27.2.12

Kuisman kukerrusta



Olen pitänyt värjäyshommista tahatonta taukoa melkein koko viime vuoden (ajan puute, tuo pirulainen!) ja tänä vuonna olen uudella innolla aloittanut pienen värjäilytestailun keittiössäni töiden lomassa, mutta olen kumminkin pääasiallisesti keskittynyt SULOisia värejä -projektiin. Siinä jätevärjäysten lomassa hairahduin värjäämään myös yrteillä ja tasapainoilin jonkin aikaa keskenäni siitä, kuuluuko tämä värjäyskokeilu SULOisia värejä-projektiin vai ei, mutta kun kyseessä ei ole varsinainen jätevärjäys ja aineskin on ostettu kaupasta, niin ehkäpä parempi paikka tälle informaatiolle on oma Coloria-blogini. Olen nimittäin jo kauan haaveillut värjääväni kuismalla, mutta haaveeksi on jäänyt, koska kuisma on näin kaupunkilaiselle suhteellisen hankalasti löydettävä värikasvi. Muutenhan sitä Suomessa löytyy kohtuullisen yleisesti. Olen lukenut, että kuismasta on mahdollista saada useampia värejä: kukista pitäisi saada sävyjä keltaisesta violettiin ja muusta kasvista alunalla keltaista ja alkoholin avulla punaista (hyperisiiniä) - kuismaa onkin käytetty enemmän alkoholin värjäämiseen kuin tekstiilivärjäykseen. Sitten eräänä tammikuisena iltana, seisoskellessani Punnitse & Säästä -puodin jonossa, huomasin alennuslaarissa St. John's Wort -pussin puoleen hintaan - ostin 50 sentillä 20 grammaa kuivattua kuismamurua. En tiedä mitä kasvin osaa se oli, eikä sitä ollut paljon, mutta päätin silti kokeilla, mitä murusista irtoaisi. Heitin muruset pikkukattilaan ja perään kaikenlaista värjättävää. Ikinä en olisi osannut ennakkoon kuvitella, millainen värikirjo kattilasta nousisi.



Olen viime aikoina testaillut myös grafiikkapaperieni värjäytymistä, koska etsin ideaa lukuisten hukkapalojen käyttämiseen - normaalipaperi tai edes akvarellipaperi ei ime väriä ihan näin voimakkaasti. Grafiikkapaperihukkapalani on säilytetty sikin sokin ja ne ovat eri ajoilta - ja samaan kattilaan yhtäaikaa heitettynä värjääntyivät hämmentävän eri sävyisiksi - kellertävän ruskeasta syvään punaruskeaan. Värikirjoa löytyi myös lankanäytesetistäni: arvelin, että 20 grammaa tuskin riittää edes pienen kerän värjäämiseen, joten ajattelin kokeilla vain pienellä erällä erilaisia lankoja. Näitä lankasettejä olen tehnyt valmiiksi joskus telkkaria katsellessani melkoisen satsin ja niissä on useampia lankalajeja villalangasta keinotekoisiin, osa puretettu ja osa purettamatta ja ne on sidottu kiinni toisiinsa - eli ne viettivät värikylvyssä tismalleen saman ajan. Kirjo oli huikea!



Seitsemän veljestä -lankoihin (harmaata ja valkoista, ilman puretusta, alunapuretuksella ja alunaviinikivipuretuksella) tuli huikeita värieroja kellertävistä vaaleanpunaisiin ja violetteihin, polyamidi värjääntyi vaaleanpunaiseksi, alpakkalanka kirkkaankeltaiseksi ja toinen ja Florica (100% villaa) sammaleen vihreäksi (mikä ei valitettavasti ole tallentunut kuviin kovin hyvin). Puuvillan ja polyamidin sekoitus (50/50) Malibu-lanka muuttui suorastaan silmiäsärkevän neonkeltaiseksi. Jopa akryylikuidut värjäytyivät hieman. Lankojen väri tosin muuttui aika pian: jo parin päivän jälkeen kuvan vaaleanpunainen oli sammunut punertavaksi beigeksi, mutta sen jälkeen muutosta ei ole tapahtunut.



Värjäsin paperisuikaleita melkoisen määrän, mutta silti kattilassa näytti vielä riittävän punertavaa vettä, joten heitin perään vielä noin 50 gr kirpparilta ostamaani tuntematonta lankaa (vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin 7 veljestä, ellei sitten ole sitä). Se keräsi itseensä vielä tunnin liottelulla ihan mukiin menevän punertavan beigen värin.



Tämä innosti sen verran, että yritin mennä ostamaan lisää kuismaa, mutta ostamani pussukka oli ollut viimeinen (sen sijaan mukaan sattui samanlainen setti laventelia...). Kuisma on melko tunnettu yritti luontaisainekaupoissa, mutten ole vielä ehtinyt kierrellä tarjontaa läpi. Kuismateetäkin on kuulemma saatavilla...

1 kommentti:

päpä kirjoitti...

Et ole koskaan kokeillut tuoreilla kuismilla? Minulla vain yksi testaus toistaiseksi, siitä tuli keltaista lankaa