8.9.11

Seitikkimaalailua



Pari vuotta sitten sain vahingossa tosi hienoja seitikkiprinttejä, kun värjäystilanteessa seitikkejä tippui valkoiselle paperille ja kun pari tuntia myöhemmin siivosin, sain ihastella hienoja seitikkikuvioita. Ny, kun äiti toi metsätuliaisina kuivattuja veriseitikkejä ja verihelttaseitikkejä, päätin kokeilla maalailua niiden kanssa. Metodi oli simppeli: asettelin kuivat (pääasiassa veriheltta-)seitikit märälle akvarellipaperille. Kostutin toisen samankokoisen akvarellipaperin ja laitoin sen sienten päälle. Niiden päälle paksu pahvilevy ja paljon painoa - ja parin tunnin päästä oli hienoja jälkiä paperilla.



Mikä mielenkiintoisinta: ensimmäisiin kokeiluihin asettelin seitikit kaikki niin päin, että lakin alaosa oli alimmaista paperia vasten ja yläosa ylimmäistä paperia vasten. Hattujen alaosasta jäi selkeästi punaista jälkeä, kun taas yläosasta paperiin tuli keltaisia ja vihreitä (!) painaumia. Luulin ensin vihreää homeeksi, mutta ilmiön toistuessa tajusin, että väriä se on. Kun sitten myöhemmin muussasin kerran käytetyt seitikit yhdeksi mössöksi jatkokäyttöä varten, väri muuttui kokonaisvaltaisen ruskeaksi.













11 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Hienoja kokeiluja, onko tietoa et kestääkö tää punainen väri paperissa kauanki vai muuttuuko rusehtavaksi?

Päivi kirjoitti...

Aiempien testien pohjalta olen päätellyt, että happovapaassa (taiteilijatason) paperissa punainen väri pysyy aikalailla just sellaisena kuin millaiseksi se siihen ekalla kerralla kuivuu (märkänä on tietenkin vähän kirkkaampaa). Halvoissa papereissa väri muuttuu helpommin. Muuttumiseen näyttää vaikuttavan jonkin verran myös paperin imukyky; esim. happovapaa akvarellipaperi on ollut aika hyvä valinta.

Noista keltaisista ja vihreistä en tiedä: ainakin vihertävät harmaantuivat huomattavasti kuivuessaan, vaikka ovat vielä selkeästi vihreitä.

Kestää myös käsittämättömän hyvin valoa. Mulla on ollut parvekkeella muutaman vuoden seitikillä värjätty

Eija kirjoitti...

Kiitoksia kovasti tiedoista; tätä kyllä täytyykin kokeilla jossain vaiheessa:)

Jokke kirjoitti...

Uuu, jännää!

Eila A kirjoitti...

Onpas hienoja ja mielenkiintoisia kokeiluja! Valonkestosta mulla on sellainen käsitys, että sienivärit kestävät valoa kaikenkaikkiaan hyvin, ja paremmin kuin kasvivärit.

Päivi kirjoitti...

Muistaakseni punainen on antrakinoniväri, joka on melkoisen kestävä; sinertävät ja vihertävät tulevat ehkä dermosybiinistä (?) - sen kestosta en niin tarkkaan tiedä... Mutta noin yleisesti ottaen tuntuu kyllä siltä, että ainakin seitikkien ja tattien värit ovat aika kestäviä niin paperilla kuin langoilla. Eikä tarvi puretusaineita...

Leena kirjoitti...

Jos nyt oikein ymmärrän, niin sinulla on ollut vain seitikkejä. Nuo ruskeat värisävyt, ovatko ne myös pelkästään veriseitikistä? Verihelttaseitikin päälinen on ruskea, voisko se olla kyseessä. Tänään värjäilin ihan tavallisesti villalankoja veriseitikeillä ja verihelttaseitikkien jaloilla. Värit tulivat todella upeiksi. Metsät myös pursuavat seitikkejä. Niiden käyttöä muussakin voisi kokeilla. Kiva juttu.

Vilde Farver kirjoitti...

Dear Lisaa - Your art work looks great! would you please try to explain in English how you do it? I paint watercolours myself - and also dye my own wool - just love the small cortinarius mushrooms!

Hope you can write a few words about your method in English.

Thank you in advance - Karin (Denmark)

Päivi kirjoitti...

Karin: No special method really: I just springled water to artist quality aquarelle paper, put the dried mushrooms upon it, springled some more water to the mushrooms, put another aquarelle paper upon them; then I put heavy weight upon the whole layered thing (paper-mushrooms-paper) and let it be for a couple of hours. Then I scraped the mushrooms off.

I made also some prints where the pattern is made using masking tape to cover the areas I want to leave white; the prints came out beautiful but the mushroom smell is so strong (it gets really strong on those artist quality papers), it's propably impossible to show them in exhibitions or to sell them - at least for a while. I'll wait if the freezing winter will vanish the smell away :)

I'm also planning to try this with silk and other textiles too... just for fun.

Päivi kirjoitti...

Leena: olen käyttänyt verihelttaseitikkejä. Hatun helttapuolelta on tullut pääasiassa punaisia värejä ja hatun ulkopuolelta aikalailla ruskeita ja (sinisenkin) vihertäviä sävyjä; ja kun muussasin lopulta pari kertaa käytetyt sienet sekaisin ja käytin niitä, sain enemmän ruskeita sävyjä.

Vilde Farver kirjoitti...

Thank you for your answer. And sorry, I called you Lisaa, I don't know a single word of Finnish. I see now your name is Päivi!

Good luck with your art work. I hope the mushrooms will dry and not smell afterwards!

kind regards, Karin