Coloria-juttuja viikolla 2

Jälleen mustinta mustaa, tällä kertaa eläinkunnasta. Paratiisilintujen mustaakin mustemmista sulista kirjoittivat sekä Gizmodo (These Birds Evolved Feathers So Dark, They’re Like A ‘Black Hole’, Ryan F. Mandelbaum 9.1.2018) että Science Alert (These Birds Have Evolved Feathers as Black as The Blackest Material on Earth, Dakota McCoy, 10.1.2018). Mustuus johtuu sulkien mikrorakenteesta, jotka estävät valoa heijastumasta - ne imevät yli 99% kaikesta väristä.

Värjäyksestä kiinnostuneille tarjolla oli upea kuvareportaasi Master Weavers of Bhujodi indigolla värjäämisestä sekä Pieni japanilainen värinäytekirja Cooper-Hewitt -museon kokoelmista.

Ihan sattumalta muita asioita etsiessäni törmäsin Ruokaverstaan blogaukseen Sinisen valkosipulin mysteeri, tuuria, kiinalaista osaamista vai tekniikkaa? - todennäköisesti palaan tähän aiheeseen vielä myöhemmin Colorian sivuilla!

Vähän toisenlaista elokuva-analyysia: The average colour of every frame of different films shows their distinctive colour palettes (Christopher Hooton, Independent 3.11.2015). Van Gogh -museon hieno toteutus Looking for contrast, joka esittelee Vincent van Goghin värien kehitystä tummista ja hillityistä kirkkaaseen. Uutena terminä itsellekin tuli Eigengrau.

---

Coloriastoon lisäilin ja täsmensin viikon aikana useita juttuja. Niistä huvittavin lienee Björneborgs Tidningin (nr 34) 7.5.1912 julkaisema juttu taivaansinisestä muodista Englannista. Jutun mukaan kaikki mahdollinen on vaaleansinistä, myös kirjepaperit ja kirjekuoret, ja ihmiset ostavat mieluummin kahden ja puolen pennyn postimerkin kuin pennyn, vain saadakseen sinisen postimerkin! Lue koko juttu: Den himmelsblå färgen the most fashionable.

Tiistaina 07.09.2010 18:31 kaikki Teeman ääreen

YLE Teema
Prisma Studio
Ti 07.09.2010 18:31

Suomalaistutkimus paljastaa pöllöjen värimuutoksen syyn. Nanomaali antaa pinnalle uusia ominaisuuksia. Tietokoneohjelma simuloi eläinten värinäköä. Minkä väriset tähdet tuikkivat avaruudessa? Tieteen ajankohtaisohjelma.

Värin voimaa ilman pigmenttiä

Perhosen kirkkaansininen väri näkyy puolen kilometrin päähän! Morpho-perhosen siipien pintarakenne on muodostonut niin, että ne heijastavat sinistä valoa takaisin mahdollisimman tehokkaasti. Ja koska siivissä ei ole pisaraakaan sinistä pigmenttiä vaan koko väri-ilmiö johtuu rakenteesta, ei ole vaikea kuvitella kuinka perhonen on kiehtonut teollisuutta monin eri tavoin. Mm. japanilainen Morphotex-materiaali on valmistettu nailonista ja polyesteristä ja se jäljittelee perhosen siipien kudosta.

Harmillista kyllä, tämä pätkä lienee osa jotain pidempää luontodokumenttia - ja jää nyt kreditoimatta.

Geeneillä aikaansaatu värinäkö

Coloria ja Coloriasto-sivustot ovat olleet pari kuukautta muiden töiden vuoksi hiljaiselossa, mutta mielenkiinnolla olen seuraillut maailmalta kantautuvia väriuutisia. Lyhyessä ajassa kansainvälisissä lehdissä on julkaistu paljon väriin liittyviä tiedepläjäyksiä, joista mielestäni mielenkiintoisin oli syyskuun puolenvälin tienoilla julkaistu uutinen värillisestä geenileikistä, jossa kahden aikuisen värisokean apinan, Daltonin ja Samin, värinäkö kyettiin korjaamaan geenejä fiksaamalla. Kaikki saimiriapinaurokset syntyvät värisokeina: ne kykenevät erottamaan vain keltaisen ja sinisen. Saimirinaaraat sen sijaan erottavat näiden lisäksi myös punaisen ja vihreän.



