9.2.11

Värikäs Kankaanpää!


Suomen käsityön museon tuottama kiertonäyttely Väristyksiä! on jatkanut Lahdesta matkaansa Kankaanpäähän, jossa se on esillä 8.5. saakka! Kaikkien lähellä asuvien kannattaa ottaa viikonlopun ohjelmaansa museopäivä: 12.2. museolla vietetään värikästä talvipäivää:
Museon pihan pulkkamäki on laitettu kuntoon ja laavulla lämpiää tuli.
Sisällä on tarjolla kuumaa juotavaa ja värejä:
Väristyksiä-näyttely avaa ovia värien kiehtovaan maailmaan. Näyttelyssä tutustutaan luonnonvärien räiskyvään historiaan ja mitä erikoisempiin käyttömahdollisuuksiin.
Tuunatut cityfillarit PINKY TWINKY, GOLD RUSH, RAINBOW WARRIOR II, HINKI PINKI, JALAXI TAXI, GIALLO SAMBA, BABY BLUE, MOLOTOW tuodaan yleisön nähtäville.
Lisäksi väreihin liittyviä tehtäviä.
Näyttelyihin on vapaa pääsy! Omat pulkat ja makkarat mukaan.

7.2.11

Neuvonnallinen väri-iltapäivä vuodelta 1970



Paitsi että Heikki Kahilan äänen kuuleminen herättää aina voimakkaan nostalgia-aallon (jota tämä valistuselokuvien mestariteos huokuu muutenkin), tässä pienessä ohjelmaisessa on paljon mielenkiintoista dataa väritelevision historiasta kiinnostuneille. Videossa vilautetaan myös Tesvision lähettämää ensimmäistä värikuvaa vuodelta 1960... Joka on pakko laittaa tähän alle:


Itselleni oli ihan uutta, että väritelevision omistajat ovat vielä erikseen joutuneet maksamaan korkeamman väritelevisiomaksun.

Ja tätä tulevaisuuden ennustusta:
Teija Sopanen: Luuletko sinä, Heikki, että kaikki tv-ohjelmisto muuttuu pian väriohjelmiksi?
Heikki Kahila: Tuskinpa aivan kaikki, ainakin on paljon sellaisia ohjelma-aiheita, jotka on syytä mustavalkoisena. Näinhän on käynyt elokuvankin parissa.

YLEn Elävä Arkisto http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=526&a=4463

Ps. Sitä mitä ohjelma ei mainitse - ja joka muutamia vuosia sitten sai oman aikajanani eri järjestykseen - on tieto siitä, että ensimmäinen väritelevision patentti haettiin Saksassa jo vuonna 1904.

5.2.11

Jalat juhlakuntoon



Näin samana päivänä allaolevan jalkavärimainoksen ja kuuntelin BBC:lta ohjelmaa, jossa kerrottiin vanhoja sotamuisteloja arkipäivästä. Siinä vanha englantilaisnainen kertoi, kuinka sukistakin oli sota-aikana pulaa - ja koska tansseihin tai muuten riiaamaan ei sopinut lähteä sukattomana, värjättiin jalat usein teen avulla ja sisarista vakaakätisin sai kunnian piirtää mustalla kulmakynällä "saumat" jalan taakse. Sukkia alettiin valmistaa saumattomina pötkylöinä jo 1900-luvun alkupuolella, mutta silti saumauksia jäljitellään edelleenkin joissakin sukissa. Nykysukissa takasaumoilla ei ole enää mitään konkreettista käytännön merkitystä: jos ne sukissa ovat, ne ovat vain visuaalinen mauste.

Puolen vuosisadan takaisessa Elisabeth Ardenin mainoksessa jalkaa väritetään ruskeaan rantakuntoon. Sinänsähän tämä jalkojen värjäily ei ole sen kummempaa kuin nykyäänkään: melkein joka lähikaupastakin saa jonkinlaista ihonvärjäysainetta - jopa metallinkiillolla halutessaan. Teepussiproseduurin sijaan nykyihminen varaa ajan suihkuruskettamoista, joissa maali hurautetaan ihon pintaan hyvinkin tehokkaasti.

