5.11.12

Sateenkaaripuu


[Kuva: Wikimedia Commons, *amelia*]

Joskus totuus on vain niin paljon ihmeellisempi kuin tarina.

Muutamia päiviä sitten facebookissa vilahti ohitseni jonkun postaama värikäs puun kuva. Ajattelin kuvan olevan lähinnä jonkun roiskima maalipläjäys heikkouskoisten huijaamiseksi. Kuvan puu vaikutti olevan kuin huono lavaste halvasta scififilmistä, eikä ainakaan mitään, mikä voisi tässä meidän universumissamme luonnossa kasvaa. Puu jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni. En löytänyt fb-postausta enää, mutta muistin, että kyseessä oli eukalyptus ja että nimessä oli rainbow - ja nuo sanat avasivat Googlesta totuuden eteeni. Kyseessä on sateenkaari-eukalyptus ( Rainbow Eucalyptus, Eucalyptus deglupta), jota löytyy mm. Uudesta-Guineasta ja Filippiineiltä, erityisesti pieneltä Mindanaon saarelta, minkä vuoksi puuta kutsutaankin myös nimellä Mindanao Gum.

Puu on todella niin värikäs kuin mitä kuvat kertovat. Värien taika tulee esiin, kun puusta irtoaa kaarnaa ja sen alta paljastuu puun kirkkaan vihreä nila - joka sitten tummuu ajan myötä ja muuttuu siniseen, purppuraan ja erilaisiin punaisen ja oranssin sävyihin. Erityisen värikkääksi puut tulevat, kun niiden kuoret irtoavat pitkinä suikaleina eri aikoihin. Niinpä samassa puussa voi olla kokonainen kirjo värejä riippuen siitä, kuinka paljon kuorta siitä on irronnut ja mihin aikaan. Puu on myös nopea kasvamaan ja uusiutuu nopeasti. Sen vuoksi pihamaalla kasvava sateenkaarieukalyptus saattaa olla aivan eri näköinen jo kuukauden kuluttua.

Yritin löytää tietoa siitä, mistä värin muuttuminen johtuu ja mistä kaikki puun värit tulevat ja mitä ne ovat, mutta vielä ei pikahaku tärpännyt. Värit kieltämättä hämmentävät niin paljon, ettei moisia muista edes ajatella.

Etsikääpä puuta Googlen kuvahaulla tai käykää FlickrHiveMindissa - siinä vasta maailma epätodelliseksi muuttuukin.

Pohjois-Amerikassa puuta on myynnissä tavallisillekin tallaajille. Myyjän tekemältä verkkosivulta, osoitteesta eucalyptusdeglupta.com saa paitsi tilata itselleen puun, myös aina mielenkiintoista informaatiota. Ja lisää värikkäitä kuvia.

Puu taitaa viihtyä lämpimässä tropiikissa, joten omaan puutarhaan tästä ei saa silmän iloa. Mutta jos joku tietää Suomessa paikan, jossa tällainen sateenkaaripuu-yksilö olisi tavattavissa, en varmaan ole ainoa, joka ottaisi tiedon mielellään vastaan.

17.9.12

Kirja: The Colourful Past


Samainen kirjakauppa Via de Fossilla, Firenzessä, josta löysin Firenzen käsikirjoitusta ja asteekkien värikulttuuria käsittelevän kirjan, tarjosi myös toisen yllätyksen. The Colourful Past -kirjan on kirjoittanut Judith H. Hofenk de Graaff ja se löytyi restaurointikirjojen osastolta. Kirjassa käsitellään nimenomaan historiallisia värjäysaineita (lähinnä luonnonvärejä) ja niiden tunnistamista. Huolimatta satunnaista kotikemistiä pelottavista otsikoista, kuten Microchemical analysis ja Thin-layer Chromatography,  kirjassa on myäs paljon uutta tietoa ja vanhoja ohjeidenriekaleita; nettikommenteista käsitin, että, monet ilmeisesti ensi kerran käännetty englanniksi. Tässä maistiaisina esim. Alkanna-ohje Haarlemin käsikirjoituksesta:

Aure Rubei coloris: pp ex Alkanna
The leaves of Alkanna are in use through the whole of India to dye red the teeth, the lips and particularly the nails: this is appreciated by the Moors as an extremely beautiful piece of jewellery. The dye is prepared in the following way: The leaves, which are being rubbed with a pestle on a marble stone, are soaked in clear water with a little lime, from which a red dye arises, with which the Persians andthe Turks dye the tail of their horses.
- John. Niehof reijs naa oost Indien.
F:259. Col:v & de f; 27 [Haarlem manuscript 146/l/6]

Bonuksena mainittakoon, että kuvat vaikuttavat erityisen hyvälaatuisilta.

10.9.12

Kirja: Colors between two worlds


Firenze on taidetta pullollaan, ja myös (taide)kirjakauppoja, joissa voi törmätä kirjoihin, joita ei suomalaisissa kirjakaupoissa koskaan näy. Tällä kertaa löytämälläni kirjalla on tekemistä paitsi värin, myös Firenzen kanssa. Gerhard Wolfin ja Joseph Connorsin yhteistyössä Louis A. Waldmanin kanssa toimittama kirja Colors betweeb two worlds, käsittelee firenzeläistä (tai ehkä ennemminkin Firenzeen Biblioteca Medicea Laurenzianaan päätynyttä) käsikirjoitusta, joka käsittelee asteekkien värien käyttöä.

Alkuperäinen käsikirjoitus on fransiskaanimunkki Bernardino de Sahagúnin (1499-1590) kirjoittama; kirjan lievetekstin mukaan häntä on usein kuvattu ensimmäiseksi Uuden Maailman antropologiksi. Hän työskenteli Collegio Imperialissa Tlatelocossa (nykyään Mexico City) ja kokosi mittavaa ensyklopediaa asteekkien uskomuksista, rituaaleista, kielestä, taiteesta ja kulttuurista yleensäkin.

Raakasuomennoksena: Käsikirjoitus paljastaa, kuinka asteekit käyttivät väriä taiteesaan ja jokapäiväisessä elämässään, sekä nimet, jotka he antoivat väreille, ja kuinka tämä kuvastaa heidän maailmankäsitystään säästä sairauksien parantamiseen. Väri- ja värjäysaineet, joita taiteilijat käyttivät kuvittaessaan käsikirjoitusta kuvastavat natiivien ja eurooppalaisten välistä suurempaa vuoropuhelua, minkä tämä Firenzen käsikirjoitus (Florentine Codex)  tallentaa paremmin kuin mikään muu siirtomaa-ajalta säilynyt dokumentti.

En ole vielä ehtinyt kuin selailla kirjaa, mutta viidenkympin hinnalla lukemista on paljon: niin historian tutkijoille ja edistyneemmille värikemisteille kuin tavalliselle tallaajallekin.

25.7.12

Kirja: Colour in Art


Ateneumin kirjakaupasta mukaani tarttui Stefano Zuffin yli 300-sivuinen kirja Colour in Art. Tuppaan ostamaan väriteemaisiakirjoja sieltä täältä, jos nyt eteen kohtuuhinnalla kävelee, ja suurin osa ostamistani teoksista on enemmän tai vähemmän "rivikirjallisuutta", jossa väriä lähestytään yleensä hyvin samalla tavoin. En ehtinyt kaupan sulkeutumisen vuoksi paljoakaan selata kirjaa etukäteen, enkä oikein ehtinyt saada minkäänlaista ennakkokäsitystä.

Yllätys illalla oli mukava, kun avasin kirjan ja huomasin oikeasti viihtyväni sen parissa. Kirjassa on teemaosio kullekin värille, ja niissä yhden sivun "lukuja", joissa kussakin käsitellään yksi asia, yhdestä pigmentistä taiteessa yleisimpiin ja laajempiin kokonaisuuksiin. Koska jutut ovat vain yhden sivun mittaisia (aukeaman toinen sivu kuva, johon juttu liittyy), pintahipaisuahan tämä on vain, mutta varsin viihdyttävää ja värifanaatikolle miellyttävää sellaista. Jutuissa ei ole yritettykään yhdistää kaikkea maailmaan mahtuvaa tietoa, ja sen vuoksi kokonaisuus säilyy ehjänä ja kevyesti luettavana. Yllättävän paljon anekdootteja ja faktatietoa kirjaan silti mahtuu.

Ateneumin kaupasta taisin viedä viimeisen kappaleen, mutta verkkokaupoista tuota taatusti löytyy. Kirjan julkaisija on Ludion ja se on tänä vuonna painettu.

18.6.12

SULOisia värejä ja DipDay

Hiljaisuus on vaivannut Coloria-blogia turhan pitkään. Syitä löytyy niin kiireestä kuin teknisistä ongelmistakin, mutta toivottavasti tässä hiljalleen palaillaan myös värikartalle. Myös Coloriaston puolella on vallinnut hiljaisuus jonkin aikaa, mutta sinne on tulossa vielä tämän vuoden puolella hienoja historiallisia väriopuksia tutkiskeltavaksi.

Onneksi kaikilla rintamilla ei ole tyystin hiljaista:

SULOisia värejä projekti on jatkanut elämäänsä sekä työpajoina että blogissa, osoitteessa suloisiavareja.wordpress.com ja nyt sille on auennut myös oma Facebook-sivu - käy tykkäämässä!

DipDay - eli Dye In Public Day jatkaa  viime vuonna hyväksi todetulla linjalla: toivotaan, että 2.9.  tai niillä tienoilla järjestetään värjäystapahtumia - eikä muita sääntöjä sitten olekaan. DipDayn blogi odottaa tapahtumatietoja osoitteessa dipday.blogspot.fi  ja sillekin on nyt auennut oma Facebook-sivu - jos myös saa käydä tykkäämässä.

Mainostettakoon vielä, että Värjärikillan Värjäripäivät järjestetään tänä vuonna heinäkuun lopulla Helsingissä. Lisätietoa, ohjelma ja ilmoittautuminen (25.6. saakka) löytyvät Värjärikillan sivuilta www.varjarikilta.fi.

---

Toivotaan, että vapaa-aikaa löytyisi sen verran, että saisin taas Colorian bloginkin elämään. Värin nälkäisimmät voivat lukea miltei päivittäisiä pieniä uutisia Colorian FB-sivuilta! Siellä voi mainostaa myös omia väriin liittyviä uutisiaan/tapahtumiaan - pistäkää väritieto kiertämään!

Hyvää ja värikästä kesää!

14.4.12

Colour and Light - Concepts and Confusions - Symposium Helsingissä 8.5.2012


SYMPOSIUM

Colour and Light – Concepts and Confusions


Tuesday 8th May 2012 at 12.30–16


A Symposium on the epistemology of colour and light to mark the publication of the book Colour and Light – Concepts and Confusions by Harald Arnkil (ed.), Karin Fridell Anter & Ulf Klarén (Aalto University, 2012). The book is a research report from the Nordic research project SYN-TES: Human colour and light synthesis – Towards a coherent field of knowledge carried out during 2010-11.

Special Guest: C.L. Hardin (author of Color for Philosophers: Unweaving the Rainbow)

The symposium organized by Aalto University School of Arts, Design and Architecture / Department of Art.

Venue: Aalto University, Arabia campus, Lecture Hall 822, 8th floor, Hämeentie 135 C, Helsinki

Free admission – All Welcome!

Programme

  • 12. 30 Welcome Harald Arnkil
  • 12. 40 The Nordic research project SYN-TES: Human colour and light synthesis – Towards a coherent field of knowledge Karin Fridell Anter
  • 13. 00 Introducing Colour and Light: Concepts and Confusions Harald Arnkil
  • 13. 15 Colour Science and Colour Experience C.L. Hardin
  • 14.00–14.30 Coffee break
  • 14.30 Panel discussion on themes from Colour and Light…
Harald Arnkil, Karin Fridell Anter, C.L. Hardin, Ulf Klarén

Speakers and Authors

C.L. Hardin is an American philosopher and Professor of Philosophy Emeritus at Syracuse University, USA. He is the author of Color for Philosophers: Unweaving the Rainbow (1988) and co-editor of Color Categories in Thought and Language (1997). He takes colour to be a test case for theories about how the qualities of everyday experience manage to find a place in a quantitative universe consisting of matter and energy. Color for philosophers: Unweaving the Rainbow received the Johnsonian Prize in Philosophy in 1986 and has since been published in an extended new edition.

Harald Arnkil is a Finnish artist, educator and colour researcher. Arnkil is Lecturer in Colour Studies at the Aalto University School of Arts, Design and Architecture. Besides teaching, he is presently pursuing doctoral studies and research in the field of colour. Arnkil’s book Colour in the Visual World – a handbook for artists, designers and architects, originally published in 2007 in Finnish as Värit havaintojen maailmassa, is due to appear in October 2012.

Karin Fridell Anter, architect SAR/MSA and PhD architecture is a researcher specialized in colour in the built environment. She is an Associate Professor at the Royal Institute of Technology and a researcher at University College of Arts, Crafts and Design, both in Stockholm. She has written several books on colour in architecture and numerous articles in Swedish and international journals. During 2010-11 she led the Nordic research project SYN-TES: Human colour and light synthesis - Towards a coherent field of knowledge.

Ulf Klarén is a researcher, writer and lecturer on perception, colour and light. Until his retirement in 2011, he was Associate Professor and head of the Perception Studio at Konstfack, University College of Arts, Crafts and Design in Stockholm, Sweden. Ulf Klarén’s publications include a textbook on colour, several scientific reports and contributions to anthologies as well as articles on art education. During 2010-11 he was assistant project leader of SYN-TES: Human colour and light synthesis –Towards a coherent field of knowledge.

About the book


The experiences of colour and light are interdependent and cannot be analysed separately. The colours of the environment influence our experiences of light and the need for lighting – and vice versa: the intensity, quality and distribution of light are essential for our perception and experience of colour. The aesthetics of colour and light play an important role in the fields of art, design and communication. In the built environment they influence our experiences and feelings, our comfort or discomfort and our physiological wellbeing.

A profound understanding of the interaction between colour, light and human beings calls for an interdisciplinary approach, which up to now has been rather rare. As a result researchers and practitioners have often had difficulty in understanding and relating to one another's methods and results, although they work with similar questions. One important aspect of this is the absence of common and generally accepted concepts. These were the starting points for the interdisciplinary research project SYN-TES: Human colour and light synthesis – towards a coherent field of knowledge, carried out in Konstfack, Stockholm during 2010–11.

The SYN-TES project was funded by the Knowledge Foundation (KK-stiftelsen) and was supported by several Swedish companies working within the area of colour and light. The project has gathered internationally acknowledged scientific and technical experts within a number of fields working in colour and light. These include art, architecture, psychology and healthcare sciences, as well as leading companies dealing with lighting, colour and window glass.

SYN-TES has brought together researchers from five Nordic universities and institutions: The Aalto University School of Arts, Design and Architecture, The Centre for Visualization at Chalmers University of Technology, the Department of Environmental Psychology at Lund University, The Perception Studio at the University College of Art, Crafts and Design (Konstfack), the Department of Architectural Design, Form and Colour studies at the Norwegian University of Science and Technology (NTNU) and the Faculty of Health Sciences at The Sahlgrenska Academy of the Gothenburg University.

Colour and Light – Concepts and Confusions, edited by Harald Arnkil and published by Aalto University School of Arts, Design and Architecture is a research report from the Nordic research project SYN-TES. The book includes and introduction by the American philosopher of science C.L. Hardin and articles by Karin Fridell Anter and Ulf Klarén.

The texts in this book were written within an epistemological subproject of SYN-TES. The aim is to present different scientific approaches in a broader epistemological perspective, to clarify conflicting use of concepts and to suggest possible ways of improving inter-disciplinary understanding. In his introduction to the book, C.L. Hardin takes a look at the problem of bridging the gap between conscious experience and scientific data, with particular regard to the variability of human colour experience. Ulf Klarén, in Natural Experience and Physical Abstractions, discusses different epistemological theories concerning perception, their evolution and their implications for our understanding of colour and light. In Seeing and Perceiving Harald Arnkil takes a closer look at these seemingly simple concepts, providing a starting point for discussing our visual experience of the world. Light and Colour: Concepts and their use by Karin Fridell Anter provides an overview of different approaches that have led to diverging uses of terminology and concepts within this field. Some of the most problematic terms and concepts are further discussed by Harald Arnkil in Lightness and Brightness and Other Confusions.

Cracking the Colour Code



Viikonlopun viihteeksi reilun kahden tunnin australialaisdokumentti väristä.

Dokumentissa kertojana toimii Lee Perry, josta The Age -lehti kommentoi varsin osuvasti, että Perry kuulostaa Attenboroughmaiselta ajoittain ja selkeästi rakastaa kaikkia vastaantulevia konsonantteja! :D

12.4.12

Jane Austenin väreissä



Onneksi on ihmisiä, jotka pääsevät matkustamaan! Sain Outilta muutaman kuvan Jane Austenin puutarhasta, jossa myös värikasveilla on ollut oma paikkansa.

Jane Austenin aikaan oli vielä normaalia, että vaatteet usein myös värjättiin aina pesun yhteydessä. Värit haalistuivat välillä hyvinkin nopeasti, vaikka neitoset ehkä pysyttelivätkin päivänvarjojensa alla aurinkoa piilossa. Vaatteiden käyttöikä oli useita vuosia, joskus vuosikymmeniäkin, ja kun ne olivat tulleet tiensä päätteeseen yhtenä vaatteena, niistä ehkä muokattiin toinen, ja ellei vaatteeseen käyttö enää onnistunut, niin sitten kangas käytettiin johonkin muuhun - hukkaan sitä ei laitettu ennenkuin se oli täysin käyttökelvotonta. Vaatteiden tuhlailuun ja useampiin uusiin vaatekuoseihin vuodessa oli varaa vain rikkaimmilla.

Yhtälailla väritrendit muuttuivat hitaasti. Vaatteita ei ollut mahdollista ostaa vain yhtä käyttöä varten, joten keskivertovaatteet olivat pitkäkestoisia ja usein suhteellisen neutraalinvärisiä - mutta niitä saatettiin piristää trendikkäillä ja muodikkailla, eri värisillä nauhoilla ja koristeilla, joissa ajan henki vaikutti vähän kiivaammassa tahdissa. Tumman harmaa oli kestosuosikki kävelyasuissa, vaaleat persikan sävyt ja orvokin sävyt neitojen juhlapuvuissa. Valkoinen dominoi Austenin pukujen maailmaa, mutta myös voimakas keltainen ja omenanvihreä olivat aikakautensa suosikkina; siniset ja violetit saivat näyttäytyä hyvin haaleina sävähdyksinä.

Sävynimet olivat jo Austenin aikaan tulleet jäädäkseen ja aikakauden värinimet kertovat jotain kunkin värin suosiosta.  Norsunluu (ivory), ruusunväri (rose), persikka (peach) ja laventeli (lavender) lukeutuivat perusväreihin; keltaisella lempilapsella oli monta nimeä kanariankeltaisesta (Canary) esikkoon (Primrose). 1800-luvun alussa punertavan ruskea Puce oli suuri muotihitti - huolimatta siitä, että sana tarkoittaa ranskaksi ludetta, joka varmasti kiusasi tuon ajan ihmisiä aivan tarpeeksi. Aikakaudelle tyypillisin väri lienee kuitenkin vihreä, joka Napoleonin siivittämänä suorastaan hyökyi Euroopan yli pomonanvihreänä aaltona. Keltaiseen taittuva pomonanvihreä näkyi vaatteissa, asusteissa, huonekaluissa ja huoneiden tapeteissa.

Lue lisää Jane Austenin aikakauden väreistä:
hibiscus-sinensis.com/regency/colors.htm

Kuvat: Outi Kuma. (MareArdor)

4.4.12

Aniliini


 Jossain nettikeskustelussa joku mainitsi ohimennen Karl Aloys Schenzingerin kirjan Aniliini, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Aniliini on kivihiiliterva-aine, joka 1800-luvulla mahdollisti ensimmäisten keinotekoisten värien tekemisen ja siten mullisti koko väriaineteollisuuden. Kun kirja nyt sitten näytti olevan nettiantikvariaatissa muutaman euron, päätin samantien tilata ilman suurempia taustatietoja.

Kirja sitten kopsahti eteisen lattialle eilen. Pikaisesti vilkaisin ja naurahdin kielelle - kyseessä ei todellakaan ole mikään faktapläjäys, vaan todellinen aikansa romaani tyyliin (satunnaisesta kohdasta):
Herra Hoggenaht katsoi Charlotteen, joka vääjäämättömästi tuijotteli kadulle. "Jos armollinen neiti on samaa mieltä -" "Charlotte paistaa meille lauantaiksi ankan ja te nautitte meitä sen nauttimisessa", arveli hovineuvoksetar. Sihteeri ei ollut tyytyväinen. "Mitäs te siihen sanotte?" hän tiukkasi Charlottelta.
Jätin kirjan sikseen ja otin sen uudelleen käteeni kahvitauolla tarkempaa tutkimista varten. Silloin huomasin kirjan etuliepeeseen liimapaperilla kiinnitetyn, käsinkirjoitetun omistuskirjoituksen: Zur Erinnerung an die Armee-Vermittlung [und?] Unteroffizier Hans. Oulu, 23.7.42. Joku on siis saanut kirjan saksalaisilta sotilailta muistoksi vuonna 1942 Oulussa. Lievää kylmäystä aiheutti sivun alkuteksti:
Rodultaan terveen ja tuoreen kansan elinvoiman merkkinä on, että sen tuntemattomista pojista kunnollisimmat nousevat esiin suorittaen tekoja, joiden suuruus tunnustetaan omassa maassa ja myös koko maailmassa. - Valtakunnanministeri tri Frick 26:ntena toukok. 1935, Robert Kochin 26. kuolinpäivänä.
Pakko oli googlata. Kirjailijasta Saksan Wikipedia kertoo näin:  (*28. Mai 1886 in Neu-Ulm; † 4. Juli 1962 in Prien am Chiemsee) war Arzt, Autor von Romanen, Sachbüchern und NS-Propaganda. Lääkäriksi opiskellut Schenzinger oli jo varhain hyvin natsihenkinen ja kirjoitti oman osansa natsipropagannasta. Hänen kirjoittamansa Hitlerjunge Quex oli kolmannen valtakunnan eniten myyty kirja (yli kolme miljoonaa kappaletta).  WSOYn julkaiseman Aniliini-kirjan lisäksi suomennettu on ainakin Atomia kohti, jonka julkaisija on ollut Pellervo.

Kirjalla on niin hyytävä tausta - ja samalla se on osa värien historiaa. Kuten Aniliini-kirjan takakansikin sanoo: ...tähän sanaan oli kätkeytyvä eräs Saksan suurimpia saavutuksia: saksalainen kemia, joka on tunnetusti kaikkien muiden maiden kemian yläpuolella. Konktekstiin liittyen teksti tuntuu propagandalta, mutta aikanaan se oli myös silkka totuus, neutraalista kulmastakin tutkiskeltuna. Vaikka ensimmäisen aniliinivärin keksikin englantilainen nuori William Perkin, aniliiniväriteollisuus keskittyi nopeasti Saksaan ja ensimmäiseen maailmansotaan mennessä suurin osa aniliiniväreistä koko maailmankaupassa tuli Saksasta - sillä painettiin USAn dollarit (missä tulikin kriisi, kun sota alkoi, värikauppa loppui, eikä seteleitä voitukaan yhtä-äkkiä painaa!) ja niillä värjättiin Suomen lippu (Suomen värit 1925, Coloria 6.12.08). Saksalaisesta väriaineteollisuudesta pongahtaneita yrityksiä ovat mm. BASF (Badische Aniline und Soda Fabrik) ja Bayer - väritehtaassa kehitettiin myös aspiriini. Saksalaisten väritehtaiden synkkään menneisyyteen kuuluu myös niiden valjastaminen natsi-Saksan tuotantokoneistoksi, mm. yksi merkittävimmistä väritehtaista, I.G. Farben, kehitti ja valmisti keskitysleirikaasut.

Natsien julmuudet olivat niin merkittäviä ja heijastuvat niin voimakkaasti nykypäiväänkin, että helposti unohtuu, ettei tilanne ollut sama aina. Saksalainenkaan aniliiniväriteollisuus ei ole tuottanut silkkaa pahaa, eikä aniliinivärien alkukehitykseen liittyvillä saksalaisilla kemisteillä ollut mitään tekemistä natsien kanssa. Saksassa väriteollisuus kehittyi alusta lähtien kiinteässä yhteydessä muun kemianteollisuuden kanssa, etenkin lääketeollisuuden kanssa ja siellä aniliinivärit valjastettiin tekstiilivärjäyksen lisäksi myös muuhun käyttöön. Saksalainen Robert Koch keksi käyttää tervaväriaineita värjätäkseen muuten näkymättömät mikrobit - ja tunnisti pernaruttoa, tuberkuloosia ja koleraa aiheuttavat bakteerit. Toinen saksalainen keksijä, Paul Ehrlich alkoi kokeilla tervaväriaineiden käyttämistä tiettyjen bakteerien tappamiseen. Ehrlichin seuraaja Gerhard Domagk huomasi punaisen väriaineen, prontosiilin streptokokkimikrobeja tappavan vaikutuksen. Saksalaisella väri- ja lääketeollisuudella oli huomattava merkitys kudosvärjäyksen (sekä aineiden että metodien) kehittymisessä, syöpähoidoissa ja monien epidemiatautien voittamisessa.

Pikaisesti vilkaisten Aniliini-kirjassa kerrotaan ainakin Rungesta (joka löysi kivihiilitervasta aniliinin, kinoliinin, fenolin ja steariinin ja lisäksi kehitti tavan tehdä steariinikynttilöitä); Hofmannista (jolla oli oma osansa keinotekoisen indigon kehityksessä ja jonka oppilas William Henry Perkin oli hänen opettaessaan Lontoossa), von Liebigistä (jonka tervavärin koostumuksen analysoinnit johtivat uusiin värikeksintöihin), Kekulésta - ja suuri osa kirjasta keskittyy lääkeaineiden ja mikroskopian kehitykseen ja mainitsee ainakin Kochin.

Kuitenkin, tämä tieto niskassa, on vaikea aloittaa kirjan lukemista. Miten tämän kirjan nyt saisi luettua aikansa lapsena?

17.3.12

Vihreä olut

17.3. on Irlannin kansallispäivä ja samana päivänä juhlitaan myös Irlannin kansallispyhimystä Pyhää Patrikia, tai kuten varsin maallistuneiden juhlien tuoksinnassa kuuluu: The day of St. Paddy. Pyhän Patrickin päivän vietto on hiljalleen rantautunut Suomeenkin - tai ainakin sen karnevalistiset sivuilmiöt. Päivään on aina kuulunut irlantilaisuuteen ja irlantilaiseen mytologiaan liitetyt menninkäiset, neliapilat ja vihreä väri. Coloria-blogissa olen aiemminkin kirjoittanut aiheesta: Pyhä Patrik vihreissään (17.3.2010) ja Vihreänä virtaa Chicago (17.3.2007)

Toisin kuin monet muut pyhimysten juhlapäivät, joiden juhliminen on muuttunut enemmän tai vähemmän hartaaksi veisuuksi, St. Paddyn juhlimiseen tuntuu liittyvän vuosi vuodelta kosteampi meininki. Viime vuosien uutuus on vihreä olut, joka virtaa solkenaan irkkupubeissa ympäri maailman juhlapäivänä, ja ainakin Irlannissa ja USAssa on muutama baari, jotka tarjoavat moista herkkua ympäri vuoden. Yllä näkyvässä videossa selitetään vihreän oluen valmistus asiaan kuuluvalla vakavuudella.

Reaalimaailmassa vihreä olut valmistetaan hieman yksinkertaisemmin. Huolimatta lukuisista huhuista erilaisista olueeseen livautettavista neliapilatiivisteistä, parantavista yrteistä ja muista ihmekasveista, suurin osa vihreästä oluesta valmistetaan reippaasti ja simppelisti lisäämällä vaaleahkoon olueeseen muutama tippa vihreää elintarvikeväriä, joko synteettistä sinistä tai vihreää keinotekoista väriainetta, synteettistä luonnollisen kaltaista lehtivihreää - tai muutamissa harvoissa tapauksissa väri saadaan ihan luonnollisista kasviuutteista. Sininen väri toimii keltaisissa oluissa värjääjänä itseasiassa paremmin kuin vihreä:sininen ei muuta luonnostaan keltaista olutta siniseksi, vaan muodostaa keltaisen kanssa yhdessä hienon, syvänvihreän värin, kun puolestaan vihreällä värilisäyksellä oluesta tulee helposti kellertävän vihreää. Sen sijaan syvemmän värisissä ja tummemmissa oluissa reilu ropaus vihreää elintarvikeväriä voi tuoda paremman smaragdinvihreän värin.

Elintarvikeväreihin lukeutuvaa lehtivihreää on käytetty väriaineena ainakin belgialaisessa Grass Bock -oluessa. Lehtivihreän (ja ylipäätään kasvivärien) aikaansaama vihreä ei ole läheskään niin läpitunkeva kuin täysin keinotekoinen väri, joten oluen vihreydestä voi päätellä paljon siitä, onko väri synteettinen vai kasvipohjainen. Lisäksi jotkut kasvioluina (mm. nokkosolut) mainostetut oluet eivät välttämättä saa väriään mukana olevasta kasvista, vaan väri lisätään erikseen juomaan, kuten missä tahansa muussakin värjättävässä juomassa.

Jos nyt joku intoutuu oluen värjäämiseen, niin muutama vinkki:
- Apteekista saa ostettua elintarvikevärejä - kannattaa lukea myös rajoitukset ja enimmäismäärät purkkien kyljistä varsinkin, jos on allerginen
- Nestemäiset elintarvikeväriaineet sekoittuvat helpommin kuin jauhemaiset
- Jos laitat väriaineen tuopin pohjalle, se sekoittuu, kun kaadat olutta päälle; voit lisätä värin myös olueeseen, mutta siinä tapauksessa varaudu sekoittamaan hieman
- Käytä vaaleaa olutta, tumma ei värjäydy niin helposti
- Älä vedä överiksi: jos väriaineiden käyttörajoitukset eivät huoleta, niin liiallinen väriaine värjää myös muun, kuten suun, nielun ja hampaat; luissa väri saattaa pysyä ihan hyvänkin aikaa, eikä välttämättä lähde pois kuin kulumalla

15.3.12

Luonnonväri - ekoväri?



Ilmainen yleisöluento Suomen käsityön museossa 24.3. klo 11-12.30

Luennoitsijat tekstiilitaiteilija Ulla Lapiolahti ja väri-intoilija Päivi Hintsanen (Coloria.net) pohtivat luonnonvärejä ja värjäämistä eri näkökulmista kahdessa puheenvuorossa.


Luonnonvärien historiaa - mistä värit tulevat?

Luennon ensimmäisessä osassa Päivi Hintsanen valottaa luonnonvärien ja värjäämisen historiaa. Luonnonväreillä puuhailu on parhaimmillaan toimiva symbioosi luonnon kanssa: värikasveja kerätessään oppii samalla tuntemaan luontoa ja arvostamaan sitä - yksittäinen värjääjä ei vahingoita harrastuksellaan luontoa ja itsevärjätyillä langoilla on aivan erilainen arvo kuin kaupasta ostetulla. Värejä on poimittu luonnosta koko ihmiskunnan olemassa olon ajan ja varmasti uusien värien löytäminen on aina ollut yhtä suuri ja ihastusta herättävä ihme. Värjääminen ei ole kuitenkaan aina ollut pelkkää ruusuntuoksuista värileikkiä, vaan aikansa totista teollisuutta. Egyptiläinen papyrus vuodelta 236 eaa kertoo näin: Värjäreillä on väsyneet silmät, he haisevat kalalle ja heidän kätensä työskentelevät hellittämättä. Värien valmistuksessa käytettyjen käyneiden kasvinosien ja mädäntyneen virtsan lemu ovat kaukana siitä ruusuisesta mielikuvasta, joka luonnollisuuteen ja ekologisuuteen usein liitetään. Onko luonnonvärien käyttö suuremmassa mittakaavassa oikeasti ollutkaan ekologista ja kannattaako siihen pyrkiäkään takaisin?

Luonnonvärit tänään - mihin värit menevät?

Luennon toisessa osassa Ulla Lapiolahti valottaa 2000 -luvun värinäkymiä. Lapiolahti tarkastelee luonnonvärien ekologisuuteen liittyviä kysymyksiä sekä kertoo värien käsityömäisistä ja teollisista käyttömahdollisuuksista. Tänä päivänä luonnonväreihin liittyy sekä tanakkaa tutkimusta että tuotekehitystyötä kuin myös tasaisesti kasvava harrastajien joukko. Sympaattiset luonnonvärit vastaavat moniin nykyihmisen tarpeisiin; luonnonläheisyyden kaipuuseen ja käsillä tekemisen tarpeeseen. Internetin ansiosta tietoa on saatavilla helposti ja sosiaalisen median viidakkorummut jakavat innostavia kokemuksia blogien kautta. Ekotrendikkyyden lisäksi luonnonväriteemat sivuavat luontevasti myös slow life-, slow textiles- ja DIY-ilmiöitä.
Onko luonnonväreillä siis tulevaisuutta? Ja jos on, niin millainen?

Luennoitsijat

Päivi Hintsanen ja Ulla Lapiolahti ovat toteuttaneet yhdessä ja erikseen useita muotoiluun, taiteeseen ja koulutukseen liittyviä projekteja, joissa ympäristömyötäisyys sekä väriteemat ovat olleet vahvasti mukana.

Päivi Hintsanen on web designer sekä kuva- ja mediataiteilija, jolle värit ovat elämäntyö. Hintsanen on luonut yli 5000 sivua sisältävän suomenkielisen värisivusto Colorian (www.coloria.net) sekä väridokumentteja arkistoivan Coloriasto-sivuston (www.coloriasto.net), jotka yhdessä muodostavat maailman suurimman väriaiheisen verkkopalvelun.

Ulla Lapiolahti on tekstiilialan sekatyöläinen; tekemiset liittyvät taiteeseen, muotoiluun ja koulutukseen. Hän puuhaa värien parissa päivittäin joko kuosisuunnittelijana Studio Kelkka -ryhmässä, värjärinä kotikeittiössä tai ohjatessaan opiskelijaryhmiä. Lapiolahti on tehnyt pitkään pioneerityötä luonnonvärien sekä kestävän kehityksen asioiden parissa mm. valtakunnallisessa luonnonväreihin liittyvässä tuotekehitysprojektissa sekä toiminut luennoitsijana väriteemaisissa kansainvälisissä seminaareissa ja tapahtumissa.

Luennon järjestävät Suomen käsityön museo ja Jyväskylän kansalaisopisto. Luento liittyy Hintsasen ja Lapiolahden SULOisia värejä -projektiin, joka on valittu ympäristömyöteisenä tekona mukaan parhaillaan Suomen käsityön museossa esillä olevaan NowHere Finland -näyttelyyn. SULOisia värejä -projektin päätavoitteena on herättää kuluttamiseen liittyviä ajatuksia ja myötävaikuttaa muotoilun, käsityön sekä taiteen keinoin ympäristömyötäisemmän asennemuutoksen aikaansaamiseen. Projektiin liittyy roskisvärjäämisen yhteisöllinen koekeittiöblogi, joka löytyy osoitteesta http://suloisiavareja.wordpress.com

Jaa tapahtumasta tietoa FB:ssä: https://www.facebook.com/events/122030554588361/

LUENNOLLE ON VAPAA PÄÄSY!

27.2.12

Kuisman kukerrusta



Olen pitänyt värjäyshommista tahatonta taukoa melkein koko viime vuoden (ajan puute, tuo pirulainen!) ja tänä vuonna olen uudella innolla aloittanut pienen värjäilytestailun keittiössäni töiden lomassa, mutta olen kumminkin pääasiallisesti keskittynyt SULOisia värejä -projektiin. Siinä jätevärjäysten lomassa hairahduin värjäämään myös yrteillä ja tasapainoilin jonkin aikaa keskenäni siitä, kuuluuko tämä värjäyskokeilu SULOisia värejä-projektiin vai ei, mutta kun kyseessä ei ole varsinainen jätevärjäys ja aineskin on ostettu kaupasta, niin ehkäpä parempi paikka tälle informaatiolle on oma Coloria-blogini. Olen nimittäin jo kauan haaveillut värjääväni kuismalla, mutta haaveeksi on jäänyt, koska kuisma on näin kaupunkilaiselle suhteellisen hankalasti löydettävä värikasvi. Muutenhan sitä Suomessa löytyy kohtuullisen yleisesti. Olen lukenut, että kuismasta on mahdollista saada useampia värejä: kukista pitäisi saada sävyjä keltaisesta violettiin ja muusta kasvista alunalla keltaista ja alkoholin avulla punaista (hyperisiiniä) - kuismaa onkin käytetty enemmän alkoholin värjäämiseen kuin tekstiilivärjäykseen. Sitten eräänä tammikuisena iltana, seisoskellessani Punnitse & Säästä -puodin jonossa, huomasin alennuslaarissa St. John's Wort -pussin puoleen hintaan - ostin 50 sentillä 20 grammaa kuivattua kuismamurua. En tiedä mitä kasvin osaa se oli, eikä sitä ollut paljon, mutta päätin silti kokeilla, mitä murusista irtoaisi. Heitin muruset pikkukattilaan ja perään kaikenlaista värjättävää. Ikinä en olisi osannut ennakkoon kuvitella, millainen värikirjo kattilasta nousisi.



Olen viime aikoina testaillut myös grafiikkapaperieni värjäytymistä, koska etsin ideaa lukuisten hukkapalojen käyttämiseen - normaalipaperi tai edes akvarellipaperi ei ime väriä ihan näin voimakkaasti. Grafiikkapaperihukkapalani on säilytetty sikin sokin ja ne ovat eri ajoilta - ja samaan kattilaan yhtäaikaa heitettynä värjääntyivät hämmentävän eri sävyisiksi - kellertävän ruskeasta syvään punaruskeaan. Värikirjoa löytyi myös lankanäytesetistäni: arvelin, että 20 grammaa tuskin riittää edes pienen kerän värjäämiseen, joten ajattelin kokeilla vain pienellä erällä erilaisia lankoja. Näitä lankasettejä olen tehnyt valmiiksi joskus telkkaria katsellessani melkoisen satsin ja niissä on useampia lankalajeja villalangasta keinotekoisiin, osa puretettu ja osa purettamatta ja ne on sidottu kiinni toisiinsa - eli ne viettivät värikylvyssä tismalleen saman ajan. Kirjo oli huikea!



Seitsemän veljestä -lankoihin (harmaata ja valkoista, ilman puretusta, alunapuretuksella ja alunaviinikivipuretuksella) tuli huikeita värieroja kellertävistä vaaleanpunaisiin ja violetteihin, polyamidi värjääntyi vaaleanpunaiseksi, alpakkalanka kirkkaankeltaiseksi ja toinen ja Florica (100% villaa) sammaleen vihreäksi (mikä ei valitettavasti ole tallentunut kuviin kovin hyvin). Puuvillan ja polyamidin sekoitus (50/50) Malibu-lanka muuttui suorastaan silmiäsärkevän neonkeltaiseksi. Jopa akryylikuidut värjäytyivät hieman. Lankojen väri tosin muuttui aika pian: jo parin päivän jälkeen kuvan vaaleanpunainen oli sammunut punertavaksi beigeksi, mutta sen jälkeen muutosta ei ole tapahtunut.



Värjäsin paperisuikaleita melkoisen määrän, mutta silti kattilassa näytti vielä riittävän punertavaa vettä, joten heitin perään vielä noin 50 gr kirpparilta ostamaani tuntematonta lankaa (vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin 7 veljestä, ellei sitten ole sitä). Se keräsi itseensä vielä tunnin liottelulla ihan mukiin menevän punertavan beigen värin.



Tämä innosti sen verran, että yritin mennä ostamaan lisää kuismaa, mutta ostamani pussukka oli ollut viimeinen (sen sijaan mukaan sattui samanlainen setti laventelia...). Kuisma on melko tunnettu yritti luontaisainekaupoissa, mutten ole vielä ehtinyt kierrellä tarjontaa läpi. Kuismateetäkin on kuulemma saatavilla...

25.2.12

Paratiisikukan värit



Katselin läpi pari vuotta sitten Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa ottamiani kuvia ja aloin miettiä, mikä on kuvassa olevan kukan nimi. Pienellä hakuammunnalla löysin kukan englanninkielisen nimen Bird of paradise flower ja pian suomenkielisen nimenkin: kolibrikukka (Strelitzia). Samalla silmiini osui myös parin vuoden takainen uutinen kukan väriaineista: bilirubiinia pidettiin pitkään pigmenttinä, jota löytyy vain eläimistä - mutta muutaman vuoden takainen löytö varmisti, että pigmenttiä löytyy myös kolibrikukasta, varsinkin niiden siemenvaipoista sekä terälehtiä suojaavista aluslehdistä. Mielenkiintoista on myös se, että kukan siemenvaippojen väri saattaa säilyä muuttumattomana vuosikymmeniä sen jälkeen, kun kasvi kuolee.

Ihmisessä bilirubiini tulee näkyviin mm. vanhojen mustelmien keltaisissa sävyissä ja keltatautia sairastavilla. Ja onhan se yksi ulosteenkin merkittävimmistä väriaineista.

Previously Known as Animal-Only Pigment, Bilirubin Now Confirmed in Bird of Paradise Flower (ScienceDaily 8.9. 2010)
First Discovery Of 'Animals-Only' Pigment Bilirubin In Plants (ScienceDaily 23.3.2009)

16.2.12

SULOisia värejä



SULOisia värejä -projekti on lähtenyt hienosti käyntiin ja värjäysjuttuja voi seurata osoitteessa: suloisiavareja.wordpress.com Lisäsin SULOisia värejä -sivuston Coloria-blogin blogilistalle tuohon oikeaan palstaan: biojätevärjäyskokeiluni postaan sinne - ja niitä on kevään aikana tulossa useita. Toivotan lisäksi kaikki tervetulleiksi kertomaan omista kokemuksistaan - sanojakaan ei välttämättä tarvita, otamme mielellämme vastaan myös kuvakertomuksia! SULOisia värejä -projektin tarkoitus on olla ennenkaikkea yhteisöllinen projekti, siispä toivon, että levittäisitte osoitetta mahdollisuuksienne mukaan kaikkialle. Myös ulkomaiset kontaktit ovat tervetulleita!

5.2.12

Punainen viiva

Ajattelin näin vaalipäivän kunniaksi ottaa esille jonkin teemaan liittyvän väriasian, mutta puolueiden tunnusvärien tai ehdokkaiden lempivärien sijaan mieleeni nousikin "punainen viiva". Tosi tämä aihe taitaa mennä lievästi presidentin vaalien ohi, koska punainen viiva oli käytössä nimenomaan Suomen eduskuntavaaleissa vuosina 1907–1935 - mutta vaalit kuin vaalit. Vuonna 1909 julkaistiin Ilmari Kiannon Punainen viiva -romaani, joka oli aikanaan hyvinkin ajankohtainen: romaani sijoittuu Suomen ensimmäisten eduskuntavaalien tienoille vuoteen 1907 ja sen pääosassa on köyhä Topi Romppanen perheineen. Topi uskoo, että kun vaaleissa antaa tukensa ”solisalirattijärjestelmälle”, köyhälistön olot paranisivat - muttei sitten äänestyspäivän jälkeen ole mikään muuttunutkaan, vaikka punainen viiva vedettiin paperiin kiihkolla ja hartaudella. 1970-luvulla Aulis Sallinen teki Punainen viiva -oopperan, joka kantoi punaisen viivan tarinaa ulkomaille saakka.

Punaisen viivan käyttö oli yksinkertaista: äänestäjä merkitsi listamalliseen vaalilippuun oman ehdokkaansa kohdalle punaisella kynällä viivan. Punaisen värin käyttö määrättiin Suomen Suuriruhtinaanmaan Vaalilaissa (annettu Pietarhovissa 7.7.1906) 45 § näin:
Jos valitsija tahtoo antaa äänensä jonkun valitsijayhdistyksen ehdokaslistan hyväksi, joka on otettu vaalilippuun, merkitköön tämän listan punaisella viivalla. Jos hän haluaa muuttaa ehdokaslistassa olevien nimien järjestystä, pankoon siihen myöskin numeron 1 sen nimen eteen, jonka hän asettaa ensi sijalle, ja numeron 2 sen nimen eteen, joka on oleva toinen järjestyksessä.

Punaviivan perässä - eduskuntavaalit 1907 -sivustolla kerrotaan:
Hermanssonin komitea ehdotti, että äänestysmerkintä vaalilippuun tehtäisiin punaisella kynällä, koska se helpottaisi äänten laskentaa. Komiteassa kuitenkin keskusteltiin myös tavallisen kynän käyttämisestä, mutta tällöin jäsen Schybergson oli todennut: "Tämä laki on niin radikaalinen, että punainen väri siihen erinomaisesti soveltuu". Niinpä "punainen viiva" tuli myös vaalilakiin ja säilyi siellä vuoteen 1935 asti, jolloin määräys punaisesta kynästä poistettiin.

