Malvalla vihreänharmaata

Olen aiemminkin kokeillut malvalla värjäilyä, mutta silloin ei väri suostunut jäämään kiinni. Nyt värjäystuloksena oli aivan uskomattoman kaunista vihertävän harmaata; sellaista armeijanvihreää/harmaata. Kuvissa en saa tuota väriä toistumaan millään tavalla; olisi pitänyt malttaa odottaa kuvauspäiväksi hienoa aurinkoista, valoista päivää eikä tappaa värejä kellertävällä keittiölampun valolla.

Mielenkiintoista tässä oli se, että kun kastoin langat ensimmäistä kertaa violettiin (!) liemeen ja vähän ajan kuluttua nostin ylös, langat olivat vaaleanvioletit. Kymmenen minuutin kuluttua violetista ei ollut tietoakaan ja lanka vaikutti sinertävän harmaalta. Lopulta keittelemisen jälkeen lopputuloksena oli vihertävää/harmaata. Harmittaa nyt, etten kokeillut, miten noille vaaleanvioleteille langoille olisi käynyt: olisivatko säilyneet violettina vai muuttuneet hiljalleen vihreiksi.


Keitin 100g kuivattua malvaa, jäähdytin ja siivilöin. Heitin kukat pesupussiin ja samaan liemeen värjättävien kanssa. Ensimmäiseen satsiin meni n.80 grammaa alunalla puretettua lankaa (silkkivilla, rami, villa), jotka reippahasti taasen keitin ja annoin lillua vedessä yön yli.


Seuraavana päivänä laitoin toiset n. 80 grammaa alunalla puretettua valkoista ja luonnonvalkoista Nalle-lankaa ja keitin samalla tavalla. Vaikka tämä oli toinen satsi, Nalle-langat imaisivat väriä melko tehokkaasti ja langoista tuli paljon tummempia kuin ekasta satsista.


Kolmanteen satsiin meni 95 grammaa alunalla puretettua valkoista ja luonnonvalkoista Nalle-lankaa ja keittämisen jälkeen langat saivat lillua liemessään yön yli. Langat ovat vain astetta ensimmäistä satsia vaaleampia.


Neljänteen ja viimeiseen liemeen pistin n. 60 grammaa 100% villalankaa ja kiehautin - lopputuloksena muita huomattavasti vaaleampi väri.

Itse pidän hurjasti aikaansaamastani väristä, joten malva on seuraavaksi selvityslistallani. Ongelmahan itselläni on, etten huomannut tsekata, mitä malvaa pussissani oikein oli (kaima hoi, jos sinulla on tietoa, niin vinkkaa!) Laatuja on useita ja tuntuu, että niissä varmaan on eroja. Colorian sivuillakaan malvasta ei valtavasti ole tietoa.

[EDIT: kaimahan vinkkasi, että kyseessä on teehibiscusta eli Hibiscus sabdariffaa, eikä Malva-kasvia. Mutta jotenkin koko kokemus oli aivan erilainen kuin sillä aiemmalla erällä värjätessä ja kasvitkin näyttivät tummemmilta, siksi ajattelin, että tämä olisi oikeasti Malva-suvun kasvia, ei Hibiskusta. Mutta kun kyseessä on Hibiscus-suku eivät alla olevat linkit koska ihan eksaktisti tätä asiaa, ainakaan ylin; jätän ne kumminkin paikalleen, koska asia oli mielenkiintoinen. Kasvit ovat kyllä läheisiä sukulaisia. Tämä ei vähennä sitä seikkaa, että tähän malva/hibiskusprojektiin pitää panostaa!]

[EDIT 1 (310108) ilmeisesti kyseessä on sittenkin ollut Malva-suvun kasvi, lisää asiasta kommenteissa...]

Verkkoa selatessani löysin pikaisesti kaksi mielenkiintoista linkkiä, toinen asiallinen, toinen äärimmäisen sympaattinen.:

• The “Chemicals – Free” Dyeing of Woollen Fabric with Egyptian Mallow Leaves
Heba F. Mansour, and Khaled K. K., Department of Textile Printing, Dyeing and Finishing.
Faculty of Applied Arts, Helwan University, Giza, Egypt. Tutkimuksen mukaan ainakin egyptiläinen malva sisältää vihreää klorofylliä ja keltaista ksantofylliä. [Edit: Egyptian mallow on suomeksi myllymalva ja sen latinankielinen nimi on Malva parviflora]

• Natural Dye- Part 2- Dyebath Prep The Yarn Knotzi -blogissa kirjoittaja tilittää I was dyeing with blue malva once, and when I first extracted the dye, it's this great rich violet color. Thirty minutes later it turned to reddish, then mucky brown. You have to use the flowers quick.. (Koen suurta sympatiaa lausahduksen NEVER combine a copper mordant and baking soda to raise the pH and cabbage dye. It WILL explode. vuoksi. Blogi on lopettanut lyhyen elämänsä viime elokuussa. Toivottavasti omistaja ei räjähtänyt.)

Demetrio Bautista Lazo Teotitlan del valle Oaxaca Mexico

Maailmanympärimatkailu jatkuu, palaamme Amerikkaan. Demetrio Bautista Lazo Teotitlan del valle Oaxaca Mexico -sivulla kerrotaan Teotitlánin zapoteekkien kutomisperinnettä jatkavasta Demetrio Bautista Lazosta. Kasvivärjäys ei ole jatkunut katkeamatta: Lazo on lapsena seurannut aniliiniväreillä värjättyjen tekstiilien kutomista - mutta päättänyt itse palata perinteiseen kasvivärjäykseen. Luonnonväri-sivulla esitellään paikallisia väriaineita. Kuvat eivät ole järin suuria, mutta tutustumisen arvoisia kumminkin.
Lazon sivulta on linkki kokenillinviljelykeskukseen: Tlapanochestlin nettisivut ovat kerrassaan järkyttävän rumat, mutta sieltäkin tietoa löytyy kohtuullisen paljon. Ja mielenkiintoinen turistiohjelma: ulkomaalaisille aikuisille turisteille on ihan oma tarjontansa :D

teotitlan.com
aztecacolor.com

Verihelttaseitikkijalkailua

Odotetusti verihelttaseitikin jaloista (42 g) tuli oranssihtavia sävyjä, mutta olin positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon lankaa 42 grammalla jalkoja värjäytyi. Keitin jalat ja annoin niiden liota keitinvedessään yön yli. Tämän jälkeen siivilöin väriliemeen, laitoin jalat pesupussiin ja heitin lankojen mukana kattilaan.

Ensimmäiseksi kattilaan meni yhteensä 130 grammaa lankaa (villa, silkkivilla, rami) ja liotin lankoja värivedessä muutaman tunnin ennenkuin keitin ne. Silkkivilla jäi melko vaaleaksi; muut värjäytyivät kohtalaisen voimakkaasti. Harmillista, etten hoksannut pistää mukaan väriä imaisevaa Nalle-lankaa edes testiksi, olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko väri ollut tummempi ja/tai punaisempi/keltaisempi. Ensimmäinen kylpy tuntui imaisevan kaiken värin vedestä, mutta laitoin silti vielä lankoja kyytiin uudelleen. Kakkoskylvyssä oli 50 g nimenomaista nallelankaa: tunnin keittämisen jälkeen liotin lankoja väriliemessä vielä yön yli. Langoista tuli värisävyltään paitsi vaaleampia, myös keltaisempia kuin ensimmäisestä kylpyerästä.

Colour: Design & Creativity

Colour: Design & Creativity on SDC:n (Society of Dyers and Colourists) verkkojulkaisu, jonka ensimmäinen numero on nyt verkossa luettavissa - ainakin vielä tässä vaiheessa ilmaiseksi. Lehden oman kuvauksen mukaan

The journal has been created to fill a perceived gap in the field of colour practice and education. One where professional people, from a diverse range of disciplines in which colour plays an important role, can come together to exchange knowledge and ideas, and perhaps begin to develop a common language to facilitate communication in the fascinating world of colour.

Lehteä julkaiseva The Society of Dyers and Colourists on kansainvälinen, vuonna 1884 perustettu yhteisö, jonka tavoitteena on edistää väriin liittyviä asioita kaikilla mahdollisilla aloilla. Sen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa väristä kiinnostunut n. 30 euron vuosimaksulla. Jäsenet saavat käyttöönsä mm. digitaalisia artikkeleita sekä ajankohtaisia uutisia väriteollisuuteen yms. liittyen.

The Society of Dyers and Colourists: www.sdc.org.uk
www.colour-journal.org

Verihelttaseitikkihattuilua

Olipa vinkeää lukea Riihivilla-blogi tänään - seitikit tuntuvat olevan kovasti tapetilla kattilassa. Varastosta löytyi muutama viikko sitten pieni määrä verihelttaseitikkejä, lakit ja jalat erikseen. Pataan päätyi ensimmäisenä 80 grammaa lakkeja, joita en ollenkaan esikeittänyt.


Ensimmäisen vyyhdin (silkkivilla, rami, täysvilla; 90 g) laitoin kylmään kylpyyn lämpiämään samaan tahtiin pesupussiin ahdettujen verihelttahattusten kanssa. Otin langan pois juuri ennen kuin keitos alkoi kiehumaan, eli noin varttitunnin liotuksen jälkeen. Sen jälkeen lanka on lionnut huuhteluvedessä ja pesty kunnolla pesuaineella, eikä väriainetta irronnut juurikaan huolimatta lyhyestä värjäysajasta. Lopputuloksena viehkeän vaaleanpunaisia sävyjä.


Kakkoskylvyssä oli Nalle-lankaa ja lankakerä, jossa oli silkkivillaa, ramia ja villaa; yhteensä 160 g. Heitin langat värikylpyyn juuri niinkuin ei pitäisi: kylmästä ämpäristä kiehumispisteessä olevaan väriliemeen, mutta suurempaa vahinkoa ei näköjään tapahtunut. Langat saivat kyllä jäähtyä liemensä mukana.Nalle värjääntyi odotetusti voimakkaamman punaiseksi, mutta ero ei ole suuri toisen vyyhdin täysvillaan tai ramiin. Silkkivilla värjääntyi hieman vaaleammaksi.


Kolmas värjäyskerta; alla alunalla puretettu lanka, päällä purettamaton. Langat ovat molemmat 100% villaa (yhteensä 85 g) ja pistetty väriliemeen yhtäaikaa. Lopputuloksena oli selkeästi oranssimpi väri.

Maailman suurin sininen timantti: Hope

Tavernierin alkuperäinen luonnos timantista.

Blue Hope on maailman suurin sininen timantti (45.52 karaattia), joka on esillä Smithsonian-instituutissa USAssa. Timantin tarinaan liittyy useita käänteitä ja kertomuksia - ja monia eri versioita. Alkujaan 112-karaattinen timantti löydettiin Golcondasta, Intiasta, josta se vietiin Ranskaan 1668. Timantin haltija, Jean-Baptiste Tavernier, myi timantin Ludvig XIV:lle, joka leikkautti sen sydämenmuotoiseksi 67 karaatin "kruunun siniseksi timantiksi". Timantti periytyi kruunun mukana ranskalaisille kuninkaille ja Ranskan vallankumouksen pyörteissä, 1792, silloisten omistajien Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten lojuessa vankeudessa, kivi varastettiin muiden kruununjalokivien kera. Osa kruununjalokivistä saatiin takaisin, mutta ei Hope-timanttia. Guillot-niminen kadetti kuljetti timantin Englantiin ja lopulta luovutti timantin rahapulassa Lancry de la Loyellelle.

Vuonna 1812 John Françillion kuvasi syvän sinisen n. 44 karaattisen timantin, joka oli lontoolaisen timanttikauppias Daniel Eliasonin hallussa; samalta vuodelta löytyy Eliasonin allekirjoittama myyntikatalogi. Kiven arvellaan päätyneen kuningas Yrjö IV:n haltuun, jonka kuoleman jälkeen 1830 kivi myytiin yksityisesti eteenpäin velkojen maksamiseksi (kuninkaallisissa arkistoissa ei ole merkintää timantista). Nimensä Hope-timantti sai, kun se päätyi tuntematonta tietä englantilaisen pankkiirin, Henry Hopen haltuun. Hopen kuoleman jälkeen 1839 timantti siirtyi suvussa eteenpäin, kunnes 1901 lordi Francis Pelham Clinton Hope myi sen velkojensa maksamiseksi. Lontoolaisen välittäjän, Adolf Weilin kautta kivi päätyi New Yorkiin Simon Frankelille (Joseph Frankel and Sons) vuonna 1908 - samana vuonna, kun Times julkaisi artikkelin sinisen timantin kirouksesta. Frankel myi timantin rahapulassa edelleen Selim Habibille (jalokivikauppias, joka on useissa tarinoissa sekoitettu Turkin sulttaaniin). Myös Habib oli rahapulassa ja myi kiven C.H. Rosenaulle, jolta Pierre Cartier osti kiven vielä samana vuonna. Amerikkaan timantti päätyi, kun varakas seurapiirinainen Evalyn Walsh McLean osti sen 1911. McLeanin kuoleman jälkeen 1947 newyorkilainen jalokivikauppias Harry Winston osti hänen jalokivensä ja lahjoitti yksitoista vuotta myöhemmin Hope-timantin Smithsonian instituutille.


Hope-timantti on esillä Smithsonianin kansallisessa luonnonhistorian museossa. Se on maailman suurin sininen timantti, 45.52 karaattia. Kuva: Chip Clark/Smithsonian Institution

Timantin sanotaan tuovan omistajalleen epäonnea. Kerrotaan, että timantti on kirottu, koska tarinan mukaan varas vei timantin hindujumalatar Sitan patsaasta. Legendan mukaan kirous lankeaa kaikkien päälle, jotka varastettuun jalokiveen koskevat.

Tavernierin kerrotaan - tarinasta riippuen - kuolleen joko villikoirien raatelemana, kun hän oli palannut Intiaan myytyään timantin kuninkaalle, tai kuumeeseen hyvin pian kaupan jälkeen (tosiasiassa hän kuoli Moskovassa 84-vuotiaana vuonna 1689). Ranskan kuningashuoneessa kuolema korjasi satoa ketterästi. Ludvig XIV eli 77-vuotiaaksi, mutta menetti kaikki lailliset perillisensä yhtä poikaa lukuunottamatta; ainoa poika kuoli ennen isäänsä ja hänen jälkeläisistään kuoli kaksi. Henkiinjääneestä tuli kuningas Ludvig XV, joka kuoli 64-vuotiaana Ranskan epäsuosituimpana kuninkaana. Ludvig XV:nkin perillinen kuoli. Valtaistuimelle nousi Ludvig XVI. Hänen ja Marie Antoinetten sekä muiden Ranskan kuninkaallisten kylmä kohtalo giljotiinissa lienee kuningashuoneen kuolemanaalloista tunnetuin. Kurja onni kiusasi myös kuningashuoneen ympärillä pyöriviä: kuningas Ludvig XIV antoi kiven ensin markiisitar de Montespanille, joka joutui hovin epäsuosioon ja myöhemmin mustetööri d'Artagnan pidätti valtiontalouden yli-intendentin Nicolas Fouquetin, joka istui lopun elämänsä vankilassa lainattuaan timanttia (tosiasiassa kuningas pidätytti Fouquetin valtion varojen väärinkäytöstä: mieshän asui ja eleli laveammin kuin kuningas itse). Myös kiven varastanut Guillot joutui vankilaan.


Evalyn Walsh McLean Hope-timantti kaulassaan
Henry Philip Hopen elämästä ei ole paljon tietoa, mutta kirouksen syyksi on laitettu, että ilmeisesti hän menetti ainoan poikansa. Hopen suvun kerrotaan timantin ansiosta syöksyneen äärettömästä rikkaudesta suureen köyhyyteen: muutamaa sukupolvea myöhemmin lordi Francis Hope teki vararikon. Hänen amerikkalainen näyttelijävaimonsa May Yohe karkasi toisen miehen kanssa. May Yohella tuntui olevan timantista pakkomielle: hän piti korun jäljennöstä kaulassaan, taivutteli kolmannen aviomiehensä kuvaamaan elokuvasarjan timantista ja myöhemmin palkkasi Henry Leyford Gatesin kirjoittamaan kanssaan sinisestä timantista kertovan elokuvan. Kertoman mukaan May Yohe myös kirjoitti silloiselle timantin omistajalle Evalyn Walsh McLeanille timantin tuottamasta epäonnesta. Evalyn Walsh McLean ei moisesta välittänyt, vaan piti sinistä timanttia kaulassaan lähes aina onnenkivenä. McLean eli itse 60-vuotiaaksi, mutta hänen poikansa kuoli auto-onnettomuudessa 9-vuotiaana, tyttärensä kuoli unilääkkeiden yliannostukseen 25-vuotiaana ja miehensä kuoli mielisairaalassa (12 vuotta parin eron jälkeen; karattuaan ensin toisen naisen kanssa).

Sinisen timantin kirouksen syyksi on laitettu jalokivikauppias Simon Frankelin laman aikana kärsimät suuret rahalliset tappiot ja jalokivikauppias Harry Winstonin sydänkohtauskuolemakin. Laman aikaiset tappiot eivät kuitenkaan liene yllätys kellekään, eikä 82-vuotiaan miehen kuolema sydänongelmiinkaan liene valtava mysteeri.

Timantti kulki useiden käsien läpi, eikä kaikista omistajista ole varmaa tietoa. Timantin tarinaan on eri lähteissä lisätty väliin uusia omistajia ja myös mm. May Yohen elokuvilla sekä Evalyn Walsh McLeanin sepitteillä (hänen mukaansa timantti oli kuulunut myös Katariina suurelle) oli oma osansa huhujen suhteen. Kuvitteellisia tai vähintään varmentamattomia timantin kirouksen uhreja on pilvin pimein: Timanttikauppias Francis Beaulieun kerrotaan myyneen timantin Daniel Eliasonille ja näännyttäneen tämän jälkeen itsensä nälkään. Huhujen mukaan hollantilainen timantinleikkaaja Wilhelm Fals leikkasi timantin nykyiseen muotoonsa ja myöhemmin hänen oma poikansa Hendrick varasti timantin häneltä. Toisen tarinan mukaan Fals kuoli suruun poikansa varkauden jälkeen ja toisen tarinan mukaan hänen poikansa murhasi hänet timanttivarkauden yhteydessä; pojan itsensä kerrotaan tehneen itsemurhan. Newyorkilaisen timanttikauppiaan Simon Frankelilta timantti kulkeutui Jacques Colot'lle, joka tappoi itsensä (1904). Colot'ilta timantti siirtyi venäläiselle prinssille Ivan Kanitowskille, joka antoi sen rakastajattarensa, Folies Bergeren näyttelijättären Lorens Laduen käyttöön. Myöhemmin prinssi murhasi rakastajattarensa mustasukkaisuuskohtauksen vallassa. Sittemmin Iván Kanitowski itse kuoli vallankumouksessa. Kreikkalainen timanttikauppias/pörssivälittäjä Simon Montharides/Montarides/Maoncharides kuoli perheineen auto-onnettomuudessa. Timantin lyhyen aikaa omistanut persialainen timanttikauppias Habib Bey kuoli ranskalaisen höyrylaivan upotessa 1909. Turkin sulttaani Abdul-Hamid II osti timantin suureen hintaan ja kuoli armeijan vallankaappauksessa pari kuukautta sen jälkeen, kun oli saanut timantin (1909). Ennen kuolemaansa Abdul-Hamid II ehti vangita ja kiduttaa palvelijansa Abu Sabirin, joka oli kiillottanut jalokiven. Sulttaanin suosikkijalkavaimo Zubayda piti timanttia ja löytyi myöhemmin murhattuna ja turkkilainen väkijoukko hirtti sulttaanin timantinvartija Kulub Beyn. Sulttaanin varainhoitaja Jehver Agha yritti viedä timantin ja hirtettiin siitä hyvästä. Postimies James Todd, joka kuljetti timantin Smithsonian-instituuttiin menetti jalkansa rekkaonnettomuudessa, vahingoitti päänsä auto-onnettomuudessa ja myöhemmin hänen kotinsa paloi. ...Lisää näitä onnettomia kohtaloita löytyy netistä pilvin pimein.


Hope-timantin punainen fosforisenssi. Kuva: John Nels Hatelberg

Timantin kiehtova taru ei ole suinkaan tullut vielä päätepysäkilleen: tammikuun alussa julkaistiin uusi tutkimus, joka valaisee yleensä yleisölle näkymättömissä olevaa puolta. Smithsonian-instituutin Luonnontieteen keskusmuseon jalokivikokoelman kuraattori ja mineralogi Jeffrey Postin johtamassa tutkimuksessa keskityttiin sinisten luonnontimanttien fosforenssiin, joka tulee esille, kun timantit altistetaan ultraviolettivalolle. Tutkimuksessa huomattiin, että keinotekoisesti valmistetut siniset timantit antavat aivan erilaisen fosforenssispektrin kuin siniset luonnontimantit. Fosforenssin värien intensiivisyydestä sekä kestosta voidaan siis tunnistaa luonnontimantit keinotekoisista sekä yksittäiset siniset timantit toisistaan - kuin sormenjäljistä.

Tutkijat mittasivat Hope-timantin sekä 66 muun sinisen timantin fosforisenssispektrin ja huomasivat, että lähes kaikki siniset timantit luovat sinistä ja punaista valoa sisältävää fosforisenssia. Suurimmaksi osaksi sinisten timanttien fluoresenssi on sinivoittoista, mutta Hope-timantti hohkaa ultraviolettivalossa punaisena.

The Hope Diamond, Encyclopedia Smithsonian
New Research at the Smithsonian’s National Museum of Natural History Reveals Insight into Hope Diamond’s Fiery Red Glow, Smithsonian Press Release, Washington, DC, 7.1.2008

Värjäyskirjat Suomesta ja Amerikasta

Viime viikolla vihdoin sain käsiini Terttu Hassin kirjan Luonnon väreillä värjääminen (WSOY, Porvoo 1981). Ensimmäinen painos kirjasta ilmestyi 1977. Kirjassa on selkeät ohjeet värjäykseen ja kattavasti värjäysreseptejä: kannattava ostos edelleenkin, jos eteen sattuu. Minulla oli kunnia olla Tertun oppilaana muutama vuosi sitten Värjärikillan kesäkurssilla ja sen kurssin taitoja olen jatkossakin käyttänyt. Terttu oli opettajana upea (ja kärsivällinen :D), joten suuri syy harrastuksen säilymiseen mielekkäänä menee hänelle.

 

Tänä aamuna tippui postiluukusta Lynne Richardsin ja Ronald J. Tyrin kirja Dyes from American Native Plants. En ole vielä ehtinyt tutustua, mutta parit plussat ja miinukset olen jo huomannut. Plussana mainittakoon se, että kirjassa on varsin kattavat väriluettelot kasveista. Jokaisella värillä (ei sinistä) on oma listauksensa, jonka perässä luetellaan kasvit, josta ko. väriä saadaan ja lisäksi samaan yhteyteen on kirjoitettu vielä menetelmä (keittämällä/käyttämällä) ja värisävy. Sanallisten selitysten (light yellow; bright golden yellow) lisäksi kukin värisävy on vielä erikseen esitelty Munsellin värimallien avulla.

Miinuksena - ja outona sellaisena - tuli esille kasvien hassu esittely. Kirjassa on esitelty useita amerikkalaisia kasveja lyhyesti, mutta asiapitoisesti ja suurimmasta osasta on myös kuva. Mutta tuntuu kuin koko kasviesittelyosa olisi vain liite väriluettelolle, koska esittelyjen yhteydessä ei juurikaan mainita kasvin värjäyshistoriaa tai viitata sen tarjoamiin sävyihin. Edes "verijuuren" (Sanguinaria canadensis; bloodroot, red puccoon) yhteydessä ei puhuta mitään kasvin käytöstä maalaus- tai värjäysaineena, vaikka se on käsittääkseni ollut yksi Pojois-Amerikan intiaanien merkittävimpiä värikasveja.

Kehäkukkakokeilut

Laitoin noin 120 g kuivattuja kehäkukan kukkia yöksi veteen likoamaan. Seuraavana päivänä keitin kukat, siivilöin liemen kattilaan ja laitoin kukat pesupussissa alunapuretetun langan (76 g) kanssa likoamaan. Keittämisen jälkeen langat jäivät likoamaan kahdeksi yöksi.


Lopputuloksena oli vaaleankeltainen väri. Ei mikään häkellyttävän voimakas.


Kuvassa vasemmalla kehäkukkavärjäys ja oikealta pilkistää pisarainen samettitattivärjäystä.

Värikartta

Tuumasta toimeen.

Coloriassa aukesi tänään maailmanvärikartta. Google-pohjaisessa kartassa on aluksi vain muutama värilinkki, mutta tarkoitus on koota kartasta kattava esitys maailman eri kulttuurien väriperinteistä sekä väriin liittyvistä kulttuuri- ja matkailukohteista. Ehkä jatkossa voisi laittaa esille myös joitakin perinteisiä, tiettyyn paikkaan liittyviä värjäysohjeita!

Apua hyvien linkkien ja muun sisällön kokoamiseksi tarvitsen kaikilta Colorian lukijoilta. Karttasivun alareunassa on lomake, jolla vinkit pääsevät perille saakka!

coloria.net/map.htm

Museum of Natural Dyes

Koreassa (?) sijaitsevan Museum of Natural Dyes -sivut ovat tarjolla sekä koreaksi että englanniksi. Periaatteessa, sillä rotary-rahojen turvin pystytetty kaunis nettisivu antaa rikkinäistä koodia (voisiko millään johtua hitaasta nettiyhteydestä?), eikä suurin osa sivuista toimi. Tuo yksi auki saamani kuitenkin osoittaa, että kyseessä on konkreettinen paikka, jossa voi vierailla, ja muutama muukin sivu hyvällä tuurilla aukeaa!

Näyttää mielenkiintoiselta tutustumiskohteelta. Jos jollakin on matkasuunnitelmia Koreaan...
www.naturaldyeing.net/english/sub3/sub1.asp

Samettitatti

Varastosta löytyi myös pieni kipollinen (55 g) kuivattuja samettitatteja. Keitin ne (eli kiehautin yli hellalle) ja annoin jäähtyä liemessään. Siivilöin liemen, laitoin sienet pesupussiin ja samaan kattilaan 115g alunapuretettua lankaa (100% villa + rami + silkkivilla) kanssa. Annoin liota yön yli ja aamulla lämmensin kiehuvaksi, nappasin hellan pois päältä ja annoin jäähtyä. Väri oli melkoisen hentoinen oranssi.
Harmittaa viime vuoden huono sienivuosi - toivottavasti tästä tulisi parempi. Varastossa on vielä vähän (hyvin vähän) verihelttaseitikkejä. Ne pomppaavat pataan seuraavaksi.

Värjäyskuvia Laosista

Onnistun näköjään jatkuvasti törmäämään hienoihin kuvasarjoihin ympäri maailmaa. Tänään suunnittelin jo valmiiksi maailmankartan, johon linkitän näitä eri maiden kohteita, mutta kartan lopullinen toteutus saa varmaankin odottaa taas useamman kuukauden muiden kiireiden vuoksi. Joten karttaa odotellessa:
Lao Textiles. Lao Textiles on Carol Cassidyn perustama tekstiililiike, joka oli aikanaan Laosin ensimmäinen ulkomaalaisen perustama yritys. Cassidy suunnittelee mallit ja paikallinen värjäri värjää langat paikallisin väriainein.
www.travelingtiger.com/travelingtiger/laos/textiles.htm

Tiikerinsilmän keltaisia ja oransseja

Ennen joulua laitoin n. 50 g kuivattuja tiikerinkaunosilmiä pesupussiin, pussin ämpäriin ja alunapuretettua villalankaa n. 100 g ja suurinpiirtein puolet kevyempi villahuivi, päälle vettä ämpäri täyteen ja parvekkeelle. Ennen joulua uuteen vuoteen asti oli käytännössä plussan puolella koko ajan, joten lanka sai lillua kylmässä vedessä noin viikon, ja jäätymisen jälkeen sisälämpötilassa vielä viikon. Väri ei muuttunut juurikaan ensimmäisen viikon jälkeen. Tuloksena oli kaunis lämpimänkeltainen väri, eikä pesussa lähtenyt lainkaan väriä irti. Samassa ämpärissä olleeseen villahuiviin tarttui myös oransseja sävyjä, niihin kohtiin, joista huivi oli kiinni tikrupussissa.
(Lientä ei siis lämmitetty ollenkaan; lanka pääsi vanuttumaan vähän puretusvaiheessa, kun taas onnistuneesti kiehautin...)


Ensimmäisen kerran jälkeen liemessä oli väriä vielä hyvin vahvasti, joten jatkoin värjäämistä lisäämällä liemeen n. 100 g alunapuretettua lankaa (100% villa + rami + silkkivilla), kuumensin liemen kiehumispisteeseen ja annoin jäähtyä. Kolmanteen erään (14 g Nalle-lankaa) lisäsin muutamia grammoja viinikiveä ja kalkkitabletteja ja värivesi muuttui heti aavistuksen verran lämpimämmän sävyiseksi. Neljänteen erään (39 g Nalle-lankaa) lisäsin lisää kalkkitabletteja ja viinikiveä ja väristä tuli hyvin vahva oranssi.



Viidenteen liemeen (50 g lankaa - 100% villa + rami + silkkivilla) lisäsin edelleen lisää viinikiveä ja kalkkitabletteja. Laitoin langat yöksi likoamaan liemeen, jonka jälkeen keitin (!) ne ja jäähdytin omassa liemessään. Huomasin, että väri muuttuu voimakkaammin oranssin puolelle vasta, kun vesi kiehuu! Ennen keittämistä (mikä kylläkin jälleen kävi vahingossa) väri oli oranssihtavaa keltaista - mutta selvästi keltaista. Kun varttituntia myöhemmin menin pelastamaan lankoja kiehuvasta vedestä, ne olivat muuttuneet huomattavasti oranssihtavaan suuntaan. Tätä aiemmin lanka oli pysynyt samansävyisenä koko yölikoamisensa ajan. Viides väri ei kuitenkaan ollut läheskään niin oranssi kuin neljäs.

Kuudenteen satsiin ei juurikaan enää tarttunut väriä.

Hirmuiset liskot väreineen

Tieteen Kuvalehdessä 18/2007 oli Kysy meiltä -palstalla kysymys hirmuliskojen väreistä. Lehti kertoo, että löytöihin perustuvaa tietoa hirmuliskojen nahasta ja väreistä on vain vähän, koska löytöjä on ollut vähän ja alkuperäiset pigmentit ovat fossilisoituessaan hajonneet. Yksittäisten löytöjen perusteella on päätelty, että muinaisliskot muistuttivat nykymatelijoita: niiden suojana oli sarveislevyt tai kuivia suomuja. Joidenkin paleontologien mukaan hirmuliskojen sarveisaineen koostumus viittaisi siihen, että niiden suomuissa ja sarveislevyissä olisi ollut enemmän väripigmenttejä kuin nykyisten matelijoiden, kirjoitetaan Tieteen Kuvalehdessä.

Kuten Tieteen Kuvalehdessäkin mainitaan, yleensä pehmytkudokset maatuvat eivätkä fossiloidu. Noin kuukausi sitten BBC News kertoi dinosaurusuutisia: Pohjois-Dakotasta on löytynyt - itseasiassa jo vuonna 1999 - 60 miljoonaa vuotta vanhan dinosauruksen kivettyneet jäänteet, jossa on mukana myös melko paljon pehmytkudoksia: ihoa ja mahdollisesti sisäelimiä. Jo nyt on käynyt ilmi, että kyseinen Dakotaksi nimetty saurus (hardosaurus?) on osoittautunut 25% aiemmin luultua suuremmaksi ja lihaksikkaammaksi.

Tämäkään löytö ei ole jättänyt jälkeensä merkkejä väripigmenteistä, mutta sentään iho/suomukuvionsa kiveen. Paleontologi Phillip Manning Machesterin yliopistosta on todennut, että vastaavanlaisia kuvioita esiintyy nykyliskoilla usein eri ihovärien muutoskohdissa. Voidaan siis epäillä, että ainakin nämä liskot olisivat olleet monivärisiä.

Vaikka todisteita ei juuri olekaan, teorioita on useita. Aina silloin tällöin tiedekeskusteluissa joku huomauttaa, että koska hirmuisilla jättiläisliskoilla ei juurikaan ollut luonnollisia vihollisia, niiden ei ollut tarvetta muodostaa turvaväriä. Usean tutkijan mielestä saattaa olla siis hyvinkin mahdollista, että liskot kulkivat maan pinnalla kaikissa sateenkaaren väreissä.

Hirmuliskojen värejä ei tunneta. Tieteen Kuvalehti 18/2007
Amazing find of dinosaur 'mummy' BBC News 3.12.2007

Kahvinruskeaa

Huolimatta jo jonkin aikaa jatkuneesta värjäyskokeiluinnostuksestani, vasta joulukuussa tuli mieleen kokeilla värjäystä kahvilla. Päätin heti ensimmäisenä, että uutta kahvipakettia en tähän tarkoitukseen uhraa, vaan kokeilen jätteillä värjäystä purettamattomaan Nalle-lankaan. Laitoin kattilaan hieman vettä ja kaadoin ensimmäiset kahvijätteet kattilaan ja viskasin langat perään. Keitin kerran ja jätin langat sinne. Ensimmäisenä aamuna lanka oli jo kohtuuruskea, mutta ei mielestäni tarpeeksi tumma, joten päätin pidentää värjäysaikaa. Annoin lankojen olla kahvissa neljä kokonaista päivää. Joka päivä lisäsin joukkoon kaksi kertaa saman satsin kahviporoja (eli noin neljän suuren kahvikupillisen porot) ja aamuisin kuumensin liemen kiehumispisteeseen. Viimeisenä iltana lisäsin joukkoon toisen lankasatsin, joiden annoin liota yön yli ennenkuin lisäsin joukkoon viimeiset kahvinporot ja kiehautin. Annoin lankojen jäähtyä kaffeessa ja iltapäivällä huuhtelin ja pesin langat.

Kuvassa vasemmalla on viimeksi lisätty nippu: vaaleassa nipussa on 100% villaa, ramia ja silkkivillaa (alkuvuoden woolware-lähetys). Valokuvassa silkkivilla näkyy selkeästi vaaleampana, mutta oikeasti värieroa muihin saman nipun lankoihin ei juuri huomaa (paitsi silkkivilla kiiltää enemmän). Oikean puolen tummemmat langat ovat lilluneet koffeessa koko projektin ajan. Kokonaisuudessaan useammankin päivän lilluneista langoista tuli kyllä ruskeita, mutta olin toivonut, että lopullinen väri olisi vielä syvempi ruskea - nyt väri taittuu aavistuksen verran kellertävään suuntaan.

Langat pidin tiheässä pesupussissa, mutta se ei juuri estänyt kahvinporoja leviämästä kaikkialle. Sukkahousupatentti lienee tässäkin paras. Mielenkiintoista kuitenkin on, että kahvi värjäsi myös keinomateriaalisen pesupussin sellaiseksi sukkahousunruskeaksi.

Kahvina oli Pirkan Costa Ricaa ja Pauligin Juhlamokkaa (ja mausteena vielä ripaus kardemummaa ja/tai vaniljaa, mikä tuskin lienee vaikuttanut värjäyslopputulokseen). Täytyy jatkossa kokeilla vielä erikseen jollakin hyvin tummapaahtoisella voimakkaammalla kahvilla, josko väristä oikeasti saisi sellaista hienoa tummaa punertavan ruskeaa.

Kuvia Perusta

Vuosi alkaa maailmanmatkailulla.

Löysin muita asioita etsiskellessäni sattumalta Rhett A. Butlerin Mongabay.com -sivuston ja siellä varsin hienon kuva-albumin Pictures of Chinchero in Peru. Albumissa kuvat ovat vähän vinksin vonksin, mutta isoina aukeavat oikein päin. Kuvissa esitellään perulaisia käsityöläisiä ja värjäri esittelee lankojaan ja niiden väriaineita. Kuvatekstit ovat kuitenkin harmillisen mitäänsanomattomia.

travel.mongabay.com/peru/sections/Chinchero.html