Kielletyt kuviot

Eilen pistin Coloriastoon esille vuonna 1868 The Atlantic Monthly -lehdessä julkaistun jutun puuvillan painamisesta Ranskassa Calico-Printing in France. Kalikoo on puuvillakangasta, jota alettiin tuomaan Eurooppaan 1630-luvun alkupuolella Intiasta, Calicutin kaupungista - mistä englanninkielinen nimi calico, suomeksi väännettynä kalikoo. Alunperin kalikoo tarkoitti nimenomaan kuvioimatonta valkaisematonta ja yleensä melko käsittelemätöntä puuvillakangasta. Se on ollut melko ohutta kangasta, mutta värjäämättömänä ja viimeistelemättömänä edullista. Nykyäänkin kalikoota käytetään mm. vaatteiden kaavoittamisessa mallikappaleiden valmistamisessa. Englannissa calico tarkoittaa edelleenkin nimenomaan värjäämätöntä tekstiiliä, mutta Amerikassa se tarkoittaa nimenomaan halpaa, värikkäästi (usein kukkakuvioin) kuvioitua puuvillakangasta ja mutulla sanoisin, että suurimmassa osassa värjäystä käsittelevässä kirjallisuudessa yhdytään tähän amerikkalaiseen näkemykseen tiheästi printatuista kankaista. Suomenkielisenä nimityksenä kalikoo on jo vanhentunut, eikä sitä juuri käytetä.

Vanhassa artikkelissa puhutaan enemmänkin vanhan ajan kaupan tuomista ja luomista rajoitteista, mutta jutun otsikon mukaan esitellään nimenomaan kalikoopainamista Ranskassa: kun painetut kalikookankaat ensi kertaa saapuivat Ranskaan, kutojat ja värjärit näkivät ne hirmuisena uhkana. Kangas- ja värjäystehtaiden keskuudessa syntyi kova liike kalikoopainamisen kieltämiseksi ja lopulta painostus johti siihen, että valtio määräsi säädöksillä kalikoopainamisen kielletyksi Ranskassa. Maahantuoduista painetuista kalikookankaista vaadittiin suuret verot, mikä teki halvasta kankaasta kalliimpaa ja lieneekö sitten johtunut kielletyn hedelmän hyvästä mausta: kalikoosta tuli aikansa hittituote. Koska kangasta ei painettu Ranskassa ja tullit olivat korkeat, salakuljettajat juhlivat - käytännössä kalikookauppa oli heidän käsissään. Kovat rangaistuksetkaan eivät auttaneet, koska riski oli kannattava. Kauppaministeriö huolestui tilanteesta ja halusi sallia painokankaat, mutta sai samantien niskaansa vihaiset käsityöläiset. Pitkän harkinnan jälkeen Ludvig IV salli kankaiden painannan kuninkaallisella säädöksellä vuonna 1759.

Lisätietoja etsiessäni päädyin Project Gutenbergin sivuille, josta löytyi Pietari Päivärinnan kirjoitus Pöyhkeä isäntä (WSOY, Porvoo, 1899):

Eräänä päiwänä nähtiin Kaaperin seisowan erään maakauppiaan puodissa. Siinä hän tarkasti kaikki waatewarastot, waliten itsellensä mieluistansa waatetta uudeksi pukineeksi. Oli niin hullusti, ettei kauppiaan waatepankoissa ollut mitään werkoja eikä trikoita, sillä kun ei niitä paikkakunnassa paljon kysytty ei hän niitä arwannut hankkia. Kuitenkin koki hän ahkerasti mättää Kaaperin eteen niitä waatetawaroita, mitä hänellä oli; niiden joukossa oli kalikoo nimistä waatettakin eräs pankko.

"Mitäs tämä maksaa kyynärältä, tämähän kiiltää niin wiinisti?" kysyi Kaaperi.
Kauppias sanoi hinnan.
"Tätä minä otan----sepä nyt helppoa on... Paljonkohan tätä waatteisiin menee...? Jopa se on helppoa.
"Herrat sanowat waatteensa maksawan niin paljon, eiwätkä ne ole hetikään näin wiiniä; pankaa minulle tätä, minä maksan ja jaksan", sanoi Kaaperi.
"Senhän minä kyllä tiedän", sanoi kauppias, mitata hutkien kalikootansa.

Seuraawana pyhänä nähtiin Kaaperin seisowan kirkkomäellä uudessa kalikoopuwussaan. Erillään muista käänteli ja wäänteli hän itseään puolelle ja toiselle, ikäänkuin hän olisi tahtonut itseänsä näyttää jokaiselle joka puolelta, sillä olihan hän nyt "wiinimpi" kuin kukaan muu kansalaisensa. Totta kyllä on, että kaikki ihmiset näkiwätkin hänet ja huomasiwat hänen tarkoituksensa, mutta jos he toisin ajatteliwat kuin Kaaperi, siihen ei woi kukaan mitään.

Joku Kaaperin ystäwä ilmoitti hänelle, että nuo hänen hienot waatteensa oliwatkin waan halwasta wuoriwaatteesta tehdyt ja että ihmiset niillä naurawat. Tästä ilmoituksesta säikähti Kaaperi niinkuin käärmeen pistosta. Hän ei suinkaan ollut tuolla uudella puwullansa tarkoittanut sitä, että ihmiset hänellä nauraisiwat, waan että he kunnioittaisiwat ja antaisiwat hänelle arwoa. Oitis kääntyi hän ystäwänsä puoleen kysymyksellä, mitä hänen olisi tehtäwä?

Fiktiota siis, mutta kertonee ainakin sen, että kalikoo oli kiiltävää vuorikangasta?

Ja kun kerran on edes jonkinlainen aasinsilta merirosvoliputukseen, pakkohan se on: Calico Jack -niminen (Kalikoo-Jack, arkinimeltään Jack Rackham) englantilainen merirosvokapteeni oli saanut nimensä värikkäistä kalikoohousuistaan. Värikkäät pöksyt eivät pelastaneet Jackia hirttotuomiolta, joka laitettiin voimaan Jamaikalla 1720. Alla Jackin lippu, jota on kopioitu mm. Pirates of Caribbean -elokuviin ja Kurkunleikkaajien saareenkin...