Väritesti 2: Todelliset aurasi värit

Enpä olisi uskonut, että todellinen aurani on keltainen! (Heh.) Jostain syystä vierastan keltaista jonkin verran. En värinä itsenään, mutta itseni lähellä: vaatteissa, huonekaluissa ja suurissa pinnoissa. Varsinkin vaaleaa ja kirkasta keltaista. Lämpimiä, oranssihtavia keltaisia tervehdin lämpimästi.

Siis, vaikka noita testejä tekeekin ihan vain ajankuluksi, en voi mitään sille, että hieman sävähdin, kun joku väittää, että loistan keltaista väriä ympärilleni. Keltaiset ovat onneksi testin mukaan "fun-loving, free-spirited, energetic and childlike personalities in the aura spectrum". Luojan kiitos tämän testin mukaan olen ihana, herkkä ja optimistinen olento - varsinkin, kun tuo edellinen tekemäni testi jonkin aikaa sitten teki minusta synkän erakon.

What Is Your True Aura Colour?

Lyhyitä värivideoita

www.cerimes.education.fr -sivulla on muutamia pikkuruisia, mutta mielenkiintoisia värivideoita. Sivu on ranskankielinen opetussivusto ja videopätkät lyhyitä ja pääosin äänettömiä.

Tässä mielenkiintoisimmat (korjatkoon kielitaitoinen, jos on mennyt omat arvaukseni ihan metsään - en osaa ranskaksi kuin kiittää ja kiroilla):

* Bleu égyptien - Le bleu égyptien s'obteint en chauffant un mélange de sables calcaires et de soude avec un peu de cuivre
Kertoo egyptinsinisestä. 21 sekunnin pätkässä ei tarvitse kielitietämystä, sillä se lähinnä esittelee väripaakkua.

* Colorants, pigments utilisés par les magdaléniens - Ocre rouge, noir de manganèse, ocre jaune,utilisée par les peintres de la grotte de Lascaux
Lascauxin luolamaalauksissa käytettyjen pigmenttien: punaokran, mangaanimustan ja keltaokran esittely, 31s.

* Enluminures du Moyen-age - Livre du Moyen Age avec enluminure, puis manuscrit du XVème siècle avec des couleurs dites d'émail produites par les verriers : bleu de smalt à base de cobalt, jaune de Giallorino ou d'arjica à base de plomb et d'étain ou d'antimoine
Vanhan Moyn Agen käsikirjoitus 1400-luvulta (?): kobolttipohjaista sinistä smalttia, lyijy- ja antimonipohjaista keltaista, 47s.

* Étude des pigments provenant d'une fresque datant de Pompéi - Prélèvement, étude en microspectrométrie IR, spectre
Pompeijin seinäfreskon pigmenttien tutkimista, 1min 56s

* Peinture avec les colorants - Utilisation des pigments préhistoriques pour la réplique de Lascaux
Lascauxin kalliomaalausten pigmenteillä maalailua, 1min 7s

* Pigments rouges - Ocre rouge (Préhistoire), minium (Grèce), pourpre antique, kermes, sandragon, orseille, rouge vermillon détails sur manuscrit
Esittelee punaisia pigmenttejä punaokrasta kermekseen ja orseljiin käsikirjoituksen avulla. Puhetta, 48s.

* Prélevement de pigment sur un manuscrit - Sous microscope on prélève le pigment et on le dépose sur une lame de verre
Käsikirjoituksen pigmenttien konservointi? 52s.

Moskovan pinkit taksit

Jostain syystä Olga Fominan ja kahden hänen ystävänsä jo elokuussa 2006 perustama Pink Taxi -taksifirma on ylittänyt uutiskynnyksen vasta nyt. Moscow Times uutisoi asiasta vasta helmikuun 9. päivä ja blogeissa asiaa on ihmetelty lähinnä tässä kuussa.

Ei ole kovinkaan kauan aikaa siitä, kun Moskovassa opiskellut tuttavani kertoi, että jos vain seikkailuluonnetta riittää, Moskovassa saa kyydin hyvinkin nopeasti ja edullisesti: tassu ylös ja heti pysähtyy auto. Yleensä pysähtyjä ei ole taksi, mutta hinnasta on tapana neuvotella etukäteen ja kun siitä on sovittu, autoon ja kyytiin. Mitään tuollaisessa kyydissä ei ole taattu: turvallisuutta tai edes välttämättä perille pääsyä. Ongelmina ovat myös valetaksit, joita on liikkeellä kohtalaisen paljon. Pink Taxi -yhtiön pointtina on tarjota taksipalvelua naisilta naisille. Vaaleanpunaiset taksit ovat turvallinen vaihtoehto kotimatkaansa taittavalle naiselle Moskovassa. Kilpailuakin syntyi pian: marraskuussa aloitti toisen naisen, Oksana Bolshakovan johtama Ladies Red Taxi, mutta se tarjoaa kyytiä sekä naisille että miehille.

Pakko tähän on vielä laittaa linkki tuonne Pink Taxi -yhtiön nettisivuille, on niissä sen verran luovaa hulluutta (?)

---


Vaaleanpunainen on tyrkyllä nyt muuallekin kuin takseihin. Amerikkalainen maalivalmistaja Glidden on nimennyt vuoden 2007 väriksi harmahtavan vaaleanpunaisen sävyn, jolle ovat antaneet nimeksi Movie Star. Glidden kuvaa väriä "maskuliiniseksi vaaleanpunaiseksi", joka vetoaa molempiin sukupuoliin. Movie Star captures the essence of 2007 by representing the spirit of adventure and sophistication that currently dominates our culture, in which celebrities’ wardrobes and home décors are coveted and closely emulated, selittää ICI Paintsin värimarkkinointijohtaja.

Fosfori- ja fluoriväreistä

Kysymyksiä on tullut fosforista ja fluoriväreistä, joten jatkan aiheesta edelleen.

Vuonna 1669 saksalainen alkemisti Hennig Brand tislasi virtsaa ja löysi vahingossa fosforin. Fosfori on ihmisille ja kasveille tärkeä alkuaine ja esimerkiksi ihmisen luusto ja hermokudos ovat kalsiumfosfaattia. Fosforijohdannaisia käytetään mm. lannoiteaineissa, pesuaineissa, tulitikkujen raapaisupunnassa ja ilotulitteissa. Fosforia on punaista, valkoista ja mustaa. Valkoinen fosfori on hyvin myrkyllistä. Varhaisiin tulitikkuihin käytettiin valkoisen fosforin ja rikin seosta, joka oli äärimmäisen syttymisherkkää. Tulitikun saattoi länkkärityyliin raapaista palamaan mistä tahansa - tai sitten koko rasia saattoi leimahtaa tuleen hipaisusta tai tärähdyksestä ihan omavaltaisesti. Myrkytön punainen fosfori löydettiin 1840-luvulla, jolloin ruotsalainen Gustaf Erik Pasch keksi turvallisemmat tikut, jotka syttyivät vain raapaisemalla punaista fosforia sisältävään raapaisupintaan.

"Fosforivärit" eivät välttämättä sisällä lainkaan fosforia. Fosforesenssi-sanaa käytetään yleensä kuvaamaan tapahtumaa, jossa esine hehkuu palamatta tai ilman virtaa tms. ulkoisia ärsykkeitä. Myrkyllisen fosforin käsiinsä saaminen on tällä hetkellä suhteellisen vaikeaa, joten kaupoissa myytäviä fosforisoivia värejä voi suhteellisen huoletta käyttää. Tosin kaikkien pigmenttien, etenkin jauhemuotoisten, käyttöohjeet kannattaa lukea, sillä vaikka välitöntä hengenvaaraa ei olisikaan, myös monet "tavalliset" väriaineet voivat olla väärin käytettyinä vaarallisia pitemmän päälle.

Fluoresenssimaaleja on sekä näkyviä että näkymättömiä. Näkyvät värit voivat olla minkä tahansa värisiä kirkkaita värejä valkoisessa valossa, mutta pimeässä ne hohtavat hyvin voimakkaasti. Näkymätön maali vaikuttaa päivänvalossa valkoiselta tai läpikuultavalta, mutta mustassa valossa (ultraviolettivalossa) muuttuu värilliseksi sen mukaan, mitä pigmenttiä on käytetty.

Fluoresenssimaalit voidaan jaotella myös toisella tavalla: epäorgaanisiin fluoresoiviin maaleihin, fluoresoiviin valkaisijoihin ja päivänvalossa fluoresoiviin, orgaanisiin materiaaleihin. Viimeksi mainitut materiaalit ovat melko uusia: niitä on löydetty vasta 1900-luvun loppupuolella. Materliaalien orgaanisuus mahdollistaa sen yhdistämisen muihin materiaaleihin, joten niiden käyttöalue on hyvin laaja. Näitä käytetään useissa heijastintuotteissa, liikennemerkeissä ja muoveissa ja aineiden teollinen käyttö on verrattain suurta. Sen sijaan epäorgaanisten fluoresoivien loisteaineiden ongelmana on niiden suhteellisen suuri myrkyllisyys. Monet näistä ovat sinkkisulfidi- tai kadmiumsulfidijohtannaisia, joita saostetaan harvinaisilla maametalleilla. Aineita käytetään jonkin verran turvamerkinnöissä, mutta muuten niiden teollinen käyttö on melko vähäistä. Ensimmäinen keinotekoinen fluoresoiva valkaisija löydettiin 1940 ja sen jälkeen niiden käyttö lisääntyi räjähdysmäisesti. Niitä käytetään hyvin laajasti sekä tekstiili- että paperiteollisuudessa.

Anne Varichon: Colors

Tietokoneen ja inhimillisen riittämättömyyden vuoksi on ollut viikon tauko blogin päivittämisessä, joten heti ensimmäisenä tulee aikahyppy viikon taakse. Sunnuntaina Timppa toi Kiasmasta tuliaisina arkeologi/etnologi Anne Varichonin kirjan Colors - What They Mean And How To Make Them. Kirja on painettu tänä vuonna ja käsittääkseni ensimmäistä kertaa englanniksi. Se on käännetty ranskankielisestä alkuteoksesta, jonka nimeä ei painetusta kirjasta löydy, mutta jonka googlaamalla arvelisin (!) olevan Couleurs, pigments et teintures dans les mains des peuples. Jos on, alkuperäisteos on ilmestynyt jo vuonna 2000.

Hieman alle 300-sivuinen kirja on kauniisti taitettu ja varsin hipelöitävää mallia. Jokaisesta väristä on oma osionsa ja luvut käsittävät lyhyitä kappaleen parin leikkauksia väriä koskeviin aiheisiin. Valkoisen kohdalla on esim. alaotsikoita Creation Myths, The Pilgrims White Habit, Milk White, Passages, The White Placebo jne. Jokaisen värin kohdalla esitellään myös muutama pigmentti ja värjäyskasvi. Väreihin perehtyneelle kirja tuskin tuo valtavasti uutta, mutta jotain ainakin itsellenikin - ja vanha tietokin on nätissä paketissa.

Kiasman kirjakaupasta tuon opuksen sai käsiinsä 30 eurolla, mutta esim. verkkokauppa Playsta se löytyy uutena edullisemmin ja käytettynä miltei puoleen hintaan tuosta Kiasman hinnasta.

Synkkä valomaali

Ranskalainen fyysikko Henri Becquerel huomasi vuonna 1896, että eräistä uraanisuoloista lähtevä säteily sai valoherkän filmin valottumaan pimeässäkin. Marie Curie kiinnostui ilmiöstä ja nimesi sen radioaktiivisuudeksi. Kaksi vuotta myöhemmin Marie Curie keksi miehensä Pierre Curien kanssa sekä pimeässä loistavan radiumin että toisen radioaktiivisen aineen, poloniumin. Curiet ja Becquerel saivat vuonna 1903 fysiikan Nobel -palkinnon radioaktiivisuuden keksimisestä ja vuonna 1911 Marie Curielle myönnettiin kemian Nobel-palkinto puhtaan radiumin eristämisestä.

Vaikka Henri Becquerel koki ilmiön ihan henkilökohtaisesti jo vuonna 1900 (hän kuljetti liivintaskussaan suojaamattomassa putkessa radiumsuolaa muutamien tuntien ajan, jonka jälkeen totesi aineen aiheuttaneen ihottumaa ja haavaumia), 1900-luvun alkupuolella ei säteilevien aineiden käyttöä osattu pelätä, vaan päin vastoin, säteilevillä aineilla uskottiin olevan jopa terveysvaikutuksia. Radioaktiivisten aineiden, mm. uraanin, toriumin ja radiumin, uskottiin tuovan terveellistä lisää niin kauneusvoiteisiin kuin hammastahnoihinkin ja radonemanaattori-laitteella saattoi valmistaa yön aikana radonilla terästettyä terveysvettä. Nämä ylellisyystuotteet - etenkin radiumia sisältävät - olivat onneksi sen verran hinnakkaita, että niiden käyttäjäkunta jäi verrattain pieneksi. Aineiden kokeilijat saivat pahimmissa tapauksissa itselleen vaikeuta haavaumia tai luu- tai verisyövän.

Itsevalaisevien valoväriaineiden käyttö alkoi 1900-luvun alkupuolella. Henri Becquerel havaitsi ensimmäisenä, että radium saa siihen sekoitetun aineen, kuten sinkkioksidin, hehkumaan fluorisoivasti. William J Hammer keksi jatkaa ideaa pidemmälle ja kehitti hohtomaalin, joka valmistettiin sekoittamalla sinkkisulfidiin radiumia, sidosaineena toimi liima. Esim. fosforesenssimaalit vaativat aina valolle altistuksen, ennenkuin alkavat loistaa, mutta kun sinkkisulfidiin vaikuttavat radioaktiiviset partikkelit, se hehkuu ihan omin avuin. Hammer ei onnistunut patentomaan ideaansa, mutta Tiffany & Companyn jalokiviasiantuntija George Kunz onnistui aineen patentoinnissa. Yhdessä kemisti Charles Baskervillen kanssa he valmistivat radiummaalia sekoittamalla radiumbariumkarbonaattia silkkisulfidiin ja pellavaöljyyn. Yhdeksi maalin keksijäksi on nimetty myös itävaltalainen Sabin von Sochocky.

Vaikka Yhdysvalloista loppujen lopuksi tuli radiumpitoisen valovärin suurin tuottajamaa, aluksi hohtomaali ei saavuttanut siellä suosiota. Sen sijaan Euroopassa ja etenkin Sveitsissä valomaali herätti huomiota. Aiheesta kirjoittaneen tutkija Ross Mullnerin mukaan "maassa oli niin monia radiummaalareita, että heidät tunnisti ympäröivästä hehkusta pimeimpinä öinäkin: heidän hiuksensa kimalsivat sädekehän lailla." USAssa radiummaalin tarinan voidaan katsoa alkaneen vuonna 1914, kun fyysikot Sabin von Sochocky ja George Willis perustivat Radium Luminous Material Corporation New Jerseyyn. Tehtaan tuotanto kasvoi huomattavasti, kun USA meni mukaan ensimmäiseen maailmansotaan. Vuonna 1921 yhtiö muutti nimensä muotoon U.S. Radium Corporation. Siellä valmistettava maali oli nimeltään Undark; Standard Chemical Company -tehtaassa valmistettiin Luna -maalia ja Cold Light Manufacturing Companyn tuote oli nimeltään Marvelite.


Teollisesti tärkeimmät radiumia sisältävät tuotteet olivat itsevalaisevat kellotaulut. Itseasiassa Säteilylaboratorio-sivustolla kerrotaan, että kodeissa eniten radioaktiivista säteilyä aiheuttava esine on usein usein vanha taskukello, jonka viisareissa käytettiin tyypillisesti pimeässä hohtavaa radiumia. Radiumpitoista valoväriä käytettiin myös mm. lentokoneiden ja laivojen mittaritauluissa, kompasseissa ja sotilaskäyttöön tarkoitetuissa laitteissa, kuten tähtäimissä; Amerikassa melko yleisesti myös ovikelloissa, talojen numerokylteissä, teatterien istuinten numeroissa, kalavieheissä, nukeissa (ja muissa leluissa) ja myrkkymerkeissä. Koska vanhat valovärit eivät aina tuota valoa silkkisulfidin hävitessä, ne voivat helposti jäädä huomaamattakin - radiumin puolittumisaika on kuitenkin 1600 vuotta, se ei tuotteista noin vain häviä.


Kuva tehtaasta 1920-luvun puolesta välistä. Argonne National Laboratory.

Eniten radiumpohjaisista maaleista kärsivät kellotauluja maalaavat tehdastyöläiset, jotka myös sekoittivat maalit itse vedestä, liimasta ja radiumjauheesta. Viisi "radiumtyttöä" saavutti asialleen julkisuutta haastaessaan työnantajansa U.S. Radium Corporation -yhtiön oikeuteen. Yhtiössä valmistettiin radiummaalia 1917-1926 ja New Jerseyssa sijaitsevan tehtaan työntekijäistä suurin osa oli naisia. Jos kyseessä olisi ollut tietämättömyys, tragedia olisi helpompi ymmärtää, mutta radiumin vaarat tiedettiin jo tuolloin. Tehtaan kemisteillä oli lyijysuojat ja maskit suojautumista varten ja johto vältteli kosketusta maalin kanssa. Jos tehtaan maalaritytöille olisi kerrottu aineen vaarallisuus, he tuskin olisivat edes kostuttaneet helposti harottavaa kamelinkarvaista maalipensseliä kielellään saadakseen sen uudelleen muotoonsa - mihin yhtiö heitä kannusti. Mutta koska he olivat onnellisen tietämättömiä aineen vaaroista, monet heistä maalasivat joskus huvikseen hampaansa, kasvonsa ja kyntensä naurattaakseen toisiaan, perhettään tai poikaystäviään, kun valot sammutettiin. Jokainen saattoi tilata kotiinsa näytteen Undark -maalia kolmella dollarilla.

Vuonna 1922 Grace Fryer huolestui, kun hänen hampaansa alkoivat irrota ja leukansa turvota ilman näkyvää syytä. Lääkärin vastaanotolla häntä tutkittiin varhaisella röntgenlaitteella (joka osaltaan lisäsi Fryerin saamaa säteilyannosta) ja lääkäri näki kuvissa näyn, jollaista ei aiemmin ollut kohdannut: naisen leukaluu oli epämääräisen reikäinen. Fryerin outo tauti kummastutti lääkärikuntaa ja pian samankaltaista tautia alkoi esiintyä myös muilla new jerseylaisilla naisilla - joilla oli yhteisenä nimittäjänä työskenteleminen samassa tehtaassa.

United States Radium Corporation -yhtiö (kuten muutkin yhtiöt) kiersi syytökset ja sen, että työntekijät kärsivät radiumin haittavaikutuksista. Kolme vuotta sen jälkeen, kun Fryerin leukaongelmat oli huomattu, eräs lääkäri arveli oikein sairauden syyn, mutta asiantuntija Frederick Flynn, jonka puoleen Fryer kääntyi saadakseen vahvistuksen, julisti naisen terveeksi. Vasta myöhemmin kävi ilmi, ettei Flynn itseasiassa ollut edes lääkäri ja tutkimuksessa paikalla ollut "kollega" kuului syytetyn yhtiön johtoportaaseen. Samalla tavalla radium-yhtiöiden painostuksesta tehdastyöläisten kuolemansyyt tai sairaskertomukset väärennettiin; usein käytetty syy oli syfilis, joka samalla tahrasi tehtaantyttöjen maineen. Suuryhtiöitä vastaan nouseminen ei ollut helppoa: Grace Fryerilta kesti kaksi vuotta löytää itselleen asianajaja, mutta lopulta hän onnistui vuonna 1927. Viiden naisen joukkohaaste noteerattiin mediassa.

Yli sata tehtaantyttöä kuoli radiumsäteilyn vaikutuksesta ympäri USAn radiumtehtaita. Radiumtytöt kuuluivat radioaktiivisen säteilyn ensimmäisiin uhreihin. Radium vei todennäkösesti myös radiumin keksineen ja leukemiaan 1934 kuolleen Marie Curien sekä tuon kuuluisimman radiummaalitehtaan toisen perustajan Sabin Von Sochockyn vuonna 1928.

Radiumkelloja kulkee maailmalla edelleen suuret määrät. Scientific American -lehden vuoden 1920 huhtikuun numerossa mainittiin, että yli neljä miljoonaa kelloa oli maalattu radiummaalilla tuohon mennessä. Eikä kellojen maalaus ollut tuolloin lähelläkään loppua. Radiumpitoista valoväriä valmistettiin Yhdysvalloissa vuoteen 1968. Suomessa valoväriä käytettiin 1960-luvulle saakka kompasseissa ja pienessä määrin kelloseppien verstaissa. Radiumia käytetään yhä: mm. Persianlahden sodassa käytettyjen irakilaisten tankkereiden laitteisto oli radiummaalilla maalattu.

Lue lisää mm.:
Death of Radium Painter, Time-lehden artikkeli 26.11.1928
Radium Women, Time-lehden artikkeli 11.8.1930
Undark and the Radium Girls, Alan Bellows 28.12.2006
Radium watch dial, Timex, videopätkä YouTubessa

Fosforesenssi ja fluoresenssi

Coloriaan on tullut suorastaan tulva kysymyksiä itsevalaisevista aineista sekä fosforresenssistä ja fluoresenssista ja näihin liittyvistä asioista. Aihe ei itsellenikään ole hirveän tuttu, joten kaikki oikaisut ovat tervetulleita.

Luminenssilla tarkoitetaan yleensäkin ilmiötä, jossa esine varaa näkymätöntä energiaa ja vapauttaa sen valona, eli esine näyttää hohtavan.

Fosforesenssi-ilmiössä (ilmiö on kirjoitettu usein myös "fosforenssi" -muotoon, mikä lienee myös oikea?) fosforoiva aine imee sähkömagneettista säteilyä ja säteilee viiveellä pienempienergisempää säteilyä. Esimerkki tällaisista esineistä ovat mm. lelukaupoissa myytävät tähdet ja muut kuviot, jotka hehkuvat jonkin aikaa sen jälkeen, kun valot sammutetaan.

Fluoresenssi-ilmiössä esine imee esim. näkymätäntä ultraviolettivaloa ja luovuttaa sen näkyvänä valona, jolloin fluoresoiva aine näyttää hehkuvan valoa. Ilmiön voi itse todeta mm. discoissa ja yökerhoissa, jossa käytetään ultraviolettivaloa (tai ns. mustaa valoa): hampaat hohtavat valossa voimakkaasti ja moni on jossain välissä joutunut hämmennyksen valtaan, kun valkaisevalla pesuaineella pestyt valkoiset alusvaatteet hohtavat päällysvaatteiden alla. Prahan kuuluisassa mustan valon teatterissa fosforenssivärejä käytetään hienojen illuusioiden luomiseen. Toisin kuin fosforisoivissa aineissa, fluoresenssi-ilmiö on välitön. Fluoresoivien värien (fluorivärien) hohto voi olla hyvinkin vaikuttava, kun maali näyttää loistavan enemmän valoa kuin siihen osuu. Fluoresenssi-ilmiöön perustuu myös ns. optinen valkaisu niin pyykinpesussa kuin paperin valkaisussa: fluorisoivan aineen atomit virittyvät UV-valosta ja virityksen purkautuessa atomit purkavat sinertävää valoa, joka saa kellertävän lakanan näyttämään valkoiselta.

Kemiluminesenssissa kaksi ainetta reagoivat keskenään, jolloin elektronien hetkellisesti virittynyt tila purkautuu näkyvänä valoa. Kemiluminesenssiä hyodynnetään muun muassa asevoimissa käytettävissä valotikuissa ja verenjälkien löytämiseksi poliisitutkinnassa. Sama ilmiö on myös ns. disco-tikuissa, jotka aktivoidaan taittamalla, jolloin tikkujen kaksi ainesosaa pääsevät sekoittumaan. Samoja valotikkuja käytetään myös armeijassa ja joskus myös merkkitikkuina merenkäynnissä.

Myös luonnossa on pimeässä hohtavia kiviä, eläimiä ja kasveja. Kivistä mm. fluoriitti sisältää fluoria ja kalsiumia, joka synnyttää fluoresenssi-ilmiön. Elävien luonnonkappaleiden (kuten kiiltomatojen) hehkua kutsutaan bioluminesenssiksi. Eniten valoa tuottavia eläimiä/eliöitä löytyy merten syvänteistä, joissa ei valoa välttämättä ole. Wikipedian mukaan On arveltu, että jopa yhdeksänkymmentä prosenttia syvänmeren eliöistä tuottaa valoa tavalla tai toisella. Luonnossa tavataan myös itsevalaisevia kasveja ja sieniä.



Wikipedia mainitsee Suomen hohtosieneksi pohjanmesisienen, joka on lois- ja lahottajasieni, mutta esim. Erik Sundströmin kirjassa Värjäämme yrteillä, sienillä ja jäkälillä on viimeisenä lukuna Itseloistavia värejä. Sen mukaan mm. laakamyrkkyseitikissä (Cortinarius limonius) sekä oliivinvärisissä seitikkilajeissa C. cotoneus ja C. venetus on fluoresoivia aineita. Kun värimolekyyli saa kylliksi energiaa ultraviolettivalosta, se sulkeutuu ja muuttuu silmänräpäyksen ajaksi antrakinoniksi, joka loistaa kellanvihreää valoa, mutta on muuten väritön. Sitä voi tavallisten väriaineiden tavoin helposti kiinnittää villaan ja se tekee villasta päivänvalossa hyvin heikosti kellertävää. UV-lamppujen valossa, joita usein käytetään diskoteekeissa ja ravintoloissa, se loistaa hyvin voimakkaasti. Kirja mainitsee toiseksi fluoresoivaa väriä sisältäväksi sieneksi karhunkäävän tai karkeapillikkään (Phaeolus schweinitzii), jolla saa puretuksen mukaan päivänvalossa kirkkaan keltaisia tai oransseja värejä. UV-valossa se loistaa voimakkaan keltaista, hieman vihertävää valoa. Jos jollakin on kokemusta ja/tai kuvia em. sienillä värjäämisestä, niitä otetaan mielellään vastaan!

Vihreänä virtaa Chicago

Chicagossa on tullut tavaksi värjätä joki vihreäksi kerran vuodessa, Irlannin kansallispyhimyksen, Pyhän Patrikin päivänä 17. maaliskuuta. Tapa alkoi vuonna 1962, kun kaupungin saastumista tutkivat työntekijät käyttivät väriainetta tunnistaakseen viemärivuotoja joesta - ja keksivät yhdistää työprojektinsa juhlan viettoon. Irlantilaisuuteen liitetään hyvin vahvasti vihreä väri ja Pyhän Patrikin päivänä vihreyttä korostetaan vahvasti. Sitä en ole vielä selville ottanut, mitä tuo vihreä väri on, mutta useissa lähteissä on mainittu vain "kasvipohjainen vihreä väri". Askarruttaa sitäkin enemmän, kun katsoo kuvaa.


Kuva: Knowledge Seeker, 12.3.2005

Värjäämistä käytetään edelleenkin silloin tällöin tutkimaan, vuotaako viemäreistä jokiin materiaa. Sewage study creates red Clyde (BBC 10.06.05). En ole kuullut vastaavista hankkeista Suomessa.
Sattumanvaraisiakin jokivärjääntymisiä on ollut. Teollisen historian aikana värivuotoja on päässyt vahingossa milloin mihinkin jokeen, eikä vuodoista ole aina välitettykään.

Viime toukokuussa BBC uutisoi somersetilaisen joen keltaisesta väristä, jonka oli aiheuttanut vuoto appelsiinimehutehtaalla: 8000 litraa jätevettä pääsi jokeen. Uutissivuilla on koko juttu ja pieni kuva pienestä keltaisesta joesta:
news.bbc.co.uk/1/hi/ england/ somerset/ 4991706.stm

Joskus luin jostain, että Tampereella Frenckellin (?) kirjapainon jätevesien ansiosta Tammerkosken vesi värjäytyi siniseksi. Muistanko oikein vai onko tässä jokin kieroutunut muistiväännös? Jos joku tietää tämän asian todeksi ja osaa vihjaista tämän tiedon lähdettä, olisin kiitollinen. (Lähde voi jopa olla Coloriassa, mutta kuka sieltä mitään löytää...)

Hassu sattuma: radion nostalgiatunnilla ylistetään juuri sinistä Tonavaa, mistä tuli mieleen, että lieneekö Tonava ollut sininen edes lauluntekoaikoihin.

Punainen kuin taivas

Coloriaan tuli vinkki väriaiheisesta elokuvasta.

Rosso come il cielo on italialaisen Cristiano Bortonen vuonna 2005 ohjaama elokuva italialaisesta Mirco Mencaccista, joka on yksi italialaisen elokuvan tunnustetuimpia äänen editoijia. Mencacci sokeutui kahdeksan ikäisenä. Hänen lapsuutensa aikaan, vuoden 1970 tienoilla, Italian lait kohtelivat sokeita vammaisina, joiden ei sallittu käyvän tavallista koulua. Laitoksessa Mencacci löysi vanhan nauhasoittimen ja huomasi, että sen avulla voi rakentaa uusia äänimaailmoja.

En tiedä, onko elokuva koskaan päässyt Suomen levitykseen tai saako sitä täältä jostain hankittua. Ihan pikatestauksella en löytänyt leffaa verkkokaupoistakaan. Elokuvan englanninkielinen nimi on Red Like the Sky, joten sillä voisi onnistua ulkomailta tilaaminen. Jos jollakin on lisätietoa tästä elokuvasta, kertokoon sen meille kaikille.

Leffan promosivu: filmitalia.org

Pimeässä hohtavat värit

Optics Express / Mitsunori Saito

Kioton Riukiun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet materiaaleja, jotka hohtavat pimeässä kaikissa väreissä ja voivat tuottaa valkoista valoa. Fosforenssivärit imevät sähkömagneettista säteilyä ja säteilevät viiveellä pienempienergisempää säteilyä, joka pimeässä näkyy hehkuna. Aineelle on käyttöä esimerkiksi valaisevissa kylteissä ja merkeissä. New Yorkissa ja Tokiossa harkitaan aineen käyttöä mm. varauloskäytävien merkitsemiseen korvaamaan sähkökäyttöiset valomerkit.

Sinisiä ja vihreitä fosforenssivärejä on ollut jo jonkin aikaa, mutta ennenkuin japanilaistutkijat Mitsunori Saito, Naoki Adachi ja Hiroyasu Kondo keksivät lisätä punaista väriainetta vihreisiin ja sinisiin hohtoväreihin, punainen väri oli saatu hohtamaan vain minuuttien ajan. Nyt viiden minuutin altistuminen fluoresenssilampulle saa värit hohtamaan noin kolme tuntia.

Olisi kiinnostavaa saada tietää, kuinka pitkäksi tällaisten värien hohtamisaika voitaisiin saada - vai onko huippu jo saavutettu? Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi Las Vegasin kaltaisissa energiasyöppöpaikoissa pitkäkestoisemmilla, ilman sähköä hohtavilla materiaalilla saattaisi olla kovakin kysyntä.

Full-colour glow-in-the-dark materials unveiled, Tom Simonite, NewScientist.com 13.3.2007

Kiinan purppura

Vuonna 1974 joukko maanviljelijöitä Kiinan Shaanxin provinssissa teki löydön, joka heistä itsestään on varmaan tuntunut irrationaaliselta ja surrealistiselta. Mullan alta paljastui vieläkin käsittämättömältä tuntuva arkeologinen aarre. Ei ole varmaa, löysivätkö maanviljelijät ensin vain reaalikokoisen terrakottasotilaan käden ennenkuin hakivat paikalle viranomaiset, vai löytyikö ensimmäisen jälkeen toinen hevosineen, ja kolmas, ja neljäs... Kaivaukset paljastivat 8000 reaalikokoista, yli 2000 vuotta vanhaa terrakottasotilasta hevosineen, vaunuineen ja lukuisine jade- ja luuesineineen aseteltuna itään päin, valmiina taisteluun. Myöhemmin sotilaat paljastuivat Qin-dynastian ensimmäisen keisarin, Qin Shi Huangdin haudan vartijoiksi.

Terrakottasotilaissa itsessäänkin on ihmettelemistä yllin kyllin, mutta mysteeriä lisäävät useat pienet löydöt, niiden joukossa aiemmin tuntematon synteettinen purppurapigmentti, hanvioletti tai hanpurppura. Se on kemialliselta rakenteeltaan hyvin samantyyppinen kuin egyptinsininen ja on ajateltukin, että värinvalmistus keino olisi kulkeutunut egyptiläisiltä kiinalaisille. Uusi tutkimus kuitenkin viittaa siihen, että kiinalaiset ovat keksineet pigmenttinsä itse.

