24.8.15

Lapis lazuli - sinisen taikaa


Firenzessä on parhaillaan esillä näyttely Lapislazzuli - Magia del Blu, jossa esitellään mineraalin (tai pikemminkin usean mineraalin yhdistelmän, kuten näyttelyssä painotetaan) historiaa. Näyttelyn isä on Pariisin Mùseum National d'Histoire Naturellen minerologi Gian Carlo Parodi, jonka ajatuksena oli, että näyttelyssä voisi olla esillä muutakin kuin kivestä tehtyä koriste-esineistöä - myös sen mineralogisia ominaisuuksia ja muita käyttötapoja. Näyttely jakautuu neljään osaan: ensimmäinen esittelee eri paikoista löydettyjen lapis lazuli -kivien eroja ja yksinkertaisia kivestä kaiverrettuja esineitä; toisessa esillä on 1600-luvulla kehittynyt kivikaiverrus ja kivelle maalaaminen; kolmannessa osiossa esillä on huikean kallista ja ylellistä lapis lazuli -esineistöä, joka on valmistettu uskonnollisiin tarkoituksiin sekä rikkaan ylimystön tilaamana, ja jossa kivi on yhdistetty runsaaseen kulta- ja hopeakoristeluun; neljännessä osassa pääosa on kivestä saatavalla ultramariini-pigmentillä ja sen käyttökohteilla vuosisatojen ajan, Cennino Cenninin kuvauksista ja renessanssimaalauksista Yves Kleinin teoksiin.


- Manifattura granducale (Cristofano Gaffurri su disegno di Jacopo Ligozzi), Tavolo con veduta del porto di Livorno, 1601-1694, mosaico di pietre dure, cm 107x94, Firenze, Galleria degli Uffici -



Kiven sininen väri tulee lasuriitista, sen valkoiset värit kalsiitista ja muista silikaateista ja kullanväriset läikät ja juonteet pyriitistä. Sinisen ja valkoisen yhdistelmä on tuonut katsojien silmiin meren ja sinisen ja kultaisen yhdistelmä puolestaan tähtitaivaat. Kivi on ollut aiemmin itsessään kallis jo siksi, että pitkään sitä saatiin vain Badahšanin Sar–e–Sang-vuorilta, nykyisen Afganistanin alueelta, josta kiveä kaivettiin jo 6 000 vuotta sitten ja josta kiveä edelleenkin kaivetaan. (Noilta ajoilta juontuu myös kivestä saatavan pigmentin, ultramariinin, nimi: sitä tuotiin oltra mare, meren takaa.) Muutaman viime vuosisadan aikana kiveä on löytynyt muualtakin, ympäri maailmaa, mutta ei aivan samassa mittakaavassa ja kiven koostumus ja väri vaihtelee löytöpaikan mukaan. Ehkä huomattavin lapis lazuli -kaivaus Afganistanin ulkopuolella löytyi 1700-luvun lopulla Baikal-järven läheltä Venäjältä, mikä näkyi seuraavina vuosikymmeninä selkeästi sikäläisessä koriste-esineistössä ja myös arkkitehtuurissa.



Lapis lazuli -kivi on ollut ylellisyystuote koko sen monituhatvuotisen kaivaushistoriansa ajan. Se on mainittu arvokkaana kauppatuotteena sumerilaisessa kirjallisuudessa ja näyttelyssäkin oli esillä kivestä kaiverrettuja pieniä esineitä Egyptin ajoilta. Aika on laskenut itse kiven hintaa. Vaikka esimerkiksi Afganistanissa kaivaukset toimivat edelleen melkein samalla tavalla kuin ovat toimineet vuosituhansien ajan - työ tehdään alkeellisin työvälinein, hakuilla ja taltoilla, ja kaivosmiehet kantavat uskomattoman kokoisia kiven murikoita selässään vuoren rinteillä - monilla muilla kaivauksilla apuna on työtä nopeuttava ja siten hintaa laskeva nykytekniikka. Sininen kivi ei enää myöskään kulkeudu Eurooppaan kuukausien matkalla, pienissä erissä kamelin selässä, vaan isommat erät kulkevat nopeammin, päivissä tai tunneissa, laivalla ja lentokoneilla, mikä on laskenut myös afganistanilaisen kiven hintaa. Kiveä voi ostaa nykyään ihan kohtuulliseen hintaan melkein mistä tahansa korukivi- tai kristallikaupasta, mutta lapis lazuli -kivestä valmistetun aidon ultramariinipigmentin hinta ei ole vuosituhansien aikana laskenut mihinkään. Pigmentin valmistus ei ole helppoa: jos kiven yksinkertaisesti murskaa ja jauhaa, lopputuloksena on harmaa massa, jossa ei ole häivähdystäkään kirkkaan sinisestä väristä. Valmistus on monimutkainen prosessi, josta kivestä erotellaan epäpuhtaudet pois ja siten saadaan jäljelle jäävä sininen pigmentti.



Samaa, häkellyttävän sinistä sinistä saa myös huomattavasti edullisemmin: keinotekoinen, teollisesti valmistettu ultramariini on käytännössä puhtaampaa kuin luonnosta saatava, ja monin kerroin halvempaa - se on yksi edullisimpia pigmenttejä. Yves Klein kehitti tästä teollisesta ultramariinista oman, suorastaan päällekäyvän sinisen värinsä, jota kutsui nimellä International Klein Blue - IKB. Näyttelyssä oli esillä Kleinin Victoire de Samothrace (1973), josta näyttelyn himmeä valaistus ei saanut ehkä ihan kaikkea mahdollista irti, mutta siltikin sininen melkein sattui silmiin.

Erikseen pitää vielä mainita Philip Poupinin upeat kuvat Sar-e-Sangin kaivauksilta. Jo niistä pelkästään olisi saanut aikaiseksi käymisen arvoisen näyttelyn! Poupinin sivuilta löytyy myös muutamia näyttelyssä nähtyjä kuvia lapis lazuli -kaivauksilta.

Lue lisää ultramariinin historiasta Colorian sivuilta.

---

Näyttelystä on ilmestynyt myös 35 euroa maksava italiankielinen näyttelyjulkaisu (ei ainakaan vielä ollut saatavilla englanniksi).

Lapis Lazuli - Blue Magic
9.6.-11.10.2015
Museo degli Argenti, Palazzo Pitti
Firenze
www.polomuseale.firenze.it

Kuvat: Firenze 2015 - Un anno ad arte




.

Ei kommentteja: