Punaiset luut

Coloriaan tuli palautelomakkeen kautta jälleen mielenkiintoinen kysymys:

Olen kuullut, että muinoin Egyptissä olisi värjätty villaa purppuraiseksi syöttämällä lampaille jotain. Voiko tämä olla mahdollista?

Itsekin olen tästä lukenut, mutta en ole löytänyt tarkkaa tietoa - joitakin mainintoja kuitenkin. Stuart Robinsonin kirjassa A History of Dyed Textiles mainitaan, että tarinan mukaan Egyptissä värjättiin elävien lampaiden villa purppuraiseksi laittamalla ne erikoisdieetille ja lisäksi kirjassa mainitaan Vergiliuksen (70-19 eaa) kirjoittaneen, että kun eläimet syövät matarakasvia (sandia garanicia), ne värjäytyvät punaiseksi. Kirjan ensimmäinen väittämä on todennäköisesti poimittu saksalaisen arkkitehdin, Gottfried Semperin teoksesta Der Stil (in den technischen und tektonischen Künsten oder Praktische Ästhetik) (1861 ja 1863) - en ole saanut Semperin kirjaa käsiini, mutta useammissa lähteissä mainitaan Semperin epäilleen, että väri olisi ollut ruokavalion tulos.

Väite ei hämärästä alkuperästään huolimatta ole ehkä täysin tuulesta temmattu: on yleisesti tiedossa, että mataran viljelyn huippukausina värjäyskäsittelystä yli jääneet maapinnan yläpuoliset mataranosat syötettiin rehuna karjalle. Matara muutti lehmien maidon värin punertavaksi ja värjäsi karjan luutkin; ja kun aikoinaan mataran juuria käytettiin kansanlääkkeenä (mitä ei enää suositella), huomattiin, että yhtälailla värjäytyi punaiseksi ihmisvirtsa ja äidinmaitokin. Tämän ominaisuuden vuoksi mataraa on aikoinaan käytetty lääketieteellisiinkin tarkoituksiin sekä luiden kasvua että haurastumista tutkittaessa: John Hunter tutki luita mataran avulla jo 1770-luvulla. J. C. Brash kehitti 1930-luvulla luun kasvun tutkimiseen ns. epäsuoran matarametodin (indirect madder method), jossa kasvaville sioille syötetään mataran juuria ja sen jälkeen annetaan olla tietty aika ilman mataraa ennen teurastusta: aikana, jolloin mataraa ei ole syöty, luu kasvaa valkoisena.


Brian Murphyn kirjan The Root of Wild Madder esipuhe alkaa näin:

A leafy little plant called madder told me so. I had been reading about its rich history as a dyestuff for carpets. Then I came across a quirky reference that is all but forgotten.

It can turn our bones red.

I first spotted this in a medical paper on skeletal development. It's now just an obscure footnote from nearly three centuries ago. But at the time -- as the Enlightenment was driving away medieval phantoms -- it caused a sensation and upended prevailing ideas about physiology. To me, this bit of historical flotsam was still impressive.

Ainakin luuhun asti mataran väri siis kulkeutuu - miksei siis villaankin? Toisaalta, mataran luun värjäämiskyvystä löytyy valtavasti viitteitä, mutta elävän lampaan villan värjäämisestä ruokavalion avulla ei juurikaan ole mainintoja, yllämainittuja lukuunottamatta. Jos joku tietää enemmän - tieto on tervetullutta!

Väripilvissä

Pilvi: Dolores Lab

Erilaisia datan kokoamiseen, analysointiin ja esittämiseen soveltuvia ohjelmia tekevä Dolores Lab toteutti viime vuonna projektin, josta olen vähintäänkin kateellinen. Projektissa kyseltiin värisävyjä ja koottiin sadoista vastauksista väripilvi, jossa värit ja värejä kuvaavat sanat sijoittuvat pilven lailla sivulle. On upeaa, että Dolores Lab on laittanut tietonsa jakoon ja innostanut ihmisiä rakentamaan omia värisysteemeitään tiedon pohjalta!

Värisanoihin liittyviä projekteja on tehty muitakin. Mm. Hewlet Packardin tutkimuslaboratoriossa työskentelevä Nathan Moroney on tehnyt useita väriin liittyviä projekteja, kuten Color Zeitgeist (perustuu verkon värisanahakuihin) sekä An Online Color Thesaurus (värisanakirja). Molemmat edellä mainituista pienistä suurista projekteista löytyvät Moroneyn omalta esittelysivulta.

Where does “Blue” end and “Red” begin? (Brendan O'Connor, Dolores Labin blogi 17.3.2008)
Awesome cloud view of our color names data (Brendan O'Connor, Dolores Labin blogi 20.3.2008)
Color flowers, networks, photos, and even 3D (Brendan O'Connor, Dolores Labin blogi 25.4.2008)


Pilvi: Martin Wattenberg / IBM Research

Värit vauvojen silmin

Olen useammankin kerran kuullut väitteen, että vauvat ovat syntyessään värisokeita ja värin taju kehittyisi vanhetessa. Olen kuullut ja lukenut myös väittämiä, jonka mukaan vauvat erottaisivat pelkästään hyvin kirkkaat värit toisistaan. Ainakin ensin mainittu olettamus on todistettu vääräksi useampaankin otteeseen: vauvat erottavat värejä jo hyvin varhain.

Surreyn yliopiston psykologian laitoksen kymmenisen vuotta sitten perustettu Baby Lab on tutkinut sitä, miten vauvat näkevät värin, mitä värejä vauvat suosivat ja miksi. Nelisen vuotta sitten ilmestyneestä raportista kävi ilmi, että jo neljän kuukauden ikäiset pikkuvauvat pystyvät erottamaan värejä. Tutkimuksessa vauvat asetettiin monitorin eteen ja niille näytettiin väripareja samalla, kun pieni kamera monitorin takana tallensi vauvojen käyttäytymisen. Tutkimuksessa tutkittiin esimerkiksi sitä, kuinka kauan vauvat katsoivat kutakin kahdeksasta valitusta perusväristä (punainen, sininen, keltainen, vihreä, oranssi, vaaleanpunainen, violetti ja ruskea). Tutkimusta johtaneen tohtori Anna Franklinin mukaan jotkut vauvat osoittivat huomattavaa kiinnostusta tiettyä väriä kohtaan. Hänen mukaansa vauvat saattavat kyllästyä, kun niille näytetään yhtä väriä peräkkäin, mutta terästäytyvät heti, kun sävy vaihtuukin uudeksi. Kun värejä näytettiin vauvoille kaksi kerrallaan, huomio kiinnittyi eniten siniseen, punaiseen, violettiin ja oranssiin, kun taas ruskeaa katseltiin kaikkein vähimmän aikaa.

Myös tohtorit Nicola Pitchford Nottinghamista ja professori Kathy Mullen McGillin yliopistosta Kanadasta ovat tutkineet vauvojen värinäköä. Nottingham Toddler Labissa tehdyn tutkimuksen mukaan lapset oppivat ensimmäisinä niiden värien nimet, joista itse pitävät. Värejä opitaan nimeämään noin kolmen ikävuoden paikkeilla ja tyypillisesti harmaa ja ruskea ovat värisanoina ne, jotka opitaan viimeiseksi. Tähän saattaa vaikuttaa myös se, että harmaa ja ruskea ovat värisanoina muita harvinaisempia normaalisanastossa ja ennenkaikkea lasten leluissa ja muussa lapsille suunnatuissa esineissä ja kirjoissa.

Mikä väri sitten lastenhuoneeseen? Surreyn yliopiston tutkimusta johtanut Anna Franklin on ilmaissut vahvasti, että parasta lapsen kehitykselle on ympäristö, jossa on kaikkia värejä. Ei siis pelkkää vaaleanpunaista tytöille ja vaaleansinistä pojille.

Babies and their favourite colours (Innovations Report 9.3.2005)
Babies 'have favourite colours' (Michelle Roberts, BBC News 8.5.2005)
Babies See Pure Color, but Adults Peer Through Prism of Language (Brandon Keim, Wired 3.3.2008)

Kielletyt kuviot

Eilen pistin Coloriastoon esille vuonna 1868 The Atlantic Monthly -lehdessä julkaistun jutun puuvillan painamisesta Ranskassa Calico-Printing in France. Kalikoo on puuvillakangasta, jota alettiin tuomaan Eurooppaan 1630-luvun alkupuolella Intiasta, Calicutin kaupungista - mistä englanninkielinen nimi calico, suomeksi väännettynä kalikoo. Alunperin kalikoo tarkoitti nimenomaan kuvioimatonta valkaisematonta ja yleensä melko käsittelemätöntä puuvillakangasta. Se on ollut melko ohutta kangasta, mutta värjäämättömänä ja viimeistelemättömänä edullista. Nykyäänkin kalikoota käytetään mm. vaatteiden kaavoittamisessa mallikappaleiden valmistamisessa. Englannissa calico tarkoittaa edelleenkin nimenomaan värjäämätöntä tekstiiliä, mutta Amerikassa se tarkoittaa nimenomaan halpaa, värikkäästi (usein kukkakuvioin) kuvioitua puuvillakangasta ja mutulla sanoisin, että suurimmassa osassa värjäystä käsittelevässä kirjallisuudessa yhdytään tähän amerikkalaiseen näkemykseen tiheästi printatuista kankaista. Suomenkielisenä nimityksenä kalikoo on jo vanhentunut, eikä sitä juuri käytetä.

Vanhassa artikkelissa puhutaan enemmänkin vanhan ajan kaupan tuomista ja luomista rajoitteista, mutta jutun otsikon mukaan esitellään nimenomaan kalikoopainamista Ranskassa: kun painetut kalikookankaat ensi kertaa saapuivat Ranskaan, kutojat ja värjärit näkivät ne hirmuisena uhkana. Kangas- ja värjäystehtaiden keskuudessa syntyi kova liike kalikoopainamisen kieltämiseksi ja lopulta painostus johti siihen, että valtio määräsi säädöksillä kalikoopainamisen kielletyksi Ranskassa. Maahantuoduista painetuista kalikookankaista vaadittiin suuret verot, mikä teki halvasta kankaasta kalliimpaa ja lieneekö sitten johtunut kielletyn hedelmän hyvästä mausta: kalikoosta tuli aikansa hittituote. Koska kangasta ei painettu Ranskassa ja tullit olivat korkeat, salakuljettajat juhlivat - käytännössä kalikookauppa oli heidän käsissään. Kovat rangaistuksetkaan eivät auttaneet, koska riski oli kannattava. Kauppaministeriö huolestui tilanteesta ja halusi sallia painokankaat, mutta sai samantien niskaansa vihaiset käsityöläiset. Pitkän harkinnan jälkeen Ludvig IV salli kankaiden painannan kuninkaallisella säädöksellä vuonna 1759.

Lisätietoja etsiessäni päädyin Project Gutenbergin sivuille, josta löytyi Pietari Päivärinnan kirjoitus Pöyhkeä isäntä (WSOY, Porvoo, 1899):

Eräänä päiwänä nähtiin Kaaperin seisowan erään maakauppiaan puodissa. Siinä hän tarkasti kaikki waatewarastot, waliten itsellensä mieluistansa waatetta uudeksi pukineeksi. Oli niin hullusti, ettei kauppiaan waatepankoissa ollut mitään werkoja eikä trikoita, sillä kun ei niitä paikkakunnassa paljon kysytty ei hän niitä arwannut hankkia. Kuitenkin koki hän ahkerasti mättää Kaaperin eteen niitä waatetawaroita, mitä hänellä oli; niiden joukossa oli kalikoo nimistä waatettakin eräs pankko.

"Mitäs tämä maksaa kyynärältä, tämähän kiiltää niin wiinisti?" kysyi Kaaperi.
Kauppias sanoi hinnan.
"Tätä minä otan----sepä nyt helppoa on... Paljonkohan tätä waatteisiin menee...? Jopa se on helppoa.
"Herrat sanowat waatteensa maksawan niin paljon, eiwätkä ne ole hetikään näin wiiniä; pankaa minulle tätä, minä maksan ja jaksan", sanoi Kaaperi.
"Senhän minä kyllä tiedän", sanoi kauppias, mitata hutkien kalikootansa.

Seuraawana pyhänä nähtiin Kaaperin seisowan kirkkomäellä uudessa kalikoopuwussaan. Erillään muista käänteli ja wäänteli hän itseään puolelle ja toiselle, ikäänkuin hän olisi tahtonut itseänsä näyttää jokaiselle joka puolelta, sillä olihan hän nyt "wiinimpi" kuin kukaan muu kansalaisensa. Totta kyllä on, että kaikki ihmiset näkiwätkin hänet ja huomasiwat hänen tarkoituksensa, mutta jos he toisin ajatteliwat kuin Kaaperi, siihen ei woi kukaan mitään.

