22.2.07

Minnesota - Taivaan värjäämä vesi


Monet Amerikan osavaltioista kantavat alkuperäisväestöltään periytyviä nimiä. Eskimoiden Alakshak on merkinnyt lähteestä riippuen joko niemimaata tai suurta maata, Quinnitukg-ut pitkää jokea vuorovesineen, Mississippi lähteestä riippuen mutaista tai suurta vettä, Techas sekä Dahkota ystäviä tai liittolaisia, Nebrathka tasaista vettä, Tanasi tuntematonta ja Michigama suurta vettä. Kansa oli Kansasissa asuneen intiaaniheimon nimi (tuuli-ihmiset), Uta-intiaanit kutsuivat itseään nimellä Yuta, joka tarkoittaa vuorella asuvia ihmisiä ja Oheo irokeesikielellä "kaunis". Oklahomma merkitsee chocraw-kielellä punaisia ihmisiä / punaisen miehen maata.

Tietosanakirja-osakeyhtiön vuonna 1906 julkaiseman Tietosanakirjan mukaan Minnesota merkitsee "taivaansinistä vettä", netin lukuisten lähteiden mukaan "taivaan värjäämää vettä", Wikipedian mukaan myös "kokolailla pilvistä vettä" (somewhat clouded water). Viimeksi mainitun mukaan alkuasukkaat demonstroivat uudisasukkaille nimen merkitystä pudottamalla veteen maitopisaroita ja kutsumalla sitä nimellä mnisota.

Taivasvetisen Minnesotan rajana on lännessä Red River ja vuoden 1906 tietosanakirjan mukaan sen järvistä merkittävimpiin kuuluvat Red Lake ja Vermillion Lake. Red Lake on englanninnos ojibwa-intiaanien omasta ilmaisusta sille, miltä järvi näyttää, kun aurinko laskee sen taakse - alkuperäistä ilmaisua en löytänyt mistään. Järvi on suurin Minnesotan oma järvi, jota se ei jaa minkään muun rajanaapurinsa kanssa.
Minnesotan tienoilta löytyy myös Yellow Medicine River; se on käännös dakota-intiaanien nimestä Pajutazee ja viittaa joen varrelta löytyviin keltajuurisiin kilpikiertokasveihin, joita on käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Paikalliset kutsuvat Minnesotaa tuhansien järvien maaksi. Poimin joskus anonyymin kirjoittajan kuvauksen Suomesta eräältä jo kuolleelta matkailukeskustelupalstalta: ...It almost feels like you were back home in Minnesota. Wherever you look you can see the clouds reflecting from water all around you.

Ei kommentteja: