11.5.08

Värinäytteet

Näytesysteemistäni on tullut sähköpostitse muutamakin tiedustelu. Vastasin parille kysyjälle jo henkilökohtaisesti, mutta tässä vielä julkisestikin:

Valitsin langat sen mukaan, mitä oli kaupasta (kohtuuhintaan) saatavilla. Lähinnä käytin hyväkseni Anttilan valikoimia, etsin valkoisia lankoja ja tarkistin niiden koostumusta, ja valitsin mahdollisimman monimuotoisen satsin varojeni puitteissa. Muitakin 100% villalankoja oli saatavilla kuin Floricaa, mutta en raaskinut ostaa pätkittäväksi useampia sortteja - noista kuitenkin kertyi useamman kympin ostokset. Kumminkin etenkin (tehdas)käsittelemätöntä villalankaa aion tuohon satsiin vielä hankkia.

Tein prosessin niin, että jaoin lankakerät kolmeen erään silmämääräisesti. Yhden jätin purettamatta ja kaksi muuta puretin omissa liemissään. Tein yhden alunaliemen, johon pistin kaikki alunapuretettavat langat ja toisen aluna-viinikiviliemen, johon laitoin kaikki ko. liemellä puretettavat langat, joten puretus käy yhtäaikaa. Alunaliemessä oli 100gr lankaa kohden 12g alunaa ja aluna-viinikiviliemessä 12g alunaa ja 6g viinikiveä. Puretin siis langat isoissa vyyhdeissä ja vasta sitten aloin pätkiä niitä palasiksi.

Tietenkin olen kiinnostunut lisäämään näytesatseihini lisää erilaisia kuituja ja otan mielelläni vastaan sekä vinkkejä että kuitujakin :) Vinkit voi pistää sähköpostiini tai blogikommenttina.

1 kommentti:

Rina kirjoitti...

Oli tosi mielenkiintoista lukea kokeiluistasi. Itse kokeilin viime viikolla sinun innoittamana jäkälävärjäyksen yhteydessä muutamia kuituja villan ohella ja mielenkiintoisimmaksi osoittautui maitokuitu. Se imaisi väriä oikein kiitettävästi poronjäkälä liemestä, vaikka villa ei paljon väriä saanut. Laitan jossain vaiheessa kuvia asiasta blogiini www.colourfulfibres.blogspot.com.