Joku Kaaperin ystäwä ilmoitti hänelle, että nuo hänen hienot waatteensa oliwatkin waan halwasta wuoriwaatteesta tehdyt ja että ihmiset niillä naurawat. Tästä ilmoituksesta säikähti Kaaperi niinkuin käärmeen pistosta. Hän ei suinkaan ollut tuolla uudella puwullansa tarkoittanut sitä, että ihmiset hänellä nauraisiwat, waan että he kunnioittaisiwat ja antaisiwat hänelle arwoa. Oitis kääntyi hän ystäwänsä puoleen kysymyksellä, mitä hänen olisi tehtäwä?

Fiktiota siis, mutta kertonee ainakin sen, että kalikoo oli kiiltävää vuorikangasta?

Ja kun kerran on edes jonkinlainen aasinsilta merirosvoliputukseen, pakkohan se on: Calico Jack -niminen (Kalikoo-Jack, arkinimeltään Jack Rackham) englantilainen merirosvokapteeni oli saanut nimensä värikkäistä kalikoohousuistaan. Värikkäät pöksyt eivät pelastaneet Jackia hirttotuomiolta, joka laitettiin voimaan Jamaikalla 1720. Alla Jackin lippu, jota on kopioitu mm. Pirates of Caribbean -elokuviin ja Kurkunleikkaajien saareenkin...

Ruskea aalto

Yhdysvaltain rannikolle iskee muutaman kerran vuosikymmenessä "ruskea aalto" (Brown Tide), jonka aiheuttajana on Aureococcus anophagefferens -levä. Se ei ole ihmisille vahingollista, mutta kalakannalle hyvin tuhoisaa. Levä käytännössä värjää veden mutaisen ruskeaksi ja tukahduttaa kalat, simpukat ja muut merenelävät.

Vahingollisen aallon ajankohta osuu yleensä kesäkuun loppuun tai heinäkuun alkuun; planktoni saa voimia lämpimästä ja tyynestä ilmasta ja varsinkin, jos meriveden joukkoon ajautuu aikaisesta lumen sulamisesta aiheutuvaa makeaa vettä. Edellisen kerran aalto iski suurena vuonna 2006 ja sitä ennen 1997. Vuonna 1991 planktoniaalto aiheutti kalastajille miljoonien dollarien kalakadon. Ilmiötä ei kuitenkaan ole tunnettu "ruskean aallon" nimellä kovin pitkään: ensimmäinen suurempi ruskea aalto iski Long Islandin / New Yorkin rannikolle vasta 1985.

Väritesti 3: Minkävärinen blogisi pitäisi olla?

What Color Should Your Blog or Journal Be? kertoo sen sille, joka näihin uskoo.

Kun taas saapuu hetki sininen...

Kun kerran oranssista saksista, niin kyllä sitten sinisestä suklaastakin.

...Uutta - ja vähän vanhempaa:

Fazerin Sinistä maitosuklaata on valmistettu vuodesta 1922. Patentti- ja rekisterihallituksen pitämään tavaramerkkirekisteriin 30.4.2001 ensimmäisenä Suomessa hyväksyttynä väritavaramerkkinä. Kukaan muu ei siis saa valmistaa tai myydä Suomessa siniseen pakkaukseen paketoitua suklaata.

Rakkaalla lapsella on tietenkin monta nettisivuakin:
www.fazerinsininen.fi
www.sininensuklaakauppa.fi
Ja tottahan sinisellä on myös purjeet: www.teamfazerinsininen.fi


Kyllähän tuo Patentti- ja rekisterihallituksen sivulistauksesta yksittäisenä sanana pomppaava sininen näyttää aika hurjalta, varsinkin, kun linkin takaa löytyvät varsin niukat tiedot:
Rekisterinumero: 241049
Tila: Rekisteröity.
Merkki: SININEN
Hakemispäivä: 03.05.2002
Rekisteröintipäivä: 31.12.2007
Erääntymispäivä: 31.12.2017
Haltija: OY KARL FAZER AB, Helsinki, FI
Tavara/palveluluokat 30 luokitus NCL(8):n mukaan

Tarkoittaako tämä ihan oikeasti kaiken sävyisiä sinisiä? Tietokannasta, tunnettujen merkkien listauksesta, löysin varsin mielenkiintoisen vanhan skannauksen näköisen kuvan. Kyllähän kuva jonkinlaisena viitteenä toimii, mutta kuvasta löytyy sävyjä vaikka kuinka monta. Toisaalta, samassa kohtaa rekisterissä lukee "Käsittely kesken", joten ehkä tätä vielä mietitään... Ei vain vaikuta kovin selkeältä prosessilta maallikon silmin katsottuna.


SIitä hän ei kuitenkaan mihinkään pääse, että siinä missä monessa muussa maassa suklaaseen yhdistyy Cadburyn tai Milkan violetti, Suomessa suklaa on kiistämättä sinistä ja suklaan ystävät eksyisivät karkkihyllylle, jos väri vietäisiin pois.

---

Seuraava nyt ei liity siniseen asiaan millään lailla, mutta Fazeriin kyllä - pakkohan tämä katsomisen arvoinen helmi oli linkittää:

Fiskars Orange®

Jonkin aikaa sitten kirjoittamani juttu värin muuttamisesta tavaramerkiksi nosti taas mieleeni Suomen todennäköisesti kuuluisimman väribrändin, Fiskarsin sakset. Fiskarsin sakset ovat maailman eniten kopioidut sakset ja niitä aitojakin on myyty lähes miljardi kappaletta eri puolille maailmaa. Taloustutkimuksen ja M&M:n Brändien arvostus 2008 -tutkimuksessa todettiin, että Fiskars nousi Suomen ykkösbrändiksi (Lauri Sihvonen, M&M, 26.9.2008).

Annu kertoi kuulleensa (ja muistan itsekin tämän lukeneeni joskus), että Fiskars ei saanut muutettua oranssia väriä tavaramerkikseen, vaan oranssikahvaisia saksia voi valmistaa kuka tahansa. Mutta vaikka muistikuvamme olisi oikea ja näin olisi joskus ollut, asia eikä päde enää nykyään. Fiskarsin vuoden 2003 vuosikertomuksessa lukee: Vuonna 2003 saksien oranssi väri rekisteröitiin Suomessa viralliseksi tavaramerkiksi, Fiskars Orange®. Oranssi väri on siis saanut kuin saanutkin Suomessa tavaramerkkisuojan ja jo kuusi vuotta sitten! Yhdysvalloissa Fiskars Orange® sai tavaramerkkisuojan tammikuussa 2007.

Näin sanoo Patentti- ja rekisterihallituksen sivu:

PRH on hyväksynyt Fiskars Oyj:n hakemuksen, jolla yhtiö haki tavaramerkikseen oranssia väriä. PRH on hyväksynyt merkin rekisteröitäväksi 13.6. rekisterinumerolla 227503 luokassa 8 saksille. Kyseessä on toinen Suomessa hyväksytty värirekisteröinti. Ensimmäinen on numerolla 220696 Fazerille rekisteröity sininen väri. Rekisteröinti kattaa suklaan luokassa 30. (11.9.2003)

Fiskarsissa saksien valmistus alkoi jo 1830-luvulla, mutta tuolloin sakset tehtiin vielä kuten muuallakin: käsityönä liittämällä niitein yhteen messinkikahvat ja taotusta hiiliteräksestä tehdyt terät. Fiskarsin saksien suuri innovaatio oli muovikahvojen käyttöönotto ensimmäisenä maailmassa. Kuten niin monet muutkin hyvät keksinnöt - oranssi väri oli melkein vahinko. Kun saksia kehiteltiin ja oikeaa väriä etsittiin vuonna 1967, kahvoja valettiin useista väreistä: karmiininpunaisesta, vihreästä ja mustasta. Oranssi ei ollut alunperin ollenkaan listalla, mutta koska oranssia muovimassaa oli jäänyt koneeseen mehupuristinten valmistuksen jäljiltä, sitä ei haluttu heittää hukkaan, vaan siitä valettiin vielä yksi kahva. Kuinka ollakaan: työtekijöiden raati valitsi juuri oranssin saksien oikeaksi väriksi!


Fiskars on ottanut oranssin omakseen ja se näkyy voimakkaasti myös yrityksen muissa tuotteissa kirveistä puutarhasaksiin. Fiskarsilla on mm. ainakin USAssa toimiva Project Orange Thumb -projekti, jossa jaetaan tukia yhteisöllisille puutarhaprojekteille.

---

FISKARSILLA LUJA OTE ORANSSISTA - FISKARS ORANGE® hyväksytty viralliseksi tavaramerkiksi

Maalinvalmistusta

Päivän linkkivinkki: paintmaking.com

Sivulla on käsitelty paljon sellaista, mitä Coloria ei tarjoa; lyhyen pigmenttitietouden lisäksi hyvin dokumentoituja ja selkeitä neuvoja maalien valmistamiseen. Sivuston taustaguruna on taidemaalari Tony Johansen, jolla on miltei kolmenkymmenen vuoden kokemus värien sekoittamisesta.

