12.1.08

Tiikerinsilmän keltaisia ja oransseja


Ennen joulua laitoin n. 50 g kuivattuja tiikerinkaunosilmiä pesupussiin, pussin ämpäriin ja alunapuretettua villalankaa n. 100 g ja suurinpiirtein puolet kevyempi villahuivi, päälle vettä ämpäri täyteen ja parvekkeelle. Ennen joulua uuteen vuoteen asti oli käytännössä plussan puolella koko ajan, joten lanka sai lillua kylmässä vedessä noin viikon, ja jäätymisen jälkeen sisälämpötilassa vielä viikon. Väri ei muuttunut juurikaan ensimmäisen viikon jälkeen. Tuloksena oli kaunis lämpimänkeltainen väri, eikä pesussa lähtenyt lainkaan väriä irti. Samassa ämpärissä olleeseen villahuiviin tarttui myös oransseja sävyjä, niihin kohtiin, joista huivi oli kiinni tikrupussissa.
(Lientä ei siis lämmitetty ollenkaan; lanka pääsi vanuttumaan vähän puretusvaiheessa, kun taas onnistuneesti kiehautin...)


Ensimmäisen kerran jälkeen liemessä oli väriä vielä hyvin vahvasti, joten jatkoin värjäämistä lisäämällä liemeen n. 100 g alunapuretettua lankaa (100% villa + rami + silkkivilla), kuumensin liemen kiehumispisteeseen ja annoin jäähtyä. Kolmanteen erään (14 g Nalle-lankaa) lisäsin muutamia grammoja viinikiveä ja kalkkitabletteja ja värivesi muuttui heti aavistuksen verran lämpimämmän sävyiseksi. Neljänteen erään (39 g Nalle-lankaa) lisäsin lisää kalkkitabletteja ja viinikiveä ja väristä tuli hyvin vahva oranssi.



Viidenteen liemeen (50 g lankaa - 100% villa + rami + silkkivilla) lisäsin edelleen lisää viinikiveä ja kalkkitabletteja. Laitoin langat yöksi likoamaan liemeen, jonka jälkeen keitin (!) ne ja jäähdytin omassa liemessään. Huomasin, että väri muuttuu voimakkaammin oranssin puolelle vasta, kun vesi kiehuu! Ennen keittämistä (mikä kylläkin jälleen kävi vahingossa) väri oli oranssihtavaa keltaista - mutta selvästi keltaista. Kun varttituntia myöhemmin menin pelastamaan lankoja kiehuvasta vedestä, ne olivat muuttuneet huomattavasti oranssihtavaan suuntaan. Tätä aiemmin lanka oli pysynyt samansävyisenä koko yölikoamisensa ajan. Viides väri ei kuitenkaan ollut läheskään niin oranssi kuin neljäs.

Kuudenteen satsiin ei juurikaan enää tarttunut väriä.

3 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Tiikerikaunosilmä on tosi hyvä värikasvi minustakin:)
Muuten, luulen että pelkillä kalkkitableteilla voisit saada punaisempaa tiikerikaunosilmistä, viinikivi tekee liemen happamammksi ja varmaan osittain poistaa kalkin vaikutusta:(

Pia kirjoitti...

Itse olen laittanut tiikerinkaunosilmäliemeen soodaa, ja värjännyt kylmävärjäyksenä. Olen saanut hyvin oranssinsävyistä lankaa.

Päivi kirjoitti...

Jooh, no tuo viinikivi olikin silkka vahinko (luulin jauhetuiksi kalkkitableteiksi ja huomasin vasta myöhemmin). Pitänee kokeilla seuraavana satsina.

Mutta lempparini on ehdottomasti tuo keltainen, jonka sain aikaiseksi kylmävärjäämällä.

Pitää ehdottomasti hankkia kyllä näitä lisää jostakin, että pääsen kokeilemaan uudelleen - jos vaikka en sekoittaisi lisäaineita keskenään :D