Colour blindness corrected by gene therapy (Nature News 16.9.2009)

Ravunpunainen

[Kuva: Oren Shai]

Lisää veden- ja merenelävistä ja väreistä. Näin ravustuskaudella tulee Coloriaan vuosittain vähintään yksi kysymys keitetyn ravun punaisesta väristä. Ravun punainen väri on astaksantiini-nimistä punaista karotenoidiväriainetta. Kun rapu vielä elää, väriaine on sitoutuneena ravun kuoren proteiineihin, mutta kun rapu heitetään kiehuvaan veteen, se muuttuu hetkessä punaiseksi, koska astaksantiini eroaa nopeasti proteiinista. Samaa astaksantiiniväriä löytyy myös muista merenelävistä, mm. edellisessä jutussa mainitusta kultakalasta ja esimerkiksi lohesta ja lohenmädistä. Punaisia väriaineita on eläimissä myös muita, mutta yleensä punaisen astaksantiinin erottaa aika hyvin siitä, että se säilyttää punertavan värinsä vielä kuumennettaessakin. Esimerkiksi tonnikalan myoglobiini-pigmentin värjäämä punainen liha muuttuu kypsennettäessä vaaleaksi.

Kuinka ollakaan, valmistellessani vanhoista resepteistä kertovaa luentoani Värjäripäiville, löysin Innsbruckin käsikirjoituksesta (n. 1330) seuraavan ohjeen:

Punaista. Ota rapuja, keitä hyvin ja heitä pois kaikki kuoria lukuunottamatta. Jauha hyvin, ja siilaa kankaan läpi ja sekoita hyvin alunan kanssa, silloin tulee väri punaiseksi; jos halutaan tehdä tummempaa lisätään siihen espanjanvihreää.

En ole kokeillut. Jos jollakin on rapukekkerit ja haluaa kokeilla, näkisin mielelläni, millaista jälkeä tulee!

Kultakalojen kimallus

[Kuvassa: Ryukin goldfish, Plate XIX in: Goldfish and Their Culture in Japan, by Shinnosuke Matsubara. Bulletin of the Bureau of Fisheries, Vol. XXVIII 1908, Part I. P. 397.]

Luonto-ohjelmien katsominen kannattaa - aina oppii jotain uutta. Tällä kertaa tämän:
1. Kultakaloja on muunkin värisiä kuin "kullanvärisiä" ja punaisia - niitä on myös mm. sinisiä.
2. Kultakalat saavat värinsä auringosta.

Kultakalojen värisolut, kromatoforit, muodostavat valoa heijastavia pigmenttejä. Itseasiassa kultakalat voivat muuttaa väriään saamansa valospektrin mukaan. Kalan perusväri määräytyy sen mukaan, mitä pigmenttejä sen soluissa on. Kultakala on kuitenkin valosta riippuvainen: pimeässä yönsä viettävät kalat ovat vaaleampia aamulla ja jos niitä pidetään pimeässä kauan, ne menettävät värinsä täysin. Kultakalat eivät ole mikään ihmepoikkeus kalamaailmassa, vaan löytyy myös useita muita kaloja, joiden väri vaihtelee olosuhteista riippuen. Jotkut kalat ovat jopa öisin eri värisiä kuin päivisin. Myös ravinnolla on merkitystä kalojen väriin. Perussääntönä voisi sanoa: mitä terveempi kala, sen voimakkaamman värinen.

Wikipediasta luin, että alkujaan kultakalat on jalostettu karpeista. Kiinassa Tang-dynastian aikaan (618–907) oli suosittua kasvattaa karppeja koristelammissa ja jotkut näistä karpeista näyttivät keltaoransseilta perinteisen hopeaisen värityksen sijaan. Alunperin kyseessä oli luonnollinen mutaatio, mutta ihmiset alkoivat kasvattaa näitä kultaan vivahtavia karppeja hopeakiiltoisten sijaan. Vuonna 1162 Song-dynastian krisarinna määräsi rakennettavaksi lammen, johon oli kerätty punaisia ja kullanvärisiä karppeja. Kiinassa ja vähän myöhemmin Japanissa kalojen jalostus jatkui ja lopulta vuonna 1611 kultakalat tuotiin ensi kerran Portugaliin, josta ne levisivät muualle Eurooppaan. 1600-luvun etelä-Euroopassa kultakaloja arvostettiin suuresti niiden jalon ja onnea symbolisoivan värityksen vuoksi.

Bristolin akvaarioharrastajien kultakalasivulta löytyy kattavan perustiedon lisäksi myös kultakalan historian aikajana ja tarkempaa tietoa kalan pigmenteistä!

Oranssit hummerit

Iltalehti uutisoi tänään "huippuharvinaisista oransseista hummereista", joita on löytynyt kymmenkunta Yhdysvaltojen itärannikolta. Löydöstä tekee harvinaisen se, että oranssit hummerit ovat hyvin harvinaisia: keskimäärin yksi 30 miljoonasta hummerista on oranssi (tosin Sea Coast Onlinen varhaisemman jutun mukaan luku oli hieman pienempi, yksi kahdesta miljoonasta) Tutkijoiden mukaan poikkeuksellinen väri johtuu yleensä geeneistä, mutta ruokavaliollakin saattaa olla osuutta, kerrotaan Iltalehdessä.

Normaalistihan hummerit ovat harmahtavia kunnes ne keitetään, jolloin ne muuttuvat punaisiksi. Harmaa väri syntyy hummereiden panssarissa kolmesta väristä: sinisestä, keltaisesta ja punaisesta. Joiltakin hummereilta saattaa puuttua jokin väri, joten ne voivat kasvaa punaisiksi, sinisiksi, pilkullisiksi - tai kuten mikä tahansa eläin - valkoiseksi albiinoksi. Kaikki hummerit albiinoja lukuunottamatta muuttuvat punaisiksi keitettäessä.

Lue juttu: Iltalehden sivuilta.
Alkuperäiset uutiset Sea Coast Onlinen sivuilta: Rare orange lobsters show up at Maine shops ja Not one, but two rare orange lobsters surface; lehdessä on myös juttu sinisestä albiinohummerista (11.7.2007) hienon kuvan kera!

Kameleontti

Väritkin voivat kivettyä

Tieteen kuvalehden nettisivuilla löytyy juttu otsikolla Hirmuliskot säilyttivät värinsä.

Yhdysvaltalaisen Yalen yliopiston tutkijat ovat onnistuneet jo lähes mahdottomana pidetyssä tehtävässä. He ovat päässeet kivettyneistä sulista löytämiensä aineiden avulla muinaisten liskojen värien jäljille.

Huomattavinta tässä löydössä on se, että toisin kuin ennen on ajateltu, myös värit voivat kivettyä.

Tieteen kuvalehden jutun mukaan eumelaniini-niminen tumma väriaine aiheuttaa monet eläinten tummat sävyt. Väriaine alkaa hajota eliön kuoltua, mutta hajoamistuote on kestävää. Aiemmin sulkia peittäneitä möykkyjä on luultu bakteerimuodostumiksi.

Tähän mennessä Yalen tutkijat ovat jo saaneet hyvän käsityksen mustan ja harmaan eumelaniinin kivettymisestä. Seuraava askel onkin sulkien ruosteenpunaisten ja kellertävien sävyjen kartoitus, kertoo Tieteen kuvalehti.

Lue koko juttu Tieteen kuvalehden nettisivuilta.

Mustekalojen värileikki

Viime vuonna onnistuin sattumalta näkemään televisiosta jonkun luontodokumentin mustekaloista, jotka välkkyivät kuin diskopallot meren syvyyksissä ja muuttivat muotoaan siloisista liukuhupuista piikkipuskan muotoisiksi.

Olin aika onnessani, kun löysin National Geographicin sivuilta muutamankin aika hienon mustekalavideon (alussa mainoksia, niistä ei kannata hämääntyä).

Octopus Changes Color, Textures (9.2.2007)

Monster Glowing Squid Caught on Camera (14.2.2007; sivulla linkki pimeydessä välkkyvään mustekalaan video of the squid flashing in the darkness as it swims around dangling prey)

Octopus Mating a Tangled Affair (16.2.2007)

Mustekaloilla ja muutamilla muilla väriä vaihtavilla eläimillä on erityisiä tähtimäisiä pigmenttisoluja, kromatoforeja, joiden pigmenttisisältöä säätelemällä otukset kykenevät melkoisiin naamioitumissuorituksiin. Kun pigmentit pakkautuvat keskelle solua, eläin vaikuttaa vaaleammalta ja kun pigmentit ovat levällään kromatoforeissa, eläin vaikuttaa tummemmalta. Kromatoforit voivat sisältää eri pigmenttejä.