18.4.07

Värjäysintoilu jatkuu: ihmeköynnös


Keittiön nurkassa on hedelmäpussissa lojunut ihmeköynnöksen ( Bougainvillea) kukkien kuivattuja terälehtiä. Ne olivat niin hennon ja hauraan oloisia, etten uskonut, että niistä väriä lähtisi yhtään. Mietin, pitäisikö säästää niitä jonkinlaiseen askarteluun, mutta sisäisen äänen ohjaamana tungin ne purkkiin ja laitoin vettä päälle. En ollut lainkaan pettynyt, kun lopputuloksena oli vain purkillinen kostutettuja terälehtiä, eikä väriä näyttänyt irtoavan lainkaan.


Lähdin puhelimeen ja unohdin koko operaation. Tunnin päästä suuni loksahti auki, kun ikkunalaudalla oli purkillinen kirkkaanpunaista vettä. Hieman harmillista, etten hoksannut ottaa kuvaa kuivaneista lehdistä ennen tätä operaatiota, koska ne olivat niin äärimmäisen läpikuultavia ja hentoisia, että jäi oikeasti ihmetyttämään, mistä ihmeestä se väri oikein tuli.

Pysyväähän riemu ei kuitenkaan ollut. Väri hajosi täysin kuumuudessa ja värjäysvesi muuttui punaisesta terälehtiliemestä harmaaksi meduusalöllöksi. Mukana seuranneeseen langanpätkään ei tarttunut pienintäkään hitusta väriä.

Tämänkin opin: ihmeköynnös on saanut nimensä eläneeltä amiraali Louis de Bougainvillealta, joka seilasi 1700-luvulla Tyynellä merellä ja toi Eurooppaan uusia kasveja.

Mie se osaan värjätä värjäämättä!

Ei kommentteja: