19.7.08

Kesäkeittiössä sitruunahappoa ja kalkkia


Kesäkuun alkupuolella löysin kaappia tonkiessani pienen pussillisen sitruunahappoa. Vähän aikaa pyörittelin pussia kädessäni, kun pieni kemisti minussa heräsi eloon. Otin jokaisesta väriliemestä kahteen pienempään kattilaan tilkkasen, toiseen lisäsin sitruunahappoa ja toiseen muutaman kalkkitabletin ja lisäsin joukkoon nallelankaniput (kussakin valkoista, luonnonvalkoista ja harmaata lankaa, sekä purettamatonta että alunapuretettua).


Sekä kielon että sarjakeltanon keskikeltainen taipui kalkilla kirkkaammankeltaiseksi/haaleammaksi ja sitruunahapolla punertavammaksi. Kortteen keltainen muuttui päin vastoin: hapolla vaaleammaksi ja kalkilla voimakkaamman keltaiseksi. Ja kuinkas sitten kävikään...


Kiireessä unohdin korteliemet kattiloihin pariksi päiväksi. Viskattuani sitruunahappoliemen pois avasin kalkkitablettikattilan kannen - ja voilá! Liemi oli aivan käsittämättömän kauniin rubiininpunaista! Laitoin muutaman lankasäikeen kattilaan uudelleen, kiehautin ja annoin seistä muutamia päiviä. Langat kyllä värjäytyvät punertaviksi, mutta eivät niin rubiininpunaisiksi kuin itse vesi on.


Tyhmyyksissäni en tajunnut kokeilla uuden langan värjäystä tuossa liemessä... Pitänee yrittää uusia operaatio Rubiininpunainen Vesi uudelleen.

Ei kommentteja: