Kissa söi kesävoin

Kuulin viime viikolla, kun joku kaupassa ihmetteli ystävälleen ulkomailla maatalo-B&B:ssa syömäänsä voita ja epäili sitä pilaantuneeksi, kun se oli melkein valkoista. Lieneekö ollut oikeasti pilaantunutta, vai rehellistä värjäämätöntä "talvivoita". Entisaikaan, kun voi kulki vähän pienemmän tuotantoprosessin läpi eikä tuoretta heinää ollut talvisaikaan saatavilla, kunnon kesävoi oli keltaista ja maukasta, mutta talvisaikaan voi oli todellakin väriltään melko vaaleaa (ja ilmeisesti myös vähemmän maukasta). Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että kesällä karja sai tuoretta karoteenipitoista syötävää niityn täydeltä. Myöhemmin, kun keksittiin keino säilöä heinää tuoreena, voi alkoi olla kesäistä myös joulupöydässä.

1800-luvulla pienten maitotilojen isäntiä kuohutti voin ja juuston väärentäminen värjäämällä: värin muuntelu nähtiin monissa paikoin lähinnä petollisena toimintana, vaikka lehdissä kuinka kirjoiteltiinkin siitä, kuinka voin ja juuston värjääminen oli jo aivan yleistä maailmalla ja keinon tarkoituksena oli nimenomaan lisätä tuotteen houkuttelevuutta ja edistää myyntiä, eikä suinkaan harhaanjohtaa ihmisiä tai väärentää kilpailutilannetta. Hetken saivat pienet meijerit ja maitotilat opetella annaton käyttöä voin ja juuston värjäyksessä, kun jo iski toinen uhka: kaiken maailman rasvoista sekoitetut margariinit. Suomelle voi oli melko merkittävä vientiartikkeli ja sitä arvostettiin "sekoituksista puhtaana" laatutuotteena, joka siis oli silkkaa itseään - eikä esimerkiksi sisältänyt talia.

Petollisen margariinin problematiikasta kirjoitettiin mm. 27.1.1892 Aura-lehdessä (21) julkaistussa Margariinitehdas Suomeen -jutussa. Siitä muutamia katkelmia:

useilla seuduilla ulkomailla on ruwettu keinotekoisesti walmistamaan halpa-arwoisempaa woin kaltaista leiwän särwintä kun woi on ollut liian kallista köyhän kansan ostaa. On käytetty palmujen hedelmistä keittämällä saatua raswaa n s. palmu-woiksi mutta enenn kaikkea eläinten raswoja,talia, ihraa ja muita semmoisia. Margariinin nimellä näitä tehtaissa walmistettuja raswoja on sitte myyty. Margariinitehtaiden tuotteet owat joka paikassa koetettu aina walmistaa niin yhdennäköiseksi kuin suinkin tawallisen meijeriwoin kanssa joka ei olekkaan mikään waikea asia, sillä käytetäänhän meijerissäkin keltaista woin wärjäysainetta että woi aina tulisi saman wäriseksi eikä kirjawaksi. Murtta margariinin walmistamisella yhdennäköiseksi kuin woi tawallisesti on, on toinenkin ihan silminnähtäwä tarkoitus, nimittäin se, että waromaton ostaja kaupassa narrataan ostamaan sitä siinä luulossa, että hän ostaa woita.[...]

[...] joku wuosi sitten nousi Pohjois-Saksassa meijerinomistajain puolelta oikea myrsky margariinin walmistajia wastaan. Tähän ei ollut syynä niin suuressa määrässä kilpailu halwemilla hinnoilla kuin epärehellinen kilpailu margariinin puolelta. Ihminen syö ruoka-aineita jotka owat monen näköisiä wäriltään, ja wäri on siis siwuseikka. Senpä wuoksi meijerien omistajat wattiwat ankaruudella ettei margariinia saisi millään muotoa walmistaa saman näköiseksi kuin woi, waan se olisi wärjättäwä punaseksi taikka siniseksi ettei sitä kukaan erehdyksessäkään ostaisi woin asemesta. Mutta margariinin walmistajat taisteliwat yhtä wimmatusti saadakseen eelleen käyttää samaa keltawäriä kuin woinwalmistuksessakin käytetään, toisin sanoen tehdä mahdolliseksi margariinin sekoittamista woihin tai suorastaan myymistä woin sijasta ilman että sitä jokainen heti huomaisi. Tuossa keltaisen wärin asiassa lienewät margariinitehtailijat päässeet woitolle koska woin ja margariinin wälillä wieläkin on sama wihollisuus kilpailussa. Toinen kokee säilyttää mainettaan puhtaana, toinen tahtoo tunkea kauppaan woi ulkomuodon ja jos mahdollista nimenkin warjolla.

Jokohan tuohon margariinin ehdotettuun siniseen väriin olisi reilun sadan vuoden aikana ehtinyt tottua?