Värin rakastajat

Anne kysyi, mistä ihmeestä löydän väriyhdistelmiä trendien ulkopuolelta webbisivuleiskoihini (juuri niihin, joita ensin kovasti ihaillaan ja joita joskus lähdetään kehittämään nettisivuakin kohti, mutta jotka kumminkin lopulta päätetään korvata tavanomaisella valkopohjaisella versiolla...). Itse vierailen useinkin Colour Lovers -sivulla vain katselemassa värejä ja lukemassa väriyhdistelmien kommentteja, mutta en oikein osaa hyödyntää valmiita värejä. Tikkurilan Kaunis koti -väriyhdistelmälastujakin olen joitakin keräillyt aikomuksenani kokeilla, kuinka hyvin värit soveltuisivat nettisivujen tekemiseen, mutta en ole vielä päässyt käytännön toteutukseen saakka. Voi olla, että molemmat ennen mainitut ovat jonkin verran vaikuttaneet värivalintoihini, mutteivat kuitenkaan niin paljon kuin oma salainen aseeni: mummon peitto.

Mummon langanjämistä (?) virkkaama peitto on aarteeni ja innoittajani. Kerran, erään syvän luovan kriisin keskellä, onnistuin tekemään vain normaalia siniharmaavalkoista lookia leiskaan kuin leiskaan ja päätin, että muutoksen on tapahduttava. Päätin, että otan mummon virkkaamasta peitosta värit käyttööni ruutu kerrallaan. Johan alkoi tulla leiskoihin eloa - vaikka usein lopullinen toteutus onkin sitten kompromissi peittoruudun värien ja sen siniharmaan version välillä.

Coloriaan tulee jatkuvasti kyselyitä siitä, onko Coloriassa tarjolla erilaisia väriyhdistelmäpaletteja? Ei ole. Jos omaa mummon peittoa ei taloudesta löydy, tarjolla on Colour Lovers. Simppelille sivulle voi kuka tahansa lähettää väriyhdistelmiään, tai yksittäisiä nimeämiään värejä ja muut käyttäjät voivat äänestää niistä mieleisensä.

Hyvä vaihtoehto on vierailla Colour Selector -sivulla, josta löytyy värkkiä vaikka mihin lähtöön. Slayeroffice puolestaan tarjoaa mukavan yhden sävyn väri-ihmeen: napin painalluksella yhdestä perusväristä muodostuu kymmenen eri vaaleusasteen paletti slayeroffice.com/tools/color_palette. Paletteja voi tallentaa ja värien arvot saa sekä heksana että rgb-arvoina.

Keltainen monsteri

Navajojen asuinalueella 1940-luvulla alkanut uraanin mainaus toi mukanaan matala-arvoista uraania (yellowcake). Navajomailta kaivettiin vuosien 1945 ja 1988 13 miljoonaa tonnia uraanimalmia. Maailman suurimmat kaivaukset ovat Mount Taylorin uumenissa. Navajojen kielellä vuoren nimi Tsoodzil tarkoittaa "etelän pyhää vuorta". Aine on aiheuttanut kaivosmiesten (joista suurin osa on navajo-intiaaneja) keskuudessa sairauksia ja alueen väestö on huolestunut myös ympäristötekijöistä. Avokaivoksista ja huonosti suojatuista luolakaivoksista uraania on kulkeutunut maan pinnalle suuria määriä ja levinnyt hiekan mukana hyvin laajoille alueille. Uraani on radioaktiivinen alkuaine, joka voi vahingoittaa myös DNAta ja vaikutukset voivat näkyä tulevissa sukupolvissakin.

Navajot pitävät uraania hirviönä (nayee, sananmukainen käännös: "se joka asettuu onnistuneen elämän tielle") ja paras tapa heikentää monsteria on nimetä se. Leetso merkitsee "keltaruskeaa" tai "keltaista likaa" ja lisäksi siinä on hyvin voimakas äänteellinen viittaus johonkin hirveään.

Los Angeles -lehdessä julkaistu Blighted Homeland -kuvareportaasi on paitsi kauniita kuvia, myös hyvin surullista katsottavaa.

Keltaisen hirviön tarinaa sivutaan myös Geotripperin blogimerkinnässä Leetso, the Yellow Monster (20.8.2008).

