8.8.08

Kasi


En ole juurikaan ehtinyt purkaa Colorian numero-kyselyn vastauksia, mutta tämän vinkeän päivämäärän (08.08.08) kunniaksi tsekkasin numeroon kahdeksan liittyvät värimielenyhtymät. Vastauksia on yhteensä tullut 156 kappaletta:
Ruskea 15,4%
Keltainen 13,5%
Oranssi 12,8%
Sininen 12,8%
ja loput väreistä saivat alle 10% kukin. Pienimmän osan (0,64% äänistä) sai kulta, jota ei ollut lainkaan valmiina vaihtoehtona, mutta jota on tarjottu silti.

Kuvituksesta näkyy värien suhde toisiinsa (kasi on hienosti ja taiteellisesti rakennettu kahdesta samanlaisesta piirakkataulukosta), mutta ei sentään kaikkia vivahteita mitä on tarjottu. Esimerkiksi sininen pitää oikeasti sisällään vastauksia kuten keskisininen (1kpl), tummansininen (3kpl), vaaleansininen (1kpl), sinertävä (1kpl) ja punainen kirkkaanpunainen (1kpl), viininpunainen (1kpl), tulenpunainen/oranssinpunainen (1kpl) - joten ihmisten mielessä on saattanut olla hyvinkin erilaisia värisävyjä. Ruskea-kelta-oranssi-voittoisuus on kuitenkin melko voimakas vastauksissa ja se kiinnittää huomiota etenkin kuin vertaa muiden numeroiden värisaldoihin. Numerot 1-5 eivät ole saaneet juuri lainkaan "ruskeita mainintoja", sen sijaan numero 6 on saanut niitä liki yhtä paljon kuin kahdeksikko - mutta ei läheskään niin paljon "oransseja mainintoja".

---

Numero- ja viikonpäiväkyselyistä onkin tullut aina silloin tällöin kyselyitä, viimeksi tänään. Tällä hetkellä keskityn vielä vastausten keräämiseen, mutta taidanpa aina silloin tällöin poimia jonkun mielenkiintoisen vastauksen esiin blogiin - sopivana päivänä. Saa nähdä, miten tämä vaikuttaa vastausten suuntaan :)

Osallistu numerokyselyyn

Ei kommentteja: