Indigon käsittelystä on tullut jatkuvasti kysymyksiä. Väriä ei käytetä kuten suurinta osaa kasviväreistä, vaan se vaatii mm. pelkistämisen toimiakseen. Prosessi ei ole valtavan vaikea, mutta onhan se työläämpi kuin "normaali" kasvivärjäys, varsinkin, jos prosessi ei ole tuttu.
Natural Indigo Dye Fermentation Process 1 on ihan kelpo dokumentti indigon käsittelystä, huolimatta taustan hissimusakkitaustasta ja kohtuullisesta asenteellisuudesta synteettisiä värejä vastaan. Luonnollisestikin tässä yhteydessä mainostetaan ekofarkkuja (GoIndigoJeans), joita videon toteuttanut The Colours Of Nature Auroville Tamil Nadu India valmistaa. Kaikesta tästä huolimatta videosta saa hyvän käsityksen indigon käsittelystä.
Saman lafkan tuottama on myös videopätkät, jotka näyttävät, kuinka indigoa valmistetaan.
30.3.10
28.3.10
Kadonnutta väriä etsimässä
Harmittelen omaa kiirettäni - aiheita kirjoittaa olisi vaikka mistä, mutta tällä hetkellä aika on käynyt ahnaaksi ja on pakko keskittyä työasioihin. Onneksi verkossa on paljon mielenkiintoista sisältöä, jota voi välipalaksi ihan hyvällä mielellä tarjota. Ajatuksissani on ollut jo pitkään Colorian oman videolistan kokoaminen YouTubeen, mutta sekin on yksi niitä projekteja, joka saa odottaa hetkeä, joka sisältää enemmän aika-elementtiä. Omaa channelia ja soittolistoja sekä kirjoitusaikaa odotellessa pistän kevään aikana muutamia mielenkiintoisia värivideoita esille tänne blogiin.
In Search of Lost Colour: The Story of Natural Dyes Screen on australialaisen Contemporary Arts Median jakelussa oleva filmi, joka kertoo luonnonvärien historiasta.
In Search of Lost Colour: The Story of Natural Dyes Screen on australialaisen Contemporary Arts Median jakelussa oleva filmi, joka kertoo luonnonvärien historiasta.
17.3.10
Pyhä Patrik vihreissään
[Pyhän Patrikin juhlaa Motomachi-kadulla, Yokohamassa Japanissa 2009. Kuva: Kounosu, Wikimedia Commons.]
Tänään on Irlannin kansallispyhimyksen, Pyhän Patrikin päivä (iiriksi Lá Fhéile Pádraig), tunnettu tuttavallisemmin englanniksi myös (St.) Paddy's Day -nimellä. 400-luvulla eläneen Pyhän Patrikin (iiriksi Naomh Pádraig) alkuperää ei tarkkaan tunneta, mutta useat lähteet mainitsevat hänen syntyneen Kilpatrickissa Skotlannissa. Alkujaan todennäköisesti Maewyn-niminen teinipoika joutui merirosvojen kaappaamana orjaksi Irlantiin ja sai isännäkseen heimopäällikkö Michun, joka toimi myös druidipappina. Kuuden vuoden orjana viettämänsä vuoden kuluttua Maewyn näki ennenunen, jossa häntä neuvottiin karkaamaan etelään, jossa häntä odottaisi vene. Maewyn pakeni tarinan mukaan unensa ohjastamana Ranskaan. Hän opiskeli luostarissa, muutti nimensä Patrikiksi ja palasi Irlantiin käännyttämään pakanakansan kristityiksi orjuudessa oppimallaan kelttiläiskielellä. Hän selitti kansalle pyhää kolmiyhtenäisyyttä kolmiapilan avulla. Patrikin käännytystyöstä Irlannissa ei ole paljoakaan vedenpitävää tietoa, mutta sen verran vaikuttavaksi miehen nimi jäi, että jo 700-luvulla häntä oli alettu nimittää Irlannin kansallispyhimykseksi.
Patrikin uskotaan kuolleen 17.3. vuonna 493 (tai 491? kuolinvuodesta ei olla varmoja) - tänään on siis hänen kuolemansa muistopäivä. Pyhän Patrikin päivää alettiin viettää yleisesti katolisen kirkon piirissä 1600-luvun alkupuolella (irlantilaisissa kirkoissa jo aiemmin) ja pyhimyksen kansansuosio on ollut aina suuri. Silti paavi ei ole edelleenkään kanonisoinut Patrickia oikeaksi pyhimykseksi, mutta siitä huolimatta hänen nimensä on useissa katolisissa kirkoissa pyhimyslistalla.
Siellä missä juhlaa juhlitaan, päivä näkyy erityisen vihreänä. Juhlakoristeluissa näkyy reippaasti mm. kolmilehtisiä apiloita (joita näkee hyvin usein myös irlantilaispubien koristeina ja shamrock on tuttu irlantilaisbaarien nimissäkin). Päivälle ei ole varsinaisesti nimettyä juhlaruokaa, mutta mikä tahansa missä on jotain vihreää koristetta ajaa asian. Päivän tunnusjuomaksi on tosin hyvää vauhtia muodostumassa olut. Alunperin kristilliseen juhlapäivään on sekoittunut kaikenlaista lisärekvisiittaa vihreään pukeutuvista irlantilaishaltioista ja padallisista kultakolikoita. Mm. Chicagossa on tullut tavaksi värjätä juhlapäivänä kaupungin läpi virtaava joki vihreäksi, vaikkakin alkujaan puolisen vuosisataa sitten värjäämisellä oli ihan järkeenkäypä syy: kaupungin saastumista tutkivat työntekijät käyttivät väriainetta tunnistaakseen viemärivuotoja joesta. Lue lisää: Vihreänä virtaa Chicago (Coloria-blogi 17.3.07) Myös Valkoisen talon suihkulähteessä on virrannut juhlapäivänä vihreä vesi. Monissa amerikkalaisissa kaupungeissa juhlaan kuuluu suuria paraateja ja monet kaupungit, Seattle mukaanlukien, maalaavat paraatireittien tiemerkit vihreiksi. New Yorkin vuosittaiseen Pyhän Patrikin päivän paraatiin osallistuu keskimäärin 150 000 ihmistä.
Pyhän Patrikin päivää on alettu viettää myös muualla maailmassa - sielläkin, missä irlantilaisia ei juurikaan asustele. Alunperin katolisesta pyhimysjuhlasta on monin paikoin tullut uusi kevään juhla, jolloin heittäydytään vapaalle - usein juominkien ja hyvän ruoan parissa.
Lisää tietoa Pyhän Patrikin maallisesta vietosta: www.st-patricks-day.com
13.3.10
Värikästä kevätsadetta!
ColourLovers heitti niin loistavalla vinkillä, että pakkohan tämä on heti passata eteenpäin - varsinkin, jos kevät jo alkaa edistyä hiljalleen kosteine keleineen. Sateenvarjoja saa missä vaan väreissä, mutta tätä en ollut aiemmin nähnyt: sateenvarjoa, joka kuivana on mustavalkoinen, mutta herää eloon sateen siihen osuessa!
Alkuperäinen juttu: An Umbrella That Changes Color in the Rain (Jordan Breindel, Urlesque 1.3.2010)
Alkuperäinen juttu: An Umbrella That Changes Color in the Rain (Jordan Breindel, Urlesque 1.3.2010)
11.3.10
Painamista, värjäystä, mujuttamista
Värjärin nimityksiä... Olen yrittänyt etsiä vanhoja artikkeleita, uutisia ja minkälaisia vain lehtijuttuja väreihin ja mm. värjäykseen liittyvistä asioista Coloriasto-sivulle, mutta ajoittain huomaan, että nykykieli eroaa joiltakin nimityksiltään vanhemmasta, vaikka muuten täysin ymmärrettävää onkin. Vielä 1900-luvun alun jutuissakin "kankaan painaminen" ei välttämättä tarkoita kankaan painamista siinä mielessä kuin sen nykyään ymmärrämme, vaan karkeasti sanottuna värjäys jaettiin kahteen toimintatapaan: ammatti värjärit värjäsivät tuontiväreillä, tavalliset emännät painoivat värikasvien väreillä. Kaikenlisäksi vanhemmissa lähteissä puhutaan punakarwaisesta tai wiheriän karwaisesta - missä "karwainen" on synonyymi "väriselle".
Nyt jälleen silmiini osui termi, jota en ole aiemmin kuullut. Tieto-Sanomia Suomen Kansalle -lehdessä 33 (16.8.1871) julkaistiin A. Genetzin Petroskoissa edellisessäs kuussa leimattu "Pyhä weljeni" - matkakirje, jossa lukee mm. seuraavasti:
Olen saanut jo aiemmin muutamia vinkkejä siitä, että väreihin ja värjäykseen liittyviä nimityksiä oli karjalaisissa kielissä paljon ja niistä on kaikuja myös Suomen murteissa. Jos joku tietää näitä enemmänkin, ottakoon yhteyttä! Myös muut murrevinkit värilliseen sanastoon ovat tervetulleita!
Mujuttaja oli ainakin itselleni ihan uusi tuttavuus. :D
Nyt jälleen silmiini osui termi, jota en ole aiemmin kuullut. Tieto-Sanomia Suomen Kansalle -lehdessä 33 (16.8.1871) julkaistiin A. Genetzin Petroskoissa edellisessäs kuussa leimattu "Pyhä weljeni" - matkakirje, jossa lukee mm. seuraavasti:
On kuitenkin kolme suomalaista mestariakin: yksi mujuttaja (wärjäri), joka elää omassa talossa ja kaupungin ulkopuolella hywällä menestyksellä käyttää tikku-tehdasta; yksi maalari ja yksi kirjannitoja.Genetz matkusti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannuksella Venäjän Karjalassa tutkimassa karjalan kieltä.
Olen saanut jo aiemmin muutamia vinkkejä siitä, että väreihin ja värjäykseen liittyviä nimityksiä oli karjalaisissa kielissä paljon ja niistä on kaikuja myös Suomen murteissa. Jos joku tietää näitä enemmänkin, ottakoon yhteyttä! Myös muut murrevinkit värilliseen sanastoon ovat tervetulleita!
Mujuttaja oli ainakin itselleni ihan uusi tuttavuus. :D
9.3.10
Hienoja kirjalöytöjä maailmalla
Sain tänään Marja-Leenalta Kanadasta hienon vinkin väriuutiseen: Kalkutasta on löytynyt 15-osainen luonnonvärjäystä koskeva kirjasarja, joka sisältää sekä värjäysohjeita että värjättyjä mallikappaleita! Alkuperäinen uutinen A treasure trove to dye for on julkaistu The Times of India -lehdessä jo lokakuun 2009 lopulla ja jo viime vuoden maaliskuulla uutinen julkaistiin alan lehdissä - mutta on mennyt täysin ohi kiireisten silmieni. Värikemisti Thomas Wardlen (1831-1909) luonnonvärejä käsittelevän kirjan lisäksi samalla löytyi myös 18-osainen Forbes Watsonin intialaisia tekstiilejä käsittelevä antologia, mutta nimenomaan Wardlen kirja sai koko luonnonväritutkijoiden pakat aivan sekaisin - eikä ihme: kirjoista löytyy The Times of India -lehden mukaan yli kolmen tuhannen värin määritelmä ohjeineen. Kansainvälinen luonnonvärikonferenssi haluttiin siirtää Pariisista Kalkuttaan tapahtuman kunniaksi. Maiwan jutusta löytyy mm. Jenny Balfour-Paulin lähettämä linkki luonnonväritapahtumaan.
Aiemmin Thomas Wardle on ollut tunnettu lähinnä yhteistyöstään William Morrisin kanssa. Wardlen ja Morrisin yhteistyö osui kummallekin hyvin otolliseen aikaan: Wardle oli kiinnostunut luonnonväriaineiden kehittämisestä, mutta tarvitsi tilauksia ja Morris puolestaan halusi kokeilla värjäyksen ja suunnittelun saralla, mutta häneltä puuttuivat siihen tarvittavat tilat ja välineet. Wardle käytti tarvittaessa työssään synteettisiä väriaineita sekä teollisempaa kankaanpainotekniikkaa, mutta värjäämössä käytettiin pääasiassa luonnonvärejä ja silkkiä painettiin vanhanaikaisin menetelmin käsin, kuvio kerrallaan. Nimenoman tämän kiinnostuksen käsintekemiseen uskotaan alkaneen nimenomaan yhteistyöstä Morrisin kanssa.
Vaikka Wardlen ja Morrisin yhteistyö on kerännyt nimeä Wardlelle, se ei suinkaan ollut hänen värjärin uransa alku. Thomas Wardle oli syntynyt värjärin poikana: hänen isänsä Joshua Wardle oli perustanut Staffordshiren Leekbrookin värjäystehtaan, joka tuli kuuluksi nimenomaan mustan värinsä ansiosta - se ei vivahtanut ruskeaan niinkuin muut vaan siniseen, mikä sai värin vaikuttamaan mustaakin mustemmalta. Thomas Wardle perusti 41-vuotiaana oman värjäämönsä Churnet-joen rannalle Staffordshiren Leekiin. Thomasin pojat jatkoivat myöhemmin värjärin uralla; osa Joshuan perustamassa yrityksessä (vsta 1927 Joshua Wardle Ltd) ja osa Thomasin Churnet Works -yrityksessä (vsta 1921 Sir T. & A. Wardle Ltd); lisäksi Wardlen suvulla oli omistusosuuksia useammassa värjäyksen, kankaanpainon tai kemian alalla toimivissa yrityksissä.
Wardlen kankaanpainokuviokirjoja (Morrisin malleja) löytyy The Whitworth Art Galleryn (University of Manchester) tietokannasta: niitä voi lukea sivu kerrallaan. (Kuva jutun alussa yhdessä näistä kirjoista, ei valitettavasti siitä uudesta löydöstä!) Kustakin kirjasta löytyy kuvaus, joka valaisee kirjan sisältöä. Ja huom! Jos asiasta on kiinnostunut, tältä sivulta ei niin vaan pääsekään pois. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu saada tutkittavakseen tuo 15-osainen luonnonvärieepos...
15 Volumes of Natural Dye Books Discovered (Maiwa 8.3.2010)
A treasure trove to dye for (The Times of India, 26.10.2009)
Avainsanat
historia,
kankaanpaino,
linkkivinkki,
Thomas Wardle,
värjäys,
William Morris
9.2.10
Wanted: Porinsininen
Käsiini osui Porin Puuvilla Oy:n Hintaluettelo N:o 1a vuodelta 1933. Hintaluettelossa oli nimittäin aika mielenkiintoinen väritermi "porinsininen", joka heti herätti uteliaisuuteni. Yritin googlailla väriä, mutta sitä ei juurikaan löytynyt.
Verkosta opin, että ko. firmaa ei enää ole, mutta se oli aiemmin Finlaysonin osa. Joten luonnollisestikin meilasin Finlaysonin infoon ja tiedustelin, josko heillä olisi tietoa porinsinisen värisävystä (vaalea, tumma tai keskisininen) tai peräti jonkinlaista värikarttaa, josta porinsinisen sävy löytyisi.
Finlaysonilta tuli vastaus tänään:
Onko joku kuullut nimen porinsininen? Kaipailen mielikuvia, muistikuvia ja ennenmuuta oikeaa tietoa siitä, millainen on ollut porinsininen!
Verkosta opin, että ko. firmaa ei enää ole, mutta se oli aiemmin Finlaysonin osa. Joten luonnollisestikin meilasin Finlaysonin infoon ja tiedustelin, josko heillä olisi tietoa porinsinisen värisävystä (vaalea, tumma tai keskisininen) tai peräti jonkinlaista värikarttaa, josta porinsinisen sävy löytyisi.
Finlaysonilta tuli vastaus tänään:
Valitettavasti meillä ei ole enää töissä ketään, joka olisi pystynyt tämän värin taustaa selvittämään. Forssan tehtaan päällikkömme tuntee entisiä "porilaisia" ja otti heihin yhteyttä, mutta heilläkään ei ollut tästä väristä tietoa.
Onko joku kuullut nimen porinsininen? Kaipailen mielikuvia, muistikuvia ja ennenmuuta oikeaa tietoa siitä, millainen on ollut porinsininen!
5.2.10
Coloria 10 vuotta!
Coloria-sivusto (www.coloria.net) täyttää tänä vuonna 10 vuotta!
Valuuttaa ei käytännössä ole juhlavuoden projekteihin, mutta ei se ennenkään tekemistä ole estänyt. Tarkoitus on kuitenkin jotain kivaa kehittää juhlan kunniaksi! Otan mielelläni vastaan ehdotuksia uudenlaisesta väriin liittyvästä sisällöstä. Jätä ehdotuksesi Coloria-sivuston palaute-lomakkeen kautta tai postaa se Colorian Facebook-seinälle!
Juhlavuosi alkoi komeasti Coloria-blogin saadessa ISSN-numeron - ISSN 1798-7881! Blogi on nyt kausijulkaisuksi luokiteltava :)
Valuuttaa ei käytännössä ole juhlavuoden projekteihin, mutta ei se ennenkään tekemistä ole estänyt. Tarkoitus on kuitenkin jotain kivaa kehittää juhlan kunniaksi! Otan mielelläni vastaan ehdotuksia uudenlaisesta väriin liittyvästä sisällöstä. Jätä ehdotuksesi Coloria-sivuston palaute-lomakkeen kautta tai postaa se Colorian Facebook-seinälle!
Juhlavuosi alkoi komeasti Coloria-blogin saadessa ISSN-numeron - ISSN 1798-7881! Blogi on nyt kausijulkaisuksi luokiteltava :)
31.1.10
Väriteoriaa suunnittelijoille
Yksi lempiverkkolehdistäni, Smashing Magazine, on alkanut julkaista väriteoriaa käsittelevää artikkelisarjaansa. Ensimmäinen osa on Color Theory for Designers, Part 1: The Meaning of Color ja sen on kirjoittanut Cameron Chapman. Teoriasivujahan on varmasti satoja, mutta tällä kertaa näkökulma osui aikani lähelle omaa alaani: värien vaikutusta käydään läpi esimerkein siitä, kuinka ne vaikuttavat mm. verkkosivujen designissa.
29.1.10
Turkoosi vuosi
Joulukuussa Pantone julisti vuoden 2010 värin: PANTONE 15-5519 Turquoise. Pantonen omilta sivuilta lainaan vapaamuotoisesti suomennettuna Pantone Color Institute® johtajaa, Leatrice Eisemania:
Monessa kulttuurissa turkoosilla on erityinen sija värien maailmassa. Sen uskotaan olevan suojeleva talismaani, syvän myötätunnon ja parantamisen väri, ja uskon ja totuuden väri, jota innottavat vesi ja taivas. Vuosien värisana-assosiaatiokokeiden kautta huomaamme myös, että turkoosi merkitsee pakopaikkaa monille - väri vie heidät kutsuvaan ja miellyttävään trooppiseen paratiisiin, vaikkakin vain mielikuvitukselliseen sellaiseen.
Alkuperäiset lausahdukset ja lisätietoa Pantonen omasta tiedotteesta: pantone.com
Minulla on ollut jo pitkän aikaa (nyt voin jo varmaankin oikeasti sanoa "vuosikausia") tarkoitus purkaa lempi- ja inhokkivärikyselyiden sekä muiden kyselyiden tuloksia, mutta aikaa sille ei ole yksinkertaisesti löytynyt mistään. Virallisia tilastoja saa vielä odotella, mutta turkoosin juhlavuoden aloitan purkamalla tähän muutamia kommentteja sekä turkoosista pitäviltä, että sitä inhoavilta.
Vastauksista huomaa, että turkoosi on jakanut monen mielipiteen. Ja monet siihen liittyvät mielipiteet ovat ehdottomia, kuten naisella (36-50): Turkoosi, ainoa lempivärini. Muuten mielestäni melkein kaikilla väreillä on paikkansa ja aikansa. Turkoosin "erikoisuus" ja "vieraus" tulee monissa kommenteissa esiin, mutta toisia se suuresti ihastuttaa ja toisia vieraannuttaa. Yhteensä 1754 vastaajasta 143 on valinnut turkoosin ensisijaiseksi lempivärikseen (turkoosin 77, tumman turkoosin 29 tai vaalean turkoosin 37). Kaikkiaan turkoosi, vaalea turkoosi ja tumma turkoosi ovat saaneet lempivärimainintoja 445 kertaa. Turkoosi on ihastuttanut lempivärinä, koska se mielletään puhtaaksi ja raikkaaksi. Monilla vastaajilla se liittyy veteen tai mereen ja siihen liittyy vapauden ja kiintymyksen tunteita.
Rakastan vettä - uimista, sukeltamista, tunnelmaa veden alla; merissä, lammissa ja järvissäkin, mutta kaikkialla, jossa vesi pinnan helmeilyn alla näyttää syvän turkoosilta. Elämäni vaikuttavimmat ja mieleenpainuvimmat kokemukset yhdistyvät aina tähän väriin.
- Nainen (16-25)
Ympäröi itsesi turkoosiin ja anna mielesi vaeltaa. Turkoosi on rakkaiden asioiden väri; Parhaat tuntemani ihmiset näkyvät mielessäni turkooseina.
- Nainen (-15)
Nainen (25-36) kertoo:
Pidän kaikista turkoosin sävyistä, koska pidän merestä. Tällä värillä haluaisin sisustaa - ainakin kylpyhuoneen.
Kaikki lempivärikommentit:
Tykkään paljon turkoosista, koska se on niin raikas väri. * Turkoosi on niin puhdas ja raikas väri. * muotiväri nro1 * raikas väri * pidän paljon vaatteissa turkoosista, rauhallinen väri * valtameri, eksoottisen lämpimän korallisaaren rantahietikkon kuultaessa läpi * kilpailevia lempivärejä ovat sininen ja vihreä, turkoosissa yhdistyen * kaikki turkoosin sävyt ovat ihania, etenkin kesällä * enemmän siniseen kuin vihreään vivahtava * turkoosin kaikki sävyt * Ihana väri vaatteissa ja kodin sisutuksessa. harvoin esiintyy valmisvaatevalikoiminen värinä * Ihanan raikas väri! * Ihana väri kuin myös! * Tumma turkoosi on jotenkin rauhallinen mutta silti erikoinen, siksi minä pidän siitä. * tumma turkoosi, ihana väri * Vaatteissa ja koruissa turkoosi on kiva lisä väri * Turkoosi ylipäätään. Vaalea, tumma tai "vanhaturkoosi". Se on niin eloisa. Se tuo mieleen trooppiset vedet, aallot ja rauhan. Ja onhan se kurkunseudun ja siis kommunikaation väri. * Turkoosi on henkevä, raikas, mutta syvällinen. Hieman mystinen * Turkoosi on veden väri ja olen vesipeto * kaikki siniset ja turkoosit veden värit * Pidän turkoosista ja sinisestä melkein yhtä paljon mutta valitsin nyt turkoosin. Pidän turkoosista koska se on niin erikoinen ja silti kaunis väri kunhan sitä ei ole liikaa. * Meri joka liplattaa ja kastelee varpaat. * se sopii silmiini * Meren värinen. * Tosi nätti, tulee mieleen meri... * turkoosi on lempeä ja mukava väri, ei liian kirkas tai tumma. * Raikas ja tunnelmaa luova. * + vaaleankeltainen, näistä väreistä tulee mieleen meri ja hiekkaranta ja minä melkein rakastan merta! * muotiväri tällä hetkellä..ja aivan ihana * seuraava on tasoissa vihreän kanssa. Väri on turkoosi, joka alkaa tulla esille vihreää. Järjestys turkoosista tummaan turkoosiin, misssä on häiven vihreää * turkoosinsininen * Vaikea valita. Turkoosia merta kauniimpaa ei ole, mutta vaalea violetti hemmottelee silmää. * Pidän tästä yhtä paljon kuin mustasta. * Jännittävä ja vaikea väri, mutta pukeutumisessa ihana. * vaaleanturkoosi: meren väri parhaimmillaan * merellinen, juotava, silmienvärinen * Turkoosi on vesi, suola ja meri, mistä kaikki elämä tulee. * Turkoosi antaa energiaa harmaaseenkin päivään! * Raikas, iloinen, puhdistava, piristysväri, käytän ympäristössäni harvemmin
Kuten mainittu, turkoosi ei kaikkia myöskään miellytä. Siinä missä lempivärikyselyssä pyydetään listamaan kolme lempiväriä sen tarkemmin määrittelemättä, inhokkivärikyselyssä pyydetään mainitsemaan yleinen inhokkiväri, inhokkiväri pukeutumisessa ja inhokkiväri sisustuksessa. Yhteensä 1210 vastaajasta 45 on valinnut turkoosin yleiseksi inhokkivärikseen (turkoosin 26, tumman turkoosin 12 tai vaalean turkoosin 17); vastaajista 63:lle se on inhokkiväri pukeutumisessa (turkoosi 34, vaalea turkoosi 24 ja tumma turkoosi 5). Sisustuksessa turkoosi on inhokki 43 vastaajalle (turkoosi 25, vaalea turkoosi 10 ja tumma turkoosi 8). Kaikkiaan turkoosi, vaalea turkoosi ja tumma turkoosi ovat saaneet lempivärimainintoja 445 kertaa. Vaikka lukumääräisesti ihmiset tuntuvat pitävän turkoosista enemmän kuin inhoavan sitä, terävistä kommenteista sitä ei voisi päätellä. Turkoosin olemusta ei hahmoteta ja sitä pidetään omituisena epävärinä. Turkoosi on ilmiselvästi herättänyt tunteita ja suoranaisen inhon kuvaukset ovat hyvinkin voimakkaita.
