16.7.07

Keltanonkeltainen?


Tästä näyttää tulevan värjäysblogi, mutta olkoon kesän ajalta niin, kun tuo värjäily tuntuu olevan oivaa suvitoimintaa. Kävin jälleen vanhempieni luona - ja nyt kameran kera. Minulle tulleet tunnistamattoman värikasvin lajiveikkaukset ovat vaihdelleen kultapiiskusta iisoppiin. Tuntematon kasvi näyttää saaneen kukan itseensä.


Kukkakirjoista sitä ei löytynyt, mutta melkoisen googlaamisen jälkeen päädyin siihen, että kyseessä on sarjakeltano, tai joku muu keltano (Hieracium t. Pilosella). (Jonkin aikaa tapetilla oli myös suokeltto (Crepis paludosa), mutta epäilen...) Verkosta löysin niin samannäköisen kuvan, että olen jo kohtuullisen varma asiasta.

Epäilyttää kuitenkin jonkin verran se, että kun etsin Hieracium -suvulla, en löytänyt keltanon värjäyshistoriasta juurikaan ole mainintoja. Muistelin nähneeni pienen maininnan William Salisburyn The Botanist's Companion, Vol. II - kirjasta (1816), jonka värjäyskasveja käsittelevän osion sain juuri Coloriastoon laitettavaksi (tulee piakkoin). Kirjassa sanotaan näin:
571. HIERACIUM umbellatum. HAWKWEED.--The whole herb bruised and boiled in water gives out a yellow dye.


Pilosella -nimeä käyttämällä löysin muutamia mainintoja keltanon käytöstä "historiallisena värikasvina", etenkin huopakeltanosta (Hieracium pilosella, Pilosella officinalis; engl. mouse-ear hawkweed); mutta Wikipedian mukaan huopakeltanon "lehdet kasvavat ruusukkeena tiiviisti maata vasten" - ja tässä minun käyttämässäni lajikkeessa lehdet jatkuivat pitkin vartta. Löysin verkosta myös keltanokitkerön (Picris hieracioides), mutta siitä en ainuttakaan mainintaa värjäyskasvina.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sarjakeltanoa kannatetaan myös täällä suunnalla. Pääpän yleistävä värjäysteoria nro 1: Keltakukkaisista mykerökasveista saa värjäyksessä keltaista väriä.
Ainakin toistaiseksi teoria on pitänyt. (Syysmaitiaisista saa todella kaamean hajuista värilientä mutta keltaista siitäkin tulee. En ole uskatanut yleistää teoriaa vielä tuosta mutta voisihan olla että muistakin kuin keltakukkaisista saa keltaista...