7.6.09

Värin rakastajat


Anne kysyi, mistä ihmeestä löydän väriyhdistelmiä trendien ulkopuolelta webbisivuleiskoihini (juuri niihin, joita ensin kovasti ihaillaan ja joita joskus lähdetään kehittämään nettisivuakin kohti, mutta jotka kumminkin lopulta päätetään korvata tavanomaisella valkopohjaisella versiolla...). Itse vierailen useinkin Colour Lovers -sivulla vain katselemassa värejä ja lukemassa väriyhdistelmien kommentteja, mutta en oikein osaa hyödyntää valmiita värejä. Tikkurilan Kaunis koti -väriyhdistelmälastujakin olen joitakin keräillyt aikomuksenani kokeilla, kuinka hyvin värit soveltuisivat nettisivujen tekemiseen, mutta en ole vielä päässyt käytännön toteutukseen saakka. Voi olla, että molemmat ennen mainitut ovat jonkin verran vaikuttaneet värivalintoihini, mutteivat kuitenkaan niin paljon kuin oma salainen aseeni: mummon peitto.

Mummon langanjämistä (?) virkkaama peitto on aarteeni ja innoittajani. Kerran, erään syvän luovan kriisin keskellä, onnistuin tekemään vain normaalia siniharmaavalkoista lookia leiskaan kuin leiskaan ja päätin, että muutoksen on tapahduttava. Päätin, että otan mummon virkkaamasta peitosta värit käyttööni ruutu kerrallaan. Johan alkoi tulla leiskoihin eloa - vaikka usein lopullinen toteutus onkin sitten kompromissi peittoruudun värien ja sen siniharmaan version välillä.

Coloriaan tulee jatkuvasti kyselyitä siitä, onko Coloriassa tarjolla erilaisia väriyhdistelmäpaletteja? Ei ole. Jos omaa mummon peittoa ei taloudesta löydy, tarjolla on Colour Lovers. Simppelille sivulle voi kuka tahansa lähettää väriyhdistelmiään, tai yksittäisiä nimeämiään värejä ja muut käyttäjät voivat äänestää niistä mieleisensä.

Hyvä vaihtoehto on vierailla Colour Selector -sivulla, josta löytyy värkkiä vaikka mihin lähtöön. Slayeroffice puolestaan tarjoaa mukavan yhden sävyn väri-ihmeen: napin painalluksella yhdestä perusväristä muodostuu kymmenen eri vaaleusasteen paletti slayeroffice.com/tools/color_palette. Paletteja voi tallentaa ja värien arvot saa sekä heksana että rgb-arvoina.

Ei kommentteja: