Kielileikkejä

On jo pitkään mietitty sitä, kuinka paljon värien nimeäminen - ja kieli yleensäkin - vaikuttaa siihen, millaisena näemme värit.

Esimerkiksi venäläiset, joiden kielessä on kaksi eri sanaa siniselle (vaaleansininen goluboi ja (tumman)sininen sinii käsitetään aivan erillisiksi väreiksi; goluboi merkitsee myös homoseksuaalia), kun taas useimmissa kielissä on vain yksi "sininen", jota sitten määritellään tummaksi, vaaleaksi, vihertäväksi tai punertavaksi, jne. Unkarissa puolestaan on kaksi eri sanaa punaiselle - ja niitä käytetään eri merkityksissä. Espanjankielessä sana colorado merkitsee tietynsävyistä kirkkaan- tai tiilenpunaista, joskin joissakin espanjankielisissä kulttuureissa se tarkoittaa yleensäkin punaista ja sitä käytetään rojon sijaan.

Vastaavasti monista kielistä puuttuu värejä omaan kieleemme verrattuna. Monissa kielissä ei ole nimetty lainkaan sinistä ja vihreää, tai ne on niputettu yhteen, kuten oli muinoin kreikan kielessä, jossa sana chloros viittasi molempiin. Lisäksi muinaisissa kreikankielessä ja japaninkielessä ei ollut nimiä ruskealle (nykykreikassa kahvinvärinen kafe ja -japanissa teenvärinen chairono) eikä harmaalle (nykykreikassa grizos ja -japanissa rotanvärinen nezumi-iro; korjatkaa, jos olen väärässä). Liberiassa puhutussa bassakielessä on vain kaksi väritermiä: hui, joka kattaa vihreän, sinisen ja violetin, sekä ziza, joka puolestaan tarkoittaa kaikkea punaista, keltaista ja oranssia. Ghanan twi-kielessä vedetään vielä suuremmalla kielihaitarilla: valkoisen (fufu) ja mustan ( tum-tum) lisäksi muut värit katetaan yleisesti sanalla kaw-kaw.

Se, ettei värejä ole nimetty tai niille ei ole "omaa nimeä", ei kuitenkaan tarkoita itsestään selvästi sitä, etteivätkö kielen puhujat itse erottaisi värejä. Englanninkielen maroon (kastanjanruskea, tai oikeammin sävynä rusehtavan punainen) tai teal (tummahko turkoosi) eivät ole varsinaisia perusvärisanoja englanninkielessä, mutta kuitenkin osa jokapäiväistä sanastoa. Huolimatta siitä, että suomalaisilla ei ole ikiomia väritermejään moisille väreille, ei tarkoita sitä, etteivätkö suomalaiset erottaisi ko. värejä lainkaan. Yleensä tällaisessa tapauksessa värinimi saadaan kuten kreikan ja japanin ruskea, kahvin- tai teenvärinen - nimeällä siis väri jonkin objektin mukaan.

Kieli voi kuitenkin ohjata näkemistä. Vielä 1970-luvun tutkimuksissa todettiin, ettei kieli vaikuta värien näkemiseen, mutta parin viime vuosikymmenen aikana tehdyt tutkimukset osoittavat toisin: kielellisesti opittu kategorisointi voi vakuttaa ihmisten tapaan vastaanottaa värejä ja muotoja. Muutaman vuoden takaisessa testissä venäjän- ja englanninkieliset valitsivat kolmesta väristä kaksi samanväristä ja tässä testissä venäläiset havaitsivat vaalean- ja tummansinisistä yhdistelmistä värit nopeammin. Englanninkieliset havaitsivat värit yhtä nopeasti riippumatta väriyhdistelmästä.

Lisää aiheesta:
How Does Our Language Shape The Way We Think? (Lera Boroditsky 12.6.2009, Edge.org)
The Colour of Words (28.6.1996 WorldWideWords.org)
Nathan Witthoft & Jonathan Winawer & Lisa Wu & Michael Frank & Alex Wade & Lera Boroditsky: Russian blues reveal effects of language on color discrimination | PNAS pnas.org

PNASin sivuilla on loistava kokoelma aihetta sivuavia artikkeleita / tutkimustuloksia!

Teemalle! Väritelkkari!

Televisiokanava Teema hellii väriystävien mieliä kolmiosaisella tiededokumentilla Värien maailma - ja ensimmäinen osa tulee tänään!. Kopioinpa tähän ronskisti tiedot Teeman sivuilta:

Torstaina 30.7.2009 klo 21.00, uusinta su klo 16.15
Tiededokumentti: Värien maailma
Miten kyky erottaa värejä on kehittynyt ihmiselle ja muille lajeille? Aivot ottavat koko ajan vastaan tietoa ympäröivästä maailmasta ja myös värit voivat sisältää tärkeää informaatiota.

Torstaina 6.8.2009 klo 21.00, uusinta su klo 16.15
Tiededokumentti: Värien maailma
Osa 2/3: Kuinka värejä tehdään? Vuosituhansien ajan ihmiset ovat etsineet luonnosta aineksia värjätäkseen tai maalatakseen haluamiaan kohteita tietyn värisiksi. Tekniikan oppiminen on ollut kovan työn takana.

Torstaina 13.8.2009 klo 21.00, uusinta su klo 16.15
Tiededokumentti: Värien maailma
Osa 3/3: Värien kieli. Värien symbolikieli vaihtelee kulttuurista toiseen ja myös aikakausittain, mutta millaisia viestejä ja merkityksiä väreihin kätkeytyy?

Tätä sarjaa on onneksi miltei mahdoton missata: jos unohtaa katsoa sekä ensimmäisen esityksen että uusinnan, tiededokumentit ovat saatavilla jonkin aikaa myös YLEn Areenasta.

Lisätietoa Teeman sivuilta: www.yle.fi/teema/tiede/tiededok

Keltainen arkku

Niin hää- kuin hautajaisväreistä ja värien käytön etiketistä eri juhlatilanteissa tulee silloin tällöin kyselyitä Coloriaan, mutta olen tyytynyt ohjailemaan kysyjiä toisaalle, koska en ole millään muodoin asiantuntija värien käytössä erilaisissa juhla- tai virallisissa tilanteissa. Huomiotani on kuitenkin jo aiemmin kiinnittänyt kysymykset keltaisen käytöstä hautajaisissa: keltaisia vaatteita kukaan ei ole (käsittääkseni) ollut päälleen laittamassa, mutta kysymykset ovat lähinnä koskeneet keltaisia kukkia tai nauhoja. Tämä ihmetyttävä keltainen väri muistui mieleeni, kun törmäsin seuraavaan vanhaan lainaukseen, jossa puhutaan lakastuneen lehden värisestä keltaisesta lapsen arkusta.

Vanhat kovat tavat kyllä kielsivät nuorten mies- ja naispuolten toisiansa tapaamasta mutta kuitenkin oli tiloja, jossa se taisi tapahtua. Niitten luvussa oli ruumiin koristusten valmistukset. Tapa oli sellainen, että kunnes joku lapsi kuoli, niin oli kummien hankkiminen koko puvun ja koristukset. Varsinkin oli se neiti-kummin velvollisuus. Pieni ruumis käärittiin hienoihin valkosiin vaatteihin. Pojille pantiin vehreästä silkki-langasta tehty ruunu päähän, samoin koristettu keppi käteen ja kirstun kannelle seppele. Tytöille seppel-ruunu päähän, samallainen kirstun kannelle, kukka-oksa käteen ja pieni valkonen silkki-röijy puvuksi. Kirstun väri tavallisesti oli keltanen, samoin kun lakastuneen lehden.

Nuoret neiti-kummit kokosivat aina silloin ystäviänsä kokoon auttamaan koristuksia valmistamaan. Siinä työssä valvottiin yö.

Silloin nuoret herrat, melkein aina veljet ja sukulaiset, vanhan luvallisen tavan mukaan saivat olla sen ajan tyttöjen seurassa ja tällaista tilaa ei milloinkaan heitetty käyttämättä. Silloinpa kuolemaa ei suinkaan muistettu. Naureskellen, iloiten ja tarinoiten tehtiin ruumiin ruunuja, mutta niitten seuraus oli hyvin usein morsius-ruunu, jonka asian väli-puhe monasti näissä tiloissa tehtiin.

- Sara Wacklin: Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1–3. 21. Ruumiin koristukset. Suomentanut J. Aulén. G. W. Edlund, Helsinki 1872–1876.

Väriä kännyyn: Ben

Vähän tuotemainontaa tähän väliin. Itse en ole iPhonen ylpeä omistaja (enkä edes omistaja ilman ylpeyttä), mutta ajoittain toivon, että olisin. Edellisen kerran ajatus kävi mielessäni, kun tutustuin verkossa sen okariinosovellukseen, Smulen Ocarinaan. Ohjelma muuttaa iPhonen puhallinsoittimeksi: paitsi että voi itse soitella, sen avulla voi myös seurata muiden soittoa voi seurata ympäri maailmaa. Tällä kertaa lievän omistuskateuden aiheena on amerikkalaisen maalivalmistajan, Benjamin Mooren Ben-sovellus, jossa voi napata kuvan ja muutaa se värimalleiksi. Tietenkin sitten moisten iPhone-värimallien kanssa voi mennä Benjamin Moore -kauppaan ostamaan juuri sopivan värin oikean valokuvan inspiroimana. Periaatteessahan saman voi tehdä tavallisella kameralla ja Photoshopilla, mutta jotenkin houkuttelee suuresti ajatus siitä, että voisi kulkea lempivärikirjasto taskussaan.

Ja tosiaan: tämähän on ilmainen. IPhonen omistajat voivat mennä Applen AppStoreen, etsiä hakusanalla Ben ja ladata sieltä ohjelman maksutta. Hyvät ja huonot voi tilittää tämän entryn kommenteissa.

The ben® Color Capture™ app for iPhone® / Catch-a-color (ja kirjastossa olevat nappaavat äänet pois tai pistävät kuulokkeet päähänsä: on videota ja musiikkia :) )

Porkkanan väri

Listatessani juuri Mitä väristä mieleen?-kyselyn vastauksia, oranssin kohdalla porkkana on hyvänä kolmosena auringon ja lämmön jälkeen. Porkkana on melko vanha viljelykasvi ja sillä oli jo varhain merkitystä ravintokasvina ja lääkekasvina. Porkkanaa uskotaan viljellyn Afganistanin tienoilla jo 900-luvulla ja mm. Espanjassa porkkanaa alettiin viljellä viimeistään 1100-luvulla - todennäköisemmin myös muualla Välimeren lähettyvillä. Mutta alun alkaen porkkana ei ollut oranssi: aivan ensimmäiset porkkanat olivat keltaisia ja purppuraisia ("mustia"), sen jälkeen ilmeistyivät punaiset ja myöhemmin valkoiset porkkanat. Keskiajan Euroopassa suosituin oli keltainen porkkana.

On kerrottu, että meidän tuntemamme oranssi porkkana kehitettiin Hollannissa 1500- 1600-luvuilla. Hollantilaiset Hoornin kaupungin ja sen lähialueiden porkkanat (Horenshce Wortelen) olivat kuuluja Amsterdamin markkinoilla jo 1610, mutta ensimmäinen kirjallinen kuvaus Hoornin oransseista porkkanoista on vuodelta 1721. Voi olla, että oransseja porkkanoita on ollut olemassa jo aiemmin: muun muassa vanhat bysanttilaiset piirrokset 500-luvulta kuvaavat oranssiksi tulkittavaa porkkanaa. Kaikki nykyiset, karoteenia sisältävät porkkanat juontavat oranssit juurensa kuitenkin tuonne Hoornin kaupungin oranssiin porkkanasatoon kolmen sadan vuoden päähän.

Suomeen porkkanat saapuivat 1700-luvulla, mutta keltaisina ja punaisina: vasta seuraavalla vuosisadalla yleistyivät oranssit porkkanat. Philip Miller kertoo 1700-luvulla ilmestyneessä puutarhasanakirjassaan, kuinka oranssi porkkana on ottanut vallan Lontoossa, "jossa keltaisia ja valkoisia porkkanoita viljellään vain harvoin."

There are several varieties of the Garden Carrots, which differ in the colour of their roots, and these variations may be continued, where there is proper care taken no to mix the different sorts together in the same garden; but the Orange Carrot is generally esteemed in London, where the yellow and the white Carrots are seldom cultivated.
The dark red, or purple Carrot, I take to be a fistinct sort from either of these; but as it is much tenderer, I have not had an opportunity of seeing it in the flower, for the roots were all destroyed by the first frosts in autumn. The seeds of this sort were sent me from Aleppo, which succeeded very well, the roots were not so large as those of the other sorts of Carrots, and were of a purple colour, very like that of a deep-coloured Radish; they were very tender and sweet; the leaves were finer cut than tose of the common Carrot, and were less hairy.
The second sort is commonly cultivated in gardens for the kitchen, and the different varieties of it are, in some places, esteemed, though in London, the Orange Carrot is preferred to all the other.(Philip Miller: Gardeners Dictionary. Lontoo 1768)

Porkkanan oranssi väri tulee karotenoideista, erityisesti beetakaroteenista, joka elimistössä muuttuu A-vitamiiniksi. Keltainen porkkana saa värinsä pääasiassa ksantofylleistä, punainen alfa- ja beetakaroteenin lisäksi lykopeenistä (josta tomaattikin saa värinsä) ja violetti antosyaaneista.


["ARSin (Agricultural Research Service) turkijat ovat valikoiden jalostaneet porkkanoita melkein kaikkiin sateenkaaren väreihin." Kuva: Stephen Ausmus. / Wikimedia Commons.]

Lisätietoa porkkanoista, niin väreistä kuin muutenkin: World Carrot Museum

Linkkivinkki: Hattis harrastaa

Ihmiset ehtivät kesälomilla harrastaa värjäilyä tai sitten valmistaudutaan kovaa vauhtia reilun viikon päästä alkaville Värjäripäiville - sen verran paljon on Coloriaan tullut kysymyksiä erilaisista värjäysjutuista. Itselläkin on taas ämpäri joka nurkassa hautumassa ja ihmeitä nousee päivittäin kattilasta. Kuvaraportteja näistä myöhemmin. Hyviä värjäyslinkkejä etsiville löytyi taas yksi suomenkielinen aarre:

Hattis harrastaa:
*Luonnonmateriaaleilla värjäyksiä ja käsitöitä kinnasneulalla
*Kuvia värjäykseen sopivista sienistä, käävistä, jäkälistä ja kasveista

Tarviiko tätä pidemmin selittääkään?

Kummitussininen - Outoja löytöretkiä vain linkin päässä

Hylätty rakennus lähellä Waldoa, Floridaa Kuva: tantrum dan
Reilu viikko sitten sain postia Kanadasta: Marja-Leena vinkkasi hienosta sivustosta Curious Expeditions - Travelling and Exhuming The Extraordinary Past ja erityisesti jutusta The Many Shades of Haint Blue. Juttu vie pienelle matkalle katsomaan aavemaisia sinisiä kaikuja jostain menneisyydestä. Näin kerrotaan sivulla:

Known as the Gullah or Geechee people, the original Haint Blue creators were descendants of African slaves who worked on rice plantations in South Carolina and Georgia. Many of their ancestors came from Angola, which may be where the name “Gullah” originated. They are well-known for preserving their African heritage more than any other African American community.

Haint -sana on siis peräisin Yhdysvaltain etelästä ja tarkoittaa levotonta kuollutta sielua, joka on jäänyt maailmaamme, eikä pääse eteenpäin. Alkujaan Haint-sininen valmistettiin sekoittamalla maitopohjaan mitä tahansa saatavilla olevaa sinistä pigmenttiä - väristä on tullut usein vaalea ja pehmeä. Mutta vaihtuvien pigmenttien vuoksi nimi ei viittaa sinisen tiettyyn sävyyn, vaan lähinnä sen tarkoitukseen: sininen on ollut suojaväri pahaa vastaan. Sillä on maalattu mm. ikkunalautoja ja -luukkuja, ovenpieliä, kattoja ja seiniä. Erityisen tärkeä väri on ollut talon ikkuna- ja oviaukoissa, koska sinisellä maalatuista luukuista paha ei uskomuksen mukaan kulkenut.

En ole koskaan aiemmin törmännyt Haint Blue -nimeen, vaikka olen kyllä ollut tietoinen siitä, että sinistä on käytetty suojavärinä pahoja henkiä vastaan useammassakin maailmankolkassa.

Musteista, luista ja muista

Vähän aikaa sitten lisäsin Coloriastoon saamiani ohjeita kirjasta Kuusisataa Talouden hoitannossa käytettäwä, kunnollista sekä koeteltua keinoa kaikille säädyille ; niiden joukossa on varsin villejä tapauksia, kuten nämä:

441. Kirjotus-muste, jolla tehtyin kirjaimien ympärillä on hopean näköinen syrjä.
Tawalliseen läkkiin sekotetaan wähä sulatettua helwetin kiweä ja sitä käytetään jahka oikein koreata tahdotaan kirjottaa. Kirjaimet tulewat siitä omituisen koreaksi.

454. Miten luu wehreäksi wärjätään.
Lämpymän awulla sulatetaan 3 osaa panskröönää (spanskgröna) ja 1 osa salmiakkia wiini-etikassa. - Taikka: otettakoon 1 osa panskröönää ja 6 osaa wäkewää wiini-etikkaa, jotka ynnä wärjättäwät luut kaadetaan kupari-kattilaan joka kitillä laastaroitaan kiini ja kaiwetaan hewosen sontaan, jossa saakoot olla 14 wuorokautta, joitten kuluttua luut owat kauniin wehreät.

Värikasveja kuvina

Viime päivinä olen päivitellyt Coloriaan muutamia kuvia vanhoista kirjoista, joita ihmiset ovat ystävällisesti lainailleet tai lähettäneet skannattuina tiedostoina sekä Coloriaa että Coloriastoa varten. Lähinnä kyseessä on vanhoja kuvituksia värikasveista. Itselläni on muutama otos, mutta harmikseni vain muutama kuva itse värikasveista, joten varsinaisia kasvikuvia en ole vielä verkkon laittanut.

Onneksi verkossa on kuitenkin aivan loistavia sivuja tätä tarkoitusta varten. Yksi tällainen on Lavendelfoto, jolla on aivan oma sivunsa värikasveista. Ensimmäistä kuvaa klikkaamalla saa esiin kokonaisen sarjan kuvia ja niiden rinnalla vielä vähän lisätietoa, kuten kasvien muunkielisiä nimiä.

Kyseessä on saksalaisen luontovalokuvaaja Gerhard Höferin perustama kuvapankki, jolta löytyy paljon muutakin sisältöä värikasvien lisäksi. Noin kahden sadan tuhannen kuvan kuvapankkiin ovat kuvia ottaneet myös Höferin kollegat. Kuvapankissa kuvia voi hakea kasvin nimellä, hakusanoilla tai katsella teemoittain. Värjäävien kasvien lisäksi saatavilla on omat koosteensa mm. kosmetiikkakasveista, kuitukasveista ja tuoksuihin käytettävistä kasveista.

Rakosta tuubiin

Merkittävin muutos värien vähittäismyynnissä nähtiin 1700-luvulla. Kun aiemmin taiteilijat olivat jauhaneet itse pigmenttinsä ja sekoittaneet omat värinsä, nyt kauppoihin alkoi enenemässä määrin tulla valmiiksi jauhettuja pigmenttejä, valmiita väriseoksia ja värikokoelmia. Värien sekoittaminen oli vielä jonkin aikaa aiemmin ollut tarkoin varjeltu ammattisalaisuus, mutta taidekoulujen yleistyessä tietous ei enää kulkenut salaisuutena mestarilta oppipojalle vaan olikin vapaasti saatavissa. Valmiiden väriaineiden yleistymiseen vaikutti myös harrastusmaalailun yleistyminen: amatöörimaalarit alkoivat yleistyä hieman varakkaamman kansanosan keskuudessa ja maalailusta tuli sivistävä ajanviete. Englannissa tälle värejä valmistavalle ja myyvälle ammattikunnalle syntyi oma nimityksensä: colourmen.


Värimiehiä alkoi ilmaantua Lontoon kaduille 1700-luvun alkupuoliskolla, vaikkakin esimerkiksi valmiiksi sekoitettuja öljyvärejä myytiin eläimen rakoista tehdyissä "säilytysastioissa" jo edellisellä vuosisadalla. Säilytys olikin suuri dilemma varsinkin öljyvärien kohdalla: taiteilijat olivat pitkään sekoittaneet vain tarvittavan määrän väriä ja mahdollisesti säilöneet ylimääräisen sian rakkoon, jossa se oli säilynyt vähän aikaa - ei kuitenkaan kauan. Varhaisimmat värikauppiaat tekivätkin maaleja pieniä määriä rakkoihin, joihin niiden käyttäjät tekivät tarvittaessa luupiikillä reiän ja pusersivat värin ulos. Rakkomaalit olivat tunnetusti suttuisia käyttää ja tarinoiden mukaan saattoivat räjähdellä myös itsekseen; rakkoja piti käsitellä hyvin varovasti.

Muistuttaisin M. Etienneä siitä, että hän lupasi laittaa minulle sivuun muutamia rakkoja juuri valmistamaansa preussinruskeaa. Mutta haluaisin vain yhden kerrallaan, jotteivat ne purskahtaisi ulos.
- Eugène Delacroix, 1854 (vapaa suomennos)

Vesivärit olivat hieman helpompia, sillä ne voitiin myydä paakkuina ja kakkuina. Vesivärien myynnissä tapahtui huomattava edistys, kun William Reeves keksi vuonna 1766 myydä vesivärinappeja, joihin oli sekoitettu hunajaa, mikä esti värin halkeilun.


Kuva: John Goffe Rand (1801-1873), United States Patent No. 2,252, September 11, 1841, "Improvement in the Construction of Vessels or Apparatus for Preserving Paint," 2 pages, 29 x 19.5 c.m. and 28.5 x 20 c.m. Smithsonian's Archives of American Art

James Hams kehitteli metallisen tuubin vuonna 1822, jonka ruuvipäätä puristamalla väri saatiin ulos toisesta päästä. Ensimmäisissäkin tuubeissa värit säilyivät ja tulivat ulos siististi, mutta niiden hinta oli niin korkea, että niiden markkinat olivat rajalliset, eivätkä taiteilijat vastaanottaneet tuoretta ideaa kovinkaan nopeasti. The Winsor & Newton patentoi oman lasisen värituubinsa 1840, mutta varsinainen läpimurto kävi seuraavana vuonna, kun amerikkalainen muotokuvamaalari John Goffe Rand patentoi ensimmäisen puristettavan tuubin. Randin tuubissa väri säilyi ennennäkemättömän hyvin ja tuubia saatettiin avata ja sulkea useita kertoja. Ranskalainen Lefranc (myöhemmin Lefranc & Bourgeois) paransi keksintöä kahdeksantoista vuotta myöhemmin versiolla, jossa oli ruuvattava korkki.

Tällaisella pienellä tuubimaisella keksinnöllä oli suuri vaikutus maalaustaiteen historiassa: ne olivat yksi syy siihen, ettei taiteilijoiden enää tarvinnut ähöttää ateljeissaan maalin luona, vaan he saattoivat ottaa maalin mukaansa ulos ja maalata missä vain.

Uraanilasitteet

Kuva: Uraanilasi. Z Vesoulis.

Ajoittain viime syksynä Coloriassa julkaisemani Keramiikkalasitteet (24.8.08) aiheuttaa lievähköä paniikkia lukijoiden keskuudessa, varsinkin amerikkalainen, uraanilasitettu Fiestaware. Viimeksi eilen postiini tippui viesti otsikolla "Säteileekö ruokapöytäni?" Vaikka itselläni ei ole asiasta varmaa tietoutta, uskaltanen pitää riskiä melko vähäisenä: Suomessa niitä ei ole käsittääkseni ollut paljoakaan liikkeellä. Uraania käytettiin aiemmin myös mm. vihertävän tai keltaisen ultraviolettivalossa - tai jopa tavallisessa auringon valissa - fluorisoivan värilasin valmistukseen, jolloin lasimassasta uraania voi olla huomattavakin osa. 1920-luvun USAssa kiiltävät uraanilasiesineet saivat lempinimekseen vaseline glass, mikä nimitys tosin - varsinkin USAn ulkopuolella - viittaa myös muuhun kiiltäväpintaiseen lasitavaraan. Vanhoja maljakoita ja lasiesineitä ei kuitenkaan yleisesti pidetä arkikäytössä. Monet uraaniastioista ovat nykyään keräilytavaraa, eivätkä kovin edullisia: Ebaysta voi tarkistaa tarjonnan laittamalla hakusanaksi uranium glassware tai uranium ceramics.


Kuva: Uraanilasi ultraviolettivalossa. Z Vesoulis.

Apteekkari Martin Klaproth löysi vuonna 1789 pikivälkkeestä aiemmin tuntemattoman metallin, uraanin, mutta jo hyvin paljon aiemmin tunnettiin mineraaleja, jotka sisälsivät uraanisuoloja. Uraani oli 1800-luvun loppuun saakka lähinnä kaivosten sivutuote, jonka tärkeimpänä ominaisuutena pidettiin sen lasinvärjäyskykyä - uraanin radioaktiivisuus huomattiin vasta 1896 (Henri Becquerel). Italiasta Napolinlahdelta on löydetty uraanipitoisella väriaineella värjätty lasitettu mosaiikki vuodelta 79. Uraania siis käytettiin jo varhain lasitteena ja lasin valmistuksessa, vaikka käyttö ei ollutkaan laajaa ennen teollistumisen aikaa. Uraanilasin huippuaika sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteen molemmin puolin. Böömiläinen lasinpuhaltaja Josef Riedel oli ensimmäinen, joka tuotti uraanilasia suuremmassa mittakaavassa (Dolni Polubny, 1830-1848). Hän nimesi keltaisen annagelb ja keltavihreän annagrün lasitteensa vaimonsa Anna Marian mukaan.

Astiat eivät ole ainoa uraanilla päällystetty keramiikkakohde:

Uraanisuoloja on käytetty väriaineina myös lasitetuissa tiilissä, keramiikkalaatoissa sekä lasitiilissä. Tällaisia rakennusmateriaaleja on löytynyt esimerkiksi vanhoista, hienoista saksalaisista rakennuksista. Saksan säteilysuojeluasetuksen (vuodelta 1989) mukaan lasiesineen painosta ei saa olla enempää kuin kymmenen prosenttia luonnon uraania, toriumia tai köyhdytettyä uraania.
Eräs uraanin käyttösovellus on ollut posliinisten tekohampaiden hohtavuuden lisäys ja värin saaminen mahdollisimman luonnonmukaiseksi. Tällaisia tekohampaita alettiin valmistaa 1930-luvulla. Viranomaiset kiinnittivät asiaan huomiota 1960-luvulla. Tekohampaiden uraanipitoisuudelle on Yhdysvalloissa asetettu rajaksi 0,05 prosenttia ja Saksassa 0,1 prosenttia.
- Olavi Pukkila: Säteilevät kuluttajatuotteet

Lue lisää: Uranium Glass (Barrie Skelcher, The Glass Association)

Värillisiä sanontoja ja vertauksia

Coloriaa lukeva Niina on kiinnostunut väriin liittyvistä vanhoista sananlaskuista, sanonnoista, vertauksista jne. ja peräänkuulutti tietoa niistä. Löysin Elias Lönnrotin Suomalaisia sananlaskuja -kirjasta tällaisen:

27. Ei sika sinistä tiedä, lammas langan painiosta.
Tuhma, mieletön ei erota hyvää pahasta, vaan pitää kaikki yhdenkaltaisena.

Yritin jäljittää muitakin väriin tavalla tai toisella liittyviä sananlaskuja, mutta yllättävän vähän niitä tuli mieleen; oikeastaan ainoana Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. Erilaiset "värilliset" sananlaskut ja sanonnat siis ovat tervetulleita!

Niina oli itse koonnut Matti Kuusen toimittamasta Suomen kansan vertauksia -kirjasta (Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 229:s osa, Helsinki 1960) löytyy muutamia väriin viittavia vertauksia, alla luettelo:

MUSTA
· Musta kun saunalamppu. (Hattula)
· On musta kun saunan naula. (Kemijärvi)
· Nii on musta ku reppänä tuke. (Metsäpirtti)
· Musta ku lakehisen tukko. (Asikkala)
· Musta ku lakkeistorven tukko. (Oulujoki)
· Musta kun tornin tukku (Kauhava)
· Musta niinko kota. (Karunki)
· Musta kun koran noki (Laihia)
· Musta kon Kaitalan koran ors. (Eura)
· Musta ku uunin (~muurin) ohta. (Viitasaari)
· Musta kun pappilan uuniluuta (Evijärvi)
· Musta ku Moukan luuta (Temmes)
· On ni must kon pirti akkunasuti (Taivassalo)
· Must niinkon patasuti (Pyhämaa)
· Must kon patakuki (Hinnerjoki)
· On musta ku paran kansi (Kankaanpää)
· On musta ku paan kylyki (Perho)
· Musta ko paan pohja (Ylitornio)
· Mutsa kon pata (Eura)
· Musta kun pataässä (Nilsiä)
· Musta ku paestinpannu (Sulkava)
· Musta niinkon kontpan [kolmijalkainen pata]. (Hinnerjoki)
· Musta ko sysi (Sievi)
· On musta kun tervaskanto. (Viitasaari)
· Se on mustua kun tuohenterva. (Taipalsaari)
· On musta kun tervakiulun kaola. (Nurmes)
· Mieli on musta ku tervaroopun pohoja, elämä on harmaata ko renki-Jeren arkihousut (Palttamo)
· Musta kun tervanvetäjä (Tuusniemi)
· Kaula musta kun kuokanvarsi (Muhos)
· Must ikä Miarla Mati riihpait (taivassalo)
· Musta ko Pussalan eväspussi (Alastaro)
· Niin ol musta ko piktynnöristä veitty (Parikkala)
· Musta ko pikienkeli (~piki-iikeli) [=suutari] (Aura)
· Kaula musta kun akan vasemman jalan kantapää (Kuusamo)
· Musta on kun sepän koora (Kuusamo)
· Nii on musta ko sepän (~sepän akan) perse (Valkjärvi)
· Oo ni must ikä sepän kul (Taivassalo)
· Musta kun tervakauppiahan nokka (Karvia)
· Musta kun papin perse (Pudasjärvi)
· Musta kun nokikolari (Kuru)
· Nii o musta ko korstienveijar [= nokikolari, ruots. 'skorstensfejare'] (Räisälä)
· Musta kun halameenviertäjä (Sotkamo)
· Musta kun neekeri (Kauhava)
· Musta ko murjaani (Loimaa)
· Musta kun piru (Kemijärvi)
· Musta ku pirunpoikai (Asikkala)
· On nii musta ko pirun perunapussi (Pöytyä)
· On musta ku riihipiru (Kankaanpää)
· Nii ei muuta ko riihe seinäst revästy pirkale (~perkele ~piru ~retkale) (Jääski)
· O niin must ko riihe haltti (Laitila)
· On musta ku riihitonttu (Perho)
· Musta kun kolomen kartanon tonttu (Ähtäri)
· Musta ko pökkö (Karunki)
· Se on mustaa kun mörön paska (Soanlahti)
· Nii on mustaa ko karhu paskaa (Joutseno)
· Nii on mustoa ko purrii (Hiitola) [Ennen nimitettiin paikkakunnalla mustaa purriksi]
· On nin mustat ko pässin munat (Nakkila)
· Suus on musta ku tupalampaan perse (Sulkava)
· Turpa mustana kun variksen perse (Nurmes)
· On musta ku korpin perse (Nilsiä)
· Musta niinko kaarneen sulka (Pomarkku)
· Niin on musta kuin korppi (Suomussalmi)
· Musta ko korppi, synkkä ko korpi. (Karunki)
· On nin musta ko karjahiiri [= päästäinen] (Kokemäki)
· Ovat niin mustiakkii että kun hiilellä selekkään viivan vettää, ni se valakoselta paestaa (Mikkeli)
· On niin musta hevonen ettei niä pimmeessä pastatakkaa (Karttula)
· Kaula o musta ja hoikka ko musta lampaa takajalka (Antrea)
· Musta ja pikkunen kun tervahiiri (Pudasjärvi)
· Musta ja pitkä kun mehtärosvo (Kuusamo)
· Must ja ruma kun tontun koto (Uusikaupunki)
· Musta ja suuri ko Kallen-Sepon persesilimä (Alavieska)
· Oo must ja vääränen ko riihe haltti (Pyhämaa)
· Musta parta ko pataraparilla [= padan kaapijalla] (Alavieska)
· Se on mustoo ja karvasta kun Juhanan joukon rieska (Kitee)
· Mustaa ja paksuu niinko riihe seinää (Nakkila)
· Mustaa ja sakeaa ku Saarneen terva (Orimattila)
· Mustoa ja valakosta kun Kylä-Matin kintaessa (Viitasaari)
· Se meni mustaksi kun Hannuksen luku (Pudasjärvi)
· Sillä on mustat kynnet kun sepällä (Liperi)
· Mustinkirjava kun Pekka Rissasen perse (Nilsiä)
· Mustissa kun kirkkomies (Sysmä)
· Mustissa kun muremies (Kemijärvi)

HARMAA
· On nii harmaa ku vares. (Metsämaa)
· Harmaita ku Laukaan varekset. (Kemi)
· Harmaa kuin airas. (Hattula)
· Harmaja ko hauasta noussu. (Karunki)
· Harmaa ko riihen tonttu. (Alastaro)
· Harmaa ninko saunamaija. (Nakkila)
· Harmaa kun lokakuu. (Viitasaari)
· Se on harmoota kun kulukija-ukon juuston syönti. (Nurmes)
· Se on harmoa röpäkkä ko Kuika Jussi pieru (Rautjärvi)
· Harmaan saatanan kokoonen kun entinen poika (Nurmo)
· Harmaantuu niinko Jutilan Mikkon tukka ko piimäsen lakin päähänsä pisti. (Kalajoki)
· Harmaatakkinen kun Alapään Oskarin täi. (Evijärvi)
· Harmaita ja kauniita kun Laukaan varkaat. (Evijärvi)

VALKOINEN
· Valakee (~valkonen) kun huavanlastu (Nurmes)
· Valakiaa ko leikattu liina [= pellava] (Sievi)
· Valkea ko nauris (Karunki)
· On valkea ku paleltunu potto (Kittilä) [Sanotaan, jos joku on kalvennut säikähdyksesstä]
· Onpa se valkonen kon kuutilokivi [= ukonkivi, kvartsi] (Kiikoinen)
· On valakia kun kliitu (Hailuoto)
· Valkonen ko loukeen paska (Kalajoki)
· Se on valakeeta kun lokan paskoo (Tuupovaara)
· Pyykki pittää olla valkee ko kajava paska (Kanneljärvi)
· Se ol nii valkiaa ko kana paska (Kivennapa)
· Nii o valkee ko kaijaa (~kajava ~kajakka) (Vuoksenranta)
· Ni valkonen ku yks tuuva [= kyyhkynen] (Halikko)
· Se on valakeeta kun pyyn liha (Nurmes)
· Nii o vlkija ko kala hammas (Sakkola)
· Sehän on valakee kun poutaperhonen (Liperi)
· Valakee kun Naantalin aarinko (Karttula)
· Nii kaelottaa valakeana kun onkimies rannalla (Suomussalmi)
· On valakonen ku myllytonttu (Perho)
· On valkuinen kun kualeman piaru (Vihri)
· Valkonen ko maan alta noussu (Alastaro)
· Valkonen ko mullasta puristettu (Alastaro)
· Onpa valakee kun pesty kekäle (Vieremä)
· Nii on valkia, jot koira luuluo luuks, korppi kuuks, vanha ämmä varikseks (Joutseno)
· On niin valakee piä kun ois jauhossa kastettu (Nilsiä)
· valakii rinta kun västäräkillä (Tohmajärvi)
· Valakoonen rinta kun kulukukissillä (laihia)
· Se valakivaa kun mustilaisen sikjo [=lapsi]
· Seu nii valakeeverine ku pata (Sulkava)
· Valakoosella villihäriän nahaalla paikattu kun Lehemi-Jussin hevoosen kupehet (Nurmo)
· Valakoosena pysyy kun kantolaasten meijjarimaito (Kauhava)
· Valkost ja hyvi luanistannu niinko Mäki-Piatlan kruppanleipä [= verileipä] (Lappi Tl.)

PUNAINEN
· On punanen ku helevetin peräseenä (Laukaa)
· Punane ko Pori piru (Joutseno)
· Punanen ko rutto (Karunki)
· Punanen kun pyövel (Vieremä)
· Punanen ku piipari (Hailuoto)
· Punanen ku lappalaisen perse (jouluna) (Pello)
· On punanen kun kylypymiehen persesilimä (~perse ~pylly) (Kuusamo)
· Nii o punanen ko jouluks kylvetty (~jouluna kylyvetetty) perse (Rautu)
· Punanen ko perse (~pylly) jouluna (Sievi)
· Punanen kun Helenan (~Hellenkun?) perse jooluna (Viitasaari)
· Punaanen kun (hurrin) pua juhlana (Laihia)
· On punanen ku kukon (~teeren) perse jouluna (Haapajärvi)
· Nii on punanen ko Muolaa ukon joulu (Valkjärvi)
·Nii on punane ko kyyryläinen kyykissä (Valkjärvi) [Kyyrölän venäläiskylä sijaitsi Muolaassa]
· Punaanen kun pylli pakkaasella (Laihia)
· On niin punanen kun ukon tyrä (Liperi)
· Se on punanen kun vouvin rytä (Tuupovaara)
· Punanen kun ryssän parta (Tohmajärvi)
· Sehä olia punai kun Iitin likan hame (Asikkala)
· Punanen niinku sininen villahuivi (Alatornio)
· On punanen ikä maalarin päämaal. (Taivassalo) ["Mikä on, miesparka, sinunkin päämaalisi?" kysyi pappi juopolta maalrilta. "Punane", vastasi maalri]
· Poske on niin punasek kun kaku [= ruislimput] (Halikko)
· On punasta kun petäjäpaska [= pettuleipää syöneen uloste] (Viitasaari)
· Punanen kun paistikka (Evijärvi)
· Punanen kun marja mäthällä (Laihia)
· Se on punane ko visnimarja [= kirsikka] (Kivennapa)
· On punane ku veri (Perho)
· Nii punane ku sirkatsuhärkä [= suuri ja pitkäsarvinen tserkessiläishärkä] (Hiitola)
· Nii o punane ko kaltattu sika (Kokemäki)
· Punanen ko kalkkuna (Alastaro)
· Nii on punanen ko riikinkukko (Valkjärvi)
· Punanen kun kukko (Kitee) [Suuttuneesta henkilöstä]
· Nii on punane ku kukon helttune (~heltta) (Kurkijoki)
· Punane ko lohi (Nakkila)
· Nii on punane ko lohe silakka [= suolattu lohi] (Koivisto)
· Punaset kun sären silmät (Sysmä)
· Punai ku rapu (Orimattila)
· Punanen kun keitetty rapu (Orivesi)
· Punaanen kun luret (Laihia)
· Poika o punane ko lutikkaine (Uusikirkko Vpl)
· Punane ko lykkytäi (Alavieska) [Vrt. sananlaskuja "Täi elävässä, mato kuolleessa" ja "Täi miehessä, kirppu koirassa" (Vanhan kansan sananlaskuviisaus s. 167). Keskipohjalaiset nimittävät suurta punaista täitä lykkytäiksi]
· On niin punanen että okhaala veren ottas [= verevä] (Karunki)
· Punanen ja pyöriä kun pyllistetty perse (Pudasjärvi)
· Punanen ja pyöriä kun p-u jouluna (Pudasjärvi)
· Punanen naama ku lappalaisen perse (Kittilä)
· Sävähtipä punaseks kun musta kissa uunilta puottuaan (Karttula)
· Punaset posket ku Liepun kissalla (Muhos)
· Se on punakka kun mansikka (Kitee)
· Punastuu kun rapu keittäessä (Tohmajärvi)
· Punottaa kun helvetin peräseinä (Parkano)
· Punottaa kun kylypymiehen perse (Säräisniemi)
· Punottaa ko jouluks kylvetetty perse (Johannes)
· Punotta ikä pers (~takapuoli) joulun (Taivassalo)
· Punottaa ningo hurri pua joulun (Ahlainen)
· Punottaa ko Ontruskan joulu (Valkjärvi)
· Sin nenäshän punottija kun sijanpillu (~-pimppu ~ -v-u) pakkases (Asikkala)
· Punottaa ninko sian prutti (Huittinen)
· Sen pinta punottaa kuin syöttöhärän niska (Suomenniemi)
· Punotta kun kalkkuna (Halikko)
· Punottaa kun kalkkuna noukka (Kuru)
· Punotta ko lohi (Laitila)
· Punottaa ninko särje silmä (Nakkila)
· Silmät punottaa kun särjellä (Hattula)
· Punotti ninko keitetty krapu (Nakkila)
· Punotta ikä hapantun silak paskmaki seinäs (Taivassalo)
· Punottaa niinku punakaartinen [= lutikka] seinän raossa (Ylitornio)
· Punottaa kun paistinnauris (Yli-Ii)
· Punotta niinko leppäen kisseli (Lappi Tl.)
· Punotta niinku plektuap (Perniö) [Kalpeasta henkilöstä]
· Poskep punotta ko uus pläktoup. (Kalanti)
· Punotta ku ruastunu pläkkituapi (Paimio)
· Punottaa kun läkkitooppi valakeen loisteessa (Ähtäri)
· Punotaa ko pläkkituapin kylki (askaruskopin seinäs) (Aura)
· Punottaa ku läkkituopi kuve (Laukaa) [kalpeasta ihmisestä]
· Punottaa kun Pispalan kuusmarkkaa (Hattula)
· Niihä se punottaa ku Kappa-Matin mutahaota (Mikkeli)
· Punottaa niinko moosekse nok. (Laitila)
· Nii punottaa ko lihamiehen renk. (Valkiajärvi)
· Posket punottaa että tähäällä veren ottas (Eräjärvi)

SININEN JA PUNAINEN
· O sininen ja punanen ko sikuripaperi (Nakkila)
· Oo sinine ja punane ikä Hannula Huuko napa (~kuko) (Taivassalo)
· Sininen ja punanen ninko huunpurema mun puani (Nakkila [Huunpurema = selittämättömästä syystä ihoon syntynyt läiskä])
· Siinä o sinistä ja punasta ku Hauka Mati pierussa (Mikkeli)
· Sinise ja punase kukertava ko Tommola Hela perse (Kirvu)
· Sinittää ja punottaa kun Jousan pojaan kukko (Karkku)

SININEN
· O sinine niinko sikuripaperi (Rusko)
· Nii ol sinine ko mattee maksa (Kivennapa)
· O nii sinine ko taeva linnun pers (Laitila)
· Nii on sininen ko sittumast tult (Valkjärvi)
· Sininen ku färjärin peukalo (Vihti)
· Sininen niinko taivas (Karunki)
· Käy sinine sau ikä entise miähe k-i siaramist, ko flikastama men (Nousiaine)
· On tullu sinisen köyhä ko Silli-Jussi (Sievi)
· Niin sinisen löyhä ja keltaasen laiha kun entinen akka (Nurmo)

KELTAINEN
· Nii o keltane ko lapsen paska (Valkjärvi)
· Keltasta ko kesävoita (Sievi)

RUSKEA
· Se on ruskee ko mullin kylki (Lavia)
· Ruskii ku repo (Hiitola)
· Ruskia niinko repokettu (Karinainen)
· Sä ole nii ruskja kun ket (Halikko)
· On nii ruski kon ketunpers (Hinnerjoki)
· O nii ruskia ko ketu viiminen poika (Paimio)
· Ruskijaa ja rumaa kun tahon sorttaa (Parkano) [Tahkottaessa tahkonkivestä irtautuvaa jauhetta]
· Ruskiat silmät ko suakärmeel (Karinainen)
· Ruskeet silmät niinkun särjellä (Kuru)
· Ruskjas silmäk kun katil (Pertteli)
· Nenä ruskottoa ko taivaa kans (Kaukola)

Punainen Jaffa - keltainen kieli ja kuplan murskaus

Tekniikka&Talous-lehdessä alkuvuonna julkaistu juttu Tiesitkö tämän salaisuuden punaisen Pirkka-Jaffan koostumuksesta? alkaa näin

Punainen Pirkka-Jaffa on – kuten ehkä voisi arvata – väriltään kirkkaan punaista. Juoman nauttimisen jälkeen sylki kuitenkin värjäytyy keltaiseksi. Mistä on kyse?

Limsa vaihtaa väriään liuoksen happamuuden tai emäksisyyden mukaan, mutta Pirkan punainen Jaffa ei toimi kuitenkaan ihan ennakkoarveluiden mukaan. Artikkelissa on mukana kuva, jossa limonadin värimuutos näkyy eri pH-asteikolla.

Ihmisen syljen luontainen pH on näet 6,5–7,2, ja vaikka limonadi olisikin muuttanut suun pH:n hieman happamaksi, ei värin pitäisi silti olla kirkkaan keltainen, vaan hieman oranssi.

Tällainen indikaattorina toimiva juoma ei kuitenkaan ole sen vaarallisempaa kuin mikään muukaan vastaava virvoitusjuoma.
Tiesitkö tämän salaisuuden punaisen Pirkka-Jaffan koostumuksesta? (Tekniikka&Talous, Tuomas Kangasniemi 17.2.2009)


Pirkan Punaisella Jaffalla ei ole mitään tekemistä "Sen aidon ja oikean" (niinkuin mainoskin sanoo) kanssa. Tunnetuin Jaffahan on Hartwallin tuote: Hartwall ei omista yksinoikeutta Jaffa-nimen käyttöön, joten Jaffa kummittelee milloin missäkin yhteydessä. Perinteinen Hartwallin Keltainen Jaffa itseasiassa viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan: se on ollut markkinoilla vuodesta 1949. Punainen eli veriappelsiinijaffa on jököttänyt suomalaisten kauppojen hyllyillä vuodesta 1955. Hartwallin sivuilla mainitaan limsan koostumus: vesi, sokeri, hedelmäsokeri, veriappelsiinijuomatiiviste (appelsiinimehua tiivisteestä 2%, appelsiiniaromit, stabilointiaineet E440, E405, E410, värit E163, E160e), hiilidioksidi, happamuudensäätöaine E330, säilöntäaineet E202, E211. Toisin sanoen, Hartwallin Punainen Jaffa saa värinsä antosyaaneista (E163; monet puhuvat viinirypäleväristä) ja beta-apo-8'-karotenaalista (E160e, antaa mm. appelsiinille värin), jotka molemmat ovat luonnollisen kaltaisia väriaineita. Välttämättä näin ei ole ollut aina: 1970-luvun lopulla kohistiin Punaisen Jaffan väriaineiden aiheuttavan syöpää. Lieneekö ollut turhaa kohua vai oliko väriainekoostumus tuolloin toinen? Oy Hartwall Ab:n kuluttajapalvelusta ei osattu vastata, mitä väriaineita Jaffassa on aiemmin käytetty, mutta muistutettiin Jaffa-mainosten voimakkaasta graafisesta ilmeestä:

1950-luku oli Suomessa taloudellista nousukautta, jolloin myös nuorisokulttuuri alkoi kehittyä. Vahvoihin väreihin liittyivät 1950-luvulla myös graafikko, professori h.c. Erik Bruunin suunnittelemat Hartwall Jaffa-julisteet, jotka olivat Etelä-Suomen suurimpien kaupunkien asukkaille aina varma merkki lähestyvästä kesästä.

Punaista ja/tai keltaista Jaffaa on käytetty myös monelle lapselle vatsataudin lääkitykseen. Omasta lapsuudestani muistakin, kuinka Jaffan juonti vähintäänkin teki taudista siedettävän ja jatkoinkin tapaa ihan aikuiseksi asti - kunnes sairaanhoitaja murskasi jaffakuplani väittämällä, että Jaffa on oikeastaan pahinta, mitä mahatautinen voi juoda. Kaikkea hiilihappoista pitäisi välttää ja Jaffan sijaan pitäisi nauttia esimerkiksi teetä, johon on sekoitettu hieman sekä sokeria että suolaa. Mikä mahalasku todellisuuteen.

Oranssit hummerit

Iltalehti uutisoi tänään "huippuharvinaisista oransseista hummereista", joita on löytynyt kymmenkunta Yhdysvaltojen itärannikolta. Löydöstä tekee harvinaisen se, että oranssit hummerit ovat hyvin harvinaisia: keskimäärin yksi 30 miljoonasta hummerista on oranssi (tosin Sea Coast Onlinen varhaisemman jutun mukaan luku oli hieman pienempi, yksi kahdesta miljoonasta) Tutkijoiden mukaan poikkeuksellinen väri johtuu yleensä geeneistä, mutta ruokavaliollakin saattaa olla osuutta, kerrotaan Iltalehdessä.

Normaalistihan hummerit ovat harmahtavia kunnes ne keitetään, jolloin ne muuttuvat punaisiksi. Harmaa väri syntyy hummereiden panssarissa kolmesta väristä: sinisestä, keltaisesta ja punaisesta. Joiltakin hummereilta saattaa puuttua jokin väri, joten ne voivat kasvaa punaisiksi, sinisiksi, pilkullisiksi - tai kuten mikä tahansa eläin - valkoiseksi albiinoksi. Kaikki hummerit albiinoja lukuunottamatta muuttuvat punaisiksi keitettäessä.

Lue juttu: Iltalehden sivuilta.
Alkuperäiset uutiset Sea Coast Onlinen sivuilta: Rare orange lobsters show up at Maine shops ja Not one, but two rare orange lobsters surface; lehdessä on myös juttu sinisestä albiinohummerista (11.7.2007) hienon kuvan kera!

Värien kirja

Värien kirja on osa SIIVENISKUJA-tarinakirjaa, Minttu Hapulin fiktiivisiä tarinoita. Minttu kirjoittaa:

Olen aina rakastanut tarinoita. Sellaisia, joita kerrotaan hiljaisina iltoina, myrskyisinä öinä ja auringon karkeassa valossa. Minä en tiedä, ovatko nämä pienet hetket jonkun elämästä, pienet palaset jonkun sisimmästä tarinoita. Voi olla, että ne ovat vain sekunteja, tilanteita ja monologeja. Mutta ne ovat nyt tässä.

Musta tulppaani

Mustia tulppaaneja Ottawassa, Kanadassa. Kuva: Andrei Tilin.

Tulppaanitarinasta jäi mainitsematta se kenties mystisin: musta tulppaani. Kuten jo aiemmin on Colorian blogissa käynyt ilmi, aitoja mustia kukkia ei olekaan: luonnossa täysin mustaa esiintyy vain kuolleessa materiaalissa, yksikään elävä lehti tai kukka ei voi olla musta. Tarpeeksi tummansiniset ja -violetit sekä tummat ruskeat saattavat kyllä lähennellä mustuutta hyvinkin paljon. On muutamia hyvin tummia tulppaanilajikkeita, joita on kutsuttu yleisesti mustiksi tulppaaneiksi. Näistä lajikkeista vuonna 1944 nimensä saanut Queen of Night -tulppaanilajike on kaikkein tunnetuin, muita lajeja on Black Parrot (1938), Burgundy (1957), Black Diamond (1962) sekä Black Hero (1984).

Vuonna 1850 Alexander Dumas kirjoitti Musta tulppaani, romanttisen seikkailutarinan, joka sijoittuu 1670-luvun hollantilaiseen Haarlemin kaupunkiin, jossa luvataan 100 000 floriinia sille, joka ensimmäisenä kasvattaisi mustan tulppaanin. Kirja ei perustu tositapahtumiin, mutta on varmasti saanut vaikutteita 1600-luvun alun Hollannin tulppaanimaniasta, josta muutama päivä sitten blogissa kirjoitin. Ei ole ainakaan todisteita siitä, että minkäänlaista palkkiota mustan tulppaanin tuottamisesta olisi aikanaan luvattu, mutta on selvää, että mustan tulppaanin tuottaja olisi tullut aikanaan rikkaaksi. Mustia tulppaaneita yritettiin jalostaa jo tuolloin, tulppaanimanian aikana, ja tavoitetta onkin kutsuttu myös "kukkamaailman Graalin maljaksi", joskin yleisemmin mielenkiinto mustaa tulppaania kohtaan levisi vasta Dumasin romaanin - aikansa top seller - ilmestyttyä 1800-luvun puolivälissä.

Alexandre Dumas'n Musta tulppaani -kirjan voi ladata Project Gutenbergin sivuilta joko englanniksi tai ranskaksi.


Chernij Tjul'pan (Musta tulppaani) on myös Afganistanissa 1979-89 kuolleiden neuvostosotilaiden muistomerkit Benderissä, Moldaviassa (kuva yllä: Zac Allan) sekä Jekaterinburgissa (kuva alla: kuvaaja tuntematon)

Tulppaaneista ja tautisista väreistä

Juhannuksena luin kyläilyllä vanhoja lehtiä ja huomasin, että Helsingissä, Sinebrychoffin museossa oli ja meni maaliskuussa tulppaaninäyttely, jossa saattoi käydä tutustumassa vanhoihin tulppaanilajikkeisiin. Tulppaanit ovat aina kiehtoneet, eikä vähiten niiden oudon historian vuoksi.

Tulppaani-nimi tulee persialaisesta sanasta dolban tai toleban, joka persiankielessä tarkoittaa tulppaanin lisäksi myös turbaania - ja todennäköisesti kasvisuku onkin saanut nimensä turbaania muistuttavasta muodosta. Tulppaaninviljelyn alkuperästä on useita erilaisia tarinoita. Vanhassa tietosanakirjassa Penny cyclopaedia of the Society for the Diffusion of Useful Knowledge vuodelta 1843 mainitaan, että ensimmäisenä puutarhatulppaanin (Tulipa geaneriana) toi Eurooppaan Turkin wieniläinen lähettiläs Augerius Busbequius (De Busbecq), joka osti tulppaaninmukuloita matkaltaan Kontantinopolista (Istanbul) ja istutti ne puutarhaansa vuonna 1554. Samaisen vanhan kirjan mukaan tulppaanin kuvasi ensimmäisenä Conrad Gesner vuonna 1559 - hän oli nähnyt tulppaaneita Augsburgissa sijaitsevassa puutarhassa. Englantiin tulppaani saapui 1570-luvun puolen välin tienoilla ja Ranskaan 1611. Yleisemmin tulppaaninviljelyn katsotaan alkaneen Euroopassa, kun flaamilainen botanisti Carolus Clusius (Charles de l'Écluse) vuonna 1590-luvun alussa istutti tulppaaneja Leydenin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, jonne tulppaanit oli saatu Turkista suurlähettiläältä. Turkkiin tulppaanit saapuivat aikanaan Persiasta, jossa niitä on pidetty täydellisen rakkauden vertauskuvana. Turkkilaisissa puutarhoissa tulppaaneita viljeltiin jo 1000-luvun alussa ja Turkissa oli alettu myös jalostetaa tulppaanilajikkeita jo ennenkuin tulppaani löysi tiensä Eurooppaan.

Hollantilaisiin tulppaani-innostus levisi toden teolla ja hollantilaiset kauppiaat suorastaan virtasivat Konstantinopoliin ostamaan tulppaaninmukuloita. 1600-luvun alkupuolella tulppaanien omistaminen tuli niin tärkeäksi ylellisyyssymboliksi, että tulppaanista tuli yksi maan merkittävimpiä kauppa-artikkeleita ja kaupassa liikkui suunnattomat määrät rahaa - ne olivat aikansa osakekauppaa ja pörssin virkaa toimitti joka kylässä majatalo tai kauppa tai muu tehtävään valittu asumus. Voimakkaammillaan tulppaanikauppa kävi vuosina 1634-37 ja ilmiö sai aikanaan kutsumanimeksi tulipomania. Huippuvuonna 1637 tulppaani saattoi maksaa kymmenen kertaa tavallisen käsityöläisen vuosipalkan (noin 150-300 floriinia).

Muualla Euroopassa villitys ei edes lähennellyt moista intoa, mutta hollantilaiset antautuivat täysin villityksen valtoihin säätyyn katsomatta. Kerrotaan, että jopa köyhätkin ihmiset saivat hyvällä tulppaanijuurella muutamassa kuukaudessa talot, vaunut ja hevoset. Mutta kun tulppaanikauppa meni äärimmäisyyksiin, myös alastulo oli kova ja tuli nopeasti: tulppaanikaupan huippukausi oli helmikuussa 1637 ja syvä romahdus vain muutamaa kuukautta myöhemmin. Tulppaanipörssin kaatumista pidetään ensimmäisenä tunnettuna talouskuplan puhkeamisena. Aikalaiset puhuivat "tuulikaupasta" (windhandel) ja myös "Keisarin uudet vaatteet" -satuun tulppaanikauppaa on verrattu.

Tulppaanikaupassa värillä oli merkitystä (juuren lisäksi) ja tulppaanit luokiteltiinkin:
Couleren - yksiväriset punaiset, keltaiset tai valkoiset
Rosen - punainen tai vaaleanpunainen valkoisella pohjalla
Violetten - violetti tai purppura valkoisella pohjalla
Bizarden - punainen, ruskea tai purppura keltaisella pohjalla

Yksivärisiäkin tulppaaneita oli kaupan, mutta niillä ei ollut läheskään niin suurta arvoa kuin värikkäillä tulppaaneilla. Niin sanotut liekkitulppaanit, joissa värileikki levisi terälehtien päälle, olivat tulppaaneista kalleimpia. Kerrotaan, että kerran kalleimpana tulppaanina tunnetun Semper Augustus -lajikkeen (kuva alla, punaisessa tulppaanissa oli valkoisia "liekkejä") juuria oli saatavilla vain kaksi: toinen Amsterdamissa ja toinen Haarlemissa. Toinen juuri maksoikin uudelle omistajalleen 4600 floriinia, uudet kärryt, kaksi harmaata hevosta ja valjaat. Toinen juuri vaihtui viiden hehtaarin maa-alaan. (Joskin yhden tarinan mukaan nämä edellämainitut olivat vain summia, joilla juuria yritettiin ostaa, vaan myyjä kieltäytyi myymästä niin edullisesti...) Yllä olevassa kuvassa on Viceroy-niminen tulppaani (punainen tulppaani, jossa keltaisia "liekkejä") vuoden 1637 tulppaanikatalogista - sen hinta liikkui koosta riippuen 3000-4200 floriinin välillä. Itse tulppaanien liekkimäinen väri on myöhemmin todettu viruksen aiheuttamaksi, vaikka nykyään värikuviot onkin saatu aikaan pääosin jalostamalla eikä viruksella. Myöskään näiden värikkäiden tulppaanien nimitys Rembrandt-tulppaanit ei viittaa siihen, että Rembrandtilla olisi ollut tulppaanien kanssa mitään tekemistä - todennäköisesti nimitys tulee siitä, että tulppaanivillityksen aikakausi osui osin yksiin flaamilaisten mestareiden aikakauden kanssa.



Siinä missä sadan viidenkymmenen vuoden takainen Penny cyclopaedia mainitsee kolmisenkymmentä kuvattua lajiketta, nykyään tulppaanilajikkeita on jo yli 5600.

Lisätietoa Sinebrychoffin (jo päättyneestä) näyttelystä: Tulppaanien lumo 17–22.3.2009
Lisätietoa tulppaaneista: www.tulppaani.info