24.8.08

Keramiikkalasitteet


[Kuvassa amerikkalaisen Fiesta-astiaston väriskaala. Eric B. Norman/LBNL.]

Sain muutama päivä sitten Coloriaan viestin, jossa kyseltiin turvallisten keramiikkalasitteiden perään. Tai pikemminkin: mitkä ovat niitä myrkyllisiä lasitteita, joita pitäisi välttää? Olen joskus aiemmin kaivellut esille tietoja keramiikkaväreistä, mutta kokonaisnäkemys on jäänyt aika huteraksi. Nyrkkisääntönä lienee se, että täysin turvallisessa keramiikassa kannattaa vältellä raskasmetalleja (mm. kadmium- ja kobolttivärejä) ja kokeilla värityksenä esim. rautaoksideja, joita käytetään elintarvikeväreinäkin. Musta, keltainen ja punainen rautaoksidi ovat edullisia ja yleisiä (tosin en ole ihan varma, kuinka hyvin tuo keltainen poltettaessa säilyy - muuttuuko punaiseksi?), mutta ainakin näillä siniset ja vihreät sävyt jäävät väliin.

Maalaustaiteessa raskasmetalliväreistä on jo aika yleisesti siirrytty ns. sävy- ts. "hue"-väreihin (eli "kadmium red hue" on kadmiumpunaisen väristä, mutta ei aitoa kadmiumpunaista). Tuubiväreinä saa toki esim. kadmium- ja kobolttivärejä, mutta valmiiksi sekoitettuina ne eivät ole niin haitallisia kuin jauhemuodossa, koska ne eivät pääse elimistöön niin helposti. Monet perinteisiin tarrautuneet maalarit suosivat perinteisiä metallivärejä ja pitävät alkuperäisiä parempana, vaikka monella uudella synteettisesti valmistetulla uusvärillä on huomattavasti parempi valonkesto ja muutenkin paremmat ominaisuudet.

Keramiikassa raskasmetalliväreistä on vähän vaikeampi päästä eroon, koska keramiikassa värien kiinnittäminen tapahtuu kuumuudessa, jota monet synteettiset väriaineet eivät kestä. Tässä on vielä tiedon osalta kaiveltavaa, koska olen kuullut huhuja useistakin täysin keinotekoisesti valmistetuista keramiikkaväreistä, mutta ainakaan pikagooglaamisella löytänyt mainintoja. Kaikki lisätieto tervetullutta.

Keramiikan tekijän kannalta tilanne on melko turvallinen, jos suojautuu tehdessään asianmukaisesti. Suurin riski sisältynee jauhemaisten väriaineiden ilmassa pöllyämiseen / keuhkoihin ja verenkiertoon ajautumiseen. (Suomalaisen) kuluttajan näkökannalta tilanne on melko turvallinen, jos pysyy nykyastioiden käytössä. Sen sijaan vanhoja astioita kannattaa käyttää harkiten, koska ennen raskasmetallien käyttö astioissa oli melko yleistä. Kadmiumia löytyy etenkin punaisista, keltaisista ja oransseista väreistä.

Shokeeraavinta nykyihmiselle lienee tietää, että uraaniakin (uraanikeltaista, uraanioksidimustaa ja uraaniokraa) on käytetty lasitusaineena. Uraanioksidista valmistettiin 1900-luvun alkupuolella hyvin intensiivista punaista, kunnes USA:n valtio 1943 otti käyttöönsä kaiken uraanin sotateollisuutta varten. Ko. uraaniväristä valmistettiin mm. suosittua Fiesta Red -ruokailuastiastoa, joka tuli markkinoille 1936. Fiesta Ware -nimellä viitataan myös USAssa valmistettuun kivitavarasaveen, joka lasitettiin uraania runsaasti sisältävillä suoloilla - astiat olivat myös keltaisia ja oransseja. Uraani-Fiestan valmistus ei toki loppunut sota-aikaan: 1936 – 1943 Fiesta Red valmistettiin luonnonuraanista; 1959 – 1969 Fiesta red Fiesta Ware ja 1969 - 1973 Fiesta red Fiesta Ironstone valmistettiin "tyhejnnetystä" uraanista. Astioita esittelevällä sivulla Fiesta Ware (ca. 1930s) mainitaan myös, että lähes jokainen keraaminen antiikkiesine, jossa on syvä oranssi tai punainen väri, on todennäköisesti radioaktiivinen. Uraania on käytetty myös muiden värien, kuten keltaisen, vihreän ja ruskean valmistukseen. On arvioitu että vuosina 1959-69 valmistettiin noin kaksi miljoonaa uraanilla lasitettua keramiikka-astiastoa.

Suomalaisessa, kotimaassa valmistetussa keramiikassa uraania ei ole todennäköisimmin valmistettu, mutta muita raskasmetalleja kylläkin. Arabia lopetti lyijyn käytön lasitteissa jo 1970-luvulla, mutta pienemmissä keramiikkayrityksissä se jätettiin pois vasta seuraavan kahden vuosikymmenen aikana. Lyijyn ja kadmiumin käyttö keramiikassa ei ole kuitenkaan kielletty edelleenkään, vaikka raja-arvot ovat tarkentuneet ja niitä myös valvotaan tiukemmin. Kuningaskuluttajan keväisessä laboratoriotutkimuksessa tutkittiin kymmenen vanhan astian tai matkamuistokeramiikan lyijy- ja kadmium-pitoisuuksia. Kaikista tutkituista astioista lähti jonkin verran lyijyä. Mittari kolahti kattoon savenvalajan valmistaman vanhan kupin kohdalla - arvot ylittyivät 720-kertaisesti. Näin Kuningaskuluttajan nettisivuilla:
Tutkimuksessa oli mukana myös kolme vanhaa Arabia-astiaa. Arabian Kirsikka-kupin huulirajasta irtosi selvästi kadmiumia. Sorja-astiasta lähti lyijyä kymmenesosa uusien astioiden sallitusta lyijyn enimmäismäärästä.

Silmiä ei ehkä täysin kuitenkaan kannata ummistaa: ulkomaiden halpatuotantomaissa raskasmetallien, myös lyijyn, käyttö on edelleen yleistä. Isoissa tuontierissä tulli tarkkailee lasitusten laatua, mutta yksittäisiin turismiostoksiin ei kukaan puutu. Kuningaskuluttajasta opin, että Kaukoidästä tuodusta Muumi-mukierästäkin on kerran löydetty lyijyä. (Kyseessä ei ollut kopio, Arabia valmistuttaa 10-20% mukeista, etenkin sesonkituotteet, Kaukoidässä.) Samaisessa yhteydessä mainittiin myös se, että ulkomailta haetaan myös keramiikan tietotaitoa, esimerkkinä punainen lasite.

Kuningaskuluttajan sivuilta löytyy ohje myös mahdollisen lyijypitoisuuden tarkkailuun:
Astioista mahdollisesti irtoava lyijy on erityisesti matalapolttoisen keramiikan ongelma. Lasitteessa käytetty lyijy haihtuu tehtaan piipusta ulos, kun keramiikkaa poltetaan riittävän korkeassa lämpötilassa. Astian polttolämpötilaa voi testata kilauttamalla astiaa lusikalla ja kuuntelemalla ääntä: kumea ääni kertoo matalasta poltosta ja suuresta lyijyriskistä, korkea ääni puolestaan korkeasta polttolämpötilasta ja pienemmästä riskistä.


Lisää juttua Fiesta Red-astioista: Fiesta Ware (ca. 1930s) (Oak Ridge Associated Universities)
Vanhoissa astioissa huikeita lyijypitoisuuksia (Kuningaskuluttaja, 4.6.2008)

3 kommenttia:

Helena Sorsa kirjoitti...

MIELENKIINTOISTA! Tuosta okran kestävyydestä: värin kirkkaus/kestävyys riippuu melko paljon myös polttolämpötilasta. Ns. matalan polton (1040 C) keramiikassa värit pysyvät kirkkaampina/heleämpinä ja väriskaala on laajempi kuin korkean polton (1240 C ->) keramiikassa. Toki saa korjata jos olen väärässä.

goooooood girl kirjoitti...

So good......

Anonyymi kirjoitti...

Keramiikan lasitteiden elintarvikekelpoisuus kannattaa aina varmistaa toimittajalta, jos ostaa lasitteen valmiina. Jos valmistaa itse lasitteet, kannattaa tutustua tarkemmin keramiikan teoriaan (esim. Keramiikan materiaalit / Heikki Jylhä-Vuorio). Lasitteita on sekä matalaan polttoon (n.1050 astetta) ja korkeaan polttoon (n.1240 astetta) riippuen savilaadusta. Nykyään saa jo kirkkaampia värejä korkeaankin polttoon, mutta hinta on melko korkea. Myrkyllisyydestä sen verran, että metalloitunut lasitepinta on lähes pääsääntöisesti elintarvikekelvoton. Samoin erittäin matat lasitteet ovat useammin elintarvikekelvottomia toisin kuin kiiltävät. Keltainen (okra), musta ja punainen rautaoksidi ovat yksiä keramiikan lasitteiden perusraaka-aineita sekä matalaan, että korkeaan polttoon.