Silti alla olevassa Ardenin mainoksessa on jotain kiehtovan kummallista... Ehkäpä sen vertautuminen nykymainoksiin, joissa yritetään varta vasten korostaa värin luonnollisuutta mahdollisimman hienovaraisin värieroin. :)

3.2.11

Antiikin veistosten värit

Kuukausi sitten blogasin Tukholmassa esillä olleesta, antiikin patsaiden väritystä esittelevästä näyttelystä Vita lögnar. Se on nyt päättynyt, mutta koska aihe on kiinnostanut, tässäpä tarjolla METin luento Rediscovering the Painting and Gilding of Classical Sculpture vuodelta 2008.

Rediscovering the Painting and Gilding of Classical Sculpture






1.2.11

Yhdysvaltojen keltaoranssi pelkotila päättyy



Iltalehdestä tarttui viime viikolla silmiin STT-AFP:n välittämä uutinen Yhdysvallat luopuu terroriuhasta kertovasta värikoodista. Yhdysvallat otti 911-terrori-iskun jälkeen seuraavana vuonna 2002 käyttöön vaarasta kertovan värikoodiston Homeland Security Advisory System, jossa värien avulla kerrotaan maata ahdistelevan uhan taso. Värit ovat järjestyksessä vihreä, sininen, keltainen, oranssi ja punainen - ensimmäinen "ei vaaraa" ja viimeisin "vakava terroriuhan mahdollisuus". Lehtijutun mukaan:
Uhkataso on yleensä pysytellyt keltaisena tai oranssina eikä se ole koskaan laskenut vihreäksi tai siniseksi. Vuoden 2006 jälkeen väri on pysynyt oranssina.

Värikoodijärjestelmää on syytetty levottomuutta herättäväksi. Ja voihan sen kuvitella. Värikoodit eivät ole olleet esillä vain hallinnon sisällä, vaan ne ovat julkisesti esitetty esimerkiksi teiden varsilla olevissa tiedotetauluissa, etenkin lentokenttien ja muiden vastaavien keskusten ympärillä. Jos koodi osoittaa jo useamman vuoden toiseksi vakavinta vaaraa lentokentän kupeessa, ei sitä kovin kevein mielin matkaan lähtisi. Varsinkaan, kun syytä hälytystiloille ei ole koskaan julkistettu.


Homeland Security Advisory System
Yhdysvallat luopuu terroriuhasta kertovasta värikoodista (Iltalehti 27.1.2011 klo 11.59)

31.1.11

Puhreaa, puhreaa - Martti Huttusen Käänteisväriteoria

No johan nyt: tapahtuuko Suomen värikartalla jotakin? Martti Huttusen Käänteisväriteoria on ehtinyt herättää väripiireissä sekä ihastusta että pahastusta. Teoriasta uutisointiin mm. Iltalehdessä 29.1.2011 otsikolla Tutkija: Nykyinen väriteoria pielessä - "ruska paljastaa". Omat väriteorian taitoni - sekä ne perinteisesti opetetut että nämä uudet - ovat aikalailla hukassa ja suoraan sanoen oma mielenkiintoni kallistuu hyvin vahvasti muihin väriin liittyviin ilmiöihin, monen mielestä varsin epäolennaisiinkin.

Kuitenkin teoriapuoli tuntuu kiinnostavan kovasti useita, joten laitanpa tähän linkin Käänteisväriteorian esittelytilaisuuden 24.1.2011 videointiin, joka löytyy YouTubesta Huttusen omalta kanavalta www.youtube.com/user/Varioppi - ja alta. Toivottavasti keskustelu herää virkeäksi - asiallinen sana on vapaa sekä puolesta että vastaan.







29.1.11

Näyttely Italiassa: Color. Farben der Natur



Italian matkaajat suunnatkoon kohti Bolzanon kaupunkia, joka sijaitsee pohjois-Italiassa, Etelä-Tirolissa, suurinpiirtein Innsbruckin ja Veronan puolessa välissä. Siellä Eteä-Tirolin luonnonmuseossa on 17.4.2011 saakka Color. Colours -näyttely.

Näyttelyn esittely vapaasti käännettynä kuuluu näin:
Mitä on taivaan ja veden sinen, lapis lazulin sinisen, iiriksen, ukonhatun tai akileijan sinisen takana? Minkä väriseksi tulee paistettu kananmuna, kun se valaistaan sinisellä valolla? Mitä tapahtuu, kun siniset, punaiset ja vihreät valonsäteet kohtaavat? Kukkien väri ja hyönteisten näkökyky liittyvät toisiinsa, koska kukkivat kasvit houkuttelevat vain niitä hyönteisiä, jotka voivat pölyttää ne. Näyttelyn merivesiakvaario on värin riemua! Kalat naamioituvat käyttämällä räikeitä läikkiä ja juovia, ne tekevät niin vaikuttaakseen naaraisiin ja häätävät viholliset silmän muotoisilla koristeilla. Väriaineet lisäävät ruokahaluamme ja halukkuuttamme ostaa oliiveja, lhta tai mansikkajäätelöä. Historialliset ja synteettiset pigmentit ovat todistajina unelmille jäljitellä luonnonvärejä tai jopa ylittää ne.

Color. Farben der Natur
Naturmuseum Südtirol
Bindergasse 1, Bozen/Bolzano, Italia
www.naturmuseum.it/de/news_de.asp?art=340625
http://www.naturmuseum.it/kale/kale_exh_detail_de.asp?EVEN_ID=81045

27.1.11

Videolla: Barbara Berrien luento Venetsian väreistä

Noin viikko sitten postasin ensimmäisen luennon viime kesäisestä Color-teemapäivän luennosta Sunday at the Met -tapahtumassa New Yorkissa, Metropolitan Museumissa (Met). Tarjolla on myös toinen osa: konservaattori (National Gallery of Art, Washington D.C.) Barbara Berrien luento renessanssin aikaan Venetsiassa käytetyistä väreistä. Berrie on yksi maailman johtavista pigmenttiasiantuntijoista ja on toimittanut mm. taidekonservaattorien (ja värifanaatikkojen) aarrekirjasarjaan "Artists' Pigments - A Handbook of their History and Characteristics" osan neljä.

Renaissance Venetian Colore: A Material Thing

25.1.11

Valve vie ja uni palauttaa värinäkökykyämme?

Teksasissa Houstonin yliopistossa on tutkittu unen vaikutuksesta värinäköön. Unen vaikutuksesta ihmisen havainnointikykyyn ei ole juurikaan tutkittu, joten tutkimuksessa liikutaan varsin uudella maaperällä ja tulokset ovat olleet kiinnostavia. Tutkija Bhavin Sheth kertoo, että tutkimustulosten mukaan värin hahmotuskykymme muuttuu valveillaoloaikanamme ja palautuu takaisin neutraaliin tilanteeseen unen aikana. Tutkimuksen mukaan valveillaolon jälkeen testissä näytetty harmaa nähtiin voimakkaasti vihertävänä, mutta yön nukkumisen jälkeen värinäkö "nollaantui" ja harmaa havaittiin harmaana.

Tutkimus esiteltiin viime vuoden Associated Professional Sleep Societies LLC:n vuosittaisessa tapaamisessa SLEEP 2010. Kaikki tapahtuman esittelyt on luettavissa Sleep-julkaisusta http://www.journalsleep.org/PDF/AbstractBook2010.pdf (HUOM! yli 10 mb); esittely 0106 löytyy sivulta 39.

Sleep colors your view of the world: Study suggests sleep may restore color perception (EurekAlert 9.6.2010)

23.1.11

Materiaaliarkisto



Material Archiv -sivusto ei ole mikään visuaalinen riemuvoitto, mutta sisällöllisesti huippuluokkaa! Sveitsin Winterthurissa sijaitsevan Gewerbemuseumin materiaaliarkistoa alettiin koota vuonna 2001 ja verkostakin löytyvä tietokanta laajenee koko ajan. Materiaaleista on olemassa perustieto ja lisäksi informaatiota mm. materiaalien käyttötavoista ja -mahdollisuuksista sekä niiden hankintamahdollisuuksista. Yläreunasta voi valita materiaaliryhmäksi "väriaineet" ja esiin tulevia pieniä pigmenttikuvia klikkaamalla saa auki materiaalikortin, joka on myös ladattavissa pdf-tiedostona. Tarjolla on tietoa sekä luonnon- että synteettisistä pigmenteistä.

Väriainelistauksesta tuli itsellenikin esiin useita väriaineita, joista en ollut kuullut juuri mitään. Lähinnä paikallisia (eurooppalaisia) vähemmän markkinoituja okravärejä ja muita maavärejä - mielenkiintoista tietoa yhtä kaikki!

www.materialarchiv.ch

ps. Jälleen vanhaa tietoa tarjolla: viime vuosi on ollut Gewerbemuseumissa melko värillinen: 12.9.2010 - 2.1.2011 esillä on ollut näyttely Farbpigmente Farbstoffe Farbgeschichten, jossa on esitelty useita väripigmenttejä ja värjäysaineita; ja sitä ennen, 30.5.-28.11.2010 Farbe: Obsession und Spiel näyttely on käsitellyt mm. erilaisia värijärjestelmiä. Jälkimmäisestä näyttelystä on katsottavissa myös reilun kolmen minuutin saksankielinen video Gewerbemuseum | Farbsysteme und Kunst osoitteessa www.art-tv.ch/5987-0-gewerbemuseum--farbsysteme-und-kunst.html (art-tv.ch).

21.1.11

In Search of Lost Colour: The Story of Natural Dyes

Kanadalainen Maiwa Handprints (www.maiwa.com) on tuottanut 90-minuuttisen dokumentin In Search of Lost Colour: The Story of Natural Dyes, josta seuraavassa muutama videonäyte. Videota voi tiedustella Maiwasta.

In Search of Lost Colour: UNESCO short on viiden minuutin otos täyspitkästä värielokuvasta. Pätkä esitettiin UNESCOn luonnonvärikonferenssissa Hyderabadissa, Intiassa, 2006.


Natural Dye Extracts käsittelee Ranskan Rochefortista saatujen värikasvien prosessointia.

20.1.11

Väri on tärkeä

...mutta että jonkun laitteen uusi tuotantoväri voi ylittää uutiskynnyksen useammassakin tiedotusvälineessä... Mm. Digitoday kertoi tänään uudesta ihmetuotteesta jutussaan Lisää todistusaineistoa valkoisesta iPhonesta. Uutuutena aiempiin verrattuna siis... valkoisuus.

20.1.2011 16:24 Julkisuuteen vuotaneiden luettelotietojen mukaan Applen valkoinen iPhone-älypuhelin on tulossa markkinoille helmikuun lopulla.

Laitevalmistaja Applen valkoinen iPhone-älypuhelin putkahtaa nyt esille amerikkalaisen Best Buy –kauppaketjun luettelosta. Kauppajätin tietokannan mukaan valkoiset puhelinmallit tulevat kauppoihin 27. helmikuuta. Kuvan luettelosta ovat julkaisseet monet verkkolehdet.

Kaupan mallinumero viittaa samoihin laitteisiin, joista kauppaketju otti viime kesänä ennakkotilauksia. Ennakkotilaukset peruuntuivat, kun Apple ilmoitti valkoisen iPhone-mallin myöhästymisestä.

Valkoinen iPhone-malli ilmestyi tällä viikolla myös Saksan Vodafonen tuoteluetteloon.

Heidi Vaalisto

http://www.digitoday.fi/vimpaimet/2011/01/20/lisaa-todistusaineistoa-valkoisesta-iphonesta/2011943/66?rss=sec
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

19.1.11

Videolla: Elena Phippin luento kokenillista

Youtube tarjoaa jälleen aarteita: viime kesäinen tekstiilihistorioitsija Elena Phippin luento kokenillin historiasta. Puolituntinen luento on pidetty 6.6.2010 Color-teemapäivänä Sunday at the Met -tapahtumassa New Yorkissa, Metropolitan Museumissa (Met). Luvassa kuvamateriaalia, jota harvemmin näkee.

Cochineal Red: The Art History of a Color


ps. Luento on osana New Yorkissa vuosittain järjestettävää World Science Festival -tapahtumaa, jonka ohjelma on varsin monipuolinen ja mielenkiintoinen myös niille, joita värit eivät niin kovasti hetkauta...

17.1.11

Sininen maanantai


Vuoden kolmas maanantai. Jos joku ei sitä vielä tiedä, niin tänään on vuoden masentavin päivä - ja yllä näkyvän yhtälön sanotaan sen todistavan. Yhtälössä w=ilma (weather), d=velka (debt) t= joulun jälkeinen aika (time since Christmas), Q= uuden vuoden lupausten pettäminen, M = alhainen motivaatiotaso ja Na = epäaktiivisuuden tunne.

Englannissa Blue Monday sai alunperin alkunsa Sky Travelin kampanjasta ja alkuperäinen tiedote vuoden surkeimmasta päivästä julkaistiin alunperin Cliff Arnallin nimellä. Arnall työskenteli tiedotteen julkaisuaikaan Cardiffin yliopistoon liitettyvässä organisaatiossa ja yliopisto onkin ottanut tiukan linjan ja irtisanoutunut huuhaalaskelmasta. Mutta julkaisun jälkeen Blue Monday on säännöllisesti ottanut oman tilansa lehdistössä huolimatta siitä kuinka syvältä hatusta yhtälö onkaan vedetty.

Mutta olisiko laskelmassa sittenkin hitunen totta? Masentaako?

Lue mm. Blue Monday: The unhappiest day of the year (Colin Fernandez, Daily Mail, 22.1.2007)

15.1.11

Uusi valo - uusi väri: vakuumiultravioletti!

Thomas Jefferson Labissa on onnistuttu tuottamaan erityinen laservalo, joka on saanut nimen Vacuum Ultraviolet (10 eV photonia, 124 nanometriä). Sata kertaa mitään muuta valoa kirkkaampi laservalo saatiin tuotettua tyhjiössä. Tyhjiöstä (vacuum) valo sai nimityksensäkin, sillä ilman molekyylit absorboivat sen, joten valo voi syntyä vain tyhjiössä.

Vaikka vastaavan voimakasta vakuumiultraviolettia ei olekaan koskaan aiemmin tuotettua, itse termi vacuum ultraviolet (VUV) ei ole uusi. Vuonna 1893 saksalainen fyysikko Victor Schumann havaitsi alle 200 nanometrin ultraviolettisäteilyn, joka absorboitui voimakkaasti ilmaan - ja tuosta syystä sai jo tuolloin nimensä. Ultraviolettivaloista tavan pallontallaajalle lienee ultravioletti A (UVA), joka myös mustana valona tunnetaan (400–315 nm). Sen jälkeen listalta löytyvät ultravioletti B (UVB; 315–280 nm) ja C (UVC; 280–100 nm). Tyhjiöultravioletin jälkeen on vielä low ultraviolet (LUV; 100–88 nm), super ultraviolet (SUV; 150–10 nm) ja extreme ultraviolett (EUV 121–10 nm).

Jefferson Lab Laser Twinkles in Rare Color (Jefferson Lab News, 22.12.2010)
Laser Tricks: Making a New Color (Discovery News / Tech News, Amy Dusto, 27.12.2010)