nimitettävän, arvasimmeki jo sentähden valheeksi koko sen nimen.

Painamista, värjäystä, mujuttamista

Värjärin nimityksiä... Olen yrittänyt etsiä vanhoja artikkeleita, uutisia ja minkälaisia vain lehtijuttuja väreihin ja mm. värjäykseen liittyvistä asioista Coloriasto-sivulle, mutta ajoittain huomaan, että nykykieli eroaa joiltakin nimityksiltään vanhemmasta, vaikka muuten täysin ymmärrettävää onkin. Vielä 1900-luvun alun jutuissakin "kankaan painaminen" ei välttämättä tarkoita kankaan painamista siinä mielessä kuin sen nykyään ymmärrämme, vaan karkeasti sanottuna värjäys jaettiin kahteen toimintatapaan: ammatti värjärit värjäsivät tuontiväreillä, tavalliset emännät painoivat värikasvien väreillä. Kaikenlisäksi vanhemmissa lähteissä puhutaan punakarwaisesta tai wiheriän karwaisesta - missä "karwainen" on synonyymi "väriselle".

Nyt jälleen silmiini osui termi, jota en ole aiemmin kuullut. Tieto-Sanomia Suomen Kansalle -lehdessä 33 (16.8.1871) julkaistiin A. Genetzin Petroskoissa edellisessäs kuussa leimattu "Pyhä weljeni" - matkakirje, jossa lukee mm. seuraavasti:

On kuitenkin kolme suomalaista mestariakin: yksi mujuttaja (wärjäri), joka elää omassa talossa ja kaupungin ulkopuolella hywällä menestyksellä käyttää tikku-tehdasta; yksi maalari ja yksi kirjannitoja.

Genetz matkusti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannuksella Venäjän Karjalassa tutkimassa karjalan kieltä.

Olen saanut jo aiemmin muutamia vinkkejä siitä, että väreihin ja värjäykseen liittyviä nimityksiä oli karjalaisissa kielissä paljon ja niistä on kaikuja myös Suomen murteissa. Jos joku tietää näitä enemmänkin, ottakoon yhteyttä! Myös muut murrevinkit värilliseen sanastoon ovat tervetulleita!

Mujuttaja oli ainakin itselleni ihan uusi tuttavuus. :D

Kotiwärjäri ja muita Coloriaston aarteita

Jälleen on Coloriastossa aarre vanhoista värjäyskirjoista kiinnostuneille: K. A. Raben kirja Kotiwärjäri. Neuwoja Uusimmilla tawoilla painamaan Willaista, Pumpulia ja Silkkiä; Walkaisemisesta ja pesusta ynnä Wäriaineiden tuntomerkit vuodelta 1876.

Kirja ehti olla Coloriaston hakulistalla pitkään, ennenkuin reilu viikko sitten Coloriastoon tuli viesti, että kirja on löytynyt Museoviraston kirjastosta. Eikä aikaakaan, niin se oli jo digikuvina koneellani. Kirjaa on moni jo kysellytkin, joten on kaksin verroin hienompaa saada se verkkoon.

Siis: tervemenoa tutustumaan värihistoriasta kiinnostuneet! Kuten kaikissa vanhoissa resepteissä, näissäkin käytetään huomattavan myrkyllisiäkin aineita, mutta osa on sovellettavissa nykypäivään, kun vain mitat osaa kääntää oikeiksi. (Ja kyllä, Coloriastoon on hankkeilla myös mittalaskuri, joka muuttaa vanhoja mittoja uusiin.) Sanomattakin lienee selvää, ettei kannata kokeilla kehotusta Tähän weteen pannaan nyt sekoitellen alunasta, kunnes wesi tulee niin happamaksi, että sitä maistaessa suu-nahka kutistuu (ei ole waarallista ottaa sitä suuhun, kunhan waan ei niele)[...] ja kahden kuusinaulaa painavan kanuunankuulan sijaan painona voi käyttää tavallisia vaikka kiviä...

---

Coloriasto on saanut kesäkuun alussa myös muita lahjoituksia. Työlistalla on Kirja-osakeyhtiö Tieton (Tiedon? :) ) vuonna 1922 julkaisema "Tavarasanakirja", jossa on paljon myös väriin liittyviä juttuja. Sen kohdalla vielä pitää vähän kaivella kirjoittajien tietoja ja tekijänoikeusasioita, mutta vähintään teksteistä saa heti sitaatti-materiaalia Colorian puolelle. Lisätietoa tulossa pian!

Kiitos teille Coloriastoa monin tavoin auttaneille!

Joululahja värjääjille

Piti lykkäämäni tämän julkaisua jouluaattoon, mutta en malttanut. Hulda Kontturin Luonnonväreillä värjäämisestä -värjäyskirja kymmenien vuosien takaa on nyt esillä Coloriastossa. Suurin kiitos tämän julkaisemiseen kuuluu kuitenkin Kontturin sukulaisille: ilman heidän lupaansa kirja olisi jäänyt julkaisematta.

Kirja löytyy Coloriaston pääsivulta, mutta jos linkin haluaa tehdä, suora osoite on coloriasto.blogspot.com/2007/12/hulda-kontturi-luonnonvreill-vrjmisest.html. Kaikkein yksinkertaisinta ja lyhintä on linkittää kumminkin tälle kirjalle tekemälleni aloitussivulle, jossa on myös suorat linkit resepteihin (toivottavasti toimivatkin): www.coloriasto.net/kontturi.htm

Kontturin reseptit on jaoteltu myös Coloriaston erilliselle Coloriaston reseptisivulla kunkin värisävyn yhteyteen erikseen. (Valittelen Coloriaston heikohkoja hakusana- ja linkitysominaisuuksia tällä hetkellä. Ensi vuoden aikana tavoitteena on hakea (ja ennenkaikkea saada) apurahaa Coloriaston toteuttamiseen oikeaan, räätälöityyn tietokantaan, joka mahdollistaisi kaiken materiaalin selkeämmän esillepanon.)

Olisi äärimmäisen mielenkiintoista nähdä näillä Kontturin ohjeilla värjättyjä lankoja! Jos joku innostuu kokeilemaan, niin otan mielelläni vastaan värinäytteitä (digikuvana tai lankoina) ja liitän ne sitten kuvina jotenkin kirjan yhteyteen.

Murex, Cochineal and Indigo. Natural Dyes of Oaxaca

Natural Dyes -listalla oli muutama päivä sitten linkkivinkki Meksikon luonnonvärien - murexin, kokenillin ja indigon - hienoon kuvaesittelyyn. Traditions Mexico's Travels Through Images -valokuva-albumissa on 33 luonnonvärjäykseen tavalla tai toisella liittyvää laadukasta kuvaa. Sivulla on myös muita Meksikolaisesta kulttuurista kertovia valokuva-albumeja.

Dyes in History and Archaeology

Play.com on paha paikka, vaikka sitä kaikille suosittelenkin. Viime viikon maanantaina onnistuin vinguttamaan korttiani oikein kunnolla ja tilasin Dyes in History and Archaeology numerot 16/17, 18, 19 ja 20 hintaan á 33.52€. Ensimmäinen, Dyes in History and Archaeology 16/17, kolahti luukusta eilen. En ole vielä ehtinyt kunnolla tutustua ruokakunnan erinäisten näyttelytouhujen vuoksi, mutta sen verran ehdin vilkaista, että kirjasessa näytti olevan aika hyvä selvitys juuri niistä trooppisista puulajeista ja niiden nimityksistä, mitä yritin Rymättylän luentoani varten vähän selvitellä.

Navajo Native Dyes

Meinasi unohtua tämä kirja-aarre! Tilasin tämän samaan aikaan kuin jäkäläkirjan ja sain toissa päivänä. Ohuehko (62 sivua) mustavalkoinen kirja vaikuttaa erittäin selkeältä viivapiirroksineen. Aineiden mitat ovat paunoina ja unsseina, joten jonkin verran tässä joutuu konverttoreiden kanssa pelleilemään, jos jotain aikoo kokeilla. Muuten ohjeet vaikuttavat hyvin johdonmukaisilta.

Kirja antaa ohjeet intiaanimaiseen villan käsittelyyn ja myös puretusaineiden tekemiseen. Kirjassa on mm. ohje katajan tuhkasta valmistetun puretusaineen tekemiseen (intiaanikielellä luonnollisestikin gad bididze' doo bilatxahi bileeshch'iih bitxoo'). Aika monet kasveista ovat tuttuja tai tuttujen lähisukulaisia, mutta joukossa on pari kummallisuuttakin.

Kirjan hinta oli 5-6 euron tienoilla postikuluineen, joten hyvä hintalaatusuhde!
Ps. Ihan varmasti en keksinyt itse tuota katajapuretusaineen nimeä!

Lichen Dyes

Tilasin (no..., tilautin) muutama viikko sitten Play.comista muutaman kirjan ja toinen niistä saapui tänään: Karen Diadick Casselmanin Lichen Dyes - The new Source Book (Dover 2001; kirjan toinen painos). Ensin olin hieman pettynyt, koska odotin vähän kuvallisempaa pakettia (kannessa ja sisäkansissa on värikuvat, muita ei ole), mutta tarkemmin tutustuttuani olen varsin vaikuttunut. Alunperin kirja ilmestyi vuonna 1996, mutta tähän toiseen painokseen on tarkistettu/muutettu peräti 40% tekstistä (kirjan sisälipareen mukaan), joten kerrankin on kakkospainoksella merkitystä... Kirjassa käsitellään lyhyesti jäkälävärjäyksen lähdemaininnoista eri kulttuureissa (mm. Suomessa lähde Konturri lienee Kontturi :) ), annetaan muutamia ohjeita ja lopussa on vielä hyvin kattava lähdeluettelo jäkäläkirjallisuudesta!

Tutkimus suomalaisesta värjäysperinteestä

Riikka Räisänen on tekemässä tutkimusta suomalaisesta värjäysperinteestä. Tässä hänen viestinsä:

Tarvitsisin tutkimusaineistoa, eli ihmisten muistoja värjäyksestä, työtavoista, käytetyistä värikasveista, -sienistä jne. Olen laatinut kyselyn, joka on
vastattavissa internetissä osoitteessa www.edu.helsinki.fi/lom/kyselyt//726.shtml

Tutkimushankkeesta kertovan sivun osoite on home.edu.helsinki.fi/ %7Eriraisan/ tutkimus/ varjaysperinne/ varjaysperinne.htm (tätä sivua tulen
muokkaamaan tulevaisuudessa)

(Huom! Jos kopioit osoitteen sellaisenaan, poista välilyönnit kauttaviivan jälkeen)