Muutaman viikon mittainen blogaus (ja kaikenlainen tietokoneisiin liittyvä) tauko teki hyvää. Tauolla tuli oleiltua Firenzessä ja tallailtua komean kaupungin kapeita kujia ja kauniita kukkuloita. Firenze oli keskiajan lopulla taiteita (mukaanlukien kädentaidot) kunnioittava rikas kaupunki, jossa renessanssin kerrotaan saaneen alkunsa. Nykyään rikas värjäys- ja tekstiilikulttuuri näkyy, jos sitä osaa etsiä, mutta renessanssitaiteen mestaritaideteokset (Michelangelot, Botticellit, da Vincit ja muut) vievät suurimman huomion. Vanhoista käsityötaidoista näkyvimpiä ovat nahan käsittely ja paperin marmorointi, joilla molemmilla on kaupungissa pitkät perinteet.
Värjärityöpajoja ei enää kaupungissa ollut (ainakaan satunnaisille kävijöille avoimia), mutta kartasta löytyy edelleen Corso dei Tintori ja sen lähellä Volta dei Tintori. Ensin mainitusta löytyy myös vierailijalle suht edullinen ja näpsäkän näköinen B&B (emme itse yöpyneet täällä)
Casa dei Tintori eli "Värjärin talo" (?). Talo on rakennettu 1200-luvulla ja paikan
nettisivuilla on juttua myös talon värjäyshistoriasta kuvien kera.
---
Firenzeen lähdin lähinnä rentoutumismielellä, mutta väri-intoisena ei voi millään sulkea mielestään pois sitä, että jo vuonna 1212 Firenzessä oli yli 200 värjäriä ja räätäliä ja tekstiiliteollisuus oli keskiajalla yksi suurimmista kaupungin rikkauden lähteistä. Etenkin purppurainen orseljiväri häilyi mieleni taka-alalla muistuttamassa kaupungin värjäysperinteestä. Orselji (
oricello) on nimittäin väri, joka on vaikuttanut kaupungissa enemmän kuin voisi heti kuvitella.
Roccella tinctoria -jäkälästä osattiin valmistaa punaisia ja violetteja värejä Lähi-Idässä jo satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua. Väri mainittiin useissa antiikin kirjallisissa lähteissä, mutta jostain syystä jäkälävärin tekemisen taito jäi eteläisessä Euroopassa unholaan. Noin vuoden 1300 tienoilla (luultavasti 1200-luvun puolella) firenzeläinen kauppias Federigo Alamanno (nimi vaihtelee eri lähteistä riippuen; myös nimet Alamanno Rucellai ja Federico Oricelli on mainittu) tutustui Levantissa (joidenkin lähteiden mukaan Baleaareilla) sikäläiseen jäkälävärjäykseen. Kun Alamanno palasi Firenzeen, hän alkoi valmistaa punapurppuraista villaa - joidenkin tietojen mukaan matkaltaan tuomallaan ohjeellaan ja joidenkin tietojen mukaan omalla, huippuunsa kehittämästään, itäisestä perinteestä parannellulla menetelmällään, jossa käytettiin hyväksi ammoniakkia (tuohon aikaan se tarkoitti lähinnä virtsaa). Joka tapauksessa väri keräsi nopeasti mainetta niin paljon, että suku sai jäkälään viittaavan lempinimen "Oricellario". Tekstiilistä elantonsa saanut perhe iski värimonopolillaan syvälle kultasuoneen. Jäkäläväristä tuli aikakauden hittituote ja suku rikastui valtavasti - ilmeisesti juuri purppurainen jäkäläväri oli ydinsyy omaisuuden kertymiseen. Lempinimestä tuli perheen uusi sukunimi Oricellari, joka sittemmin rikkauksien myötä muutettiin jäkälää kunnioittaen Rucellaiksi. Vuosikymmenten kuluessa Rucellain suku nousi vaikutusvaltaisimpien perheiden joukkoon ja vaikutusvalta vain kasvoi, kun puolisot löytyivät toisista vaikutusvaltaisimmista, Medicien tai Strozzin suvuista. Humanisti/runoilija/poliitikko Giovanni Rucellai (1475-1525) oli aikanaan Firenzen kolmanneksi rikkain mies.
Rucellain rikkaalla suvulla oli vaikutusta myös Firenzen katukuvaan. Perheen oma palatsi Palazzo Rucellai (1446-1451) oli Leon Battista Albertin suunnittelema ja yksi ensimmäisiä rakennuksia, joissa renessanssiarkkitehtuurin tunnusmerkit näkyvät. Nykyään palatsi on melko vaatimattoman oloinen aarre tiuhaan rakennetulla pikkukadulla, eikä sen sisään päässyt vierailulle. Jäkäläväristä saaduista tuotoista kasvaneilla rikkauksilla rahoitettiin myös historian kirjoja useita kertoja raapaisseen Santa Maria Novella -kirkon upea ulkofasadi. Kirkon rakentaminen alkoi jo 1200-luvulla ja se valmistui 1300-luvun puolen välin jälkeen, mutta vielä kesti sata vuotta, ennenkuin Giovanni di Paolo Rucellai (1403-1481) tilasi Leon Battista Albertilta kirkon päätyosan suunnittelun (1456-1470). Paolo Rucellain hauta sijaitsee samaisessa kirkossa Rucellain kappelissa. Santa Maria Novella -kirkon saarnastuolista (myös Rucellain perheen rahoittama, Filippo Brunelleschin suunnittelema) Galileo Galilei määrättiin 1600-luvulla loppuelämäkseen arestiin katolisen uskon mukaista maailmanjärjestystä uhmaavien kirjoitustensa vuoksi. Giovanni Boccaccion keskiajan merkkiteos Decamerone alkaa samaisessa kirkossa, Rucellain kappelin lähellä sijaitsevasta Strozzin kappelista, jossa seitsemän neitoa päättää jättää ruton syömän kaupungin ja vetäytyä maaseudulle.
[Santa Maria Novella]
Lisää värjäyksen historiasta olisi kenties saanut tietää Palazzo Pittin pukumuseosta
Galleria del Costume di Palazzo Pitti tai lähellä Firenzeä sijaitsevan
Praton tekstiilimuseon näyttelyistä, mutta jälkimmäinen on suljettu kesäkuun puoleen väliin saakka ja ensin mainittuun ei vain yksinkertaisesti jaksanut enää muun turismin ohella vaeltaa. Seuraavalla kerralla sitten...
---
Purppuran ja violetin värin liitin Firenzeen siis jo ennen matkaakin, mutta en osannut aavistaakaan, kuinka paljon se katukuvassa näkyi - vaikkakin toisesta syystä. Firenzessä ollessamme paikallinen jalkapallojoukkue ACF Fiorentina sattui voittamaan jonkun suuren pelin ja sekös paikalliset riehaannutti täysin. Autot ajoivat kaupungin laitamilla ympyrää violetit liput liehuen ja tööttäsivät torvia - useita tunteja! Alunperin jalkapallojoukkueen värit olivat punainen ja valkoinen, mutta väri muutettiin violetiksi ja valkoiseksi 1928, jonka jälkeen joukkue onkin tunnettu nimellä "la Viola" ("violetit"). Seuraavina päivinä (ja itseasiassa koko loppumatkan ajan, vaikka joukkue ei seuraavaa peliä mestaruussarjassaa enää tainnutkaan voittaa) violetteja lippuja ja viirejä roikkui parvekkeilta, ikkunoista, katujen yli ja katujen kulmissa lipputangoissa. Via dei Nerillä sijaitseva (loistava!) jäätelöbaari oli valmistanut juhlan kunniaksi violettia jäätelöä ja sitä olikin saatavilla suuremmissa astioissa kuin muita jäätelöitä.