Lawsonin punainen

Jonkin aikaa sitten lisäsin Coloriastoon seuraavan lyhyen uutisen miltei puolentoista vuosisadan takaa: New Canadian Dye. (Scientific American 17, 27.4.1861). Jutussa kerrotaan, kuinka professori Lawson valmisti kaunista väriainetta tavallisesta mustakuusesta (Picea mariana, syn. Pinus nigra sekä Picea nigra) löytyneestä hyönteisestä.

New Canadian Dye.
We have seen it stated in several of our exchanges that Professor Lawson, of Kingston, C. W., has prepared a new dye, of great beauty, from an insect found on the common black spruce. The new dye is said to resemble that of cochineal, which latter is now employed to impart rich red, scarlet and crimson colors to woolen and silk fabrics. If this dye can be sufficient quantities to be afforded at a reasonable price, the discovery will be of importance. Cochineal costs about $1 per pound, wholesale; it is very rich in coloring matter, one ounce being sufficient to color one pound of wool, and two ounces one pound of silk. If the Canadian dye can be afforded as cheap as Indian lac dye, of which we think it must be a variety, it is an important discovery.
-Scientific American 17, 27.4.1861

Juttu alkoi kiinnostamaan siinä määrin, että päätin kaivella hieman verkosta lisää tietoa: oliko tuo väriaine hitti vai huti?

Kirjasta Field's Chromatography (George Field & J. Scott Taylor; Winsor and Newton, 1885) löytyykin kappale 104. Lawson's Red:

In 1861 it was stated that Professor Lawson had prepared a new dye of great richness, in the laboratory of Queen's College, Canada, from an insect, a species of coccus, found the previous summer for the first time on a tree of the common black spruce (Abies nigra), in the neighbourhood of Kingston. Having been but recently observed, a sufficient quantity had not been obtained for a complete series of experiments as to its nature and uses; but the habits of the insect, as well as the properties of the dye, seemed to indicate that it might become aof practical importance. In colour it closely resembled ordinary cochineal, but was rather more scarlet it hue. It was described as capable of being produced in temperate countries. The colouring matter had not been thrown upon a base, nor do we know that it has since been introduced as a pigment. If it possesses greater stability than cochineal, with equal brilliancy and depth, this dye might form one of those colour of the future, to whose possible sources we would direct attention.

Kohtuullisen kattava tietolähde, The Pigment Compendium Dictionary (Nicholas Eastaugh & Tracey Chaplin & Ruth Siddall; Butterworth-Heinemann, 2004) käytännössä luettelee lyhennellen saman tekstin kuin yllämainatussa lainauksessa on (kirjassa mainitaan tekstin alkuperäislähteeksi Salter 1869; kyseessä lienee ns. Salter's edition Fieldin kirjasta). Toisin sanoen, on oletettavaa, että väriaine ei kuitenkaan tehnyt läpimurtoa, koska siitä ei löydy enempää mainintoja. Onko syy väriaineen tuottamisen hankaluus, väriaineen kelpaamattomuus tarkoitukseensa vai se, että värin löytä osui juuri aikaan, kun keinotekoiset aniliinivärit ottivat vallan markkinoilla ja luonnonvärien tuotanto tyrehtyi kokonaan?

----

Verkosta löytyy lisäksi mainintoja siitä, että mustakuusen kävyistä saa oranssinkeltaista väriainetta ja jauhetusta puuaineksesta keltaista väriainetta.

Mustikansinistä

...josta tuli itseasiassa ruskeaa.

Parveketta siivotessani löysin nurkasta talvisäilöstä mustikkamehupullon (toivottavasti äiti ei lue tätä...). Mehu haiskahti lievästi käyneeltä ja muutamien aurinkoisten ja kuumien viikkojen jälkeen ei todennäköisesti ollut juomakelpoistakaan. Mutta eihän hyvää mehua voinut hukkaankaan heittää: tässähän oli vihdoin tilaisuus kokeilla mustikoilla värjäämistä, kun normaalisti ruoka menee suuhun.

Kaadoin mustikkamehun kattilaan ja kattilan täyteen vettä. Laitoin kattilaan yhden pienen solmitun vyyhden alunalla puretettua lankaa ja yhden näytelankasatsin ja värjäsin niinkuin normaalistikin (pistin kuumentumaan ja havahduin jossain välissä siihen, että langat kiehuivat pulputen, jolloin pistin virrat pois levystä). Vyyhden solmimattomat osat värjäytyivät hyvin kauniiksi violetihtavaksi ruskeaksi ja solmujen alta paljastui värisävyjä ruskeasta violettiin ja hyvin puhtaaseen siniseen. Annoin lankojen kuivua ennen pesua.


[koesatsissa (voi olla eri järjestyksessä): silkki | tuntematon karkea lanka | Nalle Novita 75% villa, 25% polyamidi | Florica Novita 100% Villa | Poppari Teetee 100% Maissi | Alpakka Teetee 100% alpakka | Tennessee Novita 100% merseroitu puuvilla | Bambu Novita 68% bambu, 32% puuvilla | Malibu Novita 50% puuvilla, 50% polyamidi | Fleur Anttila 100% Akryyli | Teddy Novita 45% villa, 30% polyamidi, 25% akryyli | Palma Novita 100% Polyamidi | 100% suomenlampaan villa | rami | hamppu; joka lankasatsissa on purettamaton, alunapuretettu ja aluna- ja viinikivipuretettu lanka]

(Näytesatsin kuvaaminen ei oikein onnistunut tällä kertaa kovin hyvin; yritän ottaa paremman kuvan myöhemmin...) Kokeilusta tuli mielenkiintoinen sikäli, että alpakkaan sekä käsittelemättömään lampaanvillaan (puretettuihin ja purettamattomaan) tuli kaikkiin sama vaaleahkon ruskea, melko mitäänsanomaton väri, kun taas superkäsitellyt Florica ja Nalle-langat saivat voimakkaan tummanruskean värin. Nallelangoissa ei huomaa eroa purettamattomien ja puretettujen lankojen välillä, mutta luonnonvalkoinen lanka on värjääntynyt keskiruskeaksi, kun valkoinen lanka on violetihtavan ruskea; harmaa lanka on värjäytynyt tummahkoksi ruskeaksi. Florica-lanka on värjääntynyt samaksi, tummaksi violetihtavan ruskeaksi kuin valkoinen Nalle-lankakin - nimelle löytyisi ehkä tarkempi määritelmä jostain punaviinikatalogista. Silkkiin on myös tullut violetihtava kaiku - vähän kuin harmaata sävytettynä violetilla. Polyamidiin väri tarrasi punertavana beigenä, vai miten tuota väriä voisi kauniisti määritellä...? Teddyn villalanka jäi melkein värjääntymättä, mutta ohut säielanka on aivan tumma violetinruskea. Akryyli, puuvilla ja bambu ovat jääneet kaikki mitäänsanomattoman vaaleanpunaisiksi ja maissilanka on säilynyt aivan valkoisena. Kaikkein kaunein purppuraväri tarrasi kiinni siihen tuntemattomaan karkeaan lankaan.


Luulin, että väri irtoaisi pestessä, mutta hämmästyksekseni pesuvesi olikin aivan kirkasta. Tosin, olisihan se pitänyt arvata, koska kuka ei olisi joskus tiputtanut mustikkaa vaatteilleen ja kironnut sen pysyvyyttä. Joten ilmeisesti mustikan huono maine väriaineena perustuu sen valonkestämättömyyteen. Pistin pienen testirasian parvekkeen aurinkoon ja katson noin kuukauden päästä, mitä sille on tapahtunut. Jotta mustikka ei saisi haalenemissyitä yksinään päälleen, laitoin boksiin myös verrokkina muutaman muun värinäytteen: indigoa, nokkosta, sinipuuta, veriseitikkiä ja krappia. Oikeanpuolimmaisena nokkoslankaa. Osa langoista on pimeässä rasiassa ja osa lerputtaa vapaana vastaanottamaan auringon valon. Katsotaan, miten käy.

Upeat verkkonäyttelyt: Pigments in paintings ja Color Vision & Art

Jo kahdeksan vuotta sitten avattu verkkonäyttely Pigments in paintings - How artists have colored our lives ei ole ainakaan huonontunut ajan kuluessa, päin vastoin: kuvamateriaalia on tullut lisää ja asiaa riittää. Näyttely esittelee lyhyesti perusvärejä ja yleisimpiä pigmenttejä - myös kuvaesimerkein.

Color Vision & Art - Vision science & the emergence of modern art taiteen näkemistä ja ylipäätään näkemisen ja värin tiedettä. Näyttely on valmistunut vuonna 2006.

Näyttelyt on tuottanut Institute for Dynamic Educational Advancement. Webexhibits.org -sivulta löytyy myös muita mielenkiintoisia verkkonäyttelyitä, mm. kalentereista.