Kalevalan värejä

Porin taidemuseon nettisivuilla on Carolus Enckellin mielenkiintoinen "Väristä" -artikkeli (tai osa siitä?), joka on parikymmentä vuotta sitten ilmestynyt Taide-lehdessä ja muutama vuosi sittet Porin taidemuseon julkaisemassa TUTKA-kirjassa. Enckell kirjoittaa värin monitasoisista merkityksistä ja vetää esimerkikseen myös Kalevalan ja kansanrunouden yleensä.

Artikkelissa siteerataan Kalevalaa, Lemminkäisen lausahduksia:

Sanoi kaunis Kaukomieli:
Hyvä oli siellä ollakseni,
Lempi liehaellakseni,
Puut siellä punalle paistoi,
Puut punalle, maat sinelle,
Hopealle hongan oksat,
Kullalle kukat kanervan.

Artikkeli jatkuu:

Värisanat omivat tärkeän paikan kansalliseepoksessamme. Käsitteen kuten sininen hiekka, sininen heinä tai punainen sää ovat saaneet kansanrunouden tutkijamme harmaiksi. Mistä tällaiset käsitteet juontuvat? Eiväthän ne vastaa luontomme todellista luonnetta? Onni Okkonen on pienessä tutkielmassaan 20-luvulta koettanut löytää selitystä tähän maalaustaiteesta, impressionismista. Hänen mukaansa yllämainitut käsitteet ovat syntyneet siitä miten laulaja on kokenut luonnon määrättynä hetkenä. Ehkä? Entä mahdollinen värisymboliikka? Kalevalassa musta ja keltainen tuntuvat selvästi olevan kohtalon ja kuoleman värejä, mutta mitään tyhjentävää selitystä kalevalaisista värisanoista ei tähän päivään mennessä ole annettu.

Kalevalan väreistä ei liene hirvittävästi kirjoitettu (korjatkaa, jos olen väärässä - lisätietoa vastaanotetaan mielellään), mutta jotain kuitenkin tulee aina silloin tällöin vastaan. Reilu vuosi sitten tilasin itselleni Turun ammattikorkeakoulun julkaisun Anu Tuomen Lähde väreihin -julkaisun (esittely Colori-blogissa), jonka viimeisenä lukuna on Aimo Turusen Kalevalan sanat ja niiden taustat (1979) tekstiin perustuva Kalevalan värisanakirja.

Joskus aiemmin yritin kerätä Kalevalasta värjäykseen liittyviä juttuja ja kaksi mainintaa löytyi:

Vaka vanha Väinämöinen
Nuotan niinisen kutovi
Sen painoi pajuvesillä
Raian kuorilla rakenti
(Kalevala 47:313-318)

Ja itse Pohjanneiti

oli mataramaalla,
keikkui keltakankahalla,
paineli punapatoja,
keitti keltakattiloita
(Kalevala 19: 449-452)

Kalevala ja suomalaiset kansanrunot yleensä olisivat kyllä mielenkiintoinen tutkimuslähde värisanojen keräilijälle. Ihmettelen, ettei kukaan ole tarttunut aiheeseen. (Ja toivottavasti olen väärässä.)

Carolus Enckell / Taide 5/ 1984. TeoksessaTAITEEN KIELET / KONSTENS SPRÅK / THE LANGUAGES OF ART. Carolus Enckell. Toimittaneet Jorma Hautala, Jaakko Lintinen, Esko Nummelin. TUTKA – Porin taidemuseon tutkimuksia 5. Porin taidemuseon julkaisuja 80. Finepress, Turku, 2006. www.poriartmuseum.fi/fin/peda/mg-peda/mg-kokoelma/vari/enckell/vari01.html, Porin taidemuseo.