Stanford Synchrotron Radiation Laboratory (SSRL) on tutkinut pigmenttiä ja sen kaikkia kemiallisia elementtejä tarkkaan ja sen mysteerit alkavat hiljalleen aueta. Siinä missä egyptinsinisessä kalsiumilla on suurta merkitystä, hanpurppurassa vastaavassa tarkoituksessa toimii barium. Tutkijat uskovat, että yli 2000 vuotta sitten kiinalaisia alkemisteja kiinnosti suuresti pyhän jaden syntetisoiminen ja tutkija Zhi Liu uskookin, että pigmentti on syntynyt vahingossa, jaden tavoittelun sivutuotteena.

Tutkimuksen tulokset julkaistaan Journal of Archaeological Science -lehdessä. Juttua pigmentistä löytyy myös Nature -lehden kesäkuun 2006 numerosta.

Rikospaikkatutkimus apuna arkeologisten hautalöytöjen väriainetunnistuksessa

Tekstiili päivänvalossa


Tekstiili ultraviolettivalossa

Tutkimuksen mukaan rikostutkimuksesta tuttuja tutkimuskeinoja voidaan käyttää hyväksi myös prehistoriallisten kulttuurien haalistuneita ja murenevia tekstiilejä tutkittaessa. Ohion osavaltion yliopiston kangas- ja vaatetuspuolella tohtorin opintojaan suorittava Christel Baldia kertoo, että monet Amerikan alkuperäisväestön muinaisten hautalöytöjen tekstiileistä ovat löydettäessä ruskeita rapistuneita riepuja - kuitenkin vanhat matkalaisten kuvaukset ovat kertoneet värikkäästä tekstiiliperinnöstä. Tämä innoitti Baldiaa miettimään keinoja, joilla hauraita tekstiilejä voitaisiin tutkia tarkemmin ja niissä käytettyjä väriaineita saataisiin rajattua ja kenties tunnistettua.

Rikospaikkatutkimuksessa käytetään erilaisia valolähteitä ultraviolettivalosta infrapunavaloon, mutta Ohion osavaltion yliopiston tekstiilitieteiden professorin Kathryn Jakesin mukaan näitä keinoja ei ole aiemmin käytetty arkeologisten tekstiililöytöjen tutkimiseen. Näkymättömässä valossa monet väriaineet imevät valoa ja heijastavat sen takaisin eri aaltopituuksina, joista esim. tiettyjen pigmenttien ominaisuudet voidaan tunnistaa. Idea Baldialle ja Jakesille tuli museon konservaattoreilta: samoja tekniikoita käytetään taideteosten väärennösten tunnistamiseen, miksei sitten myös tekstiilien tunnistamiseen?

Baldia on tutkinut 200eaa-400 kukoistaneen Hopewellin kulttuurin hautalöytöjen tekstiilejä yhdessä Kathryn Jakesin kanssa.
Naisten aiheesta kirjoittama artikkeli Photographic methods to detect colourants in archaeological textiles on julkaistu Journal of Archaeological Science -lehden numerossa 4/07.

Ruskea rules!

Jonkin aikaa sitten kirjoitin siitä, kuinka Coloriaan alkaa alkuvuodesta tulla kysymyksiä sopivista hääväreistä. Poikkeuksellisesti sain eilen vinkin "vuoden väristä" tämän vuoden hääväreistä naiselta, joka on keväällä ja alkukesällä morsiusneito kolmen ystävänsä häissä. Kaikki ovat tuttuja eri opiskeluajoilta, eivätkä tunne toisiaan, mutta [...]kaikki tuntuvat olevan samassa muodissa kiinni: kotonani on yksi valmis ruskea morsiuspuku, yhden luonnokset ja kolmannen hääjuhlan väriteemat sain juuri. Shamppanja, suklaa ja kaneli. Niillä mennään. Surkeus sinänsä, sillä jotenkin hääjuhlan pitopaikaksi valittu mahonkisisusteinen vanha sali tuntuu vieraalta Suomen suvessa. Jonkinlaista helpotusta kumminkin, helpompi on ruskeassa kävellä muiden häissä kuin ällöttävässä laventelissa tai imelässä vaaleanpunaisessa mistä näin jo painajaisiakin.

Toden totta, erilaisten ruskeiden sävyjen lisääntymisen huomaa muotikatalogeja lukiessa. Sinänsä mielenkiintoista, koska en usko, että ruskealla olisi kertaakaan ollut tällaista asemaa muodissa sitten 1970-luvun. Paljon kertoo sekin, että ruskea on kohottanut kasvonsa maallisesta arkiväristä jopa häihin kelpuutetuksi juhlaväriksi - tosin ei mudanruskeana vaan täyteläisenä kardemummana tai muuna herkullisena tai mausteisena.


Oscareiden jaon aikaan ruskea sai palstatilaa, kun useammatkin lehdet raportoivat Hollywoodin Kodak-teatterin nimenomaan Oscar-gaalaa varten uudelleen maalatusta takahuoneesta (green room). Näyttelijät saivat ennen lavalle astumistaan rauhoittua Pantone 19-0912 Chocolate Brown -värillä maalatussa tilassa.

Ruskean arvonnousun huomasin reilu vuosi sitten, kun Colorian lempi- ja inhokkivärikyselyissä ruskean asema alkoi selvästi muuttua. Pitäisi varmaan laittaa talteen muutamia sisustus- ja muotilehtiä, jotta voisi myöhemmin analysoida, kuinka tämä ruskea aikakausi eroaa 70-luvun buumista.

Silmäpeliä

Huhun mukaan Elisabeth Taylorilla on violetit silmät. Verkossa on kuvia hurumykky ja leffojakin saatavilla, mutta kuka niihin luottaa?

Violetti silmien väri on harvinainen - mutta mahdollinen. Ruskeat silmät ovat maapallolla yleisimmät. Monelle opetettiin vielä muutamia vuosia sitten koulussa, että ruskeasilmäisyys dominoi aina ja jos vanhemmista toisella on siniset ja toisella ruskeat silmät, lapsesta tulee ruskeasilmäinen. Näin ei kuitenkaan aina ole ja vanhoja oppeja on viime aikoina kovasti kyseenalaistettu. Silmien väriä on jo jonkin aikaa epäilty useamman geenin aiheuttamaksi ominaisuudeksi ja nyt queenslandilaiset tutkijat ovat todistaneetkin asian (No Single Gene For Eye Color, Researchers Prove, Science Daily 25.2.2007).

Oppia silmien väristä ja ruskean värin dominoivuudesta opetettiin vielä pari kymmentä vuotta sitten useissa kouluissa ehdottomana totena. Itseasiassa, vaikka silmien värioppi onkin kyseenalaistettu jo hyvän aikaa sitten, vielä viime syksynä Reutersin välittämän uutisen mukaan oslolaiset Tromsøn yliopiston tutkijat kertoivat, että sinisilmäiset miehet suosivat sinisilmäisiä naisia, koska näin voivat lapsen silmien väriin katsomalla todeta puolison uskollisuuden. New Scientist magazine kirjoitti jutun asiasta 18.1.2007 - eli alle kaksi kuukautta sitten. Kukaan ei kiistä tutkimustulosta, jossa 443 tutkimukseen osallistujaa vastasi silmän väriä koskeviin kysymyksiin, mutta ainakin Reutersin mukaan norjalaisessa tutkimuksessa on suoraan sanottu mendelinaikainen totuus: genetiikan lain mukaan kaksi sinisilmäistä aikuista voi saada vain sinisilmäisen lapsen. (Lisää tutkimuksesta mm. Blue-eyed men prefer blue-eyed women) Voi vain kuvitella, kuinka monen sinisilmäisen perheen ruskeasilmäinen jälkeläinen on ajanut kriisiin ja isyyskokeisiin. Nykyään tiedetään (ja tiedettiin viime syksynäkin, kun tuo norjalaistutkimus julkistettiin), että sinisilmäiset vanhemmat voivat saada ruskeasilmäisen lapsen, vaikka harvinaista se on edelleen.

Sekä ihmisillä että eläimillä on useita silmävärin variaatioita. Silmän värin määrää käytännössä se, kuinka paljon iiriksessä on pigmenttejä ja millaisia ne ovat. Ihmisillä silmien värivariaatiot johtuvat kahden melaniinityypin, eumelaniinin ja pheomelaniinin, suhteesta. Kaikenvärisissä silmissä iiriksen pigmentti sisältää mustaa eumelaniinia, mutta sillä, kuinka paljon sitä on silmässä, vaikuttaa silmän väriin. Ruskea silmien väri johtuu ensisijaisesti korkeasta melaniinin määrästä värikalvossa, sinisilmäisellä melamiinia on vähiten ja vihreäsilmäisten arvellaan sijoittuvan melaniinimäärällään siihen puoliväliin.

Väriin vaikuttavat lisäksi iiriksen strooman melaniinimäärä sekä sen solujen tiheys, joka vaikuttaa siihen kuinka paljon valoa imeytyy pigmentteihin.
Monilla pikkuvauvoilla on siniset silmät syntyessään, mutta ajan kanssa ne löytävät oman värinsä, kun melaniinin määrä vakiutuu. Sinisilmäisenä syntynyt lapsi saattaa siis puolivuotiaana olla ruskeasilmäinen.

Eläimillä silmien värin määräävät suurelta osin muut pigmentit kuten pteridiinit ja karotenoidit.

--
Muita periytyviä ominaisuuksia ovat muuten hiusten väri, kiharatukkaisuus vallitsevana ominaisuutena ja kyky asettaa kieli U-kirjaimen muotoon.

Derek Jarman: Chroma

Tänään tupsahti postiluukusta Derek Jarmanin kirja Chroma - A Book Of Colours - June '93 (Vintage 1995). Luin sen joskus Tampereen kaupunginkirjastossa yhdeltä istumalta ja myöhästyin sen vuoksi muutamalla tunnilla sovitusta tapaamisesta.

Elokuvantekijänä ehkä parhaiten tunnettu monitaiteilija Derek Jarman kuoli AIDSiin 1994, samana vuonna, kun kirja ensi kerran julkaistiin. Chroma on Jarmanin jonkinmoinen omaelämänkerta, väreillä vahvasti maustettu, outo sekoitus proosaa ja runoa, omaa elämänkertaa ja sitaatteja, faktaa ja kuvitelmaakin. Käsittääkseni kirjaa ei ole suomennettu (korjatkaa, jos olen väärässä), mutta suosittelen sen lukemista silti. Vaikka kieli on rikasta ja runollistakin, siitä on helppo saada kiinni.


Samoihin aikoihin kirjan kirjoittamisen kanssa Jarman ohjasi omasta sairaudestaan kertovan elokuvan Blue, jossa koko elokuvan visuaalisuus rakentuu sinisestä, muuttumattomasta kentästä, jonka alta kuuluu Jarmanin itsensä sekä neljän hänen ystävänsä keskustelu sekä ääniefektit ja musiikki. Idea poikkeukselliseen elokuvamuotoon syntyi Jarmanille, kun hän sairautensa loppuvaiheessa menetti näkönsä.

ps. Jarman harrasti puutarhanhoitoa ja rakasti kukkia ja kirjakaupoista (kenties myös kirjastoista) on saatavana kirja Jarman's Garden. Se on saatavilla myös ruotsiksi Derek Jarmans trädgård, mutta näitä kirjoja ei ilmeisesti ole suomeksi?

®tiplopäplöpöö ©

Nykymaailmassa, jossa kaiken pitää olla alusta loppuun määriteltyä ja standardisoitua, on ymmärrettävää, että pigmenteillekään ei enää synny edes kutsumanimiä kuten "preussinsininen" tai "scheelenvihreä". Pigmenttejä ei enää nimetä keksimispaikan tai keksijän mukaan ja harvoin virallinen nimi kantaa edes kemiallista pääaineista (kuten "titaanivalkoinen"), vaan pahimmillaan niiden nimet ovat silkkaa numerokoodia ja tekijänoikeus- ja rekisteröintimerkintöjä.

Yritin jonkin aikaa sitten tutkailla uutisia pigmenttirintamalta ja eksyin lueskelemaan Ciban nettisivuja. Ensimmäisenä silmiin osui Ciban viime vuoden toukokuussa julkaisema uutinen oranssista pigmentistä Ciba® IRGAZIN® DPP Cosmoray Orange. Diketo-pyrrolo-pyrrole-väri on hyvin kestävää ja soveltuu siksi mm. kovaan teollisuuskäyttöön, sen kehutaan toimivan hyvin yhteen erilaisten efektipigmenttien kanssa ja täten avaavan uusia mahdollisuuksia valmistajille ja loppukäyttäjille. Noin kuukautta myöhemmin Ciba uutisoi uudesta keltaisesta orgaanisesta pigmentistä Ciba® IRGAZIN® Yellow 2088. Vihertävän keltainen väri on kestävä, vahva väriltään ja peittävä ja soveltuu mm. musteisiin, puutarhakalusteisiin ja maatalouskoneiden väriksi.

Onneksi maaliteollisuus tuuppaa värit ulos luultavasti nimillä kuten "cosmic soul" tai "sunset garden". Saas nähdä.

CIBA tiedote 3.5.2006 (PDF)
CIBA tiedote 14.6.2006 (PDF)

Jotenkin tuo eilen mainitsemani POP-pigmentti alkaa tuntua kaikin puolin miltei poikkeavan hauskalta uudelta väriltä - nimessä on jotain mukavan originellia.

Siideri POPsahtelee

© INRA /S. Guyot

Elintarviketeollisuus sekä kosmetiikka-ala ovat saamassa käyttöönsä uuden vesiliukoisen keltaisen väriaineen - joita ei pahemmin markkinoilla ole näkynyt. POP on omenista saatava luonnon keltainen antioksidantti, jonka vinkeä nimi POP tulee niinkin arkisista sanoista kuin phloridzine oxidation product - kyseessä on omenasiiderin teossa muodostuva lisätuote. POPin rakenne ja kolmivaiheinen valmistustapa on nyt ensimmäisen kerran täysin selvitetty. Pigmenttiä on tutkinut Ranskan maatalouden tutkimuslaitos (INRA) sekä ranskalainen siiderinvalmistaja Val de Vire, jotka ovat yhdessä patentoineet POPin kemiallisen rakenteen ja sen valmistuskaavan.

Phloridzine -sanalle en löytänyt varmaa suomenkielistä käännöstä (vuoden 1960 Puutarha-lehdessä nro 1 on artikkeli nimeltä "Floritsiini, omenatarhan maanväsymyksen syy", mutta esim. Yliopiston Apteekin kanta-asiakaslehdessä 2/2004 aine mainitaan selluliitin torjunta -aiheisessa jutussa "Muhkurat reisissä ja pakaroissa kuriin" : Elancyl Chrono-Actif tehoampulleissa on kofeiinin lisäksi salisyylihappoa, HMC:tä ja Phloridzine-uutetta, jota saadaan omenapuun kuoresta.). Kyseessä on kuitenkin omenoiden erityinen polyfenoli. Kun omenat puristetaan mehuksi, phloridzine, polyfenoloksidaasientsyymi ja happi yhdistävät muodostaen POPia. Nämä phloridzinen hapettumistuotteet ovat osaltaan vastuussa omenamehun keltaisesta väristä.

Puhdistettu POP-pigmentti on kirkkaankeltaista. Hapokkuuden muuttuminen ei vaikuta pigmentin kirkkauteen toisin kuin monen muun pigmentin kohdalla, mutta värisävy muuttuu happamuuden mukaan: alle pH5 POP on keltaista ja yli pH6 oranssia.

POPin tuotanto on kehittelyn alla ja pigmenttiä odotetaan kuin kuuta nousevaa elintarviketeollisuudessa. Vesiliukoisia keltaisia pigmenttejä ei ole montaakaan. Luonnon karotenoidipigmenttien miinuspuolena on se, että niillä värjätty tuote värjää usein myös muovipakkauksensa - mitä POP ei tee. Ennenkaikkea POP-pigmentistä povataan korvaajaa esimerkiksi maailmalla paljon käytetylle tartratsiinille (E102), jonka on todettu aiheuttavan mm. astmaa ja nokkosihottumaa. Kaikenlisäksi ihmepigmentti toimii antioksidanttina terveyttä edistäen - toisin kuin tartratsiinin kaltaiset atsoväripigmentit, joiden lisäainekäytöstä ei juuri kosmeettisten etujen lisäksi hyötyä ole.

POP: a yellow colorant obtained from apples (INRA tiedote 16/02/2006)

Purple Women

Sain eilen kuulla, että tänään vietetään purppuraisten naisten päivää, Proud to be Purple Day.

Purple Women tarkoittaa vapaaehtoisesti lapsettomia naisia, tai kuten yhdistyksen sivuilla sanotaan:

Well, definitely not a man and definitely not a mom. It’s really that simple. If you are childfree and embrace it (yes, actually accept your decision to be a non-parent on some level) – darlin’ you’re Purple!

Purppurapäivänä yhdistyksen jäsenten tai saman henkisesti ajattelevien pyydetään pukeutumaan purppuraan. Yhdistys järjesti jonkin aikaa sitten purppuravalokuvakilpailun, joten kaikenlaista violetihtavaa kuvamateriaalia löytynee yhdistyksen blogista juhlapäivän aikana.

Lisätietoa purppuranaisten toiminnasta löytyy osoitteesta purplewomen.org ja keskustelua voi seurata yhdistyksen blogissa purplewomenblog.blogspot.com

Karotenoidi suojaa ikänäön huononemiselta

Wisconsinin yliopiston tutkimuksen mukaan tiettyjen karoteenien, kuten luteiinin ja kseaksantiinin runsas käyttö vähentää ikääntymisestä johtuvaa näön huononemista vanhemmilla naisilla. Tutkimuksessa oli mukana 1787 50-79 -vuotiasta naista. Vanhuuden aiheuttamaan näön heikkenemiseen ja sokeutumiseen ei ole parannuskeinoa, mutta näön heikkenemistä on voitu jonkin verran hidastaa.

Kyseisiä karotenoideja löytyy mm. parsakaalista, herneistä, pinaatista, munankeltuaisista, maissista ja vihreistä salaateista yms.

Tutkimus julkaistiin elokuun 2006 Archives of Opthalmology -lehdessä, tiivistelmä löytyy lehden nettisivuilta.

Mustekalojen värileikki

Viime vuonna onnistuin sattumalta näkemään televisiosta jonkun luontodokumentin mustekaloista, jotka välkkyivät kuin diskopallot meren syvyyksissä ja muuttivat muotoaan siloisista liukuhupuista piikkipuskan muotoisiksi.

Olin aika onnessani, kun löysin National Geographicin sivuilta muutamankin aika hienon mustekalavideon (alussa mainoksia, niistä ei kannata hämääntyä).

Octopus Changes Color, Textures (9.2.2007)

Monster Glowing Squid Caught on Camera (14.2.2007; sivulla linkki pimeydessä välkkyvään mustekalaan video of the squid flashing in the darkness as it swims around dangling prey)

Octopus Mating a Tangled Affair (16.2.2007)

Mustekaloilla ja muutamilla muilla väriä vaihtavilla eläimillä on erityisiä tähtimäisiä pigmenttisoluja, kromatoforeja, joiden pigmenttisisältöä säätelemällä otukset kykenevät melkoisiin naamioitumissuorituksiin. Kun pigmentit pakkautuvat keskelle solua, eläin vaikuttaa vaaleammalta ja kun pigmentit ovat levällään kromatoforeissa, eläin vaikuttaa tummemmalta. Kromatoforit voivat sisältää eri pigmenttejä.