Coloriasto aukeaa toukokuussa!

Suurkiitos Neulovalle Lehmälle, joka antoi todellisen sähköshokkipotkun (positiivisen sellaisen) lähettämällä minulle kopion 1800-luvulla julkaistusta värjäysneuvokirjasta. Pakkohan tässä oli itseään niskasta ottaa kiinni ja alkaa työstää Coloriastoa todenteolla. Nyt uskallan jo luvata, että saitti aukeaa toukokuussa, heti kun domain on selvä ja toimii! (Maksimissaan kolme viikkoa).

Varmasti tiedotan täällä tarkemmin, ihan pian!

Värjäyskokeiluista vielä mainittakoon, että sillä sumakkimarjajauheella ei värjäytynyt mikään minkään väriseksi (no, valkoinen lanka vaalean kuran väriseksi). Joten se niistä Helsingin Suurista Ostoksista. Parin epäonnistuneen värjäyksen perään ajattelin, että pakko on kerran saada onnistumisen tunne - KoolAidilla onnistuin aiemmin saamaan kirkkaan punaista ja oranssia. Joten oli kai luonnollista, että pelasin varman päälle ja kokeilin KoolAid-värjäystä. Tiedoksi kaikille, että sitruunamaulla saa niin haalean keltaisen, että lanka hädin tuskin värjäytyy. Olisikohan se värjärin urani sitten tässä?

Lisää koolaidailustakin myöhemmin.

Pieni samettikukka

Muutama viikko sitten löysin kaapin perältä paperikassillisen kuivattuja pieniä samettikukkia. Tyhjensin puoli kassillista kattilaan ja annoin kiehua pari tuntia. Vesi värjäytyi aivan välittömästi kukkien jouduttua veteen, mutta hirmuiseen hajuun (...viemäri... jätteiden käsittelylaitos...) tutustuin vasta, kun nostin kantta muutamaa tuntia myöhemmin. AAAARGH! Liesituuletin olisi hyvä juttu. Onneksi on jo niin lämmintä, että voi laittaa asuntoon läpivedon paleltumatta.


Sihtasin kukkaset pois vedestä ja heittelin sekaan muutamia lankoja. Langat värjäytyivät välittömästi veteen laskettuina vihreiksi. Keittelin jonkin aikaa ja koska väriä näytti aina vain riittävän, lisäilin lankoja joukkoon aina silloin tällöin. Harmaat langat saivat hyvin kauniin sammalenvihreän värin.

Pidemmän aikaa värikylpeneet valkoiset langat muuttuivat vaaleanvihreiksi ja lyhyemmän aikaa kylpeneet ovat riitaväriä (= toiset väittävät kivenkovaan vihreäksi, toiset keltaiseksi). Langat olivat mitä sattuu kirpparilankoja, mutta mutulla sanoisin, että purettamattomat langat värjäytyivät keltaisemmiksi.

Hyvä, että välillä saa väriäkin näissä värjäysprojekteissa. Muuten alkaisi vähän turhauttaa...

Värjäysintoilu jatkuu: ihmeköynnös

Keittiön nurkassa on hedelmäpussissa lojunut ihmeköynnöksen ( Bougainvillea) kukkien kuivattuja terälehtiä. Ne olivat niin hennon ja hauraan oloisia, etten uskonut, että niistä väriä lähtisi yhtään. Mietin, pitäisikö säästää niitä jonkinlaiseen askarteluun, mutta sisäisen äänen ohjaamana tungin ne purkkiin ja laitoin vettä päälle. En ollut lainkaan pettynyt, kun lopputuloksena oli vain purkillinen kostutettuja terälehtiä, eikä väriä näyttänyt irtoavan lainkaan.


Lähdin puhelimeen ja unohdin koko operaation. Tunnin päästä suuni loksahti auki, kun ikkunalaudalla oli purkillinen kirkkaanpunaista vettä. Hieman harmillista, etten hoksannut ottaa kuvaa kuivaneista lehdistä ennen tätä operaatiota, koska ne olivat niin äärimmäisen läpikuultavia ja hentoisia, että jäi oikeasti ihmetyttämään, mistä ihmeestä se väri oikein tuli.

Pysyväähän riemu ei kuitenkaan ollut. Väri hajosi täysin kuumuudessa ja värjäysvesi muuttui punaisesta terälehtiliemestä harmaaksi meduusalöllöksi. Mukana seuranneeseen langanpätkään ei tarttunut pienintäkään hitusta väriä.

Tämänkin opin: ihmeköynnös on saanut nimensä eläneeltä amiraali Louis de Bougainvillealta, joka seilasi 1700-luvulla Tyynellä merellä ja toi Eurooppaan uusia kasveja.

Mie se osaan värjätä värjäämättä!

Hibiskus

Helsingistä löytämäni hibiskusteen viskasin pari päivää sitten kattilaan ja perään yhden 100gr vyyhdillisen valkoista alunapuretettua lankaa, joka näytti heti saavan purppuraisen vivahteen. Keitin kovasti (!) ja voilá, lanka värjäytyi voimakkaasti vanhan roosan väriseksi. Netistä löytämissä ohjeissa käskettiin lorauttaa joukkoon etikkaa, minkä teinkin. Ehkä ei olisi pitänyt: en tiedä, onko vain mielikuvitustani, mutta tuntuu kuin väri olisi samantien haalennut ja muuttunut kellertävämmäksi.

Annoin langan kuivua hieman värjäämisen jälkeen (no, unohduin töihini ja lanka sai kärtsätä parvekkeella auringon lämmössä, joskin valolta suojassa). Kuivuttuaan väri oli hieman tummennut ja hiukkasen haalistunut, mutta muutenkin vaikutti pysyväiseltä.

Vaan kuinkas ollakaan, huuhdellessa, kaikki punainen väri hävisi. Alunperinhän lanka oli valkoista, joten kyllähän tuo värjäytyi: lopputulokseksi jäi mutaan vivahtava harmaa, jolla englanninkielessä on kaunis kuvaava nimi rat.

Hibiskus muuten tuoksui/haisi keitettäessä punajuurehtavalle. Lieneekö samaa väriainetta ja tuleeko väriaineesta tuo samankaltainen haju?

Joka tapauksessa tämän kertainen yltäkylläisen värikäs värjäystuokio toppasi hassusti, mutta lisää on tulossa. Ja jos luonnonvärit eivät riitä: innostuin Kool-Aideista niin kovasti, että pistin eilen iltapäivällä tilauksen lisäpussukoista - ja tänään odottivat, kun heräsin. Niistä lisää myöhemmin.

Väärät värit...?

Stanfordin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan silmälääkäri Michael Marmor on nyt heittänyt oman kortensa taidehistorian kekoon. Hän uskoo, että maailmankuulut maalarit, kaihista kärsinyt Claude Monet ja verkkokalvosairautta potenut Edgar Degas, tekivät myöhäisen uransa värivalintansa ikäänkuin vahingossa, sairauksiensa saattelemana. Kumpikin taiteilija oli löytänyt oman tyylinsä ja käyttämänsä värit jo ennenkuin silmäsairaudet ottivat vallan, mutta esim. Degas oli taideuransa loppuvaiheessa niin huononäköinen, että tuskin edes näki sivellintään. Monet kirjoitti vuonna 1914 kuinka väreillä ei enää ollut samaa intensiteettiä kuin aiemmin.

Stanfordin yliopiston nettisivuilla on lisää juttua ja kuvasarjoja vertailtavaksi.

Helsingin tuliaisia

Helsingissä käydessä ensisijainen missio on aina täyttää kassit importtikaupoissa nuudeleilla ja pavuilla ja kaikenmaailman aineksilla, jotka Jyväskylässä ovat monta kertaa kalliimpia. Siinä ruokashoppaillessa keräilin myös vähän kokeilukamaa värjäyksiä varten: sumakkia ja hibiskuksen kukkateetä. En ole vielä päässyt testaamaan, mutta tarkoitus on lähiaikoina. Lisäksi mukaan sattui viinikiveä ja ruokasoodaa, kun niin halvalla sai. Muutamassa kaupassa sai puolen litran (?...no, isoissa ainakin) pöniköissä Suomessa kiellettyjä elintarvikevärejä kuten tartratsiinikeltaisen, kinoliinikeltaisen ja Sunset Yellowin sekoitusta. Niitä en ostanut, mutta jäi kyllä mietityttämään, että kuinkahan moneen ravintolaan pönikät löytävät tiensä. Vaikea kuvitella, että yksittäisissä kotitalouksissa menisi valtavaa väriainejauhepakettia ihan tuosta vaan.

Ateneumin kirjakaupasta löytyi myös kirja.

En ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta John Gagen muut kirjat ovat hyllyssäni isoina versioina (en tiedä onko tämäkin julkaistu suurena kovakantisena) ja kehotan kaikkia väristä innostuneita niihin tutustumaan. Teksti ei ole välttämättä mitään sunnuntailukemista, varsinkaan, jos englanti ei ole kympillä hallussa, mutta helposti tajuttavaa kuitenkin. Lyhyen selailun perusteella tämä uusin kirjaostokseni on itseasiassa varsin helppolukuinen ja aihealue kiehtoo kovasti. Jostain kumman syystä tykkään itse aina pokkariversioista kovakantisia enemmän, mutta kyllä silti harmittaa, kun isot kuvat jäävät keskelle aukeamaa, joita ei saa kunnolla auki rikkomatta kirjaa.

Ateneumin likellä sijaitsevan WTCn importtikaupasta tuli ostettua myös pieni satsi KoolAid -jauhemehuja. Tällä kertaa oli tarjolla viittä värisävyä ja ostin kaikkia kokeeksi. KoolAid -värjäys näyttää olevan kova hitti tuolla värjäys/käsityöblogeissa ympäri verkkoa, joten kohta varmaan itsekin pääsen kertomaan omista säädöistäni.

Blåkulla - sininen kukkula

Kun Suomessa noidat lentävät pääsiäisenä Kyöpelinvuorelle, Ruotsissa ne lehtävät Blåkullaan, Siniselle kukkulalle. Useissa englanninkielisissä teksteissä Blåkulla mainitaan yleispohjoismaisena noitapaikkana, mutta Tanskasta noidat lentävät Blockbergiin, Norjan Bredsteniin tai Islannin Hekkensbergiin ja Norjasta lennellään Blocksbergiin tai Lydershorniin.

Kyöpelinvuori tarkoittaa kummitusvuorta. Kyöpeli on kummitus, joka näyttäytyy vanhoissa linnoissa, mestauspaikoilla ja kalmistoissa; se oli vainaja, joka elämänsä aikana oli tehnyt rikoksia. Vanhan ajan suomalaisessa yhteiskunnassa naimattomuus oli rikokseen verrattava laiminlyönti yhteiskuntaa kohtaan ja naimattomia ihmisiä odottikin kaamea kohtalo kuoleman jälkeen: he joutuisivat Kyöpelinvuorelle.

Blåkullalla on Kyöpelinvuorta synkempi ja verisempi historia, jonka tarina ulottuu tarusta todellisuuteen. Sillä oli tärkeä osa tapahtumapaikkana Ruotsin tuhoisten noitavainojen aikana. Aiemmin noitien uskottiin kokoontuvan yleisesti vain jollakin vuorella, mutta viimeistään paikaksi oli vakiintunut Blåkulla. Blåkullaa on kuvattu monella tavalla. Joissakin tarinoissa se on näyttäytynyt suurena talona pitopöytineen, joissakin sen kuvattiin enemmän pohjoismaisen henkisen alamaailman, hel, kaltaiseksi pimeäksi paikaksi. 1600-luvun noitaoikeudenkäynneissä lapsitodistajat kertoivat, kuinka heidät oli yöllä kaapattu ja kuljetettu - lennätetty meren yli - Blåkullaan. Perillä Blåkullassa piru kastoi sinne tuodut lapset uudelleen ja kirjoitti heidän nimensä kirjaansa - sen jälkeen he olivat pirun omia. Blåkullassa he olivat nähneet, kuinka pirun vihollisia rankaistiin keittämällä heidät padoissa ja kuinka itse piru rietasteli noitien kanssa. Suuri osa noitavainojen todistajista oli lapsia ja kenties se tapa ja pikkutarkkuus, jolla viattomina pidetyt lapset kykenivät Blåkullan noitasapatin rivouksia kuvailemaan, vahvistivat uskoa noitiin ja noituuteen ja auttoi toimeenpanemaan käsittämättömiä teloituksia.

Useimmiten Blåkulla miellettiin vuoreksi kaukaisessa maassa tai saareksi jossain Balttian suunnalla. Eikä Blåkulla aina ollut edes konkreettinen paikka vaan tietynlainen väliulottuvuus, jossa pimeän voimat asuivat. Oikeitakin paikkaehdokkaita on ollut tarjolla. Öölannin liepeillä sijaitsevan Blå Jungfrun (Sininen neitsyt) -nimisen saaren nimen sanotaan olleen aiemmin joko Känningen tai Blåkulla, mutta muutettiin, koska merimiehet pelkäsivät sen epäonnea. Saarella on jopa tanssipaikaksi nimitetty pieni alue, jossa pirun uskotaan pitäneen juhliaan. Itseasiassa ruotsalaisessa tekstissä De nauicula a periculo tempestatis liberata vuodelta 1410 mainitaan, kuinka laiva haaksirikkoutui ja miehistö pelastautui Ruotsin ja Öölannin välissä sijaitsevassa Blaakullassa.

Itse Blåkulla-sanan historiasta on vaikea löytää tietoa. Miksi noidat ja piru ovat asettuneet juuri siniselle kukkulalle? Jossakin epämääräisessä muistiinpanossa on paikannimeksi alunperin mainittu Blockula. Ennenkuin Blåkulla vakiintui noitasapatin keskukseksi, paikanniminä mainittiin myös mm. Blaakolden ja Bloksbjerg - niiden puolestaan uskotaan lainautuneen saksalaisista noitakeskuksista, Harz-vuoriston Blocksbergistä tai Brockenista ja jotkut uskovat myös Blåkullan olevan väännös germaanitarustojen paikasta.

Vaikka Blåkulla-sanan juuret olisivat muualla kuin väreissä, viimeistään 1600-luvulla kukkulan väri oli sininen ja se kuului mm. kansanrunoissa ja -taruissa. Pelottavan sinisen paikan vastakohdaksi tuli valkoinen kirkkaus. Blåkullaan siepatut lapset kertoivat myös pelastustarinoita. Niissä enkelit tulivat ja kuljettivat lapset Valkoiselle kukkulalle (Vittkulla) tai erityiseen enkelikamariin, jonka vaaleudessa olo tuntui hyvältä.

Porot osaavat muuttaa silmiensä väriä

...kertoo meille National Geographic. Tromsøn yliopiston tutkimuksen mukaan poroilla on silmät erikseen kesäkaudelle ja talvikaudelle - silmien väri ja värinheijastustapa muuttuu valoisan kesän ja kaamostalven mukaan. Porotutkija huomasi, että kesällä poroista irrotetut silmät ovat valossa keltaisia ja talvella irrotetut silmät syvän sinisiä. (Uutissivulla näitä irtosilmiä voi ihmetellä.) Paitsi väri, myös silmien rakenne muuttuu! Vastaavaa muutosta ei ole koskaan havaittu muilla nisäkkäillä.

Reindeer Change Their Eyes for Summer and Winter, Study Finds James Owen, National Geographic News, 13.3.2007

Ekofarkut

Ulla lähetti muutama päivä sitten meilissä mielenkiintoisen uutisen, joka käsitteli uusia ekoleviksiä. Tässä vapaasti käännetty lainaus farkkujen kuvailusta:
Levi's Eco (farkut) valmistetaan orgaanisesta puuvillasta, vyötärön nappi on valmistettu kookospähkinän kuoresta, farkuissa ei ole metalliniittejä, väri on valmistettu prosessilla, joka sisältää luonnonindigoa, perunatärkkelystä ja mimosakukkaa [muissa uutisissa mainitaan myös marseillesaippua] ja merkki on tehty kierrätetystä pahvista. Pakkaus on valmistettu orgaanisesta puuvillasta ja kierrätetystä paperista ja soijapainomusteesta, ja lisäksi materiaalit tuodaan unkarilaiseen farkkutehtaaseen lähimmistä mahdollista lähteistä, jotta vähennetään kuljetuksessa syntyvää hiilidioksidia.

Farkkuja pitäisi olla jo saatavilla kaikissa Levi's -kaupoissa.

---

Etsiessäni lisätietoa ekofarkuista törmäsin sattumalta myös otsikkoon Cancer-causing Dye in Childrens Clothing. Tammikuun alussa on muutamassakin blogissa mainittu, että joka kymmenennessä lasten vaatteesta etelä-Kiinassa on syöpää aiheuttavia haitallisia värjäysaineita. Kiinalaisviranomaisten kolme kuukautta kestäneissä tutkimuksissa kävi ilmi, että lähes puolet vaatteista alittivat turvallisuusstandardit. Karsinogeenisiä aineita löytyi 10% 91 vaatekappaleesta, joita tutkimukseen haettiin 22 kaupasta kuudessa kaupungissa. Tiedon alkulähteestä en ole ihan varma.

Suomalaisten *pitäisi* olla halpatuontivaatteidenkin osalta turvassa myrkkyväriaineilta ja muilta tekstiilinkäsittelyaineilta, mutta aina silloin tällöin sitä jää miettimään, että kuinka tarkkaan nuo vaatekollit oikein tutkitaan maahan tuodessa? Ja miten? Pistokokein?