Sitä sävyä ei listassa ole, mutta turkoosin ja vaalean vihreän imelän vaalea sävy on mielestäni inhottavin. Äitelän mitäänsanomaton, mutta kuitenkin saa karvat pystyyn. En halua nähdä/käyttää missään milloinkaan.
- Nainen (16-25)
Kaikki kommentit:
YLEISESTI: vaaleansininen ja turkoosit:jotain tosi ällöttävää, tulee mieleen siivousvälineet, mainosten meri, oksennus, lässytys * Hirmu epämääräinen väri. Mistä se tulee ja mitä se haluaa?! * Kauhea, kylmä sävy. * Turkoosi ja keltainen ovat aina aiheuttaneet inhoreaktion. Turkoosi on silmiinpistävä, ärsyttävä, räikeä eikä sovi mielestäni juuri minkään muun värin kanssa yhteen. * Lapsellinen väri, ihan kuin likainen sininen. * kamala, hyi. * Inhoan kaikkia pastellisävyjä. Vauvanvaatteiden ja -tarvikkeiden osto on minulle todella vaivalloista, suurin osa niistä on niin kamalan värisiä. Muuten pidän melkein kaikista väreistä. * Hirveä, epämääräinen sävy, jonka käyttö pitäisi kieltää. Onneksi ei ole enää muodissa. * Jotenkin vaan niin mitäänsanomaton väri. * Inhonnut lapsesta asti * Se karmea sekasikiöturkoosi tai epäväri, mitä käytettiin 80- tai 90-luvulla muoviesineissä. * // PUKEUTUMISESSA: kaikki turkoosin eri sävyt nyt yleisesti * Kamalimmat värit mitä on! * Liian laimea * yök * Vaikea väri ja ei näytä miltään * Näyttää mielisairaalan seinältä ja minä siinä potilaalta * // SISUSTUKSESSA: juuei
Colorian sivu turkoosista väristä osoitteessa www.coloria.net/varit/turkoosi.htm
Erilaisia Colorian kyselyitä löytyy klikkaamalla "Osallistu" -nappia Colorian päävalikosta.
18.1.10
Preussinsininessä elämän alku
Mikä on maailman vanhin väriaine? Sama kysymys tuntuu kiinnostavan ihmisiä kovasti. Aina tähän saakka olen yleisesti vastannut, että yksittäistä vanhinta väriainetta on vaikea nimetä, vaikkakin maasta suoraan saatavia keltaisia, ruskeita ja punaisia okravärejä sekä mustaa hiiltä ja valkoista kalkkia on varmaankin käytetty ensimmäisinä. Tulikohan kuukauden takaisesta uutisesta nyt muutos vastaukseeni?
Science Daily -lehdestä nimittäin luin, että Astrobiology Centren (INTA-CSIC) tutkijat ovat huomanneet, että kun preussinsinisestä saa ammoniakkiliuoksiin liuottamalla muodostettua vetysyanidia, ureaa ja muita ainesosia, joita on pidetty oleellisina kaikkein alkeellisimpien molekyylien muodostumisessa. Mikäli oikein ymmärsin, tutkijat loivat preussinsinisen avulla varhaisen Maan kemialliset olosuhteet.
Eikä tässä vielä kaikki: yksi ryhmän jäsen, Ruiz Bermejo, selittää että preussinsinisen hajotessa myodostuu myös hematiitin edeltäjää:
Prussian Blue Salt Linked to Origin of Life (ScienceDaily 15.12.2009)
Science Daily -lehdestä nimittäin luin, että Astrobiology Centren (INTA-CSIC) tutkijat ovat huomanneet, että kun preussinsinisestä saa ammoniakkiliuoksiin liuottamalla muodostettua vetysyanidia, ureaa ja muita ainesosia, joita on pidetty oleellisina kaikkein alkeellisimpien molekyylien muodostumisessa. Mikäli oikein ymmärsin, tutkijat loivat preussinsinisen avulla varhaisen Maan kemialliset olosuhteet.
Eikä tässä vielä kaikki: yksi ryhmän jäsen, Ruiz Bermejo, selittää että preussinsinisen hajotessa myodostuu myös hematiitin edeltäjää:
In addition, when Prussian blue decomposes in this ammoniac, anoxic environment, this complex salt, called iron (III) hexacyanoferrate (II), also turns out to be an excellent precursor of hematite, the most stable and commonly found form of iron (III) oxide on the surface of the Earth.
Prussian Blue Salt Linked to Origin of Life (ScienceDaily 15.12.2009)
3.1.10
Oranssi valepuvussa - eli arvoitellen uuteen vuoteen
Väreistä ja etenkin sinisestä innostunut Ville 9v päätti jouluna panostaa Colorian sisältötarjontaan ja lähetti pitkän meilin... joten aloitetaan vuosi leikkien - värillisten arvoitusten parissa. Jos joku tietää enemmän (ja kaikki kielet huomioidaan), jättäköön omansa kommenttikenttään... :D
Mikä on musta ja valkoinen, musta ja valkoinen, musta ja valkoinen, bum?
- Nunna kaatumassa portaissa.
Mita eroa on mustilla ja kirjavilla kanoilla?
-Musti on koira.
Kadun toisella puolella on punainen talo ja vastakkaisella puolella on sininen talo. Missä on valkoinen talo?
- Washingtonissa.
Mikä on musta ja roikkuu katossa?
-Blondi vaihtaa sähkölamppua.
Miksi elefantti on iso, harmaa ja ryppyinen?
- Koska jos se olisi pieni, valkoinen ja tasainen, se olisi aspiriini.
Mikä on harmaa ja ei ole siellä?
- Ei elefantteja.
Miksi norsu pukeutuu harmaaseen?
- Isoilla kavereilla on heikko itsetunto.
Mikä on harmauden huippu?
- Hiiri sumussa.
Mikä on harmaa ja nauraa kovaan ääneen kahvilassa?
- Iloinen norsu, joka on käynyt reilulla päiväkahvilla.
Miksi Norsu on harmaa?
- Johtuu väristä.
Mikä on harmaa ja kiitää punainen hattu päässä?
- Hippo joulutunnelmissa.
Miksi norsu on iso, kärsällinen ja harmaa?
- Jos se olisi pieni, nokallinen ja vaaleanpunainen, se olisi kolibri.
Mikä on harmaa, nelijalkainen, puhuu kännykkään ja kantaa salkkua?
- Eurohiiri lentokentällä.
Mikä on musta ja valkoinen ja yltä päätä liassa?
- Sikapingviini.
Mikä on valkoinen ja haisee ja riehuu keittiössä?
- Innostunut hapan maito.
Mikä on valkoista ja leijuu?
- Kevytmaito.
Mikä on valkoinen, makea ja riippuu leipomon katossa?
- Marenkilepakko.
Mikä on valkoinen ja täynnä mustelmia?
- Kummitus, joka ei osaa mennä seinien läpi.
Mikä on valkoinen ja puun takana?
– Ujo piimä.
Mikä on valkoinen ja pyrkii eduskuntaan?
- Itsepäinen lumihiutale.
Mikä on valkoinen ja kiipeilee puussa?
-Jääkaappi.
Mikä on valkoinen ja lentelee keittiössä?
- Vihainen täytekakku.
Mitä valkoinen hevonen tekee kuutamolla?
– Varjon
Mikä on punainen ja valkoinen ja liikkuu vedessä?
- Marianne-karkki uintikilpailuissa.
Mikä on valkoinen, jolla on kaksi punaista raitaa?
- Disperiinitabletti, jolla on punaiset henkselit.
Mikä on vaaleanpunainen ja istuu hangella?
- Haalistunut joulupukki.
Mikä on punainen ja istuu puussa?
– Mansikka kesälomalla.
Miksi norsulla on punaiset saappaat sateessa?
- Sen siniset unohtui muutossa Afrikasta.
Mikä on punainen ja näkymätön?
-Ei tomaatteja.
Mikä on sininen ja valkoinen?
- Jääkaappi, jolla on farkut jalassa.
Mikä on sininen ja istuu puussa?
– Jäätynyt Tarzan.
Mikä on sininen ja roikkuu puussa?
- Paleltunut apina.
Mikä on sininen ja liikkuu ylös alas?
Paleltunut virtahepo joka on jäänyt kiinni hissiin.
Mikä on sininen ja kulkee laitumella?
-Lehmä uudessa veryttelypuvussa
Mikä on sininen?
Oranssi valepuvussa.
Mikä on sininen, jossa on mustia raitoja?
- Kissa, joka on viettänyt pakkasyön ulkona.
Miksi norsulla on sininen pipo?
– Koska punainen on pesussa.
Mikä kasvi on aina vihreä?
- Pakastettu pinaatti.
Mikä on vihreä, limainen ja kähisee?
- Käärme, jolla on kurkku kipeänä.
Mikä on vihreä ja sanoo titaa-kvaak, titaa-kvaak?
– Sammakko joka opettelee morseaakkosia.
Mikä on vihreä ja hilluu puussa?
– Raaka apina.
Millä on neljä jalkaa, on iso, vihreä, nukkapintainen ja jos se putoaa puusta, se voi tappaa sinut?
- Biljardipöytä.
Mikä on vihreä ja roikkuu puussa?
- Kirahvin räkä.
Mikä on vihreä ja lentää taivaalla?
– Kaali, joka menee matkoille.
Mikä on keltainen ulkoa ja vihreä sisältä?
- Kurkku, joka on pukeutunut banaaniksi.
Mikä on vihreä ja keltainen?
- Suolakurkku, joka toimii osapäiväbanaanina.
Mikä on keltainen ja harhailee kaupungissa?
– Humalainen sitruuna.
Miksi norsu maalaa jalkapohjansa keltaisiksi?
- Ettei sitä huomata kun se ui selkäuintia appelsiinimarmeladissa.
Mikä on keltainen ja niiskuttaa?
-Banaani, jolla on paha flunssa.
Mikä on keltainen ja osoittaa pohjoiseen?
- Mangneettibanaani.
Mikä on keltainen ja syvällä?
-Sitruuna sukellusveneessä.
Mikä on keltainen, jossa on mustia ja punaisia pilkkuja?
- Leopardi, jolla on vesirokko.
Mikä on ruskea ja lentää taivaalla?
– Kaali, joka tulee matkoilta.
Mikä on ruskea ja lentää ilmassa?
– Ruostunut teräsmies.
Kuinka ammutaan sininen elefantti?
– Sinisen elefantin kiväärillä.
Kuinka ammutaan punainen elefantti?
– Kuristetaan sitä kunnes se muuttuu siniseksi ja sitten se ammutaan sinisen elefantin kiväärillä.
Kuinka ammutaan vihreä elefantti?
– Kerrotaan sille tuhma vitsi, niin se muuttuu punaiseksi, sen jälkeen kuristetaan sitä kunnes se muuttuu siniseksi ja sitten ammutaan se sinisen elefantin kiväärillä.
Kuinka ammutaan keltainen elefantti?
- ...Oletko muka koskaan nähnyt keltaisia elefantteja?
Mikä on osaksi musta, osaksi valkoinen, riekaleinen ja lentää ilmassa?
- Miinaan astunut nunna.
Mikä on musta ja valkoinen, musta ja valkoinen, musta ja valkoinen, bum?
- Nunna kaatumassa portaissa.
Mita eroa on mustilla ja kirjavilla kanoilla?
-Musti on koira.
Kadun toisella puolella on punainen talo ja vastakkaisella puolella on sininen talo. Missä on valkoinen talo?
- Washingtonissa.
Mikä on musta ja roikkuu katossa?
-Blondi vaihtaa sähkölamppua.
Miksi elefantti on iso, harmaa ja ryppyinen?
- Koska jos se olisi pieni, valkoinen ja tasainen, se olisi aspiriini.
Mikä on harmaa ja ei ole siellä?
- Ei elefantteja.
Miksi norsu pukeutuu harmaaseen?
- Isoilla kavereilla on heikko itsetunto.
Mikä on harmauden huippu?
- Hiiri sumussa.
Mikä on harmaa ja nauraa kovaan ääneen kahvilassa?
- Iloinen norsu, joka on käynyt reilulla päiväkahvilla.
Miksi Norsu on harmaa?
- Johtuu väristä.
Mikä on harmaa ja kiitää punainen hattu päässä?
- Hippo joulutunnelmissa.
Miksi norsu on iso, kärsällinen ja harmaa?
- Jos se olisi pieni, nokallinen ja vaaleanpunainen, se olisi kolibri.
Mikä on harmaa, nelijalkainen, puhuu kännykkään ja kantaa salkkua?
- Eurohiiri lentokentällä.
Mikä on musta ja valkoinen ja yltä päätä liassa?
- Sikapingviini.
Mikä on valkoinen ja haisee ja riehuu keittiössä?
- Innostunut hapan maito.
Mikä on valkoista ja leijuu?
- Kevytmaito.
Mikä on valkoinen, makea ja riippuu leipomon katossa?
- Marenkilepakko.
Mikä on valkoinen ja täynnä mustelmia?
- Kummitus, joka ei osaa mennä seinien läpi.
Mikä on valkoinen ja puun takana?
– Ujo piimä.
Mikä on valkoinen ja pyrkii eduskuntaan?
- Itsepäinen lumihiutale.
Mikä on valkoinen ja kiipeilee puussa?
-Jääkaappi.
Mikä on valkoinen ja lentelee keittiössä?
- Vihainen täytekakku.
Mitä valkoinen hevonen tekee kuutamolla?
– Varjon
Mikä on punainen ja valkoinen ja liikkuu vedessä?
- Marianne-karkki uintikilpailuissa.
Mikä on valkoinen, jolla on kaksi punaista raitaa?
- Disperiinitabletti, jolla on punaiset henkselit.
Mikä on vaaleanpunainen ja istuu hangella?
- Haalistunut joulupukki.
Mikä on punainen ja istuu puussa?
– Mansikka kesälomalla.
Miksi norsulla on punaiset saappaat sateessa?
- Sen siniset unohtui muutossa Afrikasta.
Mikä on punainen ja näkymätön?
-Ei tomaatteja.
Mikä on sininen ja valkoinen?
- Jääkaappi, jolla on farkut jalassa.
Mikä on sininen ja istuu puussa?
– Jäätynyt Tarzan.
Mikä on sininen ja roikkuu puussa?
- Paleltunut apina.
Mikä on sininen ja liikkuu ylös alas?
Paleltunut virtahepo joka on jäänyt kiinni hissiin.
Mikä on sininen ja kulkee laitumella?
-Lehmä uudessa veryttelypuvussa
Mikä on sininen?
Oranssi valepuvussa.
Mikä on sininen, jossa on mustia raitoja?
- Kissa, joka on viettänyt pakkasyön ulkona.
Miksi norsulla on sininen pipo?
– Koska punainen on pesussa.
Mikä kasvi on aina vihreä?
- Pakastettu pinaatti.
Mikä on vihreä, limainen ja kähisee?
- Käärme, jolla on kurkku kipeänä.
Mikä on vihreä ja sanoo titaa-kvaak, titaa-kvaak?
– Sammakko joka opettelee morseaakkosia.
Mikä on vihreä ja hilluu puussa?
– Raaka apina.
Millä on neljä jalkaa, on iso, vihreä, nukkapintainen ja jos se putoaa puusta, se voi tappaa sinut?
- Biljardipöytä.
Mikä on vihreä ja roikkuu puussa?
- Kirahvin räkä.
Mikä on vihreä ja lentää taivaalla?
– Kaali, joka menee matkoille.
Mikä on keltainen ulkoa ja vihreä sisältä?
- Kurkku, joka on pukeutunut banaaniksi.
Mikä on vihreä ja keltainen?
- Suolakurkku, joka toimii osapäiväbanaanina.
Mikä on keltainen ja harhailee kaupungissa?
– Humalainen sitruuna.
Miksi norsu maalaa jalkapohjansa keltaisiksi?
- Ettei sitä huomata kun se ui selkäuintia appelsiinimarmeladissa.
Mikä on keltainen ja niiskuttaa?
-Banaani, jolla on paha flunssa.
Mikä on keltainen ja osoittaa pohjoiseen?
- Mangneettibanaani.
Mikä on keltainen ja syvällä?
-Sitruuna sukellusveneessä.
Mikä on keltainen, jossa on mustia ja punaisia pilkkuja?
- Leopardi, jolla on vesirokko.
Mikä on ruskea ja lentää taivaalla?
– Kaali, joka tulee matkoilta.
Mikä on ruskea ja lentää ilmassa?
– Ruostunut teräsmies.
Kuinka ammutaan sininen elefantti?
– Sinisen elefantin kiväärillä.
Kuinka ammutaan punainen elefantti?
– Kuristetaan sitä kunnes se muuttuu siniseksi ja sitten se ammutaan sinisen elefantin kiväärillä.
Kuinka ammutaan vihreä elefantti?
– Kerrotaan sille tuhma vitsi, niin se muuttuu punaiseksi, sen jälkeen kuristetaan sitä kunnes se muuttuu siniseksi ja sitten ammutaan se sinisen elefantin kiväärillä.
Kuinka ammutaan keltainen elefantti?
- ...Oletko muka koskaan nähnyt keltaisia elefantteja?
Mikä on osaksi musta, osaksi valkoinen, riekaleinen ja lentää ilmassa?
- Miinaan astunut nunna.
16.12.09
Valkoiset koivut
Kuva: www.inmygarden.org , Sue Sweeney, 2005
Joskus sattumat onnistuvat osumaan oikeisiin ajankohtiin. Mietiskelin aamulla pakkashuurteisen ikkunan edessä, lumivalkeaa talvimaisemaa katsellessani, talvista valko-sini-ruskeaa väripalettia, johon aurinko luo välillä oranssihtavan läikehdinnän. Huolimatta tästä kuusten ajankohdasta jostain syystä mieleeni tulivat koivut valkeine tuohineen ja päädyin työpöytäni ääreen ajatuksenani kirjoittaa jotain valkorunkoisista koivuista. Kuinka ollakaan: aloitin päiväni lukemalla verkosta Tieteen kuvalehteä, jossa heti etusivulla ponkaisi eteeni kysymys: Miksi koivut ovat valkoisia?. Siihen lehti on osannut vastata lyhyesti "Koivun vaalea tuohi hillitsee rungon lämpötilanvaihteluja etenkin kevättalvella ja ehkäisee näin pakkasvaurioita." Linkin takaa löytyy lukemisen arvoinen vähän pidempi selitys asiaan.
Wikipedia puolestaan osaa kertoa näin:
Koivun tuohen valkoinen väri johtuu betuliinista eli koivuhartsista. Betuliinillä (C30H50O2, CAS-numero 473-98-3) on voimakas aseptinen, bakteereja tappava vaikutus, jonka vuoksi se on ollut mielenkiinnon kohteena lääke-, kosmetiikka- ja kemianteollisuudessa.
Koivun latinankielinen suku on Betula. Tai oikeammin Betula ei olekaan alunperin latinaa vaan hepreaa ja tarkoittaa neitsyttä. Lieneekö puun suku saanut nimensä nimenomaan vaaleutensa vuoksi? Valkoinen kun on oleensä liitetty viattomuuteen ja sitä kautta neitsyyteenkin. Koivuun liitetään paljon positiivisia arvoja. Koivu on ollut hyötypuu, jonka tuohesta on saatu kopat selkään matkoille, vasut marjametsälle ja virsut jalkoihin suojaksi ja jonka oksista on saatu vihdat ja vastat saunoihin ympäri maata. Koivun lehdillä voi värjätä voimakasta keltaista väriä ja koivupuusta itsestään on rakennettu hyötykaluja: ennen itse pirtteihin ja nyt isolla rahalla design shoppeihin.
Suomalaisille koivu on aina ollut jossain määrin suomalaisuuden symboli. Sakari Topeliuksen yksi tunnetuimpia satuja, "Koivu ja tähti" sijoittuu isonvihan aikaan ja kertoo Suomesta Venäjälle kaapatun sisaruksen kotimatkasta. Rauduskoivu on Suomen kansallispuu. Vaalea koivupuu on edustanut suomalaisille aina hyvyyttä ja tottahan myös koivun valkoiselle kuorelle on kansalla ollut omia selityksiä. Tässä yksi Tieteen kuvalehden versiosta poikkeava versio :) (SKRA Koivisto, U. Mannonen 1589, 1936):
Vapahtaja kun kulki ennen aikaan täällä maan päällä, niin koivu teki hänelle palveluksen: Se antoi hänelle suojaa kuumaa aurinkoa vastaan. Silloin Vapahtaja siunasi koivun ja antoi sille valkoisen tuohiverhon, että sitä ei aurinko polttaisi eikä pakkanen paleltaisi.
15.12.09
Väliaikatiedotus ja vähän juhlaväreistä
Tarkoituksenani oli tänä vuonna julkaista hieno Colorian "blogijoulukalenteri", jonkun kivan päivittäisen värijutun myötä, mutta haaveeksihan tuo jäi, kun elämä ja työ änkesivät jälleen häiritsemään blogin pitoa. Kevään ja kesän osalta meni hieman kevyemmin, koska saatoin Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan antaman apurahan turvin keskittyä enemmän Colorian sekä Coloriaston kehittämiseen, mutta näin syyskaudella oman elämän painopiste on taas enemmän keskittynyt sinne "oikeisiin töihin". Mutta koska blogin päivittymisestä on jo tiedusteltukin, taidanpa pistää väliaikaviestin: en ole unohtanut Coloriaa blogeineen - enkä Coloriastoakaan - ja eiköhän uusia juttujakin ala taas tulla piakkoin. Muutama on jo työn alla.
Jotain asiantynkääkin: viime vuonna kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota siihen, että Suomessakin yhä useampi joulutoivotus on muuttunut muotoon "Hyvää juhlakautta!" ja tänä vuonna Coloriaan onkin tullut kyselyitä muiden tähän aikaan liittyvien juhlien väreistä ja mikä olisi sovelias värimaailma yleismaailmallista korttia valitessa. Sen kummemmin en ole ehtinyt asiaa kaivelemaan, mutta silmiini osui sattumalta artikkeli Ben Franklin Bridge to adopt many color schemes for December holidays (Gloucester County Times, 30.11.2009), jossa kerrotaan, että The Ben Franklin -silta saa juhlakaudella erivärisiä valaistuksia eri juhliin liittyen. Antaisiko tämä valaistussuunnitelma jotain osviittaa juhliin liitetyistä väreistä:
15-18.12. sininen ja valkoinen / Hanukkah
19-25.12. sekä 28-30.12. punainen ja vihreä / Joulu
26.-27.12. punainen, vihreä ja keltainen / Kwanzaa
31.12. - 1.1. uutta vuotta juhlitaan sateenkaaren väreissä...
Jotain asiantynkääkin: viime vuonna kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota siihen, että Suomessakin yhä useampi joulutoivotus on muuttunut muotoon "Hyvää juhlakautta!" ja tänä vuonna Coloriaan onkin tullut kyselyitä muiden tähän aikaan liittyvien juhlien väreistä ja mikä olisi sovelias värimaailma yleismaailmallista korttia valitessa. Sen kummemmin en ole ehtinyt asiaa kaivelemaan, mutta silmiini osui sattumalta artikkeli Ben Franklin Bridge to adopt many color schemes for December holidays (Gloucester County Times, 30.11.2009), jossa kerrotaan, että The Ben Franklin -silta saa juhlakaudella erivärisiä valaistuksia eri juhliin liittyen. Antaisiko tämä valaistussuunnitelma jotain osviittaa juhliin liitetyistä väreistä:
15-18.12. sininen ja valkoinen / Hanukkah
19-25.12. sekä 28-30.12. punainen ja vihreä / Joulu
26.-27.12. punainen, vihreä ja keltainen / Kwanzaa
31.12. - 1.1. uutta vuotta juhlitaan sateenkaaren väreissä...
10.12.09
Autovärikatsaus
Kuva: DuPont News.
DuPont on jälleen julkaissut maailmanlaajuisen listauksensa suosituimmista autoväreistä - tällä kertaa hopea dominoi listoja. Kai se on todella uskottava, että vaaleanpunaisten rättisitikoiden ja keltaisten kuplien aika taitaa virallisesti olla ohi (...vai onkohan sitä koskaan muualla ollutkaan kuin elokuvissa?)
Sivulla on näkyvissä taulukko, jossa on listattu mantereiden / isojen maiden autojen suosikkivärejä. Alueina ovat Pohjois-Amerikka, Eurooppa, Japani, Kiina, Intia ja Venäjä. Näistä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa valkoinen, musta ja hopeanvärinen pitävät kolmen kärkeä, eri järjestyksessä tosin. Intiassa hopean ja valkoisen lisäksi suosikkiväriksi listautuu punainen ja Venäjällä hopean ja mustan lisäksi vihreä, joten ehkä on vielä värillisistäkin autoista jotain toivoa. Ja joulun väreissä vielä! Tuo ajankohtaisuutta tähänkin blogaukseen.
Minkähänlaisen vaihtelun Etelä-Amerikka toisi listaan?
DuPont Global Car Color Rankings (4.12.2009)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)