Sen sijaan en ole onnistunut mistään kaivamaan tietoa, mitä väriainetta tuon ajan punaiset kynät olivat - sitäkin on joku kysynyt.

1.2.12

Musta galaksi - raidallisia tomaatteja ja muuta ruoalla leikkimistä



Israelilainen Technological Seeds DM on luonut tummasävyisen tomaattilajikkeen risteyttämällä tomaattia villien lajikkeiden kanssa, ja sen firma on sitten ristinyt hienolla scifinimellä Black Galaxy. Tomaatti on "musta" (eli hyvin tumma) ulkopuolelta ja tomaatinpunainen sisäpuolelta. Tomaatin on sanottu olevan jopa normaalitomaattia terveellisempi, koska sen tumma väri on aikaansaatu samantyyppisellä pigmentillä kuin mitä löytyy mustikoista. Näin ollen uusi tumma lajike voi olla varsinainen terveyspommi: tumman antioksidanttivärin lisäksi tomaatista löytyy vitamiini C:tä ja lisäksi punaisesta tomaatista löytyvää väriainetta, lykopeenia, joka itsessään vähentää riskiä sairastua sydäninfarktiin, aivohalvaukseen, eturauhassyöpään... (Ja huom.! Lykopeeni on siitä mielenkiintoinen väriaine, että se imeytyy parhaiten kuumennetusta ruoasta - siis lykopeenin saantia ajatellen laadukas tomaattimurska on parempi vaihtoehto kuin tuoreet tomaatit!)

Värifanin mielestä mielenkiintoisin juttu tässä ei ole kuitenkaan tomaatin tummuus tai sen ravintoarvot ja terveellisyys, vaan sen valosensitiivisyys: tumma pigmentti muodostuu valossa. Varjossa olevat kohdat jäävät vaaleammiksi. Niinpä tuloksena voi olla myös raidallisia tai muuten kuvioillisia tomaatteja - vahingossakin, jos osa hedelmästä jää varjoon.

Mustan tomaatin on tarkoitus debytoida julkisesti maailmanlaajuisilla Arava Agricultural R&D -expossa, jonne on odotettavissa myös muita vihannes- ja hedelmämaailman ihmeitä, värisensaatioiden joukkoon lukeutuvat punaiset sitruunat ja kelta-purppura-vaaleanpunaraidalliset porkkanat.



Israeli farmers develop black tomatoes, Sarit Sardas-Trotiino (Ynet News 27.1.2012)
A dark day for the salad counter – Israeli scientists breed black tomato, Katie Silver (Daily Mail 31.1.2012)

ps. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Ynet News -sivuston keskustelupalstalla purppuraisesta porkkanasta näyttää nousseen pieni hälinä, mutta itseasiassa purppuraporkkanoissahan ei itsessään ole mitään uutta - sehän oli yksi porkkanan alkuperäisistä väreistä... Tästä on ollut juttua Coloria-blogissa: Porkkanan väri (23.7.2009)

28.1.12

Tervetuloa osallistumaan SULOisia värejä -projektiin!


Coloria-blogi on elänyt hiljaiselämää, mutta piilossa on värien kanssa puuhattu - ja tullaan aktiivisesti puuhaamaan koko kevät. Kulissien takana olen valmistellut Ulla Lapiolahden kanssa SULOisia värejä -projektia, jossa pistetään jo roskiin heitetyt väriaineet uuteen kiertoon.

SULOisia värejä -projekti on valittu mukaan valtakunnalliseen NowHere Finland -näyttelyyn ympäristömyötäisenä tekona. Eilen vietetttiin näyttelyn ja samalla myös projektimme avajaisia. Näyttely on esillä Suomen käsityön museossa 27.1.-13.5.2012, kesällä sitten Savonlinnassa ja syksyllä Lahdessa. Näyttelyssä SULOisia värejä -projekti on esillä lähinnä kuvakavalkadina, mutta viime vaiheessa kehitimme myös pienen interaktiivisen näyttelyosion: kuvaruudun eteen on asetettu iso lasipurkki, johon saa käydä lisäämässä oman värinäytteensä (museon infotiskiltä saa ohjeet). Pääasiassa tekomme kuitenkin konkretisoituu työpajoina ja kaikille avoimena roskisvärjäämisen koekeittiö-webbisivustona, joka on auki osoitteessa suloisiavareja.wordpress.com - siellä enemmän tietoja koko projektista. (Ja toisin kuin näyttelylehteen on painettu, tekstit löytyvät myös englanniksi!)

Linkkiä saa levittää mielin määrin ja toivottavasti intoa löytyy myös osallistumaan! Toivottavasti sivusto saa oikeasti lukijoita ja käyttäjiä, osallistumisohjeet löytyvät Osallistu / Contribute -sivulta, ja meille kelpaa myös kommentointi ja keskustelu asiasta! Toiveenamme on saada aikaiseksi yhteisöllinen sivusto, jossa oikeasti mietitään väriin ja ympäristöön liittyviä ekologisia asioita ja pidetään hauskaa kokeilun merkeissä!

11.1.12

Pantone Colour 2012: Tangerine tango



Pantone julkistaa vuosittain vuoden värin, joka edustaa väritrendien kärkeä. Tänä vuonna mennään voimakkaan oranssin puolelle - eikä varmaan aikaakaan, kun näemme oranssin vaikutuksen - jos emme katukuvassa niin ainakin lehtien sivuilla!

Lisätietoa Pantonen sivuilla

2.1.12

SULOisia värejä -työpajaan ilmoittautuminen alkanut!

SULOisia värejä -työpaja
la 24.3. klo 13–17.30 ja su 25.3. klo 11–16.00
Suomen käsityön museo, Jyväskylä


Työpajassa valmistetaan ja värjätään omasta kotikeittiöstä tai roskiksesta dyykatulla materiaalilla. Työpajan ohjaavat tekstiilitaiteilija Ulla Lapiolahti ja mediataiteilija Päivi Hintsanen. Työpaja ei edellytä aiempaa kokemusta värjäämisestä. Työpaja on osa NowHere Finland 2012 -näyttelyä.

Ilmoittautuminen alkanut! Ilmoittaudu 10.2.2012 mennessä museon infoon (014) 266 4370, craftmuseum.info(at)jkl.fi tai netissä osoitteessa http://www.craftmuseum.fi/ilmoittautuminen_suloisiavareja.htm. MUKAAN MAHTUU 10 NOPEINTA! Ilmoittautuminen on sitova. Työpaja on ilmainen.

ps. Työpajaan liittyy myös kaikille avoin yleisöluento lauantaina 24.3. sekä koekeittiöblogi, joista molemmista tietoa myöhemmin!