Värifestaroinnin jälkiäänet

Iitin reissu takanapäin. En viitsisi sanoa kliseisesti, että palasin väsyneenä, mutta onnellisena - mutta kai se on pakko. Kotiin palasi kanssani pussillinen värjäysaineita: katekua, hibiskusta, kokenillia, pähkinänkuorta, väriresedaa, värisauramoa, hennaa, safloria, malvaa. padoukia ja tiikerinkaunosilmää (jota sikäläisessä värjärislangissa myös tikruksi kutsutaan - jargonsanastoni kasvaa). Sekä kaiman printtaama selvitys mykerökukkaisista kasveista.

Iitin värifestarit alkoivat lauantai-aamuna komeasti hauskoilla luennoilla: arkeologi Johanna Seppä puhui Kymenlaakson kalliomaalauksista sekä kivikauden koristeluaiheista ja väreistä, jonka jälkeen ikonografi Alexander Wikström kertoi maa- ja mineraaliväreistä. Olipa mukavaa pitkästä aikaa olla luennolla, jossa puhujat innostavat yleisöön eloa.


Kris-Tiina Valolahti esitteli Värimuseon. Museo on pieni, mutta väreistä innostuneelle oivallinen tutustumiskohde. Museon yhteydessä muuten toimii pieni puoti, jossa on myytävänä mm. värjäysaineita ja muuta värjäämiseen tarvittavaa materiaalia sekä paikallisten käsityöläisten tuotteita.


Heikki Mäntymaa performanssaa.


Minulla oli tarkoitus dokumentoida Ulla Lapiolahden työnäytös työvaiheineen (perinteisestä japanilaisesta kankaankuviointimenetelmään soijapapujen avulla), mutta se muuttui työpajaksi, kun paikalliset lapset valtasivat innostuksissaan työnäytösalueen.


Riippumaton alue kutsui Johannan(kin) relaamaan.


Alexander Wikströmin sunnuntainen työnäytös veti yleisöä magneettina. Kaikkia varmaan kiehtoo ajatus siitä, että omasta kotipihasta saattaa löytyä ainekset pigmenttituotantoon... Olisihan se aika hienoa maalata oma mökki omalla maallaan.


Innostuneet iittiläiset keräsivät lähitienoilta paikallisia maavärinäytteitä, joita sitten lietettiin väripigmentiksi. Liettäminen toimii yksinkertaisesti niin, että maa-aines siivilöidään ja siivilöimisen jälkeen lisätään ämpäriin vettä: kuravesi on siis kaiken alku ja juuri. Odotetaan hetki, että painavin aines ehtii laskeutua hieman, kaadetaan vesi toiseen astiaan ja heitetään painavin aines pois. Tätä toistetaan 3-4 kertaa, kunnes painavaa ainesta ei enää paljon ole. Sen jälkeen loppu kuravesi kaadetaan pienempään astiaan kirkastumaan ja seestymisen (parista tunnista pariin päivään) jälkeen kirkas vesi kaadetaan pois ja jäljelle jäänyt sakka kuivatetaan. Voilá - värijauhe on valmista!



Etenkin lähitienoilta esiin kaivettu tumma violetihtava punaruskea muistutti hyvin paljon caput mortumia ja aiheutti erityistä ihastusta yleisössä.


Väriaine oli niin paksua, että sen erottuminen ja kirkastuminen vei huomattavasti pidemmän ajan kuin esim. toisen paikallisen maavärin, joka laskeutui tunnissa parissa.


Terra di Iitit laskeutumassa mukeissaan.

Nyt vain lapiot ja ämpärit mukaan ja metsään.